Ketjulottoa 2009-2010

  • 67 736
  • 293

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jännä muuten nähdä taas ensipelin kentälliset. Makkonenkin vaikka ei nyt häikkäissytkään niin ei myöskään ihan pihalla ollut. Varsinkin eka erä oli ihan hyvää pelaamista.

Toisaalta edelleen olisin sitämieltä että Vänttinen on aika turhake alivoimaa lukuunottamatta.

Kolmosketjussa Virtanen meni ainakin turussa aika hukkaan kun ei Jääskeläisellä oli käsiä ja hakkarainenkaan ei ole puhdas maalitykki. Lauantaina voisi miettiä joko rakentaa tuo Turussa edellisen kerran toiminut ketju Virtanen-Hakkarainen- Tuppurainen tai sitten voisi pistää kotona viimeksi ihan ok välytyksiä antanut Virtanen-Makkonen- Pihlman. Jokatapauksessa näkisin Virtasen vireen tällähetkellä semmoiseksi että häntä kannattaisi hyödyntää enemmänkin, myöskin sillä ylivoimalla kun tänään turussa kariya pelasi ylivoimaa mutta virtanen ei.

Ykköskentässä taas Pihlström on sitten kärppäsarjan hieman "hyytynyt" joten myöskin pihlmanin peluutus tuosta ketjussa voisi harkita jos kunto kestää pelata tarpeeksi isoja minuutteja.

Jokatapauksessa oma ehdotus olisi että Vänttinen ja kariya sivuun ja tuppurainen ja pihlman kehiin, Kariya nyt ainakin sivuun jos Vänttinen ei.
 
dee_snyder

Jäsen
Suosikkijoukkue
JJK
Tänään en täysin ymmärtänyt miksi Viitanen oli kokoonpanossa kun pelasi noin joka viidettä vaihtoa, Jaatinen Turkuun Viitasen tilalle.
 
Torspo82

Jäsen
Tänään en täysin ymmärtänyt miksi Viitanen oli kokoonpanossa kun pelasi noin joka viidettä vaihtoa, Jaatinen Turkuun Viitasen tilalle.
Mun mielestä voisi melkein sekä Viitasen että Malmivaaran pistää vilttiin. Ei vain tunnu liike miehillä riittävän tällä hetkellä. Jaatinen ja Kantee toisivat ainakin tuoreita jalkoja kehiin. Kaijomaankin korkeat peliajatkin taitavat alkaa jo näkyä, koska tänään ei enää ihan niin hyvää peliä ollut. Ja hyökkäyspäähän olisi kyllä todella tärkeä saada Tuppurainen takaisin. Harmi vain, ettei kellään taida olla tietoa vamman laadusta ja paluuennusteesta. Lisäksi Pihlmanin nykykunto ei vain valitettavasti auta joukkuetta yhtään tällä hetkellä. Ihmeen paljon sai silti vastuuta loppuhetkilläkin.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Pihlman on selvästi keskenkuntoinen. Hävisi paljon kaksinkamppailuja ja tuntui olevan jatkuvasti potkun muita jäljessä. Makkonen ja Tuppurainen lienevät hajalla kuten RD vihjaili, joten olisiko aika kaivaa tuoretta voimaa esim. Ikonen kehiin? Ja pakistoon Jaatista sisään, kiitos.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mun mielestä voisi melkein sekä Viitasen että Malmivaaran pistää vilttiin. Ei vain tunnu liike miehillä riittävän tällä hetkellä. Jaatinen ja Kantee toisivat ainakin tuoreita jalkoja kehiin. Kaijomaankin korkeat peliajatkin taitavat alkaa jo näkyä, koska tänään ei enää ihan niin hyvää peliä ollut. Ja hyökkäyspäähän olisi kyllä todella tärkeä saada Tuppurainen takaisin. Harmi vain, ettei kellään taida olla tietoa vamman laadusta ja paluuennusteesta. Lisäksi Pihlmanin nykykunto ei vain valitettavasti auta joukkuetta yhtään tällä hetkellä. Ihmeen paljon sai silti vastuuta loppuhetkilläkin.

Malmivaaralla tosiaan ei ole liike ollut näissä pudotuspeleissä kovin hyvää ja muutenkin pelailee melko varovaisesti ja jopa aika huonosti. Lisäksi koska liike on huonoa ja muutenkin Malmivaara on tuomarien silmätikku niin turhia jäähyjä tulee kokoajan. En tiedä onko jaatinen ja kantee terveitä mutta harkitsisin jommankumman ottamista tilalle. Viitanen nyt on hoitanut tehtävänsä ihan ok vaikkakin ihan parhaimassa iskussa hänkään ei tunnu olevan. Ihmettelen tosin itsekkin miksi miestä raahata mukana jos pelaa vain hajavaihtoja? Malmivaaralla taitaa nuo loukkaantumiset vaivata ja pelaa puolikuntoisena. Mielummin kyllä ensipeliin Jaatista tai kanteeta mukaan jos he terveitä

Pihlman pelasi ihan ok kuntoon nähden , mutta selvästi kyllä näki että yksinkertaisesti liike ja kunto ei kestä viellä noita minuutteja. Kulmissa väänti kyllä yllättävän hyvin, mutta siinävaiheessa kun olisi pitänyt alaspäin lähteä luisteleen miestä kiini niin ei riittänyt vauhti mihinkään. Olisi ehkä lopussa kannattanut peluttaa vaikka sipiläistä tai jotain muuta hyvin pelannutta pelaajaa.
 
J.S:P

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo laittaisin kanssa Malmivaaran pois, osittain omasta syystään ja osittain sen takia kun vain sattuu ylettymään liikaa ja tästä syystä silmätikkuna tuomareille... - ehkä puoliksi menee nuo tilanteet... mutta liikaa tulee kummiskin alivoimaa miehen takia.
 
Jyp kaatuu nimenomaan tähän ketjupelleilyyn, siellä ei vissiinkään olla huomattu että nyt pelataan kauden tärkeimpiä pelejä, eikä mitään harjoituspelejä, joissa kokeillaan eri koostumuksia.. Amatöörimäistä pelleilyä!!
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jyp kaatuu nimenomaan tähän ketjupelleilyyn, siellä ei vissiinkään olla huomattu että nyt pelataan kauden tärkeimpiä pelejä, eikä mitään harjoituspelejä, joissa kokeillaan eri koostumuksia.. Amatöörimäistä pelleilyä!!

Jos ei saada toimivia ketjuja ja tulee loukkaantumisia niin ei ole muita vaihtoehtoja. Nyt esimerkiksi Tuppurainen sivussa ja makkonenkaan ei taida täydessä tikissä olla. Lisäksi esim Pihlman on puolikuntoinen. Pudotuspelien alussa taas esimerkiksi Virtanen taisi oikeasti olla loukkaantunut sen aivotärähdyksen jälkeen ja muutenkin osa ukoista pelailee vähän puolikuntoisina ja kipupiikkien kanssa. Kun otteluja on perä jälkeen pientä vaihtelua tarvitsee tehdä ja tällähetkellä ei ole oikein ykkös ja nelosketjuja lukuunottamatta toimivia ketjuja löytynyt. Tilannetta ei juuri nuo loukkaantumiset helpota jonka takia on pakko ketjuja muutta. Lisäksi kun otteluissa ei ole peli lähtenyt kulkemaan niin yksi ainoa keino on muutella ketjuja.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Jyp kaatuu nimenomaan tähän ketjupelleilyyn, siellä ei vissiinkään olla huomattu että nyt pelataan kauden tärkeimpiä pelejä, eikä mitään harjoituspelejä, joissa kokeillaan eri koostumuksia.. Amatöörimäistä pelleilyä!!

Tätä asiaa tuli omassa päässä eilen juuri ajateltua, kauden tärkeimmät pelit menossa ja ketjulotto pyörii täysillä. Onko se jypin etu pitkässä juoksussa jottei pelaajat tiedä kenenkähän kanssa sitä huomenna mennään. Kai se Duffa tietää mitä tekee, eihän ole ensi kertaa strutsin selässä....
 
Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
...muutenkin osa ukoista pelailee vähän puolikuntoisina ja kipupiikkien kanssa...
Ketjukokoonpanoja muuten kommentoimatta on pakko sanoa, että tässä vaiheessa kautta jokainen itseään kunnioittava jääkiekkoilija pelaa vaikka toinen jalka kipsissä. Jos JYP häviää huomenna Turussa, kukaan ei muista jälkeenpäin ketkä olivat puolikuntoisia ja ketkä eivät. Vain voitto ratkaisee.
 
Sen takia juuri noita kokoonpanomuutoksia pitää tehdä ja vaihdella pelaajia kun osa on puolikuntoisia ja osa ei. Tällähetkellä kaiketi makkonen ja tuppurainen enmmän tai vähemmän terveitä. Lisäksi pari pelaajaa sitten loppukauden tullut takaisin mukaan kuten pihlman. Yksinkertaisesti ei ole toimivia kenttiä löytynyt ja lisäksi noita loukkaantumisia ja muita seikkoja jonka takia kenttiä on pakko heilutella puolelta toiselle. Tällähetkellä tilanne on kai se että Pihlmaniakin on vähän jopa pakon edessä peluutettava vaikka kunto ei välttämättä antaisi. Toisaalta Ikonen taitaa olla terve, jormakasta ei tietoa.
 
Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jossain toivottiin/spekuloitiin Sinkkua maaliin tän päivän välierään, mutta mielestäni ei missään tapauksessa, vaan mennään Pekillä ainakin seuraavat kaksi ottelua. Sinkku on valitettavasti ollut todella epävarma kevään pudotuspeleissä ja esim. ekassa välierässä lahjoitti toisen tai jopa molemmat maalit TPS:lle. Taitaa miehellä olla ajatukset jo hieman muualla ja keskittyminen ei yllä sen vuoksi tarvittavalle tasolle.

Puolustukseen toiveena tuoreita jalkoja ja klesana olevien miesten tilalle voisi rohkeasti nostaa muita. Mitään hävittävää ei ole.

Itse koen tuon Dufvan ketjuruletin, joka alkaa jossain vaiheessa tappioasemassa, ikävänä juttuna. Jos homma toimii, niin mikäs siinä, useimmiten on kuitenkin vaikuttanut siltä ettei sillä ei ole saavutettu lisäarvoa kaukalossa.
 
Viimeksi muokattu:

Tinppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, F1, WRC, Kokudo Keikaku, Cleveland Crusaders
Jossain toivottiin/spekuloitiin Sinkkua maaliin tän päivän välierään, mutta mielestäni ei missään tapauksessa, vaan mennään Pekillä ainakin seuraavat kaksi ottelua. Sinkku on valitettavasti ollut todella epävarma kevään pudotuspeleissä ja esim. ekassa välierässä lahjoitti toisen tai jopa molemmat maalit TPS:lle. Taitaa miehellä olla ajatukset jo hieman muualla ja keskittyminen ei yllä sen vuoksi tarvittavalle tasolle.

Öööö, ootkohan sä nyt sekottanut Sinkun ja Tuokkolan keskenään? Mielestäni juurikin Tuokkola on lahjoitellut maaleja vastustajalle milloin mitenkin näissä pudotuspeleissä. Tosin turhaa se on nyt jälkeenpäin alkaa spekuloimaan olisiko Sinkun pitänyt olla maalissa vai ei, mutta helppo jälkiviisastella, että olisi. Tulevaa pronssipeliä ajatellen kyllä olis huutava vääryys, jos Pekka Tuokkola aloittaa maalilla. Muutamassa viime pelissä oli todella epävarma ja kun niitä helppoja maaleja meni lähes joka ottelussa. Sitäpaitsi varmuudella Sinkun viimeinen peli ja vielä kotikatsomon edessä. Seuralta älytön perseennäyttö SW:lle, jos ei maalinsuulle pääse.
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Seuralta älytön perseennäyttö SW:lle, jos ei maalinsuulle pääse.

Rotislav kyllä osui naulan kantaan: SW oli epävarma ja siksi juuri Pekin täytyi torjua otteluruuhkasta huolimatta. Sanokoot sosiaalitantat kukkahattuineen mitä hyvänsä: paremmassa vireessä oleva torjukoon perjantaina; voitosta kuitenkin pelataan - toivoakseni.
 
Toisaalta olisiko Sinkun pelaaminen sellainen tekijä, joka viimeistään saisi joukkueen syttymään pronssimatsiin? Maalivahtien todellinen tasoero ei ole kuitenkaan ihan hirvittävä, joten kyllä tässä täytyy nämä psykologiset tekijätkin ottaa huomioon ja juuri tästä syystä uskonkin RD:n päätyvän SW:hen perjantaina.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Rotislav kyllä osui naulan kantaan: SW oli epävarma ja siksi juuri Pekin täytyi torjua otteluruuhkasta huolimatta. Sanokoot sosiaalitantat kukkahattuineen mitä hyvänsä: paremmassa vireessä oleva torjukoon perjantaina; voitosta kuitenkin pelataan - toivoakseni.

Mä sanon kukkahattuineni sosiaalitanttana asian niin kun se on: Peki pelas kolme viimestä matsia tasolla, jossa D:n veskaritkin olis tasavertasia. Se ettei pelejä vireeseen päästäkseen tarviiva veska saa niitä pelejä, johtaa kyllä peluutuksen omaan tekemiseen ja epäonnistuneeseen tilannearviointiin.

Jos puuttui tällä kertaa jengiltä rohkeus pelata omaa peliään, niin kyllä liituraidatkin siinä näytti hiirulaisesimerkkiä.

Kehtaan väittää, että enemmän Sinkulla pelaten oltais oltu pitemmällä, kuin umpiväsyneen vireensä menettäneen veskan kanssa.

Ja pitkin sarjoja lahjoitellut ja syötellyt maalit pitää kyllä kyetä palkitsemaan penkkikomennuksella, eiköhän se muniinpuhaltelu saa jo valmennuksessakin riittää. Peki on vaan kelpo liigaveska, ei milliäkään enempää ja niin on Sinkkukin

Kehtaan vielä ennustaa, että Pekillä jää pelkkä luu käteen, vaikka niin voi jäädä Sinkullakin, niin puhjennut ilmapallo JYP tällä hetkellä on.

Sinkku siis maaliin, tästä ei kahta sanaa, vaikka joku natsipersu selittäis ihan mitä vaan.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sinkun pitäisi olla ihan selviö maaliin perjantaina jos ei ole mitään selvää estettä ettei hän pysty pelaan ( Loukkaantuminen tai sairastuminen). Ei sillä että Pekka olisi niin huonostikkaan pelannut ettei ole ansainut maalilla olla, mutta mielestäni Sinkun pitäisi saada viimeinen mahdollisuus näyttää osaaminen ja saada pelata uran viimeinen ottelu paremmissa asetelmissa kuin maanantain ottelun.

Myöskään Tuokkolan otteet ei sinällään ole olleet niin ihmeelisiä parissa viimeottelussa että olisi häntä pakko peluttaa.

Myöskin Jesse Ikosta toivoisin kehiin ja mahdollisesti myös Jormakkaa, riipuen tosin terveystilanteistakin(Pihlman, Tuppurainen, makkonen ym..). Malmivaaran voisi korvata vaikka jollain A-junnulla jos kantee ei ole pelikykyinen.

Jokatapauksessa toivosin vaikka puhutaankin pronssipelistä niin enemmän näytönpaikkoja näille nuoremmille kavereilla ja ensikauden joukkueessa pelaaville pelaajille kuten Ikoselle ja Jaatiselle, mielummin ikonen kentällä kun Vänttinen, hakkarainen tai kariya jotka ei ensikaudella todennäköisesti jatka joukkueessa.
 
Pauli

Jäsen
Täysin selvää että Wallinheimo pelaa viimeisen ottelun. Ei ollut Tuokkola vireessä eilen se on selvää. Ensimmäinen ja viimeinen ainakin olisi pitänyt ottaa. Lisäksi Sinuhe antaa joukkueelle sen viimeisen voitontahdon ettei ainakaan siinä anneta periksi kalpalle. Jypfabun kanssa samaa mieltä ettei ainakaan aikasemmin olisi tiputtu jos Sinkku olisi pelannut enemmän. Mutta tämä suuntaus on ollut jo pari vuotta Siekkisellä. Tuokkola pelaa, sinkku on vielä hyvä veskari. Ensi vuonna on se näytön paikka, kun kaikki paineet on veskariosastolla Pekillä.
 
Erik Loka

Jäsen
Sinkun pitäisi olla ihan selviö maaliin perjantaina jos ei ole mitään selvää estettä ettei hän pysty pelaan ( Loukkaantuminen tai sairastuminen). Ei sillä että Pekka olisi niin huonostikkaan pelannut ettei ole ansainut maalilla olla, mutta mielestäni Sinkun pitäisi saada viimeinen mahdollisuus näyttää osaaminen ja saada pelata uran viimeinen ottelu paremmissa asetelmissa kuin maanantain ottelun.

Luulen, että Sinkun ei tuollaisella uralla tarvitse tässä vaiheessa todistella kenellekään yhtään mitään.

Eikä mitään Jormakkaa tai Ikosta kentälle. Kyllä pronssipeli pelataan sillä joukkueella joka siellä on ollut koko kauden, sehän on ihan selvä juttu. Yhden pelin perusteella ei tehdä mitään ratkaisuja kuitenkaan, vaikka kuinka hienot näytöt antaisikin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös