Porukka ei osaa käsitellä asiaa objektiivisesti. Usein ajatellaan juuri siten, että jos omassa piirissä ei ole rasisteja, niin tuskin niitä on muuallakaan. Ollaan kuitenkin 2010-luvulla ja sivistyneessä valtiossa. Varsinkin Helsingissä tämä on oikea ilmiö. Väestöstä löytyy ihmisiä niin monesta eri paikkaa, että siihen on jo tottunut, ja ajattelee että muutkin käsittelevät asiaa normaalina. Sitten kun jonnekin huumorisivustolle tulee video jossa nainen New Yorkissa vaatii päästä istumaan valkoisen miehen paikalle koska #BlackLivesMatter, niin asiaa aletaan käsittelemään toisella tavalla. Aletaan ajatella, että asiathan ovat hyvin ja vähemmistöt alkavat liian röyhkeiksi. Sitten suljetaankin pois kaikki oikea, jokapäiväinen rasismi ja keskitetään kaikki huomio niihin tapauksiin, jossa ratsastetaan rasismilla ja tehdään normaaleista tilanteista rasistisia.
Sen perusteella mitä olen itse kuullut ja nähnyt, voin todeta että rasismi on edelleen suuri ongelma, eikä siihen ole tulossa muutosta. Todellakin sitä on enemmän kuin rasismilla ratsastamista, mutta jostain kumman syystä rasismi usein sivuutetaan armotta ja rasismilla ratsastamista ei. Rasismikortin käyttäminen tuntuu olevan suurempi pahe kuin rasismi, ehkä siksi että ihmiset mieluummin hakevat vikoja muista, kuin myöntävät sen että omassa toiminnassa olisi jotain parannettavaa. Ihan loogistahan se on, että kun ollaan heikoilla, koitetaan vetää matto "vastustajan" alta. Kun puhutaan rasismista, usein on ensimmäisenä paikalla se luultavasti-ei-rasistinen-porukka, joka tulee sarkastisesti nimittelemään itseään Miehiksi, Jotka Syövät Lihaa, Katsovat Urheilua ja Vihaavat Neekereitä. Kai siinä sitten koetaan, että jos jotain rasistista tapahtuu, niin heitä aletaan syytellä. Ja nimenomaan heitä monikossa, pelätään leimautumista rasisteiksi. Ja kun ei enää jaksa puolustella itseään syytöksiltä joita kukaan ei edes esitä, heitetään pyyhe kehään ja aletaan puhua asioita kuten "kai mä sit olen avoimesti rasisti ja ylpeä siitä, jos tämä on rasismia".
Oikea ongelma jää kuitenkin selvittämättä. On siis loukkaantuvia, ei-rasisti-rasisteja, rasismin uhreja, rasismikortin vilauttelijoita ja rasisteja. Näistä vain kaksi ryhmää ovat jatkuvasti esillä, ja se onkin aikamoinen pulma. Ne ihmiset, jotka kokevat rasismia, työnnetään syrjään ja he jäävät yksin ongelmiensa kanssa. Toki joku YLE pitää rasismi-illan kerran vuodessa ja voi olla iloinen sen puolesta, mutta ei se isossa kuvassa auta yhtään mitään. Rasistien olemassaolo kielletään jokaisen omassa kuplassa ja heistä ei pahemmin lehtien palstoilla huudella. Rasismilla ratsastajat saavat palstatilaa ja rasismin uhreista piirretty kuva perustuu heihin. Huolestuttavaa onkin se, että oikeisiin ongelmiin ei puututa, mutta niiden lieveilmiöistä jaksetaan jauhaa.