Ilmoitukset
  • Nimimerkki Powerplay huilaa viikon sääntöjen 6§:n perusteella.
  • Nimimerkki Pori67s huilaa kuukauden sääntöjen 4§:n perusteella. Aiempi rikehistoria samasta syystä vaikutti pelikiellon pituuteen.
  • Nimimerkki psychodad rauhoittuu kaksi kuukautta sääntöjen 6 ja 7§:n perusteella.

Kiekko-Vantaan yhteistyö liigaseurojen kanssa

Viestiketju osiossa 'Kiekko-Vantaa' , aloittajana Lohipoika, 29.09.2011 klo 00.20.

  1. Lohipoika Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    K-Vantaa
    Turha levittää aihetta jokaiseen kausi- ja otteluketjuun.

    Kiekko-Vantaa aloitti siis syvällisemmän yhteistyön Jokereiden ja HIFK:n kanssa vuosi sitten talousvaikeuksien ja velkasaneerauksen vuoksi. Viime kaudella tämä oli siis jossain mielessä jopa ymmärrettävää, sillä se oli vähän kuin pakkorako. Ei ollut panoksia bluffata niin sanotusti. Velkasaneeraukseen kuitenkin päästiin ja erisuunnista tihkuneiden tietojen mukaan seuralle jäi velkaa 175 000 euroa. Siitä, miten paljon viime kaudella tehtiin voittoa, ei ole tullut tietoa, mutta oletetavasti jonkin verran on kuitenkin jääty plussan puolelle. Tälle kaudelle liigayhteistyö ei enää siis ollut mikään pakkorako, vaan nyt oli hieman isommat kortit omassa kädessäkin ja oli mahdollista myös bluffata ja korottaa panoksia. Siitä huolimatta tuntuu, että on vain menty siitä, mistä aita on matalin ja ikään kuin on tuuduttauduttu tähän kasvattajaseura-asemaan eikä ole edes aiottu lähteä rakentamaan omaa toimintaa kohti oikeaa jääkiekkoseuraa. Ikään kuin vantaalaisen seuran tarkoitus olisikin tuottaa pelaajia helsinkiläisille liigaseuroille. Koko tänä aikana seuralta ei ole tullut minkäänlaista ilmoitusta siitä, mitä tämän jälkeen. Onko tavoitteena kehittää omaa toimintaa vai tyytyä tähän?

    Kiekko-Vantaalla on nyt viiden pelin jälkeen ollut kokoonpanossa 18 eri lainapelaajaa, joista vain kolme on ollut jokaisessa ottelussa mukana. Tämä ei todellakaan ole sitä kesällä luvattua tominnan järkeistämistä. Jo viime kaudella huomasi, että siinä missä Jokerit tuntuu edes pikkuisen ymmärtävän tätä asiaa molempien kannalta, HIFK ajattelee vain omaa etuaan, lainaa pelaajiaan vain muutamaksi otteluksi kerralla ja vetää ne lopulta pois tammikuussa. Kyllä Jokeritkin tätä harrastaa, mutta siitä huolimatta vuosi sitten pudotuspeleissä pelanneista viidestä lainasta jokainen oli jokerilaina. Tämän lainarumban seuraksena omia pelaajia oli häipynyt muihin maisemiin siinä määrin, että Kiekko-Vantaa ei Jukureita vastaan saanut kasaan edes kolmea kenttää ilman A-junioreitaan.

    Tämän homman ei todellakaan pitäisi toimia näin. Tämänpäiväisen ottelun haastatteluissa kävi ilmi, että liigajoukkueet oikeasti arvostavat pelaajien lainaamista Mestikseen ja Westerlund totesi, että se on oiva ponnahduslauta nuorten sarjojen ja liigan välillä. Mikä kiire siis liigaseuroilla on peluuttaa jopa B-junioreitaan miesten peleissä? Ja miksi hitossa Kiekko-Vantaa suostuu tällaiseen pelleilyyn? Mitä vaiketa siinä on, jos todettaisiin liigapomoille, että korkeintaan muutama kypsä pelaaja koko kaudeksi tänne (ei takaisinkutsuoikeutta, tai yhteistyö loppuu pysyvästi) ja peluuttakoot liigaseurat itse omia loukkaantumisista toipuneitaan? Välillä saa sen käsityksen, että tämä yhteistyö on liigaseuroille paljon tärkeämpää, koska muutenhan Kiekko-Vantaankin olisi vain annettu muhia talousvaikeuksissaan, joten miksi siis tässä mennään hyvin puolueellisilla pelisäännöillä.

    Miksi siis kaikki sanavalta tässä yhteistyössä on liigaseuroilla? Onko Helppolaisen, Korhosen, Kuitusen ja kumppaneiden arvojärjestyksessä Jokerit ja HIFK vantaalaisen jääkiekkoilun edellä?
     
  2. jsavolai Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Peliitat,Kiekko-Laser, Pelicans,TiTu
    Ettei nyt vaan olisi klassinen: "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" tilanne? Kuinka paljon ko. Liiga seuroilta tulee suoraa / epäsuoraa taloudellista tukea Vantaalle ? Ainahan siinä on mahdollisuus vetästä nuorat poikki ja katsoa miten käy. Käsittääkseni se nykyinen velkataakka ei ole mahdoton hoidettava ?
     
  3. eh Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Frank Turner Hockey Club
    Lainaus:
    Ei kai siellä ole muita B-junnu-ikäisiä käynyt kuin Teräväinen? Jokereissa varmaankin katsottiin, että pojalle tekisi hyvää pelata jossain välissä vähän enemmän kuin kaksi peliä viikossa ja vielä vähän kovemmassa vauhdissa kuin nuorten liigassa.
    Lainaus:
    Yhteistyö loppuisi varmasti aika äkkiä, jos Vantaalla lähdettäisiin tuollaiselle linjalle. Millaisen porukan kuvittelisit Kiekko-Vantaan saavan kasaan ilman liigalainoja? Olisiko se Mestis-tasoa?

    Siitä olen kyllä samaa mieltä, että kaikkien kannalta olisi mielekkäämpää, jos lainapelaajat olisivat lähtökohtaisesti sellaisia, joiden on tarkoitus pelata ainakin valtaosa kaudesta "farmissa". Toisaalta lainaavalla seuralla on oltava oikeus kutsua pelaajansa takaisin, jos hänelle esimerkiksi avautuu loukkaantumisen myötä paikka liigajoukkueen pelaavassa kokoonpanossa.

    (Tällä kaudella Nico Manelius lienee sellainen, joka pelaa Vantaalla kevääseen asti, ellei ihmeitä satu. Ville Hämäläistä en osaa edes laskea lainapelaajaksi, vaikka ilmeisesti hänen jokerisopimuksensa on edelleen voimassa.)
     
  4. bozik Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    En tiedä ymmäränkö nyt jotakin väärin, mutta eihän tuossa ajatuksessasi ole järjen hiventäkään. Jos Jokerit/Hifk maksaa pelaajalle palkkaa ja huolehtii muistakin kustannuksista (vakuutukset ym.) niin minkä helvetin takia ne laitettaisiin Vantaalle, jos takaisinkutsuoikeutta ei olisi ? Siis Suomeksi Jokerit/Hifk maksaisivat Vantaan pelaajien palkat ja kulut, fair play ?

    Lainaus:
    Koska ne maksavat kaiken.
     
  5. Lainaus:
    Ratkaiseva kysymys on hyvin yksinkertainen. Eikö K-Vantaa saa nykyisessä taloudellisessa tilanteessa rakennettua sen tasoista joukkuetta, jossa markushännikäiset, teuvoteräväiset, zoltanhetenyit, miihkalitepot, mikaelsalmivirrat yms. muut ei-mestis-tasonpelaajat eivät olisi vahvistuksia?
     
  6. Ma-kE-69 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KiVa
    Lainaus:
    Ei saa. Velkasaneerausjoukkue jonka pitää joka kuukausi lyhentää velkaa noin 3000€ seuraavat viisi vuotta.
     
  7. karate Mauri Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Karsinnat, tappelut, JoKP ja Solmu Salminen
    On se kusinen paikka, oikeasti.

    Jollain tapaa pitäisi kyetä kilpailemaan alueella, jossa on kolme pääsarjatason seuraa. Näistäkin jo kolmannella tuntuu olevan todellisia vaikeuksia löytää elintilaa. Alemmissa sarjoissa voi profiloitua kaljanottoon ja rokkiin ja vaikkamihin, mutta Mestiksessä menestyminen vaatii kuitenkin ihan asiallisia satsauksia ja ammattimaista otetta. Näitä pelejä ei voiteta puuhastelemalla, eikä jäähyaitiosta käsin.

    Kyllähän tässä tulee, kun katsoo Uusimaan alueen Mestis-seurojen historiaa, väkisinkin mieleen sellainen ajatus että onko sitä elintilaa aidosti talouden puolesta minkäännäköiseen muuhun toimintaan kuin farmina keikkumiseen. Siis edes ihan lähtökohtaisesti, puhumattakaan tästä K-Vantaan tilanteesta.

    Taitaa melkein ainoa toivo olla siinä, että Blegi tekee kupit. Se tosin taitaa olla vielä vähän utopiaa.

    Sääli niitä muutamaa kovan luokan fania, jotka ovat aina Joensuussakin käyneet, ja näitä asiallisia KiVa-keskustelijoita täällä. Kyllähän työ ansaittisitta parempaa.
     
  8. scholl Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Matikainen joutui Siperiaan!
    Lainaus:
    Mielestäni suurin ongelma tuossa kuviossa on se, että molemmat liigaseurat käyttävät farminaan samaa seuraa. Se on aivan älytöntä, että viholliset kuten A. Ruuttu ja Ma. Granlund pelaavat samassa joukkueessa, samoin kuin Norja ja Zoltan. Siinä ei ole mitään järkeä. Mielestäni IFK:n pitäisi etsiä yhteistyökumppani kauempaa pk-seudulta ja antaa Jokereiden puuhata Vantaalla. Silloin Lohet ja Jokerit voisivat luoda välilleen sellaisen yhteistyökuvion kuin tahtovat.

    Se on nuorille pelaajillekin paljon kasvattavampaa, että asuvat pois kotoa. Pelaajilla on kaikilla ajokortti, joten se on yksi lysti, onko se farmi Vantaalla vai vaikkapa Seinäjoella tai Forssassa. Iiro Tarkki lähetettiin Anaheimista juuri farmiin niin ei häntäkään lähetetty minnekään Long Beachiin, vaan toiselle puolelle mannerta Syracuseen New Yorkin osavaltioon. Se on sm-liigaseurankin helppo hankkia pari isompaa kämppää jostain maakuntakaupungista ja majoittaa "nälkäiset" kundit sinne silloin, kun hakevat vauhtia alempaa Mestiksestä.
     
  9. Ma-kE-69 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KiVa
    Lainaus:
    Huhujen mukaan Ifk maksaa valmentaja Kuitusen palkan? Ja jos katsoo KiVan pelaajaluetteloa niin ei tolla porukalla pärjätä mestiksessä eli täysin lainojen varassa mennään. No mielummin sitä ottaisi omilla turpaan kuin lainoilla..

    Sitten vielä huhu jonka joku voisi tarkistaa liiton sivuilta jos löytyy? Tammikuun jälkeen merkityt liigajoukkueen viisi junnua saavat pelata vaikka Mestisfinaaliin saakka ja vielä sen jälkeen saavat siirtyä emoseuraan? Tammikuun jälkeen yksi maalivahti (vaikka Ifk:n Mika Norja) saa pelata vaikka Mestisfinaaliin saakka ja pystyy normi siirtojen puitteissa palaamaan Ifkiin?

    Huh huh huhujen määrää..
     
  10. Hanson Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, alasarjat.
    Lainaus:
    En tiedä varmasti, mutta en usko, että HIFK ja Jokerit antavat KiValle suoranaisesti mitään rahallista tukea - siis rahana. Sen sijaan kyseiset liigajoukkueet "lainaavat" pelaajiaan korvauksetta, eli maksavat lainassa olevien pelaajien palkat ? Pelaajien lainaaminen ei ole tuonut mitään näkyvää tulosta, koska KiVa majailee Mestiksen jumbona. Mitään kummallista tulosta ei voi odottaakaan, jos HIFK:n ja Jokereiden pelaajat harjoittelevat isäntäjoukkueissaan ja tulevat vain satunnaisesti KiVan treeneihin, eli hieman karrikoiden ; tapaavat vain matseissa. Treenaa nyt siinä sit yli/alivoimaa ja muita hienouksia. En "satavarmasti" TIEDÄ, että tilanne olisi tällainen, mutta vahvat huhut kertovat niin.
    Kun lisäksi Samu Kuitunen omaa varsin moniselitteiset taidot valmentajana, niin se ei ainakaan helpota tilannetta.
     
    Viimeksi muokattu: 29.09.2011 klo 14.35
  11. Lainaus:
    Eli vuodessa 36 000euroa. 12 euron lippuja pitäisi myydä 3 000, 125 lippua ottelua kohden. Onhan tuo prosentuaalisesti iso osuus Vantaan katsojakeskiarvosta, mutta tuskinpa sitä katsojamäärää ainakaan nykyisellä pelaajapolitiikalla saadaan nostettua.
     
  12. Osvaldo Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Kärpät
    Aluksi voisi hakea vaikka sitä että nämä yhden tai kahden ottelun visiitit loppuisi kokonaan ja saada visiitit vähintään muutaman (2-4?) viikon mittaisiksi. Onko näistä yhden pelin Mestis-visiiteistä nuorille pelaajille oikeasti hirveästi hyötyä?
     
  13. ahal Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    SaiPa
    Lainaus:
    Tähän tullee muutos parin kolmen vuoden kuluessa, jahka Teukka Ulander ja Bewe saavat nousunsa toteutettua. Bewe on ilmoittanut tähtäävänsä Mestikseen ihan lähiaikoina, vaikka pelaavat nyt kakkosen etelälohkoa. Alku on ollut lupaava, mutta onhan siellä mukana liuta mestistason pelaajiakin Toni Häppölästä alkaen. Bewen mukaan tulo selventäisi tilannetta, mutta loisi kyllä lisää kilpailuakin alueella. Tällä haavaa sekin on parempi vaihtoehto kuin nykyinen sekamelska.
     
  14. Everton Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    KooKoo
    Lainaus:
    Hyviä pointteja, mutta toisaalta sijainnista pitäisi olla hyötyäkin. Ahmat, Haukat, Salamat ja K-Vantaa eivät ole koskaan pystyneet kilpailemaan palkoissa, mutta pk-seutu vetää niin kiekkoilijoita kuin muitakin ihmisiä. Eli saattaa olla siviilityö, opiskelupaikka tai vaikka vaimon työpaikka tarjolla.

    Huonosti on tosin käynyt kaikille em. seuroille, mutta ainakin pelaajia pitäisi oikeasti löytyä muutenkin kuin lainaamalla mies sieltä ja toinen täältä.
     
  15. Pieni ajatusleikki vain perustuen siihen olettamukseen, että Vantaa ei saa suoraa taloudellista tukea Jokereilta ja/tai IFK:lta.
    Ajatellaan siten, Vantaalla ei olisi yhteistyötä yllämainittujen seurojen kanssa ja siten sieltä ei myöskään tulisi pelaajia.
    Leikitään sitten ajatuksella, että esim. Ässien koko kaudeksi Mestikseen lainaamat Kristian Ruisma ja Samuli Virkkunen olisivatkin tulleet koko kaudeksi Vantaalle.

    Tällöin K-Vantaan rosteri kauteen voisi olla esim.

    Kautto/ A-junnu

    Turunen - Salmela
    Peltosuo - Pihlström
    Arima - A-junnu

    Pehkonen - Koivisto - Lindfors
    Perttilä - Ruisma - Pulkkinen
    Hämeenheimo - Virkkunen - Lehtinen
    Iossafov - Aitero - Taavitsainen

    sekä muutamia omia junioreita paikkaamaan loukkaantumisia ja tuomaan rotaatiota. Olisiko tuolla rosterilla pelit menneet heikommin kuin todellisuudessa ovat menneet tällä jatkuvalla vaihtuvuudella? Olisiko tuo suht. vähäisellä vaihtuvuudella pelaava rosteri houkutellut vähemmän katsojia huomoiden vielä se, että omille junnuille annettaisiin enemmän näyttöpaikkoja?
     
  16. upnorth24 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
    Lainaus:
    No nyt mennään hieman asioiden edelle. Sieltä kakkosesta ei ihan suoralla putkella kukaan ole vähään aikaan noussut kahta sarjatasoa enkä oikein näe, että yksi Ulander muuttaa tämän kivisen polun kipuamista. HCK on tästä oiva esimerkki vaikka hinkua ylöspäin on ollut jo monta vuotta. Nousu Mestikseen vaatii monen vuoden satsauksen ja talouden täytyy olla todella hyvässä kunnossa. Kuten ollaan nähty niin pk-seudulla Mestisjoukkueen pyörittäminen on taloudellisesti todella haastavaa enkä tiedä, miten yksi seura K-Vantaa lisäksi parantaisi tilannetta edes liigajoukkueiden kannalta. Kaikki ovat nähneet miten kallista oman "farmin" pyörittäminen on ollut JYPille. Nyt siellä on lyöty kulut täysin lattiaan.

    Toivottavasti K-Vantaa saa jollain aikavälillä taloutensa kuntoon ja nousee omille jaloilleen eikä ole enää paikallisten liigaseurojen "huorana".
     
  17. Lohipoika Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    K-Vantaa
    Kohta taas nähdään, miten rumba jatkuu tällä viikolla. Muutama Kiekko-Vantaassa lainalle pelanneista pelaa tänään liigan puolella, joten taas on täysi mysteeri, keitä lopulta tänne arpoutuu. Toivottavasti ei kovin moni kuitenkaan eikä missään nimessä yhtäkään uutta naama enää.

    Seitsemän ottelua on siis nyt takana ja näissä seitsemässä ottelusta lainoista ovat pelanneet:

    Nyqvist 7
    Manelius 7
    Tallberg 7
    Koski 6
    --------------
    Åsten 6
    Salmivirta 5
    Ruuttu 3
    Hämäläinen 2
    Järvinen 2
    Paunio 2
    Piiparinen 2
    Salmi 2
    Teppo 2
    Granlund 1
    Hännikäinen 1
    Nyholm 1
    Teräväinen 1

    Norja 3
    Tuohimaa 3
    Hetényi 1

    Värityksen jälkeen huomaa, että jokerilainat ovat pelanneet yhteensä 24 peliä ja HIFK-lainat 40 peliä. Esimerkiksi viime pelissä K-Laseria vastaan kokoonpanossa oli vain kolme jokeripelaajaa ja kuusi HIFK:sta. Helppo huomata, kummassa leirissä on ne suurimmat ongelmat yhteisymmärrykseen pääsyssä.

    Katkoviivan yläpuolelle jätin ne pelaajat, jotka niin laadultaan kuin määrältääkin olisi helppo hyväksyä koko kauden lainalle. Muille sanoisin, että pelatkaa mieluummin A:ssa, jos mahdutte. Noiden neljän lisäksi yhdet lainat molemmista liigajoukkueista mahtuisi vielä, joista toinen olisi maalivahti. Maalivahdeista mieluummin ottaisi vanhan tutun ja paremmin pelanneen Norjan, mutta näillä näytöillä hänelle aukenee varmaan pian näyttöpaikka liigassa eikä HIFK muutenkaan ole kunnostaunut lainojen kestossa.

    Kaikkien ollessa kunnossa noista pelaajista voisi kasata ihan asiallisen kokoonpanon.

    Lindfors - Koivisto - Pehkonen
    Tallberg - laina - Perttilä
    Pulkkinen - Koski - Lehtinen
    Poutanen - Iossafov - Hämeenheimo

    Aitero, Taavitsainen, Nurmi, Riihola, A-junnut...

    Turunen - Nyqvist
    Peltosuo - Manelius
    Arima - Salmela

    Pihlström, A-junnut...

    Norja/Tuohimaa, Kautto

    Kunhan tuo kokoonpano vain vakiintuisi vaikka tuollaiseen muotoon, pikku hiljaa peli myöskin paranisi, voittoja alkasi tulla ja yleisökin palailisi katsomoon. A-junnuilla on monesti peli samoin päivinä kuin edutuksellakin, joten se hieman vaikeuttaa junnujen sisäänajoa, kun nuo A-junnut pitäisi saada pysymään liigassa, joten sitten loukkaantumisten sattuessa voisi pyytää niitä parin pelin keikkoja liigaseuroilta. Tuollaisella koostumuksella kuitenkin omat pelaajat mahtuisivat hyvin pelaamaan ja liigajoukkueetkin saisivat omia pelaajiaan kentälle, mutta ennen kaikkea kohtuudella. Tuollaisesta joukkueesta voisi hyvin sanoa, että se on vantaalainen joukkue, Kiekko-Vantaan näköinen jengi.
     
  18. eh Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Frank Turner Hockey Club
    Lainaus:
    Hämäläistä on vähän vaikea laskea tähän mukaan, vaikka periaatteessa kai lainalla Jokereista onkin. Varmasti Jokerit mieluummin luopuisi kokonaan, jos jostain ottaja löytyisi.

    Tuolle hahmottelemallesi paikalle Jokereista sopisi varmaankin parhaiten Alexander Ruuttu, joskin sillä varauksella, että hän on varmasti ensimmäinen hyökkääjä, joka kutsutaan liigajoukkueeseen, mikäli loukkaantumisia tulee.
     
  19. Lohipoika Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    K-Vantaa
    Lainaus:
    Ainakin tuossa minun kaaviossani se viimeinen laina määräytyisi maalivahdin mukaan. Jos lainalle tulee Norja, paras valinta olisi juurikin Ruuttu. Jos taas Tuohimaa tulee lainalle, valinta osuisi jollekin kolmikosta Piiparinen/Paunio/Salmivirta. Molemmista olisi siis kolme lainaa.

    Tuo olisi kuitenkin sellainen kokoonpano, jossa lainojen määrä olisi luultavasti hyväksyttävissä niin Kiekko-Vantaan kuin liigaseurojenkin puolella. Kultakutri-sadun mukaan ei siis liian paljon eikä liian vähän vaan juuri sopivasti. Oma identiteettikin säilyisi. Loukkaantumisten sattuessakin keikkatyöläiset olisi helppo perustella, kun ei haluta sotkea A-junnujen suunnitelmia.
     
  20. Ribari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Puolustava mestari
    Helppolaisen haastattelu jatkoajalla

    Tuntuu uskomattomalta, että Helppolainen kehtaa väittää valmentajjien päättävän ketä liigalainoja peluutetaan, Kuitunen on itse sanonut pelaajille, että hän ei voi mitään kun ylhäältä tulee käsky (case Kautto esim.) Ei voi olla mahdollista, että vantaalla ei tiedetä ketä johtaa pelaajiston liikennettä, tai sitten ei uskalleta sanoa julkisesti todellisuutta.
    SapKo peli oli juuri paras osoitus kun joukkueessa on vain omia pelaajia ja muutama vakiolaina.
    En ole innokas katsomaan liiga junnujen kehittämistä mestis paikan kustannuksella. Tällä menolla mennään karsimaan ja silloin liiga-avut onkin jo poissa!!!!!!!!!
    Tämä ei ole epäluottamuslause Norjalle, hän on ollut vahvistus, mutta yleisellä tasolla ollaan aivan mäessä.
     
    Viimeksi muokattu: 14.10.2011 klo 12.26
  21. Lohipoika Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    K-Vantaa
    Kiekko-Vantaan hallituksen puheenjohtaja Kalevi Helppolainen valottaa hieman syitä ja muita K-Vantaan tämänhetkiseen yhteistyöhän Jokereiden ja HIFK:n kanssa.

    Lainarumban taustalla yhteistyösopimus - kolumnit - Mestis - www.jatkoaika.com

    Aika paljon Helppolainen puhuu ympäripyöreitä ja itsestäänselvyyksiä, tai ainakin tällainen maku jäi haastattelusta. Loppuun vielä kysyttäessä, miten kauan tämä yhteistyö jatkuu, Helppolainen vastaa, että "niin kauan, kun siitä on kaikille hyötyä". Olisi voinut nyt heittää jonkin arvion. Velkasaneerausjärjestelyssä on kuitenkin asetettu jokin tietty aikataulu, kuinka paljon velkaa on lyhennettävä joka kuukausi ja milloin siis oltaisiin taas velattomia. Ei tämä liigaseurojen farmina toimiminen saa olla koko seuran olemassaolon tarkoitus, vaan tarkoituksen pitäisi olla vantaalaisen jääkiekon kehittäminen ja estää vantaalaisten kiekkoilijoiden valuminen muihin seuroihin. Jossain vaiheessa pitää kuitenkin ruveta haastamaan Jokereiden ja HIFK:n valta-asemaa.

    Lisäksi kummastuttaa tämä vastuunpakoilu. Helppolainen sanoo, että Kuitunen ja Korhonen päättävät liigalainoista. Kuitunen sanoo, että hän ei päätä lainoista vaan peluuttaa niitä, jotka tänne määrätään/hankitaan. Kuka siis oikein tästä lainojen peluuttamisesta päättää?
     
  22. Lainaus:
    Missä Kuitunen noin on sanonut?

    Onko siis niin, että jompikumpi valehtelee tai molemmat valehtelevat ristiin? Tai sitten organisaatiossa johto ei tiedä, mitä suoritustaso tekee tai suoritustaso ei tiedä, mitä johto tekee?
     
  23. Lohipoika Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    K-Vantaa
    Lainaus:
    TV-pelin jälkeisessä haastattelussa viikko pari takaperin.

    Lainaus:
    Enpä siitä tiedä, mutta ainakin asioiden tiedotus ja ulostuonti on hieman sekavaa tämän lainarumban tiimoilta. Siitä saa sitten sen käsityksen, että kukaan ei ole päättämässä ja kaikki vaan tottelevat käskyjä.
     
  24. JAgE Jäsen

  25. kaakko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Jokerit
    Lainaus:
    Kivistöhän Vantaalla on aikaisemminkin tällä kaudella pelannut. Kävi pelaamassa Jokereissa Erosen loukkaantumisen ajan ja ainakin nyt Manelius on pelannut Klinbergin tilalla, joten hän on täysin uutena miehenä mukana.