Kent

  • 56 738
  • 330

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
No niin, aika kauan hiljaiseloa viettänyt yhtye palaa sitten sekä uuden levyn että kiertueen muodossa.

Uusi levy ilmestyy 15 maaliskuuta ja kantaa nimeä ”Du & jag döden”.

Kentin kotisivut tietävät kertoa että keikat pidetään teltassa (!). Helsingin keikasta ei paikkaa ole vahvistettu mutta konsertin kapasiteetiksi ilmoitetaan 10 000 henkeä. Mielenkiintoista, etten sanoisi. Kiertue alkaa 13.5 Göteborgista. Lippujen hinnoista/myynnistä ei ole tietoa mutta Ruotsissa esim Tukholman keikat maksavat 375 SEK.
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Oho!

Kuulostaa jopa aivan mielenkiintoiselta jutulta, sillä minulla on kaikki tämän yhtyeen levyt! Seuraavaa levyä on jo hieman kainosti uskaltanut odottaakin, sillä sen verran kauan orkesteri on hiljaiseloaan viettänyt.

Keikka kuulostaa myös mielenkiintoiselta, sillä livenä tämä bändi on yhä bongaamatta. Toivottavasti olisi edes jollain tasolla kohtuullisen hintaiset liput, mitä epäilen. Ökyrahoja varmaan joutuu pulittamaan, kun huomioidaan tuo Tukholmankin keikan hinta. Ei mahda mitään. Hyvä yhtye kuitenkin, ei siitä pääse.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Uujee, joutune mennä kahtomaan. Tusinabändejähän (ac/dc, Iron Maiden ja muut pippelihevibändit) täällä on käynytkin viime vuosina ihan riittämiin saakka, joten ihan kiva saada vaihteeksi oikeasti hyvä bändi visiitille.
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Kyllä!

Levy on pakko ostos edellisten joukkoon ja konserttiin pitää mennä. Edellisestä Kentin konsertista onkin jo aikaa muutama vuosi.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Ai jumalauta. Johan tuota tietoa on odotettu kuin paljon puhuttua kuuta nousevaa. Tonne keikalle on pakko päästä. Viime keikka jäähallissa aivan loistava.
 

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Samat sanat

Mahtavaa. Underbart. Olenkin seuraillut tilannetta Kentin kotisivuilta. Näköjään uinahdin pariksi päiväksi. Lippu hankitaan heti kun se on mahdollista. Olin pari vuotta sitten (aika tarkalleen muuten) Nordenskiöldinkadulla katsomassa keikkaa, ja olihan se huikea. Ei voi muuta sanoa. Kaikki levyt löytyvät täältäkin, ja uusi ostetaan heti kun mahdollista. Taattua laatua.

Koskahan ilmestyy DVD? Ihme, jos eivät sellaista halua tehdä.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Re: Samat sanat

Viestin lähetti Cannibal
Koskahan ilmestyy DVD? Ihme, jos eivät sellaista halua tehdä.

Tuota samaa on meikäläinenkin odottanut kuin hullu puuroa. Viimeisimmästä stokiksen keikastahan piti DVD tehdä, mutta loppujen lopuksi jäi tekemättä. Bändi ei muutenkaan ole levyjen lisäksi muuta materiaalia ihmeemmin tehnyt. Itseltäni löytyy tosin Sundsvallin keikalta 1996 tehty videon pätkä. Aarre löytyi eräiltä Ruotsalaisilta levyfestareilta. Äänen laatu ei paras mahdollinen, mutta välttää. Sitten tietysti TV:stäkin tullut vuosi Kentin mukana löytyy hyllystä. Löytyykö muilta muuten mitään matskua levyjen lisäksi? Harvinaista tavaraa tuntuu olevan.
 

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kysyinkin joskus niiltä (kotisivujen kautta) että eivätkö aio julkaista videoitaan dvd:nä, kun bändin musiikkivideot kuitenkin ovat välillä melkoista taidetta. Vastaus oli että tätä kysytään koko ajan mutta toistaiseksi ei ole mitään suunnitelmia siihen suuntaan.

Outoa, koska menekki olisi taattu - nyt ne videot vaihtavat omistajaa ilmaiseksi netissä jne. Ja piratismista on mielestäni aika turha kenenkään porata, jos tavaraa ei muulla tavoin ole ollenkaan saatavilla...

Mutta hieno homma että levy on tulossa. Melkoinen hypetys varmasti ehditään saada päälle kun siihen ilmestymiseen on aikaa vielä vaikka kuinka.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Niin, olisitte katselleet tarkkaavaisesti skånelaisen tv-kokin, Tina Nordströmin ohjelmaa koko menneen vuoden.
Nimittäin siellä on soinut Tinan mainostamana jo "alkupaloja" tältä Eskilstunan ylpeydeltä, Kentin platalta!
Ruotsissa on nyt kova hypetys menossa tältä pitkäsoitolta singleksi valitusta biisistä. En muista kappaleen nimeä, mutta kovasti kuulostaa tutunoloiselta Vapen Och Ammunition-levyn kamalta. Tuo uusi single on ikäänkuin sekoitus edellisen hittiälpyn biiseistä Dom andra - FF - Pärlor - Kärleken ventar.

Toiset tykkää, toiset ei. Minä tykkään.

Pakko päästä paikalle.
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
Kungarna från Eskilstuna!!

Kyllä muuttui synkkä päivä aurinkoiseksi kun kentin sivuilta löytyi tieto uudesta levystä ja kiertueesta. Levyllähän pitäisi olla mm. "kaikkein paras biisi tähän mennessä", tyylinä ilmeisesti joko surumielisyyden maksimointi tai sitten todennäköisemmin duurivoittoisuus.

Itse olen varmaankin palstan kovin kent heavy user. Kävin 2002 Suomessa ne kaksi Tavastian klubikeikkaa (nimet ovella aina siellä), Ruisrockin ja sitten Nordiksen keikan. Sitten 6.6.2003 oli The Keikka Tukholman Stadionilla. Siellä oli kaikilla valkoista päällä ja kuultiin ehkä tykein versio Cowboysista avausbiisinä.

Aika mielenkiintoisia yleisömääriä meinaavat haalia kiertueella. En tosin usko että tuottaa ongelmia. Otetaas pieni veikkaus missä Helsingforsin keikka on: arvaan että Finnair Stadionilla.

ruoska, harvinaisesta tavarasta: minulla on - tai oli kai.. - ulkoisella kiintolevyllä "tallessa" (vitun Maxtor) aivan mieletön läjä kentin bootlegejä Pariisia, New Yorkia ja Chicagoa myöten. Sitten oli muutamia demobiisejä, joista Perfekt Värld on itse asiassa varsin hyvä. Niin ja siellä oli myös pätkiä 6.6.2003 keikalta. Noh, ne voi yrittää haalia takaisin esim. DC++:lla joistain sopivista ruotsalaisista hubeista - jos jaksaa.

Sitten ihan levykaupan hyllystä löytyi Live Norrköping 2002 - kohtuulaatuinen bootleg.

DVD: sitähän ei taida tulla. 6.6.2003 keikan jälkeen kentin keskustelupalstalla oli aivan mieletön spekulointi tuleeko live-DVD ja milloin tulee, koska sillä keikalla oli pari kuvaajaa lavan reunalla heilumassa. Noh, bändi ilmoitteli jossain vaiheessa hyvinkin selkeästi, että mitään livelevyä ei tule ja että livepätkät ovat omaksi iloksi - ett minne för livet.
 

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse en välttämättä edes kaipaisi live-dvd:tä, vaan juurikin kokoelman bändin videoista. Mielestäni loistavaa tavaraa, ja onhan niihin vaivaakin laitettu, niin miksi eivät niitä pistäisi jakeluun.

Jones & Giftetin ajoiltahan on kanssa joitakin aika hyviä biisejä, laatu vain on heikko.

Julkaisisivat sen levyn nyt jo.
 

Demon Allbran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oho, Kent-ketju! Jatkoajan bändiketjut edustavat yleensä hieman raskaampaa osastoa...

Oli hienoa herätä aamulla tällaiseen uutiseen. Uutta levyä lupailtiin kylläkin alun perin jo täksi syksyksi, joten myöhäinen julkaisuajankohta on pieni pettymys. No, välissä ehtivät ilmestyä The Arkin ja Mew'n albumit, joita olen myös odottanut kuin Demon Allbran Kentiä. Ei hätää.

Joakim Berg
Vi har inte gjort en balladplatta denna gången.
Det är stenhårt och jätteglatt!
Bara glada låtar.
Jätteglada....

Yllä oleva lainaus aiheuttaa ristiriitaisia tunteita. Toisaalta toivoin kovasti paluuta Hagnesta Hill -tyyliseen melankoliaan, mutta toisaalta V&A:n parhaat pop-pläjäykset (+VinterNoll2) olivat todellisia helmiä, joita halajan lisää. Kunhan mahdolliset slovarit eivät ole samaa tasoa kuin viime levyllä, niin hyvä on.

DVD:n tahdon minäkin. Livelevy ei niinkään kiinnosta (en ymmärrä bootleg-harrastusta muutenkaan), mutta musiikkivideokokoelma ja ehkä uusi kiertuedokumentti olisivat poikaa. Netistä imuroimani musiikkivideot ovat niin huonolaatuisia, ettei niitä jaksa.

Mutta huolestuttaako ketään bändin suuruudenhulluus? Ensin Tukholman stadionkeikka ja nyt tällainen hypertelttaturnee. Onko nykyään tarkoituksena vain testata, mihin suosio riittää? Ainakin J. Bergillä on viime vuosina käytöksestä päätellen urea kohonnut kohti päälakea.

Aika rohkeaa muuten järjestää konsertti Provinssirockin aikaan. No, eiköhän teltta joka tapauksessa täyty.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No mutta tämähän hyvä uutinen. Takuulla aion ostaa levyn ja mennä keikalle. Jotenkin on sellainen fiilis, että Joakim Berg ei ihan tosissaan laukonut noita Demon Allbranin siteeraamia kommentteja. Itse uskon levyn olevan hyvinkin melankolinen, vaikka toivoisinkin duurivoittoista plättyä. Ja mitä tulee tuohon kiertueeseen, niin vähän tulee sellainen fiilis, että Kent yrittää pistää uusiksi Gyllene Tiderin kuluneen kesän kiertueen yleisöennätykset. No, ainahan saa yrittää, vaan eipä noita GT:n lukuja tulla koskaan Pohjolassa lyömään.
 

Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No sikäli tuo megasuosio on tietysti huonompi homma, että massakonserttien fiilis aina on erilainen. Toivoa sopii että ovat saaneet jonkin hienon idean joka on johtanut tähän telttasysteemiin, eli siinä on muutakin ajatusta kuin että sinne sitten "mahtuu". Paras keikkakokemukseni on edelleen Tampereen YO-talolta hintaan 60 markkaa vuonna 199x, ja luulenpa etteivät pysty paremmaksi pistämään enää.
 

Fordél

Jäsen
Jihaa! Kyllä tätä on odotettukin! Päivä alkoi kyllä hienosti kun tuli veljeltä viesti, että uuden platan julkasupäivä on lyöty lukkoon. Ja sitten vielä uutinen keikasta niin herää vaan kysymys, että mitä hyvää tässä on tullut tehtyä kun näin hemmotellaan?! Toivottavasti uus levy olis paluuta Hagnesta Hillin meinikiin. Mielenkiinnolla odotan.


Viestin lähetti ruoska
Löytyykö muilta muuten mitään matskua levyjen lisäksi? Harvinaista tavaraa tuntuu olevan.

Mulla on semmonen 2CD:n hässäkkä nimeltä Tack, jossa on taltioitu se Globenin keikka. Se on DVD kuorissa ja siinä tuli mukana semmonen lehtinen. Veli osti sen yhestä tukholmalaisesta levykaupasta.
 

Barnaby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari Gold
Viestin lähetti Fordél
Mulla on semmonen 2CD:n hässäkkä nimeltä Tack, jossa on taltioitu se Globenin keikka.
Taisin hyvissä ajoin polttaa CD:lle keikan parhaat palat. On muuten aivan sairaan hyvä keikka, olisin maksanut aika paljon lipusta.. Globenin keikallahan Martinilta katkeaa Slutsats-biisin puolessavälissä basson kieli, mutta ei hätää, otetaan uudestaan ja jengi tykkää. Ja aivan lopussa ennen maailman parasta biisiä Jocke on hyvinkin liikuttuneessa tilassa kiittäessään yleisöä ja todetessaan heidän olevan niitä oikeita ystäviä heille, viidelle tavikselle E-tunasta.
 

Fordél

Jäsen
Ai se on Martinin bassonkieli mikä sen uusintaoton järjestää. Olen kelaillut kyseistä kohtaa monta kertaa ja yrittänyt kuunnella, että mikä siinä menee pieleen. Hyvä, että selvis.

Mutta todellakin, mielettömän hieno keikka! Vaikken paikalla ollutkaan niin levyltä sen jo kuulee. Ja biisilistakin on lähes täydellinen. Hyvin sekoitettu vanhoja biisejä uudempaa materiaalia. Tota vanhempaa materiaalia kun ei valitettavasti Suomen keikoilla usein paljoakaan kuulee.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liput Helsingin keikalle tulevat myyntiin 22. päivä kuluvaa kuuta. Paikka ei ole vielä selvillä. Konsertit pidetään teltassa sen takia, että kesäillat ovat niin valoisia ja Kent haluaa konsertoida synkkyydessä. Lisää tietoa löytyy Aftonbladetista
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Viestin lähetti Gellner
Liput Helsingin keikalle tulevat myyntiin 22. päivä kuluvaa kuuta. Paikka ei ole vielä selvillä.
Mä en tuohon ihan uskoisi kun ei edes paikka ole selvillä mutta mikäs siinä. Toivottavasti tulevat mahd pian. Tuo että levy kuulostaa "sjukt deppig" ei nyt välttämättä niin paljon sytytä. Mutta katsotaan keväämmällä jahka saavat tuon pukattua pihalle.
 

Demon Allbran

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minusta taas "sjukt deppig" kuulostaa erityisen hyvältä, jos se siis tarkoittaa HH-meininkiä. Enpä edes ajatellut, että aiemmin lainaamani Bergin viesti olisi voinut olla vitsiksi tarkoitettu. No, teki Kent mitä tahansa, se on todennäköisesti sairaanfuckingkipeenmahtavaa.

Millaisia nuo Gyllene Tiderin yleisöennätykset olivat, Gellner? Aika todennäköisesti Kentin koko kiertue myydään nopeasti loppuun, mikäli Globen- ja stadionkeikkojen lippujen menekistä voi jotain päätellä.

Omistaako muuten joku suuren, hienon Kent-kokoelman? Itseltäni puuttuu myöhäisheränneenä (1999) suuri osa ensimmäisten levyjen harvinaisuuksista, joista nykyään joutuu maksamaan aivan törkeitä summia - ja uuden levyn ilmestyttyä varmaan vielä enemmän.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Demon Allbran
Omistaako muuten joku suuren, hienon Kent-kokoelman? Itseltäni puuttuu myöhäisheränneenä (1999) suuri osa ensimmäisten levyjen harvinaisuuksista, joista nykyään joutuu maksamaan aivan törkeitä summia - ja uuden levyn ilmestyttyä varmaan vielä enemmän.

Jokaisen levyn ylpeä omistaja, alkuaikojen Kent ei kuitenkaan sytytä samalla tavalla kuin V&A joka mielestäni yltää kaikkien aikojen albumien Top5-listalle.
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Demon Allbran

Millaisia nuo Gyllene Tiderin yleisöennätykset olivat, Gellner? Aika todennäköisesti Kentin koko kiertue myydään nopeasti loppuun, mikäli Globen- ja stadionkeikkojen lippujen menekistä voi jotain päätellä.

Jep, eiköhän liput revitä käsistä. Olisi kyllä kiva jo tietää että missä Stadin keikka on. Itse veikkaa Kaisaniemeä tai Auroran kenttää. Kentin Helsingin keikka näyttää olevan viimeinen keikka, eli lisäkeikka ei taida olla mahdottomuus.

Gyllene Tiderin 21 konsertin kiertue keräsi kuluneena kesänä
492 252 katsojaa, mikä tekee keskiarvoksi peräti 23 440 katsojaa per keikka. GT:n turnee oli toiseksi suurin kiertue Euroopassa tänä vuonna.

Itselläni ei ole Kentin sinkkuja, kaikki levyt kylläkin löytyy. Harvinaisuuksia saattaa hyvällä tsägällä löytyä edullisesti Traderasta.
 
Viimeksi muokattu:

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Viestin lähetti Gellner
Kentin Helsingin keikka näyttää olevan viimeinen keikka, eli lisäkeikka ei taida olla mahdottomuus.

Plus että Provinssirock on mitä todennäköisimmin juuri tuolloin (la 18.6.). Miten se sitten vaikuttaa yhtään mihinkään tai kaikkeen..?
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti kibe#9
Puhutteko siitä samasta Kentistä, joka soitti pari vuotta sitten puolityhjälle jäähallille?

Kyllä, soitti puolityhjälle jäähallille, joka oli loppuunmyyty,
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös