Kaupat, waiverit ja uudet sopimukset 2016–2017

  • 542 015
  • 1 686

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Islanders laittoi Jaroslav Halakin waiversiin.

Oho, tuo yllätti. Kyllähän sen tiesi että he kaupittelivat Halakia, mutta että ihan waiversiin sitten päätyivät laittamaan hänet?

Berubelle lienee startteja luvassa loppukaudesta. Islanders on vuoden vetänyt kolmen veskarin taktiikalla, siitä lähtien kun poimivat vuosi sitten harjoitusleirien päätteeksi Beruben waivereista. Nyt sitten tuli ratkaisu kolmen maalivahdin taktikkaan kun Halak lähti waiversiin. Sillä välin Berube on istunut lähes kokoajan tyhjän panttina siellä, vailla peliaikaa. Loppukaudesta muistaakseni pitäisi saada vähintään 30 minuuttia peliaikaa jossain 25 ottelussa jotta ei olisi kesällä vähäisen kokemuksensa vuoksi UFA-statuksella. Kun kerran ovat kokoajan pitäneet hänet ylhäällä ja nyt heittivät Halakin waiversiin, niin luulisi Beruben varalle olevan suunnitelmia, ja aikeissa välttää se ettei siitä tule kesällä UFA:aa sitten.
 
Joo onhan tuo Islesin maalivahtikuvio ihmetyttänyt jo viime kaudesta saakka. Kuten sanoit, niin Beruben varalla jotain suunnitelmia täytyy olla kun pelkäsivät niin kovasti, että menettävät waiversin kautta hänet ja siksi pitivät koko ajan ylhäällä.

Hauska juttu on sekin, että Halakilla ja Berubella on sama agentti, Allan Walsh, joka on alusta saakka kritisoinut varsin kovin sanoin Islandersin peluutusta. Kolmen maalivahdin kanssa maalivahdit eivät saa riittävästi treeniä pysyäkseen vireessä. Tai siis tätä mieltä Walsh on ollut ja varmaan ihan aiheestakin. Halak laitettiin huhujen mukaan "treidilistalle" heti Walshin viimeisimmän avautumisen jälkeen. Ilmeisesti sitten kauppakumppaneita ei löytynyt ja nyt kokeillaan waiversin kautta päästä Halakista eroon.

Silti tuossa on vielä edelleen yksi asia mitä en ymmärrä. Miksi Islanders on niin rakastunut tuohon Berubeen? Väitän, että kahta molaria ylhäällä pitämällä ja peluuttamalla tulos ei olisi ollut ainakaan nyt nähtyä kehnompi ja Halakilla olisi voinut olla jopa treidiarvoakin. Ja onhan tuossa vielä sekin puoli, että Halak on ainoa nykyisestä kolmikosta, jolla sopimus jatkuu vielä tämän kauden yli. Greiss on UFA ja saattaa karata muualle ja Islanders saa etsiä itselleen uuden maalivahdin Beruben kaveriksi. Berube on RFA.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Arizona Coyotes nappasi Alex Burmistrovin waivereista.

New Jersey Devils nappasi aiemmin tällä kaudella waivereista Nashville Predatorsiin siirtyneen Reid Boucherin takaisin organisaatioonsa.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Arizona Coyotes nappasi Alex Burmistrovin waivereista.

Arizona se jaksaa kokeilla näitä waiveristä poimittuja pelaajia. Ainakin seuraavat pelaajat on reilun vuoden sisään poimittu waiveristä Arizonan toimesta:

2.1.2017 Alex Burmistrov
11.12.2016 Josh Jooris
27.2.2016 Jiri Sekac
13.1.2016 Kevin Connauton
6.12.2015 Viktor Tikhonov

Connauton noista taitaa olla ainoa josta on ollut edes vähän iloa.
 
Doaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes, Shane Doan
Arizona se jaksaa kokeilla näitä waiveristä poimittuja pelaajia. Ainakin seuraavat pelaajat on reilun vuoden sisään poimittu waiveristä Arizonan toimesta.

Pakko se on waivereihin tarrautua kun tyhjennysmyynti on edessä, eikä farmista haluta nostaa nuoria kavereita häviämään show'n puolelle
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Eilen waivereista Devilsin poimima Reid Boucher on jälleen laitettu waivereihin tänään.

Mielenkiintoinen tilanne. Devils selvästi otti Boucherin takaisin organisaatioonsa tarkoituksena saada hänet pelaamaan AHL-joukkueensa riveissä. Se olisikin onnistunut ilman uusia waivereita, mikäli kukaan toinen NHL-joukkue ei olisi edellisellä waiver-kierroksella yrittänyt poimia tätä riveihinsä. Mutta selvästi siellä joku toinen joukkue oli laittanut kiinnityksen Boucheriin, koska muuten tätä tämänpäiväistä waiver-kierrosta ei olisi enää tarvittu. Nyt sitä nähdään että laittaako kyseinen joukkue uudestaan kiinnityksen Boucheriin vai antaako Devilsin ujuttaa hänet AHL:ään.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Ty Rattie tekee seuraa Boucherille waiverissä. Rattie oli joskus varsin kova maalintekijäprospecti joka ainakin junnuissa ja ekalla kaudella AHL:ssäkin upotti kiekkoa häkkiin mukavalla tahdilla. Yllättävän vähän (29 peliä, 4+4) näytönpaikkoja NHL:ssä Rattie sai ennenkuin Blues laittoin tämän vuorolla #32 varatun hyökkääjän waiveriin.
 
adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Ihmettelen hiukan jos ei Rattieta nappaa kukaan, en tosin tiedä onko joukkueilla tarvetta, mutta eipä siinä mitään häviä. Buffalo voisi kyllä kokeilla, loukkaantumisia tullut ja mm. Larsson loppukauden sivussa. Ei tarvitsisi näitä AHL -miehiä nostella.
 
Samaa mieltä kuin yllä. Rattie on ensimmäinen ihan järkevä nimi tämän kauden waiversilla. Siis edelleen nuori, mutta (ainakin joskus) todella lupaava hyökkääjä. Kaiken lisäksi Rattien ura ei tilastojen valossa ole mitenkään kyykännyt ammattilaisurallaan. Ensin loistava junnu-ura ja nyt kolme tuloksellisesti tehokasta kautta AHL:ssä, mutta todella vähän näyttöpaikkoja NHL:ssä. Onhan sille syynsä miksei Blues näe hänellä käyttöä, mutta aivan varmasti tuollainen paketti houkuttaa muita NHL-seuroja. Miten se waiverjärjestys menikään? Siis joo sarjataulukon mukaan, mutta onko se tämän päivän tilanne vai mikä?
 
Marraskuun 1. päivä alkaen waiver-järjestys menee aina kuluvan kauden sarjataulukon mukaan.

Tarkoitin lähinnä sitä, että mistä hetkestä sarjataulukkoa luetaan ja miten. Rattie laitettiin eilen klo jotain ja on waiversissa 24 tuntia siitä eteenpäin. Sarjataulukko luetaan siis tasan siitä hetkestä kun pelaaja waiversiin laitettiin eli ennen viime yön pelejä. Sarjataulukon järjestys on tietysti käännetty, niin että huonoin saa kiinnittää ensimmäisenä ja niin edelleen. Mutta miten sarjataulukon pelimäärien erot huomioidaan? Luetaanko suoraan pisteitä vai esim. voittoprosenttia? Eli lasketaanko esim. Jets liigan 3. huonoimmaksi vai vasta 5. tai 6. huonoimmaksi?

Tämä elintärkeä asia minua juuri nyt mietityttää.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara

If more than one team makes a claim, then the player will be transferred to the team having the lowest percentage of possible points in league standings at the time of the request for waivers.

Toveri Wikipedia tarjosi tuollaista.

Toivottavasti Sakic nappaa Coloradon varausvuorolla napatun pojan vihdoista viimein kotiin.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Tarkoitin lähinnä sitä, että mistä hetkestä sarjataulukkoa luetaan ja miten. Rattie laitettiin eilen klo jotain ja on waiversissa 24 tuntia siitä eteenpäin. Sarjataulukko luetaan siis tasan siitä hetkestä kun pelaaja waiversiin laitettiin eli ennen viime yön pelejä. Sarjataulukon järjestys on tietysti käännetty, niin että huonoin saa kiinnittää ensimmäisenä ja niin edelleen. Mutta miten sarjataulukon pelimäärien erot huomioidaan? Luetaanko suoraan pisteitä vai esim. voittoprosenttia? Eli lasketaanko esim. Jets liigan 3. huonoimmaksi vai vasta 5. tai 6. huonoimmaksi?

Tämä elintärkeä asia minua juuri nyt mietityttää.

CBA:ssa lukee että "at the time of the request for Waivers"

Waivereita pyydettiin ennen eilistä pelikierrosta, joten käsitän sen niin että ennen viime yön pelikierrosta ollut sarjataulukko ratkaisee järjestyksen.

Niin ja tosiaan pistemääräprosentin mukaan mennään. Jets taisi olla ennen yön kierrosta 4. huonoin sen perusteella.
 
Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Ty Rattie --> Carolina Hurricanes
Reid Boucher --> Vancouver Canucks

Molemmat siis kelpasivat waivereista uusille joukkueille.

Anton Khudobin ja Matt Nieto sitten puolestaan tänään waivereissa.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Reid Boucher --> Vancouver Canucks

Toki Rattie olisi ollut potentiaalisempi pelaaja, mutta ei Boucher välttämättä ole huono kokeilu Vancouverilta. Boucher saattaisi sopia Sedinien ketjuun, kun siinä ei välttämättä tarvita nopeutta vaan lähinnä maalintekotaitoa ja kuvioissa mukana pysymistä. Veikkaisin, että paremmin Boucher tuohon sopii kuin nyt mahdollisuuden saanut Megna.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils

Tästä sanoin jo ensimmäisellä waivers-kierroksella, että Boucher sopisi kaikkein parhaiten ei-niin-luistelupitoiseen joukkueeseen. Sen takia Nashville ei tuntunut ensimmäisenä sopivimmalta joukkueelta hänelle. Vancouverissa luulisi saavan paremman mahdollisuuden, vaikkapa sitten Sedinien rinnalla.

Devilsissäkin Boucher olisi saanut luultavasti enemmän näyttöpaikkoja ellei olisi pelannut juuri LW:nä, joka on ainoa pelipaikka, jossa Devils on suhteellisen kilpailukykyinen jengi melkein mihin tahansa muuhun joukkueeseen nähden.

Minkälaisia kommentteja tänään waiverseihin päätyneestä Nietosta?
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Minkälaisia kommentteja tänään waiverseihin päätyneestä Nietosta?

Todella nopea luistelija ja mielestäni ihan taitavakin. Pari kautta sitten ihan kohtalaiset statsitkin, uudet maisemat saattaisivat virkistää uraa. Sharks on todella laadukas joukkue hyökkäyksen osalta, peliaika on jäänyt aika vähiin.

Näkisin hänet mielelläni Blackhawksissa.
 
Jwec

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Minkälaisia kommentteja tänään waiverseihin päätyneestä Nietosta?
Nopea ja hyvä luistelija. Käsiä löytyy hiukan mutta ei ihan hirveästi. Laukaus ei mikään kovin hyvä, mutta kohtuullisen hyvä pelikäsitys. Hyvä puolustava pelaaja ja hyvä alivoimapelaaja. Ei millään lailla fyysinen pelaaja kuitenkaan. Hyvä nelosketjun hyökkääjä, joka voi tarvittaessa stuntata ylemmissäkin ketjuissa ja tosiaan luistelu erityisesti vahvuutena.

Harmi kyllä tosiaan kun Sharks hänet wavereihin laittoi, mutta Labancin ja Meierin otettua paikat pelaavasta kokoonpanosta ei tilaa Nietolle oikein ole. Mutta varmasti otetaan wavereista. Itseasiassa olen hiukan yllättynyt, että Wilson ei saanut Niedosta mitään vastinetta, koska kuitenkin pätevä pelaaja.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Todella nopea luistelija ja mielestäni ihan taitavakin. Pari kautta sitten ihan kohtalaiset statsitkin, uudet maisemat saattaisivat virkistää uraa. Sharks on todella laadukas joukkue hyökkäyksen osalta, peliaika on jäänyt aika vähiin.

Näkisin hänet mielelläni Blackhawksissa.
Ok, kiitos tiedosta. Ilmeisesti vasen laitahyökkääjä. Jos pelaisi oikealla, niin olisi hyvä koohottajakaksikko Devilsiin Miles Woodin kaveriksi. Parin vuoden päästä siihen keskelle vielä Michael McLeod. Voisi sitten fanit tuskailla, kun jätkät liitävät kentällä, mutta tehoja ei tule kummallekaan/kenellekään (hyvistä paikoista huolimatta).

Ja kiitos kommenteista myös @Jwec lle.
 
Jwec

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Ok, ilmeisesti vasen laitahyökkääjä. Jos pelaisi oikealla, niin olisi hyvä koohottajakaksikko Devilsiin Miles Woodin kaveriksi. Parin vuoden päästä siihen keskelle vielä Michael McLeod. Voisi sitten fanit tuskailla, kun jätkät liitävät kentällä, mutta tehoja ei tule kummallekaan/kenellekään (hyvistä paikoista huolimatta).
Nieto on pelannut oikeallakin, joten näkisin hyvin, että Devils voisi hänet wavereista poimia ellei joku ole jo häntä ottanut ennen Devilsin vuoroa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös