Konkariosasto nyt ja Aravirran aikana

  • 6 553
  • 20

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Koivunen, T Sihvonen, Turunen, Jämsen, Kakko, Glad, Helenius, pelisuoritusten perusteella mukaan myös Heiskanen. Nimeä löytyy jonkin verran muttei juuri tekoja tältä kaudelta ja syövät palkkabudjetista noin puolet. Vanhukset joita nuorisokaarti työntää pyörätuolissa. Yhdenkään ei mielestäni voi sanoa selkeästi vahvistavan joukkuetta tällä hetkellä*, korvaamattomuudesta puhumattakaan ja näin ollen jokaisen jatkamisen ensi vuonna voi huoletta kyseenalaistaa. Kauden ensimmäinen puolisko on nyt tarvottu kuka missäkin, mielenkiintoista nähdä Aravirran tullessa mitä muutosta tapahtuu, vai tapahtuuko mitään. Tähän kahdeksikkoon käytettävillä rahoilla voisi voisi saada pari todella kovan luokan pelimiestä ja tukun kehittyviä nuoria kykyjä.

(* Koivuselta vähitellen jotain pilkahduksia, Glad peruspakkina luutii näkymättömästi ja Helenius nyt on oma lukunsa.)

Entä jos pelaaminen jatkuu nykyisellään, mitä tehdään? Kaikki ovat korvattavissa muttei ehkä kertarysäyksellä. Koko kahdeksikon ulostaminen olisi kova ratkaisu, mutta järkevyydestä voidaan olla montaa mieltä. Puhtaasti sen perusteella mitä 3 kertaa viikossa nähdään 60min ehkä mahdollinen liike, mutta mikä on kokemuksen ja, tässä tapauksessa henkisen, johtajuuden painoarvo? Suhteessa palkkioihin.


- Koivusesta ei ole enää ykkössentteriksi, eikä Sihvosestakaan. Salonen oli liian kallis kakkossentteriksi, joten... Itse sanoisin että Koivusen aika on ohi, vuoden päästä ollaan taas vuoden verran hitaampia, eikä sitä 30 pisteen kautta ole tulossa nykykunnossakaan. Sihvonen voisi olla loistava puolustavassa roolissa ja joka tapauksessa harkittava vaihtoehto, mutta puolustavasta sentteristä ei kannata liikaa maksaa.

- Jämsenistä tuskin sitä maalipyssyä enää saadaan. Laukauksen lisäksi muut avut ovat kovin vähissä.

- Kakko, todellakin, Erik Kakko on pahimpia alisuorittajia. Kuin varjo viime kaudesta. Palkka luultavasti kärkitasoa, ja pelillisesti täysin korvattavissa. Ominaisuuksia kyllä löytyy, mutta ilmeisesti vika on sitten korvien välissä tai treenaamisessa. Toisaalta taas, joukkueen kapteeni ja kuten sanottua, voisi olla liideri jos pelaisi tasollaan. Kevät näyttää.

- Glad, perusvarma kakkos-kolmosparin puolustaja. Luultavasti ihan harkinnan arvoinen vaihtoehto ensi kaudellekin, mutta en näe (työmoraalin lisäksi) mitään syytä miksei esimerkiksi Korkeavuori voisi hoitaa sitä tonttia.

- Helenius, tarvitaanko goonia? Sopimus päällä.

- Turunen onkin sitten täysin oma lukunsa, sysipaska laituri/sentteri. Tärkein kysymys kuuluu että millä tavalla voidaan päästä siihen tilanteeseen ettei Pelicans maksa miehelle palkkaa kun ensi kausi alkaa? Sopimusteknisten asioiden tietäjät kertokoon. Onko ainoa mahdollisuus se että "Dogi" itse suostuu sopimuksen purkuun? Erittäin potentiaalinen mulkku joka jäisi nostelemaan palkkaa ja istumaan katsomossa.

- Heiskanen, jollain lailla välillä jopa auttaa joukkuetta mutta ei sitten kuitenkaan. Ennemmin vaikka kolmosen laitaan.
 

Pelikaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Melko pitkälle samaa mieltä.

- Koivunen on siinä ja siinä. Nyt on löytynyt ketjukaverit ja peli luistaa mallikkaasti. Mutta kuten sanoit ei hänestä oikein ykkössentteriksi. Kakkossentteriksi on jo sitten Loppi? Toisaalta jos Loppi ei Lahdessa jatka, niin kyllä bobi kakkosketjuun kelpaa. Soosi sitten mieluusti olisi kolmossentteri, mutta tässä skenaariossa taitaa budjetti paukkua yli rajojensa.

- Lasse Jämsen. Hänet pitäisin jatkossa. Mies oli aikoinaan todella halpa ja arvokas mies joukkueelle. Tuskin palkka on ainakaan noussut tehojen kadotessa ja vaivojen tullessa. Tuo kuitenkin joukkueeseen kokemusta ja pistää sitä kiekkoakin tasaiseen, mutta hitaaseen tahtiin maaliin. Kakkos- tai kolmosketjun kaveri.

- Heleniuksesta paremmin roolitettuna olisi joukkuelle enemmän hyötyä. Sai Jamin aikana liikaa peliaikaa. Nyt roolitus on ehkä hieman paremmin toiminut. Pitäisin kuitenkin, ellei HIFK tarjoa hänestä kunnon vaihtokauppaa.

- Kakosta, Turusesta, Gladista ja Heiskasesta samoilla linjoilla.
 

Team Tölkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suljettu liiga ja Kummola
Olen avaajan kanssa 100% samaa mieltä tästä palkka-asiasta. Tämä osasto syö palkka potista valtaosan antamatta vastinetta. Aravirta saattaa keksiä 'pojille' uusia rooleja mutta mutta...
pitäisin:
-Toni Sihvonen, johtajaluonne, ei diivaile ja tekee joukkueelle hommia. loukkaantuminen söi kesän pohjia.
-Jarkko Glad, kokenut peruspakki joka on hoitanut ruutunsa, edullinen hintalappu.
-Erik Kakko, jotain on mennyt kesätreeneissä pieleen kun on niin kankeaa liike. pystyy parempaan ja on johtaja + jonkinlainen lahtelaisuus'ikoni'.

välimaastossa:
-L.Jämsen. rouhija mutta onko aihetta pitää, riippuu hintalapusta ja saatavilla olevista vaihtoehdoista.
-S.Helenius. sopimus päällä, oikein roolitettuna menettelee, pelote,maskimies,alivoima, Aravirta ratkaisee.

ULOS !
-T.Koivunen, ikävä sanoa mutta parastaennenpäivä meni jo. Hidas, pehmeä, tehoton, kallis. Ei käyttöä. Rahat on pakko sijoittaa tuottavammin !
-T.Turunen, ei käyttöä. Hidastunut, pehmeä, umpijäässä, motivaatio, tehoton, KALLIS ! Rahat on pakko sijoittaa tuottavammin !
-S.Heiskanen, ei mitään annettavaa joukkueelle. Kiekollisena avuton, kuriton, riskilaltis(tyhmiä virheitä ja jäähyjä), haitallinen joukkueelle em. syistä. Ilkeän maineessa mutta mielummin nämäkin rahat oikeaan pakkiin joka osaa pelatakin.

yhteensä:
huomattava eurosumma vapautuisi käyttöön ja oikein (onnellakin) osumalla samalla rahalla joukkue vahvistuisi merkittävästi.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mikäs on onko Koivusen Bobista pakko leipoa se ykkösen sentteri? Onko miehen palkka todellakin sitä tasoa? Itse en ole tietoinen miehen palkasta.

Aravirta on onneksi se joka näistä asioista päättää. Veikkaan, että Bobi Koivunen esimerkiksi pitää kultaista kypärää kinkunsyönti -tauolle lähdettäessä. Lasse Jämsenkin teki aika vahvanlaisia esiinmarsseja Hifk -pelissä, enkä yhtään ihmettelisi vaikka paukuttelisi reilusti päälle 10 maalia vielä tällä kaudella. Mutta sehän siinä onkin, että mitä ensi kaudella?

Erik Kakko on tosiaan esimerkki siitä, että kesällä ja miksei syksylläkin harjoittelussa tehty jotain Mestis-tyyliin. Itse näen miehessä sellaista Pelicans-verta, että jos vain miehen oma motivaatio riittää niin pidetään.

Toni Sihvosen tyylisistä puhtaista puolustavista senttereistä en tykkää yhtään. Miehen piti hypätä kiekolliseksi liideriksi yhtäkkiä tällä kaudella, mutta ei ole taitoa tarpeeksi sille tontille. Ei Pelicansilla mielestäni pitäisi olla varaa neloskentässä pitää tuon tason äijää. Siellä kehitetään yleensä näitä omia junnuja, näissä pikkuseuroissa varsinkin.

Glad on muodostanut Esa Saksisen kanssa läpi kauden Pelicansin ylivoimaisesti varmimman ja parhaan pakkiparin. Saksinen on Gladin vierellä noussut selkeästi liigapakin tasolle.

Santeri Heiskanen ja Sami Helenius ovat varmaan sellaisia pelaajia, joista jokaisella valmentajalla on vahva mielipide siinä missä meillä katsojillakin.

Roudari Turunen on oma lukunsa. Hänet minäkin näkisin mielelläni jo vetämässä vain...keikkoja Tommi Läntisen kanssa. Ei vain näytä enää homma kiinnostavan tarpeeksi. Veisi ensi kauden joukkueesta varmaan jonkun innokkaan ja loppuun asti taistelevan nuoren pelipaikan. Kuka sai tälle hepulle kahden vuoden pahvin tehtyä? En tiedä tappoiko Tommin hokisydämen Summanen, Jortikka vai "rokki", mutta joku sen vei, eikä sitä saa takaisin.
 

lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
Olisko Kakon kohdalla tilanne se että joillekkin vain EI sovi kapteenin "nauha".
Niitäkin tapauksia on ettei se rooli vain yksinkertaisesti skulaa.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
lahts kirjoitti:
Olisko Kakon kohdalla tilanne se että joillekkin vain EI sovi kapteenin "nauha".
Niitäkin tapauksia on ettei se rooli vain yksinkertaisesti skulaa.

Oon miettiny ihan samaa, vaikka vähän hullulta se kuulostaa. Jos vaikka Heleniukselle tämän C-kirjaimen ompelisi. Saisi Kakko keskittyä peliin taas?
 

LaCew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En nää joukossa kuin yhden ainoan katastrofin, josta olisi pakosti päästävä eroon viimeistään ensi kaudeksi. Nimen kaikki varmaan arvaavatkin. Tietysti odotuksiin nähden myös Kakko kuuluu katastrofi-kategoriaan, mutta hänellä hyvä viime kausi saa ainakin allekirjoittaneen uskomaan nähtyä parempaan. Tällä toisella herralla taas hyvät kaudet ovat liian kaukana menneisyydessä.

Jos ja kun Loppi jatkaa - toivottavasti jatkaa - olisi myös toinen kaksikosta Sihvonen-Koivunen ulostettava. Koivusellahan on (pelaajan?) optio ensi kaudesta, eikä Sihvonen varmasti vanhana Aravirran luottomiehenä ole ensimmäisenä ulos joukkueestä. Eli joutunemme mahdollisesti pitämään molemmat.

Toiveena olisi kuitenkin, ettei ensi kauden ykkösentteriä löydy tämän kauden jengistä, joten sille paikalle pitäisi saada hyökkäyspäähän erikoistunut mies. Tähän vielä ei-kovin-erikoisesti-puolustustavat Loppi ja Heino/Koponen lisäksi. Tuohon asetelmaan Sihvonen sopisi erittäin hyvin.

Pääasia, ettei ensi kaudella nähdä samaa sentterinelikkoa kuin nyt. Koivusesta ja Sihvosesta toinen käy, kunhan ei molemmat.

Jämsenistä samoilla linjoilla Pelikaanin kanssa. Ja myös RV:n.

Puolustajakolmikolle Glad-Heiskanen-Helenius tuskin löytyy kaikille parempia korvaajia kauden jälkeen, joten ainakin Gladin pitäisin. Jos Penaa vielä kiinnostaa Heleniuksen palkkaus, niin ehkäpä Helgen voisi vaihtaa Hirschovitsiin. Hirsossa voisi olla se ykkösentteri, joka toistaisi Viitaluoman tempun. Ja sit mä heräsin.

Heiskanen onkin oma lukunsa. Tällä kaudella on nähty jälleen aimo kasa hasardeja, tyhmiä jäähyjä ja itsensä ulospelaamista. Toisaalta Heiskanen on kova tsemppari, jolta löytyy myös kiekollista taitoa ja joskus maalia kohti menevä rightin veto. Ehkä Aravirta saisi miehen kuriin?
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Kai se on sitten allekirjoittaneenkin viimein myönnettävä Heiskasesta: pelle mikä pelle. Radiosta nähtynä Hiseyn telominen oli luultavasti selkeä tapaus, kun Varmavuokin sen kummemmin mukisematta selosti. Joskus hamassa menneisyydessä kyseessä oli mielestäni kohtuullinen puolustaja, ja vahvistava pelaaja takalinjoille, mutta nyt näköjään yrittää kaikin keinoin kevään postolistalle. Eipä jää ikävä. Santun ulostamalla vältytään suoraan useilta takaiskumaaleilta.
 

redruM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki lahtelaiset
RV16 kirjoitti:
Kai se on sitten allekirjoittaneenkin viimein myönnettävä Heiskasesta: pelle mikä pelle. Radiosta nähtynä Hiseyn telominen oli luultavasti selkeä tapaus, kun Varmavuokin sen kummemmin mukisematta selosti. Joskus hamassa menneisyydessä kyseessä oli mielestäni kohtuullinen puolustaja, ja vahvistava pelaaja takalinjoille, mutta nyt näköjään yrittää kaikin keinoin kevään postolistalle. Eipä jää ikävä. Santun ulostamalla vältytään suoraan useilta takaiskumaaleilta.


Samaa mieltä. Vielä toissa kaudella mies oli hyvä siinä omassa roolissaan, ja tarpeellinen pelaaja joukkueelle. Nyt noit ylilyöntejä tulee liikaa, puhumattakaan niistä jokaiseen otteluun kuuluvista kiekonmenetyksistä alimpana miehenä. Ulos vaan.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
RV16 kirjoitti:
Kai se on sitten allekirjoittaneenkin viimein myönnettävä Heiskasesta: pelle mikä pelle. Radiosta nähtynä Hiseyn telominen oli luultavasti selkeä tapaus, kun Varmavuokin sen kummemmin mukisematta selosti.

Ilmeisesti myös Tommi Satosaari torjui koko ottelun Pelicansin maalissa, kun Varmavuokin sen mukisematta selosti.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Shejbal kirjoitti:
Ilmeisesti myös Tommi Satosaari torjui koko ottelun Pelicansin maalissa, kun Varmavuokin sen mukisematta selosti.
Oli ruma polvitaklaus tai ei, niin eiköhän niitä ole jo riittävästi nähty muutenkin. Ja nähty alkaa olemaan myös tapaus Rotta ylipäätään. Onhan se tietysti sikäli mukavaa, että vastustajilta "eliminoituu" välillä pelaajia, mutta siinäpä se Heiskasen hyöty omalle joukkueelle onkin. Tämä oletettu sikailu nyt ei vaikuta kokonaisuuteen juurikaan, vaikka tietynlainen viimeinen pisara olikin.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
RV16 kirjoitti:
Oli ruma polvitaklaus tai ei, niin eiköhän niitä ole jo riittävästi nähty muutenkin. Ja nähty alkaa olemaan myös tapaus Rotta ylipäätään.

Koska näitä polvitaklauksia on nähty? Toissa päivänä tuli tuomio, mutta koska sitä ennen?

Santeri Heiskanen on ilmeisesti ollut aivan uppo outo pelaaja ennen Lahteen tuloaan. Nämä Heiskasen kiekolliset taidot olivat minulle henkilökohtaisesti yllätys, mutta rotta Heiskanen on ollut aina ja sitä osasin odottaa.
 

yellowbus

Jäsen
Dvozak kirjoitti:
Mikäs on onko Koivusen Bobista pakko leipoa se ykkösen sentteri? Onko miehen palkka todellakin sitä tasoa? Itse en ole tietoinen miehen palkasta.

Muistaakseni ilta-sanomissa oli jokin aika sitten joukkueiden kalleimmat miehet kaudella 2003-2004. Meillä se oli Koivunen ja hintalapussa oli summa 75 000 €
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
yellowbus kirjoitti:
Muistaakseni ilta-sanomissa oli jokin aika sitten joukkueiden kalleimmat miehet kaudella 2003-2004. Meillä se oli Koivunen ja hintalapussa oli summa 75 000 €
Kuukausi sitten ESS:ssa oli viime vuoden verotiedoista otettuna 69 000e. Koivunenhan ei edes 03-04-kaudella Lahdessa aloittanut vaan tuli kesken kauden Ruotsista.
 

lommi

Jäsen
Suosikkijoukkue
New England Patriots
Totta turiset..muistaakseni Kauden 03-04 kallein pelaaja oli Jari Kauppila ja palkka oli muistaakseni 65 000 e

korjatkaa jos olen väärässä..

edit:typo
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
lommi kirjoitti:
Totta turiset..muistaakseni Kauden 03-04 kallein pelaaja oli Jari Kauppila ja palkka oli muistaakseni 65 000 e

korjatkaa jos olen väärässä..
Voiko olla Kauppila noin pilkkahinnalla? Itse olisin arvioinut lähemmäs sataa tuhatta.

Oli tai ei, niin kyllähän kallein ainakin sopimuksia tehtäessä oli Toporowski, eikös silloin puhuttu melkeinpä mummon miljoonasta?
 

Moonchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Kraken
Kauppilan hintaan vaikuttaa varmasti, ettei hän pelannut kumpaakaan kautta täällä loppuun asti. Kokokauden liksa on varmasti paljon suurempi.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Muistetaan sitten suhtautua lehtien ilmoittamiin palkoihin suurella varauksella.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
laituri kirjoitti:
Muistetaan sitten suhtautua lehtien ilmoittamiin palkoihin suurella varauksella.

Vihjaatko, että kyseessä olisi jotain vilunkipeliä, jos verotustiedot eivät pidäkkään paikkaansa. Ei muutakuin veropörssiä lukemaan...
 

LäJa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Uusi vuosi ja uudet kujeet, vai miten se nyt menikään.

Peli kulkee tällä hetkellä, mutta paremminkin voisi asiat olla. Jämsen ja Toni Koivunen ovat alkaneet pikku hiljaa heräillä horroksesta ja kiekot ovat alkaneet löytää tiensä maalin perukoille ja kavereiden lapaan. Myös nuorten, tulevien konkarien, otteet ovat vakuuttaneet. Toivottavaa olisi, että vastuuta herroille kuten Santavuori, Salmela ja Jeppe Saarinen tulee myös Aran alaisuudessa.

Erik Kakko, Tommi Turunen, Toni Sihvonen - missä mättää? Herrojen peli on hakenut itseään koko kauden. Onko ongelmat kuntopuolella vai korvien välissä? Toivottavasti palaset alkaisivat loksahtelemaan kohdilleen näiden herrojen pelissä viimeistään nyt. Tuskin kukaan jaksaa enää katsella Ekun jäätymisiä tai Dogin ajatuksettomia piruetteja. Missä ovat se vanha kunnon Tommi, joka nakutti 55 tehopistettä kaudessa? Tai se Ekku, joka pelasi virheettömän pelin illasta toiseen? Jotain tarttis tehdä, sillä esim. Turusesta ei ole mitään apua puolustavana hyökkääjänä. Siihen hommaan löytyy osaavampia miehiä halvemmalla. Koko kolmikolla on monta sataa peliä takanaan, joten kyllä miehet itse tietävät miten homma toimii. Toivottavasti Aravirran taskusta löytyy oikeat työkalut, joilla saataisiin autettua konkarien pakki kuntoon. Aloitteen on kuitenkin lähdettävä pelaajasta itsestään.

Jos pudotuspeleihin vielä tällä kaudella aiotaan, edes puoliksi tosissaan, on konkarien "herääminen" elinehto meille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös