Keith Aulie HIFK:hon

  • 68 035
  • 234

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:han on yllättävän hyvin saanut pidettyä nämä hankintansa Törmäsen aikana. Aulie on kuitenkin sen profiilin pelaaja, että ei ihan ensimmäisenä viedä käsistä. varmaan myös vähän riippuu HIFK:n lopullisesta menestyksestä ja siitä miten kova tarve HIFK:lla Aulieen on, eli paljon ollaan valmiita maksamaan? Ensi kauden pakistosta haluan pykälän verran kiekollisemman ja tarkoitan tällä Taipaluksen korvaamista astetta kovemmalla pakilla. Järvinen lasketaan varmaksi menetykseksi ja Taipaluksen kanssa ei jatketa. Jatkaisin ehdottomasti: Taimi, Grillfors, Auvitu, Teppo. Tähän hankinnoiksi huhutut Melart ja Lofquist. Mikäli Lofquist ei tule, niin joku kiekollinen pakki, jonka vahvuus pitää olla laukaus kiekollisen pelaamisen lisäksi. HIFK:n pakisto on liian nallipyssyosastoa. Tässä tapauksessa pitää valita Generouksesta tai Auliesta. Gene mikäli Aulieta ei saada pidettyä ja Generouksen kanssa ehkä muutenkin miettisin. Kai siellä jollekin Miro Karjalaisellekin pitää antaa sauma ja onhan siellä SalmeJuusokin, jolle varmaan leivotaan sopimus vanhasta tottumuksesta.

Auliella kiekollisessa pelaamisessa suurimmat puutteet ja vuosi täällä ja siinä kehitysaskelia, niin sitten NHL/KHL. Vähän turhan herkästi omaan makuuni laittaa kiekkoa pleksin kautta ulos. Tekee sen kyllä ihailtavalla varmuudella, mutta seuraava askel olisi tehdä useammin voitetun kiekon jälkeen se kiekollinen ratkaisu.
 
Ville Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pojat, me emme ole edes nähneet vielä Keithin parasta peliä. Kaverilla on nöyryyttä hoitaa paikka kun paikka. Nyt alkaa uusi sarja, häneltä saadaan Younkmanille kaveri jos tarvetta, toivoisin todella että pysyisi kentällä,.

Me ei hävitä kenellekään fyysisyydessä näissä sarjoissa, aivan mitä sillä tarkoitetaankin.

Me tarvitaan pelirohkeutta ja haastamista.

Hyvä kevät tulossa
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
@Apassi on pakko tarttua tähän, "laittaa liian usein laseista pihalle"-kommenttiisi.
Laske tilanteet, joissa tekee näin ja sitten ne joissa pelaa syötön. Sen jälkeen laske vastaavat tilanteet ihan keneltä tahansa muulta pakilta. Otanta voi olla vaikka 10/10 tilannetta.
Sitten lasket montako kertaa paine purkaantuu/IFK pääsee hyökkäämään näiden tilanteiden jälkeen.
Keijolla luku on siinä 9/10 paineen purussa, ja noin 6,5/10 niissä joissa päästään hyökkäämään.
Ei Keijoa paremmin PAPP:ia pelaa kuin JJ, ja silläkin on välillä vaikeuksia päästä paineen alta niissä tilanteissa, kun paine tulee taklauksen muodossa kiinni asti. Välillä kaksivaiheisenakin, jolloin tuki lähellä olisi pirun tärkeä.
Keijo on mielestäni jengin paras, ns. "Pahan pyörityksen" purkamisessa.
Tämä siis omin silmin nähtynä, ei ole tilastoa esittää.
Olen siis siltä osin kanssasi eri mieltä siitä, että sen pitäisi pelata enemmän kiekolla, koska Keijon hockey-sense tunnistaa tilanteet erinomaisesti.
Purku laseista (ja voimalla) kun on pakko ja kiekollinen ratkaisu, vain kun se on varmasti turvalllista.
Oma näkemykseni perustuu siis tilanteisiin, joissa ollaan vaikeuksissa paineen kanssa, kuten esim. Pelsua vastaan välillä meinas olla.
Rauhassa kun avataan, niin esim. JJ avaa loistavasti. Siis näistä ison kategorian pakeista. Kiekolliset erikseen.. sehän niiden ykkös-homma on, siis teoriassa...
 
-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Mä diggaan ihan kybällä Keke Auliksen oman pään pelaamisesta. Varmaa ja tehokasta ja purkaa kun on tarve! Tällä kaudella on vituttanut, kun purut jäävät viivalle tai muuten vaan haudotaan kiekkoa omalla alueella, kun pitäs purkaa. En tiedä onko tää ollut jotenkin tän kauden ongelma, mutta ainakin olen usempaan otteeseen kironnut noita huonoja purkuja. Keke on näyttänyt kuinka sen tehdään. En toki pidä pelkästä päättömästä räiskimisestä, mutta toisaalta parempi sekin, kun jäädä omiin pyörimään jalat hapoilla. Jatkopahvia kiitos!
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Osaa myös hienosti pelisilmällä kattoa milloin on hyvä pintsata. Harvemmin on siitä on huonoa seurannat (mahd ylivoima-hyökkäys omiin), vaan järjestäen on saanut karvattua kiekon takaisin tai muuten vaan pidettyä paineen hyökkäys-alueella.
Liian usein näkee liigassa sitä kun pakki suosiolla pudottaa keskialueelle.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Liian usein näkee liigassa sitä kun pakki suosiolla pudottaa keskialueelle.

Ehkä johtuu enemmän penkin takana tulevista ohjeista tämä kuin pelaajien uskalluksesta. Noudata valmentajasi ohjeita, niin saat pelata jatkossakin. Liigassa pelataan suurimmaksi osaksi umpitylsää kiekkoa, missä yksilöille ei anneta vapauksia. Pelitapa on kaiken takana ja siitä ei saa kukaan luistaa, onneksi Stögön valmennus on hiukan erilaista tämän suhteen.
 
Warrington

Kyllä vain, Stögö puhui Ylen kommentaattorina tuosta pintsaamisesta (miten lie kirjoitetaan tarkalleen) ja piti sitä ehdottoman hyvänä asiana. Silti tuo pintsaaminen vaatii pelaajalta paljon pelinlukua nopeassa tilanteessa, pintsaat väärässä paikassa ja vastustaja saa 1v1, 2v1 tai jopa läpiajon, pintsaat oikeassa paikassa ja homma on riskittömämpi. Noista yksilön vapauksista olen aivan samaa mieltä. Lukko varmaan paras esimerkki niistä konemaisista joukkueista jossa raamit on todella tiukalla, samoin Marjamäen Kärpissä ei hirveästi vapauksia anneta 5vs5 pelissä. Katsojalle tarjottava epäviihdyttävämpi lätkä on yksi asia, lisäksi ei paljoa kehitä ja valmista nopeaa ja taitavaa pelaajaa kuten Jesse Puljujärveä, jos raamit on äärettömän tiukalla 5vs5-pelissä. Kai se Pulju on otteiden parannuttua saanut jo hieman löysempää hihnaa. Lisäksi Hirsolla on tuo Kärppä visiitti mennyt ilmeisesti pahasti penkin alle, pelitapa ja valmennuksellinen filosofia eivät varmasti ole ainoat syyt siihen, mutta tuskin niistä on yhtään apuakaan ollut.

Tuosta pintsauksesta vielä, sekin pitää suorittaa voittamalla se kiekko tai edes mies, muuten siitä ei ole mitään hyötyä vaan ainoastaan haittaa, yksi mies alhaalla vähemmän. Käyttäjältä @Nashpre hyvä huomio Auliesta. Aulie osaa tuon pintsaamisen hyvin, lukee paikan oikein ja voittaa isona pelaajana joko miehen tai kiekon. Tuo pintsaaminen on P-Amerikassa hyvin yleistä. Kaukalo on siellä pienempi joten siellä tuo on myös riskittömämpää ja kannattavampaa. Muutenkin tuo Aulien pelinluku on todella hyvää luokkaa. Ei uskoisi että äijä on noin 2 metrinen ja painaa yli 100kg, sillä Aulieta ei nopeammatkaan pelaajat ole 1vs1 :sissä kiertäneet vaan Aulie osaa lukea tilanteen siten, että oma jalka riittää varmasti tilanteeseen. Toki Auliella on kokoisekseen myös hyvä luistelu. 1vs1-tilanteessa takaperin luistellen perse vähän alhaalla, ja pitkän mailan ollessa ulkona, vastustajan on vaikea häntä ohittaa kiekollisena.
 
Viimeksi muokattu:

Doforos

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsingfors, LA Kings, MMÅ
Jääkiekko on niin mielenkiintoinen laji kun siinä tapahtuu koko ajan näitä pieniä hienouksia. Vaatii pelaajalta paljon lukemista ja hereilläoloa sekä myös joukkueena todella vaativa laji - varsinkin huipputasolla.

Tuosta pintsauksesta vielä, sekin pitää suorittaa voittamalla se kiekko tai edes mies, muuten siitä ei ole mitään hyötyä vaan ainoastaan haittaa, yksi mies alhaalla vähemmän

Tämä nimenomaan. Pintsaamisessa ei ole kyse vain pakin pelinluvusta että ehtiikö varmasti siihen kiekkoon/mieheen, koska pahin juttuhan on että vastustaja pääsee pakin ohi kiekon kanssa ja vielä hyvällä jalalla. Siinä on kyse myös siitä, missä omat hyökkääjät ovat juuri sillä hetkellä. Käyt kolaamassa kiekollisen hyökkääjän pystyyn komeasti yleisön ulvoessa, mutta omat hyökkääjät ovat kaikki syvällä ja vastustajan toinen hyökkääjä nappaa irtokiekon mukaansa ja käynnistää 2vs1 hyökkäyksen. Ei hyvä. Eli ei vain sitä että lukee, ehtiikö kiekkoon/mieheen vaan myös sitä, että lukee nopeasti tai tiedostaa (ja luottaa omaan tiedostamiseen (awareness)) missä omat pelaajat liikkuvat, onko joku valmis ottamaan sen pakin paikan tai jo on selvästi alempana. Ja tämä on mielestäni keskeistä HIFK'n aktiivisessa ja aloitteellisessa pelitavassa. Mennään niihin tilanteisiin, kun on mahdollisuus, mutta kaikkien kentälläolevien on oltava hereillä ja reagoitava pelaajien aloitteisiin.

Hockey sense/IQ, awareness... nämä ovat niitä joissa Aulie on aivan huippuluokkaa. Lisätään tähän iso runko, pitkä maila, hyvällä tasolla oleva luistelu. On meillä tässä puolustaja. Lisäksi fiksuna pelaajana ja ihmisenä ottaa koko ajan oppia peli ja vaihto kerrallaan. Varmasti yrittää ensi kaudella takaisin NHL, jos ei pääse, tervetuloa takaisin Stadiin!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Usein puhutaan siitä, tarvitaanko kiekollista pakkia, yleispakkia vai varmaa stay at home -tyyppistä pakkia.

Nyt tarvitaan Punaisesta Perheestä joku varmasti stay at home -tyyppinen nainen pokaamaan Aulie. Se olisi match made in heaven.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Usein puhutaan siitä, tarvitaanko kiekollista pakkia, yleispakkia vai varmaa stay at home -tyyppistä pakkia.

Nyt tarvitaan Punaisesta Perheestä joku varmasti stay at home -tyyppinen nainen pokaamaan Aulie. Se olisi match made in heaven.

Tuen tätä projektia. Toivon tosiaan, ettei pokaaja sitten ole sellainen nainen, joka suostuu lähtemään viideksi tai kymmeneksi vuodeksi ämeriikköihin, vaan erittäin tukevasti juuri stay at home -tyyppinen nainen.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Usein puhutaan siitä, tarvitaanko kiekollista pakkia, yleispakkia vai varmaa stay at home -tyyppistä pakkia.

Nyt tarvitaan Punaisesta Perheestä joku varmasti stay at home -tyyppinen nainen pokaamaan Aulie. Se olisi match made in heaven.
Olisko tähän halukkaita, jos Office järjestäisi jonkun "Hampaattomalle Kanukille Morsian"-tyyppisen rekrytointi kampanjan, kenties ulkomailta kopioidussa TV-formaatissa....
 
#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Piti ihan googleen siirtyä näiden pokausfantasioiden vuoksi. Vaikuttaisi siltä, että pitkäaikainen tyttöystävä, Ryan Getzlafin serkku, on viety jo vihille. Toinen kuva.

(Edit: ei tuosta vuosi taida sentään selvitä...)
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
@#_6
Näinhän se olikin, pääs unohtuun, ku jännittää vanhaa miestä niin vietävästi...
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Luojan kiitos, The Kuningaspakki Keijo is back. Joku sanoi että olisi saanut kiekosta jalkaan, että olisko mennyt nää pari peliä jättimustelmaa parannellessa. Nyt on Yonkmanin turha ruveta elvistelemään...
 
Vaikka Keijo ei ole mikään kuningas, niin laittaisin ekana kentälle kun tiukka paikka tulee. Erityisesti lämmitti nähdä Aulis juhanin kanssa - koko Euroopan tasolla kova pari nykykunnossaan. Järviselle paras mahdollinen korvaaja olisi tässä, plus jokunen kymppi.
 
Lasse#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko tämä Aulien ylistys joka inside vitsi jota en ole ymmärtänyt vai olenko niin negatiivinen ihminen, että virheet pistävät silmään herkästi. Pidän kyllä Auliesta ja voisi puolestani jatkaakin täällä ensi kaudella, mutta eihän hän ole lähimaillakaan esim. Järvisen tasoa. Pelin avaamisessa sattuu virheitä, eikä hän mikään kurko ole oman maalin edessäkään. Eilen toisessa maalissa Aulie maalin edessä, josta ei saa sudittua kiekkoa pois, eikä saa tuppuraista kuriin ja hän pääsee lapioimaan aivan rauhassa helpon riparin sisään. Muissakin peleissä ollut samankaltaisia otteita. Ei toki tee niin räikeitä virheitä kuin esim. Taipalus, mutta sijoittumisvirheitä ja huolimattomia ratkaisuja. Kehityskelpoinen pelaaja, mutta tosiaan, itse en näe häntä lähellekään niin kovana tekijänä kuin täällä hehkutetaan. Jos pitäisi valita Genen ja Aulien välillä, ottaisin epäröimättä Genen!
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦

Tätä samaa on pohdittu broidin kanssa hallilla koko pleijareiden ajan. Muutaman kerran olen meinannut kommentoida, mutta sitten päättänyt olla sohimatta ampiaispesään. Kiitos siis rohkeasta avauksesta!

Pelsu sarjassa pelasi itsensä useamman kerran pihalle, kun lähti hakemaan keskialueen pommia tai irtokiekkoa ja kaveri menikin ohi. Oman maalin edessä äijä on hävinnyt useamman kerran ja näistä räikeimpänä tuo yksi Pelsupapparaisen maali, jossa Aulie ensiksi pudotti mailansa ja jäi siitä itkemään tuomarille kun oma äijä on maalin kulmalla vapaana. Tässä sai jopa armoa, kun se kiekko ei sinne vapaalle äijälle heti tullut. Aulie nosti viimein mailansa ja meni maalin eteen, muttei vieläkään kattonut sitä omaa äijäänsä pois vaan jäi siihen keskelle ihailemaan pakkiparinsa suoriutumista. Tuossa ajassa se 43-vuotias lahtelainen kerkesi sitten hahmottamaan liikennetilanteen ja meni kirkkaasti risteyksestä vihreän valon suuntaan.

Aulie on ihan hyvä jätkä ja on tehnyt paljon myös hyvää, mutta hypetys lähtee kyllä välillä täällä täysin lapasesta.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Auliesta olen sitä mieltä, että hän on täyttänyt oman ruutunsa hyvin. Pakeistamme Grillfors, Järvinen, Aulie, Auvitu ovat defensiivisesti mainioita. Offensiivisesti Auvitu, Taimi ja ehkä Grillfors ovat vastanneet odotuksia. Viivalla pitäisi aina olla 2 mielellään 3 pelotetta joukkueessa, jotta saadaan vastustajan kärkipuolustaja(t) irtoamaan korkeammalle neliöstä. Silloin saadaan: a) enemmän tilaa hyökkääjille b) enemmän laukaisutilaa viivapelotteelle! Tämä on puuttunut koko kauden IFK:lta. Nyt vain Auvitu on ollut pelotteena (outoa, sillä laukaukset osuivat runkosarjassa molarin rintaan, ykköskarvaajaan tai menivät pari metriä ohi). Ehkä ei outoa, kun kyseessä on UPEALLA ASENTEELLA pelaava äijä.
 
HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Lapa jäähän, nimi lehteen. Mahtavaa, että Keijokin sai maalitilin auki. Mahtava pelaaja ja huikea haku Nybarilta!

Piti tämäkin päivä nähdä, että Keith Aulie tekee maalin ratkaisevassa välieräpelissä. Nousulla, jättäen Tuppuraisen metrin jälkeen. Vetokin epäonnistui.

Aulie pelasi(jälleen) Auvitun vierellä niin varman ja virheettömän pelin, että hattu pois. Kiitos.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Keijo on niin hyvä tällä hetkellä Yohanin kanssa, etten kaipaa Grilliä mitenkään erityisemmin kokoonpanoon.
Ei pahalla Danielia kohtaan, mutta toista kevättä putkeen kylmänä isojen matsien aikaan.
Onneks Nyba, meidän kaikkien sankari, löysi Keijon paikkaamaan!
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Olen yrittänyt etsiä tiheällä kammalla Hiitelän kolumnia Auliesta, mutta en löydä sitä sitten mistään? Muistaako joku muukin kyseisen kolumnin jossa Hiitelä totesi TAAS IFK:n kauden olleen menetetyn kun hommasi tappelija tai vastaavan.. :D
 
tomechkin

Onko kirjoittanut oikeesti noin? :DD Ilmeisesti "Urheilutoimittaja" googletti kaverin mitat ja veti johtopäätöksiä, itseäni ainakin ihmetyttää mitä jengiä pääsee toimittajiksi. Tuntuu etteivät useimmat ymmärrä pelistä tai pelaajista mitään.
Haastatteluissa kysymykset on luokkaa mitä mietit, mikä tunnelma/miltä tuntuu. NHLssä osaa toimittajat/haastattelijat kysyä jotain itse pelistäkin..
 
Helveti kun en löydä sitä mistään. Siinä luki vielä, että heikon luistelun vuoksi ei ole koskaan aanut paikkaa pidettyä NHL:ssä ja muuta diipdaapaa. Mutta kun ei löydy niin ei..
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Helveti kun en löydä sitä mistään. Siinä luki vielä, että heikon luistelun vuoksi ei ole koskaan aanut paikkaa pidettyä NHL:ssä ja muuta diipdaapaa. Mutta kun ei löydy niin ei..

Sekoitatkohan Hiitelän juttuun Byersistä? Tuossa nostetaan esiin juuri luistelu ja tappelut. Auliesta en muista varsinaista teilausta olleen mediassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös