Ketjuviritykset ja fantasiakokoonpanot

  • 1 567 642
  • 5 804

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ekat pelit näytti siltä että yrittää ja nyt enää vaan pellailee. Siltä on itseluottamus pois eikä tule takaisin ennen sarjan vaihtoa. Toivottavasti olen väärässä.

Tänään oli omaan silmään paremmin pelissä mukana ja pääsi jo pommittamaan hyviltä mestoilta ekoja kertoja sitten ekojen pelien. Tuuri ei nyt ole puolella, mutta tuolla kudilla byyrejä tulee pitkän kauden aikana ihan varmasti. Kuten Suikkanenkin Viaplaylla totesi yksi pitäisi tuupata sisään, edes jollain tyhjän maalin räkäisyllä tai tsägällä, nyt näkee että miekkonen hiukan puristaa.

Tällä hetkellä edelleen onnistujajoukkuueen epäonnistuja ja hiukan vauhti tuntuu liian kovalta Opalle KHLlässä. Omaan silmään yrityksestä ei kuitenkaan ole kiinni ja jos saa onnistumisten kautta rauhaa tekemiseen saattaa mättää muutaman tärkeän kauden aikana. Maalintekijöitä, vaikka tukkoisiakin, ei ole koskaan liikaa.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tänään oli omaan silmään paremmin pelissä mukana
Olet oikeassa. Eilisen esityksen perusteella arvioisin Palolan ja Ikosen ansaitsevan peliaikaa yhtä paljon.

2 ja the nelosen pitäisin nykyisessä kokoonpanossa. 1 on murheenkryyni ja kaipaa Reginin paluuta tasolleen. Toki pitää sanoa, että käyrä on ollut nouseva, joten kai siitä hyvä tulee. 3 on kierrätyskenttä, koska reservi pitää pitää pelituntumassa.

Joonas Jalvannista ei ole oikein käsitystä, mutta todella vaikea on murtautua tuohon pakistoon. Miten on taso verrattuna Rissaseen? Wirtanen ja Ikonen on hyvää reserviä, Mäen vahvuus on suuri sydän joukkueelle ja Marjamäki on lyönyt pöytään vaatimattomia esityksiä. Noita kahta viimeistä ei pitäisi laittaa samaan aikaan pelaavaan kokoonpanoon terveystilanteen ollessa hyvä.
 
Ovhj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valmennuksella on nyt vaikea paikka kun ketään ei voi heittää katsomoon sen takia että pelaa huonosti vaan nyt joutuu alkaa vähän kierrättää. Oli hyvä että pillu ja joensuu sai yhden huilin vaikka pelasi hyvin. Kun palaa uutta intoa täynnä niin vaikea nähdä ketä sinne katsomoon nyt lähtee. Todella positiivinen ongelma on jalosella nyt käsissä.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Palolan pitäisi olla liipasimella, mutta Jalonen yrittää kaivaa pelaajaa esiin luottamuksen eli peliajan avulla. Palola on toki parantanut, mutta edelleen odotuksiin nähden iso pettymys.11 peliä ja 1+3 profiililla maalikuningas....
 
Eilen ykkösen pirtein. Vaikka maaleja ei ole tulisikaan niin tärkeä lenkki kun tsemppiä ja rouhii. Palolan upside on sen verran iso että valmennus tekee ihan oikein. Sitäpaitsi ykkösen laitaan ei ole muitakaan hyviä ehdokkaita niin kauan kun Regin-Jensen kaksikkoa ei rikota.
 
Ovhj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olisiko jalosella munaa tsska rotaatioon että ykköskenttä huilaa ennakkoon heikkoa vastaan ihan vain lepo mielessä? Olihan radulov joskus katsomossa kun haluttiin antaa lepoa.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Rotaation puolella lähtisin pokkana lepuuttamaan Reginiä, Jenseniä ja Anttilaa. Kaikki näyttäny väsymisen merkkejä ja Regin varsinki vous heräillä popparikomennuksesta. Eli kentät olis muotoa:
Jesse - Nelli - Poika
Opa - Normanni - Jore
Hotsi - Wirtanen - Ikonen
Pillu - Niemi - Mäksä.
Marjamäen sopparin saa munpuolesta purkaa kans.
 
Clubittaja

Rasti ruutuun, olen kerrankin täysin samaa mieltä @DonTirri :n kanssa. Anttila kaipaa selvästi lepoa, terävyys on ollut kadoksissa. Samoin Jensenille varmasti tekee hyvää huilata ennen raskasta vieraskiertuetta. Regin vähän siinä ja siinä, mutta Norman on pelannut niin hyvin, että varmasti yksi peli selvittäisiin noinkin.

Marjamäestä myös samaa mieltä, tervemenoa. Aivan täysi turhake.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan huomiona: Nyt ei pitäis väsyn painaa, kun otteluita ollut harvakseltaan pari viikkoo. Jos ei treenattu ihan hulluna.

Palola ja Regin tarvis herättelyä poppareilla. Palola paransi edellisellä kerralla paljon ja Reginin olisi aika herätä tähän kauteen. Enää en ihmettele miksi Reginin kohdalla nhl ei toiminut: Ne ei anna noin pitkää siimaa päästä pelistä kiinni, jos ei oo ihan ykkösstara. Jokerien onni tämä.
 
Reginin heittäminen poppareille herättelykeinona on typerä, fanipojan ajatus. Regin tietää, että on Jokereiden kapteeni ja pelillinen liideri. Ainoa tulosyksikön aito keskushyökkääjä, kolmen vuoden sopimus takataskussa. Tässä kohtaako pitäisi laittaa mies sivuun rangaistuksena? Jos olet tätä mieltä, vastaa miten peluuttaisit senttereitä? Pihlström keskellä on varmaan viimeinen asia mitä kukaan meistä haluaa enää koskaan nähdä.

Case Palola. En näe mitään järkeä tässä vaiheessa lepuuttaa Palolaa. Palola teki yhden maalin ja on ollut sen jälkeen joukkueelle aidosti hyödyksi: voittaa kaksinkamppailuja ja tekee pieniä peliä edistäviä ratkaisuja jatkuvasti. Mitä tapahtuu kun/jos Palola tekee toisen maalin? Palolan upside ja potentiaali on jotain sellaista, jolle kannattaa antaa aikaa ja mahdollisuuksia.

Se mistä fanina pitää olla huolissaan, on raskasrakenteisten pelaajien kuormitus. Tällä hetkellä Joensuu ja Anttila ovat vähän liian tärkeitä pelaajia Jokereille. Jos heidän peliaikansa kasvaa yli 15 minuutin, puhutaan todella raskaista illoista. Joensuu pelaa mahtavasti ylivoimalla, Anttila tasakentällisin. Tässä kohtaa Marjamäen pitäisi olla edes jotenkin yhtä hyvä pelaaja kuin Anttila, mutta ei valitettavasti ole sitä.

Lisäksi jos väsymisen merkkejä halutaan löytää, niin Tolvanen liikkui mielestäni melko raskaalla jalalla viime matsissa.

Mikä on rotaatiohyökkääjien anti joukkueelle tällä hetkellä, onko sitä?
 
Yx7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Neljän päivän välein matsei ja ukot väsyy ? Eikös joka toinen päivä matsi ole kuitenkin vähä väsyttävämpää.
Miksei myös Reginiä voisi jossan vaiheessa lepuuttaa, jos kukaan ei ansaitse vilttikomennusta niin aina parempi mutta olettamus ei ole että jotkut pelaisi kaikki matsit.
Marginaalit on pienet, Anttila nykiny maaleja aikaisemmin ja nyt kun vedot osunu vain tolppaan niin ukko väsyny ja vilttiin? no joo, Huilii tarvii myös Lempäälän jätti.
Todella positiivistä se on ettei jengissä ole edellisen vuoden kaltaisia ohilyöntejä, jäänyt viime kaudesta mieleen tietyt herrat - ei just koskaan saaneet mitään hurjaa aikaa , näihin verrattuna lujaa mennää ja ei ketään pidä hakemalla hakea torsoksi. Se on pelin henki että vain muutama saa pojoja pelistä vaikka valtaosa suorittaisi hyvin.
 
Jeffrey

Jäsen
Tässä kohtaa Marjamäen pitäisi olla edes jotenkin yhtä hyvä pelaaja kuin Anttila, mutta ei valitettavasti ole sitä.

Tässä on pikkuhiljaa herännyt ajatus siitä, että Marjamäki tuskin näkee kauttansa loppuun Jokereissa. Mies on tällä hetkellä täysin turha pelaaja rosterissa, eikä juuri tuo mitään erityisosaamista joukkueeseen. Edellisessä pelissä poppareilla oli Joensuu ja Pihlström, jotka satavarmasti ajavat Masin edelle.

En kokisi suurta harmistusta, mikäli Marjamäki poistettaisiin, ja tilalle palkattaisiin vaikka Amerikoista joku kiekkoja ja vastustajia syövä hampaaton kanukki.

Tuollainen hivenen paranneltu versio Masista, joka olisi samalla vähemmän jäähyherkkä.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielenkiintoista on nähdä tämän päivän kokoonpano. Jormakka,Palola,Niemi ja Pihlström on ainakin pelaavassa mitä Lundinin haastattelusta pystyi päättelemään. Samoin Norman ja mielestäni siellä PW:kin vilahti. Olisiko Jalonen niin raju että lepuuttaisi joko Reginiä tai O'Neillia? Vahvasti tuoksuu "välipeli"...Toivottavasti olen väärässä - välipelistä siis. Skudran jengiä vastaan tiistaina joukkueen uskon syttyvän.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaikkia pelaajia pitäisi lepuuttaa aina silloin tällöin. Kausi on pitkä. Tämän takia en välttis lähtisi ulostamaan mitään marjamäkiäkään. Parempi pitää tuttu äijä reservissä kuin ottaa uusia arpoja rapakon takaa. Kauden jälkeen sitten muutoksia. Jos ja kun normiketjuilla peli kulkee, niin miksi lähteä rikkomaan toimivia kemioita tuomalla uusia ukkoja sisään ja istuttamalla kärkiketjuihin? Ja kyllä nyt jossain nelosketjussa Masillekin löytyy tilaa. Etenkin kun kohta pari ukkoa kuitenkin loukkaantuu, kuten joka vuosi käy.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Reginin heittäminen poppareille herättelykeinona on typerä, fanipojan ajatus.
Kukaan ei ole koskematon, jos homma ei käy. Pappa voi kuiteski olla huoleton, Jalonen ei ole rohkea.
niin Tolvanen liikkui mielestäni melko raskaalla jalalla viime matsissa.
Eka vuosi aikuisissa ja maailman raskain liiga matkustuksen kannalta. Jossain vaiheessa rupeaa tuntumaan, mutta mä kuvitteli, että jossain 40 ottelun kohdalla.
Neljän päivän välein matsei ja ukot väsyy ?
Jos tää on keissi, niin kausi on taputeltu. Kohta pelataan pitkät pätkät joka toista päivää.
Tässä on pikkuhiljaa herännyt ajatus siitä, että Marjamäki tuskin näkee kauttansa loppuun Jokereissa. Mies on tällä hetkellä täysin turha pelaaja rosterissa, eikä juuri tuo mitään erityisosaamista joukkueeseen. Edellisessä pelissä poppareilla oli Joensuu ja Pihlström, jotka satavarmasti ajavat Masin edelle.
Kauden alussa marja oli pelaavissa ja toi pöytään erikoisosaamisena junnumaisia paitsioita. Ansaitusti tippui pois pelaavista ja näköjään valmennuskaan ei usko tasonnostoon, kun on poppareilla pysynyt.

Kuiteski koko poppariosastoa on pakko peluuttaa pleijareissa, kun tulee 5 peliä 4 päivään. (Mikä on fysiologian kannalta täysin järjetöntä.) Joten popcornin tulisi olla tasoa 3 kenttä vähintään. The Nelosen tasolle ei rimaa kai voida nostaa? Marjamäki ei oikein riitä. Mäkeä katselen punakeltaisin lasein...

Joskorvaajaa etsitään, niin NHL dropoutit lienee se vika selkeä sauma, sillä kohelon siirtoraja on aikaisin ja tyhjennysmyyntejä ei vielä silloin muissa liigoissa ole aloitettu.
 
Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Marjamäki tänään Hotsin paikalla kolmosessa ja Pillu palaa The Neloseen Mäksän paikalle. Muuten samoilla kuin perjantaina.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kukaan ei ole koskematon, jos homma ei käy. Pappa voi kuiteski olla huoleton, Jalonen ei ole rohkea.

Eka vuosi aikuisissa ja maailman raskain liiga matkustuksen kannalta. Jossain vaiheessa rupeaa tuntumaan, mutta mä kuvitteli, että jossain 40 ottelun kohdalla.

Jos tää on keissi, niin kausi on taputeltu. Kohta pelataan pitkät pätkät joka toista päivää.

Kauden alussa marja oli pelaavissa ja toi pöytään erikoisosaamisena junnumaisia paitsioita. Ansaitusti tippui pois pelaavista ja näköjään valmennuskaan ei usko tasonnostoon, kun on poppareilla pysynyt.

Kuiteski koko poppariosastoa on pakko peluuttaa pleijareissa, kun tulee 5 peliä 4 päivään. (Mikä on fysiologian kannalta täysin järjetöntä.) Joten popcornin tulisi olla tasoa 3 kenttä vähintään. The Nelosen tasolle ei rimaa kai voida nostaa? Marjamäki ei oikein riitä. Mäkeä katselen punakeltaisin lasein...

Joskorvaajaa etsitään, niin NHL dropoutit lienee se vika selkeä sauma, sillä kohelon siirtoraja on aikaisin ja tyhjennysmyyntejä ei vielä silloin muissa liigoissa ole aloitettu.
Tuo on kyllä jo fysiologian kannalta sellainen rypistys, että mahtaako edes rotaatio auttaa tuossa tilanteessa?
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Ihan fiksu veto lepuuttaa Huhtalaa ja Joensuuta tänään, noita miehiä tarvitaan kuitenkin tiistaina fyysistä Torpedoa vastaan. Toivottavasti kärkijätkätkin jaksavat painaa vielä silloin.
 
eiköhän Masin päivät ole meillä luetut. Ei tule joulua näkemään KHL:ssä on mun veikkaus ....
Tänään kokoonpanossa. Marjamäki oli viime kaudella yksi parhaimpia Jokereista playoffeissa. Omaa minusta kyvyn mennä tilanteisiin ja paikkoihin, mihin kaikilla ei vaan pää kestä. Toivottavasti saa pelirytmistä kiinni, koska on mahtava tilanne, kun on rotaatiota isoille kavereille Joensuu/Huhtala, kun kevään pelit alkavat.
 
63lmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jännä että Joensuu istuu toista peliä putkeen. Ikonen taas ruvennut istumaan kolmosessa vakituiseen. Olisiko syytä N.Jensenin levätä ykkösestä ja antaa Joensuun pelata?
 
jjoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Jännä että Joensuu istuu toista peliä putkeen. Ikonen taas ruvennut istumaan kolmosessa vakituiseen. Olisiko syytä N.Jensenin levätä ykkösestä ja antaa Joensuun pelata?
Edellisessä pelissä Joensuu oli YLE Puheella erätauolla haastattelussa, ja jos en nyt aivan väärin kuullut niin siinä haastattelussa sanoi poissaolon syyksi pienen vamman day-to-day statuksella. Eli ei liene pelkästään rotaatiosta kyse Joensuun kohdalla, mutta tuskin mistään vakavammastakaan kun ei erikseen Jokerit ole tuosta mitään maininnut.
 
Jokereiden tapauksessa nämä day-to-dayt on kyllä nähty *hymiö*
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Ykkösketjuksi Tolvanen-Regin-Palola? Tolvanen pelaa aika kovalla itseluottamuksella tällä hetkellä ja saattaisi saada kapteeninkin lentoon, toisaalta olisi pienoinen riski erottaa hyvin pelannut Tolvanen-O'Neill kaksikko. Jensen sitten kakkosketjuun O'Neillin ja Joensuun/Jormakan kanssa.

Ikonen oli tänään vähän näkymättömämpi, mutta on mielestäni hetkeksi sementoinut paikkansa kolmosessa. Huhtalan ja Normanin kanssa peli oli hienoa katseltavaa aiemmissa peleissä.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miksi joukkueen ykkössena erotettaisiin pistekuninkaasta? Suurinpiirtein yhtä järkevää kuin the Nelosen hajottaminen. Joku muu konsti täytyy löytyä kapun herättelemiseen. Vaikka popparit. Regin on joukkueen paras pelaaja, jos olisi tasollaan, mut ku ei oo.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös