Koira – ihmisen paras ystävä

  • 433 287
  • 2 212

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mitä käytännössä poliisi sitten tälle asialle tekee? Ensin varmaan huomautus mutta jos homma ei ala toimia niin koirat pois?
Niin valitettavaa kuin onkin mitään ei tapahdu ennen kuin tapahtuu jotain. Ennakoiva tässä tilanteessa ei voi olla muuten kuin että koiran omistaja tajuaisi tilanteen ja ei pitäisi lemmikkejään vapaana, koirapelko on ihan riittävä syy siihen ettei tuollaisen koiran saa antaa tulla paria metriä lähemmäksi. Kenenkään ei tarvitse sietää vapaana olevia koiria julkisella paikalla/ yhtiön tontilla.

Meillä oli rivarissa naapurissa erikoinen episodi kun kaukoidästä muuttanut perhe otti ilmeisesti hoitoon huskyn talveksi. Se oli sitten siellä pihalla kaikki päivät ja yöt, ne kylmimmätkin -20 asteiset taivasalla. Ulvoi kuin susi siellä päivät pitkät ja toiset naapurit eivät saaneet enää nukutettua vauvaansa ulkona ja meillekin kuului ulvonta sisään saakka vaikka räppänät oli kiinni. Muutenkin hoito oli aika erikoista, se mitä sivusilmällä muutaman kerran pihalle katsoin niin kovaa kuria sai tuta se hauva jos ilkesi yrittää sisälle perheen isän käydessä pihalla. Toinen vaihtoehto hoidolle oli että ne söi sen uudenvuoden juhlissaan.

_
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Niin valitettavaa kuin onkin mitään ei tapahdu ennen kuin tapahtuu jotain. Ennakoiva tässä tilanteessa ei voi olla muuten kuin että koiran omistaja tajuaisi tilanteen ja ei pitäisi lemmikkejään vapaana, koirapelko on ihan riittävä syy siihen ettei tuollaisen koiran saa antaa tulla paria metriä lähemmäksi. Kenenkään ei tarvitse sietää vapaana olevia koiria julkisella paikalla/ yhtiön tontilla.
_

Koiriaan vapaana pitävät omistajat ovat kyllä yksi saatanan riesa. Metsät asia erikseen, mutta täälläkin vetää yksi mamma ison sakemannin kanssa ilman remmiä, oli aamu tai yö. Monta kertaa sanoin asiallisesti että pidä se koira remmissä, ihan kaikkien turvallisuuden takia. "EI tämä mitään tee, turhaan pelkäät". Koira on joka kerta siinä hilkulla että tuleeko meidän luo, vai uskooko emäntäänsä. Viimeksi sanoin akalle että mulla on sitten puukko mukana, viillän suoraan sen koiran kaulan auki jos tulee kahden metrin sisään. Ei mulla mitään puukkoa tietenkään ole, mutta vittu että palaa hermot. En minäkään ajele kännissä, ja naureskele siitä huomauttaville että "äläs nyt, en minä ennenkään ole kenenkään päälle ajanut". Ja mulla ei ole mitään intressiä joutua viemään omaa koiraa eläinlääkäriin sen takia, että rouva X ei viitsi pitää koiraansa kiinni.

90% näistä vapaana pitävistä idiooteista on oman kokemuksen mukaan joko sakemannin tai rotikan omistajia. Molemmat rodut varsin hienoja, mutta molempia otetaan turhan herkästi munanjatkeeksi. Sitten joskus kun aika riittää, niin hommaan sen mastiffin, ja annan huoleti repiä kaikki vapaana juoksentelevat piskit kappaleiksi. Olen kerran ollut koirapuistossa (toisella aitauksella kylläkin) kun Dogo Argentino ja rotikka ottivat yhteen, ei ollut kaukana etteikö olis jäänyt rotikan viimeiseksi tempuksi. Elämän Koulusta hyvillä arvo sanoilla valmistunut vittupää tuli naureskellen rotikkansa kanssa portista sisään, vaikka dogon omistaja käski odottaa että ehtivät poistua. Näytti olevan idiootille melkoinen yllätys kun oma koira olikin kasan alimmaisena. Koiraa kyllä kävi sääliksi, ei ole omistaajaansa valinnut.

@JZZ , olisiko mahdollista käydä sanomassa kaverille, että mikäli koira ei pysy hihnassa, niin kerrot poliiseille että koira käyttäytyi uhkaavasti lastasi kohtaan? Tietysti jos vastapuolella on jääkaapin kokoinen helvetin enkeli niin suunnitelma ei ehkä toimi. Mutta luulisin poliisien suhtautuvan hieman eri tavalla asiaan, jos koira "uhkaa" lasta. Ja hyvällä tuurilla äijä säikähtää tätä.

Muuten vaihtoehdot taitaa olla odottaminen ja pahimman pelkääminen. Tuollaisilla ei pitäisi koiria olla.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Koiriaan vapaana pitävät omistajat ovat kyllä yksi saatanan riesa.
Juu, tämä on ikuinen riesa ja suurempi riesa siitä tulee itse asiassa juuri silloin kun itse omistat koiran ja vieläpä uroksen. Mulla ollut noutajia, hyvin säyseitä mutta uteliaita toki. Toinen oli uros niin sen kanssa tuli useita tilanteita länsi-hki alueella kun näitä isoja ja pieniä vapaana juoksevia uroksia tuli suoraan päin selättämään kenenkään kysymättä, joka kerta menin väliin jos näin että tulee suoraan kiinni eikä ole leikkimielellä, onneksi ei ollut Dogoa vastassa mutta pari uros seefferiä nostin niskavilloista puoliksi ilmaan niin että omistaja ehti paikalle, näissä tilanteissa koira ei minuun kohdista mitään vaan louskuttaa sille toiselle urokselle. Yhden hiukan pienemmän sekarotuisen ensimmäisen puraisun jälkeen heitin parin metrin päähän ja haukuin sen emännän. On tämä sairasta miten ihmiset ottavat ja koiria juoksuttavat vapaina ilman mitään koulutusta.

Dogo btw on upea koira, esiintyy muunmuassa tämän hetken suosikkisarjassanikin.
https://i.ytimg.com/vi/pxCXkN8cUxo/maxresdefault.jpg
http://bullydognation.com/wp-conten...gentino-Ray-Donovan-e1471383113395.png?gid=81

Linkit youtube kuvakaappaus ja bullydogs

_
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
@JZZ , olisiko mahdollista käydä sanomassa kaverille, että mikäli koira ei pysy hihnassa, niin kerrot poliiseille että koira käyttäytyi uhkaavasti lastasi kohtaan? Tietysti jos vastapuolella on jääkaapin kokoinen helvetin enkeli niin suunnitelma ei ehkä toimi. Mutta luulisin poliisien suhtautuvan hieman eri tavalla asiaan, jos koira "uhkaa" lasta. Ja hyvällä tuurilla äijä säikähtää tätä.
Otin nyt tässä vaiheessa yhteyttä vielä isännöitsijän kautta. Seuraavaksi kun näkyy ilman hihnaa / karanneena niin sitten poliisille soittoa. Onneksi valpas naapuri oli jo ehtinyt ottaa videokuvaa kun koira oli heidän pihallaan pyörinyt, niin on ainakin todistusaineistoa siitä, että koira tosiaankin on vapaana ja valvomattomana. Senkin vielä pystyisin sulattamaan, jos omistaja olisi aina vierellä ja koira tottelisi, mutta tässä tapauksessa koira(t) pyörii kyllä ihan yksinään tuolla ja omistajia ei näy välttämättä missään.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Juu, tämä on ikuinen riesa ja suurempi riesa siitä tulee itse asiassa juuri silloin kun itse omistat koiran ja vieläpä uroksen. Mulla ollut noutajia, hyvin säyseitä mutta uteliaita toki. Toinen oli uros niin sen kanssa tuli useita tilanteita länsi-hki alueella kun näitä isoja ja pieniä vapaana juoksevia uroksia tuli suoraan päin selättämään kenenkään kysymättä, joka kerta menin väliin jos näin että tulee suoraan kiinni eikä ole leikkimielellä, onneksi ei ollut Dogoa vastassa mutta pari uros seefferiä nostin niskavilloista puoliksi ilmaan niin että omistaja ehti paikalle, näissä tilanteissa koira ei minuun kohdista mitään vaan louskuttaa sille toiselle urokselle. Yhden hiukan pienemmän sekarotuisen ensimmäisen puraisun jälkeen heitin parin metrin päähän ja haukuin sen emännän. On tämä sairasta miten ihmiset ottavat ja koiria juoksuttavat vapaina ilman mitään koulutusta.

Dogo btw on upea koira, esiintyy muunmuassa tämän hetken suosikkisarjassanikin.
https://i.ytimg.com/vi/pxCXkN8cUxo/maxresdefault.jpg
http://bullydognation.com/wp-conten...gentino-Ray-Donovan-e1471383113395.png?gid=81

Linkit youtube kuvakaappaus ja bullydogs

_

No sehän se, kun mulla on suhteellisen isokokoinen uroskoira, niin noiden kanssa saa olla tarkkana. Oma koira on mulla irti ainoastaan metsässä, ja jos kerrankin jättää tulematta luokse kun pyydän, niin sitten mennään remmissä. No okei, jos löyty oikein hyvä nartun tuoksu niin ehkä voin antaa anteeksi.

Tuo Dogo vs Rotikka oli kyllä melko hurja tilanne. Dogon omistaja sanoi heti että he tulevat ensin pois, niin ei käy mitää vahinkoa. Vaan eihän se kelvannut, portti auki ja rotikka ampuu samantien Dogon päälle. Jollain helvetin koirien ninjaliikkeellä Dogo kiepsautti rotikan katolleen ja oli hyökkäämässä kun omistaja sai pannasta kiinni. Otti kevyesti kierroksia se äijä, sano suoraan että jos olis ehtinyt lyödä leuat lukkoon niin se olisi ollut entinen rotikka.

Nuo Dogot on kyllä mahtavia. Tuossa oli kyllä varsin loistava tapaus, omistaja oli aivan helvetin hyvin kartalla siitä rodusta, ja koirasta näki että se oli koulutettu tavallista paremmin. Kaveri sanoi ettei koskaan vie koirapuistoon jossa on muita koiria, ei ota mitään riskejä että tulisi tappeluita. Noilla lähtee käsittääkseni aika herkästi se moodi päälle, ja se on sen jälkeen menoa.
 
Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Tshekin Prahassa käyneenä ja siellä myös siskoni hetken aikaa asuneena, niin tuossa maassa on yleinen tapa pitää koirat auki jopa miljoonakaupungin kaduilla, kulkevat ilman hihnaa omistajansa vierellä. Sitä en tiedä kuinka paljon siellä ongelmia aiheuttavat, mutta melko iso kulttuuriero Suomeen, jossa kuitenkin varmaankin "95 prosenttisesti" koirat kaupunkien kaduilla pidetään kiinni. Toki niitäkin välillä näkee täällä kotimaassakin, joilla iso koira kulkee vapaana omistajansa vieressä. Se on tosiaan poikkeuksetta aina isoa koira joka on vapaana ja täytyy ihmetellä omistajan luottoa piskiinsä. Turussakin on eräs katu, jossa on kävelijöille varattu alle metrin levyinen tienosa ja aivan vierestä menee paikallisbussit.
Hah, ei onnistuisi oman terrierini kanssa, vaikka hyvin totteleekin, mutta olisi alta aikayksikön bussin alla. Metsässä kyllä annan vapaana juosta, mutta saa sielläkin tarkkana olla ja valppaana laittamaan koira kiinni. Ehkei 17 kiloinen terrieri pysty ihmiselle mitään tekemään, mutta pienemmän koiran toki voisi tappaa vaikka omistajansa mielestäni kovin kiltti onkin, jonka sanominen on poikkeuksetta aina huijausta koiranomistajalta. Ei ole olemassa kilttiä koiraa, se on myytti.

Toinen seikka on myös isot koirat pikkulasten hallussa. Joku 10v tyttö painaa saman verran kuin iso koira, niin ei siinä hihna auta mitään jos koira haluaa irti. Näitäkin tapauksia näkee.
Avopuolisoni tuli taannoin lenkiltä itkien kotiin ja juuri ostetut juoksuhousut olivat repaleina polvista rikki ja jalat verillä. Tien laidassa oli istunut ylipainoinen noin 40 kiloinen labbis kakalla vanhan ihmisen hihnan päässä ja kun näki ohi juosseen ihmisen, niin oli riuhtaissut irti omistajastaan ja hypännyt selkään, kaataen juoksijan maahan. Onneksi oli kuitenkin ollut leikkimielinen, eikä käynyt kurkkuun kiinni, mutta 70 euron housut sai rikki ja hetkellisen pelästyksen ulkopuoliselle.
 
Viimeksi muokattu:

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Nuo Dogot on kyllä mahtavia. Tuossa oli kyllä varsin loistava tapaus, omistaja oli aivan helvetin hyvin kartalla siitä rodusta, ja koirasta näki että se oli koulutettu tavallista paremmin. Kaveri sanoi ettei koskaan vie koirapuistoon jossa on muita koiria, ei ota mitään riskejä että tulisi tappeluita. Noilla lähtee käsittääkseni aika herkästi se moodi päälle, ja se on sen jälkeen menoa.
Vaikka pidän itseäni koiraihmisenä, niin en ymmärrä Dogojen ja muiden vastaavien rotujen hankkimista. Mielestäni syynä voi olla vain ja ainoastaan aiemmin mainittu pienimunaisuus.
Ei kai noita Suomessa kukaan kuitenkaan käytä alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa, eli metsästykseen, tappeluihin, jne?
Eikö jossain maissa Dogot ole kielletty lailla?
 
Suosikkijoukkue
Winnipeg Jets

Mielestäni näkemyksesi on melko kapea katseinen. Vaikka rotu ei sinua miellytäkkään, niin tarkoittaako se sitä että joku muu ei voisi pitää siitä? Vähän sama kun lähtis haukkumaan sitä että joku kiskoo fantaa coca-colan sijasta.

Dogosta saa erinomaisen ystävän jos onnistuu kouluttamaan koiran oikein. Voimakas suhde omistajan ja koiran välillä on erittäin tärkeää.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikka pidän itseäni koiraihmisenä, niin en ymmärrä Dogojen ja muiden vastaavien rotujen hankkimista. Mielestäni syynä voi olla vain ja ainoastaan aiemmin mainittu pienimunaisuus.
Ei kai noita Suomessa kukaan kuitenkaan käytä alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa, eli metsästykseen, tappeluihin, jne?
Eikö jossain maissa Dogot ole kielletty lailla?

Mietin myös aikoinani näin, mutta en enää. Ns. haastavimmat rodut ovat antoisia, kun ne saa toimimaan. Itse taas en haluaisi sellaista peruslepsua perhekoiraa, joka ei koskaan kokeilisi omistajaansa tai omistaisi vahvaa tahtoa. Kovia rotuja ei tosin pitäisi koskaan antaa vääriin käsiin...

Veikkailisin, että Dogo on kielletty esim. Tanskassa.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Nuo Dogot on kyllä mahtavia. Tuossa oli kyllä varsin loistava tapaus, omistaja oli aivan helvetin hyvin kartalla siitä rodusta, ja koirasta näki että se oli koulutettu tavallista paremmin. Kaveri sanoi ettei koskaan vie koirapuistoon jossa on muita koiria, ei ota mitään riskejä että tulisi tappeluita. Noilla lähtee käsittääkseni aika herkästi se moodi päälle, ja se on sen jälkeen menoa.

Valitettavasti kaikki omistajat eivät ole näiden taistelukoiriensa tai laumanvartijoidensa kanssa ollenkaan kartalla. Kammoan jo valmiiksi tuollaisia koiria, enkä ikimaailmassa päästäisi omiani tuollaisten lähelle. En pidä kyllä rotikoista, bullmastiffeista tai sakemanneistakaan. Kaikista on huonoja kokemuksia. Koirat sinänsä eivät tee mitään väärää,vaan omistajat ovat ottaneet koiran usein ilmeisen heppoisin kyvyin kouluttaa siitä yhteiskuntakelpoinen. Pahinta on se, että nämä uuvatit tuovat koiriaan koirapuistoon tai mikä vielä kauheampaa, antavat niiden juosta vapaana pitkin lenkkipolkuja tai nurmikoita.

Meidän hoodeilla asui muutama vuosi sitten likka, jolla oli kolme eri-ikäistä cane corsoa, kaikki uroksia. Jos mimmi tuli koiriensa kanssa puistoon, lähdimme heti pois. Meidän oma uroksemme on palliton rescuevinttikoira ja se tuoksuu palliurosten mielestä hyvälle ja nämä yrittävät hyppiä toisinaan sen selkään, josta koira ei pidä ollenkaan ja ilmoittaa sen ärjäisemällä toisen pois. En halunut, että joku näistä uhoavista corsoista kilahtaa ja puree koiramme kahtia. Likka muutti kai onneksi pois tai sitten koirat tappoivat toisensa. Kokemukset sakemanneista taas ovat sellaisia, että koirapuistoon mennessämme jostain nurkalta syöksyy tällainen yksilö suoraan narttumme päälle. Omistaja huutelee avuttomasti omaa hauvaansa pois. Sanomattakin on selvää, että huutelun teho oli nolla ja koira piti kiskoa oman, alistuvan koiramme päältä pois. Käymme nykyään tarhassa lähinnä, jos siellä on tyhjää tai toisia vinttikoiria tai muuten juoksemisesta pitäviä koiria kuten basenjeita.

En suoraan sanoen käsitä, mitä mielihyvää saa koirasta, joka kokeilee omistajaansa ja joka on potentiaalinen riski ympäristölleen. Minusta nuo rodut voisi kieltää Suomessa kokonaan, sillä vaikka täällä kasvattajat valitsisivat huolellisesti kokeneen ostajan pennuilleen, niin näitä saa tuoda kuka tahansa heti rajan takaa. Riittää, että Eviran vaatimukset tuonnille täyttyvät.

Vahvatahtoisen koiran saa vaikka mäyräkoirasta, jotka ovat paljon sosiaalisempia ja miellyttävämpiä ja kaupunkielämään sopivampia. Mutta kukin tyylillään.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ns. haastavimmat rodut ovat antoisia, kun ne saa toimimaan.
Tässähän se ongelma onkin. Valitettavasti vain näiden voimakkaiden rotujen yleistyessä tässä 2000-luvulla on myös lisääntynyt aivan helvetisti koirien määrä joita ei saada toimimaan ja silloin tullaan siihen onko kanssa ulkoilijoiden mukavampi kohdata huonosti toimiva mäyräkoira vai voimakas työkoira.

En lähtisi kieltämään yhtään rotua mutta jollain tavalla pitäisi herkemmin puuttua tähän, kenties voimakkaimmille roduille tiukemmat omistajaehdot, omistajiksi ehkä kelpuuttettaisiin vain vahvasti harrastustoiminnassa olevia joilla näyttöä koirien koulutuksesta sekä uhkasakko jos koira aiheuttaa ongelmia julkisissa paikoissa.

_
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En suoraan sanoen käsitä, mitä mielihyvää saa koirasta, joka kokeilee omistajaansa ja joka on potentiaalinen riski ympäristölleen. Minusta nuo rodut voisi kieltää Suomessa kokonaan, sillä vaikka täällä kasvattajat valitsisivat huolellisesti kokeneen ostajan pennuilleen, niin näitä saa tuoda kuka tahansa heti rajan takaa. Riittää, että Eviran vaatimukset tuonnille täyttyvät.

Vahvatahtoisen koiran saa vaikka mäyräkoirasta, jotka ovat paljon sosiaalisempia ja miellyttävämpiä ja kaupunkielämään sopivampia. Mutta kukin tyylillään.

Mäyräkoiran kanssa voi taas olla hieman hankalaa harrastaa esimerkiksi suojelua tai tottelevaisuutta, joissa belgianpk ja sakemanni ovat kovia. Toisaalta myöskään dogo argentino, mastiffit tai joku amerikan akita eivät sovellu mitenkään erityisen hyvin palveluskoiraharrastuksiin, joten niiden hankkimiseen pitää olla motiivit sitten muualla.

Tässähän se ongelma onkin. Valitettavasti vain näiden voimakkaiden rotujen yleistyessä tässä 2000-luvulla on myös lisääntynyt aivan helvetisti koirien määrä joita ei saada toimimaan ja silloin tullaan siihen onko kanssa ulkoilijoiden mukavampi kohdata huonosti toimiva mäyräkoira vai voimakas työkoira.

En lähtisi kieltämään yhtään rotua mutta jollain tavalla pitäisi herkemmin puuttua tähän, kenties voimakkaimmille roduille tiukemmat omistajaehdot, omistajiksi ehkä kelpuuttettaisiin vain vahvasti harrastustoiminnassa olevia joilla näyttöä koirien koulutuksesta sekä uhkasakko jos koira aiheuttaa ongelmia julkisissa paikoissa.
_

Olen kelaillut samanlaisia ajatuksia, ja mielestäni jonkinlainen "koirien ajokortti" voisi olla paikallaan tiettyjen rotujen osalta. Ongelmana tietysti jatkuvasti kasvava byrokratia, nousevat hinnat ja vähän ajan päästä lisättävä kakkosvaihe, jolloin kortin hinta onkin jo nelinumeroinen. Mutta ideana ehdottomasti kannatettava! Toisena haasteena voi olla sitten se, että jonkun dogon paperit revitään ja sanotaan että se on sekarotuinen. Tällöin joudutaan sitten joihinkin mittauspuuhiin.

Olen myös huolestunut näistä tapauksista, joissa vahvat koirat eivät pysy hanskassa, ja kunnioitus näiden omistajia kohtaan on osaltani nolla. En voi sietää koiranomistajia, jotka eivät huomioi muita ihmisiä ja ennen kaikkea eivät kunnioita muita esimerkiksi antamalla kulkea isojen/vahvojen koirien vapaana.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Valitettavasti kaikki omistajat eivät ole näiden taistelukoiriensa tai laumanvartijoidensa kanssa ollenkaan kartalla. Kammoan jo valmiiksi tuollaisia koiria, enkä ikimaailmassa päästäisi omiani tuollaisten lähelle. En pidä kyllä rotikoista, bullmastiffeista tai sakemanneistakaan. Kaikista on huonoja kokemuksia. Koirat sinänsä eivät tee mitään väärää,vaan omistajat ovat ottaneet koiran usein ilmeisen heppoisin kyvyin kouluttaa siitä yhteiskuntakelpoinen. Pahinta on se, että nämä uuvatit tuovat koiriaan koirapuistoon tai mikä vielä kauheampaa, antavat niiden juosta vapaana pitkin lenkkipolkuja tai nurmikoita.

Tämä pitää ikävä kyllä paikkaansa. Jos ennen otettiin useammin rotikka tai sakemanni munanjatkeeksi, niin nykyään otetaan amstaffi tai pitbull. Vaikka rotikka esimerkiksi on iso ja vahva, niin nämä taistelukoirat ovat vielä potenssin kaksi vahvempia, ja tämän takia en pidä tästä suunnasta ollenkaan. Ei perehdytä rotuun ollenkaan, ja otetaan se tasan sen takia että kyseessä on pelottava ja vahva piski.

Meidän hoodeilla asui muutama vuosi sitten likka, jolla oli kolme eri-ikäistä cane corsoa, kaikki uroksia. Jos mimmi tuli koiriensa kanssa puistoon, lähdimme heti pois. Meidän oma uroksemme on palliton rescuevinttikoira ja se tuoksuu palliurosten mielestä hyvälle ja nämä yrittävät hyppiä toisinaan sen selkään, josta koira ei pidä ollenkaan ja ilmoittaa sen ärjäisemällä toisen pois. En halunut, että joku näistä uhoavista corsoista kilahtaa ja puree koiramme kahtia. Likka muutti kai onneksi pois tai sitten koirat tappoivat toisensa. Kokemukset sakemanneista taas ovat sellaisia, että koirapuistoon mennessämme jostain nurkalta syöksyy tällainen yksilö suoraan narttumme päälle. Omistaja huutelee avuttomasti omaa hauvaansa pois. Sanomattakin on selvää, että huutelun teho oli nolla ja koira piti kiskoa oman, alistuvan koiramme päältä pois. Käymme nykyään tarhassa lähinnä, jos siellä on tyhjää tai toisia vinttikoiria tai muuten juoksemisesta pitäviä koiria kuten basenjeita.

Entisen kämpän lähistöllä asui vanhempi nainen, joka oli ottanut Leonberginkoiran koska se oli niin söpö pentuna. Rouva totesi ihan pokkana olevansa hämillään, miten iso koirasta kasvoi. Hieno näky kun olivat liukkaalla kelillä lenkillä, koira meni edellä kuin veturi ja rouva hinautui perässä. Ei mitään jakoa tehdä mitään, jos koira päättää ampua jonkun päälle/tai lähteä vaikkapa autotielle. Mutta olihan se niin söpö pienenä.

Käsittämätöntä toimintaa myös kasvattajalta.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tässä vielä tämä Tanskan mustalista koiraroduista parin vuoden takaa, en tiedä onko muuttunut lähivuosina.
Moni näistä koirista on paljon vaarallisempi toiselle koiralle kuin ihmiselle, ihmiselle vaarallisempi voi olla palveluskoirina ja vahtikoirina tunnetummat sakemannit ja rotikat mitä laki ei kiellä. Tämä on hyvä muistaa mutta myös omasta mielestä hyvin looginenkin, kuten yllä kuvasin kaikki omat ongelmat koiran kanssa tuli kun vahva uroskoira hyökkää oman uroskoiran kimppuun, ei ne ikinä mun kimppuun käynyt ei edes silloin kun otin vieraasta koirasta kiinni.

Sanoisin että tämä laki suojelee ensisijaisesti muita koiria.

Ja vielä näihin keinoihin millä suojella muita niin eikös vanha kunnon kuonokoppa toimi edelleen? Sen kanssa voi nuuhkia mutta ei purra ketään. Kieltämisen sijasta voisi tätä voisi määrätä käytettävän enemmän ja vaikkapa se uhkasakko jos nähdään ilman koppaa ulkona.

Nämä rodut Tanskan koiralaki kieltää:
1. Pitbullterrieri
2. Tosa inu
3. Amerikanstaffordshirenterrieri
4. Fila brasileiro
5. Dogo argentino
6. Amerikanbulldoggi
7. Boerboel
8. Kangal
9. Keskiaasianpaimenkoira
10. Kaukasianpaimenkoira
11. Etelävenäjänpaimenkoira
12. Tornjak
13. Sarplaninac

_
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Ja vielä näihin keinoihin millä suojella muita niin eikös vanha kunnon kuonokoppa toimi edelleen?
Vinttikoiraharrastajat käyttävät joukkotapaamisissa lähes aina koirillaan juoksukoppaa. Se estää niitä leikkiessä näykkimästä toisiaan. Hyvä ja halpa keino suojata koiria turhilta kuumenemisen aiheuttamilta palkeenkieliltä. Koirat tottuvat niihin nopeasti ja koira pystyy juomaan, vaikka koppa on naamalla.

Kuonokopalla on ihmisiin sellainen vaikutus, että sitä pitävää koiraa pidetään vaarallisena. Ei kyllä olisi huono idea pistää tiettyjen rotujen edustajille kuonokoppapakko.

Nämä rodut Tanskan koiralaki kieltää:
1. Pitbullterrieri
2. Tosa inu
3. Amerikanstaffordshirenterrieri
4. Fila brasileiro
5. Dogo argentino
6. Amerikanbulldoggi
7. Boerboel
8. Kangal
9. Keskiaasianpaimenkoira
10. Kaukasianpaimenkoira
11. Etelävenäjänpaimenkoira
12. Tornjak
13. Sarplaninac

_
Nämä voisi kieltää varauksin Suomessakin. Ehkä noita laumanvartijakoiria voisi käyttää poikkeusluvalla jossain susialueella laitumilla lampaita tai nautoja suojelemassa. Olisi susiystävällisempää kuin turha susien lahtaaminen.

Muilla roduilla ei ole minun mielestäni mitään järkevää perustetta, miksi niitä pitäisi saada pitää.
 
Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nämä rodut Tanskan koiralaki kieltää:
1. Pitbullterrieri
2. Tosa inu
3. Amerikanstaffordshirenterrieri
4. Fila brasileiro
5. Dogo argentino
6. Amerikanbulldoggi
7. Boerboel
8. Kangal
9. Keskiaasianpaimenkoira
10. Kaukasianpaimenkoira
11. Etelävenäjänpaimenkoira
12. Tornjak
13. Sarplaninac

_

Amstaffin kieltäminen pikkuisen ihmetyttää. Nykyään kuitenkin nuorten naisten suosittu kaupunkikoira Suomessakin. Toisaalta taas Cane Corso puuttuu listalta, kuten myös Kanariandoggi ja Mallorcandoggi. Ongelmia saisi varmasti aikaan myös dobermannilla, rottweilerilla ja miksei jollain tanskandoggillakin, bokserilla, suursnautserilla tai mustaterrierillä.

En tiedä, miten rotukielto toimii Tanskassa, mutta moinen saattaa lisätä esimerkiksi sekarotuisten määrää, joita on vaikeampi kieltää. Kuitenkin olen sitä mieltä, että jotenkin ns. vaaralliset koirat pitäisi saada pois vääristä käsistä.
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
Onko kenelläkään palstalaisella kokemusta Amerikan bulldogista? Koiratonta elämää jo kuukausia takana ja jotenkin ihastunut noihin möllyköihin, enkä vähiten siksi kun kaverillani ko rotuinen ja jokseenkin tylystä ulkonäöstä huolimatta mitä mainioin ja sosiaalisin tapaus.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers

Löytyy Jupen listasta sijalta 6. Ehkä sen pitäisi kilauttaa jotain kelloja.
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
No ota sellanen, jos kerta mielesi tekee. Lutunen karvakasahan tuon on pakko olla.

Heti huomenna, tai sitten BMW. Itse asiassa olin paskoa housuuni kun kaverini kyseessä olevaa rotua oleva koira lähestyi uteliaana aikoinaan luokseni ja vartti siitä punkesi syliini naamaa nuollen. Eikö nämä teurastakkaan ihmisiä samantien? Onko meitä kusetettu? Vai oliko tämä vain poikkeus tässä julmassa maailmassa ja sitä lähinnä olisin halunnut tietää kokemuksien perusteella.
 
Tuamas

Samahan noissa isoissa tietyn tyyppisissä roduissa (pl. laumanvartijat joista vaikea saada tietynlaista käytöstä kokonaan kasvatettua pois) aina on, hyvin koulutettuna leppoisia ja hyviä harrastuskavereita.

Heikommin kasvatettuna itselle ja ympäristölle vaarallisia aikapommeja, jotka näiden uunokasvattajien takia voidaan joutua kieltämään, kuten Tanskassa.

Itse olen sitä koulukuntaa, että tietyn koon ja puruvoiman yli kun mennään, pitäisi koiran ottaminen säätää luvanvaraiseksi ja kortilliseksi.
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
Heikommin kasvatettuna itselle ja ympäristölle vaarallisia aikapommeja, jotka näiden uunokasvattajien takia voidaan joutua kieltämään, kuten Tanskassa.

Itse olen sitä koulukuntaa, että tietyn koon ja puruvoiman yli kun mennään, pitäisi koiran ottaminen säätää luvanvaraiseksi ja kortilliseksi.

Tismalleen samaa mieltä ja noinhan se menee. Itseäni aina naurattanut puheet egoa pönkittävästä koirasta. Onko sellaisia ihan oikeasti olemassa? Siis ihmisiä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös