Kausikortit ja liput

  • 81 203
  • 324
Voihan millä tahansa kausarilla olla vaikka vääntämässä kakkosta hallin posliinin koko pelin, jos siltä tuntuu, joten ei sillä ole merkitystä. Seisomakortilla ei kuitenkaan ole mitään asiaa istumaan, joten sinänsä väliä ei ole. Nyt on tarkoituksena myllyttää siten tilanne, että luodaan heti vankka pohja Kouvolaan uuteen seisomakatsomoon, eikä nyt ainakaan voida sanoa, että sitä olisi hinnalla pilattu.

Itse ainakin suosikkijoukkuettani kannatan mielummin tunnelman keskipisteessä ja seisaalteni. Toiveissa olisi, että B-katsomosta saadaan irroitettua äänekästä väkeä myös "ståndariin."
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Ah tuo loskaa täynnä oleva helmikuun alun päivä, jolloin vastaan tulee taas vaikkapa HPK. Hallissa on 2200 ihmistä ja uusi noin sadan vahva järjestysmieskalusto on valjastettu varmistamaan sen, että kukaan seisomalipulla varustettu vaan istahda puolityhjänä oleville kuppipenkeille. Siinä menee resurssit hyvään käyttöön. Samoin tuo "ette sitten enää seiso juoksuradalla" on todella "tarpeellinen" uudistus, mutta kun on tätä "palautetta". Rannistoa on jo konsultoitu käyttäjäkyselyiden tekemisestä.
 
Omasta mielestäni kyllä on hyvä asia vain, että puututaan tarkemmin näihin lippukikkailuihin, koska eihän se nyt ole reilua niille, jotka lipustaan ovat oikeasti maksaneet. Kaidejuttu johtuu myös siitä, että viime kaudella muutamaan otteeseen pari sivukatsomossa istunutta sai kuumat kahvit niskaansa, kun putkijengiläiset ilakoivat.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Minä haluan sitten kyllä myös kausikorttilaisena rahaa takaisin, jos kauden aikana tulee yhtään kampanjaa, jonka kautta joku saa pääsyn halliin edullisemmin. Loppuu tämä kikkailu.

Tuo kahvipointti on ihan hyvä huomio ja samoin toki silloin, jos halli on kovin täynnä niin siinä on myös turvallisuuden näkökulma.
 
Schröder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Augsburger Panther, Torpedo Nizhny Novgorod, JYP
Halpa hinta, kuten sanottua Ässät myi omaansa kuitenkin 99€ ja JYPkin 149€.

Hienoa kuitenkin näin yleisesti huomata, että seisomapaikkalippujen hintakehitys näyttäisi muuttavan järkevämmäksi. Niillä paikoilla käy kuitenkin opiskelijat ja muut "köyhemmät" jotka kuitenkin tuovat halliin paljon tunnelmaa.
 
Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows

kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Muutama päivä sitten KooKoon kausikortin seisomakatsomoon tilasin, kun ajattelin paikkakunnan joukkuetta tukea liigan aloitustaipaleella. Minulle se kuitenkin maksoi 350€. Olen Kouvolan seudulla parikymmentä vuotta asunut, mutten mihinkään kannattajaryhmään kuitenkaan kuulunut. Olen siis lähinnä ollut JYPin etäkannattaja, kun KooKoo ei ole liigassa ollut. Muutaman KooKoon pelin joka talvi käynyt toki katsomassa.

Nyt pitää näin tollona kysellä: Olisiko minun siis pitänyt liittyä johonkin kuudes kenttäpelaaja -lahkoon, jotta olisin saanut saman seisomapaikan yli satasen halvemmalla? Ja saanko nyt seisoskella samassa päädyssä tämän kuudennen kenttäpelaajan kanssa, vai onko minun mentävä johonkin muualle seisomaan? Entä saako näillä kalliilla seisomahinnoilla ehkä joskus istuutuakin, jos halli sattuu kumisemaan tyhjyyttään?
 
Zikako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
350/215 euroa seisomaan. Eihän noi ny mitkään halvat ole. Meinataanko siellä että ekalla kaudella löytyy Liigaan katsojia Kouvolassa paremmin kuin esim. Lahes? Toivotaan tietysti, että löytyy niin sitä parempi joukkue olisi paikallisissa vastassa.
 
Old Tom

Vaikea sanoa tässä vaiheessa, tuleeko KooKoo vetämään kovempia yleisömääriä kuin Pelicans. Vertailukohtaa siitä, kun nämä joukkueet ovat pelanneet samalla sarjatasolla on kuitenkin kulunut 25 vuotta. Aikoinaan divarissa ja liigakarsinnoissakin KooKoo veti kovempia yleisömääriä kuin Pelicansin edeltäjät K-Reipas ym. Reippaat. Uskoisin, että KooKoon yleisökeskiarvo tulee ensi kaudella olemaan noin 3500 katsojan paikkeilla. Toki SaiPa ja Pelicans matsit vetävät lehtereille vieläkin enemmän katsojia.

KooKoon peleihin seisomapaikka aikuisilta maksaa 350 euroa ja lapsilta 180 euroa 26.6.2015 saakka.
Seisomakausikorttien hinnat 27.6.2015 alkaen ovat aikuisilta 395 euroa ja lapsilta 200 euroa.

KooKoon kausikorttien hinnat löytyy oheisesta linkistä:

Kausikortit | KooKoo
 
Kortti on suunnattu kannattajille, mutta on myös vapaassa myynnissä, jos liittyy kannatusyhdistyksen jäseneksi. Kortti on C-päädyn seisomakatsomoon, eikä sillä pääse muihin katsomoihin (pl. sivun seisomakatsomon sen ollessa auki). Mielestäni hieno juttu KooKoolta ja tällä tähdätään enemmän faniyhteisön kasvatukseen, sekä siihen, että pystytään luomaan seisomakatsomokulttuuria heti ensimmäisestä kaudesta lähtien.

Kun kyse on omasta jengistäni, en voi kuvitella sellaista keissiä, että haluaisin mielummin istua kuin seistä. Tunnetta peliin.
 
Oskupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pepe Jürgens
Nyt on KooKoolla niin loistava paikka katsoa peliä että tilasin oikein 2kpl kausikortteja!! Elämäni ensimmäiset sellaiset!
Elikkäs sen uuden parviravintolan edessä on 2kpl penkkirivejä mistä näkee pelin loistavasti! tiskille matkaa muutama metri ja vielä vessakin vieressä!!
Kyseisillä penkeillä saa vielä juoda olutta!!!! Loistavaa KooKoo!! Hintakaan mielestäni paha, etten jopa sanoisi edullinen!
 
Joo kyllähän tuo on aika huikea katsomo, saisi olla saatana koko halli yhtä parviravintolaa, niin brenkut voisi tuoda paikoilleen.

Kausareita menee kuulemma hyvää ja tasaiseen tahtiin ja nyt varmaan saadaan lisää paukutusta asiaan, kun C-päädyn seisomakausareita myydään KKP:n jäsenillekin 200:n euron hintaan, joten 15 euron jäsenmaksun maksaminen siihen päälle ei tuskin ole kovin paha juttu.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Elikkäs sen uuden parviravintolan edessä on 2kpl penkkirivejä mistä näkee pelin loistavasti! tiskille matkaa muutama metri ja vielä vessakin vieressä!!
Kyseisillä penkeillä saa vielä juoda olutta!!!! Loistavaa KooKoo!! Hintakaan mielestäni paha, etten jopa sanoisi edullinen!
Oletko aivan varma, että merkatuilla penkeillä saa juoda olutta? Tai saanko kysyä, että mistä sait vahvistuksen tähän?

Muissa Suomen "Colosseumeissa" ei saa juoda alkoholijuomia esim. aitioiden edessä olevilla penkeillä, mm. Hartwall Areenalla. Tätä on tullut itsekin mietittyä, että nuo olisi kyllä aivan parhaat paikat, jos näin on kuten sanoit. Ilmeisesti siis anniskelualueelle saa tuoda ns. merkittyjä istuimia.
 
Kyllä saa! Varmistin vielä toimistolta tänään kun liput tilasin!

hieman yli puolet noista paikoista oli jo myyty. Niitä taisi olla yhteensä 68kpl
 
http://yle.fi/uutiset/latkafaneille...aikoille__veivat_istumapaikat_kasista/8115500

YLE tehnyt juttua hallirempasta ja yleisesti KooKoosta, mutta se tieto mikä tänne toi oli se, että KooKoo on nyt myynnyt yli 85% kausaritavoitteestaan (eli n. 1300 kausikorttia), joka on ollut 1500 kausikorttia. Osakeantiakin jatketaan tilikauden loppuun ja kaikki 200 osaketta eivät vielä ole menneet (eli 400 000 euroa).

Sport möi viime kaudella ennen kauden alkua 1400 kausikorttia, Pelicans menestysvuosinaan joulutauolla tavoitti 1500:n rajan ja esim. HPK tavoittelee 1300:n kausarin myyntiä, jonka KooKoo on siis jo ylittänyt.

Eiköhän kausikorttien määrä tule olemaan siellä 1750:n pinnassa?
 
Viimeksi muokattu:

Trapezoid

Erittäin positiivista tämä vauhdikas kausarimyynti. Kuitenkin heinäkuu vasta alkoi ja tuskimpa monilla hoki on ensimmäisenä mielessä, joten kortteja tullaan myymään vielä paljon kauden lähestyessä. Tietysti viime kauden kausarin omistajat ovat todella edullisesti saaneet kortit ostettua, joten ehkä vastaavanlaisia tuloja, kuten jotkin muut seurat saavat, ei Kookoo näillä määrillä saa. Kuitenkin kaikinpuolin erittäin hieno juttu!
 
Oskupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pepe Jürgens
Lippujen hinnoittelu on järkevällä tasolla, jos mietitään tuota 3500 ihmisen keskiarvon tavoitetta. Mitä olen ihmisten kanssa jutellut, niin monet meinaavat käydä pelin kaksi katsomassa, vaikka eivät ole peleissä aiemmin käynyt. Sport on ehkä se johon on helpoin verrata. Sporalla taisi keskiarvo mestiksessä pyöriä siinä 2400. Liigassa siihen tuli se 1000 päälle. Jos olen oikein käsittänyt, niin Vaasassa olisi potentiaalia enempääkin mutta halli tulee vastaan. Iso osa katsojista jättää tulematta jos ei ole istumapaikkaa tarjolla. Itse kuulun tähän samaan ryhmään, jää runkosarjan tiistai ottelu satavarmasti katsomatta jos ainoa lippu mitä tarjolla on, on päädyn seosomapaikka.
 
Bigg_Doggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vieläkö Liigassa jossain joukkueessa lasketaan kaikki kausarilaiset yleisöön mukaan? KooKoohan on laskenyt määriinsä vain paikalla olijat? Miten ensi kaudella?
Uskoisin että kaikissa.
Onhan ne kausikortit kummiskin maksettuja, joten miksi niitä ei laskisi mukaan?
Joillakin on normaalisti lasku, joillain liittyy sponsorisopimukseen + junnuvalmentajat/pelaajien omat kausikortit jotka kuuluvat etuihin.
 
KooKoo ei ole ainakaan ikinä laskenut käyttämättömiä kausareita mukaan yleisömääriin. Kouvolassa peleihin tultaessa lipuista, sekä kausikorteista otetaan viivakoodilukijalla tiedot, jotka sitten antavat reaaliaikasen lukeman yleisömäärästä. Jotkut Liiga-seurat ovat harrastaneet ainakin tuota kausareiden lisäämistä yleisömäärään, mutta Kouvolassa ei ainakaan ole Mestis-aikoina näin tehty.
 
Suosikkijoukkue
KK

Sitähän minäkin. Mietin vain, alkaako KooKookin kaunistelemaan lukujaan nyt kun mennään Liigaan. Toivon, että tähänkin tulisi joku tolkku muidenkin osalta, että saataisiin oikea luku paikallaolijoista.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toki muuallakin kausikortit skannataan viivakoodilla, mutta se ei tarkoita etteikö kaikkia kausikortteja laskettaisi yleisömäärään. Vai luuletteko esimerkiksi loppuunmyydyn hallin yleisömääräksi ilmoitettavan yksi vajaa, jos yksi kausikorttilainen on joutunut jäämään kotiin flunssan takia?
 
En luule vaan tiedän, että KooKoo on mestiksessä ilmoittanut yleisömääräksi ainoastaan otteluun saapuneet katsojat. Kaikkia kausikortteja ei ole ilmoitettu vaan ainoastaan ne katsojat, ketkä ovat paikalla. Eräässäkin KooKoon harjoitusottelussa ilmoitettu ylisömäärä oli huomattavsti pienempi, kuin mitä KooKoo oli myynyt kausikortteja eli esimerkkinä KooKoo oli myynyt siihen mennessä 1000 kausikorttia, mutta harjoitusottelun yleisömäärksi ilmoitettiin vain 700 katsojaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös