Kovimmat siirrot 2014–2015

  • 184 161
  • 369

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Mäenpää odotti omien sanojensa mukaan paikkaa KHL:stä, jos jostain olisi potkittu huonosti esiintyneitä ulkkareita pellolle, mutta näin ei ole toistaiseksi käynyt, varmasti käy vielä ennen kauden alkua tai ensimmäisen kuukauden aikana.

Hankintana ei yllättynyt ja tuo ainakin hetken aikaa lisää tasoa Liigaan. Tästä jo eilen mainitsin, että isoa kalaa on vielä vapaana ja lähes kaikilla venäläisseuroilla on KHL:ssä jo ulkkarikiintiö täynnä. Jännä nähdä mitä tekee vuosia KHL:n parhaisiin suomalaispelaajiin kuulunut Teemu Laine. Ei ole hirveästi paikkoja auki KHL:ssä.

Teemuhan voisi tulla kasvattiseuraansa Tapparaan.
 
Tempestas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Koko liigan kovin puolustaja hankinta, eihän siitä pääse mihinkään. Loistava haku ja nostaa profiilillaan koko joukkuetta ylöspäin kuten myös mielenkiintoa.

Ei ehkä vielä kannata manailla ennen ensimmäistäkään peliä, että lähtee jo KHL:ään.. Hylännyt kuitenkin kesän aikana kuulemma mm. Sotshi Leopardin sopimustarjouksen. Toki kovalla rahalla lähtee kuka tahansa, siinä tapauksessa saattaa jotain rahaa tulla seurallekin.
 
Ränse

Jäsen
Niskalan kanssa samaan koriin jos puhutaan kovimmasta pakkihankinnasta. Varjon hankinnan ylle tuo sopimuspykälä. Liigaan kyllä parasta A-luokkaa. Tällä kaudella Liigassa pelaa kyllä harvinaisen paljon maajoukkuepakkeja.
 
Kulpertto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, St. Louis Blues, Patrik Moisio
Kyllä, jokainen on oikeutettu mielipiteeseen. Ihan mielenkiinnosta kuitenkin pyytäisin perusteluja, että miksi rankkaat Patrik Moision kesän kovimmaksi siirroksi? Viime kaudella ei pelannut ollenkaan, sitä edellisellä Ässien liigaporukassa kuusi peliä tehoilla 0+1 ja TuTon mukana Mestiksessä yhdeksän peliä tehoilla 2+0. Vielä kun otetaan huomioon, että kaveri on pelannut yli kymmenen ottelun kauden (samassa joukkueessa) viimeksi kaudella 2010-2011, niin on hyvin vaikea sijoittaa häntä kovin siirtojen listalle, sen kärkipäästä puhumattakaan.

A) Sinun mielestä tilastot kertovat pelaajasta kaiken. Tuo on ensimmäinen kohta missä menet metsään.
B) Koska Moisio ei pelannut viimekaudella, niin hän ei voi olla se puuttuva palanen, mikä on Ilvestä viimevuodet vaivannut?

On pelaajia, jotka haluavat tehdä itsestään parempia. Ne voi voittaa pistepörssejä.
Pelaajat, jotka haluavat tehdä muista parempia. He taistelevat mestaruuksista.

Jos mielestäsi pisteet kertovat kuka on parhain pelaaja, niin miksi ihmeessä Ville Vahalahti voittanut viimekauden paras pelaaja palkintoa?
Enkä siis väitä että Moisio on Liigan paras pelaaja, tarkoitan vaan että tämä oli kovin siirto siinä mielessä, että Ilves taistelee nyt mestaruudesta. Ja se asia on arvokkaampi, kuin yksikään ylimääräinen tilastosi.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

Ihan mielelläni kuulisin edes yhden perustelun sille, miksi Moisio nostaa Ilveksen taistelemaan mestaruudesta?

Muutaman ottelun mieheltä nähneenä sanoisin, että kyseessä on keskivertoa paskempi pelaaja, jonka ainoa "taito" on hämmentää kentällä. Ihme että mahtuu ylipäätänsä Ilvekseen.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Päivän piristävintä huumoria Kulperttolta. Aivan mieletöntä settiä. Ehdottomasti.

Itse pidän tänään julkaistua Mäenpäätä todella kovana hankintana liigaan. Pakkihankinnoista kovin, mielestäni jopa Niskalaakin kovempi.

Moisio on liigatasolla ja A:n liigan tasolla aivan totaalinen vitsi. Kuten monet jo kirjoittaneet, kovat puheet pojalla ollut aina, pelillisesti edes roolipelaaja-mielessä ei minkäänlaista käyttöä varteenotettavalla liigatason jengillä. Ainakaan pitäisi olla.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
A) Sinun mielestä tilastot kertovat pelaajasta kaiken...

Olisitko ystävällinen ja jättäisit laittamatta sanoja suuhuni, kiitos. Et vieläkään perustellut kantaasi, mutta en sitä oikeastaan odottanutkaan. Mulla sentään oli jotain perusteluja utelulleni, jotka sinulle tilastojen muodossa esitin. Sulla ei ollut mitään perusteluja, taaskaan.
 
Kulpertto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, St. Louis Blues, Patrik Moisio
Olisitko ystävällinen ja jättäisit laittamatta sanoja suuhuni, kiitos. Et vieläkään perustellut kantaasi, mutta en sitä oikeastaan odottanutkaan. Mulla sentään oli jotain perusteluja utelulleni, jotka sinulle tilastojen muodossa esitin. Sulla ei ollut mitään perusteluja, taaskaan.

Vastasin että se oli kovin siirto, koska Ilvekseltä on puuttunut sen tyypin pelaaja vuosikausia. Nyt uskoisin että Ilves pääsee mukaan mestaruustaisteluun, viimeisen palan loksahtaessa kohdilleen.
Harmi että jollain on vielä vaikeuksia luetun ymmärtämisessä, tai tiedä sitten onko tajuamisessa jotain ongelmia. Ensi kerralla voin toki tavuttaa tai yrittää piirtää, jotta sinäkin ymmärtäisit.
 
Viimeksi muokattu:

Kulpertto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, St. Louis Blues, Patrik Moisio
Ilvekseltä on puuttunut ylimielinen* turhake? No jos se nostaa Ilveksen tasoa merkittävästi, niin mikäs siinä.

*Ainakin itse olen saanut tälläisen käsityksen Moisiosta.

Se on sun mielipide ja jokaisella on tottakai oikeus omaan mielipiteensä ja mielipiteitä pitää arvostaa.
Oon kuitenkin erimieltä Moision nykyisestä vireestä. Katsotaan sanoi hammaslääkäri.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Patrik "Kuka muu muka" Moisio teki jopa Porin Ässistä Suomen mestari -seuran vaikka ehti näyttää edari-joukkueelle esimerkkiä vain kuuden ottelun ajan. Käsittämätön teko jonka suuruudesta antaa kuvaa että samaan ei pystyisi edes Sidney Crosby 60 ottelussa. Ehdottomasti kovin siirto. Kaukana takana tulee kakkosena ja kolmosena Jonne "Suomen vanhin jonne" Virtanen ja Antti "Kyr..." Tyrväinen.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vastasin että se oli kovin siirto, koska Ilvekseltä on puuttunut sen tyypin pelaaja vuosikausia.

Kyllä mä näkisin, että pelaajaa voi suurilta osin arvostella hänen pelattujen peliensä/kausiensa perusteella. Vaikka sä et tilastoja arvostakaan, niin kyllä niistäkin on nähtävissä, että Moisio ei kelpaa edes Mestikseen. Mutta enhän mä Ilveksen pelaajistosta mitään tiedä, joten voi hyvin olla, että Moisio on juuri se puuttuva palanen.

Pidän kuitenkin ihmeellisenä, että Ilveksen leiristä ei ole kommentoitu samalla sävyllä kuin sinä kommentoit, koska oletan, että siellä vallitsee jonkinmoinen konsensus Moision tarpeellisuudesta joukkueelle. Kyllähän me molemmat tiedetään, että näin ei ole. Johtuuko se sitten sinun vai kaikkien muiden puusilmäisyydestä, mene ja tiedä.

Harmi että jollain on vielä vaikeuksia luetun ymmärtämisessä, tai tiedä sitten onko tajuamisessa jotain ongelmia. Ensi kerralla voin toki tavuttaa tai yrittää piirtää, jotta sinäkin ymmärtäisit.

En ymmärrä tarvettasi mennä henkilökohtaisuuksiin. Loppuivatko aikuisten argumentit, vai mistä on kyse?

*edit*

Liigan kovimmat siirrot -ketjussa Kulpertto mehustelee ironisesti muiden fanien "meidän hankinta on parempi kuin teidän hankinta" -virtuaalipippelinvenytyksellä. Ilves-fanit on kyllä symppiksiä :)

Mikäli kyse on ironiasta, niin onnittelut miinan sijoittamisesta oikeaan paikkaan. Astuin siihen pää pystyssä ja hyvät aikeet mielessäni.
 
Viimeksi muokattu:

Grafix

Jäsen
Vastasin että se oli kovin siirto, koska Ilvekseltä on puuttunut sen tyypin pelaaja vuosikausia. Nyt uskoisin että Ilves pääsee mukaan mestaruustaisteluun, viimeisen palan loksahtaessa kohdilleen.

Niin, siis tässä ketjussahan puidaan liigan kovimpia siirtoja. Ilveksen kovimmille siirroille voi varmaan perustaa oman ketjun sinne Ilves-osion alle.

Mielipiteille on aina toki sijansa, mutta värilasit kannataa aina joskus riisua pois silmiltä ihan vaan keskustelun mielekkyyden turvaamiseksi. Mukahauskuuskin on taitolaji.
 
Kulpertto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, St. Louis Blues, Patrik Moisio
Pidän kuitenkin ihmeellisenä, että Ilveksen leiristä ei ole kommentoitu samalla sävyllä kuin sinä kommentoit, koska oletan, että siellä vallitsee jonkinmoinen konsensus Moision tarpeellisuudesta joukkueelle. Kyllähän me molemmat tiedetään, että näin ei ole. Johtuuko se sitten sinun vai kaikkien muiden puusilmäisyydestä, mene ja tiedä.
Sanoinkin tuossa ensimmäisesessä viestissäni että tuskin hirveän moni on munkaa samaa mieltä. Mahdollisesti oon yksin mielipiteeni kanssa, mutta niinkun sanoin, mielipiteensä kaikilla.

En ymmärrä tarvettasi mennä henkilökohtaisuuksiin. Loppuivatko aikuisten argumentit, vai mistä on kyse?
Pahoittelut. Nukutun yön jälkeen parempi nostaa kissa pöydälle ja miettii laimeeta kommenttia. Sorry.
 
Paatelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Patrik Moisiosta on jo oma ketjunsa Ilves-osiossa, vatvotaan siellä hänestä jos on pakko vatvoa. Tähän ketjuun hän ei kuulu, niin kuin ei kukaan muukaan Ilvekseen tullut kaveri. Ne "kovat" Ilves-vahvistukset ovat vielä ehdolla heräteostostyöjonoon...
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Kovimmat siirrot-ketjussa höpistään Moisiosta. Mitä vittua täällä tapahtuu?
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Kovin siirto hyökkääjien osalta osoittautuu kauden kuluessa löytyneen kolmikosta Lasch, Repik tai Zaborsky.

Ja ketjussa kun varmaan sallitaan yksi värilasikortti niin nimeän siihen Anrei Hakulisen.
 
Itse laitan värilasikorttini Nicolas Deschampsiin. Siksi hyvin on alkaneet pelit sujumaan vaikka kyse onkin vasta harjoitusotteluista. Huhujen mukaan tuleva ketju Davis-Deschamps-Pyörälä on ollut erittäin lupaava kokonaisuus harjoituksissa. Erittäin hyvä pelinluku, hyvä laukaus, hyvä vääntövoima ja fysiikka ja liikekkin riittävä eli hyvältä näyttää.
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Itse pidän tänään julkaistua Mäenpäätä todella kovana hankintana liigaan. Pakkihankinnoista kovin, mielestäni jopa Niskalaakin kovempi.

Mun mielestäni selvästi kovin pakki. Mäenpää menee omissa papereissani samaan kastiin Zabon ja Laschin kanssa. Niskala taas on nykytasoltaan aivan liian yliarvostettu pelaaja.
 
PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Mun mielestäni selvästi kovin pakki. Mäenpää menee omissa papereissani samaan kastiin Zabon ja Laschin kanssa. Niskala taas on nykytasoltaan aivan liian yliarvostettu pelaaja.

Pitäisi varmaan määrittää, mikä nykytaso on Niskalan kohdalla. Tässä varmaan painaa nyt lähinnä naapurirakkaus :)

Näistä neljästä ottaisin Zabon ensin, mutta sitten alkaisi olla tiukkaa, ehkä Lasch ja sitten Niskala ja Mäenpää aivan rintarinnan. Kohtahan se nähdään, mikä on kunkin nykytaso. Jokainen varmasti kelpaisi mille tahansa joukkueelle.

Vielä kun puhutaan kauden kovimmasta siirrosta, niin täällä on Lahti tuomittu hetken komeetaksi. Mutta mulla on jotenkin on sellainen tunne, että Dufvan ohjaama Lahti kelpaisi vielä aika monelle, kun kausi käynnistyy. Samoin Haataja on varsin hyvä ehdokas pistepörssin aivan kärkeen, jos paikat tulevat kuntoon. Hienoja siirtoja on taas paljon.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Stephen Dixon Tapparaan ensi kauden kattavalla sopimuksella. En vielä enempää jinxaa tätä sopparia, mutta lähtökohtaisesti hemmetin kova siirto.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Dixonin siirto on kyllä liigakauden kovimpia ehdottomasti, on todistanut pystyvänsä liigassa koviin pistemääriin ja tasaiseen suorittamiseen kovalla tasolla. Olisi kelvannut varmasti monelle liigajoukkueelle, mutta Tappara löi varmaan parhaimmat paalut pöytään. Herättää varmasti Tapparan muutkin nimimiehet pelaamaan ennen pitkää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös