Kaksi varsin mukavassa vireessä olevaa joukkuetta iskevät tänään yhteen Heinolassa. HeKillä on alla kaksi hienoa voittoa sarjan ennakkosuosikeista Jokiposta ja K-Vantaasta. Jukurit taasen murjoi tylysti edellisessä ottelussaan sarjanousija RoKin Kalevankankaan jäähän.
Ennakkosuosikkia illan koitokseen on aika vaikea hakea. Tasaista tulee olemaan. Ratkaisua otteluun voisi hakea Jukureiden ykköskentästä ja ylivoimasta. Lindholm - Lehtonen - Kuuluvainen ketju voi tehdä tarvittavat maalit Jukureille juurikin ylivoimalla. Eli boksista kannattaa heinolalaisten pysyä poissa. Sama pätee myös toisinpäin, Uronen - Keinänen - Pusa -kolmikko osaa kyllä maalinteon. Toki Jukureiden alivoimapeli on ollut tällä kaudella vakuuttavaa. 37 minuuttia on Jukurit pelannut alivoimalla ja yhtään maalia ei ole vastustaja tehnyt Jukuri-verkkoon. Sen sijaan kerran on Jukurit iskenyt (Kettunen) AV:lla.
Mielenkiintoinen pointti tänään on Jukureiden maalivahtivalinta. Antaako Lipiäinen Timo Väisäselle näyttöpaikan ex-seuraansa vastaan? Se selviää päivän kuluessa.
Bussillinen Jukuri-faneja matkaa tänään Heinolaan antamaan vastusta katsomossa heinolalaisille..
ps. Miksi ottelu ei ole veikkauksen pitkävetolistalla??

Viimeksi muokattu: