KooKoon näkyvyys mediassa

  • 375 124
  • 1 382

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Annan täältä takuun teille, että Tinke pystyy auttamaan vielä kerran KooKoota jopa Mestiksen mestaruuteen saakka keväällä kunhan edetään maltillisesti hänen kanssaan.

Kiitoksia vaan neuvoista, mutta eiköhän KooKoo ota tällä kertaa sen mestaruuden ihan ilman Tinkeä.
 
Fordél

Jäsen
Annan jälleen kerran huippuvinkin täältä lakeuksilta sinne Kymenlaaksoon. Ensin kerron, että se ei ole provo vaan tarkoin mietitty henkilökohtainen esitykseni. KooKoo tehköön loppukaudesta sopimuksen Timo Nurmbergin kanssa. Tinke treenaamaan välittömästi Kolekin harjoituksiin ja sarjapeleihin mukaan sitten, kun Mikko Liukkonen palaa. Olkoot kanukit ykköskenttä ja Luigi-Tinke-Aapo kakkonen.

Ensiksi: Koska annoit sen edellisen "huippuvinkin"?

Toiseksi: Miksi täysin yössä vaeltava Lampinen pitäisi nostaa kakkoseen ohi todella hyviä otteita esittäneiden Vilkmanin ja Peltolan?

Ja kolmanneksi: Tinken tulon myötä junnuilta menisi arvokasta peliaikaa Miettisen ja Eskelisen tiputtua alempiin kenttiin; miten kommentoit tätä?

Itse kommentoi tuota heittoasi niin, että vaikka kyseessä onkin kuningas, on Tinken paikka nyt katsomossa tai pukuhuoneessa tsemppaamassa joukkuetta. Kaukalossa annetaan sitten muiden hoitaa se kannun kotiin tuominen, mikäli sinne asti päästään eikä lähdetä nyt sotkemaan pakkaa keskenkuntoisella eläkeläisellä. Tinken paluulle ei tällä kertaa realistisia mahdollisuuksiakaan, joten eiköhän unohdeta nyt tämä haihattelu.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Mattila tuli takaisin, joten annetaan Tinken nauttia eläkepäivistä pelaamalla puulaakisarjaa.

Mattilan tulo on loistojuttu.

Puulaakisarjoista on palannut monta rentoutunutta ja nälkäistä mestaria takaisin ja peli on luistanut entistä paremmin. Tinkellä ei ikäkään vielä paina ja parin-kolmen kuukauden Mestis-käynti sopinee perheellekin terapeuttisena talviajan tapahtumana kevättä odotellessa.

Fordelille sen verran, että Tinken paluista on täällä keskusteltu ennenkin. Jonkun on täytynyt tehdä aloite keskustelun käynnistämisestä silloinkin. Suurin osa KooKoon kannattajista on lyönyt hanttiin, mutta aina muutama on luottanut siihen, että polte paluusta Mestis-kaukaloon taiturimaisella pelimiehellä tulee aina uudestaan tarpeeksi suureksi. Tämän hetken KooKoo-johdon julkisuuteen antamiin suunnitelmiin Kuninkaan paluu olisi kuin piste iin päälle.

Kelpaisikohan sitten KooKoon ykköseksi/kakkoseksi Liukkonen-Nurmberg-Mattila?
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Toiseksi: Miksi täysin yössä vaeltava Lampinen pitäisi nostaa kakkoseen ohi todella hyviä otteita esittäneiden Vilkmanin ja Peltolan?

Minulla on Kouvolassa tarkka silmäpari seuraamassa mm. Aapon otteita. Maalipaikoissa (Bakerin luomissa) Aapo on ollut hänen mukaansa kiitettävästi. Maalihanat eivät ole vielä auenneet niinkuin on ollut lupa odottaa. Se ilta saattaa olla hyvinkin lähellä, kun Aapo iskee useamman maalin yhdessä ottelussa. Lähteeseeni olen luottanut 100%:sti jo pitkään, vaikka suuriakin kinoja on pelaajista ollut. Esimerkkinä Ville Lajusen merkitys KooKoon kiekkoilulle, mitä itse en ole pitänyt niin merkittävänä kuin hän ja monet muut Kouvolassa.
 
Fordél

Jäsen
Fordelille sen verran, että Tinken paluista on täällä keskusteltu ennenkin. Jonkun on täytynyt tehdä aloite keskustelun käynnistämisestä silloinkin. Suurin osa KooKoon kannattajista on lyönyt hanttiin, mutta aina muutama on luottanut siihen, että polte paluusta Mestis-kaukaloon taiturimaisella pelimiehellä tulee aina uudestaan tarpeeksi suureksi. Tämän hetken KooKoo-johdon julkisuuteen antamiin suunnitelmiin Kuninkaan paluu olisi kuin piste iin päälle.

Kelpaisikohan sitten KooKoon ykköseksi/kakkoseksi Liukkonen-Nurmberg-Mattila?

Nyt ei ole kyse siitä etteikö kelpaisi tuollainen kakkonen. Itse en vaan usko, että kuningas enää palaa enkä näe sille enää tarvetta. Meillä on hyökkäyspäässä jo tarpeeksi luovuutta ja ratkaisijoita. Ennen Tinken viimeistä paluuta tilanne oli täysin toinen. Uskon, että myös Tinken elämässä asiat ovat nyt toisin eikä paluulle ole tarvetta. Kuningas on näyttönsä antanut.

Toki varmaan ymmärrät, että tuskin kenelläkään on mitään sitä vastaa, että paluu tapahtuisi ja lisäisihän se näkyvyyttä mediassa sekä yleistä kiinnostusta joukkuetta kohtaan. Kuitenkin hyökkäyksen taso on Mamban tulon myötä niin hyvä, että kun joukkueella ei ole rahaa liikaa, kannattaa ne vähät rovot käyttää mielummin puolustuksen paikkaamiseen. Se on prioriteetti nro. yksi.

Itse en aio enää tämän jälkeen uhrata aikaa haihatteluun kuninkaan perään vaan keskityn näihin hienoihin pelaajiin mitä meillä jo on.

Mitä tulee Lampiseen niin toki Lampinen on jo muutaman kerran ollutkin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta siitä ei ollutkaan kyse. Peltolan nykykunto on vaan tällä hetkellä ihan eri luokkaa kuin Lampisen, joten menee vertailussa ohi Apassista. Kannattaa kysyä ensi kerralla tältä sun tarkkailijalta, että miten Lampinen pelaa suhteessa Peltolaan kun mietitään noita kokoonpanoehdotuksia. Kuitenkin kyseessä on hyvin saman tyyppiset pelaajat. Siitä tässä on kysymys ja siksi Lampisella ei ole tällä hetkellä asiaa Bakerin huomaan vaan se paikka kuuluu Peltolalle.
 
Viimeksi muokattu:

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Peltolan nykykunto on vaan tällä hetkellä ihan eri luokkaa kuin Lampisen, joten menee vertailussa ohi Apassista. Kannattaa kysyä ensi kerralla tältä sun tarkkailijalta, että miten Lampinen pelaa suhteessa Peltolaan kun mietitään noita kokoonpanoehdotuksia. Kuitenkin kyseessä on hyvin saman tyyppiset pelaajat. Siitä tässä on kysymys ja siksi Lampisella ei ole tällä hetkellä asiaa Bakerin huomaan vaan se paikka kuuluu Peltolalle.

Ohi menee tämän viestiketjun varsinaisesta aiheesta. Tarkkailija, kuten sinä ja minäkin, on kehunut Peltolaa. Kolek on viime aikoina ilmeisesti halunnut nostaa KooKoon oman pojan Aapon sille tasolle, mille viime keväänä jäätiin. Peltola on SM-liiga-laina ja siirtyy todennäköisesti jossain vaiheissa Ässiin takaisin. Mielenkiintoista nähdä tämän illan kokoonpanot eli ketkä pääsevät Bakerin laidoille.
 
Lampinenko sitten pelaa täällä koko loppu-uransa ajan? Eiköhän molemmat ole ihan yhtä potentiaalisia lähtijöitä tämän kauden jälkeen. Musta tollanen asia on ihan sivuseikka, että aikooko joku kaveri lähteä seurasta kauden jälkeen vai ei kun mietitään peluutusta. Kaikkein tärkeintä on kasata sellaset ketjut, joilla tulee menestystä. Sitten kun sitä menestystä tulee, on helpompi pitää näitä Peltoloita, Lampisia, Honkasia yms. seuraavallakin kaudella. Tai ainakin saadaan heille kunnon korvaajat.

Ja mitä tulee tän illan ketjuihin niin varmaankin Bakerin vieressä pelaavat taas Lampinen ja Pyhäjärvi. Se olisi käsittämätöntä, sillä jo viime pelissä nähtiin, että ko. kaksikko ei pysy Leipurin aivoitusten perässä. Lampisella on siihen sentään potentiaalia ja jos nyt ei ala onnistumisia tulla, saa mun puolesta se kolmoskenttä jo kutsua. Mutta se siitä asiasta tässä ketjussa.

Täytyy aiheestakin kirjoittaa sen verran, että hienosti on viime aikoina petrattu tuota näkyvyyttä mediassa erilaisilla tempauksilla ja kannanotoilla. Tässähän alkaa jo tulla vanhan kunnon reisjärveläisen hidalgon ajat mieleen, jolloin lehdessä ja radiossa oltiin harvase päivä selventämässä ties mitä. Hyvää petrausta tapahtunut tälläkin sektorilla kun muistellaan kesää ja kauden alkua.
 
VTVH

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lampinenko sitten pelaa täällä koko loppu-uransa ajan? Eiköhän molemmat ole ihan yhtä potentiaalisia lähtijöitä tämän kauden jälkeen.

Siinä mielessä olen siffan kanssa samaa mieltä että varsinkin nyt kun näyttää siltä että KooKoo yrittää saada joukkueen toimintaan "ammattimaisuutta" ja jatkuvuutta myös siinä suhteessa, että koko joukkuetta ei vaihdettaisi joka kesä uuteen niin kyllähän Lampinen on paljon potentiaalisempi monivuotisen KooKoo-sopimuksen tekijä kuin Peltola. Joukkuetta koottaessa on aina paljon helpompi lähteä mahdollisimman monella vanhalla pelaajalla verrattuna siihen että saataisiin paikoille saman tasoiset uudet pelaajat. Samoin paikallinen rooliinsa tyytyväinen pelaaja on helpompi pitää joukkueessa kuin muualta tullut tyytyväinen pelaaja. Sen puoleen kannattaa tämän hetken peluutuksessa miettiä vähän jo tulevaisuuttakin.
 
Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olen kyllä täysin Fordélin kanssa samoilla linjoilla. Mitä ihmeen tekemistä sillä on lähteekö pelaaja pois KooKoosta kauden päätyttyä vai ei kun mietitään peluutusta. Kenenkään pelaajan jolla ei ole vielä sopimusta KooKoon kanssa ensi kaudeksi jatkaminen KooKoossa ei ole 100 %:n varmaa ennenkuin nimet on uudessa sopimuksessa.

Ehdottamasti laittaisin Bakerin ketjuun huomattavasti Lampista paremmin pelanneen Peltolan.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Minäkin käännyt fordelin ja Wiipurin kannalle. Jos ammattimaisuudesta puhutaan, niin yksi mittari sille on se, että parhaat pelaajat saavat eniten peliaikaa. Mahdollinen tulevaisuudella jossittelu ja sen perusteella peluuttaminen kuulostaa enemmän puuhastelulta.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Minäkin käännyt fordelin ja Wiipurin kannalle. Jos ammattimaisuudesta puhutaan, niin yksi mittari sille on se, että parhaat pelaajat saavat eniten peliaikaa. Mahdollinen tulevaisuudella jossittelu ja sen perusteella peluuttaminen kuulostaa enemmän puuhastelulta.

Mitä sitten lienee tänään Kolekilta? Puuhastelua vai tarkoin harkittua tulevaisuutta?
Baker-Nistas-Kaartinen Virkki-Clarke
Lindholm-Miettinen-Lampinen Honkanen-Vuorisaari
Pyhäjärvi-Sompi-Peltola Lustberg-Sierman

Näyttäisi siltä, että Lampinen on edellä Peltolaa tulevaisuuden suunnitelmissa. Lindholm on saanut Vilkmanin paikan ehkä vain väliaikaisesti.
 
Koupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kookoo

Parhaita pelaajia on monenlaisia:maalintekijä, syöttäjä, alivoimapelaaja, oman pään puolustava pelaaja, joukkuepelaaja, hyökkäyspäänpelaaja, maskimies, ylivoima, jarrukenttäpelaaja jne.
Kaikki parhaat pistemiehet eivät esim. muodosta maajoukkuetta vaan se koostuu parhaasta sekoituksesta em. pelaajia, kaikkia tarvitaan hyvään joukkueeseen. Riippuu sitten pelinkulusta kuka milloinkin saa eniten peliaikaa. Joukkueen tulee olla tasapainoinen eli kaikki parhaat pelintekijät eivät ole samassa ketjussa eikä myöskään maalintekijät.
Baker ei Kookoossa välttämättä tarvitse Peltolaa vierelleen vaan Aapo on ihan hyvä vaihtoehto tälle paikalle koska kiekon kanssa ei tarvitse olla niin paljon tekemisissä.

Peltolalla on parempi pelivire tällä hetkellä kuin Aapolla joten hänen pelipanos auttaa joukkuetta paremmin kolmosessa jossa kiekollinen pelaaminen jakautuu tasaisemmin kaikkille ketjun pelaajille.
 
Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mitä sitten lienee tänään Kolekilta? Puuhastelua vai tarkoin harkittua tulevaisuutta?
Baker-Nistas-Kaartinen Virkki-Clarke
Lindholm-Miettinen-Lampinen Honkanen-Vuorisaari
Pyhäjärvi-Sompi-Peltola Lustberg-Sierman

Näyttäisi siltä, että Lampinen on edellä Peltolaa tulevaisuuden suunnitelmissa. Lindholm on saanut Vilkmanin paikan ehkä vain väliaikaisesti.

Tuskinpa Kolek nyt kuitenkaan vielä ensi kautta ajattelee kootessaan kentällisiä illan otteluun. Mielenkiinnolla kyllä seuraan kakkos- ja kolmosketjun otteita illan ottelussa, jos vain ehdin paikalle Kirkkonummelle.
 
Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mitä sitten lienee tänään Kolekilta? Puuhastelua vai tarkoin harkittua tulevaisuutta?..Näyttäisi siltä, että Lampinen on edellä Peltolaa tulevaisuuden suunnitelmissa.

Näyttäisi siltä, ettet ymmärtänyt viestiäni tai sitten kirjoitin sen jotenkin epäselvästi. En tarkoittanut mitään Peltolan ja Lampisen vertailua, vaan olen fordelin ja wiipurin linjoilla siinä, että peliajan pitää perustua muuhun kuin epävarmoihin tulevaisuuden suunnitelmiin.
 
Rankkari

Jäsen
Puulaakisarjoista on palannut monta rentoutunutta ja nälkäistä mestaria takaisin ja peli on luistanut entistä paremmin. Tinkellä ei ikäkään vielä paina ja parin-kolmen kuukauden Mestis-käynti sopinee perheellekin terapeuttisena talviajan tapahtumana kevättä odotellessa.

Luulen että "väittelet" tästä asiasta ajankuluksi, mutta vastaan kuitenkin. Teoriassa Tinken paluu olisi mahdollista, jos mies on nyt kohtuukunnossa, motivaatio on valtava, paikat eivät ole jälleen lähes rikki, on halu ottaa riski, että paikat taas rikkoutuvat, on halu ottaa pieni riski, ettei kunto, ja pelituntuma ehdi kuin neloskentän hajavaihtoihin (ajallisesti pelikunto on mahdollista) ym. Eli teoriassa mahdollista, käytännössä vaikea uskoa paluuseen.
 
Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mitä sitten lienee tänään Kolekilta? Puuhastelua vai tarkoin harkittua tulevaisuutta?
Baker-Nistas-Kaartinen Virkki-Clarke
Lindholm-Miettinen-Lampinen Honkanen-Vuorisaari
Pyhäjärvi-Sompi-Peltola Lustberg-Sierman

Näyttäisi siltä, että Lampinen on edellä Peltolaa tulevaisuuden suunnitelmissa. Lindholm on saanut Vilkmanin paikan ehkä vain väliaikaisesti.

Mitenkäs siffa kommentoisi illan pistemiehiä:

Henri Peltola 1+1
Tatu Miettinen 2+0
Jarno Virkki 1+0
Petri Pyhäjärvi 3+2
Sami Kaartinen 1+3
Kory Baker 1+4
George Nistas 1+4
Miikka Lindholm 0+2
Ville Vuorisaari 0+2
Mike Clarke 0+2

Aapo Lampinen ???
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Luulen että "väittelet" tästä asiasta ajankuluksi, mutta vastaan kuitenkin. Teoriassa Tinken paluu olisi mahdollista, jos mies on nyt kohtuukunnossa, motivaatio on valtava, paikat eivät ole jälleen lähes rikki, on halu ottaa riski, että paikat taas rikkoutuvat, on halu ottaa pieni riski, ettei kunto, ja pelituntuma ehdi kuin neloskentän hajavaihtoihin (ajallisesti pelikunto on mahdollista) ym. Eli teoriassa mahdollista, käytännössä vaikea uskoa paluuseen.

En väittele ajankuluksi. Olen tosissani. Ei kenenkään muun tarvitse olla kanssani samaa mieltä. Oma toiveeni olisi, että Tinke tekisi paluun. Tärkeintä olisi Tinken olla hyvässä pelikunnossa kevään pudotuspeleissä Liukkosen ja Mattilan sentterinä. Korostan vielä sitä, että en halua saattaa Timo Nurmbergiä hankalaan asemaan toiveideni kanssa. Timon kanssa en ole keskustellut sanaakaan mahdollisesta paluusta. Runkosarja näyttää KooKoolla menevän putkeen ilman Tinkeäkin, mutta sellainen kutina minulla on, että pudotuspeleissä Tinken juonikkuutta tarvittaisiin.

Hyviä huomioita sinulta siitä, mitä asioita pelaaja pohtii mahdollista takaisin paluuta ajatellen. Motivaation on oltava niinkuin kirjoitat, valtava. Mutta katellaan, mitä tapahtuu tällä rintamalla.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Mitenkäs siffa kommentoisi illan pistemiehiä:

Henri Peltola 1+1
Tatu Miettinen 2+0
Jarno Virkki 1+0
Petri Pyhäjärvi 3+2
Sami Kaartinen 1+3
Kory Baker 1+4
George Nistas 1+4
Miikka Lindholm 0+2
Ville Vuorisaari 0+2
Mike Clarke 0+2

Aapo Lampinen ???

Kun pyysit kommenttia, niin tässä tulee. Petri Pyhäjärvi ilmoittautui kisaan ensi vuoden KooKoon joukkueeseen. Samoin Henri Peltolalta ja Tatu Miettiseltä vahva esitys Kirkkonummella.
Aapo Lampinen näkyi pöytäkirjatilastoissa vain yhden jäähyn merkeissä. Minusta oli ihme, ettei Aapo sattunut olemaan jäällä yhdenkään KooKoon tai Salamoiden maalin aikana. Eli ei miinuksia eikä plussia, joita esim. Pyhäjärvelle tuli useampia illan ottelussa. Aapolla ei mennyt tilastomielessä kaksisestikaan, mutta voittavassa joukkueessa oli taas mukana. Uskoani Aapo Lampisen tulevaisuuteen SM-liigakiekkoilijana ei tämän illan ottelu vienyt.
Muuta en nyt pelkän pöytäkirjan perusteella pysty kommentoimaan.
 
Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mestiksessä edessä kilpavarustelun aika:

Arto Sirviön haastattelu tämän päivän Kouvolan Sanomissa.

Sirviö arvelee, että ensi kaudella kun liiga aukeaa, ei liigajoukkueet enää anna yhtä helposti pelaajiaan mestikseen, toisaalta myös liigakarsintoihin pyrkivät seurat haluavat pitää parhaat pelaajat itsellään.

Sirviön mukaan KooKoon suurimpia haasteita on fanijoukon lukumäärän kasvattaminen.

Täällä luottavissa Kouvolan Sanomien nettiversio:

http://www.kouvolansanomat.fi/Urhei...estiksess%E4+on+odotuksen+aika/200724563875/6
 
Rankkari

Jäsen
Kouvolan sanomat

Päivän Kouvolan sanomat innostuu kehumaan eilistä peliä Kookoo-Heki. Otsikon, ja alkutarinan perusteella saa kuvan, että peli oli viihdyttävä. Toki kirjoituksessa on myöhemmin mainuttu negatiivisiakin asioita Kookoon pelaamisesta. Sanomalehden positiivinen kuvaus joukkueen otteluista on harvinaista herkkua tälläkaudella. Vastaavasti jatkoajan kirjoittajat (Kookoon kannattajat) moittivat peliä heikoksi. Onko kyseessä linjamuutos pelitapahtumien raportoinnissa, vai onko raportin kirjoittajalla jotain henkilökohtaisia suhteita Heinolansuuntaan?

Katsotaan nyt, kun Kookoon peli alkaa jälleen toimimaan minkälaista raporttia lehdestä löytyy.
 
Silvio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks
Sattuikos kukaan katsomaan Peliuutisia eilen:
http://www.yle.fi/peliuutiset/iso_seuraava.html

16.2.2008 TV2 klo 10:35
# FA-cupin 5. kierros
# Jesse Väänänen ja Ville Nousiainen hiihdon maailmancupissa Liberecissä
# KooKoo ja Mestiksen kevätkierrokset
# Vihjeet V75:een, vakioon ja pitkävetoon

Olikos mitään haastatteluja vaiko vain juontajan spekulointia?
 
RooHoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KalPa, rullakiekko, tuomarit
Peliuutisissa oli äänessä Kolek ja kapteeni Miettinen. Katsoin kyllä ohjelman, mutta valitettavasti en muista mitä puhuttiin. Miettinen ainakin sanoi, että vaikka sarjataulukossa on eroa, niin jokainen peli on ollut tiukka. Povasi HeKistä parin maalin voittoa (joka ei toteutunut).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös