Keskushyökkääjien rooli nykykiekossa

[Fordél]

Avataas ketju keskushyökkääjille ja heidän roolille nykykiekossa. Edelleen tuntuu olevan vallalla käsitys siitä, kuinka keskushyökkääjä on kentällisen pelin sielu ja tärkein pelaaja jokaisessa kentässä. Ykkös- ja kakkoskentän keskushyökkääjältä odotetaan taitoa rakentaa peliä niin tasaviisikoin kuin ylivoimalla. Puhutaan ns. taitosenttereistä. Kahden alemman kentän keskushyökkääjien kohdalla puhutaan monesti ns. "kahden suunnan senttereistä", jotka hallitsevat sekä hyökkäys- että etenkin puolustuspelaamisen. Roolina on yleensä kipparoida mm. alivoimia ja muita tärkeitä pelin erikoistilanteita, kuten maalinjälkeisiä vaihtoja ja ottelun loppuhetkiä.

Itse kuitenkin haastan tämän yleisen käsityksen, etenkin tuon ns. taitosentteri-käsityksen. Mielestäni toimivan kentällisen pelissä on tärkeintä monipuolinen kokonaisuus: täytyy olla riittävästi osaamista niin hyökkäämiseen kuin puolustamiseen. Riittävästi niin liikettä, kaksinkamppailuvoimaa, taitoa kiekollisiin ratkaisuihin kuin pelinäkemystä erilaisten tilanteiden puolustamiseen jne. Nämä osaamiset eivät ole kuitenkaan pelipaikkakohtaisia. Keskushyökkääjän ei mielestäni nykykiekossa enää tarvitse olla kuitenkaan se pelaaja, joka rakentaa kentällisensä hyökkäyspelaamista. Tämä rooli voi hyvin olla myös laiturilla ja näkisin sen jopa ideaalina tilanteena.

Perustelen yllä olevaa väitettä sillä, että hyökkäyksien käynnistämisessä on korostunut pakkien rooli, hyökkäyksien rakentamisessa kuljettamisen sijaan syöttöpeli ja keskustan sijaan laitojen kautta pelaaminen. Enää ei tasaviisikoin pelatessa korostu se, että keskushyökkääjä hakee kiekon alhaalta ja lähtee siitä rakentamaan peliä. Nyt hyökätään enemmän koko viisikon voimin. Pakit antavat yleensä hyökkäykseen lähdettäessä ensimmäisen syötön, jossa haetaan yleisimmin laituria. Toki valtaosa jengeistä varmasti haluaa pelata kiekon sentterille keskustaan, mutta yleensä se näyttää olevan vaikein ja riskialttein vaihtoehto esimerkiksi vastustajan puolustaessa keskustaa niin hyvin. Ja jos kiekko pelataan keskustaan, se pyritään syöttämään siitä nopeasti laitaan vauhdissa olevalle laiturille. Tai sitten heitetään päätykiekko, jonne laituri kiitää. Keskustan kautta harvemmin tullaan hyökkäysalueelle.

Mun pelissä ideaali sentteri olisi aina ns. kahdensuunnan sentteri, joka olisi riittävän hyvä hyökkäyspäässä, jotta hyökkäyspelaaminen ei kilpistyisi hänen saadessa kiekon. Sentteri pystyisi jokaisessa kentällisessä tekemään riittävän hyviä kiekollisia ratkaisuja, jotta hyökkäys etenee. Pääpaino olisi kuitenkin hyökkäysten tukeminen ja pelin tasapainottaminen eli valmius koko ajan myös puolustamiseen. Menisin siis selkeästi puolustuspelaaminen edellä. Tärkeässä roolissa olisi myös aloitusten voittaminen, jotta kentällinen pääsisi mahdollisimman usein hyökkäämään ja vielä tuorein jaloin eikä vaihto kuluisi kiekon perässä juoksemiseen. Suurin vastuu hyökkäysten rakentamisesta kuuluisi kentällisen pelaamisessa kuitenkin laitureille. Hankkisin laidalle pelaajia, jotka pystyvät haastamaan 1 vs. 1 -tilanteissa, antamaan laadukkaita peliä rakentavia syöttöjä ja päättämään hyökkäyksiä. Laituri voisi hyvin myös huolehtia ylivoiman pyörittämisestä.

Tämän hyvin vailinaisen ja sekavan alustuksen jälkeen kysyn teiltä muilta, että millaisena näette keskushyökkääjien roolin nykykiekossa?

 

[Osmo Rapeli]

Vastaan nyt vähän kysymyksen vierestä, mutta minun mielestäni Olli Jokinen on esimerkki ei-perinteisestä sentteristä, joka on enemmän laukoja kuin pelintekijä. Janne Laakkonen ja Dragan Umicevic taas ovat esimerkkejä laitureista, jotka ovat enemmän pelintekijöitä. Ja nuo asiat tulee ottaa huomioon ketjua kasatessa.

 

[Fordél]

Vastaan nyt vähän kysymyksen vierestä, mutta minun mielestäni Olli Jokinen on esimerkki ei-perinteisestä sentteristä, joka on enemmän laukoja kuin pelintekijä. Janne Laakkonen ja Dragan Umicevic taas ovat esimerkkejä laitureista, jotka ovat enemmän pelintekijöitä. Ja nuo asiat tulee ottaa huomioon ketjua kasatessa.

Kyllä. Jos Liigajoukkueen ykköskentän laidalta löytyy Dragan Umicevicin tai Jesse Niinimäen kaltainen taitava syöttökone, on ykkössentterin hyvä olla kaikkea muuta kuin perinteinen taitosentteri. Hyvä kahdensuunnan sentteri voi tällöin olla ideaalitapaus ykköskentän keskelle.

Eli nykyään mielestäni korostuu paljon enemmän toimiva viisikkopeli, jossa kaikki kykenevät viemään hyökkäyspeliä eteenpäin kuin se, että johtavien keskushyökkääjien pitäisi olla joukkueen taitavimpia pelaajia ja pelin sieluja.