Kuka on KalPan seuraava päävalmentaja?

  • 129 114
  • 356

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Satuin Bowld1ineriin syömään juuri HIFK-KalPa matsin aikana ja meinasi silmät pudota päästä, kun näin minkälainen kontrasti on KalPan nykyisen ja Laukkasen aikaan nähdyn matsin välillä. Oli oikeasti viihdyttävä peli katsoa! Iso muutos pelkästään sillä, että A-nuorista nostettiin valmentaja Laukkasen tilalle.

Pekka Virta ja Petri Matikainen kelpaavat kummatkin minulle mainiosti. Virta olisi mielenkiintoista nähdä, mutta hänen kohdalla pelottaa hieman tämä, että pelistä tulee taas älytöntä neppailua. Itse toivon, että peli olisi toki myös kiekollista, mutta erityisesti suoraviivaista! Jokainen hyökkäys päätetään laukaukseen ja taklaukset perille asti. Siinä minun toive.
 
Kerropas meille tämä lista, niin voidaan olla kateudesta vihreitä.

Vajavainen äidinkielen kirjoitustaitoni teki taas tepposet.
Sen listan voi toki tehdä ruutupaperille kuka tahansa. Sinäkin.

Itselleni uskottavat vapaana olevat valmentajat eivät valmenna Suomessa.
Lähinnä koitin herättää keskustelua siitä, kuka on Kalpa-kannattajien mielestä uskottava vapaana oleva valmentaja, koska sitä uskottavuutta perättiin. Itselleni on näet aivan sama kuka Kalpan penkin takana hyörii, hyvä tietenkin olisi että joku siellä luuraisi.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Itselleni uskottavat vapaana olevat valmentajat eivät valmenna Suomessa.

Tästä kyllä olen samaa mieltä. En itse kyllä keksi yhtään saatavissa olevaa ja mainitsemaasi uskottavaa valmentajaa. Aiemmin esiin nostamani Kari Heikkiläkin teki sopimuksen johonkin KHL-seuraan ensi kaudeksi.

Jos nyt pitäisi valita Petu Matikaisen ja Virran väliltä, niin Petu KalPaan. Mies kuitenkaan ei ole ihan kuumimmasta päästä valmentajamarkkinoilla, joten ei nyt voi radikaalisti Virtaa kalliimpi olla. Eri asia on tietysti, jos Pekka suostuu valmentamaan tussi- ja purkkapalkalla.
 

Dängleri

Jäsen
Pekka Virta ja Petri Matikainen kelpaavat kummatkin minulle mainiosti. Virta olisi mielenkiintoista nähdä, mutta hänen kohdalla pelottaa hieman tämä, että pelistä tulee taas älytöntä neppailua. Itse toivon, että peli olisi toki myös kiekollista, mutta erityisesti suoraviivaista!

Molemmat kelpaavat minullekin, mutta itseäni arveluttaa se, sopiiko Matikaisen filosofia KalPaan? Eikös Petun joukkojen pelaaminen yleensä ole ollut enemmän "taistelukiekkoa" kuin "taitokiekkoa". Ei tuossakaan sinällään mitään vikaa ole, mutta sopiiko nykyinen/tuleva KalPan rosteri siihen filosofiaan - meillä kun ei noita Huhtaloita ja Liivikkejä pahemmin ole.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Pitää tulla taas laittamaan tänään kuulemani huhu tännekkin kaikkien pureskeltavaksi. Samainen KalPan yhteistyökumppani yrityksen toimitusjohtaja, joka osasi aikaisemmin kertoa myös Miroslav Satanin tavoittelu yritykset todeksi ennen tiedotusvälineitä, kertoi tänään että KalPan ensi kauden päävalmentaja olisi Petri Matikainen. Käytti lähteestään muotoa "luotettava sisäpiiriläinen".
En tästä taas omaa päätäni pantiksi todellakaan voi laittaa, mutta tämä kaveri on ennenkin ollut todella hyvin perillä KalPan tapahtumista. Katsellaan..

Joo, ilmeisesti tosiaan paskansyöntiin kannattaa ensi kaudella varautua.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
"Jauhan jenkkii ku Matikaisen Pena"

Kyllä Matikaisen fyysinen ja taisteleva peli-ilme kävisi myös KalPaan tämän nykyisen "taitokiekon" tilalle. Mutta mutta, pelaajahankinnat taitaa olla jo kohta valmiit, siis huhujen perusteella niin eipä noilla uusilla pelaajilla koko ilmettä vaihdeta.
 

Kultaranne#27

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
"Kimen" sana uudesta päävalmentajasta painaa(/on painanut, mikäli sopimus on jo tehty) vaakakupissa varmasti myös.

Yle: KalPa-omistaja Kimmo Timonen kertoi suosikkiehdokkaansa päävalmentajaksi

Kyllähän se kieltämättä alkaa pikku hiljaa näyttämään siltä, että penkin takana seisoisi ensi kaudella Petri Matikainen. Pelitapa-kysymyshän on sitten mielenkiintoinen. Kimmo Kapanen on muistaakseni sanonut, että Kuopioon halutaan palauttaa tietynlainen peli-identiteetti ja että joukkue pelaa taitokiekkoa (sanoi vielä tähän liittyen, että taitokiekkoahan voi pelata monella tavalla).
 
Viimeksi muokattu:

Rantsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers, KalPa
"Kimen" sana uudesta päävalmentajasta painaa(/on painanut, mikäli sopimus on jo tehty) vaakakupissa varmasti myös.

Yle: KalPa-omistaja Kimmo Timonen kertoi suosikkiehdokkaansa päävalmentajaksi

Kyllähän se kieltämättä alkaa pikku hiljaa näyttämään siltä, että penkin takana seisoisi ensi kaudella Petri Matikainen. Pelitapa-kysymyshän on sitten mielenkiintoinen. Kimmo Kapanen on muistaakseni sanonut, että Kuopioon halutaan palauttaa tietynlainen peli-identiteetti ja että joukkue pelaa taitokiekkoa (sanoi vielä tähän liittyen, että taitokiekkoahan voi pelata monella tavalla).

Niin. Kimmo Kapanen sanoi. Mielestäni Kimmo Kapasen sanomiset voidaan jättää täysin huomiotta, sen verran sanat ja teot ovat olleet ristiriidassa viimeisen parin vuoden aikana.

Matikainen Kuopioon ja pitkän linjan proggis päälle, tavoitteena vaikkapa uusi peli-identiteetti ja nouseva profiili (kausi 14-15 säälit, 15-16 TOP6, ....).
Tällä hetkellä eniten toivoisin KalPalta selvän strategiasuunnitelman, jossa kerrotaan nuorten pelaajien sisäänajosta, uusien pelaajien hankintatavoitteista, yleisöbudjetista, yms. Joskus Liiga-nousun jälkeenhän KalPalla oli selvät sävelet strategian kannalta ja se näytti toimivan vallan mainiosti.
Tällä hetkellähän siellä mennään aina siihen suuntaan, mikä juuri sillä sekunnilla näyttää hyvältä, ja vaihdetaan suuntaa tunnin päästä, lopputulos luulisi olevan kaikille selvä.
 

KalPan toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kieltämättä tuo Kimmo Timosen kommentti on erittäin positiivinen uutinen. Eiköhän ole niin, että tuskinpa hän hirveäasti heittelisi nimiä kehiin, jos olisi varmaa, että Matikainen ei varmuudella olisi saatavilla. Asian tiimoilta on siis positiivinen värinä.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Eiköhän Matikainenkin osaisi vähän pelikirjaansa muuttaa, jotta se taitokiekkokin jossain määrin olisi mukana. Tavallaan olisi silti varmempi valinta kun Virta. Virrasta muuten pidin, mutta välillä kyllä tarpeettomastikin lyttäs pelaajat haastatteluissa. Viime vuoden Virralla mennyt niin penkin alle, että olisihan se riski.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Matikainen on ehdottomasti tervetullut ja mielenkiintoinen nimi tähän ensikauden valmentajaspekulaatioon. Uskottavuutta Petu ainakin toisi mukanaan ja voisi varmaan sanoa että tiedetään mitä saadaan. Tai ainakin tulokset tiedetään, muu on ainakin täällä päässä enemmän tai vähemmän arvailua. Kaksi kertaa kuitenkin valittu kauden parhaaksi valmentajaksi, 2008 ja 2011. Pari kertaa valmentanut Blyysin hopealle ja runkosarjassa neljän kauden tulos 2., 2., 8. ja 9. Lisäksi ennätti raahata Hifkin kerran runkosarjan 3. Omskissa ensimmäisenä kautena varsinkin runkosarja meni vielä hyvin (khl:n 3. ja konfrenssinsa 2.) mutta toisen kauden alkuun tuli sitten odotetusti monoa joukkueen tooodellakin rämpiessä (6 peliä joista peräti kolme tappiota, ai niin ja tietty kolme voittoa). Noin pitkäjänteistä se tuo khl:n touhu on. Itävallassa joukkue ei Matikaisen aikaan tainnut parantaa sijoitustaa vaan itseasiassa tippui 7 sijalta 10 jääden niukasti playoffien ulkopuolelle. Kaikkiaan tulokset ovat kyllä hyviä vaikkei missään jackpottia räjäyttänyt.

Matikaisen peluuttamasta pelityylistä paremmin tietävät ja ymmärtävät kirjoittakoon paremmin mutta itselläni on hiukan epäilys kuinka peräänkuulutettu taitokiekko ja Petu sopivat samaan lauseeseen Niiralan lentokentällä. Ainakin toisen näköistä se olisi ja iso muutos olisi luvassa, mikä ei välttämättä huono asia olisi, mutta aikaa (ja täällä kärsivällisyyttä) se vaatisi. Sitä odotellessa voisi pelitaparemontin aloittaa vaikka tuosta kaukalon pienentämisestä, oli koutsi kuka tahansa, alkaa meinaan olla jonkun verran väsyneen näköistä tuo mukavuusalueella (kulmiin) pelaaminen. Mutta Petun pelitavasta jos oikein muistan, olen ymmärtänyt näkemäni ja lukemani niin Petu peluuttaa enemmänkin taistelevaa, periksiantamatonta pystysuunnan hokia yhtenäisenä joukkueena. Valmentajana kaikkensa tekevä ja periksiantamaton taistelija ja joukkueet sen näköisiä eikä sitä yhtälöä kannata/voi muuttaa. Kaipa siihen jokunen taitopelaajakin sopisi vaikka lähtökohtaisesti pelitapa taitaa kaivata enemmän sitä haalariosastoa kuin taitelijasieluja.

Kaikkiaan uskon että Matikainen olisi nyt täällä esille nostetuista nimistä paras vaihtoehto jos hintalappu on vaan KalPalle sopiva. Halpa mies Petu tuskin on mutta tämä on koko KalPan tulevaisuuden kannalta yksi tärkeimpiä valintoja ja virheisiin ei enää taida olla varaa. Noilla meriiteillä ja taustoilla toisi jo itsessään paljon uskottavuutta toimintaan ja antaisi eräänlaisena "Spartalaisen taistelijan ilmentymänä" uudet kasvot joukkueelle. Jotenkin olen kyllä epäilevä onko Petu liian suuri nimi KalPaan ja onko KalPa liian pieni hiekkalaatikko Petulle kirkkaampien valojen ja suurempien ympyröiden jälkeen. Saa nähdä?

Ai niin, tietämättä prosessin aikaulua tai uuden valmentajan julkaisua paremmin, nyt olisi hyvä tsäännsi markkinoida viimeistä matsia "uudella valmentajalla", jos asia on jo silloin selvä. Hättäillähän tässä ei kannata mutta eiköhän tämä prosessi ole ollut käynnissä kulissien takana jo jonkun aikaa.
 
Viimeksi muokattu:

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Jos Petri Matikainen todella on ensi kauden valmentaja, niin olisi kiinnostavaa tietää minkälaiseksi muu valmennus on muodostumassa. Matikaisesta on nimittäin puhuttu paljon, että onnistuminen Bluesissa pohjautui vahvasti Lauri Marjamäen taktiseen osaamiseen, ja molempien urakehitys tuon jälkeen vähän tukisi tuota teoriaa. Motivoimisen Matikainen selvästikin osaa erinomaisesti, mutta onko muu osaaminen sillä tasolla, että esim. Sami Kapanen kakkosena riittää?
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Jos Petri Matikainen todella on ensi kauden valmentaja, niin olisi kiinnostavaa tietää minkälaiseksi muu valmennus on muodostumassa. Matikaisesta on nimittäin puhuttu paljon, että onnistuminen Bluesissa pohjautui vahvasti Lauri Marjamäen taktiseen osaamiseen, ja molempien urakehitys tuon jälkeen vähän tukisi tuota teoriaa. Motivoimisen Matikainen selvästikin osaa erinomaisesti, mutta onko muu osaaminen sillä tasolla, että esim. Sami Kapanen kakkosena riittää?

Joku täällä taannoin kehui Tommi Miettisen taktista osaamista, joten josko Tommista löytyisi se täydentäjä?
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Matikaisen pelityylistä löytyy helvetisti palstatietoa. Lukekaa HIFK:n 11-12 kauden peliesitykset ketjua. Pleijareista puhumattakaan.

Kannattaa kattoa myös tuon kauden HIFK:n rosteri. Granlund x2, Pesonen, Peltonen, Melart. Keskiviivan jälkeen pitkää päätyyn ja Granlund sr perään. Lisäksi pleijareissa hajotettiin liigan paras pakkipari Söderholm-Fernholm.

Hyi saatana. Onnea mikäli Cacca laskeutuu teille. Enemmän onnea jos ei.
 
Matikainen Kuopioon ja pitkän linjan proggis päälle, tavoitteena vaikkapa uusi peli-identiteetti ja nouseva profiili (kausi 14-15 säälit, 15-16 TOP6, ....).
Tällä hetkellä eniten toivoisin KalPalta selvän strategiasuunnitelman, jossa kerrotaan nuorten pelaajien sisäänajosta, uusien pelaajien hankintatavoitteista, yleisöbudjetista, yms. Joskus liiganousun jälkeenhän KalPalla oli selvät sävelet strategian kannalta ja se näytti toimivan vallan mainiosti.
Tällä hetkellähän siellä mennään aina siihen suuntaan, mikä juuri sillä sekunnilla näyttää hyvältä, ja vaihdetaan suuntaa tunnin päästä, lopputulos luulisi olevan kaikille selvä.

Näin. Huhut nyt ovat huhuja kunnes toisin todistetaan, mutta on se nyt perkele jos millään tasolla pohditaan valintaa Matikaisen ja Virran välillä. Näitä varten pitäisi kasata ihan erilaiset joukkueet jo muutenkin rajallisilta markkinoilta (KalPan tapauksessa prosessissa on lisäksi raha-, imago- ja pari muutakin tunnettua ongelmaa) - ja nyt on maaliskuu.

En tosin itsekään osaa päättää, kumpi olisi vähemmän rasittava vaihtari penkin takana: toinen joka paikassa viime vuodet mokannut neppaileva mikkihiirikiekkomulkvisti ja toinen... no, menkää IFK-osioon:). No, ainakin Matikainen olisi jotain ihan muuta noin pelillisesti. Mutta sadannen kerran: ensin pitäisi tietää, mitä oikein halutaan ja pysyä siinä.
 

Uncle Ben

Jäsen
Jaa-a. Itse en olisi ihan niin vakuuttunut Petri Matikaisesta KalPan ensi kauden valmentajana. Saatan olla väärässäkin, mutta mun mielikuvissa Matikaisen vahvuuksiin kuuluisi ehkä jonkinlainen pelaajien psyykkaaminen ja kannustaminen, ehkä myös nuorten pelaajien sisäänajo, joten siinä mielessä hänen voisi ajatella saavan pelaajista parasta irti. Pelkällä tsemppaamisella ei kuitenkaan kovin pitkälle pötkitä, pelitavan pitää myös olla toimiva ja tietysti isossa kuvassa istua yksiin sen kanssa mitä seurajohto sitten haluaakaan kentällä nähdä. Mulla ei tietenkään ole tuoretta käsitystä siitä millaista kiekkoa vaikkapa Matikaisen tän kauden joukkue Graz99ers on pelannut, mutta jotenkin vaan Kimmo Kapasen mainitsema ”taitokiekko” (tai KalPan ”perinteinen” peli-identiteetti) ja Petri Matikainen eivät noin ensi kuulemalta vaikuta ihan täydelliseltä yhdistelmältä. Matikaisen parhaat saavutukset valmentajana taitavat osua tuonne Bluesin vuosiin ja siellähän hänen apunaan tosiaan oli Lauri Marjamäki, joka taas vaikuttaa nimenomaan pelitavan päälle ymmärtävältä valmentajalta. Jos siis Matikainen KalPaan saapuisi, niin ehkäpä valmennustiimistä pitäisi sitten löytyä hänen lisäkseen joku asiansa osaava pelikirjamies.

Mutta olennaisempaa kuin mitä minä tästä tykkään tai kuvittelen, on kuitenkin se, mitä KalPan seurajohto haluaa ja kuvittelee. Jos siellä on joku selkeä näkemys, että KalPan pelaamista halutaan viedä johonkin tiettyyn suuntaan ja Matikaisen kanssa käydään riittävät keskustelut ja päästään yhteisymmärrykseen siitä, että hän on sekä halukas että kyvykäs viemään hommaa siihen haluttuun suuntaan, niin ok, asia sinällään kunnossa. Onnistumistahan se ei silti takaa, mutta on kuitenkin tehty tietoisia ratkaisuja asian suhteen. Jos taas ollaan vain valitsemassa täälläkin palstalla kaivattua ”uskottavaa” valmentajaa sillä logiikalla, että kyllä hän varmaan on hyvä valmentaja kun on kerran valmentanut ihan IFK:ssa ja ulkomailla asti, niin sitten ollaan melkoisella tuuliajolla. No pitää tietty uskoa ja luottaa, että niin heikosti asiat eivät oikeasti ole.

Se on tietty vielä todettava, että mitään satavarmaa ja ainoaa oikeaa ratkaisuahan ei ole olemassakaan. Olipa tuleva valmentaja kuka tahansa, niin varmaa menestystä tai menestymättömyyttä ei kukaan voi taata, jonkinlainen riski valintaan aina liittyy.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Matikaisen pelityylistä löytyy helvetisti palstatietoa. Lukekaa HIFK:n 11-12 kauden peliesitykset ketjua. Pleijareista puhumattakaan.

Noin yleisesti ottaen IFK:n -ketjut ovat suurimmalta osin negaa kaudella kuin kaudella. Mestaruuskaudellakin suhtautuminen Nokka Jaloseen alkoi muutua positiiviseen suuntaan vasta voitetun Jokerisarjan myötä.

Bluesin saanut kuitenkin hilattua finaaleihin sekä varsin taitavalla (2009) että puukätisellä (2011) pelaajamateriaalilla.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Valmentajaspekuloinneissa on pohdittu sitä, miten Sami Kapasen mahdollinen apuvalmentajan homma sopisi eri päävalmentajavaihtoehtojen kanssa yhteen. Sitä ei enää tarvitse miettiä.

Savon Sanomat kirjoitti:
– Pelit loppuvat, mutta jatkan jääkiekon parissa. Tarkkaa roolia minulle ei ole mietitty organisaatiossa, mutta itse koen nuorten opastamisen ja valmentamisen kiinnostavaksi alueeksi.

– Haluan tehdä haalarihommia. En usko kuitenkaan olevani edustusjoukkueen valmennusringissä, Kapanen valottaa.

Lähde: Savon Sanomat - Kiekkomies Kapanen ei jätä rakasta lajiaan
 

Limeton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa mitalikannassa 2016-2017
Jos pitäisi valita tulevan kauden päävalmentaja seuraavista a) Pekka Virta, b) Petri Matikainen ja c) Anssi Laine niin oma arpa osuisi Anssi Laineeseen. Perusteluna olisi taloudelliset tekijät ja kiekollisen pelitavan osaaminen.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jos pitäisi valita tulevan kauden päävalmentaja seuraavista a) Pekka Virta, b) Petri Matikainen ja c) Anssi Laine niin oma arpa osuisi Anssi Laineeseen. Perusteluna olisi taloudelliset tekijät ja kiekollisen pelitavan osaaminen.
En tiedä kannattaako tätä valmennuspuolta miettiä talouspuoli edellä. Mielummin jätetään yks Pither hankkimatta ja annetaan "pitkäsille" peliaikaa. Ei mitään järkeä kantaa Pitherin ja Fossin näköisiä "vahvistuksia" jos pelitapa ei millään tasolla tue valintoja. Aivan sama peluuttaa Seppälän ja Harjaman kaltaisia nimiä kentällä.

Oma vaaka kallistuu siihen ukkoon joka kasvattaa junnuista liigapelaajia, muutakin kuin loukkaantumis-suman takia. Katsomoon lähtee omat ja pyhätlehmät jos peli ei kulje. Lisäksi pitäisi ymmärtää viihdearvo vaikka huippu-urheilusta puhutaankin.
Vaikea laittaa edes tuon listan ukkoja paremmuusjärjestykseen, koska itsestäänselvyys minulle ei ole järjestys Petu,Pexi ja Laine (jos ketään muuta ei saada)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös