KooKoo-65 kaudella 2011–2012

  • 38 297
  • 51

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Ne jotka eivät ole Pohjois-Kymenlaaksosta eivät tiedä alueen "perinteistä" tarpeeksi ja saattavat ihmetellä yhteistyön vaikeutta. Minulle kuusaalaiseen asiassa ei ole mitään ihmettelemistä. Alueen, nykyinen Kouvola, kunnat ovat aina pelanneet kaikessa niin eri sarjoissa että riidat ja sotkut ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.

Alue koostuu Tehdaspaikkakunnista, Liike- ja kauppapaikkakunnasta sekä Maaseutumaisista kunnista. Vähän historiaan tutustumalla saa ymmärrystä mistä ollaan kotoisin ja miten vaikeaa on leikkiä naapurikylän poikien kanssa samalla hiekkalootalla.

Esimerkki 1980-luvulta: Olipa Kuusaal pesäpallo. Oli Kuusaan Puhti, joka oli TUL -seura. No, 80-luvulla "punaisuus" ei ollut muotia ihan kaikissa piireissä enää ja Kuusaalki osa alkoi olla "porvariuteen" kallellaan. Oli perustettava KuuPa, Kuusaan Pallo. Ja mitäs kävi! Ei ollut mitään pesäpalloa Kuusaal pitkään aikaan. Tai oli 2seuraa, jotka kilpailivat samoista junnuista jota nyt ei ihan hirveästi ollut. Ja tämä KuuPa piti perustaa kun Oikeiston kaupunginvaltuutetut eivät mahtuneet samaan sakkiin vasemmiston valtuutettujen kanssa ja nämä molemmat sattuivat olemaan pesäpalloaktiiveja.

Joku voi huudella että HEI! Herää 2010-luvulle, mutta ei se vaan niin mene, että käsketään panna lelut yhteen ja pakotetaan leikkimään niillä yhdessä sellaisten kanssa, joiden kanssa ei välttämättä huvita leikkiä. No, voihan lähteä pois, mutta kun ne "Aikuiset" pakottivat antamaan ne lelut sinne yhteiseen käyttöön.

Harmillistahan se on ettei järjellinen yhteistyö onnistu, mutta kun ei asioissa aina mennä järkipää edellä vaan joku muu pää tai sitten vanhantavasti sanottuna "Sydän kourassa".
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Mielenkiintoinen yhteistyökuvio on tulossa Kouvolan suurkaupunkiin, mikäli Heinolan Peliitat ja Kouvolan toiseksi paras jääkiekkoseura KooKoo 65 alkavat tehdä yhteistyötä mahdollistamalla pelaajien siirrot joustavasti seurasta toiseen. Joku järkihän tähän kuvioon täytyy sisältyä, koska KooKoo 65:n kotisivujen mukaan sen valmennuksesta vastaavat pitkänlinjan kookoolaiset Ari Kotro ja Jari Lantta sekä joukkueen lääkärinä toimii KooKoon Mestiksessä (yksin) pitänyt lääkäri Jouko Leppänen. Ilmeisesti pelaajavirtaa ei olisi tapahtunut riittävästi KooKoon kanssa, mutta Peliitoilla yhteistyö Pelicansin kanssa mahdollistaa laajemman pelaajiston.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Viime vuonna HeKi ja HC Kuusankoski (nykyiset Peliitat ja KooKoo 65) tekivät samaan tapaan yhteistyötä. Useampi vähälle peliajalle jäänyt kävi hakemassa vauhtia kuusaalta. Nyt vaan tuo farmihomma ihmetyttää. Ainakin joukkueen vaihtaman nimen perusteella pitäisi itsestäänselvyytenä farmin pitäjän löytyvän samoilta nurkilta.
 

URM-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, URM
Edellisiin kirjoituksiin viitaten, en ole kyllä tietoinen onko 65 ja Peliitat tehneet mitään farmisopparia, uskoisin, että nämä Peliitta lainat tulevat siihen saakka kunnes KooKoo edustus ja A alkavat "karsimaan" joukkojaan, jonka jälkeen katsellaan saadaanko emäseurasta KooKoo edustus apuja.

Eiköhän nyt vaan rauhassa odotella mitä tuleman pitää. Kovasti toivon yhteistyötä omalta alueelta ja tietysti tässä herää kysymys mikä suhde edustuksella tulee olemaan Titaanien suuntaan?
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Saarinen hyvä vahvistus. Esiintyi ajoittain pirteästi HeKissä. Laineen Petteri varmasti kohentaa otteitaan saadessaan vastuuta ja peliaikaa. Kun vaan löytäisi vielä lisää voimaa maalintekoon.
 

Salaneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Edellisiin kirjoituksiin viitaten, en ole kyllä tietoinen onko 65 ja Peliitat tehneet mitään farmisopparia, uskoisin, että nämä Peliitta lainat tulevat siihen saakka kunnes KooKoo edustus ja A alkavat "karsimaan" joukkojaan, jonka jälkeen katsellaan saadaanko emäseurasta KooKoo edustus apuja.

Eiköhän nyt vaan rauhassa odotella mitä tuleman pitää. Kovasti toivon yhteistyötä omalta alueelta ja tietysti tässä herää kysymys mikä suhde edustuksella tulee olemaan Titaanien suuntaan?

Sopimushan sieltä sitten tuli Heinolan kanssa. Emä KooKoo tekee tietysi vielä sopparin Titaanien kanssa. Näihän se seudullinen osaaminen kehittyy. KooKoon edustuksessa, A:ssa ja B:ssä on kuulemma ukkoa enemmän kuin omaksi tarpeeksi. On se kumma ettei tälläseudulla valmentajat nää nenäänsä pitemmälle ja tee yhteistyötä.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Taitaapa muuten olla Peliittojen valmennusremmissä nykyään vaikuttavan Kepon Timon ansiota tämä Kuusaa-Heinola yhteistyö.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo-65:n sivulla hieman tietoa joukkueen yhteistyökuvioista ja valmistautumisesta Suomi-sarjaan.

KooKoo-65 tekee yhteistyötä jatkossa niin KooKoon kuin Pelittojenkin kanssa.

KooKoon loukaantumisten takia KooKoo-65:n käytössä on ollut ennakoitua vähemmän KooKoon junnuja, koska nämä ovat joutuneet paikkaamaan loukkaantuneita KooKoon harjoituspeleissä.

Yhteistyö jatkuu edelleen siis sekä KooKoon että Peliittojen kanssa.

Aika erikoinen kuvio kuitenkin, että kouvolalaisjoukkue KooKoo-65 tekee yhteistyötä kahden mestisseuran kanssa. No ei siinä mitään. Pääasia, että homma toimii ja KooKoo-65 saa vahvistuksia joukkueeseensa.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tekeekö 1970-luvulla KooKoon maalivahtina esiintynyt Keijo Soininen comebackin Suomi-sarjassa KooKoo-65:n riveissä?

KooKoo-65:n kokoonpano löytyy täältä.

Joukkueen yhdeksi maalivahdiksi on merkitty 63-vuotias Keijo Soininen!
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Eihän Keijo Soininen voi olla maalilla koska hän on haamu. Hänen painonsa ja pituutensa ovat molemmat 0 eli nolla. Eikä hän tuon tiedoston mukaan ole edes syntynyt missään, vaikka syntymäaika kyllä on kirjattu.

Ilokseni huomaan että Kalle Cihangir pelaa vielä lätkää. Tosin hänen sukunimensä kirjoitettiin silloin joskus toisin. Kirjoitusasua on sittemmin muutettu helpommaksi.
 
Viimeksi muokattu:

Salaneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Pisti silmään

Siis onkohan toimittaja pistänyt omiaan tämän päivän kosariin? "A-juniorit haluavat pelata oman ikäistensä kanssa", jos tää pitää paikkansa niin turha on Kouvolan seudulta odottaa tulevia mestispelaajia. KooKoon edustuksen pitäisi laittaa parhaat a-junnarit pelaamaan Kuusaalle aina silloin, kun ei ole omia pelejä menossa.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoo-65:

MAALIVAHDIT

31 Hertsi Moorits
77 Seppälä Lauri

HYÖKKÄÄJÄT

4 Laine Petteri
5 Koivistoinen Mikko
8 Lekander Jalmari
9 Eerola Tuomo
10 Saarinen Jere
11 Kalliokuusi Joni
12 Heino Samu
21 Ronimus Lauri
28 Lavonen Riku
61 Cihangir Kalle
69 Räsänen Ville
86 Kaksonen Joona

PUOLUSTAJAT

6 Miettinen Simo
13 Taavila Antti
15 Sierman Antti
24 Leander Joni
33 Kola Ville

KooKoo-65:n joukkuekuva ja pelaajien kuvat löytyvät täältä.

Yhteenvetona voisi sanoa, että KooKoo-65:llä on hienot paidat, mutta aika kapealta ja köykäiseltä tuo materiaali Suomi-sarjaan näyttäisi olevan.
 

Salaneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Mielenkiinnosta katselin 65 joukkueen kokoonpanoja. Lainoja ollut Peliitoista ja kookoon a:sta, mutta miksei KooKoon edustuksesta ? Ketterä pelit osoittivat, että taso riittää kovempiinkin karkeloihin. Emppu ja Lusse kehiin, jos ei peliaikaa irtoa edustuksesta!!!
 
Viimeksi muokattu:

The Rock

Jäsen
Mielenkiinnosta katselin 65 joukkueen kokoonpanoja. Lainoja ollut Peliitoista ja kookoon a:sta, mutta miksei KooKoon edustuksesta?

Johtuisiko siitä, että KooKoo-65 ry:llä ja Kouvolan Edustuskiekko ry:llä (KooKoo) ei ole Suomen Jääkiekkoliiton mukaan virallista seurayhteistyösopimusta, eli toisin sanoen: Jos KooKoosta halutaan siirtää pelaaja/pelaajia KooKoo-65:sen riveihin pelaamaan, niin KooKoo-65:sen pitää maksaa SJL:lle siirtomaksu, joka muistaakseni on n. 100 euroa per pelaajasiirto.

Toki tuota KooKoon pelaajien "poissaoloa" KooKoo-65:sen riveistä selittää myös se, että Mestis-KooKoolla on ollut taas kerran todella paljon poissaoloja, eikä Lehkosen Ika ole varmasti siitä syystä halunnut omia miehiään Suomi-sarjaan lainalle päästää.

Se on kuitenkin ollut ilahduttavaa huomata, että ex-titaani Jami Miettinen on takonut tuttuun tyyliin tehoja KooKoo-65:sen paidassa ja pääsipä myös toinenkin entinen Titaanien edustusmiehistön pelaaja - Jere Espo - pelaamaan viime pelissä reilun vuoden tauon jälkeen taas Suomi-sarjaa.
 
Viime kaudella pelaajia ei tullut siksi Kuusankoskelle, kun siellä ei seurajohto ollut valmis maksamaan edes noita siirtomaksuja. Ei se KooKoo niin rahoissa ole, että alkaa antamaan pelaajia ilmaiseksi.
 

Salaneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Johtuisiko siitä, että KooKoo-65 ry:llä ja Kouvolan Edustuskiekko ry:llä (KooKoo) ei ole Suomen Jääkiekkoliiton mukaan virallista seurayhteistyösopimusta, eli toisin sanoen: Jos KooKoosta halutaan siirtää pelaaja/pelaajia KooKoo-65:sen riveihin pelaamaan, niin KooKoo-65:sen pitää maksaa SJL:lle siirtomaksu, joka muistaakseni on n. 100 euroa per pelaajasiirto.


Toki tuota KooKoon pelaajien "poissaoloa" KooKoo-65:sen riveistä selittää myös se, että Mestis-KooKoolla on ollut taas kerran todella paljon poissaoloja, eikä Lehkosen Ika ole varmasti siitä syystä halunnut omia miehiään Suomi-sarjaan lainalle päästää.


Se on kuitenkin ollut ilahduttavaa huomata, että ex-titaani Jami Miettinen on takonut tuttuun tyyliin tehoja KooKoo-65:sen paidassa ja pääsipä myös toinenkin entinen Titaanien edustusmiehistön pelaaja - Jere Espo - pelaamaan viime pelissä reilun vuoden tauon jälkeen taas Suomi-sarjaa.


No sama pitäisi koskea sitten myös edustuskiekon A-junnuja, joten tuskin tämä syy. Sitä paitsi jostain olin lukevinani, että siirto näiden joukkueiden välillä on vapaa "samaa seuraa". Kuitenkaan eivät ole saaneet ykkösketän junnuja. Valmentajista siirrot kiinni eivät riskeeraa omia etuja.

Samaa toivon Jeren osalta, no ensi vuonna sitten Kotkassa :-)
 
Viimeksi muokattu:

The Rock

Jäsen
Viime kaudella pelaajia ei tullut siksi Kuusankoskelle, kun siellä ei seurajohto ollut valmis maksamaan edes noita siirtomaksuja. Ei se KooKoo niin rahoissa ole, että alkaa antamaan pelaajia ilmaiseksi.

Tästä syystä Hirvihuhta ja Oksa tulivat juurikin Titaaneihin, kun Kotkasta maksettiin siirtomaksut mukisematta.
 

Salaneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Nyt näyttäisi 65 joukkueella olevan Koskelainen pelaamassa, joten eipä tarvi jauhaa tästäkään. Nyt kauden avausvoitto plakkariin ja kohti suomisarjaa!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
No juu, ei túllut avausvoittoa. Harvoin on kukaan niin jyrän alla kuin KooKoo tokassa erässä, jonka KeuPa vei 8-0 - eikä tehnyt edes yhtään noista ylivoimalla. Peli päättyi lopulta 5-10.
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
No juu, ei túllut avausvoittoa. Harvoin on kukaan niin jyrän alla kuin KooKoo tokassa erässä, jonka KeuPa vei 8-0 - eikä tehnyt edes yhtään noista ylivoimalla. Peli päättyi lopulta 5-10.

Jep, miten voi joukkue romahtaa noin..onkohan tää jonkin sortin ennätys, edes USA ei tehny Suomelle tota tahtia maaleja. Ajassa 24.50 oli 2-2 ja 36.41 tilanne oli 2-10. Tekihän KooKookin toki kaksi maalia kuuden sekunnin välein kolmannessa.. Kovia pelimiehiä näytti olevan KeuPalla, mm. Pirkka Lahtinen, Kaarlo Jormakka ja Taneli Maasalo.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt tuli sitten se avausvoittokin. Niukasti 1-2 sarjajumbo Huntersin kotiluolassa, mutta kaikki lasketaan... Petteri Laine teki molemmat maalit. Koskelainenkin oli edelleen mukana ja pääsi tilastoihin yhdellä jäähyllään.
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL
Eilen sitten käytiin Keravalla ottamassa kunnolla pataan kun HCK vei Kuusaalaisia 12-4. No huomenna olisi Kuusaalla taas pisteitä tarjolla kun vastaan saapuu tänään Mikkelissä pelaava Porvoon Hunters. Lohduton on joukkueen maaliero 22-41 ja saalistettuna 4p. Jos huomenna sitten karttuisi pisteitä sarjajumbo Huntersin avulla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös