Ke 9.12.2009 D Team - Jukurit

  • 1 227
  • 2

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Huomisella Mestis-kierroksella sarjajohtaja D Team saa vieraakseen Jukurit. Loukkaantumisten ja muiden poissaolojen kanssa tuskaileva kotijoukkue on hävinnyt kolme edellistä otteluaan, joista viimeisin oli eilen Suomen U20-maajoukkuetta vastaan. Tuossa ottelussa Dee pelasi kaksi ensimmäistä erää heikosti, mutta paransi huomattavasti kolmannessa erässä ja nousi kahden maalin päähän vieraistaan.

Jukureitakaan vastaan isäntien saldo ei ole tällä kaudella ollut positiivinen, koska mikkeliläiset ovat voittaneet joukkueiden kaksi aikaisempaa kohtaamista. Jälkimmäinen näistä otteluista oli lokakuun lopulla ja tuon voiton jälkeen Jukurit ajautui tappioputkeen, joka katkesi vasta viime viikon maanantaina Kiekko-Vantaata vastaan. Viime lauantaina joukkue hävisi kotonaan Jokipojille jatkoajalla, joten tuloksellisesti vieraillakaan ei ole mennyt erityisen hyvin.

D Teamilta huomenna puuttuvat varmasti Ässissä vuokralla oleva Tuomo Laukkanen sekä tänään JYPin paidassa pelanneet Pekka Jormakka ja Miika Lahti. Loukkaantumisten ja muiden syiden takia Deeltä ovat olleet sivussa Markus Poukkula, Jouni Virpiö, Turo Asplund, Kaarlo Jormakka, Marko Laurikainen, Lauri Taipalus ja Heikki Huovinen, joiden pelaamisesta ennen joulua ei ole tarkempaa tietoa. Pelikieltonsa kärsinyt Jonne Virtanen palasi kokoonpanoon eilen ja toivottavasti myös Jasse Ikonen nähtäisiin huomenna D-paidassa, koska hän ei pelannut tänään JYPissä.

Deen viime otteluiden positiivisinta antia ovat olleet JYPin A-nuorista nostettujen pelaajien hyvät otteet, mistä tuoreimpana esimerkkinä ovat Ossi Ikosen ja Tuomas Helmisen Mestis-uran avausmaalit. Toivottavasti he saavat jatkaa huomennakin kokoonpanossa ellei sairastuvalta palaa miehiä porukalla jäälle.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Joukkueiden kokoonpanot tänään

D Team

Jarno Laitinen (Niko Kaulio)

Timo-Pekka Heikkinen - Jasse Ikonen - Samuli Piiroinen
Matti Koistinen - Vesa Kulmala

Joonas Saari - Jaakko Pelkonen - Kaarlo Jormakka
Petteri Muotka - Riku Silvennoinen

Jonne Virtanen - Pirkka Lahtinen - Yohann Auvitu
Lauri Taipalus - Antti Jaatinen

Henri Heinonen - Taneli Maasalo - Teemu Varjamo

Jasse Ikonen palaa odotetusti D-paitaan, joten kotijoukkue saa peliin neljä sentteriä. Myös Kaarlo Jormakka tekee paluun miehistöön kuukauden tauon jälkeen, joten tätäkään D Team-Jukurit-ottelua ei pelata ilman Jormakoita. Lauri Taipalus ja Panu Hyyppä vuorottelevat ilmeisesti Antti Jaatisen parina ja nyt on Taipaluksen pelivuoro.

Jukurit

Timo Väisänen (Ari Reunanen)

Timo Kuuluvainen - Petri Lehtonen - Henrik Juntunen
Ilkka Kallioinen - Sami Kautto

Antti Ojanen - Jesse Rohtla - Jesse Mankinen
Henrik Forsberg - Ilkka Vaarasuo

Kalle Mäkinen - Tero Kettunen - Henry Hietaharju
Eero Hyvärinen - Simo Pulkki

Markus Piispanen - Oskari Hakomäki - Henri Ryynänen

Vierasjoukkueen JYP-kasvateista Eero Hyvärinen ei ollut viimeksi Jyväskylässä Jukureiden mukana, mutta nyt hän on kolmospakkiparissa. Ilkka Vaarasuo oli tänään Radio Jyväskylän haastattelussa ja lupasi/uhkasi tehdä illalla komean maalin. Illalla nähdään, pitääkö lupaus.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Vierasjoukkueen JYP-kasvateista Eero Hyvärinen ei ollut viimeksi Jyväskylässä Jukureiden mukana, mutta nyt hän on kolmospakkiparissa. Ilkka Vaarasuo oli tänään Radio Jyväskylän haastattelussa ja lupasi/uhkasi tehdä illalla komean maalin. Illalla nähdään, pitääkö lupaus.

Olisi muuten Ilkan eka maali tällä kaudella, muista runkopelaajista Simo Pulkki myös ilman maalia. Hyvärinen korvaa Teemu Metson, muuten mennään samoilla kuin Jokipoikia vastaan.

Kohta kohti ilmeetömin ilmein kohti Jyväskylää, saa nähdä mihin suuntaan ilme vaihtuu illalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös