Kiekko-Vantaa 2008–2009

  • 55 225
  • 206

ahal

Jäsen
Nyt tämä häpeätahra (ainoa mestisjoukkue, joka ei ole avannut uutta kautta...) pitää pyyhkäistä pois ruudulta ja avata myös KiVan tulevan kauden spekulaatiot. Paljoa ei ole asiasta toistaiseksi tiedotettu, vaikka try outit oli jo kuukausi sitten. Joten tässä vaiheessa on tilaa kaikenlaisille spekulaatioille. En tiedä, mistä hiljaisuus johtuu, koska aiemmin tässä vaiheessa on ollut jo sopimuksia valmiina ja niitä on julkistettukin.

Ensimmäinen toive on, että viime kauden runko (so. pari kentällistä) säilyisi tulevallekin kaudelle. Mielellään näkisin mukana mm. herrat Kivioja, Jokila, Haapasaari, Jaros ja Mäntylä. Pakisto oli melko kokematon viime kaudella ja saa muuttuakin, täysin korvaamatonta peluria joukosta on vaikea poimia. Veskarit tekivät enimmäkseen vähintään tyydyttävää, välillä hyvääkin tulosta, mutta silti ottaisin ainakin toiseksi mukaan nuoren kehittyvän kaverin tyyliin Antti Härmä tai Iiro Tarkki. Jos sopiva on tarjolla.

Se on kuitenkin varmaa, että KiVa järjestää jälleen Valtti-turnauksen elokuussa (22.-23.8). Mukana ovat Kiekko-Vantaan lisäksi AIK (Ruotsi), KooKoo (Kouvola) ja Jukurit (Mikkeli). Perjantaina pelataan kaksi ottelua ja otteluiden voittajat kohtaavat lauantaina finaalissa ja hävinneet pronssiottelussa. Mielenkiintoiset joukkueet. Siitä se Vantaan Mestis-kausi viimeistään toden teolla alkaa.
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Lohipaitojen ensimmäiset sopimusuutiset ensi viikolla

No niin, toivottavasti myös Vantaalta kajahtaa joku ylläri pöytään (positiivisessa mielessä tietenkin). Saas nähdä kuinka menneen kauden ykköstykit saadaan pidettyä vielä lohipaitojen riveissä; Kivioja, Sakko, Jokila, Haapasaari, Kainulainen... Siinä tärkeitä ukkoja, joilla luulisi olevan kohtuullinen arvo pelaajamarkkinoilla, vaan mikä onkaan todellinen tilanne...

Puolustusosaston osalta profiilipelaajista puhuttaessa ihmetyttää T. KOlehmaisen katoaminen kuvioista viime kaudella loukkaantumisen jälkeen. Miehestä ei puhuttu missään mitään, joten nyt herää jo kysymys, onko mies nakannut luistimet jo naulaan vai vieläkö treenaaminen maistuisi? Kylänmiehien jutuissa Ville Vuorisaarta on huhuiltu Kouvolasta Vantaalle. Siinä voisi olla yksi merkittävä palikka Aholan palapeliin, jos mietitään esim. ylivoimaa ja muutenkin kiekollista peliä.

Jännä nähdä miten Salamoiden vaipuminen alemmalle sarjatasolle näkyy nyt Vantaalla. Lohipaitojen sikariporras on varmasti ollut "haaskalla" ja jännä nähdä joko ensimmäisten soppareiden joukossa on Kirkkonummelta Vantaalle siirtyviä. Kautta pidemmälle ajateltaessa Kiekko-Vantaa on varmasti entistä paremmassa asemassa, kun esim. Blues yrittää järkätä omille ylijäämämiehilleen peliaikaa miesten sarjassa. Kokonaan toinen keskustelu sitten on, kuinka paljon Vantaan kannattaa tällaiseen veivaamiseen lähteä mukaan; loukkaantumistilanne voi olla yksi tekijä, jonka mukaan tätäkin lopulta mietitään.

Noh, keskiviikkona ollaan viisaampia Vantaankin tilanteen suhteen.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Hurja kasa sopimuksia sieltä tuli kerralla. TJ Simola kertoi myös, että muutamat neuvottelut ovat vielä kesken ja että liigajoukkueiden kanssa on jotain viritystä.
Olen niin harmittavan vähän viime vuosina päässyt seuraamaan KiVaa ja mestistä yleensä, että joku muu voi kertoa hankintojen tasosta.

Linkki vielä uutiseen siltä varalta, että joku ei sitä etusivulta bongaa:
http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=8364

Lisähuomiona muuten. Try-outilla on tällä hetkellä kolmetoista(!) pelaajaa, joista suurin osa viime vuoden A-junioreita. Hurja määrä sekin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olen niin harmittavan vähän viime vuosina päässyt seuraamaan KiVaa ja mestistä yleensä, että joku muu voi kertoa hankintojen tasosta.

Molemmat uudet hankinnat ovat vahvistuksia. Eivät tosin mitään ihan profiilipelaajia, mutta hyviä hankintoja kuitenkin.

Vuorisaari on jo suht' kokenut ja hyvin hyökkäyksiä tukeva pakki. Rahkeet ja varmuus eivät kuitenkaan riitä vielä ykköspakiksi, siis ainakaan sellaisessa ylemmän kastin joukkueessa. Iskenyt kuitenkin ~20 pinnaa kakkoskentästä käsin, joten paikkaa hyvin KiVan viime kauden yhtä pahinta puutetta, eli kädetöntä pakistoa.

Manninen on kanssa ihan hyvä hankinta. Ei nyt mikään Jokilan kaltainen ratkaisija, mutta voi mahtua jopa kakkoskenttään. Mennyt urallaan tasaisesti eteenpäin ja voisi ihan hyvin tehdä ensi kaudella 10-12 maalia.

Jatkajista tärkein on varmastikin Haapasaari. Ykkössentterin, ja ihan pätevänkin sellaisen, jatkon myötä tulee tärkeää jatkuvuutta. Sen sijaan toisen avainpaikan jatkaja, eli maalivahti Kaltiainen on vähän yllättävämpi. Ei kuitenkaan vastannut odotuksiin (ja kovaan liksaan?) viime kaudella. Keräsenkin ura on polkenut paikoillaan alemman keskikastin jengien alemmissa kentissä.

Muista jatkajista Jeskanen voi nousta isompaan rooliin, mutta muut ovat lähinnä täytemiehiä. Pystyvät kyllä pelaamaan nelosessa, mutta jos kutsu käy ylemmäs, on tulos jokseenkin sama kuin viime kauden pettymys.

Ison kokelasjoukon taustalla taitaa olla (tänäkin vuonna) se, että saadaan treenit pyörimään ilman kuluja. Eli kun sopimukset tehdään myöhään, niin säästetään liksoissa. En kyllä usko, että tuosta porukasta kovin moni sopimusta tulee saamaan.

Tryout-nimistä ehdottomasti mielenkiintoisin on Juntheikki. Olen nähnyt kaverin monta kertaa pyörittämässä A:ssa ja taitoa piisaa. Välillä tosin keittää ylikin. Ehkei siitä yhdessä kesässä uutta Jokilaa tule, mutta oikeasti tosi potentiaalinen kaveri tulevaa ajatellen. Erkamosta puolestaan jotkut ovat odotelleet liigapelaajaakin. Maalivahti Wessmanilla oli puolestaan alunperin sopimus viime kaudesta Jokipoikiin.
 

ahal

Jäsen
Maalivahti Wessmanilla oli puolestaan alunperin sopimus viime kaudesta Jokipoikiin.
Yleiskommenttina, että ihan hyviä pahveja Haapasaaresta alkaen. Mutta muutamaa viime kauden runkopelaajaa vielä odottaisin. Nuorten mukana roikottaminen on periaatteessa ok, mutta syksyn tullen myös kokemusta (tyyliin Pitkäjärvi, Kainulainen) on saatava rosteriin. Muuten ei hyvä seuraa. Eli lopullinen joukkue tullee olemaan iältään tasapainoisempi.

Veskari Wessman pelasi männä kaudella SaiPan A:ssa, mutta ei muun joukkueen tavoin onnistunut erikoisesti. Sarjapaikka justjajust säilyi. Toivoa sopii, että kesä voisi kypsyttää nuorta lupausta ja tämä haastaisi Kaltiaisen kunnolla syksyn tullen. Voi olla mahdollista, että kakkoseksi hankitaan vielä joku muukin kassari.

KiVan kannalta tilanne, että pks:n isot seurat tarjoavat entisille a-junnuilleen peliaikaa ja kehitysedellytyksiä, on kiintoisa, mutta se vaatii myös KiVan koutseilta jämäkkää ja oikeaa otetta nuorten kehittämiseen. Täytyypä kesällä käydä katsomassa, miten Ahola ja kumppanit hommaa hoitavat.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Hienosti perusteltu ja ilmeisen asiantunteva postaus. Suurkiitos.
Erkamosta vielä sen verran, että jannulla olisi periaatteessa voinut olla mahdollisuus näytönpaikkaan Jokereissakin, mutta tällä kaudella puolustus on vain niin laaja ja nimekäs ettei sinne Hyvösen kaveriksi mahdu toista lupaavaa puolustajaa. Oikeanlainen valmennus saisi varmasti Atesta tulevaisuuden liigakiekkoilijan ja näkisin hänet mielelläni Lohipaidassa.
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
Ykkösketju ja Kakkosketjun laiturit puuttuu vielä. Jokila-Kainulainen-Kivioja ykkösketjuksi, niin rupeaa näyttämään hyvältä. Vuorisaari paikkaa Hagelbergin lähdön. Pakistoon muutama vahvistus(Gustafsson), niin että Kaltiaisella on jotain apuja pakeiltakin. Hyvä alku sopimuksissa.
 

ahal

Jäsen
Maalivahti Wessmanilla oli puolestaan alunperin sopimus viime kaudesta Jokipoikiin.
Yleiskommenttina, että ihan hyviä pahveja Haapasaaresta alkaen. Mutta muutamaa viime kauden runkopelaajaa vielä odottaisin. Nuorten mukana roikottaminen on periaatteessa ok, mutta syksyn tullen myös kokemusta (tyyliin Pitkäjärvi, Kainulainen) on saatava rosteriin. Muuten ei hyvä seuraa. Eli lopullinen joukkue tullee olemaan iältään tasapainoisempi.

Veskari Wessman pelasi männä kaudella SaiPan A:ssa, mutta ei muun joukkueen tavoin onnistunut erikoisesti. Sarjapaikka justjajust säilyi. Toivoa sopii, että kesä voisi kypsyttää nuorta lupausta ja tämä haastaisi Kaltiaisen kunnolla syksyn tullen. Voi olla mahdollista, että kakkoseksi hankitaan vielä joku muukin kassari.

KiVan kannalta tilanne, että pks:n isot seurat tarjoavat entisille a-junnuilleen peliaikaa ja kehitysedellytyksiä, on kiintoisa, mutta se vaatii myös KiVan koutseilta jämäkkää ja oikeaa otetta nuorten kehittämiseen. Täytyypä kesällä käydä katsomassa, miten Ahola ja kumppanit hommaa hoitavat.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Mannisen kaltaisen taistelijan olisi pitänyt kyllä jäädä Heinolaan. Ratkoi viime kaudella monia tiukkoja pelejä. Ei mikään varsinainen maalihai, mutta osaa tehdä maalinsa oikeaan paikkaan.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Ykkösketju ja Kakkosketjun laiturit puuttuu vielä. Jokila-Kainulainen-Kivioja ykkösketjuksi, niin rupeaa näyttämään hyvältä. Vuorisaari paikkaa Hagelbergin lähdön. Pakistoon muutama vahvistus(Gustafsson), niin että Kaltiaisella on jotain apuja pakeiltakin. Hyvä alku sopimuksissa.

Kivioja meni sitten Kouvolaan ja Jokilalla taitaa olla jo soppari TuToon.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kiekko-Vantaan sivuilla oli mainintaa uusista soppareista tänään...niitä odotellessa.

"kolme jatkosopimusta sekä kaksi uutta lohipaitaa."

Niko Koskela lasketaan varmaan jatkosopimuksien joukkoon? Jokohan tulisi uusia pelaajia Kirkkonummen suunnasta? No, muutaman tunnin päästä pitäisi selviämän.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
No, muutaman tunnin päästä pitäisi selviämän.

Mäntylä, Jasko, Koskela, Siren, Peltola...

http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/index.php?we_objectID=5407
http://www.kiekko-vantaa.fi/k-vantaa/www/fi/pelaajatiedote16052008.php

Kauden 2007-2008 lohipaitojen top 10 pistemiehistä neljä on nyt tehnyt jatkosopimuksen ja kaksi (Kainulainen, Sakko) on kuuleman mukaan lopettamassa. Kivioja meni Kouvolaan, Jokila Turkuun, T.Oksan ja T.Ahosen kuviot ovat vielä auki.

EDIT = Eipäs mennytkään Jokila TuTo:on vaikka piti olla varma ceissi. Jokila menee Ruotsiin...
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kauden 2007-2008 lohipaitojen top 10 pistemiehistä neljä on nyt tehnyt jatkosopimuksen ja kaksi (Kainulainen, Sakko) on kuuleman mukaan lopettamassa.

Sääli, jos lopettavat. Molemmilla olisi vielä annettavaa, ja etenkin Sakko on vähän erityylinen kuin suurin osa muista Mestis-hyökkääjistä.

Silti: vaikka Vantaa menettääkin paljon viime kauden avainmiehiään, niin uskon sen olleen viime kautta kovempi. Ihan hyvältä vaikuttaa runko, olkoonkin että vielä muutamaa kovaa avainpaikan pelaajaa se huutaa.

Jaskosta yritetään varmaankin korvaajaa Jokilalle. Eikä Peltolakaan paljoa häviä Kiviojalle, on vielä pitkälti samantyylinen pelaajakin.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Saitte kyllä erittäin potentiaalisen kaverin Jaskosta. Ei ehkä viime kauden näytöillä korvaa Jokilaa, mutta hieman paremmalla viimeistelyllä jo viime vuonna oli mahdollisuus sinne 20 maaliin. Yllättää varmasti ensi kaudellakin.
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Nyt alkaa olemana ruutuja tarjolla: Kainulainen, Kivioja ja Jokila ovat vaihtaneet maisemaa. Voisin veikata, että nyt kun Mestiksen "isot pojat" eli Sport ja KooKoo kilpavarustelevat rosterinsa valmiiksi, alkaa sitten muiden joukkueiden osalta kuviot selviämään. Elokuussa liigaringeistä karsitaan vielä Mestikseen erittäin päteviä pelimanneja, joten eiköhän Vantaallakin voida rauhallisin mielin odotella kesän toiselle laidalle näiden paikkureiden kanssa... Uskoisin ainakin näin.

Toivottavasti Valtti-areenalle saadaan ensi kaudeksi kilpailukykyisempi ja pisteahneempi joukkuei kuin männä kaudella. Yritystä oli, mutta rutiinitaso ei tahtonut riittää. Tähän mennessä tehdyt kiinnitykset ovat hyviä. Jeskaset, Sirenin ja kumppanit lunastivat kyllä paikkansa viime kauden otteilla; ilme kentällä oli todella hyvä ja yritystä riitti. Joukkueen runko alkaa nyt hahmottumaan, mutta jokainen joukkue tarvitsee pelaajistoonsa liidereitä, joilta löytyy kokemusta hieman runsaammin (kuin useimmilla tällä hetkellä joukkueeseen kiinnitetyillä). Nyt joukkueessa on yritystä, mutta lisäksi tarvitaan näkemystä ja viisautta. Ja tällä tarkoitan siis pelaajistoa. Aholalla näkemystä varmasti on, mutta nuorta ja innokasta joukkuetta on vaikea käskeä pelaamaan fiksusti, sitä varten joukkue tarvitsee muutaman enemmän kokeneen ja fiksun pelaajan.

Mutta kuten sanottua, en huolestuisi vaikka näiden kokeneempien taistelijoiden kiinnittäminen menisi elokuullekin, koska tilanne pelaajamarkkinoilla on nyt senlaatuinen, että se on raha mikä puhuu. Elokuussa tilanne on varmasti hieman erilaatuinen ja löytöjä voi tehdä hieman huokeammillakin summilla... Tosin riski hankinnoiden onnistumisesta kasvaa mitä myöhemmäksi hankinnat jäävät ja mitä halvemmalla halutaan päästä.
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
Hienoa, että uusi toimitusjohtaja on löytynyt. Aika näyttää miten Samuli Jalkanen pärjää. Koulutus näyttää olevan ainakin kunnossa ja juuri pelaamisen lopettaneena tietoa varmasti pelaajamarkkinoista.
Yksi maalivahti, neljä pakkia, kymmenen hyökkääjää. 15 sopimusta, aika vähän. Eli vielä puuttuu 2. maalivahti, 3-4 pakkia ja ykkösketju kokonaan.
 

Fordél

Jäsen
Todella hienoa, että Jalkanen saatiin K-Vantaan organisaatioon. Hieno pelaaja, joka antoi kaukalossa aina kaikkensa ja kun siihen laitetaan päälle hyvä koulutus niin ties kuinka pitkälle Jalkanen pääsee tällä alalla. Ja K-Vantaa on todella hyvä paikka aloittaa nämä hommat, mutta toisaalta myös haasteellinen. Töitä riittää varmasti niin paljon kuin vain jaksaa painaa.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan, että miten K-Vantaan toiminta nyt kehittyy. Tämän kauden osalta tietysti asiat on jo hyvin pitkälti lyöty lukkoon, mutta tulevat kaudet näyttävät mihin Jalkanen pystyy. Itellä on hyvä kutina tän kaverin suhteen.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jalkanen siis ilmeisesti ripustaa samalla hokkarit naulaan. Mahtaako taustalla olla jotain loukkaantumisia? Luulisi, että olisi ainakin Mestis-tasolla ollut ihan tärkeä kaveri kaukaloonkin. Tietty pomon ja työläisen rooleja olisi voinut olla vähän vaikea sovittaa yhteen, mutta kuitenkin.

Kanukista on vielä vaikea sanoa mitään. Tosin kokenut ja kiekollinen pakki on aina plussaa, vielä kun kyseessä on rightin kaveri niin plussat sen kuin lisääntyy. Iso etu on myös siinä, että on pelannut Euroopassa aiemminkin.

Mutta ei tuota vielä voi varmuudella huippuhankinnaksi sanoa: tehoja on syntynyt kivasti, mutta vain Ruotsin ykkösdivarin pohjoislohkossa. Muualla on ollut todella paljon hiljaisempaa.
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
1.MV Kaltiainen 2.MV ??

1.ketju Jasko - KH ?? - LH ??
Mäntylä - Vuorisaari

2.ketju Talaja - Haapasaari - Peltola
Koskela - Acres

3.ketju Pättiniemi - Jeskanen - Manninen
(T. Ahonen??) - (Mikonsaari??)

4.ketju Keränen - Ronkainen - Siren
P ?? - P ??

Näin minä näen joukkueen tällä hetkellä. Muutamaa ukkoa ykkösketjuun ja muutama pakki ja se on siinä. Mutta jos oikein olen ymmärtänyt, niin aika paljon lasketaan Liigasta (Blues, Jokerit, HIFK) putoaviin ylijäämä pelaajiin. Hyvä niin, jos ovat sitten koko kauden.
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
Matias Perkkiö ja Roope Ranta liittynyt näköjään Lohen joukkueeseen. Ei ihan ole niitä minun kaipaamiani ykkösketjun pelaajia. Taitaa hyökkääjät olla siinä. Ei tämä kovin hyvältä näytä. Aki Tuominen on kuulemma nähty Lohen treeneissä. Tuskin kumminkaan jää Loheen.
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
Eilen, kun oli Valtti areenalla Ruutanoiden vuosikokous, niin samaan aikaan Lohi treenasi jäällä. HIFK:sta oli tullut näköjään muutama ukko. Tais olla Ramstedt, Purolinna, Nieminen... Ja olihan siellä Aki Tuominenkin. Hyviä miehiä, kunhan vain jäisivät pitemmäksi aikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös