Kauden jälkipyykki

  • 194 497
  • 862

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lukon kannattajana nämä ns kuittausyritykset alkoivat hävettämään pelisuorituksia enemmän jo 90-luvun lopulla. Ei silti, ei sitä siihenkään mennessä oltu voitettu yhtään mitään eikä kyllä tulla voittamaankaan mutta mitä pienistä. Pitsin puumulkku on se meidän juttu, niin ja Rauma Rock.

Yleensä en anna @Yuppi n kaltaisten paskojen trollien päästä ihon alle, mutta eilisessä mielentilassa ja parin kaljan jälkeen näin pääsi käymään ja vajosin samalle tasolle. Mielestäni aika vitun säälittävää tulla toisten hiekkalaatikolle aukomaan päätä tällaisessa tilanteessa, mutta kukin tyylillään...
 

HTEspi

Jäsen
Loistavan runkosarjan jälkeen tietysti on pettymys pudota puolivälierissä ulos. Loukkaantumistilanne huomioiden ei kuitenkaan ole mikään ihme, että näin kävi: TPS:n avainpelaajat loukkaantuivat kevättä kohden, HIFK pääsi terveellä rosterilla myllyttämään, joten materiaaliero oli selvästi kallellaan Helsinkiin. Myös keväällä akilleen kantapääksi muodostunut maalinteko tökki pudotuspeleissä, eilenkin oli kyllä paikat varsinaisella peliajalla naulata ratkaisu seitsemänteen peliin.

Sentteriä kaivattiin Kumeliauskasin jäädessä sivuun loppukaudeksi. Sopivaa ei tainnut harmi kyllä löytyä, mutta täytyy muistaa, että tosiaan sama joukkue painoi ilman tätä sentteriä runkosarjan kakkoseksi. Pudotuspeleissä ei juuri ketään Taavitsaista, Virtaa ja Niemistä lukuun ottamatta nostanut tasoaan. Tätä vaaditaan menestystä tavoiteltaessa ja hyvänä esimerkkinä onkin nosteltu 2010 ihmemestaruutta, kun Marko Mäkiset ja kumppanit alistivat JYP:iä välierissä. Nyt tekeminen oli todella väkinäistä, eikä kunnon flow-tilaa saatu päälle lainkaan. Esimerkiksi Thorell ja Perrin hävisivät kuvasta täysin pudotuspeleissä. Savilahti-Nagander oli pettymys ja täysi säkki pudotuspeleissä. Runkosarjassa alkuvaikeuksien jälkeen PSN paransi ja olin jo hieman luottavainen hänen suhteen, mutta pleijareissa tuli isku vasten kasvoja.

Paljon hyviä asioita tapahtui. Etunenässä tämä nuorten pelaajien kehittyminen oli ihailtavaa. Lindstenistä ja Virrasta tuli erinomaisia liigahyökkääjiä. Eronen jatkoi kehitystää liigatason erinomaiseksi liikkuvaksi puolustajaksi. Berger otti valtavia askelia alkukauden koomailujen jälkeen. Taavitsaisessa on potentiaalia alkukaudella nähdyn perusteella, Niemisestä tulee vielä hyvä maalintekijä, kunhan saa hieman fysiikkaa lisää. Kallio on edelleen loistavassa kunnossa ja Tallinder on Liigan paras pelaaja. Setänen ja Georgiev ovat erinomainen maalivahtikaksikko. Tikkanen löysi taas tasonsa ja pelasi mukiinmenevän kauden ja Jonne Virtanen oli todella tärkeä alivoimapelaaja. Nurmi pelasi muutaman pelin ihan hyvin ja häneltä odotan paljon tulevilla kausilla. Nämä vain esimerkkejä ja toivottavasti kaikki nähdään ensi kaudenkin joukkueessa. Ja vaikka Perrinistä alkaa väistämättä aika ajamaan ohi, uskon hänen olleen valtavassa roolissa Lindstenin kasvamisessa nykyiselle tasolleen. Lindstenin lapsenomainen hymy maalin tai syötön jälkeen ja Perrinin taputtelut ja halaukset olivat kauden mittaan mieltänostattavia kokemuksia. Jos Perrin nyt lopettaa, voisi hänelle järkätä ensi kauden alussa jonkun teemaottelun. Hän oli todella tärkeässä osassa Tepsin nostamisessa uskottavaksi seuraksi. Mitä tahansa Perrin-Kallio-Tallinder -akseli tämän kauden jälkeen tekeekin, on TPS heille valtavan kiitoksen velkaa.

Hieman negatiivisesti mieleen jäi ikävä kyllä myös osa nuoriso-osastosta: Karvonen, Keskitalo, Lahtinen, Siiki ja Väyrynen. Lahtinen väläytteli, mutta taso ei tunnu riittävän. Toki joutui loppukaudella etenkin liian suureen rooliin. Väyrysellä sama juttu. Keskitalolle odotin Erosen kaltaista kehityspolkua Tallinderin vieressä, mutta oli aiva oikea ratkaisu palauttaa Tallinder-Eronen -kaksikko, kun Keskitalon sekoilut jatkuivat koko kauden. Ensi kaudella en laskisi Keskitaloa pelaavan kuuden puolustajan joukkoon. Siikin fysiikka ei yksinkertaisesti riitä ja Karvosen edelliskauden hyvät otteet katosivat tyystin.

Pettymys on tietenkin päällimmäinen tunne, mutta itseltä löytyy luottoa tulevaan kauteen. Avainasemassa toki on, että saadaanko Kallio ja Tallinder jatkamaan. Näitä kahta herraa ei pelaajamarkkinoilta voida korvata.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Pitää muistaa että myös HIFK kärsi valtavista loukkaantumisista kauden aikana mutta heidän onnekseen se tapahtui jo runkosarjan alkupuolella. Tämä myös selittää osittain heidän heikkoa sijoitusta perussarjassa ja sanoisinkin ettei ole häpeä pudota heitä vastaan tällä kokoonpanolla.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Joko tämän voi avata? Vai pitääkö odotta pronssipeliin?

Voisi melkein lainata suoraan Auran Aaltojen kommentaattoria, kun mietitään mikä erottaa TPS:n finaaleista.

1. Maalivahti vs. maalivahti
2. Ylivoima vs. ylivoima
3. Alivoima vs. alivoima
4. Poikkeukselliset yksilösuoritukset: kärki on pettänyt pahasti.

Lisättynä pohjoisamerikkalaisella viisaudella hyökkäyspään jäähyistä.

E: heti kun kirjoitti tämän, niin alkoi tapahtua. Mistä muusta voisi avautua? En kyllä vielä poista tätä, jos tämä auttaa.

E2: Höh. No jotenkin kuvaavaa tälle sarjalle, että kaveri ratkaisee kääntölämärin (yksilötaitoa) jälkeiseen ripariin ja siitä tekijänä heidän kapteeninsa. Järvinen, Kuusela, Haapala ja Peltola vei meidän hyökkäyskärkeä kärkeä 6-1. Ei laiteta nollaa, kun pieni efortti oli tossa lopussa. Kaaduttiinko jääräpäisyyteen peluutuksessa. Sitä ei nyt saada koskaan tietää.
 
Viimeksi muokattu:

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eipä tuosta Mänizerin kirjoitukseen ole juuri lisättävää. Paska makuhan tästä kaudesta kevään takia jää. Liian kokematon valmennus, Kallion ja Tallinderin loukkaantumiset, erikoistilannepelaaminen ja lopulta myös maalivahtipeli estivät positiiviset pleijarit.

Edit. Altavastaajana ainakin osataan pelata! Hieno nousu. Mutta kun voitosta pitäis pelata, niin joukkue menee kipsiin. Paljon on ens kaudeksi töitä edessä.
 
Viimeksi muokattu:

Kaukalonreuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Runkosarjan paras erikoistilannejoukkue sun muuta.
Mikä muuttui playoffeissa? Ei vaan vittu voi tuolla kokemuksen määrällä tapahtua sitä kuuluisaa "sulamista".

Tehtiinkö Tappara-sarjassa yhtään YV-maalia?
Lähes jokaisessa alivoimassa kiekko löytyy omasta verkosta, vaikka ennakkoon Tapparan YV:n piti olla silkkaa paskaa.

Ei paljoa lohduta hyvä runkosarja, kun sitä samaa tasoa ei löytynyt sitten tosipaikassa ja tuli jännäkakat housuun jokaisella tuolla.

Ja kuinka monta kertaa ei saatu kiekkoa edes tyhjään rysään? Lauantaina Palmu huitelee ohi kiekosta, tänään myös pari tyhjää en nyt muista kenellä mut ei vaan mene.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Housuunpaskomiset omissa kotimatseissa, surkea ykkösmaalivahti, valmennustiimin kokemattomuus ja huono erikoistilannepelaaminen ratkaisi tämän sarjan ja sitä myötä kauden. Pronssi olisi vielä ihan hyvä päätös Kallion uralle ja toivotaan, että se tulee.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Erinomaisen hyvä runkosarja (miinus ne ajoittaiset kotinukahtelut), aivan hirvittävän huonot playoffit.

- Erikoistilannepelaaminen varsinkin Tappara-sarjassa aivan suolesta. Ylivoimaprosentti pyörä nolla, Tappara taas sakotti omilla YV:illään aika tehokkaasti. Eikä tämä johtunut pääosin siitä että olisi käynyt huono tuuri tms, vaan ylivoima oli surkeaa. Sitä samaa helvetin neliön läpi syöttöä yritettiin kerran toisensa jälkeen ilman tulosta. Tähän päälle amatöörimäiset virheet ja siinä sitä on.
- Viimeistely muutenkin luokatonta. Vasta neljännessä pelissä saatiin vähän kiekkoa sisäänkin, mutta tässäkin pelissä niin monta hyvää paikkaa jäi käyttämättä. Tappara taas ei kamalasti hukkaillut.
- Avainpelaajien totaalinen jäätyminen. Kallion ykkösketju oli koko Tappara-sarjan suorastaan paska, mutta silti veti illasta toiseen kovimpia peliaikoja ja joka toista YV- ja AV-vaihtoa. Amatööritason epäonnistumisia ja yksilövirheitä.
- Valmennus aivan kuutamolla. Sekä Turun ensimmäinen että toinen peli vain katseltiin kädet taskuissa kun Tappara otti koko ajan enemmän hallintaa itselleen ja lopulta voitti pelit. Missä aikalisät, missä reagoinnit? Ei mene pelkän "ekan kauden valmentaja" -syndrooman piikkiin.

Helvetisti jäi jossiteltavaa, mutta vika tästä 4-0-sarjasta on ihan puhtaasti Tepsin. Ihan itse kusivat tämän sarjan.
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Miten ihmessä yv pelaaminen voi sulaa noin pahasti? Montakohan minuuttia yhteensä TPS pelasi yv:tä semifinaaleissa ja tuloksena vain yksi maali. Ei se pelkästään Tapparan hyvyyttä voinut olla vaan kyllä TPS oli kertakaikkisen huono yv joukkue. Mitä tuossa joukkuessa tapahtui kun pudotuspelit alkoivat? Vaikka Saipa voitettiin niin ei se mitään paraatimarssia silti sarja kakkoselta semifinaaleihin ollut ja nyt tuli pataan 4-0. Oliko/onko pukukopissa tapahtunut jotain negatiivista jota ei tietenkään ulkopuolisille kerrota?
Joka tapauksessa valmennuksen on syytä katsoa hyvin syvälle peiliin kesän aikana ja miettiä että miten taktista valmennusta parannetaan ensi kaudella. Maalivahtipeliä pitää parantaa myös jatkossa huomattavasti vaikka tämän päiväistä ottelua lukuunottamatta ei semifinaaleissa maalivahtipeliin kaduttukaan.
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ankara pettymys. Uskomatonta, miten joka kerta homma kääntyi Tapparalle viime hetkillä. Kyllä ne paikat oli joka kerta, mutta ei niin ei. Tämän sarjan osalta joutui kyllä kokemaan niin paljon pettymyksiä ja vitutusta, joka haittasi jo muutakin elämää siinä määrin, että toisaalta ihan hyvä ettei enää seuraavia tarvitse kokea.

Uskoin koko runkosarjan, että kyllä ne meidän veskarit riittää pleijareissa, mutta toisin kävi. Setänen on hyvä tyyppi kaukalon ulkopuolella, ja pelannut hienosti varsinkin viime kaudella, mutta nyt oli synkkä päätös kaudelle. Ihan ok Setänen oli ajoittain näissäkin pleijareissa, mutta se ei vaan riitä. Olisi tarvittu se Engren maaliin, joka olisi ottanut tänäänkin noista Tapparan maaleista melkeinpä jokaisen kiinni.

En usko, että lopputulos olisi ollut yhtään sen kummempi Tirrosenkaan kanssa. Segunda-veskoja molemmat. En näe Tirrosessa oikein minkäänlaista kehityspotentiaaliakaan, kun on kuitenkin jo varsin iäkäskin kaveri. Haukeland toivottavasti on ensi vuonna sitten se mies, johon oikeasti voidaan luottaa. Tämän kevään näytöillä ottaisin Pohjanoksan ennemmin kakkoseksi, kuin Tirrosen. Setäsen nousuun KHL-vahdiksi en enää jaksa uskoa, toisin kuin vielä vuosi sitten.

Ratkaisupelaajien tuhnuus kevään peleissä oli kohtalokasta. Kallio aivan yössä koko ajan, Budish myös varjojen mailla. Perrin selvästi kärsi Kallion paskuudesta, mutta taisteli tärkeitä maaleja useita. Filppulalta pisteiden valossa hyvää suorittamista, kuten myös Palvelta, vaikka ei heistäkään Tapparaa vastaan ollut oikein suunnannäyttäjiksi. Vähän hidasta YV:n pyörittelyä molemmilta, ja sitä samaa poikkisyöttöä, johon meillä ei löydy ketään, joka osaisi kunnolla laukoa. Heikkisen maalittomuus myös tuskastutti pahasti, vaikka laukauksia oli yli 50.

Virtaselle on nostettava hattua, sillä pelasi pleijareissa oikeasti hyvin. Ainakin verrattuna siihen, kuinka tahmeaa koko runkosarja miehellä oli. Nyt oli taklauksia, taistelutahtoa ja kiekollisestikin kelvollisia ratkaisuja, jotka antavat jälleen uskoa ensi kauteen. Pajuniemi myös erinomainen, kuten Juolevikin, joka osittain täytti Tallinderin saappaita nostaen niin ikään tasoaan runkosarjasta.

Kaskisen luottamusta Forsströmiin en vain ole pystynyt sisäistämään missään kohtaa. Kyllä vituttaa välierien jatkoajalla katsella kiekollisesti noin onnetonta äijää kentällä. Kyllähän se taistelee, mutta voi jumalauta tota liikettä ja pelinavaamista. Käsittämätöntä, että kaverilla on vielä kaksi vuotta soppariakin jäljellä.

Pronssipelissä lienee viimeinen tsäänssi nähdä useampaakin jätkää vielä pelaamassa. Mielenkiintoista on seurailla, kuinka suuri osa kokeneesta kalustosta lopettaa. Pikkaraisen aika lienee Tepsissä myös ohi. Kevään näytöt ovat aika köykäiset, kun ei pleijareissakaan päässyt oikein vauhtiin. Pisteet jäivät uupumaan, eikä hämmennyskään onnistunut. Turhia kiekonmenetyksiä ja jäähyjä ainoastaan jäi käteen. Sieltä on sen verran nuorempaa ukkoa tulossa, että taitaa siirto muualle olla edessä.

Aika kahdeksikon arvoinen kausi tästä loppuviimeksi tuli. Siihen nähden, että Kaskiselle oltiin jo antamassa fuduja ennen ensimmäistäkään liigapeliä, homma meni ihan hyvin. Syyskausi antoi odottaa mitalipeleihin pääsyä, ja tammikuun alussa, kun Tappara kaatui, tuntui, että kaikki on mahdollista tänä keväänä. Sen jälkeen oli pitkään vaikeampaa, kunnes runkosarjan loppupuoli nosti taas toiveita. Pari pahaa loukkaantumista täysin väärille äijille, ja homma lähti väärille raiteille. Pronssiset jäähyväiset Kalliolle kuitenkin soisi. Perrinin suhteen elättelen vielä toiveita jatkosta.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kohtalaisen runkosarjan jälkeen hyvin heikko pleijariesitys. En olis ikinä uskonu Palloseuran häviävän 4-0, kotietu ja kaikki. Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan homma ens kaudella kallistuu. Veteraanien olis varmaan aika siirtyä jo sivuun, mutta mistä korvaajat? Talouden puolella takkiin on tullut ihan helvetisti ja samoilla linjoilla taidetaan tääkin kausi mennä.
Ja joku pronssiottelu on maailman turhin peli, kukaan ei ole kiinnostunut. Muutenkin surkea liiga voisi aloittaa profiilinnoston lopettamalla pronssiottelut välittömästi.
 

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Kaskiselta tulokasvalmentajaksi uskonattoman hieno runkosarja. Kiitos siitä hänelle (sekä muulle valmennustiimille, Norrelle hieman risuja).
Toivottavasti käy kesällä rauhassa asioita läpi ja oppii laajentamaan osaamistaan.

Playoffseissahan ei pärjää se, joka osaa oman pelitapansa parhaiten, vaan se, joka osaa suhteuttaa oman pelitapansa vastustajan pelitapaan parhaiten.

Nyt odotellaan sitten taas tilikauden päätöstä, vaikkei se Seuran ensi kautta määritäkkään, mutta saapahan kuulla taas muiden (paitsi Lukon) joukkueiden fanien kuittailua.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Sen verran vieraasta pöydästä tuun sanomaan että ei sellainen joukkue voi menestyä joka on rakennettu 40 vuotiaiden miesten varaan. TPS oli näin ja lopputulos on tyly.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sen verran vieraasta pöydästä tuun sanomaan että ei sellainen joukkue voi menestyä joka on rakennettu 40 vuotiaiden miesten varaan. TPS oli näin ja lopputulos on tyly.

Sen verran voin sanoa, että Poika jää tänäkin vuonna Tampereelle. Hifkillä/Kärpillä ei ole kummallakaan sen enempää mahdollisuuksia voittaa Tapparaa neljää kertaa kuin Tepsilläkään.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja joku pronssiottelu on maailman turhin peli, kukaan ei ole kiinnostunut. Muutenkin surkea liiga voisi aloittaa profiilinnoston lopettamalla pronssiottelut välittömästi.

Tähän kyllä aika vahva sama. Onkin päässyt vähän unohtumaan pronssipelin turhuus kun ei ole paljoa välierissä pelailtu viime vuosina. On se vaan vaikea motivoitua tuollaiseen, melkeinpä toivon että pelataan Oulussa niin ei tarvitse raahautua hallille. Kai se kuitenkin täytyy noiden vanhusten takia raahautua vielä Artukaisiin jos niin päin menee.
 

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Sen verran vieraasta pöydästä tuun sanomaan että ei sellainen joukkue voi menestyä joka on rakennettu 40 vuotiaiden miesten varaan. TPS oli näin ja lopputulos on tyly.

Tämä on sikäli outo kommentti, että Tepsillä oli vasta Liigan kuudenneksi vanhin joukkue tällä kaudella.
Mm. HIFK edellä sijalla 3.

Toki Tappara ja Kärpät siellä ikämittarin puolenvälin nuoremmalla puolella.
 

Liitteet

  • IMG_20180409_222828.png
    IMG_20180409_222828.png
    101,3 KB · kertaa luettu: 482

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Pronssipelistä vahva eri. Jos se pelataan niin mitali on aina mitali ja voitolla kausi päätökseen on eri kuin nelossija.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä näillä TPS:n tämänkin kauden satsauksilla pitäis ehdottomasti parempaan lopputulokseen päästä. Miksi sitten ollenkaan satsataan, jos puolinainen lopputulos on kelvollinen? Kyllä TPS-kannattajat haluaisivat nähdä, että suurille satsauksille (kiitos Paananen ja Kodisoja) saataisiin aidosti katetta. Uskon, että laskun maksajienkin mielipide on tämä. Jos ei ole, niin ihmettelen.

TPS-organisaatiota mielestäni vaivaa sellainen toimintamalli, että ollaan tyytyväisiä tulokseen, joka on "parempi" kuin huono, kun mielestäni pitäisi pyrkiä aina saavuttamaan resurssien lähes maksimi, jotta voisi olla tyytyväinen. Toiminta ei todellakaan kehity, jos ollaan tyytyväisiä, koska aina voidaan parantaa.

Harmittaa niin vietävästi, kun tälläkin kaudella on satsattu miljoonia euroja ja lopputulos on vain luokkaa tyydyttävä. Näillä satsauksilla olisi ehdottomasti pitänyt päästä loppuotteluihin pelaamaan Suomen Mestaruudesta. Näin saatu urheilullinen menestys olisi tuonut myös organisaation kassaan huomattavan tukun lisää euroja , mitkä nyt jäivät tulematta, kun pelataan vain pronssista. Joukkue oli sellainen, että sen olisi pitänyt selvitä loppuotteluihin "heittämällä", jos valmennustiimi olisi kauden aikana ollut tehtäviensä tasalla ja hionut joukkueelle oman pelitavan. Nyt joukkueella ei sellaista ollut, vaan pelisommitelmaa ja ketjuja vaihdeltiin koko ajan eikä varmaan kukaan (ei edes valmennuskaan) tiennyt, miten pitäisi pelata. Tämä epätietoisuus korostui play off-sarjassa, jossa menestyvillä joukkueilla on satavarmasti oltava oma pelitapansa "selkäytimessä". Muutoin ei menestystä tule.

Valitettavasti luulen, ettei mikään ensi kautta ajatellen tule muuttumaan, vaan mennään samalla tyylillä ja uskotaan, että muut kuittaavat laskun, kuten ovat tähänkin asti tehneet. Tämä on todella vaarallinen toimintamalli.
 

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Ymmärrän aurajoen pointin varsinkin kun siinä on perää. Hieman kyllä pelottaa että entä sit jos oikeasti Paananen ja Kodisoja kyllästyy.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllä näillä TPS:n tämänkin kauden satsauksilla pitäis ehdottomasti parempaan lopputulokseen päästä.

Joopa joo. Ai mitä? Olisiko Tepsin pitänyt voittaa Tappara kaksi tai kolme kertaa? Kauden satsauksista voidaan puhua, mutta Tapparalla on suuremmat satsaukset ja pitkä voittamisen kulttuuri.

Itse ajattelin, että Tepsi voisi hyvinkin Tapparan voittaa, mutta sarjan aikana kävi selväksi, että Tapparan jokkueessa oli niin paljon kovemmat tekijät maalilla ja puolustuspäässä, että kiekon maaliin saaminen oli hirveää tuskaa. Ja Tepsin vuotava puolustus ja maalivahtipelaaminen oli kyllä välillä surkeaa katsottavaa. Eli toki Tepsi olisi voinut laittaa vielä enemmän pätäkkää pöytään ja vielä isommalla riskillä hakea pikavoittoa, mutta on melkoisen epärealistista väittää että Tepsin olisi ehdottomasti pitänyt voittaa Tappara.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Pronssipelistä vahva eri. Jos se pelataan niin mitali on aina mitali ja voitolla kausi päätökseen on eri kuin nelossija.

Tähän sama. Edellisen kerran Tepsi on ollut pronssiottelussa kaudella 2001-02 jolloin välierissä hävittiin Tapparalle otteluvoitoin 3-0 ja pronssipeli hämeenlinnassa 3-1. Sitä edellisen kerran ollaan pelattu pronssista 1986-87 kaudella jolloin hävittiin HIFK:lle ja kaudella 85-86 hävittiin Kärpille. Kaudella 83-84 hävittiin Kärpille ja tappio tuli Kärpille myös 1979-80 kaudella. Edellisen kerran ollaan pronssia saatu kaudella 80-81 jolloin voitettiin HIFK ja sitä edelliset kausilta 78-79 ja 77-78 jolloin voitettiin HIFK ja Ilves. Se neljäs pronssi joka Tepsillä on on vuodelta 1953.

Ei noita pronsseja mitenkään hirveästi ole viimeisen 40 vuoden aikana tullut ja edellisen kerran, kun ollaan saatu kausi päättää voittoon vaikka ei finaalissa olla oltukaan niin on todella kauan. Ei pronssi ole mikään tavoite, mutta kyllä sen viimeisen ottelun voittaminen on varmasti paljon mukavampaa kuin häviäminen. Ja onneksi se on vain yksi peli eikä paras kolmesta sarja kuten se oli noilla edellisillä kerroilla, kun pronssia ollaan saatu.
 

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joopa joo. Ai mitä? Olisiko Tepsin pitänyt voittaa Tappara kaksi tai kolme kertaa? Kauden satsauksista voidaan puhua, mutta Tapparalla on suuremmat satsaukset ja pitkä voittamisen kulttuuri.

Itse ajattelin, että Tepsi voisi hyvinkin Tapparan voittaa, mutta sarjan aikana kävi selväksi, että Tapparan jokkueessa oli niin paljon kovemmat tekijät maalilla ja puolustuspäässä, että kiekon maaliin saaminen oli hirveää tuskaa. Ja Tepsin vuotava puolustus ja maalivahtipelaaminen oli kyllä välillä surkeaa katsottavaa. Eli toki Tepsi olisi voinut laittaa vielä enemmän pätäkkää pöytään ja vielä isommalla riskillä hakea pikavoittoa, mutta on melkoisen epärealistista väittää että Tepsin olisi ehdottomasti pitänyt voittaa Tappara.

Tämä oli täyttä asiaa. Jos tarkastellaan muutaman vuoden aikajaksolla, niin kaksi kautta sitten päästiin sääleihin, mikä oli sitä edeltävää kautta verraten melko huikea saavutus. Viime kaudella olikin jo suora pleijaripaikka, mutta ekalla kierroksella ulos. Nyt oli sijoitus korkeampi ja päästiin neljän parhaan joukkoon. Siihen nähden katsoen trendi on nousujohteinen, josta on kiittäminen Seliniä, Kalliota ja Antsaa. Ensi kaudella onkin kovat odotukset, jos meinataan laittaa tätä paremmaksi, onkin mielenkiintoista nähdä millainen joukkue ensi kaudelle tulee.

Maalivahtiosastolla tällä kaudella vedettiin vihkoon, mutta muille osa-alueille tuli hyviä vahvistuksia. Saipan viimeiset playoff-pelit olivat täyttä tuskaa Tepsille ja kun Tappara kipusi ensimmäisessä pelissä takamatkalta voittoon, taisi se olla liian kova pala Tepsille. Tähän päälle vielä ne ohi vedetyt kiekot ja käsittämättömän huono onni (niin loukkaantumisissa kuin pomppukiekoissa), niin siinä sitä oltiin. Erikoistilannepelaaminen ratkaisi sarjan, kuten on useasti sanottu.

Mitä tulee tuohon taloudelliseen puoleen, niin HC TPS Oy on tehnyt aika mojovia tappioita, mutta jossain on sanottu että kun yrityksessä tehdään suuria muutoksia, on myös tappioita odotettavissa. Itse aavistelen että tämä tiedostetaan hallituksessa ja osakkaiden keskuudessa, nämä tuskin tulevat tyyliin "oho, tehtiin pari milliä tappiota, mites nyt näin." Kun on katsonut näitä rekrytointeja taustaorganisaatioon, voi nähdä asiassa punaista lankaa minkä on suunniteltu tuovan yrityksen taas voitolliseksi jollakin aikavälillä.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Pystyisivätköhän nämä löysät mulkut (pelaajat) edes sen pronssiottelun hoitamaan? Lepoa ainakin on saatu silloin. Jokaisen kuuluu jaksaa se 60 min, ei kaksi erää. Setänen tietenkin maalissa tai vitunko väliä, laitetaan vaikka Rauno Sjöroos saatana. Olisi muuten Ranekin ihan vitun varmasti napannut ekan ja viidennen maalin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös