Kuntavaalit 2017

  • 79 282
  • 666

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Tekisi sitten sellaista käsitetaidetta, että joku sitä vapaaehtoisesti ostaisi ja siitä maksaisi, sillä voi tienata elantonsa. Jos ei ketään kiinnosta maksaa, niin ei ole kuntalaisten asia maksaa kuukausipalkkaa jollekin käsitetaidekommarille, varsinkin jos se kk-palkka on selvästi enemmän kuin julkisen sektorin perustyöntekijöiden valtaosan palkka.

Ei mitään henkilökohtaista @Musta Nuoli. Halusin vaan lainata kirjoittamaasi kohtaa, kun niin osuvasti kirjoitat vallitsevasta ajattelutavasta. Taide, jonka taiteilija tekee kaupallisin intressein ei mielestäni ole oikeaa taidetta. En nyt tarkoita sitä, etteikö taiteilija saisi rahastaa tekemällään luomuksillaan, ei. Taiteilija on taiteilija vaikka yksikään työ ei menisi kaupaksi ja kriitikot haukkuisivat työt pystyyn. Lähtökohtaisesti taiteilija hahmottaa maailmaa taiteen avulla. Kieltämättä vertaus kirurgin työhön vähän huvittaa. Ymmärrän kuitenkin Väisäsen pointin, jollakin sen taiteilijan on elettävä. Itseänikin huolettaa, jos yhteiskunnassa oleva taide muuttuu mesenaattivetoiseksi, jonka arvo määritellään myynnin perusteella.

Kuvahaun perusteella Väisäsen työt on ihan kivannäköisiä luomuksia. En näe Väisäsen avausta mitenkään röyhkeyden huippuna, mielumminkin keskustelun avauksena. Historiallinen tosiasia käsittääkseni on, että onnellinen yhteiskunta tarvitsee taidetta mutta taiteilijoiden elanto ja palkka on ongelma. Jos kaupunki maksaisi 2500 €/kk, niin kohta jokainen kutsuisi itseään taiteilijaksi. Väisäsen mallissa taide rahoitetaan verovaroin. Joskus olen kuullut ehdotuksen, että kerrostalorakentajat maksaisivat jonkun tietyn prosenttiosuuden liikevaihdosta ns.taiderahastoon, jolla ostetaan kaupunkikaavaan taideteoksia. En muista tarkemmin tästä mutta hieman utopialta sekin tuntuisi, että rakentajat ja loppuviimein asukkaat maksaisivat ympäristöön tulevasta taiteesta. Ehkä nykysysteemi on paras, sillä se karsii kaikki keinotekoiset taitelijat pois markkinoilta ja jäljelle jää ne kaikkein intohimoisimmat tekijät, jotka ei tee taidetta rahasta vaan sydämmestä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Olenko ainoa jolle jää tuosta eilisestä väittelystä sellainen fiilis ettei Soinia enää oikein edes kiinosta..
Et ole ainut. Toki siitä samalla paistoi mielestäni myös se läpi että helpottunut mies on kun on vihdoin tehnyt päätöksen ettei tarvitse tuota sekalaista sakkia paimentaa ja lienee myös oma taloudellinenkin asema on turvattu loppuelämäksi. Joku Li Andersson on sitten taas lähes vastakohta tunteenpalollaan ja idealistisella ajattelullaan mikä on kyllä aika naiiviakin. Muutama vuosi neidolle aikaa johtotehtävissä ja eiköhän tuokin tasoitu. Toki tuo Lin populismi saattaa upota hyvin ainakin nuorisoon parit vaalit tästä eteenpäin kuten upposi Soinillakin joihinkin ihmisiin aikanaan.

Tavallaan mielenkiintoiset vaalit on tulossa koska mm. persujen puheenjohtajataisto voi vaikuttaa lopputulokseen vielä paljonkin, ja samoin Helsingissä saattavat vihreät entisestään parantaa asemiaan. Itse hoksasin etten oikein tunne täältä Vantaan suunnalta ketään ehdokasta mistään puolueesta niin hyvin että olisin varma äänestämisestäni. Oma Hallitus saattaa kuitenkin pakottaa uurnille vaalipäivänä joten hyviä vinkkejä otetaan vastaan ehdokkaista täällä suunnalla.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Joskus olen kuullut ehdotuksen, että kerrostalorakentajat maksaisivat jonkun tietyn prosenttiosuuden liikevaihdosta ns.taiderahastoon, jolla ostetaan kaupunkikaavaan taideteoksia.


Tätä kutsutaan prosenttiliikkeeksi. Ja tämä voi kaupunki kaavoittajana ihan vaatia rakennuttajalta, mutta siis taide ostetaan toki niihin rakennettaviin kiinteistöihin/tonteille. Isoilla kaupungeilla on agendalla se, että kaikki julkinen rakentaminen osallistuisi automaattisesti prosenttiliikkeeseen. Tähän on sivistysporvaritkin tulleet taakse, oikeistaan vain änkyrä kokkarit ja vassariduunarit (ja heh tietty persut) tätä enää isoissa kaupungeissa vastustaa
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Minustakaan homoliitot ei ole kuntavaalien ykkösteemoja. Ihmetyttää silti, että joku noita vastustaa. Kirkko saa puolestani olla vihkimättä, mutta muuten lain edessä olkoon jokainen pari tasavertainen. Mun arvomaailmassa tässä ei ole mitään epäselvää.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Tätä kutsutaan prosenttiliikkeeksi. Ja tämä voi kaupunki kaavoittajana ihan vaatia rakennuttajalta, mutta siis taide ostetaan toki niihin rakennettaviin kiinteistöihin/tonteille. Isoilla kaupungeilla on agendalla se, että kaikki julkinen rakentaminen osallistuisi automaattisesti prosenttiliikkeeseen. Tähän on sivistysporvaritkin tulleet taakse, oikeistaan vain änkyrä kokkarit ja vassariduunarit (ja heh tietty persut) tätä enää isoissa kaupungeissa vastustaa
Kaupunki voi tuota taidetta haluta ja nykyisin usein tosiaan vaatiikin ihan asuntorakentamisen kaavojen yhteydessä. Itse en ymmärrä että mitä järkeä noita himmeleitä on kylvää asuintalojen kupeeseen. Toki onhan se taas yksi tekijä mikä jyvittyy lopulta sinne asuntojen hintoihin. Ei todellakaan suurin osa niissäkään, mutta pienistä puroista se virta syntyy. Joku ehkä näkee sen tuovan lisäarvoa alueille...
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Eilen jopa odotin, että pääsen nauttimaan suomalaisen politiikan huippujen, tai ainakin siis puolueiden puheenjohtajien iskevästä argumentoinnista, nasevista lausumista, joilla kuntalaisista muodostuvan kansakunnan tulevaisuutta linjataan. Alkujuonto eli toive ja osallistujien vastaukset olivat aivan mukavaa kuunneltavaa. Sitten päästiin sote-keskusteluun. Yleinen älämölö alkoi, Li ja Petteri saivat kolmeminuuttisensa, jossa gladiaattori ja gladiatoritar yrittää jankata toisen kumoon. Vaihdoin kanavaa. Ja katsoin elokuvaa, mutta palasin takaisin, hypin koko illan, aina kun joku selittäjä rupesi ärsyttämään ->niin naps, pari minuuttia ja <-. Minua nykyään Ville Niinistö ärsyttää hänen omasta syystään aivan helvetisti, mies paahtaa kuin viimeistä päivää, hallitusvastuu ei paina vaan populismin rajoja vedetään surutta uusiksi. Li on hyvä partneri tähän, parivaljakko on näitä äänioikeusikärajan alentamisen toivojia, ikuisia teinipolitiikkoja jotka oppositiossa ollessaan saavat elää ikuista nuoruuttaan, vetää tunteella valtakuntaa vituralleen. Mikään muu ei maksa mitään paitsi puolustushankinnat.
Antti Rinne oli oma itsensä. Sattuipa hassusti, että hän on valikoitunut ulosantinsa ja näkemyksensä perusteella SDPn puheenjohtajaksi. Jutta Urpilainen olisi tuollaisessa tilanteessa jonkinlaisen demarilinjan luonut jopa keskustelun edetessä ja sen myös sanonut, uskottavammin.
Sipilä, Orpo ja Soini tarjoilivat uskomattoman teräviä sanansäiläyksiä, luontaista älyä jolla kuitenkin ainoastaan hieman briljeerattiin. Hienoimpien ritariperinteiden mukaisesti: opposition onnettomia tunareita, suunsoittajia, ei julkisesti nöyryytetty. Hallitusohjelman erinomaisuus kuntien tulevaisuuden tuotiin kansanläheisen maltillisesti esiin.
Henriksonille lähetän vielä uudelleen ehdotukseni terveisten kera: koska Te suomenruotsalaiset niin innokkaina olette pakolaisia ja "pakolaisia" hyysäämässä ja koska Te olette niin Hyviä Kotouttajia, niin eiköpä nämä maahanpölähtäneet nyt sitten kuntiinne sijoiteta. Te toki voitatte jälleen enemmän, mutta tyhmä suomensuomalainen on siihen tottunut, kestämme sisukkaasti köyhän tulevaisuutemme.

Sari Essayah on aina selkeä puheenvuoroissaan. Olen monessa asiassa eri mieltä mutta häntä arvostan paljon. Urheilijastatuksella politiikkaan päässeiden selkeä ykkönen. Antti Kalliomäki on toka. Bryggare.. Viren...hehe Mieto hehe, jne...
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ei mitään henkilökohtaista @Musta Nuoli. Taiteilija on taiteilija vaikka yksikään työ ei menisi kaupaksi ja kriitikot haukkuisivat työt pystyyn. Lähtökohtaisesti taiteilija hahmottaa maailmaa taiteen avulla. Kieltämättä vertaus kirurgin työhön vähän huvittaa. Ymmärrän kuitenkin Väisäsen pointin, jollakin sen taiteilijan on elettävä.

Tässä on pointtinsa, mutta mielestäni taiteilijan ei ole tule lähtökohtaisesti elää taiteellaan vain sen vuoksi, että hän on taiteilija. Kuten sanoit, taiteilija on taiteilija vaikkeivat työt menisi kaupaksi. Silloin se tarkoittaa myös sitä, että taiteilijan on oltava valmis hankkimaan elantonsa ("leipätyö") muualta rahoittaakseen kutsumuksensa taiteeseen. Esimerkiksi valtaosa suomalaisista muusikoista, tunnetuistakin bändeistä, tekee muuta duunia ja soittotaide on rakas harrastus ja kutsumus. Myös moni kirjailija ja runoilija tekee päivätyötä ja omistautuu sitten taiteellisille ambitioilleen muuna aikanaan. Minunkin työnantajani palveluksessa on iso nippu ihmisiä joilta on julkaistu levy, runokirja, kirja tai muuta vastaavaa, osa tekee myös teatteritaidetta yms. Eivät hekään odota, että saisivat automaattisesti rahaa taiteelle vaan he elättävät itsensä ja perheensä päivätyöllä.

Jos ei sinusta taiteilija ole taiteilija tehdessään töitään rahasta, niin miten taiteilija olisi taiteilija tehdessään hommaa kiinteällä kuukausipalkalla? Rahastahan siinäkin on kyse. Voisin taata, että jos vaikkapa Helsinkiin perustettaisiin 53 kaupunginosataiteilijan vakituista virkaa, niin niihin pyrittäisiin nimen omaan rahasta, ja voisin myös taata sen, että niihin valittaisiin erilaisissa poliittisissa lautakunnissa ns. sopivimmat ja oikeita puolueryhmiä edustavat taiteilijavirkamiehet sen sijaan, että niihin palkattaisiin tekijöitä ns. taiteellisin arvoin. Näin se hakuprosessi toimii monessa muussakin kunnan ja valtion virassa.

Lisäksi apuraha- ja tukiajatuksissa korostuu epätasa-arvoisesti keinotekoinen jako korkeakulttuuriin ja populaarikulttuuriin.

Minä poistaisin tasa-arvon nimissä kaikki pitkäaikaisluonteiset taiteilija-apurahat ja lautakuntien poliittisesti jakamat kulttuuriapurahat, korkeintaan jakaisin nuorille taiteentekijöille kertaluonteisia avustuksia ja/tai mahdollistaisin sen, että jossain kaupungin julkisessa tilassa voi pitää halvalla/veloituksetta omia näyttelyitä. Jos ei kellaribändi saa latin latia vuosien työn jälkeenkään, niin ei tarvitse ns. käsitetaiteilijankaan saada sillä perusteella, että hän on jotenkin "parempi" taiteilija.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Musta Nuoli ei taida olla ihan vain ja ainoastaan taitelijoiden ongelma tämä. Elämä on täynnä valintoja ja jotkut valinnat ovat parempia kuin toiset. Ihmisillä voi olla monia kutsumuksia ja monella voi olla "hidden abilities" monessa asiassa, josta aniharva on kuitenkin valmis maksamaan yhtään mitään.

Hyvät uutiset ovat ne, että tällekin tiedolle on tarvetta ja kysyntää, mutta markkina-arvo on kovin matala.
Huonot uutiset taas ovat ne, että jos omat erityistaidot sijoittuvat sellaisille asioille, joilla ei ole markkina-arvoa niin sitten ei auta muuta kuin tehdä jotain, jolla on jotain markkina-arvoa.

Itse tunnon tilanteen humanistina varsin hyvin: humanisteja ei juurikaan tiedemaailmassa tai yritysmaailmassa arvosteta, mutta silti heidän tuottamaansa tietoa kaivataan lähes alalla kuin alalla :D
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@Musta Nuoli ...
Itse tunnon tilanteen humanistina varsin hyvin: humanisteja ei juurikaan tiedemaailmassa tai yritysmaailmassa arvosteta, mutta silti heidän tuottamaansa tietoa kaivataan lähes alalla kuin alalla :D

Minä olen länsimaisen kulttuurin luomus, valistusfilosofian onnekas jälkeläinen.
Painan paskahommaa pienellä palkalla. Oma vikani, tilttasin, en korkeakoulusta valmistunut. Toisaalta tämän pienen ruutuni löysin, en mammonaa kaipaa, ja ehdin funtsia maailman menoa työpanokseni siitä kärsimättä.
Olin joskus osallisena ns. henkilökohtaisten tietokoneiden yleistämisessä Suomessa. Käyttäjien ja koneiden määrän kasvaessa, myös ongelmat lisääntyivät ja tarvittiin puhelinluurin toiseen päähän opettamaan, säätämään, viime kädessä sanomaan että lähetä se tänne, me tutkimme. Ei ollut humanistia varaa siihen asiakasrajapintaan palkata, olisin ollut kiitollinen taakan jakajasta.
Minä olen lukenut paljon turhia kirjoja, muitakin turhia kuin Sariolaa ja Alistair MacLeania. Wittgensteinia olen kuullut Nummisena, en ole Kantia lukenut. Arveeta voidaan pitää kahvitunnilla outona lintuna, turhan tiedon mestarina niin kysyttäessä, humaanina ihmisenä kyllä. Olen sattunut palkkautumaan pieniin firmoihin, jotka ovat kasvaneet pykälän tai jopa kaksi siitä eteenpäin.No viimeinen varmaan neljä pykälää, mutta liksani on...omaa nolouttani,

mutta että pk-tason teknologiafirma palkkaisi humanistin tuomaan lisäarvoa yritykseen on täyttä utopiaa, siihen ei ole ilmeisesti mitenkään varaa. Ja minä jopa uskon kapitalistia, meillä olisi enemmän käyttöä insinöörille, oikeastaan teknikolle mutta niitä ei enää ole.

Ehkä sitä jossain Yliopiston fuksien mainos/motivointi tilaisuudessa yritetään esittää humanistien olevan menestyvän yrityksen tärkein voimavara, kilpailun ratkaiseva tekijä.
Voi voi, se kun vain nyt on niin, että insinöörikin oppii tarvittavat humanismin elementit kun homma pitää saada toimimaan tai kauppa sovittua. Puhumattakaan diplomi-insinööristä. Jopa ekonomit ja juristit taipuvat humanisteiksi. Kyse on vain oikeista monisteista, luetaanpa nämä.

Firmoihin siis humanisteja tarvitaan varsin vähän.
Jee paitsi henkilöstöhallintoon, pelaamaan ihmisten tunteilla. Ja tottakai mainontaan/markkinointiin, asiakkaiden kalastamiseen/kusettamiseen. Kauppakorkean kasvatit eivät nimittäin pysty kaikkein rankimpaa settiä vetämään.

Yrityselämä kyllä humanistien luomaa tietoa tarvitsee, sehän on selvä. Käyttäymisen ennustaminen, toiveiden kartoittaminen, halun luominen ja sitten siihen mainonnan tykitys. Huimimmat humanistit varmaan tekevät tiliä tylysti.
Kysymys on kuinka älyttömäksi on varaa paisuttaa humanismin tutkimusta, naistutkimuksen tutkimusta kärjistetysti. Humanismi on tieteilyä, joka pystyy luomaan itselleen uuden tutkittavan lonkeron. Esim. tekniikassa se ei ole mahdollista, tulee nääs luonnonlait vastaan eikä filosofointi auta, apuraha apuraha-anomuksen keksimiseen on toivotonta.
 
Viimeksi muokattu:

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yrityselämä kyllä humanistien luomaa tietoa tarvitsee, sehän on selvä. Käyttäymisen ennustaminen, toiveiden kartoittaminen, halun luominen ja sitten siihen mainonnan tykitys. Huimimmat humanistit varmaan tekevät tiliä tylysti.
Kysymys on kuinka älyttömäksi on varaa paisuttaa humanismin tutkimusta, naistutkimuksen tutkimusta kärjistetysti. Humanismi on tieteilyä, joka pystyy luomaan itselleen uuden tutkittavan lonkeron. Esim. tekniikassa se ei ole mahdollista, tulee nääs luonnonlait vastaan eikä filosofointi auta, apuraha apuraha-anomuksen keksimiseen on toivotonta.

Hienosti tiivistit juuri kaiken sen, mitä humanistisista tieteistä ajatellaan ja kuinka tarpeettomia ne ovat. Lopetan keskustelun ennen kuin aloitin sen, koska olet eittämättä oikeilla jäljillä ja juuri niillä jäljillä joilla myös yhteiskunta on. Ja tuloksetkin näemme vielä - omana elinaikanamme. Voit kehittää sitä teknologiiasi ja innovoida vaikka kuinka paljon, mutta ihminen tulee olemaan edelleen ihminen, joka tulee edelleen tarvitsemaan muita ihmisiä ympärilleen.

Ymmärtämällä ihmistä voit jopa säästää. Ymmärtämällä ihmisen fysiologiaa, kuinka ihminen toimii, ymmärtämällä levon ja kuormituksen rytmi. Ymmärtämällä motivaation synty ja motivaation merkitys ja millaisia vaikutuksia sillä on pitkällä aikavälillä.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Hienosti tiivistit juuri kaiken sen, mitä humanistisista tieteistä ajatellaan...

Ymmärtämällä ihmistä voit jopa säästää. Ymmärtämällä ihmisen fysiologiaa, kuinka ihminen toimii, ymmärtämällä levon ja kuormituksen rytmi. Ymmärtämällä motivaation synty ja motivaation merkitys ja millaisia vaikutuksia sillä on pitkällä aikavälillä.

Minä pelkään pahinta, raha, money, fyffe, ahneus ja velka, oletus huomisesta, sillä tämä maailma pyörii. Sillä saatanan kuvitteellisella huomisella pyörii humanistienkin palkkamonopolirahamonistuskone. Tekniikan ihmiset vielä tekevät jotain käsillään, pistävät palikoita yhteen. Sillä ns. palkalla päästään kuukausi ja toivottavasti vuosikin eteenpäin. Humanistit funtsivat hienosti ja ekonomistit lainaavat samalla toisilleen olematonta varallisuutta yhä enemmän ja enemmän, säätävät korkoa edestakaisin tietäen että pierukupla kaikkien yläpuolella venyy venymistään. Humanistit haluavat lainata lisää, siksi että kaikilla olisi kivaa ja keskuspankkiekonomipolitikot eivät voi sanoa humanistien toiveiden olevan älyttömiä, heidän ja oikeastaan kaikkien muidenkin palkan olevan saippuakuplia. Illuusio on luotu, siinä porukka elää, siinä euron arvon miellämme. Onko sillä enää mitään yhteyttä työn tekemiseen, edes perunankaivamiseen, eipä taida olla. Toivottavasti todellisuuteen palaamisen kestämme kuin ihmiset.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Itse en ymmärrä että mitä järkeä noita himmeleitä on kylvää asuintalojen kupeeseen. .

Meidän muiden onneksi näitä juttuja ei vedellä mutulla, eikä sellasilla mielipiteillä jossa esim arkkitehtuurilla ei ole väliä. Taide ja visuaalinen ärsyke parantaa alueiden viihtyvyyttä ja ihmisten elämänlaatua.. jos siis tutkimuksia arvostaa/ymmärtää. Sun asenteella syntyis sellasta DDR betonikaupunkia tai "detroittia". Niiissä ei nyt vaan viihdytä, eikä voida hyvin.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Minä pelkään pahinta, raha, money, fyffe, ahneus ja velka, oletus huomisesta, sillä tämä maailma pyörii. Sillä saatanan kuvitteellisella huomisella pyörii humanistienkin palkkamonopolirahamonistuskone. Tekniikan ihmiset vielä tekevät jotain käsillään, pistävät palikoita yhteen.

Vaikutat aika stahanovilaiselta: kaikki arvotetaan tuotannolla. Jatkossa tuotannon tulevat mitä ilmeisimmin hoitamaan itseoppivat, älykkäät koneet - ja tämä on hyvä asia, koska se vapauttaa meidät arvokkaampiin asioihin, joiden joukossa ei ole siis tuotannon maksimointi tai esineiden ja palveluiden myyminen voitolla. Humanismilla ei ole mitään syytä hävetä tämän nykyisen hedonistisen materialismin edessä.
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Tismalleen näin. Ei se ole missään muodissa puhua kuten Essayh puhui. Ei sillä kerää vihervasemmistolaiselta medialta mitään pisteitä. Kuitenkin on edelleen valtava joukko niitä, jotka puoltavat Essayhan mielipidettä avioliittolaista.

Ja lisäksi siihen Essayahin argumenttiin, että nyt ollaan vähemmistössä Euroopassa (avioliittoasia) sisältyy lapsellinen ajatus, että enemmistö olisi aina automaattisesti oikeassa. Ehkä vähemmistö on. Ehkä kannattaa kuulua juuri siihen...
Kuulumme nyt sitten vähemmistöön. No, so what?
----------------------------
Muutama arvio (en kuulu itse mihinkään puolueeseen):

Timo Soinista tuli jotenkin sellainen vaikutelma, että who cares. Vähän väsynyttä parodiaa itsestään. Että, mitäpä tässä enää stressailla kun lähden kohta litomaan.
Antti Rinteestä tulee vähän sellainen kuva, että aivot ja ulosanti ei ole aina ihan synkassa. Aivot nakuttaa nopeammin kuin ulosanti syöttää ulos.
Li Anderson oli mielestäni ihan positiivinen ilmestys. Varmaan vasemmistoliitolle oiva vetäjä kun saa vielä maileja alle tehtävässään.
Sipilästä ei jäänyt mitään mieleen.
Essayah parannus uskontohörhö Räsäseen.
Niinistön kohdalla Vihreiden kannalta hölmöä, että hän joutuu nyt luopumaan puheenjohtajuudesta juuri kun oikeastaan olisi paras aika jatkaa Niinistöllä. Saanut puolueensa ihan hyvään nosteeseen. Osaa hommansa.
Orpo nyt on vähän tuollainen virkamies.
Henriksson aika tasapaksu esitys.
------------------------------

iso kevät/kesä ainakin Persujen kannalta. Jos kannatus nyt nähdyissä reilussa 8:ssa %:ssa kuntavaaleissa ja puheenjohtajan vaihto edessä, niin vieläkö on mahdolisuuksia samoihin lukuihin tulevaisuudessa kuin mitä muutamissa edellissä vaaleissa?
Siellä voi olla iso määrä äänestäjiä seuraavissa eduskuntavaaleissa tarjolla esim. Väyrysen Kansalaispuolueelle, jota en lähtisi ihan täysin sivuuttamaan. Etenkin, jos Persut ei saa uutta nostetta alleen ja Väyrys Pate saa hyviä ehdokkaita omaan hankkeeseen.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ylen vaalikone on avattu. Pyöräytin tuossa menemään ja kärjessä olivat RKP, Keskusta ja Kokoomus. Aika mielenkiintoista, että jaan Helsingin Keskustalaisten arvot noin laajalti. Noh Keskustaahan en äänestä ihan periaatesyistä. Oli sinne kärkeen eksynyt joku Vihreäkin tapaus.

Vaalikone Kuntavaalit 2017
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Facebookissa kiertää joku stoori kuinka jonkun ehdokkaan videovastaus on sensuroitu Ylen sivuilta Ylen vastauksen mukaan "yhden kannanoton" takia. Ehdokkaan mukaan kyse on:

Yksi minulle annetuista videokysymyksistä oli että "mikä tekee sinusta hyvän kuntapäättäjän?" (tai jotain tähän suuntaan).

Vastauksessani kerroin taustastani kuntapolitiikassa ja mainitsin olevani myös hyvä neuvomaan. Neuvoni YLE:lle oli antaa Atte Jääskeläiselle kenkää.

Mielestäni neuvoni alleviivasi kertomaani ja täydensi vastaustani videokysymykseen, mutta harmillisesti se on myös syy sille että kukaan ei näe videoitani vaalikoneessa.

Myös Kokoomuksen Rydman lyttäsi Ylen vaalikoneen:
Yleisradiolla on oma korvamerkitty veronsa ja poikkeuksellisen turvattu asema suomalaisessa mediakentässä. Tästä huolimatta Ylen tämänkertainen vaalikone on tasoltaan huonoin, mitä olen koskaan joutunut täyttämään. Kysymykset tavattoman epäasiantuntevia, tekninen toteutus tolkuttoman huono ja kaiken päälle kone hyväksyy ehdokaskuviksi vain tietokoneella tai mobiililaitteella itse otetut kuvat.

Jos ei tässä olisi tarpeeksi kummasteltavaa julkisen palvelun mediatalolta, niin nyt Ylen vaalikone on vielä hukannut vastaukseni kokonaan, vaikka ne siellä vielä aamupäivällä näkyivät. Nyt koneessa näkyy VAIN kuva naamastani. No toivottavasti tykkäätte edes kuvasta, katsotaan mihin asti puhtaalla pärstäkertoimella näissä vaaleissa päästään!

 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Myös Kokoomuksen Rydman lyttäsi Ylen vaalikoneen:
Yleisradiolla on oma korvamerkitty veronsa ja poikkeuksellisen turvattu asema suomalaisessa mediakentässä. Tästä huolimatta Ylen tämänkertainen vaalikone on tasoltaan huonoin, mitä olen koskaan joutunut täyttämään. Kysymykset tavattoman epäasiantuntevia, tekninen toteutus tolkuttoman huono ja kaiken päälle kone hyväksyy ehdokaskuviksi vain tietokoneella tai mobiililaitteella itse otetut kuvat.

Tuota kritiikkiä en kyllä tajua - ihan normisettiä, ei mitään nerokasta, mutta ei mitään erityisen epäolennaistakaan (toisin kuin usein). Toki lyhyempi kuin usein aiemmin, mutta ei sekään välttämättä ole aina haitaksi. Ja ihan normijakauman sain itselleni: liberaaleja ehdokkaita, eniten vihreistä.
 

Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
YLEn vaalikone antoi kahdelle ehdokkaalle osumaprosentiksi 82. Toinen ehdokkaista oli myös edellisten kuntavaalien äänestyksen kohde ja saa äänen jälleen näissä vaaleissa. Voisi sanoa, että tuossa oli panostettu siihen koti-osioon ja väittämät käsittelivät juurikin niitä suurimpia ongelmakohtia kaupungin ja valtuuston toiminnassa. Yllättäen pahimmat ongelmienaiheuttajat eivät itse tunnistaneet näitä ongelmia.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mielstäni YLEn vaalikoneessa kysymykset olivat aika mitäänsanomattomia. Tai siis eiväthän ne olleet edes kysymyksiä, vaan ennemminkin toteamia; esimerkkinä nyt vaikka se vanhusten riittämättättömät hoitopaikat. No niinhän se on, mutta missä kohtaa piti ottaa poliittisesti kantaa?
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Mielstäni YLEn vaalikoneessa kysymykset olivat aika mitäänsanomattomia. Tai siis eiväthän ne olleet edes kysymyksiä, vaan ennemminkin toteamia; esimerkkinä nyt vaikka se vanhusten riittämättättömät hoitopaikat. No niinhän se on, mutta missä kohtaa piti ottaa poliittisesti kantaa?

Kyllä ja kysymyksiä ei näissä pystytä avaamaan, jolloin monet ehdokkaat ymmärtävät kysymyksen vähän eri tavalla. Olin tässä Ylen vaalikoneessa yllättynyt, että monet kannattivat nuorten pakottamista jatko-opintoihin ja yllätyin myös siitä, että kaikki eivät kannattaneet tasa-arvon lisäämistä. Toki nuorten pakottamisen jatko-opintoihin voi perustella sillä, että jos se ehkäisee nuorten syrjäytymistä, niin pakottaminenkin on parempi vaihtoehto kuin syrjäytyminen. Mutta onko pakottaminen koskaan pidemmän päälle kannattavaa? Sitä en tosin ymmärrä, että kuka vastustaa ihmisten tasa-arvoisempaa kohtelua? Muutama sitä nopealla silmäyksellä "vastusti" (heittomerkit siksi, että kysymyksessä ei avattu, että millä tavalla ja missä mielessä tasa-arvoisempi ja kysymyksen asettelu oli toki myös mielenkiintoinen).
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Sitä en tosin ymmärrä, että kuka vastustaa ihmisten tasa-arvoisempaa kohtelua? Muutama sitä nopealla silmäyksellä "vastusti" (heittomerkit siksi, että kysymyksessä ei avattu, että millä tavalla ja missä mielessä tasa-arvoisempi ja kysymyksen asettelu oli toki myös mielenkiintoinen).
Tasa-arvon lisäämisellä(kin) on poliittisena terminä oma merkityksensä. Persut eivät kannata tasa-arvon lisäämistä, koska se tarkoittaa kaikenmaailman hihhuleiden kukkoilun ymmärtämistä ja kokkarit eivät kannata tasa-arvon lisäämistä, koska "Suomi on jo tasa-arvoinen ja kaikki on itsestä kiinni". Tasa-arvon lisäämistä ei kannata jengi, jonka kannattajat menettävät valtaa, jos tasa-arvo lisääntyy: persut eivät enää saa määrittää avioliiton osapuolia, kokkareilta siirretään rahaa muille.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Ylen vaalikone antaa vain ehdokkaiden osuvuusprosentit, mutta ei puolueiden (tai ainakaan en tällaista ominaisuutta löytänyt). Mielestäni tuo on aika suuri fiba, kun näissäkin vaaleissa ensisijaisesti äänestetään juuri sitä puoluetta. Rankataanko missään vaalikoneessa puolueosuvuutta ja mielellään siten, että tuohon otetaan mukaan vain valitun kunnan ehdokkaiden mielipiteet? Plussaa myös siitä, että kyseinen vaalikone on jonkin edes semikorrektin tahon ylläpitämä, eikä mitään iltapäivälehtijöötiä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Meidän muiden onneksi näitä juttuja ei vedellä mutulla, eikä sellasilla mielipiteillä jossa esim arkkitehtuurilla ei ole väliä. Taide ja visuaalinen ärsyke parantaa alueiden viihtyvyyttä ja ihmisten elämänlaatua.. jos siis tutkimuksia arvostaa/ymmärtää. Sun asenteella syntyis sellasta DDR betonikaupunkia tai "detroittia". Niiissä ei nyt vaan viihdytä, eikä voida hyvin.
Sinähän oikein tykillä ammut. Kerro ihmeessä lisää mun DDR-asenteesta ja siitä etten arvosta tai ymmärrä tutkimuksia? Laita nyt vaikka joku tutkimus mulle jotta voisin yrittää ymmärtää. Taiteelle on paikkansa kyllä mun elämässä mutta ei välttämättä asuinkortteleissa mihin ne ajan myötä hautautuvat. Ja kuten sanoin niin ostajana en olisi moisesta valmis maksamaan, eikä ole ihmiset oikein muutenkaan jos tutkimuksia olen oikein tulkinnut. Hyvää arkkitehtuuria arvostan myös mutta se ei ole mielestäni riippuvainen kuvaamistani himmeleistä. Mitä detroitteihin tulee niin sitä syntyy kyllä muutenkin esim pk-seudulle cityvihreällä politiikalla riippumatta siitä mikä on asenne taiteisiin.

Mutta joo, se tuosta asiasta. Samaa mieltä monen kanssa tuosta Ylen vaalikoneesta. Eikä se ihan hirveästi avustanut äänestysarpomisessa ainakaan vielä kun kysymykset jättävät todella paljon tulkinnanvaraa. Toki mielenkiintoisia persoonia näytti molemmilla olevan TOP10:ssä kun paremman puoliskon kanssa vertailtiin.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Valtuutettuni ei ehdokkaaksi lähtenyt. Tuuminut tässä, että jospa hankkisin uuden puolueen päänahan, sen kuudennen. Aivan piruuttani.

Itselläkin mielessä uuden kokeilu. Aiemmin ajattelin alkaa äänestämään kuntavaaleissa Vihreitä, mutta sittemmin (kiitos Niinistön populismin) olen nähnyt pahuuden ja riidanhalun sen bluffin lävitse.

Ajat ovat sellaisia, että äänestän kuntavaaleissa armo-orientoituneita järki-ihmisiä. Vaikka en kaavapolitiikasta samaa mieltä olisikaan. On vaan pakko ajatella palveluiden ja kuntatalouden järkevää suhdetta. Terve arvopohja auttaa tekemään hyvää kuntapolitiikkaa.

Valtakunnalliset vaalit sitten erikseen.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Minä käyn ensimäistä kertaa elämässäni äänestämässä tyhjää. En ole edes katsonut millaisia ehdokkaita tarjolla on. Lähes kaikissa vaaleissa 18-vuotta täytettyäni olen äänestänyt, eikä asiat ole muuttuneet vaalien jälkeen. Aivan sama mikä puolue voiton vie, niin homma jatkuu samanlaisena. Poliitikot ajattelevat ensisijaisesti sitä, miten tehdyt päätökset vaikuttavat omaan äänisaaliiseen. Rohkeita, omasta kannatuksesta välittämättömiä päätöksiä ei olla valmiita tekemään, vaikka ne olisi yhteiskunnan kannalta oikeita. Demokratia on hieno asia, mutta poliitikot menevät sieltä missä aita on matalin. Hölmöt ihmiset äänestävät kaiken maailman turhia julkkiksia ja muita kaltaisiaan hölmöjä kuntien valtuustoihin ja eduskuntaan. Lopputulos on sitten se kun kokonaiskuvaa ymmärtämätön edustaja tekee päätöksensä sen perusteella mikä on omalle kannatukselle hyväksi, ei sen mukaan mikä on yhteiskunnalle hyväksi.

Jättämällä tyhjän äänen kerron että haluan demokratian toteutuvan, mutta haluan myös meinigin muuttuvan. Jos jätän äänestämättä, jää mahdollisuus tulkita minun olevan vain laiska äänestäjä.

Oletko tosissasi? Nämä ovat kunnallisvaalit. Esimerkiksi Hipposhanke, joka mitä ilmeisemmin on hyvin lähellä käynnistyä kuuluu tähän kontekstiin. Toisaalta sitten jotkin asiat eivät muutu vaikka voisivatkin. Nythän esim. päivähoidon ryhmäkokoja olisi voinut kasvattaa. Jotkut kunnat ovat mahdollisuuden käyttäneet (muutos) ja jotkut eivät (pysyvyys).

Kunnat päättävät kaavasta ja rakentamisesta alueellaan. Jos katselet Jyväskylässä ympärillesi, niin eikö todella mikään ole muuttunut kymmenessä vuodessa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös