KHL – pelin ulkopuolisista asioista

  • 1 107 547
  • 4 071

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ilmeisesti päätös perustuu McLarenin raporttiin, jonka oikeudellinen pitävyys on sangen kyseenalainen. Tilanne on siinäkin mielessä outo, että FIS:in silmissä Legkov ja Belov ovat vapaita kilpailemaan, mutta KOK taas vastaavasti on antanut ankarimman mahdollisen rangaistuksen.

Ei perustu. Venäläiset olivat Kansainvälisen olympiakomitean nimeämän Denis Oswaldin tutkintakomission tentissä. Oswaldin kuulemisessa paikalla oli myös Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja ja hiihtolegenda Jelena Välbe. RIA Novostin mukaan kuuleminen kesti peräti kymmenen tuntia. Päätöksen tekee olympiakomitea.

Eiköhän sinulekin ole todellisuudessa selvää, että dopingtoiminta on valtiolllisesti johdettua Venäjällä ja Sotsi oli kaikkien aikojen esitys Venäjän dopingpeittelyssä.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Mitä helvataa? Iltalehdestä löytyy juttu, jonka mukaan tämän kauden KHL ohjelma on tehty siten, että Venäjän maajoukkue tulee saamaan enemmän valmistautumisaikaa, kuin muut KHL osallistuvien maiden maajoukkueet (siltä osin, kuin ovat KHL pelaajistaan riippuvaisia). Vaikka niitäkin on, jotka puhuvat vain hyvää KHL:stä, niin onhan tää taas vähintäänkin mautonta toimintaa.

Onko muuten tietoa siitä KHL:n uhkaamasta vetäytymisestä? Eli milloin mahdollinen päätös tulee, johon venäläiset sitten mahdollisesti reagoivat? Tassilta koitin tavailla useampaa eri juttua kääntäjän kanssa ja ilmeisesti tässä kerrotaan, että Venäjän kiekkoliitto on palkannut juristeja Venäläispelaajien avuksi, mahdollisiin kuulusteluihin, jotka pidettäisiin tämän kuun 13. ja 20. päivä. Kuulusteltavina ilmeisesti kuusi naispelaajaa, jotka osallistuivat Sochin kisoihin. Tässä jutussa puolestaan kerrotaan ilmeisesti, että Venäjän kiekkopomo tapaa Faselin Kanadassa, asian tiimoilta tämän kuun 12. päivä. Ja tässä sitten Roman Rotenberg (Venäjän kiekkoliiton varapresidentti) kertoo uskovansa Venäjän pelaavan Venäjän lipun alla Koreassa. Tuossa ilmeisesti kerrotaan myös, että kohtalo ratkeaisi joulukuussa tehtävään päätökseen. Onko kukaan muu seurannu tätä juttua tarkemmin, eli että onko tietoa tarkemmasta päivämäärästä? Voiko uutinen tulla esim. juuri KHL:n ulkoilmapelin aattona vai voidaanko tuota mahdollista uutista joutua odottamaan joulun välipäiville asti?
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Ei poijjaat. Tässä on käynyt perinteisesti, eli ryssä on ryssinyt. Tai todennäköisesti helmitaulusta on helmiä kateissa.
Venäjän valtiollisesta urheiluvitamiinilaboratoriosta on tullut tieto, että Venäjällä pelaavien pelaajien urea on siinä kunnossa ettei näyte sulata näytemukia. KHL pelaajat ovat "kunnossa" kisoihin. Professori Anaboli Dopinix (Asterixit on luettu) laski helmitaululla ja tikulla tarkan päivämäärän 05.03.2018, jonka jälkeen miehistö on valmis testeihin.
Ongelmaksi muodostui tuo 05.03. kun kisat alkavat 09.02. Kusi on vielä varsin hapokasta. -> BOIKOTTI, KHL EI OSALLISTU KINKEREIHIN.

Kalenterivastaava pidätetty terrorismivastaisen lain nojalla, määräämättömäksi ajaksi.
 
Pyydän heti alkuun anteeksi huutelua "vieraisiin" pöytiin kotimaisesta Liiga-osiosta. En löytänyt osuvampaa viestiketjua, niin kirjoitanpa tänne.

Veljenpoika täyttää vuosia tammikuussa, ja hän on kova lätkäfani. Hän keräilee fanipaitoja, ja mietinkin jos olisin hankkinut hänelle jonkin KHL-joukkueen fanipaidan. Siksi kysynkin täällä, onko kukaan tilannut/jollain muulla tavalla saanut KHL-fanituotteita Suomeen muuten kuin itse hakemalla?

SKA:lta kyselin syksyllä tästä, heille sopisi, että maksan tuotteet etukäteen jonka jälkeen he ottaisivat tuotteet mukaan pelireissulle kun seuraavan kerran Helsinkiin tulevat. Voisin noutaa ostokseni siis Helsingistä. Hieman epäilyttää tuommoinen tarjous. Pystynkö mitenkään varmistamaan, että saisin varmasti maksamani tuotteet TAI tarvittaessa rahani takaisin?

Entäpä onko teillä mitään ideaa, miten voisin tilata Venäjältä mahdollisimman halvalla? Tullimaksuista minulla ei ole mitään tietoa, mutta ei se ilmeisesti hirveän halpaa ole?
 
Myrvold

Ainakaan Lokomotiv Jaroslavlin tuotteita ei pysty tilaamaan Suomeen.

Muista jengeistä en tiedä, mut jos SKA:n kanssa noin ”erikoista” reittiä, niin tuskin on muidenkaan kanssa paljon helpompaa on, valitettavasti.

Monella seuralla kuitenkin hienoja ja laadukkaita tuotteita.
 
gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Lutchusa.com:in kautta löytyy kohtalaisesti KHL-paitoja. Toki nuo tulevat jenkeistä, jolloin hinnan päälle lyödään vissiin ALV:t tullissa.
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
SKA:lta kyselin syksyllä tästä, heille sopisi, että maksan tuotteet etukäteen jonka jälkeen he ottaisivat tuotteet mukaan pelireissulle kun seuraavan kerran Helsinkiin tulevat. Voisin noutaa ostokseni siis Helsingistä. Hieman epäilyttää tuommoinen tarjous. Pystynkö mitenkään varmistamaan, että saisin varmasti maksamani tuotteet TAI tarvittaessa rahani takaisin?
SKA:n paitoja on myynnissä, ainakin ollut, Jokerit - SKA peleissä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Sotshi teki tänään seurahistoriaa, sillä sen peliä oli kotikaukalossa seuraamassa 11456 katsojaa, mikä on seuran yleisöennätys. Harmillista kyllä, ennätysyleisö joutui todistamaan kotijoukkueen tappiota Ufaa vastaan.

Sinänsä hienoa, että jääkiekko vetää näin hyvin katsojia tuolla Mustan meren rannalla.
 
Ovhj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Todella hieno juttu ja toivottavasti muutkin seurat saisi hallit täyteen.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Igor Eronko twitterissä: "Russian parliament prepares a bill for the KHL so the league could forbid its players to participate in the Olympics including import players"
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Igor Eronko twitterissä: "Russian parliament prepares a bill for the KHL so the league could forbid its players to participate in the Olympics including import players"
Sinänsä hyvä, että tuolloin on Jokereilla pitkä tauko otteluohjelmassa. Eikä Jokeri -johdolla taida olla suuria haluja määrätä mitä lomalla saa tai ei saa tehdä.
Eiköhän tästä vielä soppa synny.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos KHL kieltää pelaajiensa olympiaedustuksen, mitä tekee kansainvälinen jääkiekkoliitto MM-kisojen suhteen? Entä mitä tapahtuu KHL-pelaajien peliluville? Soppa voi tosiaan syntyä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos KHL kieltää pelaajiensa olympiaedustuksen, mitä tekee kansainvälinen jääkiekkoliitto MM-kisojen suhteen? Entä mitä tapahtuu KHL-pelaajien peliluville? Soppa voi tosiaan syntyä.

IIHF voi olla korruptoitunut, mutta tuskin niin paljon, että Venäjän mahdollinen päätön toiminta jää vaille vastatoimia. Venäjällä asiasta keskustellaan, ja tunnetuista kiekkomiehistä mm. Mihailov on sitä mieltä, että KHL-seurat eivät voi kieltää pelaajilta olympialaisia. Jos niin kävisi, Venäjä saisi isot rangaistukset ja olympialaisten lisäksi Venäjä jäisi myös ilman MM-kisoja ja muuta kansainvälistä jääkiekkoa. Suomeksi tässä:

Venäläislegenda tyrmää KHL:n olympiaboikotin – "Aiheuttaa pelkkää vahinkoa" - KHL - Jääkiekko - Sport - MTV.fi

Sinänsä hyvä, että KHL nosti boikotin esille. Nyt laput silmillä kulkevat ovat vaikeuksissa keksiäkseen perusteita, miksi KHL ja jääkiekko Venäjällä ei ole myös politiikkaa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
KHL on mitä suurimmassa määrin politiikkaa ja Putinin regiimin jatke. Niimpä jos ja kun KOK kohdistaa Venäjän osallistumisoikeuteen sanktioita, KHL (ja Duuma) eivät epäröi vastata provokaatioksi kokemaansa päätökseen. Sijaiskärsijänä on eittämättä jääkiekko, mutta toisaalta jo NHL:n poisjäänti kolhi olympiaturnauksen arvoa joten kerta kiellon päälle. Ei siitä niin pitkään ole kun Olympiakiekkoa pelattiin ns. amatöörien voimin. Silloin tosin Suomella oli käytettävissään Tupu, Hupu ja Lupu ja Kanadalla muuan Paul Kariya.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Olisihan tuo turnaus hyvää mainosta KHL:lle, kun nyt KHL-pelaajat olisivat turnauksen staroja. Jos NHL olisi mukana, niin nuo olisi niputettu Euroopassa pelaaviin. NHL:n asema on nyt kattavien maksukanavien aikana entistä vahvempi, eikä sarjan hohto tästä mihinkään häviä, mutta on tuo imagotappio ja huono päätös heiltä silti. Varsinkin, kun pelaajat haluaisivat osallistua.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Venäjällä on tässä hyvä paikka itsesabotoida suhde IIHF:ään, riskeerata ennakkosuosikin asema olympiakiekossa ja potentiaalisesti tuhota KHL:n koko kansainvälinen osa.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Itäinen rosvovaltio tekee mitä rosvovaltiot tekevät, ei mitään uutta.

Kun dopingia järjestelmällisesti hyödyntävältä, mädältä kulttuurilta estetään pääsy olympialaisiin, haluavat he estää koko Venäjän liigan pelaajien pääsyn turnaukseen. Näin homma näyttää siltä, että KHL-pelaajat eivät osallistu olympialaisiin, vaikka tosiasiallisesti kyse on siitä, että dopingin mädättämä venäläinen urheilu on julistettu pannaan.
 
Eikös venäläisiltä olla mahdollisesti eväämässä edustusoikeus koko olympialaisiin? Miten he silloin voisivat olla ennakkosuosikkeja yhtään missään?
 
Juurikin näin. KHL on Putinin peniksen jatke ja jos venäläisiltä sulkeutuu ovet Korean skaboihin, niin ei ole vähäisintäkään epäilystä siitä, että sitten siellä ei kyllä pelaa yksikään muukaan KHL-pelaaja. KHL tekee varmasti kaikkensa estääkseen muidenkaan maiden KHL-pelaajia pelaamasta ko. turnauksessa ihan siltä varalta että jollekin Bratislavalle tai Jokereille tulisi kiusaus päästää joitain pelaajia maajoukkueiden mukaan ja nostaa siksi aikaa viitos-kuutosketjun farmipelaajia tilalle. Se jos mikä olisi arvovaltatappio rysäpöksyille.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Eikös venäläisiltä olla mahdollisesti eväämässä edustusoikeus koko olympialaisiin? Miten he silloin voisivat olla ennakkosuosikkeja yhtään missään?

Jossain huhuissahan on sellaistakin väläytelty, että venäläiset urheilijat voisivat urheilla neutraalin lipun alla. Tällöin tämän neutraalin lipun jääkiekkojoukkue olisi eittämättä ennakkosuosikki.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tossa on parikin aspektia:

Toinen on sisäinen propaganda. Venäläiset eivät voi näyttää heikoilta kotimaassaan, vaikka sitä tosiasiallisesti olisivatkin. Kun KOK:lla on kiistattomat näytöt Venäjän pitkään jatkuneesta, systemaattisesta doping-ohjelmasta, ei vaihtoehtoja vaan voi olla vaan koko maa on suljettava ulos kansainvälisestä urheilusta. Tähän putinilaisittain voi vastata vaan vastatoimilla - ihan sama juttu joka nähtiin talouspakotteiden kanssa kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Toinen juttu on propaganda ulospäin. KHL:n sulkiessa ovet pelaajiltaan, annetaan signaali ettei olympialaisiin oltaisi haluttukaan. Tämä kumpuaa samasta itsepetoksellisesta lähtökohdasta kuin sisäinen propaganda.

Häviäjien touhua joka tapauksessa. Harmi Suomen kannalta, mutta pelaajille venäjän liigaan vaan terveisiä: sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Mitenköhän nopeasti tää juttu voi tästä eskaloitua, jos törmäyskurssilla ovat? Jos joulukuun alussa tulee päätös, että venäläiset joutuvat urheilemaan neutraalin lipun alla ja tästä hermostuneena venäläiset bannaavat kaikkien KHL pelaajien osallistumisen olympialaisiin, niin onko eurooppalaisilla mailla syytä osallistua esim. Channel One Cuppiin, joulukuun puolessa välissä ja jos, niin millaisilla pelaajilla? Kannattaako sinne lähteä sellaisella joukkueella, jolla voi olympialaisissa pelata, mutta jolla Venäjän KHL tähdillä varustettu joukkue pyyhkisi jäätä vai kannattaisiko sinne lähteä niin ikään KHL pelaajilla ja siten olympialaisten näkökulmasta hukata viimeinen harjoitusturnaus, ennen olympialaisia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös