Kumpi kansallislauluksi Maamme-laulu vai Finlandia?

  • 25 109
  • 140

Kumpi parempi Maamme-laulu vai Finlandia?

  • Maamme-laulu

    Ääniä: 212 32,9%
  • Finlandia

    Ääniä: 433 67,1%

  • Äänestäjiä
    645

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Finlandia

Täällä ollaan kovasti esitetty kauhuskenariota siitä, että känniset lätkä- ja formulafanit ördäisivät tätä loisteliasta teosta ja siten raiskaisivat sen.

Finlandia kestää kyllä juopuneet kannattajat ja huonon äänentoiston F1-kisat.

Nyt on otettu huomioon vain kaikkein pahimmat vaihtoehdot, joihin rakas ja suomalaisille tärkeä kansallistunnon kulmakivi Finlandia-hymni, voi joutua.

Vaan miettikäätten myös sellaista, että Finlandia soisi suurilla areenoilla, kuten olympiakisoissa, yleisurheilun MM- ja EM-kisoissa ynnä muissa sellaisissa suurkilpailuissa. Siinä voisi nousta karvat pystyyn ulkomaalaisellakin, vaikkei kukaan laulaisi mukana. Sibbe on kuitenkin se yksi S, josta Suomi on tunnettu ulkomailla. Maamme-laulu ei siihen pysty, ei kykene. Siitä voisivat saada maajoukkueetkin potkua, jotta pääsisivät luukuttamaan Finlandiaa!

Kuten täällä on aikaisemminkin mainittu, on Ruotsin "Du Gamla, Du Fria" mahtava kansallislaulu. Pakko sanoa, että hurrit ovat tässä suomalaisia edellä.

Venäläisetkin ottivat käyttöön vanhan kunnon melodian. Melodia on kyllä Venäjänkin kansallisviisussa hieno. Tuskin näiden maiden ördääjät häpeilevät sitä, että heidän hienoja kansallislauluja laulavat päihtyneet ihmiset.

Suomi voisi nokittaa Ruotsin ja Venäjän biisit Finlandialla ja nimen omaan sillä kuorolaulukohdalla. Koko kappaleen pituushan on noin yhdeksän minuuttia. Finlandia painisi kansallislaulujen tunnettavuudessa Marseljeesin kanssa.
 

Seti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Finlandia !

Suomi Meidän !

Eilisessä A-studiossa oli lätinää... vähän kaikesta.

Jutun mukaan natsien bailuissa kappale nimeltä "Finlandia" on hyvässä huudossa.
Ja puhuivat aidoista (?) Eli saksalaisista ! Kyllähän meikäläisetkin nahkapäät kuuntelevat tätä tuutulauluna. Vittu.

Sibelius oli NERO. Onnistui säveltämään kappaleen, joka kävisi kansallislauluksi noin 150 maalle. Minuuti sieltä, minuuti täältä...

Paree ottaa tää omaks ny !
Tää on mun Maamme
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Suvivirsi kansallislauluksi. Ainoa ukkivainaan aikainen sävellys, josta tulee iloinen mieli (vaikka mollissa meneekin).
 
Olen Finlandian kannalla, vaikken vaihdoksiin olekaan mieltynyt. Onhan tosin itänaapurissakin vaihdeltu kansallislaulua, joten ei vaihdos mitenkään tavatonta ole.
On hieman noloa, että meillä on sama sävel kuin virolaisilla.
Lisäksi Finlandia-hymnin sanoitus on mielestäni osuvampi. Sopisi myös mamuille paremmin, kun ei laiteta synnyinmaalle niin suurta painoarvoa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers
Biisinä noista Finlandia on helvetisti parempi, mutta Maammelaulu taas on niitä, jotka kuuluvat asiaan ja nostavat karvat pystyyn.

Maammelaulu kaikkiin virallisiin tilaisuuksiin, ja Finlandia ennen lätkämatseja yms. turhuuksiin.
 

Boozer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hmm, sanoisin että Finlandia. Tosin sanoja voitaisiin sen verran muokata, että johonkin väliin saataisiin sana pohjoinen...
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Meillä on jo kansallislailu ja hyvä sellainen eli lukitaan tämä. Kun Maamme-laulu kajahtaa niin kyllähän se tuo aivan omanlaisensa värinän ja selkä suoristuu.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Finlandia sopisi siinä mielessä hyvin, että se olisi juuri suomalaisille mukavan synkkä sävellys eli juuri sopiva. Maammelaulu on kylläkin juhlavampi, mutta maammelaululle miinus tulee siitä, että eräät virolaiset soittavat samaa hymniä.

Ehkä se maammelaulu kuitenkin kaikesta huolimatta, koska sävelmä on juhlallinen ja muutenkin ihan miellyttävä. Ja sillä (maammelaululla) on perinteitä, kun sitä on kuunneltu ja hoilattu iät ajat.
 
Viimeksi muokattu:

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kuinkakohan moni Finlandia-hymniä äänestänyt osaa edes sen sanoja, että sikäli. Minä olen äänestänyt Maamme-laulua, mutta Finlandia-hymni kelpaisi melkein yhtä hyvin, ehkä jopa paremminkin. Molempien laulujen sanat ovat hallussa.
 

Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kuka kertoisi Sakari Kuosmaselle, että se on "sa" eikä "sä"? Pieni mutta hyvin ärsyttävä yksityiskohta.
 
Kuka kertoisi Sakari Kuosmaselle, että se on "sa" eikä "sä"? Pieni mutta hyvin ärsyttävä yksityiskohta.
Äänestän Finlandiaa. Jos Finlandia olisi kansallislaulumme, tulisi kappale esitettyä niin monelta taholta käsin että väkisinkin huomattaisiin että Suomesta löytyvän vaihtoehtoja Sakari Kuosmasellekin!
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
95-vuotiaan Suomen kunniaksi lienee perusteltua nostaa tämä ketju jälleen ylös.

On vain yksi Finlandia.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Äänestin Finlandiaa. Kuten niin moni palstaveli on jo tässä ketjussa maininnut, Finlandia on yksinkertaisesti niin juhlava kokonaisuus, että se herättää välittömästi jopa paatuneimmankin isänmaan vihaajan sydämessä sellaisia tunteita, mihin Maamme-laulu ei pysty.
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen ehkä sitten sivistymätön moukka mutta pidän Finlandiaa tylsänä lurituksena. Ei mitään mahtipontisuutta mitä pitää mielestäni kansallislaulusta löytyä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Maamme, tietenkin. Finlandia on liian hieno sävelruno kännisten urheilukatsojien yms juhlaväen hoilattavaksi. Se Kuosmasen akan pojan hökellyskin on jo liikaa. Maamme on tähän tarkoitukseen oikein sopiva, hieno kansallislaulu. Finlandia säästettäköön arvoisiinsa tilaisuuksiin, mieluiten mieskuoroille.

edit: joo, yllätin itsenikin että olipas fiksun kuuloista tekstiä. Menin sitten lukemaan noita vanhoja viestiä ja petyin. Kyseessä olikin pelkkä plagiaatti. Jätin kuitenkin tekstn, jos ei kukaan huomaisi. Petyin taas. Mutta kivaa oli.
 
Viimeksi muokattu:

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
Maamme, tietenkin. Finlandia on liian hieno sävelruno kännisten urheilukatsojien yms juhlaväen hoilattavaksi. Se Kuosmasen akan pojan hökellyskin on jo liikaa. Maamme on tähän tarkoitukseen oikein sopiva, hieno kansallislaulu. Finlandia säästettäköön arvoisiinsa tilaisuuksiin, mieluiten mieskuoroille.

Kiitos, ystäväni Raumalta. Säästyin siteeramasta itseäni tästä ketjusta. Yrittäkää nyt tekin tämän ketjun hiljattain löytäneet ymmärtää että kysymys ei kuulu kumpi näistä kahdesta kappaleesta on parempi. Tietenkin Finlandia on parempi.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aiemmilta sivuilta löytyi mielenkiintoista faktaa molemmista ja paljon uutta tietoa ainakin meikäläiselle. Maamme-laulu tulee varmasti pysymään jatkossakin kansallislaulunamme, mutta onhan tämä mielenkiintoinen ajatus aina vaan. Maamme-laulu on ihan perustellusti käytössä ja kansallislaulun vaihtaminen tuntuisi vähän nihkeältä ajatuksena, mutta...

Onhan se sanottava, että Finlandia on yksi hienoimmista teoksista ikinä ja Maamme-laulu aika pliisua tavaraa. Finlandia nostaa karvat pystyyn (hyvällä tavalla) ihan missä tahansa yhteydessä. Miettikääpä vaikka jotain olympiafinaalia, jossa Suomi ottaisi vihdoinkin sen kirkkaimman mitalin ja Finlandia kajahtaisi soimaan jengin seistessä siniviivalla. Toisella viivalla toki Venäjä mielikuvan vahvistamiseksi.

Vastasin siis Finlandia.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nosto, kun toisessa ketjussa pohdittiin. En oikein osaa olla kumpaakaan mieltä. Finlandia on upea kappale, mutta ei se oikein sovi maan tunnukseksi. Ihan vaikka vain peleissä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Finlandia on mahtava teos Sibeliukselta ja kansainvälisestikin aika tunnettu musiikkisävellys. Ja mikä tärkeintä, meillä olisi vihdoin OMA kansallislaulu, kun nuo perkeleen eestiläiset myös soittavat Maamme-laulua kansallislaulunaan. Finlandia äkkiä kansallislauluksi, vaikka Maamme onkin myös hyvä edustuskappale.
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Finlandia on todella kaunis hymni, mutta mielestäni se ei ole sopiva kansallislauluksi. Kansallislaulun pitää olla mahtipontinen ja voimakas, esimerkkinä Venäjän kansallislaulu.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Finlandia on todella kaunis hymni, mutta mielestäni se ei ole sopiva kansallislauluksi. Kansallislaulun pitää olla mahtipontinen ja voimakas, esimerkkinä Venäjän kansallislaulu.

Jaa Finlandian alku ei ole mahtipontinen? Kuka tässä hyvänen aika mitään pelkkää hymniä oli ehdottamassa. Tai no, tottahan se hymnikin pitää soittaa, mutta nähdäkseni oleellista olisi koko Finlandian esittäminen. Ja ennen kuin joku alkaa näsäviisastella kaikilla Maammen säkeistöillä, niin todettakoon ko. kappaleen olevan melodialtaan yhden säkeistön toistoa.

Toki omissa papereissani vielä parempia kansallislauluja olisivat ainakin Jääkärimarssi ja Porilaisten marssi. Koska kansallislaulun ajatushan on nostaa kansalliskiihkoa, ja tässä suhteessa mahdollisimman väkevä ja hyökkäävä kappale olisi mitä mainioin. Kuitenkin diplomatiasyistä ei voida sentään kansallislaulussa lähteä "silmien välliin ryssiä tähtään".

Sen enempää en kommentoi sitä, tuenko varsinaisesti henkisellä tasolla mitään kansalliskiihkoista toimintaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös