Nää on aina tunteikkaita hetkiä, kun joku päättää uransa tai pelaa muuten viimeisen ottelunsa seuran paidassa. Kukaan pelaaja ei tietysti ole seuraa suurempi mutta yksilöt luovat joukkueen ja sen ilmeen, jolla se pelaa. Ja, kun myöhemmin sitten muistelee eri kausien joukkueita niin sieltä nousee aina yksilöitä esiin, joiden mukaan senkautista jengiä arvostellaan. HIFK:n puolelta Kuhta on ilman muuta yksi niistä, joka ensimmäisenä muisteluissa mieleen tulee. Todellinen seuraikoni ja legenda. Näitä pelaajia ei ole liigassa koskaan liikaa.
Kuhta on varmasti saanut kannattajilta kehujen lisäksi myös paljon lokaa niskaansa vuosien saatossa. Mutta se ei varmastikkaan tarkoita sitä, etteivätkö loanheittäjät arvostaisi häntä pelaajana ja myös ihmisenä.
Uusia pelaajia nousee parrasvaloihin ja vanhoja poistuu takavasemmalle. Moni pelaaja, joka on tehnyt pitkän uran painuu unholaan, kun siirtyy alasarjoihin tai ulkomaille pelaamaan ja lopettaa sitten uransa kaikessa hiljaisuudessa. Hienoa, että Kuhdalle järkättiin mahdollisuus aiemmassa pelissä tehdä kunniakierros ja kiittää vielä kerran kannattajiaan kotiyleisönsä edessä.
Kyllähän tällainen liikuttaa väkisinkin. Haastattelu nosti palan kurkkuun ja toi vedet silmiin. Hieno pelaaja!