Kovimmat siirrot 2016–2017

  • 170 644
  • 600

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
Pakistoon nyt ainakin voisi heittää nimet Heikkinen ja Eronen ainakin. Laitaan Nenonen ja JMA.
Ilkka Heikkisen jätin tarkoituksella pois, jossain peleissä ollut maaginen toisissa taas löysä kasa paskaa.
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Pakistoon nyt ainakin voisi heittää nimet Heikkinen ja Eronen ainakin. Laitaan Nenonen ja JMA.

Luulen että nimim. Wizzö rankkasi nimet ainoastaan nähtyjen otteiden perusteella ja näin ollen esimerkiksi Ilkka Heikkinen ei kuulu tuolle listalle. Koska esim. Jere Seppälä kuuluu, se viimeistään vahvistaa että arvio ei perustu ennen kauden alkua vallitseviin odotusarvoihin.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lukitsen siis vastauksen juurikin em. seikkojen takia. En väittänyt että Keränen olisi tämän hetken tasoltaan TOP5 pelaaja, vaan nimenomaan TOP5 kauden kovimpia siirtoja. Yksinkertsaisesti koska Ilves. Kapanen, Hytönen ja Louhivaara ovat vastaavanlaisia hankintoja, mutta heilläkin urat laskusuhdanteessa ja ikääkin alkaa olla jo mittarissa. Keränen on pelaaja parhaassa iässään ja sopimuksessa on vielä klausaaleita ensi kaudestakin. Toisin sanoen, jos Keränen palaa tasolleen ja lähtee kauden loputtua ulkomaille on hankinta selvästi onnistunut. Jos Keräsellä menee aikaa itseluottamuksen löytymiseen ja hän kiekkoilee seuraavankin kauden Ilveksessä, on edellytykset pelilliselle menestykselle jo täysin erilaiset ja hankinta näin onnistunut.
Nää on näitä. Uransa laskupuolella oleva Kapanen veti viimeiset pari kautta ~30 pisteen kaudet KHL:ssä, (33p ja 26p), kun Keränen oli tämän syksyn tahdilla matkalla vajaan 20 pisteen kauteen...

Se on totta, että pelipaikat sotkevat siirtojen arviointia jonkin verran, koska käytännössä liikkuvia laadukkaita senttereitä ei ole, mikä nostaa esim. Viitaluoman osakkeita. Lisäksi ajallisesti eri ajankohtana tehtyjä hankintoja on hieman vaikea arvioida, sillä kauden alussa siirtoja tehtäessä Keränen kelpasi KHL Jokereihinkin, toisin kuin Aaltonen, Kapanen tai Hagman. Sitten taas jälkikäteen katsottuna kaikki ovat jättäneet vastaamatta heihin kohdistuneisiin odotuksiin, mikä sekoittaa listausta. Tlustyn statuksen omaavia pelaajiahan liigaan ei ole tullut pl. työsulkukaudet, mutta todellisessa kunnossa onkin sitten ollut petrattavaa, kuten varmasti Keräselläkin aluksi.
Onko tietoa, ettei JMA ja Kapanen olisi saaneet paikkaa KHL:stä? Jokereista ilmeisesti ei, mutta kun katsoo minkä tason pelaajia tuonne KHL:n suuntaan, erityisesti Kunluniin on mennyt, niin Kapasen ja JMA:n taso riittäisi hyvin. Ehkä vain halusivat kotiin Suomeen?

Tässä kohdassa en pidä relevanttina sitä, miten Hagman, Tlusty jne. on vastanneet huutoon. Se ei vaikuta siirron lähtökohtaiseen arvoon mitenkään. Noiden siirtojen arvon laskeminen toteutuneiden tapahtumien vuoksi tässä vaiheessa, kun verrataan Keräsen siirtoon on hieman hölmöä, kun Keränen ei ole pelannut peliäkään. Eikö?

Tämä ei kuitenkaan vähennä itse siirron arvoa, joka mielestäni mahtuu tämän kauden viiden kovimman siirron joukkoon hyökkääjien osalta. Ei viiden kovimman siirtyneen hyökkääjän. Mutta mielipiteitä ja myös käsitteen määrittely kysymyksiähän nämä ovat. Innolla joka tapauksessa odotan Keräsen paluuta ilvespuseroon, toivottavasti löytää kadonneen itseluottamuksensa ja pelintasonsa.
Mielipiteitähän nämä on tosiaan, mutta pysyn kannassani. Keränen voi osoittautua top5 hankinnaksi/siirroksi/tai-miksi-tahansa, mutta mikään yksiselitteinen, "varma juttu" tuo ei ole. Tai "heittämällä Top5 hyökkääjäsiirto", kuten tuossa aiemmassa viestissä mainitsit.

Vaikka suhteutettaisiin seurojen resursseja ja pelaajien "oma-poika" -statusta mukaan. Nähdäkseni ainakin Tlusty oli statukseltaan kovempi siirto (vaikka Kärpät), Kapanen HPK:hon oli kovempi. Sitten on vielä nämä Hytönen & Louhivaara JYP; Bertrand Ässät; JMA HIFK (kyllä, kova haku lähtökohtaisesti, vaikka HIF:n resurssit):Hodgman Pelicans ja heitetään mukaan vielä Saarela --> Lukko, mikä pelkästään lähtökohtia ajatellen oli aika kova kaappaus. Keränen --> Ilves kuuluu johonkin tuohon jälkimmäiseen joukkoonn ja täysin painotuksista riippuu, laskeeko Keräsen siirron Top5 siirroksi vai ei. Ketään siitä ei voi varsinaisesti syyttää, jos Kerästä ei tämän hetken näytöillä laske tuohon ihan terävimpään kärkeen. Itseasiassahan Keräseltä vaaditaan aika kovaa tasonnostoa jo siihen, että tuota siirtoa voisi pitää kiistatta kovempana, kuin Nurmen siirtymistä Tapparaan...
 
Ralph

Jäsen
Uransa laskupuolella oleva Kapanen veti viimeiset pari kautta ~30 pisteen kaudet KHL:ssä, (33p ja 26p), kun Keränen oli tämän syksyn tahdilla matkalla vajaan 20 pisteen kauteen...
Lisäksi Kapanen on huomattavasti kokonaisvaltaisempi pelaaja kuin Keränen ja hyödyllisempi puolustuspäässä eli Kapasen arvoa kentällä HPK:lle ei mitata vain tehopisteissä.

Tietenkin Ilveksen uskottavuuden kannalta Keränen on iso hankinta, mutta ei siinäkään kestä vertailua Kapaseen.
 
Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämän kauden Jokerinäyttöjen perusteella Keräsen ei pitäisi edes mahtua hyvän liigajoukkueen kokoonpanoon, Ilvekseen toki mahtuu kevyesti.

Liigan taso on ilmeisesti mielestäsi rajussa nousussa sitten kauden 2013-14, vai miten muuten voisi tulkita sen, ettei ko. kauden paras pelaaja mahtuisi joihinkin nykyliigan joukkueisiin.
En tiedä viittaistko tällä minun aikaisempaan kirjoitukseen, mutta siis tarkoitin että tämän kauden näyttöjen perusteella Keräsen ei pitäisi mahtua liigan top joukkueisiin.
Mutta se siitä, toivotaan että jinxaus onnistui ja Keränen tekee yli pisteen / peli loppukaudella liigassa.
 
Viimeksi muokattu:

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Luulen että nimim. Wizzö rankkasi nimet ainoastaan nähtyjen otteiden perusteella ja näin ollen esimerkiksi Ilkka Heikkinen ei kuulu tuolle listalle. Koska esim. Jere Seppälä kuuluu, se viimeistään vahvistaa että arvio ei perustu ennen kauden alkua vallitseviin odotusarvoihin.
Lisävahvistuksena käy mielestäni suht hyvin se että listalla on joka pelipaikalle löytynyt Jukurien pelaaja. Ennakkoarvioissa ainoastaan Rajaniemen nimi saattoi joissain siirtolistauksissa vilahtaa ja kenttäukot olivat jokainen riittämätöntä bulkkia ja 3-4 ketjun miehiä.
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Eli tuosta ettei ole läpäissyt lääkärintarkastusta, voisi kyllä olettaa ettei tule myöskään Liigassa vetämään huippukautta. Onhan tuolla rapakon toisella puolella aiemminkin puolirampoja otettu remmiin mukaan ja odotettu että kaverit toipuvat jos vaan taso oikeasti riittää (esim. T. Ruutu useamman vuoden roikkua löyhässä hirressä).
Mutta joo, katsotaan saako kaveri täällä jotain aikaiseksi vai ei. Oma arvaukseni on, että ei tule mitään ihmeitä esittämään.
Tällaista veikkailin, kun Tlusty raahautui Ouluun. Ei ihmeitä esittänyt ja ei tarvitse enää ihmetellä miksi ei läpäissyt lääkärintarkastusta rapakon takana.
 
mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Tällaista veikkailin, kun Tlusty raahautui Ouluun. Ei ihmeitä esittänyt ja ei tarvitse enää ihmetellä miksi ei läpäissyt lääkärintarkastusta rapakon takana.

Eiköhän tuo ollut se yleisin arvio kyseisen tapauksen suhteen.. Itse kyllä optimisesti toivoin, että kaveri olisi ollut riittävän hyvässä kunnossa lunastamaan paikkansa sarjan kärkihyökkääjien joukossa.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Laitetaan nyt tänne vielä, että kyllähän Mikko Kousa on kovimpia puolustajahankintoja tähän liigaan. Kaikki tietävät kaverin vahvuudet - toki myös heikkoudet. Pelicansin tilanteen tietäen kullanarvoinen hankinta, mikäli homma lähtee yhtään kulkemaan odotetusti.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Mulla on vähän kyllä sellaset fiilikset, että Kousa tulee olemaan hyvin kaukana parhaimpien pakkien joukosta. 5v sitten Kousa oli hyvä, mutta nyt vaikuttaa olevan aikamoinen alaliuku menossa. Noh, katsotaan saako Petu&co. nostettua purjeet ylös taas.
 
Se nähdään. Nimenä ja statukseltaan kuitenkin kuuluu tähän ketjuun. EHT:llä vuosittain, eikä nuo muutaman viime kaudenkaan pisteet mistään katastrofista kerro. Ehkä siitä, ettei ihan täysosumakausia ole nyt tullut. Lukossa kuitekin vielä pari kautta sitten 29 pistettä.

Pelicansin ylivoimaan Kousa on kuitenkin elintärkeä vahvistus. Tähän mennessä siellä on Leimun poissaollessa keikkunut Pasi Puistola...
 
Joo toivottavasti saavat hänen parhaan tasonsa esiin. Onhan se mahdollista kyllä, kunhan vaan kesätreenit vedetty kunnolla ja peli-into on tapissa.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Voisiko Leland Irvingiä tänne varovaisesti jo ehdottaa. Torjuntaprosenttikin 18 ottelun jälkeen kiitettävä 93.12
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Charles Linglet toissa kaudella KHL:ssa yli piste per peli, eli jos Keränen oli kova hankinta niin tämähän on kovempi.

Uskon, kun näen. Siis, että olisi vahvistus.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Charles Linglet toissa kaudella KHL:ssa yli piste per peli, eli jos Keränen oli kova hankinta niin tämähän on kovempi.

Uskon, kun näen. Siis, että olisi vahvistus.
Kova hankinta kyllä, mutta eipä ole Lingletillä mitään näyttöä Liigasta. Liigan peli on nopeaa, pysyykö mukana? Toissa kauden tehot kyllä nätit, kaksi viime kautta ilmeisesri rikkonaisia. Kevyesti toki silti tämän tasno janari mahtuu Tapparan kärkiketjuihin.
 
Gemondo

Jäsen
Ainakin ylivoimalla Linglet tulee olemaan yksi Liigan parhaista pelaajista, edelleen.
 
hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Ainakin ylivoimalla Linglet tulee olemaan yksi Liigan parhaista pelaajista, edelleen.
Täsmähankinta paikkaamaan Tapparan heikkoa kohtaa, huonoa ylivoimapeliä. Eiku...

Kaikkihan voi aina flopata, mutta kyllä lähtökohtaisesti odotukset Lingletille on että kyseessä on Liigan kärkiukkoja. Ei tuollaista hankita Liigaan miksikään täytemieheksi.
 
Gemondo

Jäsen
Täsmähankinta paikkaamaan Tapparan heikkoa kohtaa, huonoa ylivoimapeliä. Eiku...

Niin siis mullahan ei ole mitään käryä mihin rooliin Tappara on Lingletin hankkinut mutta kyseessä on sen luokan pelimies että vaikka siellä olisi jotain vammaa taustalla joka haittaisi liikettä niin ainakin ylivoimalle kaveri on sellainen ase jota ei monelta Liigajengiltä rosterista löydy.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Joo-o, kyllä Tapparan kilpavarustelu muihin nähden alkaa olla jo ihan ylivoimaisella tasolla. Enää ei riitä että hankitaan parikymppisiä maalitykkejä muista liigajoukkueista, nyt kupataan jo KHL-tähtiä riveihin. Kyllä materiaali oli jo ennen tätä ihan täysin ylivertainen, ja tämän jälkeen taso on sitä luokkaa että jos mestaruutta ei tule ihan ylivoimaisella esityksillä muihin nähden niin kausi on pettymys.

Ja siis ei nyt mitenkään piikittelynä, helvetin hyvä että joukkueeseen hankitaan pelaajia mikäli on varaa hankkia niitä. Ne piirtää keillä on liitua, ja pelaajia hankitaan jos on mahdollista, piste.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
tämän jälkeen taso on sitä luokkaa että jos mestaruutta ei tule ihan ylivoimaisella esityksillä muihin nähden niin kausi on pettymys.

Tappara on ennakkosuosikki, mutta takuulla kukaan ei ole pettynyt mestaruuteen tuli se millä tavalla tahansa. Vastaavasti eiköhän kaikki kärkijoukkueet ja suurseurat pety, jos mestaruutta ei tule.
 
helvetin hyvä että joukkueeseen hankitaan pelaajia mikäli on varaa hankkia niitä. Ne piirtää keillä on liitua, ja pelaajia hankitaan jos on mahdollista, piste.
Toivottavasti vain ei tarvitse katsomossa istuttaa.

Materiaaliltaan Tappara alkaa olemaan tasoissa Kärppien ja IFK:n kanssa. Alkukaudestahan nuo olivat edellä, nyt tasoissa. Erot tulevat sitten potentiaalin ulosmittauksessa.

Keväällä Kärpät on yksi mestarisuosikeista, ja hoitanee itsensä pudotuspeleihin lopulta helpostikin. IFK on saanut Tapparasta todellisen haastajan. Tämä kaikki siis tällä hetkellä, paljon voi vielä muuttua.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Joo-o, kyllä Tapparan kilpavarustelu muihin nähden alkaa olla jo ihan ylivoimaisella tasolla. Enää ei riitä että hankitaan parikymppisiä maalitykkejä muista liigajoukkueista, nyt kupataan jo KHL-tähtiä riveihin. Kyllä materiaali oli jo ennen tätä ihan täysin ylivertainen, ja tämän jälkeen taso on sitä luokkaa että jos mestaruutta ei tule ihan ylivoimaisella esityksillä muihin nähden niin kausi on pettymys.

Ja siis ei nyt mitenkään piikittelynä, helvetin hyvä että joukkueeseen hankitaan pelaajia mikäli on varaa hankkia niitä. Ne piirtää keillä on liitua, ja pelaajia hankitaan jos on mahdollista, piste.
Ostojoukkue siis tsih.

Nojoo. Tappara on tällä hetkellä Liigan kuumin joukkue monilla osa-alueilla. Töitä tehdään oikein niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Nämä mahdollistavat tälläisten kaappausten tekemiset. Monet haluaa tulla Tapparaan ja siellä on myös mahdollisuudet menestykseen sekä ponnistukaeen isompiin ympyröihin. En varmaksi väitä mutta oliko Tappara edes TOP-5 joukkue budjettivertailuissa? Kärpät, IFK, Lukko? JYP? Lie aika samoissa (kaksi ekaa toki edellä)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös