KesäMies -äänestys

  • 3 798
  • 44

Annuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Latvija
Pääsiäinen on parhaimmillaan ja nyt siis olisi äänestyksen aika. Säännöt olisivat seuraavat. Tähän tulevat parhaiten perustellut ehdokkaat, joista jokainen voi valita mieleisensä. Jotta me Naiset saamme oikeutetusti äänemme parhaiten kuuluville tällä miehisellä palstalla, jokaisen naisen ääni vastaa viittä miesten ääntä. JOKAINEN saa siis äänestää sukupuolesta riippumatta. Äänestysaikaa annan lyhenlaisesti eli Wappuun saakka, jotta saamme KesäMiehemme valituksi juuri tuona kevään huippuajankohtana.

Uroot olen valinnut esittämistänne henkilöistä sen mukaan, kuinka hyvin olette perustelleet ehdokkaanne. Olen myös pitäytynyt kotimaisissa vaihtoehdoissa, sillä eihän ulkomaaneläjästä olisi KesäMieheksi, kesäheilaksi voisi olla...

Ehdokkaat ovat siis seuraava Uroot.

Janne Grönvall - hoitaa hommansa

Timo Jutila - turvallinen, luotettava, fiksu

Tomi Kallio - karisma, oman tiensä kulkija

Jere Karalahti - komea, seksikäs, ehkä hieman vaarallinen

Timo Kojo - taiteellisen aggressiivinen

Jari Korpisalo - ystävällinen, sympaattinen, seksikäs

Kai Lehtinen - renttumaisen seksikäs

Teppo Numminen - luotettava, rauhallinen, varma

Peter Nyman - fiksu, filmaattinen, hauska

Kari-Pekka Toivonen - syötävän komea

Musta Hevonen - Röörin kesänaapuri Pentti tai joku muu KesäMieheksi sopiva henkilö, joka ei löydy yllä olevalta listalta.

Kaikki innolla äänestämään !!!! Niin, ja mukavaa ja aurinkoista kevättä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Timo T.A. Mikkonen, kuten viimeksi ehdotin. On törkeä pyhäinhäväistys hänen vaatimatonta minäänsä kohtaan, ettei häntä huolittu listalle.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Sistis
Timo T.A. Mikkonen, kuten viimeksi ehdotin. On törkeä pyhäinhäväistys hänen vaatimatonta minäänsä kohtaan, ettei häntä huolittu listalle.

Juurikin näin.

Mies, joka ei juuri minäänsä esiin tuo ja asettaa muutoinkin kanssaihmisen aina itsensä edelle. Perusrehti ja juro suomalainen, joka ansaitsee, ei yksin titteleitä kesäisin, vaan ympäri vuoden. Timppa rulettaa. Se, mitä Timuli ei osaa, sitä ei ihmisen tarvitsekaan osata. I'm singing in the rain...

En vielä kuitenkaan tohdi ääntäni näinkin painavassa kysymyksessä antaa, sillä Röörin Pentti-naapuri vaikuttaa nasakalta hemmolta hänkin. Onko Timo viimein kohdannut voittajansa? Annan itseni pohtia vielä asiaa.
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti HN
Kolme porkkanapersettä ehdokaslistalla.
NELJÄPÄS, Röörin Kesä-Pentillä on ORANSSI T-paita. Lyön vaikka vetoa niin Pentti on oikeaoppinen, kukaan muu mies ei voi käyttää ORANSSIA T-paitaa.
Äänestän ihan kohta, ensin on haravoitava. Mein pihasta on jo kaikki lumet sulanut ja eilen tein uutta kukkapenkkiä. Vielä tarvitsee valita tasakokoiset pyöreät kivet kukkapenkin reunaan.
Siitä tulee hieno. Jokohan vois istuttaa taimet ulos, ne jotenkin häiritsee tuossa kamarin nurkassa ?
Huomenna pääsen perustamaan kasvihuonetta...

Terveisin koo
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Viestin lähetti koo

Huomenna pääsen perustamaan kasvihuonetta...


Kun tässä pohdin että ketä äänestäisin, niin kysyn samalla nimimerkki koolta, että miten sinä sen kasvihuoneen perustat? Meinaan että tarkoitatko ihan lasiseinien ja katon rakentelua? Onko Remontti-Reiska apuna? Jos ei ole, niin minä voisin jelpata koska minulla on vankka kokemus kaikenlaisesta rakentelusta... tosin myös hajottaminen ja vasaranlyöntietäisyydellä olevien apulaisten satunnainen telominen luonnistuu.

Terv. nimimerkki "Kaksi kättä ja Black & Decker - lähti sormet lentämään"
 

Kiisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HPK-Inkkarit, IHN ja FC HML
Jerelle ääni (5 ääntä) minulta.
 

Miguel

Jäsen
Ilmeisesti hehkutettu Markus Pöyhönen ei olekaan kaikkien unelma, kun hän ei ole ehdokkaana. Ei sillä, että hän olisi minun suosikkini, mutta aikamoisia kommentteja olen kuullut hänestä naisväeltä.

Minulla ei ole ketään suosikkipojua, enkä halua vaikuttaa äänestykseen.
 

salla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ciccobuccit
"Valinta oli todella vaikea", niin kuin tällaisissa pitäisi ensimmäisenä sanoa. Ihan oikeasti valinta oli kohtuullisen helppo, sillä olen jo ennestään arvostanut kyseistä henkilöä suuresti. Perusteena ei siis ollut pelkkä kaiken seisauttava ulkonäkö.
Muut ehdokkaat eivät juuri aiheuttaneet minkäänlaisia reaktioita, täysin neutraaleja tapauksia siis. Sori.

Tadaa.. Tältä hamehelmaiselta katseet ja äänet Jere The Manille. Parhaat perustelut kaiketi tulivat jo muiden suusta (tai siis sormilta), mutta lisättäköön vielä sellainen pienehkö nallekarhumaisuus.

Saakos muuten Jatkoajan virallinen KesäMies '03 palkinnoksi komean kunniakirjan seinälleen muistoksi? :D
 
Viimeksi muokattu:

Poison

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Miguel
Ilmeisesti hehkutettu Markus Pöyhönen ei olekaan kaikkien unelma, kun hän ei ole ehdokkaana.

Markus Pöyhönen on kyllä yksi unelma, siis isokin unelma, mutta kesämieheksi hänestä ei välttämättä ole. Ehkäpä juuri siksi, että hän on hieman liiankin "siloinen" ainakin minun mielestäni, pientä rosoisuutta pitäisi olla. Vaikka tämä kuva on kieltämättä aikamoinen...

Oma ääneni menee yhä Jerelle. Mies isolla M:llä, voimakkuudella ja asenteella.
 

Annuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Latvija
Viestin lähetti salla
[B
Saakos muuten Jatkoajan virallinen KesäMies '03 palkinnoksi komean kunniakirjan seinälleen muistoksi? :D [/B]

Kyllä vaan olen ajatellut tehdä huimanhienon kunniakirjan tästä suurenmoisesta kunniasta tulevalle kesämiehelle, jos vain hänet tavalla tai toisella saavutan jotain kautta.

Ja niille, joilla on herne nenässä syystä tai toisesta, herneet on paljon parempia esim. keitossa ;)
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Ilman mitään taktikointia ja kotiinpäinvetämistä minä äänestän Jere "The Man" Karalahtea.

Se on siinä.
 

Tinde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bajen, NY Rangers, Arsenal
Hitsin vitsi kun en ehtinyt vaikuttamaan tuohon ehdokaslistaan. Olis ton Ruutun Chrisun voinu vaikka mukaan ottaakin, on se sen verta sexy man.

Äh, kyllä se paras ehdokas kuitenkin on jo listoille päässytkin, eli Keep your heads up, HE's back. Kaikki mahdolliset äänet ikoni Jere The Manille.
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Haravointihommat jatkuu huomenna, sain luultavasti auringonpistoksen tai sitten muuten vaan heikottaa, mutta oletan, että huurteinen lasillinen auttaa ja pystyn selkokielellä tämän äänestyksen hoitamaan.
Äänestän Mustaa Hevosta Rööriä. Enkä nyt suinkaan pelkästään "virkani puolesta" vaan ihan syystä että uskon vakaasti Hänen olevan sopivin Kesämies. Mies joka noin kauniisti ja syvällisesti osaa arvostaa naapuriaan ansaitsee enemmänkin kuin viisi pistettä. Luittehan tarinan Pentistä, verkkareineen päivineen. Olen myös "kuullut" kuinka pyytettömästi Rööri on osallistunut takavuosina Pentin silmälasien etsintöihin, kaunista ja hyvää käytöstä jota mielestäni Kesämieheltä tulee odottaa.
Tiedän, että Rööri suhtautuu myös naisiin viehättävällä ja persoonallisella tavalla. Röörissä yhdistyy ikäänkuin entisajan isä Suominen, Esko Juhani Tennilä ja Ben Fuhrman. Se on aika paljon, sanon minä.
Kaivelin perustelujeni tueksi vähän Fun Klubin aarteistoa, ja Kevättä ilmassa novellista käy hyvin selville Hänen oma suhtautumisensa kesään. Korvalehtiään säästelemättä tämä mainio Mies työntää keväisin päänsä ulos tuuletusikkunasta ja nauttii täysin siemauksin kun leivoset ilmassa leikkiä lyö. Itse kiillottaa Porchensa talven tomuista ja suhtautuu miehekkään lojaalisti puistokäytävien "pakastemakkaroihin".
Röörin ulkomuodosta en osaa paljoakaan sanoa, enkä sanoisikaan. Rööri on sen verran herkkä taiteilijaluonne, että saattaisi suuttua ja sitä en herrajestas halua. No, Redsin tokaisun mukaan voin päätellä Röörin olevan muodollisesti pätevä Kesämiehen toimeen.
Jos en enempää pisteitä saa antaa niin sitten vaatimattomat 5 Röörille.

Terveisin koo
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Viestin lähetti koo

Jos en enempää pisteitä saa antaa niin sitten vaatimattomat 5 Röörille.


Seli seli seli... entäs se kasvihuone?

Terv. Röörin kesänaapuri
 

koo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Predator
Kun tässä pohdin että ketä äänestäisin, niin kysyn samalla nimimerkki koolta, että miten sinä sen kasvihuoneen perustat? Meinaan että tarkoitatko ihan lasiseinien ja katon rakentelua? Onko Remontti-Reiska apuna? Jos ei ole, niin minä voisin jelpata koska minulla on vankka kokemus kaikenlaisesta rakentelusta... tosin myös hajottaminen ja vasaranlyöntietäisyydellä olevien apulaisten satunnainen telominen luonnistuu.

Terv. nimimerkki "Kaksi kättä ja Black & Decker - lähti sormet lentämään"
Seliseliseli...naapuri...
Sinä sitten et ymmärrä, mainitsinhan auringonpistoksesta.
Näin: Perustan kasvihuoneen melkein samalle paikalle mistä poikani viime syksynä edellisen kasvihuoneen purkasi. Vanhat mullat käytän ja käytin uusiin kukkamaihin, toteuttaakseni kunnianhimoisen suunnitelman upeaakin upeammasta puutarhakokonaisuudesta. Tiedäthän sellaisesta kuninkaallisesta...
Jotain kennolevy huoneita tuo evp remonttireiska on ajatellut, tiedätkö Sinä onko ne ok? Kivikangas siellä teilläpäin niitä myy.
Huudan Sinut apuun jos tämä Reiskani häipyy tämän Kesäpoikaäänestyksen suivaannuttamana. Tuot sitten tullessasi sellaisen Juliana mallisen, vaativalle puutarhurille tarkoitetun, vihreärunkoisen ison kasvihuoneen. Jos meillä perherauha säilyy olet tervetullut ihan noin muuten vaan. Ymmärtääkseni nämä seudut ovat hyvinkin tuttuja Sinulle, nostalgisia etten sanoisi.
Ja jos välttämättä haluat osallistua fyysiseen työhön voisit nikkaroida sisäsaunan lauteet ja katot, ne ovat vielä kesken. Toki voimme saunoa isommallakin porukalla pihasaunassa jos nyt vihdoinkin tuot koko Älä Töni PENTTIÄ porukan muassasi. Houkuttimeksi voisin mainita, että ne samat ORANSSIT hämähäkit majailee edelleen mein puutarhakalusteiden alla.

Sortsit Annuli, Preda nyt on tollainen, joten pakko lainata Sinun ketjuasi.

Terveisin koo
 

Eppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ääni mustalle hevoselle = Saulille

Ehdokkaani on edelleen Sauli Niinistö, vaikkei hän viralliselle listalle kelvannutkaan. Ihmettelen moista, sillä rullaluistimilla pitkin kesäisiä katuja viilettäessään (ilman Tanjaa luonnollisesti!)Saulihan on kesämiesten kesämies.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ääneni menee yhä edelleen Kai Lehtiselle, perustelut on samat kuin aiemmin. Kursailettomuus ja suoraviivainen ulosanti ja karu olemus joka muuttuu komeudeksi kun on tarpeeksi itsevarmuutta. Kampaus on myös sieltä parhaimmasta päästä, kaljuuntua voi tyylillä. =)
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Jari Korpisalo

Pelimies. Ei muita perusteluja. Piste.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tässä äänestyksessä ei näköjään perinteiset Franzenin Peterit ja Göran Porvalit pärjää. Ääni Seppo Mäkelälle. Seppo on auktoriteetti numero yksi ja elävä legenda. Seppo tilaa varmaan kesäisen terassibissenkin sanoilla "Yksi pitkä ja turpa kiinni tai tulee penalttia!".
 

Stonecold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ääni Veeti Kalliolle.

Monitaituri niin musiikin, teatterin, kuin vaikkapa suutarin hommissa, kaveri on sen oloinen ettei turhista rutise ja pitää jalat maassa. Kait siinä on ulkonäköäkin?
 

Mr Pilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit
No vaatimattomana ihmisenä ilmoitan kisaan mukaan itseni. Perus suomalaisen tuomarin, mittaa 196cm ja painoa sopivasti, terve nuoren miehen kroppa jossa ei ole patin pattia. Niin kuin näillä sporttiveikoilla. Jos et kuitenkaan minua äänestä niin testamenttaan ääneni Pöyhösen Markukselle, sen verran siisti on tuo kaverin kroppa.
Täältä pääset tarkistamaan minun ulkomuotoni.

http://www.myvirtualmodel.com/mvmhome/jsp/model_home.jsp

Jaaha linkki ei toimikaan, joku voisi sitten kertoa miten tuollaisen kuvan voi liittää näihin viesteihin???
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös