Titaanit 2016–2017

  • 33 950
  • 96

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Lampisen Api näemmä reputtanut kolmesti imatralaismaalia. Onko Lampinen intoutunut reenaamaan itsensä huippukuntoon? Jos kunto olisi kohdillaan niin miksei Lampinen voisi vaikka jossain vaiheessa kautta tulla vaikkapa Heinolaan piipahtamaan... Sopisi kyllä nykyisen Peliitta-miehistön täytteeksi vaikkapa jonkun loukkaantumisflunssa-aallon sattuessa. Hyvä, että Lampinen on jaksanut Kotkassa riehua. Miehen edesottamuksia seurasi mielellään, kun mies vielä HeKiä ja Peliittoja Heinolassa edusti.
 

The Rock

Jäsen
Onko Lampinen intoutunut reenaamaan itsensä huippukuntoon? Jos kunto olisi kohdillaan niin miksei Lampinen voisi vaikka jossain vaiheessa kautta tulla vaikkapa Heinolaan piipahtamaan.

Kyllähän Aapo on vetänyt kovan kesän siinä missä muukin titaanijoukkue, jotta pysyvät Suomi-sarjan koventuneessa vauhdissa mukana eli kunnossa on entinen peliittahyökkääjä kyllä on.

Eihän sitä ikinä tiedä, vaikka seurayhteistyö Titaanien ja Peliittojen välillä avaisi Lampiselle vielä vanhoilla päivillä paikan käydä vetämässä muutaman Mestis-pelin, joten jäädään jännityksellä odottamaan kuinka kaverin lopulta käy.
 

The Rock

Jäsen
Kymen Sanomat –turnaus harjoituskauden päätapahtumana

Titaanit isännöi huomenna Ilona Areenalla pelattavaa Kymen Sanomat –turnausta. Muut turnauksen osanottajat ovat D-Kiekko, Hunters ja Pyry, joten kyseessä on siis tyylipuhdas Suomi-sarjajoukkueiden keskinäinen välienselvittely.

Tällaiset minipeliturnaukset ovat siitä mukavia, että päivän aikana ehtii nähdä monta eri joukkuetta tositoimissa sekä muutenkin viihdyttää itseään seuraamalla uudistuneen titaanimiehistön otteita sekä yksittäisiä pelaajia.

Titaanien kotisivuilta löytyy turnaukseen liittyvää ennakkotarinaa yhteensä kuuden jutun verran:
 

The Rock

Jäsen
Titaaneille Kymen Sanomat –turnauksen 3. sija

Lauantaina Kotkassa pelattu Kymen Sanomat –turnaus sujui kotijoukkue Titaanien osalta vaihtelevalla menestyksellä. Hunters (2-5) ja Pyry (1-3) osoittautuivat liian koviksi vastustajiksi, mutta D-Kiekko (3-1) taas kaatui hienolla suorituksella (Titaanien kotisivujen turnausraportti).

Kolme minipeliä osoittivat sen, että Titaanit kyllä kykenee haastamaan kokeneemmat joukkueet koska vain kunnon hippasille, mutta voittaakseen ne, tarvitsee punanuttujen tiivistää puolustuspelaamistaan, parantaa erikoistilanteitaan sekä vähentää rangaistusmääriään.

Työsarkaa siis titaanivalmennuksella ja pelaajistolla piisaa vielä rutkasti ennen runkosarjan alkua, mutta ei tässä ole mitään syytä huolestua, sillä potentiaalia ja yllätysvalmiutta nyt kasassa olevassa miehistössä on aivan riittävästi Suomi-sarjassa menestymiseen.
 

The Rock

Jäsen
Yksi sisään, yksi ulos – muutama edelleen haussa

Titaanit ilmoitti tekaisseensa jatkosopimuksen Henri Saukkosen kanssa (Titaanien kotisivujen uutinen). Iso puolustaja oli jo viime kaudella mukana nostamassa Titaaneita Suomi-sarjaan ja juhlimassa Rautaliigan mestaruutta, joten puskista ei kaverin jatkaminen punanuttujen pakistossa tullut.

Sitä vastoin puolustaja Markus Laaksoa ei nähdä ainakaan alkavalla kaudella titaanipaidassa, sillä mies päätyi purkamaan sopimuksensa Titaanien kanssa yhteisymmärryksessä työkiireiden vuoksi. Harmillista, mutta minkäpä teet. Jostain se leipä pöytään on tienattava ja silloin pelihommat jäävät auttamatta paitsioon.

Titaanien päävalmentaja Mika Piispanen kertoi kotkalaisten hakevan edelleen vahvistuksia pakkikalustoonsa ja saavan ne riveihinsä ennen Suomi-sarjan runkosarjan alkua.
 

The Rock

Jäsen
Viisikollinen punanuttuja Piranha'siin – Kuntulle banaania

Keväällä Titaaneita takaisin Suomi-sarjaan nostamassa olleesta miehistöstä iso tukku kokeneemman puolen pelimiehiä näkyy SJL:n siirtolistauksen mukaan pelaavan alkavalla kaudella Piranha'sin 3. divarijengissä.

Markus Laakso, Tomi Pylväläinen, Mikko Lehtinen, Topi Paappanen ja Joni Kainulainen ovat kukin kovia luita kolmoseen, joten uskoisin jo näiden rekryjen myötä Piranha'sin keikkuvan jälleen varsin korkealla Kymi-Saimaan alueen lohkossa.

Edellä mainittujen siirtojen lisäksi selvisi, että Kymen Sanomat –turnauksen Pyry-ottelussa ulosajetuksi joutunut Santeri Kunttu selvisi ”potkaisustaan” yhden pelin huililla, joten kaverilta jää väliin sarja-avaus Ketterän vieraana (Titaanien kotisivujen uutinen).
 

The Rock

Jäsen
KJT jäi Titaanien jyrän alle

Eipä olisi kyllä ensinäkemältä uskonut, että eilen Kotkassa pelattu harjoituspeli käytiin kahden saman sarjan joukkueen välillä. Ilman Titaanien ensimmäisten 10 minuutin aikana tekemiä hölmöjä huolimattomuusvirheitä, KJT olisi tuskin saanut tehtyä ensimmäistäkään maalia, sillä sen verran hyvin loput 50 minuuttia kotijoukkue puolusti omaa maaliaan Henri Penttilä viimeisenä lukkonaan (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

8-3-lukemiin päättyneen taiston positiivista antia oli ehdottomasti se, että Titaanien tulivoima lepäsi laajalla rintamalla (jokaisella maalilla eri tekijä). Myös vahvan puolustuspelaamisen lisäksi alivoimapelaaminen vakuutti ja sen on syytäkin olla kunnossa, kun sarjapelit alkavat, sillä erikoistilanteet näyttelevät edelleen isoa osaa otteluiden ratkeamisissa.

Negatiivisia asioita olivat puolestaan jälleen heikko aloitus (maali omiin alle minuutin pelaamisella), runsas jäähymäärä sekä toisessa erässä itseään loukanneen Elmeri Kotron putoaminen riveistä. Toivottavasti selvittäisiin säikähdyksellä, eikä mitään olisi pahemmin rikki, sillä Kotro on tärkeä palanen Titaanien hyökkäyskalustoa.

Tästä on joka tapauksessa hyvä lähteä entisestään parantamaan otteita sekä päättämään treenipelit ensi viikolla, sillä silloin vastaan asettuu kaksi sellaista jengiä (Peliitat & Ketterä), joita vastaan ei enää virheitä saa anteeksi.
 

The Rock

Jäsen
Titaanien ja Peliittojen yhteistyö alkaa virittyä...

Vajaa kuukausi takaperin seurayhteistyösopimuksensa julkaisseet Titaanit ja Peliitat ovat ottaneet ensimmäisen konkreettisen ”yhteisaskeleen”, kun kotkalaiset saavat heinolalaishyökkääjä Jesse Peltosen riveihinsä toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella (Titaanien kotisivujen uutinen).

Peltonen pelaa Titaaneissa siis avauskoitoksensa huomenna juuri Peliittoja vastaan Kotkassa käytävässä harjoitusottelussa, joka on yksi seurojen välisen yhteistyön ”hedelmistä”.

Mielenkiintoista nähdä miten Peltonen hänelle erittäin tuttuja kavereita vastaan esiintyy, sillä itselläni ei ole ainakaan näin etukäteen minkäänlaista mieli- tai muistikuvaa tästä uusimmasta titaanista vastustajien riveistä. Ehkäpä joku heinolalaisista heimoveljistämme osaisi hieman avartaa meidän titaanikannattajiemme mieliä siitä, minkälainen pelimies Peltonen oikein on? @uljas @Accompagnato @Tinonder

Myös toinen Titaaneita sivuava uutinen on tänään nähnyt päivänvalonsa, kun kotkalaisjoukkuetta 1990-luvun alussa silloisessa II-divisioonassa ensin kovakutisena puolustajana ja sittemmin päävalmentajana edustanut Timo ”Rolle” Turunen nähdään jatkossa Joensuun Kiekkokoplan vaihtopenkin takana (Kiekkokoplan kotisivujen uutinen).
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Titaanien ja Peliittojen yhteistyö alkaa virittyä...

Vajaa kuukausi takaperin seurayhteistyösopimuksensa julkaisseet Titaanit ja Peliitat ovat ottaneet ensimmäisen konkreettisen ”yhteisaskeleen”, kun kotkalaiset saavat heinolalaishyökkääjä Jesse Peltosen riveihinsä toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella (Titaanien kotisivujen uutinen).

Peltonen pelaa Titaaneissa siis avauskoitoksensa huomenna juuri Peliittoja vastaan Kotkassa käytävässä harjoitusottelussa, joka on yksi seurojen välisen yhteistyön ”hedelmistä”.

Jesse paukutteli viimeisellä junnukaudellaan messeviä tehoja, joskin sarjataso oli A-nuorten II-divari. Sittemmin miestä on alettu hiljalleen ajaa sisään Peliittojen edustusjoukkueeseen. Viime kausi oli kyllä tuloksellisesti pettymys. Toissakausi sen sijaan Peltosen paras Mestis-kausi, jolloin vastuutakin onnistumisten myötä enempi liikeni. Peltonen on jäänyt Heinolassa alempien kenttien täydentäjäksi. Potentiaalia kyllä löytyisi mielestäni nähtyä enempäänkin. Ehkäpä mahdollinen enempi vastuu Suomi-sarjassa toisi parhaat puolet enemmän esiin. Vielä kun kaveri innostuisi rymistelemään kaukalossa samaan malliin kuin Union Plaanin jalkapallopeleissä IV-divarissa männä kesänä.

Tänään sitten Kotkassa varmasti viritellään tarkempia sotasuunnitelmia muiden pelaajasiirtosuunnitelmien suhteen illan harjoitusottelun jälkeen.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Ei sitten Jesse Pelannutkaan teillä vaan meillä... Titaanit pelasi yllättävänkin hyvin. Peliitoilta puuttui kentällinen ja jokunen avainmiehistä + kintut on pelaajilla tukossa harjoittelusta johtuen, mutta siitä huolimatta Titaanit pelasi hyvin ja paremmalla viimeistelyllä olisi pystynyt viemään pelin. Kyllä noilla otteilla varmasti Suomi-sarjan kovemmatkin porukat laitetaan koville ja siitähän on jo kokemusta Ketterää vastaan. Tasakentällisin Titaanit pystyi puolustamaan Peliitat hyvin laitoihin.

Laitetaan hieman huomioita pelistä.

- Miten hitossa kukaan löytää hallille ilman navigaattoria tai kompassia? Onhan niitä geepeeässiä nykyään kaikilla, mutta silti... Ei yhtään opastetta mistään suunnasta hallille tullessa.
- Missä on alamummo? Tilalla joku olutliiteri, joka oli sekin oli kiinni. Miksi ihmeessä???
- Porukkaa oli katsomossa pilvin pimein. Liiton sivujen mukaan vain vähän päälle 200
- Halli on kyllä perin viihtyisä
- Tunnelma äityi suorastaan huikeaksi. Alun vaimeat läpyttelyt vaihtuivat perinteisiin äänekkäisiin huuteluihin. Loistavaa artikulointia ja kuittia katsomosta kaukaloon (lähinnä erotuomari Heikkiselle)
 
Samansuuntaisia havaintoja hallista. Minä en meinannut löytää Titaanien turnausviikonloppuna hallille edes navigaattorin avustuksella, koska hallin osoite ohjaa kadulle, jolta ei ole ajomahdollisuutta hallille. Muuttakaa hallin osoite, mikäli mitenkään on mahdollista pihaanajon puoleiselle kadulle/tielle. Ja laittakaa selkeät opasteet vaikka E18 asti. Halli on minunkin mielestä katsojan kannalta hyvä, ainut mikä turvallisuusmielessä on hieman arveluttava on katsomon jyrkkyys. Mutta sillä saavutetaan kyllä samalla hyvä näkyvyys kentälle. Hyvä halli hyvässä piilossa, sinne ei vihulainen helpolla löydä.
 

The Rock

Jäsen
Jesse Peltonen... ei sitten pelannutkaan teillä vaan meillä.

Kiitokset infosta Peltosen suhteen ja toivotaan Titaanien kannalta, että hän olisi sarjapeleissä mukana, sillä minut isokokoinen hyökkääjä vakuutti otteillaan. Uskoisin Jessestä olevan todella paljon iloa Titaaneille, mikäli Peliitat ei hänelle näe tarvetta Mestiksessä.

Titaanit pelasi yllättävänkin hyvin. Peliitoilta puuttui kentällinen ja jokunen avainmiehistä + kintut on pelaajilla tukossa harjoittelusta johtuen, mutta siitä huolimatta Titaanit pelasi hyvin ja paremmalla viimeistelyllä olisi pystynyt viemään pelin. Kyllä noilla otteilla varmasti Suomi-sarjan kovemmatkin porukat laitetaan koville ja siitähän on jo kokemusta Ketterää vastaan. Tasakentällisin Titaanit pystyi puolustamaan Peliitat hyvin laitoihin.

Titaanit pelasi kyllä hyvän pelin ja kuten sanoit, olisi paremmalla onnella sekä viimeistelyllä voinut jopa Peliitat voittaa. Mutta... jääkiekko on edelleen maalintekopeli, jossa ratkaisut nähdään usein erikoistilanteissa ja niillä osa-alueilla Peliitat oli parempi (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

Itsekin uskon vakaasti eilen näkemäni perusteella siihen, että Titaanit tulee Suomi-sarjassa pärjäämään vallan mainiosti, eikä kotkalaisia vastaan tule yksikään joukkue pääsemään helpolla ihan jo joukkueen vahvan luisteluvoiman ansiosta.

Vaikka titaanimiehistö onkin nuori ja suhteellisen nimetön (pl. Lampinen), niin kyllähän tuollaisen joukkueen edesottamuksia seuraa erittäin mielellään, etenkin kun siinä on mukana iso määrä Titaanien omia kasvatteja.

Laitetaan hieman huomioita pelistä.

- Miten hitossa kukaan löytää hallille ilman navigaattoria tai kompassia? Onhan niitä geepeeässiä nykyään kaikilla, mutta silti... Ei yhtään opastetta mistään suunnasta hallille tullessa.
- Missä on alamummo? Tilalla joku olutliiteri, joka oli sekin oli kiinni. Miksi ihmeessä???
- Porukkaa oli katsomossa pilvin pimein. Liiton sivujen mukaan vain vähän päälle 200
- Halli on kyllä perin viihtyisä
- Tunnelma äityi suorastaan huikeaksi. Alun vaimeat läpyttelyt vaihtuivat perinteisiin äänekkäisiin huuteluihin. Loistavaa artikulointia ja kuittia katsomosta kaukaloon (lähinnä erotuomari Heikkiselle)

Opasteista taitavat vastata Kotkan kaupunki sekä Valtion liikennevirasto, joten Titaanit ei tähän voi juurikaan vaikuttaa saati laitella tienvarsiin omia opasteitaan, koska niistä napsahtaisi varmasti hyvin nopeaan tahtiin sakkoa seuralle.

Alamummoa ei ole enää pariin kauteen ollut olemassa, sillä pubi on siirretty sisääntuloaulan kokoustilaan. Eilisessä pelissä se ei kuitenkaan ollut auki, mutta sarjapelien alkaessa kurkunkostuketta on kaikille janoisille jälleen tarjolla.

Kotkalaiset eivät näemmä ole vielä syttyneet harjoituspeleissä tulemaan hallille, mutta toivoa sopii, että sarjapeleissä yleisömäärät alkaisivat nelosella, vitosella tai jopa kutosella ja perässä olisi vielä pari numeroa lisää. Potentiaalia siihen kuitenkin on olemassa, kuten viime keväänä oli havaittavissa.

Halli on viihtyisä katsojille, mutta itse käyttäjille vajavainen, mutta siitä on turha sen enempää purkaa mieltä. Näillä mennään ja that's it.

Katsomossa yleensä kovinta ääntä pitävät ”ahtaajat” syttyvät hitaasti, mutta kun niin tapahtuu esimerkiksi juuri tuomarien vislailujen ansiosta, lentää puukko mitä mielikuvituksellisimmilla tavoille kohteeseensa.

Muuttakaa hallin osoite, mikäli mitenkään on mahdollista pihaanajon puoleiselle kadulle/tielle. Ja laittakaa selkeät opasteet vaikka E18 asti.

Kuten ylle kirjailin, tämä ei taida olla Titaanien käsissä, vaan aivan toisten instanssien, mutta oikeassahan sinäkin olet ja juuri noin asiat pitäisi ilman muuta tehdä.

Hyvä halli hyvässä piilossa, sinne ei vihulainen helpolla löydä.

Ehkäpä tässä piilee se Kotkan kaupunginisien salaliitto, jolla painetaan jääkiekkoa alaspäin sekä pönkitetään entisestään jalka- ja koripallon asemaa rannikkokaupungin urheiluskenessä? ;)
 

The Rock

Jäsen
Harjoituspelit paketissa – katseet kohti sarja-avausta

Titaanit pisti harjoituspelinsä pakettiin pari päivää takaperin, kun joukkue kävi Imatralla häviämässä aikalailla pystyyn Ketterälle maalein 1-6 (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

En kyseisestä tappiosta huolestuisi kuitenkaan kovinkaan paljoa, sillä Ketterä on pirun kova joukkue, jota vastaan tarvitaan 110% suoritus jokaiselta titaanimiehistön jäseneltä, mikäli se meinataan voittaa. Perjantaina näin ei tapahtunut ja Ketterä jyräsi yli, mutta onneksi kyseessä oli vain harjoituspeli, josta ei pisteitä jaettu ensimmäistäkään.

Koko harjoituskauden loppusaldo oli Titaanien osalta lopulta 2 suoraa voittoa, 1 vl-voitto ja 6 tappiota. Vaikkei saldo ole numerollisesti kovin kaksinen, oli sen tärkein anti ilman muuta kuitenkin se, että pelaajat näkivät pystyvänsä pelaamaan Suomi-sarjatasolla siinä missä kaikki vastustajansakin ja tästä syystä en usko Titaaneille tuottavan suuriakaan vaikeuksia sarjasopimuksen uusimisessa.

Taistelu tästä tavoitteesta alkaa ensi viikon lopulla ja mikäpä onkaan parempi aloitus, kuin saada uusi mahdollisuus Ketterän nurin kampeamiseen heti kättelyssä? Titaanit kohtaa siis perjantain (16.9.) sarja-avauksessa vieraissa Ketterä ja uskon vakaasti, että silloin kaukalossa nähdään jälleen se tuttu sekä turvallinen punanuttujoukkue, joka haastaa isäntänsä luisteluvoimallaan kunnon turnajaisiin.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Olikos täällä jo, että Peliittojen Jesse Peltonen lähtee ainakin viikonlopuksi Titaaneihin? Huhuja liikkuu parin muunkin Peliitan lainauksesta samassa hässäkässä Kotkaan.
 

The Rock

Jäsen
Sarjapelit käynnistyvät vihdoinkin!

Tänään on se päivä, jolloin Titaanit aloittaa pelinsä pitkästä aikaa sillä sarjatasolla, jossa kotkalainen jääkiekkojoukkueen kuuluu vähintään olla eli Suomi-sarjassa. Avausvastus on heti ehkäpä se kovin mahdollinen, kun Imatran Ketterä toivottaa Titaanit varmasti ”erittäin lämpimästi” tervetulleeksi takaisin Suomen kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle.

Tästä syystä olisikin niin perkuleen makoisaa, mikäli Titaanit pystyisi toistamaan elokuun 19. päivän temppunsa ja nuijimaan Ketterän kanveesiin. Mikään katastrofi se ei toki ole, jos voitto jää ottamatta, mutta aikamoinen jytkyhän se kieltämättä olisi, mikäli runkosarja alkaisi heti suurimman mestarisuosikin kyykkäyksellä.

Ketterän kohtaamisen jälkeen Titaanit pääsee pelaamaan myös kotona, kun omien kannattajien silmien eteen luisteleva uudistunut titaanimiehistö isännöi Kotkaan saapuvaa VG-62:sta. Naantalilaisilla ei, ainakaan allekirjoittaneelle ja tuskinpa titaanimiehistöllekään, ole kovin montaa entuudestaan tuttua pelaajaa riveissään, mutta sen ei saa missään nimessä antaa hämätä. Aivan varmasti voitontahtoinen vieras sieltä hyökkää vastaan ja siihen Titaanien on syytä huolella valmistautua.

Kotipeleistähän niitä pisteitä tulisi alkavalla kaudella raapia kahmalokaupalla, jotta joukkueen asettama tavoite (pudotuspelipaikka) täyttyisi. Mikäpä olisikaan siis parempi kotialoitus, kuin iskeä VG-62 kumoon ja villitä tunnetusti kovaääninen kotkalaisyleisö välittömästi euforian partaalle?

Lauantai-iltana olemmekin jo sitten tietoisia siitä, miten Titaaneille kahdessa avausviikonlopun ottelussa oikein kävi, joten turinoidaanpa sitten hieman lisää.

Titaanien kotisivuilta löytyy päävalmentaja Mika Piispasen kommenteilla höystetty kausiennakko sekä myös katsaus jokaiseen Suomi-sarjassa kaudella 2016–2017 pelaavaan joukkueeseen.
 

The Rock

Jäsen
Lainoja sinne ja tänne

Tänään Suomi-sarjan avauskierroksen ottelunsa Imatralla paikallista Ketterää vastaan mittelevä Titaanit saa vahvistuksia Peliitoista, kun puolustajat Aki Vainio ja Ville Väinölä sekä hyökkääjä Jesse Peltonen pukeutuvat kotkalaisjoukkueen sotisopaan viikonlopun otteluissa (Titaanien kotisivujen uutinen).

Vastavuoroisesti Titaanit lainaa maalivahtinsa Joel Luhtasen parin pelin ajaksi II-divisioonassa pelaavalle lappeenrantalaiselle PEPO:lle, jolla on vajausta veräjänvartijaosastollaan (Titaanien kotisivujen uutinen).

Peliittojen lainamiehet tulevat omasta mielestäni enemmän kuin tarpeeseen ja toivottavasti he auttavat omalla panoksellaan punanuttuja kummassakin edessä olevassa taistossa. Myös Luhtasen lainalle on hyvät perusteet, sillä maalivahteja ei voi pelata kuin yksi kerrallaan Titaanienkaan maalin suulla ja tästä syystä peliaikaa on hyvä hakea sitä ilomielin tarjoavalta osapuolelta.

Ilta jänskättää jo kovin, joten sitä odotellessa...
 

Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Peltonen pelaa Titaaneissa siis avauskoitoksensa huomenna juuri Peliittoja vastaan Kotkassa käytävässä harjoitusottelussa, joka on yksi seurojen välisen yhteistyön ”hedelmistä”.

Mielenkiintoista nähdä miten Peltonen hänelle erittäin tuttuja kavereita vastaan esiintyy, sillä itselläni ei ole ainakaan näin etukäteen minkäänlaista mieli- tai muistikuvaa tästä uusimmasta titaanista vastustajien riveistä. Ehkäpä joku heinolalaisista heimoveljistämme osaisi hieman avartaa meidän titaanikannattajiemme mieliä siitä, minkälainen pelimies Peltonen oikein on? @uljas @Accompagnato @Tinonder

Minusta tuo Peltonen lainapesti on hieno asia. Peliitoilla on ihan hyvin porukkaa ja Jesse tarvitsee peliaikaa. Matkakaan ei ihan mahdoton ole. Mulla on sellainen käsitys, (myötäilen vahvasti Uljasta tässä) että Vierumäki A:ssa Jesse oli joukkueen maalitykki. Sitten kun ympyrät suureni, ei tahti pysynytkään samana. Kelpo pelimies hän mielestäni on, ja jos treenata ehtii/jaksaa on vielä mahdollisuus kehittyä. Kuten tuosta nyt jo ehkä ymmärtääkin, on Jesse myös sitä Heinolan omaa osastoa. Sen olemassaolo on mielestäni erittäin tärkeää jo pelkästään omille junnuille. Jesse on myös hoitanut kaikenmoisia markkinointitempauksia kouluilla ja myös muissa ympyröissä. Nyt taitaa päivätyö viedä ajasta ison osan. Tosiaan koko ja vähän taitoakin löytyy.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Minusta tuo Peltonen lainapesti on hieno asia. Peliitoilla on ihan hyvin porukkaa ja Jesse tarvitsee peliaikaa. Matkakaan ei ihan mahdoton ole. Mulla on sellainen käsitys, (myötäilen vahvasti Uljasta tässä) että Vierumäki A:ssa Jesse oli joukkueen maalitykki. Sitten kun ympyrät suureni, ei tahti pysynytkään samana. Kelpo pelimies hän mielestäni on, ja jos treenata ehtii/jaksaa on vielä mahdollisuus kehittyä. Kuten tuosta nyt jo ehkä ymmärtääkin, on Jesse myös sitä Heinolan omaa osastoa. Sen olemassaolo on mielestäni erittäin tärkeää jo pelkästään omille junnuille. Jesse on myös hoitanut kaikenmoisia markkinointitempauksia kouluilla ja myös muissa ympyröissä. Nyt taitaa päivätyö viedä ajasta ison osan. Tosiaan koko ja vähän taitoakin löytyy.

Peltonen reissasi Kotkaan ihan omasta halustaan vieläpä. Halusi itselleen enemmän peliaikaa. Eiköhän mies saa lisää virtaa Mestis-peleihinkin, kun pääsee Kotkassa naattimaan pelailusta isommassa roolissa. Heinola huutaa omia nimiä miehistöönsä, joten toivottavasti Jesse viimeistään seuraavassa Peliittojen kotipelissä jäällä nähtäisiin.

Väinölä ja Vainio todella kovan luokan vahvistuksia Titaaneille. Kyllä tuolla rosterilla kelpaa Imatralle lähteä kiusaa tekemään.
 

The Rock

Jäsen
Minusta tuo Peltonen lainapesti on hieno asia. Peliitoilla on ihan hyvin porukkaa ja Jesse tarvitsee peliaikaa. Matkakaan ei ihan mahdoton ole. Kelpo pelimies hän mielestäni on, ja jos treenata ehtii/jaksaa on vielä mahdollisuus kehittyä.

Peltonen reissasi Kotkaan ihan omasta halustaan vieläpä. Halusi itselleen enemmän peliaikaa. Eiköhän mies saa lisää virtaa Mestis-peleihinkin, kun pääsee Kotkassa naattimaan pelailusta isommassa roolissa.

Peltosen pelaamisesta oli helposti aistittavissa, että hän oikeasti nautti, kun sai isolla jääajalla painaa menemään Titaanien kärkiketjuissa. Kiitoksena vastuusta hän napautti vielä pari kaunista maalia, joten kyllähän Jesse selkeä vahvistus Titaaneille on. Toivottavasti mies nähtäisiin jatkossakin Kotkassa, sillä etenkin VG-62-pelissä hän muodosti todella toimivan hyökkäysvitjan Oksasen ja Lifländerin kanssa.

Peltoselle tekisi muutenkin hyvää vetää yksi täysi kausi todella isossa vastuussa Suomi-sarjassa, sillä uskoisin hänellä olevan sen jälkeen paremmat mahdollisuudet ottaa Mestiksestä itselleen nähtyä isompi rooli. Potentiaalia kaverissa kun on erityisesti maalinteon saralla.

Väinölä ja Vainio todella kovan luokan vahvistuksia Titaaneille.

Väinölä on Suomi-sarjaan kiekollisesti riittävän hyvä ja varsin viivapelaaminen on hienoa katseltavaa. Puolustuspelaamiseen kun saa vielä ripauksen lisää äijämäisyyttä iän karttumisen myötä, niin tuskinpa paljoa tarvitsee Suomi-sarjassa pelata.

Vainio taas on vähän kuin peilikuva Väinölästä. Puolustuspelaaminen on hyvällä tasolla ja ajaa kyllä mieheen ronskisti kiinni sekä hakee taklauksia pienestä varrestaan huolimatta. Kiekolliseen pelaamiseen pelikokemuksen myötä lisää uskallusta hyökkäyspäässä ja Aki on niin ikään ylempien sarjojen pelimies.

Itse ainakin näkisin erittäin mielelläni koko Peliitta-kolmikon jatkossakin titaanipaidassa, mutta jatkohan on kiinni siitä miten Tuomainen näkee heille käyttöä ja vastavuoroisesti siitä kuinka paljon omia pelaajiaan Pelicans työntää Heinolaan.
 

The Rock

Jäsen
Dr. Jekyll & Mr. Hyde

Titaanit näytti Suomi-sarjan avausviikonlopun aikana kahdet kasvot. Imatralla joukkue oli täysi vastaantulija, eikä kotijoukkue Ketterä juuri armoa paikallisvastustajalleen antanut, vaan murjoi tauluun hurjat 12-0-lukemat (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

Ottelun maalikooste on varsin roisia katsottavaa titaanilasien läpi: Maalikooste 16.9.2016: Ketterä – Titaanit @ Spa Areena

Kyseisessä ottelussa näki selvästi sen eron mikä on seuroilla, joista toinen on pienellä rahamäärällä pelaajistonsa nuorista kavereista koonnut sarjanousija ja toinen taas hieman suuremmalla kyhnyröykkiöllä nippunsa kasannut sekä avoimesti Mestis-paikan tavoitteekseen asettanut edelliskauden hopeajoukkue.

Ketterän antama muilutus toimi onneksi hyvänä herätyksenä punanutuille, sillä kotiavauksessa kaukalossa oli taas se Titaanit, jonka itse olen tottunut näkemään. Sen seurauksena Kotkassa vieraillut VG-62 jäi varsin pahasti jalkoihin, eikä Titaaneilla ollut 6-1-numeroihin päättyneessä kamppailussa missään vaiheessa mitään hätää, vaikka vieraat onnistuivatkin alussa itsensä johtoasemaan keplottelemaan (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

Ottelun maalikooste Kotkasta... stop the press! Tämä taitaa nimittäin olla ihka ensimmäinen laatuaan, sillä viimeksi kun Titaanit oli Mestiksessä ei maalikoosteita pahemmin näkynyt, vaikka pelit toki kuvattiin normaaliin tapaan. Onneksi tämä järjestely on Suomi-sarjan säännöissä, sillä mielelläänhän näitä maaleja katselee uudemmankin kerran: Maalikooste 17.9.2016: Titaanit – VG-62 @ Ilona Areena

Kaksi peliä takana ja kolme pistettä plakkarissa. Mikäli sama tahti jatkuu, on Titaanit viime kauden 2015–2016 sarjataulukkoa peilaten pudotuspeleissä, sillä silloin pudotuspelipaikkaan riitti 46 pistettä ja nykyinen tahtihan toisi kotkalaisten lopulliseksi pistemääräksi lukeman 54.

Eli eiköhän pidetä tästä pistetahdista kiinni myös jatkossa... :)
 

The Rock

Jäsen
Kuulumisia punanuttujen sairastuvalta

Titaanien loukkaantumistilanne on elänyt jo varsin paljon, vaikkei kautta ole pelattu kuin treenipelit sekä kaksi sarjamatsia. Viimeisin loukkaantunut on yläraajavamman sarja-avauksessa saanut puolustaja Ville Äijälä, jolla menee pauttiarallaa puolisentoista kuukautta takaisin pelikuntoon toipumisessa.

Titaanien kotisivuilta löytyvässä uutisessa on selontekoa myös muutaman muun kolhuja kokeneen pelaajan terveystilanteesta.
 

The Rock

Jäsen
Oppirahojen makselua

Sitä oli Titaanien viime viikonloppu kahteen sanaan typistettynä. Tappiot harmittavat aivan pirusti, etenkin kun molemmissa otteluissa Titaaneilla oli todella hyvät saumat napata täysi pistepotti itselleen. Maalit kuitenkin ratkaisevat ja niitä kotkalaiset eivät saaneet lukuisista tekopaikoistaan huolimatta riittävästi aikaan.

Tämän myötä Pyry kellisti punanutut maalein 4-2 (Titaanien kotisivujen otteluraportti) ja myös Karhu HT kävi onnistuneella ryöstöretkellä Titaanien kotihallissa, josta porilaiset hakivat kaksi sarjapistettä voittolaukauskilpailun päätteeksi mukaansa 4-5-lukemin (Titaanien kotisivujen otteluraportti).

Toki se on otettava huomioon, että Suomi-sarjan runkosarjan alkukierrosten ohjelma ei ole ollut kovin suosiollinen Titaanien näkökulmasta katsottuna kun vastaan on asettunut tähän mennessä VG-62:sta lukuunottamatta sarjan kärkipäähän povattuja joukkueita.

Se ei kuitenkaan saa olla mikään tekosyy sille, ettei Titaanit kykene paremmalla prosentilla viimeistelemään. Paikkoja on jokaisessa pelissä (pl. Ketterä) luotu aivan riittävästi, mutta viimeistely on ollut sanalla sanoen heikkoa, aivan kuten se oli kahtena edeltävänäkin kautena II-divarissa.

Vaikka tässä mennäänkin vasta aivan alkumetrejä, niin siitä huolimatta kiekkojen olisi alettava löytää tiensä vastapuolen maaliverkkoon, sillä muuten pahimmat kilpailijat karkaavat liiaksi ja pudotuspelipaikan tavoittelu vaikeutuu huomattavan paljon.

Toivoa siis sopii, että jo ensi viikonloppuna (Hunters & Riemu) Titaanien nalli palaisi oikein huolella ja joukkue saisi nostella voittoihin tarvittavaan tahtiin käsiään kohti hallin kattoa.

Tässä vielä kummankin ottelun maalikoosteet, vaikka niiden katsominen ei yhtä kivaa puuhaa olekaan, kuin VG-62-matsin koosteen:

Maalikooste 24.9.2016: Pyry – Titaanit @ Nokian jäähalli
Maalikooste 25.9.2016: Titaanit – Karhu HT @ Ilona Areena
 

The Rock

Jäsen
Lähes sama tahti oli askelten...

...nimittäin sen suhteen, että Titaanit pommitti jälleen noin 100 kutia kohti viime viikonloppuna kohtaamiensa vastustajien maalia, mutta vain murto-osa niistä johto täysosuman syntymiseen. Se kuitenkin on positiivinen asia, että sarjan yksi nuorimmista ja kokemattomimmista joukkueista pystyy hallitsemaan noinkin selvästi otteluitaan, sillä jossain kohtaa kyseinen touhu alkaa aivan varmasti konkretisoitumaan nähtyä selkeästi suurempina ”lunastuksina”.

Porvoossa Titaanit tuli alkuun todella lujaa ja vei ensimmäistä vitosta lähes miten tahtoi. Sitten kuitenkin tuli todella synkkä kahdeksan minuutin ajanjakso, jonka avulla Hunters teki vieraidensa järkyttävistä lapsuksista kolme maalia ja käytännössä ratkaisi pelin. Tokihan Titaanit toisen ja kolmannen erän yritti hurjasti kaventaa maalieroa, mutta punanuttujen pihdeissä selkeästi sipannut kotijoukkue tyytyi lähinnä puolustamaan maalivahtinsa Ari Ahokkaan johdolla omaa päätään.

Tämä taktiikka kannatti, sillä kolmannessa erässä porvoolaiset saivat tehtyä vielä yhden osuman ja kun Titaanitkin vihdoin sekä viimein onnistui rikkomaan kuparisen Ahokkaan selän takana, kirjattiin päätöslukemat muotoon 4-1 (Titaanien kotisivujen otteluraportti) Hunters ensin mainittuna.

Kotkassa lauantaina väännetty sarjanousijoiden välinen kohtaaminen oli todella värikäs ja tapahtumarikas, kuten Ilona Areenalla mitellyt ottelut ovat tällä kaudella totutusti olleetkin. Titaanit pelasi vahvan avauserän sekä vei peliä, mutta Riemu roikkui siitä huolimatta hienosti mukana ja kun isännät alkoivat hölmöillä toisessa erässä jäähyjen muodossa, karkasi vierailija ylivoimamaalien avulla kahden maalin johtoasemaan.

Onneksi punanutut eivät tästä lannistuneet, vaan kehittivät hurjan raivon avulla valtaisan kirin ja myllyttivät melkein koko kolmannen erän jyväskyläläispäädyssä. Riemun onneksi maalia vartioinut Henri Tikkanen oli tikissä, eikä suostunut päästämään taakseen kuin kaksi kiekkoa, jotka veivät pelin jatkoajalle.

”Lisäajalla” paremmat paikat voittoon tarjoutuivat Riemulle, mutta se ei onnistunut käyttämään hyväkseen kolmannen erän lopulla saamaansa viiden minuutin ylivoimaa (joka oli vieraille jo pelin toinen!), joten ratkaisu siirtyi voittolaukauksille, joissa Titaanit oli tällä kertaa etevämpi ja kirjasi voiton nimiinsä maalein 5-4 (Titaanien kotisivujen raportti).

Viikonlopun pelit nähneenä, en edelleenkään suostu kovin huolestunut olemaan, vaikkei pistepussi taaskaan täyttynyt halutulla tavalla. Titaanien pelaamisessa on olemassa kaikki elementit voittavalle jääkiekolle ja kunhan joukkue saa virhe- sekä jäähymäärät nähtyä pienemmiksi + lisää jämäkkyyttä erikoistilannepelaamiseensa, niin uskon tästä vielä tulevan oikein hyvän kauden.

Hunters- ja Riemu-otteluiden maalikoosteet löytyvät seuraavien linkkien takaa:

Maalikooste 30.9.2016: Hunters – Titaanit @ Kokonniemen jäähalli
Maalikooste 1.10.2016: Titaanit – Riemu @ Ilona Areena
 

The Rock

Jäsen
Titaaniduo ”tuomiolla”

Lauantaisessa Riemu-kotiottelussa toisessa sekä kolmannessa erässä ulosajot itselleen hankkineet titaanihyökkääjät Tomi Salovaara ja Ville Myyryläinen kirjauttivat kumpainenkin itsellensä yhden ottelun mittaiset pelikiellot (Titaanien kotisivujen uutinen).

Tämä tietää siis sitä, että Salovaara–Myyryläinen duo'a ei nähdä kuluvan viikon lauantain (8.10.) JHT-kotiottelussa, kuin korkeintaan katsomon puolella omiensa otteita jännittämässä.

Titaanivalmennus pääseekin sen seurauksena miettimään ketjut uuteen uskoon, mutta onneksi reservissä on joukko nälkäisiä pelimiehiä, joita laittaa tilalle, sillä kovaa kalajokisryhmää vastaan vajaalla kokoonpanolla pelaaminen saattaisi hyvinkin olla ”ammatillinen itsemurha”.
 

The Rock

Jäsen
Työ alkaa tuottaa ansaittua tulosta

Titaanit oppii pikkuhiljaa aina vain paremmin ja paremmin ”talon tavoille”. Tästä osoituksena punanutut pistivät ihan komeasti lauantaina kotihallissaan vierailleelle JHT:lle kampoihin, mutta vajaa miehitys sekä ikävät virheet olivat omiaan kääntämään pelin sen jälkimmäisen puoliskon aikana kokeneemmalle vierailijalle.

2-5-loppulukemat (Titaanien kotisivujen otteluraportti) olivat siinäkin mielessä täysin oikeutetut, että JHT oli oikeasti himppasen verran parempi ja ansaitsi voittonsa, mutta kuten todettua, ei Titaanien tarvitse omaa suoritustaan hävetä. Puolustuspelaaminen vain entistä tiiviimmäksi ja kokemuksen karttuessa virheet pois repertuaarista ja tästä tulee oikein nautittava kiekkokausi.

Osoitus Titaanien oppimisprosessista saatiin sitten heti sunnuntaina, kun punanutut käväisivät Joensuussa ja kaatoivat komean taistelun jälkeen Kiekkokoplan maalein 4-3 (Titaanien kotisivujen otteluraportti). Itse ottelussa Titaanit esiintyi oikeasti hyvin ja antoi oikeastaan vasta päätöserässä isännilleen sauman nousta mukaan voittotaisteluun hermoilunsa ansiosta.

Onneksi joukkue kuitenkin kesti hienosti taistelleen maalivahtinsa Joel Luhtasen johdolla päätössummerin soimiseen asti, jonka ansiosta kauden ensimmäinen vierasvoitto päästiin kirjaamaan Titaanien tilastoihin. Samanlaisia kolmen pisteen ”vierasryöstöjä” toki tarvitaan myös jatkossa, jotta sijoitus sarjataulukossa pysyy pudotuspeleihin oikeuttavien paikkojen tuntumassa ja niitä aivan varmasti nähdynkaltaisella peli-ilmeellä ja taistelulla vielä roppakaupalla tuleekin.

Maalikoosteet JHT- ja Kiekkokopla-koitoksista löytyvät alla olevista linkeistä:

Maalikooste 8.10.2016: Titaanit – JHT @ Ilona Areena
Maalikooste 9.10.2016: KiekkoKopla – Titaanit @ LVI-Myller Areena
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös