KooKoon joukkueen rakentuminen kaudelle 2017–2018

  • 366 864
  • 1 485
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Toronto Maple Leafs, Leijonat
Ja tässä taitaa valitettavasti olla myös syy miksi Irvingistä voi olla todella vaikea pitää kiinni. Tällekin kaudelle haki NHL/AHL-paikkaa lähes loppuun asti ja veikkaan, että kovia tavoitteita vielä on. Noh, jos meillä on paalua pitää mies Kouvolassa, niin eihän siinä, mutta aikalailla epäilen, että tämän kaliberin jannu ensi vuonna Liigaa ylipäätään pelaa.

Joo totta kai koko spekuloinnin pohja on siinä, että onko miestä mahdollista pitää edes sillä isolla palkkalapulla koko sarjassa. Mutta tosiaan jos jollain ihmeellä se sellainen Wingelsin syndrooma iskee ja kaveri viihtyisi täällä + iso lappu mahdollistaa jatkon, niin ei muuta kun rahat kasaan.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Tuli Lehtosen Tappara-siirtohuhuilusta mieleen miettiä vähän muutamien muidenkin avainpelaajien jatkoja. Hyökkäyksen ns. kovasta kärjestä eli Greenistä, Malisesta ja Haatajasta kaikkien kohdalla ollaan tilanteessa, jossa sopimus loppuu. Se nyt on toki ihan normia nykyisin, että parin vuoden sopparien jälkeen seura vaihtuu ja ei siinä mitään.

Näistä kolmesta antaisin ehkä Greenin jo mennä, mutta ei jatkokaan ole poissuljettu. Tuntuu kuitenkin hidastuneen viime vuodesta ja terveyskin on aavistuksen reistaillut. On edelleen siinä maalinedustalla ihan Liigan ykkösmiehiä, mutta (mahdollisesti) pelkästä erikoisosaamisesta ei KooKoon kaltaisen seuran kannatane maksaa. Olen mielelläni väärässä, jos Green Dog pelaa unelmien kevään ja hilaa mustaoranssit pudotuspeleihin, edes sääli- sellaisiin.

Malisen kohdalla näkisin jonkinlaisen mahdollisuuden jatkoon ja siitä kannattaisi Kultasen taistella. Ei ole todennäköisesti Tapparassa, jos siis sinne menee, kuitenkaan tämän kauden otteilla suoraan top-2 senttereitä ja haluaako mies sitten palata mahdollisesti puolustavampaan rooliin 2016 maajoukkuekevään jälken, jos KooKoo tarjoaa asiallista sopimusta, isoa roolia ja osoittaa selkeästi panostavansa 17/18-joukkueeseensa. Palkka toki tulee olemaan ihan eri tasolla kuin syksyllä 2014 tehdyssä lapussa, mutta toisaalta tuttu mies ja terveenä ollessa tiedetään mitä saadaan.

Haatajan jatkon näkisin todennäköisimpänä. Ei varmaankaan näe järkeväksi lähteä _hakemaan_ paikkaa ja tulosroolia (ei kuitenkaan ole enää ns. varma tapaus isoissa seuroissa) Liigan kärjestä, jos KooKoossa on roolia ja järkevä tarjous tulee. Joku Keski-Euroopan sarja voisi viedä, mutta aika uskollisesti Hade on Suomessa viihtynyt.

Jatkoille laittaisin; Malinen 20%, Green 25% ja Haataja 55% tässä vaiheessa kuluvaa kautta.

Uusista ns. nimimiehistä tulee jostain syystä mieleen, että Erkinjuntti voisi pelata ensi vuonna Sumulaaksossa. Perhe jää tarvittaessa lyhyen matkan päähän Laheen ja mahdollisesti Greenin, Haatajan ja Malisen jälkeen rahaa vapautuu sekä toisaalta tarvitaan ns. nimekäs korvaaja/korvaajia. Kyllähän tässä varmaankin jonkinlaista reset-nappulaa kuitenkin painettaneen ja kova homma on Kultasella löytää (tai toivottavasti on löytänyt ne jo) uudet maliset, lehtoset ja o'connorit 17/18-kautta ajatellen.
 
Fordél

Jäsen
Malisen kohdalla näkisin jonkinlaisen mahdollisuuden jatkoon ja siitä kannattaisi Kultasen taistella. Ei ole todennäköisesti Tapparassa, jos siis sinne menee, kuitenkaan tämän kauden otteilla suoraan top-2 senttereitä ja haluaako mies sitten palata mahdollisesti puolustavampaan rooliin 2016 maajoukkuekevään jälken, jos KooKoo tarjoaa asiallista sopimusta, isoa roolia ja osoittaa selkeästi panostavansa 17/18-joukkueeseensa. Palkka toki tulee olemaan ihan eri tasolla kuin syksyllä 2014 tehdyssä lapussa, mutta toisaalta tuttu mies ja terveenä ollessa tiedetään mitä saadaan.

Kaiken kaikkiaan hyvää pohdintaa ja samoilla linjoilla, mutta muutama näkemys.

Malisesta kannattaa ilman muuta taistella. Roolia on toki tarjolla ihan niin paljon kuin sielu sietää, joten se ei ole varmasti ongelma. Sen sijaan tuo mainitsemasi vakuutus siitä, että ympärillä on laadukas joukkue, olisi Malisen jatkon kannalta tärkeää. Haatajan jatkosoppari olisi mainio juttu tältäkin kannalta. Siltikin pidän Malisen jatkosa hyvin epätodennäköisenä. Tapparan suhteen homma riippuu varmasti ihan siitä, mikä on Lajusen jatko. Jos jatkaa, Malisen tuskin kannattaa Tapparaan mennä. Malisen kohdallakin on huhuttu vissiin myös TPS:ta ja taatusti kotimaiselle ja molemmissa päissä hyvin pelaavalle sentterille on kysyntää muuallakin, joten eiköhän kaverille joku KooKoota kovempi seura löydy.

Uusista ns. nimimiehistä tulee jostain syystä mieleen, että Erkinjuntti voisi pelata ensi vuonna Sumulaaksossa. Perhe jää tarvittaessa lyhyen matkan päähän Laheen ja mahdollisesti Greenin, Haatajan ja Malisen jälkeen rahaa vapautuu sekä toisaalta tarvitaan ns. nimekäs korvaaja/korvaajia. Kyllähän tässä varmaankin jonkinlaista reset-nappulaa kuitenkin painettaneen ja kova homma on Kultasella löytää (tai toivottavasti on löytänyt ne jo) uudet maliset, lehtoset ja o'connorit 17/18-kautta ajatellen.

En usko hetkeäkään, että Erkinjuntti olisi mahdollista saada Kouvolaan. Ura on nousussa taas kerran ja eiköhän ura jatku joko Lahessa, jossa homma toimii tai jossain kärkipään jengissä, kuten Tapparassa. Siirtymiseen Kouvolaan en keksi yhtään mitään järkevää perustetta.

Laittaisin paukut nyt siihen Haatajan jatkoon. Siinä on meidän oma erkinjuntti (=aidosti laadukas Liigan kärkipelaaja). Muuten pitänee hankkia kärkijätkiä ainakin osaksi samalla tavalla kuin aikaisemminkin eli niitä suht laadukkaita kavereita, jotka jostain syystä ovat nykyisessä seurassa vähän paitsiossa ja tulevat hakemaan Kouvolasta isoa tonttia (aikaisemmin Malinen, Green, O'Connor, Järvenpää jne.). Lisäksi sitä toivoisi nälkäisiä kehittyviä nuoria pelaajia, kuten aikaisemmin vaikka Lehtonen. Antti Kalapudas voisi olla yksi tällainen nimi.

Joka tapauksessa nousussa olevia ja valmiita Liigan kärkijätkiä, kuten Erkinjuntti, Kouvolaan ei ensi kaudeksikaan juurikaan naarailla.
 
cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
En usko hetkeäkään, että Erkinjuntti olisi mahdollista saada Kouvolaan. Ura on nousussa taas kerran ja eiköhän ura jatku joko Lahessa, jossa homma toimii tai jossain kärkipään jengissä, kuten Tapparassa. Siirtymiseen Kouvolaan en keksi yhtään mitään järkevää perustetta.

€.

Junttia mietin lähinnä tilanteessa, jossa esim. kaikki kolmikosta Green, Malinen ja Haataja (+ O'Connor ja Lehtonen) lähtevät ja ollaan pitkään ilman selkeitä nimimiesten korvaajia ja toimistolla halutaan pumpata renkaita esim. ajatellen kausikortti- ja sponsorimyyntiä. Varsin epätodennäköisenä Erkinjuntin KooKoo-sopparin toki näen, mutta lähinnä siis edellä mainitussa tilanteessa saattaisi olla mahdollisuus rahakkaaseen vuoden soppariin. Toki mielestäni silloin ollaan ehkä tehty jo jotain väärin joukkueen rakennuksen kannalta ja tuskin Rollon mieskään yksin mikään sateentekijä olisi. Noh, tulipa vain mieleen.
 
Tuohta löytyy ihan samalla Pelicansilta kuin KooKoolta. Ja mihinkään kilpailuun KooKoon ei kannata lähteä, koska tosiaan silloin on tehty jotain pahasti väärin joukkueen kasaamisessa. Erkinjuntin kaltaisen pelaajan voisi saada halvemmallakin ja laittaisin katseet HIFK:n Robert Leinoon. Soppari loppuu tähän kauteen ja vielä se viiminen steppi Liigassa on ottamatta. Harmi vaan, että mennee suurella todennäköisyydellä Kerhoon.
 
Totuus on se, että KooKoo ei pysty korvaamaan O'Connoria, Lehtosta tai Malista mitenkään, koska nämä kaikki kolme olivat aivan huikeita lotto-osumia KooKoolle ja heidän palkkansa ovat täysin alakanttiin verrattuna Liigan palkkatasoon. Kaikki nämä pelaajat saatiin vielä kaksivuotisilla diileillä ja nyt heidät tullaan menettämään, kuten varmasti on osattu KooKoossa odottaa.

Onneksi esim. Robin Jacobsson on käsittääkseni ensi vuonnakin KooKoon mies, mutta täysin varma tästä en ole. KooKoon joukkue tulee varmasti paperilla "heikentymään" ensi kaudeksi, mutta se ei tarkoita sitä, että esim. joku Veeti Vainio saa terveen harjoituskauden alle ja tekee nousun Liiga-pakkien eliittiin.
 
Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eipä ole paljon huhuja kuulunut tai jatkosopimuksia julkaistu. Onkohan meillä ensi kaudella joukkuetta ollenkaan? Tai jos on, niin minkä tasoinen?
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eipä ole paljon huhuja kuulunut tai jatkosopimuksia julkaistu. Onkohan meillä ensi kaudella joukkuetta ollenkaan? Tai jos on, niin minkä tasoinen?

Katsotaan rauhassa tämä kausi loppuun. Ei mikään joukkue yleensä vielä tässä vaiheessa kautta julkaise seuraavan kauden joukkuetta. KooKoo on tottakai tehnyt jatkosopimuksia sekä myös kokonaan uusi sopimuksia, mutta sopimukset julkaistaan vasta kauden päätyttyä huhtikuussa.

Sopimuksia, jotka julkaistu aiemmin: Samu Perhonen (mv), Arttu Pelli (p), Santeri Salmela (p), Veeti Vainio (p), Toni Hyvärinen (h), Jarkko Immonen (h), Jan-Mikael Juutilainen (h), Eero Savilahti (h), Sami Tamminen (h).

Minkä tasoinen joukkue? Sen aika näyttää. Pelaajabudjetti tulee olemaan kutakuinkin samaa tasoa kuin tälläkin kaudella, joten ehkä tuosta voi vetää jotakin johtopäätöksiä, minkä tasoinen joukkue tulee paperilla olemaan.

Mistä tuommoinen vaihtoehto tuli mieleesi, että KooKoolla ei olisi ensi kaudella joukkuetta ollenkaan?
 
Fordél

Jäsen
Oiskohan Kärpillä intoa luopua Ruohomaan ensi kauden sopparista? Pelit eivät näytä sujuvan kärkisentterin tasolla Suikkasen alaisuudessa. Voisi olla kaikkien etu jos Ruohomaa siirtyisi KooKooseen toiseksi kärkisenaksi. Sopisi hyvin Tuokkolan pelitapaan. KalPaan Ruohomaa tuskin palaa, koska siellä on sentteriosaston kärkipaikat jo Myttysen jatkon myötä täynnä.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo on tottakai tehnyt jatkosopimuksia sekä myös kokonaan uusi sopimuksia, mutta sopimukset julkaistaan vasta kauden päätyttyä huhtikuussa.

Näinhän se menee, toisaalta muutkin joukkueet tiputtelevät jatkosoppareita jo joulukuussa julki, joten miksei KooKookin voisi. Tällainen tavallinen tallaaja tarvitsee harmaan tammikuun ratoksi kaiken positiivisen..
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Hakulinen sanoi eilen Cityllä, että haluaa jatkaa KooKoossa ja odottaa vain sopimustarjousta. Mielipide on parantunut hänen suhteen ja jatkuvuus on joukkueessa kortilla, niin voitaisiin poimiakin, jos hinta on ok. Malinen oli samassa haastattelussa, mutta asiaa ei sivuttu hänen osaltaan.

Haataja sanoi taas KSssä, että haluaa vielä pelata 3-5 vuotta ja jokainen siirto on mietittävä tarkkaan. Hän on puhunut Kultasen kanssa, mutta sopivat että asiaan palataan myöhemmin. KooKoo ei prässää häneltä päätöstä. Haataja ei ole sulkenut mitään vaihtoehtoja pois, miettii myös ulkomaita.

Jotain prässiä jne toivottavasti ensi kauden jengin koostamisessa on kuitenkin menossa. Muuten jää watkinssit markkinoilta käsiin.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Teddylle ehdottomasti jatkopahvia tarjoamaan. Luulisin että ensi kaudella olisi vieläkin kovemmassa vedossa kun ympäristö tullut tutuksi.
 
Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllä, ehdottomasti Teddylle jatkoa. Hakulinen kelpaa myös, Haatajasta nyt puhumattakaan.

Tulin myös miettineeksi, että jos pahin käy ja Irving on pidempään saigonilla, niin olisikohan siinä meidän sauma kiinnittää hänet myös ensi kaudeksi. Loukkaantuminen saattaisi laskea kiinnostusta ja rahakkaampien tarjousten määrää muualta, jolloin KooKoo voisi iskeä kiinni.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
HTT tiesi että Appelgren ja Pulli olisi ensi kauden suunnitelmissa. Koitetaanhan sitten saada Pelsuistakin kaikki Kouvola lähtöiset, let's make Kymenlaakso great again. Louhivaara ei taida enää irrota sopimuksestaan
 
Appelgren on hyvä kokeilla. Mielummin Appelia katsoo leveyspelaajina kuin näitä heikkilöitä. Pullikin on hyvin todennäköinen hankinta ja tervetullut, mutta jos/kun KooKoolla on ensi kaudeksi kiinnitetty Pulli, Pelli ja Vainio, toivottavasti huolehditaan riittävästä peruspakkiosastosta ettei käy kuten tällä kaudelle. Alankin kallistua siihen, että Eklundille on sanottava kiitos ja näkemiin. Ihan ok-pakki Liigaan, mutta välimallin jätkä neljän kärkipakin roolissa. Samoin kiitos ja näkemiin Nyqvistille, jonka tilalle kiinnittäisin Tuhkasen. Eli jotain tämän suuntaista pakistoa:

Robin Jacobsson - Rightin kova kiekollinen pakki
Juuso Pulli - Kova oman pään luuta ala Keith Aulie
Niko Tuhkanen - Veeti Vainio/Arttu Pulli
Oman pään luuta - Veeti Vainio/Arttu Pulli
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Elo ja Elimäki myös sitten kehiin, niin kokoonpano on valmis muutaman jatkon kautta:

Hyvärinen - Immonen - Elo
Tamminen - Juutilainen - Koivisto
Appelgren - Virtanen - Heikkilä
Espo - Elimäki - Peltosen Tomi

Pelli - Pulli
Jacobsson - Vainio
Salmela - Tuhkanen
Grönholm

Perhonen
Ruusu
 
Peek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaakonkulma
Näinhän se menee, toisaalta muutkin joukkueet tiputtelevät jatkosoppareita jo joulukuussa julki, joten miksei KooKookin voisi. Tällainen tavallinen tallaaja tarvitsee harmaan tammikuun ratoksi kaiken positiivisen..
KooKoo-risteily tulee toukokuussa | KooKoo
Taitaa kaikki pelaajajulkaisut tulla kasassa tämän risteilyn aikana, ne pelaajat siis kenellä tuolloin sopimus on. Mahtaako risteily vetää porukkaa itämeren aalloille?
 
Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL

Eilen kun kävin kyseisen matkan hintoja seuraamassa niin ei sieltä enää mitään mainostettua 50€ tai 65€ hintaa löytynyt. Kyllä siitä enemmän joutuin pulittamaan. Uskoakseni sinne on väkeä lähdössä,koska noita oli rajoitettu määrä.
Tämän risteilynhän piti olla helmikuussa,mutta koska XPRS menee telakalle niin tämä siirrettiin toukokuulle. Mielenkiintoista nähdä mitä KooKoo aiheista ohjelmaa sinne on keksitty.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
KooKoo on siinä harvassa joukossa, joka ei ole kertonut jatkon jatkoa kauden aikana ensi vuodeksi. Toivottavasti ei nyt sinne risteilylle asti tarvitse odottaa. Toisaalta on toki mahdollista, että jatkajat ovat ainoastaan jo sopimuksen omaavien joukossa. Tämä olisi harmillista, koska kyllähän tässä toiveita elättelee Haatajasta ja Malisesta - kun kai muita toivoja ei järin kärkimiehistä ole.
 
Keyser

Jäsen
Voiskohan olla, että Tuokkola oikeesti laittaa paketin täysin uusiks, koska edes jatkoja ei ole julkaistu. Täysin uusia soppareita ens kaudeksi harvemmin tosiaan julkaistaan kesken nykyisen kauden.

Kuinkahan houkutteleva valmentaja Tuokkola sitten on pelaajien keskuudessa? Mitenkähän muun valmennusryhmän tilanne sopimusten osalta? Kaikki muut kuitenkin jäivät silloin syksyllä Kouvolaan paitsi Mattila.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Pakko se paketti on laittaa totaalisesti uusiksi - monestakin syystä. Jatkuvuudesta ei tule nyt jääkiekkolehdeltä plussaa.

Mahdollisia jatkajia voisivat olla jotkut tyyliin Nyqvist, Kantola ja Eklund. Mutta tuskin kukaan heistäkään saa pahvia. Kantola ei ehdi mukaan Tuokkolan systeemiin. Eklund ollut pettymys ja Nyqvist epäluotettava. Sitten on se iso nippu joita ei saada pidettyä.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Eilen kun kävin kyseisen matkan hintoja seuraamassa niin ei sieltä enää mitään mainostettua 50€ tai 65€ hintaa löytynyt. Kyllä siitä enemmän joutuin pulittamaan.
Kyllä tuolle risteilylle pääsee tuosta linkistä edelleen hintaan 65 euroa/henkilö.

Tuo 130 euron hinta on kahden hengen hytin hinta ja lisäksi tuohon näyttäisi kuuluvan myös bussikuljetus samaan hintaan.
 
Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Kyllä tuolle risteilylle pääsee tuosta linkistä edelleen hintaan 65 euroa/henkilö.

Tuo 130 euron hinta on kahden hengen hytin hinta ja lisäksi tuohon näyttäisi kuuluvan myös bussikuljetus samaan hintaan.

Oma moka hintojen kattelussa ja samalla tänne kirjoittaessa. Tuo halvin 50e hinta olis 4:n hengen hytissä. Mutta joo. Maksettu mitä maksettu,että mukaan pääsee.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Eli Malinen, OConnor ja Kantola myös varmuudella ulkona ensi kaudelta. Nyt saa lyödä sitten aika kovia nimiä risteilyllä kehiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös