Karsinnatko tv:stä? No ei kai nyt sentään..

  • 31 486
  • 88
Kannoin korteni kekoon. Laitoin kaikkiin noihin linkkeihin palautteen ja pyynnön näiden trillerien televisioinnista. Ja myöhemmin illalla laitan uudelleen. Ja huomenne vaikka 3kertaa.

Laittakaahan muutkin. Joukkovoimalla hyökkäykseen.

Kaunis ajatus ja hienoa, että jaksatte nähdä vaivaa, mutta luulenpa että tuollainen iso mediatalo kuin maikkari paskat välittää jostain muutamista tai vaikka muutamista sadoista mielenilmauksista. Jos jo ennen kautta on päätetty, että oikeuksista huolimatta karsintoja ei televisioida, niin sitten tilanne on tämä. Ikävä kyllä.
 

Kenkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Esim. Ylelle tuo alamäkiluistelu mitä täällä on kritisoitu on oikeasti halpaa kun oikeudet eivät maksa oikein mitään ja varsinkaan tuotanto ei maksa.
Nimenomaan tuo oma tuotanto tuossa maksaa jos noita pelejä lähetetään telkkarissa se, että ne saadaan netti-tv:een on huomattavasti halvempaa.
Jos esim. YLE roudaa paikalle oman kaluston niin ei sitä pelkästään nettilähetystä varten sinne viedä on sen verran kallista touhua.

Tarkoitinkin että tekee kunnon hokinight lähetyksen, kuten urheilu-kanava teki ennen, halvalla, mutta hyvää näin jälkeenpäin kaihoisasti muistellen. Ne tekee ulkolähetys juttuja jostain kirkoista ja jumalanpalveluksista niin onhan tämä sentään toista ja palvelee isompaa yleisöä. Ei se YLE:n Road Crewkään ole kuin yksi iso pakettikuormuri ja pakettiauto tällaisissa tapauksissa. Toki jos näitäkään kuluja ei ole niin sittenhän juuri tyydytään saatavilla olevaan massaan.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Bisnes is bisnes and Mooses is Mooses.

Kyllähän minäkin mielelläni noita karsintoja katselisin, silloin kun toiselta kanavalta ei tulisi liigan Play offeja saman aikaisesti. Olisiko nyt käynyt niin että viime ja toissa kauden katsojamäärät olivat niin pieniä, että TV-yhtiöt ovat tästä syystä päättäneet olla näyttämättä karsintoja? Siis tämä on puhdas arvaus. Kahtena edellisenä vuonna noita päällekkäisyyksiä liigan pleijareiden kanssa oli ja varmuudella vaikutti katsojamäärin. Nythän neljän ensimmäisen pelin kohdalla ei päällekkäisyyksiä ole kuin yksi, joten tällä kaudella karsinnat olisivat taatusti vetäneet katsojia tv:n ääreen.
 
Viimeksi muokattu:

Kenkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olisiko nyt käynyt niin että viime ja toissa kauden katsojamäärät olivat niin pieniä, että TV-yhtiöt ovat tästä syystä päättäneet olla näyttämättä karsintoja?

Ei Liiga vaikuta niin paljon Mestiksen katsojamääriin, kuin jotkut luulee. Enemmän vaikuttaa poukkoileva kanava politiikka, joka kevät pitää arpoa miltä kanavalta tai kanavapaketilta pelit näkyy. Johan siihen on mennyt kaikkien hermot. Vaihtuvat vielä keväänkin kuluessa usein . Ei kukaan sellaista kestä/siedä. Mutta katsojia kuitenkin Mestispaikkakunnilla olisi.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ei Liiga vaikuta niin paljon Mestiksen katsojamääriin, kuin jotkut luulee.

Juuri näin. Jos TV:stä tulee samaan aikaan joku liigan playoff-peli ja liigakarsintamatsi niin varmasti Vaasan lisäksi kaikilla mestispaikkakunnilla katsotaan ennemmin tuota liigakarsintamatsia. Liigan playoff-peli ei voisi vähempää kiinnostaa.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Ne tekee ulkolähetys juttuja jostain kirkoista ja jumalanpalveluksista niin onhan tämä sentään toista ja palvelee isompaa yleisöä.

Kannattaa varoa näitä tällaisia viittauksia tai kohta Yhdysvaltojen raamattuvyöhykkeellä voivat roihuta KooKoon paidat. John Lennon -vainaa voisi kertoa näistä lisää, jos olisi täällä keskuudessamme jännittämässä tulevia karsintoja - teksti-tv:stä käsin.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Juuri näin. Jos TV:stä tulee samaan aikaan joku liigan playoff-peli ja liigakarsintamatsi niin varmasti Vaasan lisäksi kaikilla mestispaikkakunnilla katsotaan ennemmin tuota liigakarsintamatsia. Liigan playoff-peli ei voisi vähempää kiinnostaa.

Mestispaikkakuntia on tällä hetkellä 11. Arvaappa monta muuta paikkakuntaa on koko suomessa. Toki joillakin muilla paikkakunnilakin karsinta saattaa kiinnostaa enemmän, mutta tuskin silti kaikki mestis-joukkueiden fanit valitsee tuon karsintasarjan. Anyway, liigan pleijarit vetää moninkertaisesti väkeä telkkarin ääreen. Ja huomaa etten tällä yritä millään lailla väheksyä karsintasarjan mielenkiintoa. Kyllä minäkin toivoisin ne näkeväni.
 

Blackorange

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Mestis
Mestispaikkakuntia on tällä hetkellä 11. Arvaappa monta muuta paikkakuntaa on koko suomessa. Toki joillakin muilla paikkakunnilakin karsinta saattaa kiinnostaa enemmän, mutta tuskin silti kaikki mestis-joukkueiden fanit valitsee tuon karsintasarjan. Anyway, liigan pleijarit vetää moninkertaisesti väkeä telkkarin ääreen.

Eikös noi tule maksukanavalta? Joo, en seuraa liigaa tai NHL:ää, pelkästään Mestistä. Aivan hyvin voisi vetää liigakarsinnat Ylellä enemmän porukkaa telkkarin ääreen kuin joku Blues-Lukko playoff-peli. Tai vaikka MTV3:lla, mutta kaikki paska on siirretty ilmaispuolelle, jotta kukkahatut pysyy tyytyväisenä ja saa illan kaikki neljä sisustusohjelmaa katsottua.

En ymmärrä miten Suomessa on varaa leikkiä jääkiekon kiinnostavuudella, kun muut lajit ajavat kohta ainakin harrastajamäärissä kiinni lajin kalleuden vuoksi. Samaan aikaan voivotellaan juniorityön tasoa ja menestymättömyyttä tulevaisuuden arvokisoissa.

Tuhannen taalan vinkki: Laittakaa sitä kiekkoa ruutuun kerran kaksi viikossa ILMAISKANAVILLE. Jotain saatanan pesäpalloakin tulee enemmän tv:stä.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Palaute lähtenyt kaikille edellissivulla olleille linkeille. Onhan kansan nyt oikeasti kerrottava miten hommat pitää hoitaa, sen verran muutenkin perseellään nämä urheilulähetykset Suomessa tätä nykyä.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Tuhannen taalan vinkki: Laittakaa sitä kiekkoa ruutuun kerran kaksi viikossa ILMAISKANAVILLE. Jotain saatanan pesäpalloakin tulee enemmän tv:stä.

Tasmalleen samoilla linjoilla. New Yorkissakin tulee Rangersin peleja ilmasilta kanavilta silloin talloin, vaikka kyseessa on melkein marginaalilaji. En siis ymmarra, miten talla on Suomessa varaa leikkia. Yksi peli ilmaiseksi per viikko, niin innostuisi ne tulevaisuuden toivotkin jaakiekosta. Prkl, etta tama vituttaa aina kun sita ajattelee.

Tama nyt ei ihan suoraan liity karsintoihin, mutta menkoot.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kuka on Divarin kehityspäällikkö? Muuan Arto Sirviö. Mitä hän on tehnyt Divarin näkyvyyden suhteen? Mitä hän on tehnyt Divariseurojen mahdollisuuteen mennä eteenpäin? Divarista ollaan tämän kehityspäällikön aikana tekemässä farmisarjaa, eivätkö ihmiset näe? Jos tämän sarjan kehityspäällikkö ei ole saanu neuvoteltua ilmaisia lähetyksiä telkkariin vaikka ihan jääkiekon aseman säilyttämiseen Suomessa niin Sirviö voi mennä sinne mistä on tullutkin, Sotkamoon. Sielläkään ei paljoa kiekosta perusteta.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Sportin kannattaisi nyt ottaa kaikki irti tästä näkymättömyydestä.. Streami-tarjouksia kuppiloille, esim 100€:lla ravinteliin lupa esittää peli julkisesti. Varmasti olisi tilaajia. (vinkkiä saa käyttää, mulle provikat)
 

Kenkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
1. Kannattaa varoa näitä tällaisia viittauksia tai kohta Yhdysvaltojen raamattuvyöhykkeellä voivat roihuta KooKoon paidat.

2. mutta tuskin silti kaikki mestis-joukkueiden fanit valitsee tuon karsintasarjan. Anyway, liigan pleijarit vetää moninkertaisesti väkeä telkkarin

3. Eikös noi tule maksukanavalta? Joo, en seuraa liigaa tai NHL:ää, pelkästään Mestistä. Aivan hyvin voisi vetää liigakarsinnat Ylellä enemmän porukkaa telkkarin ääreen kuin joku Blues-Lukko playoff-peli.

4.Tuhannen taalan vinkki: Laittakaa sitä kiekkoa ruutuun kerran kaksi viikossa ILMAISKANAVILLE. Jotain saatanan pesäpalloakin tulee enemmän tv:stä.

5.Arto Sirviö. Mitä hän on tehnyt Divarin näkyvyyden suhteen? Mitä hän on tehnyt Divariseurojen mahdollisuuteen mennä eteenpäin?

1. Aivan upeaa mainosta KooKoolle, ja lisää paitojen myyntiä. Eikö vain?

2. Ei Liigan pleijarit kiinnosta Mestis fania, jos ei ole itselle jotain erityistä joukkuetta.

3. Käsittämätöntä ettei YLE:ssä reagoida tähän tarpeeseen, se palvelisi nimenomaan jääkiekkoyleisöä LAAJEMMIN koko maassa. Eikä pelkästään Liiga paikkakuntia. Useampien paikkakuntien ihmiset pääsisivät nauttimaan lähijoukkueiden taisteluista joissa todella ratkaistaan jotain.

4. Ei mulla ole vanhana KPL:n junnuna mitään pesäpalloa vastaan, eikä ne tappele samoista lähetysajoista. Mutta Mestiskiekkoa vaikka parikertaa viikossa olisi loistavaa.

5. Ei mitään! TV näkyvyys olematon, ei TV-rahoja seuroille, ei MM-rahaa Mestikseen, ei-jääkiekkoliiton rahaa, EI ISOJA YHTEISTYÖKUMPPANEITA. HÄN VAIN KATSOO VIERESTÄ KUN MESTIKSESTÄ TEHDÄÄN FARMISARJAA!
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Juuri näin. Jos TV:stä tulee samaan aikaan joku liigan playoff-peli ja liigakarsintamatsi niin varmasti Vaasan lisäksi kaikilla mestispaikkakunnilla katsotaan ennemmin tuota liigakarsintamatsia. Liigan playoff-peli ei voisi vähempää kiinnostaa.

Kyllä täältä löytyy kasapäin myös liigajoukkueiden faneja(uskoisin, että en ole ainoa), jotka valitsisivat ennemmin Sport-Ilveksen kuin vaikkapa Ässät-Jypin. Itsehän en ole vuosikausiin jaksanut olla kiinnostunut muiden kuin Kärppien peleistä poffeissa ja runkosarjassa, mutta nämä Mestiskauden huipentumat on tullut seurattua(siinä määrin mitä on näytetty). Viime kaudella viimeinen katsottu liigapeli oli sattumoisin Kärpät-Blues. Sen jälkeen tsekkasin tulokset teksti-tv:stä ja nekin lähinnä vetojen takia.

Ei se pelin taso aina kaikkea kiinnostusta määrittele. NHL:ää en ole katsonut yli kymmeneen vuoteen. Silloin kun ne Canalilta vielä tuli niin yritin, mutta huomasin, että ei ole mitään kiinnostusta, kun ei ollut paskankaan väliä, kuka voittaa. KHL ei ole kiinnostanut koskaan eikä tule kiinnostamaan, jos nyt Kärpät ei sinne joskus liity. Jonkin toisenkin liigajoukkueen tai ylipäätään suomalaisjoukkueen osallistuminen herättäisi seuraamaan pelin tai pari.
 
Viimeksi muokattu:

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Muuan Arto Sirviö. Mitä hän on tehnyt Divarin näkyvyyden suhteen? Mitä hän on tehnyt Divariseurojen mahdollisuuteen mennä eteenpäin? Divarista ollaan tämän kehityspäällikön aikana tekemässä farmisarjaa, eivätkö ihmiset näe? Jos tämän sarjan kehityspäällikkö ei ole saanu neuvoteltua ilmaisia lähetyksiä telkkariin vaikka ihan jääkiekon aseman säilyttämiseen Suomessa niin Sirviö voi mennä sinne mistä on tullutkin, Sotkamoon. Sielläkään ei paljoa kiekosta perusteta.
TV-oikeudet menivät siinä samalla kun maikkari sai eurohockey-tour ja muut maajoukkueoikeudet.
Mestistä maikkari ei olisi edes halunnut mutta jääkiekkoliitto sisällytti ne pakettiin ja sen ansiosta runkosarjasta näkyy x-määrä pelejä + pleijareista tietty määrä.

Sirviöllä ei tuohon sopimukseen ollut mitään sanomista sen neuvottelivat muut henkilöt liitosta ja Mestiksellä ei ole valtuuksia myydä oikeuksia itse (toisekeen ostajiakaan ei ole).
Edeliset ilmaiset lähetykset olivat yhteistyökumppaneiden maksamia sillä urheilukanava ei olisi maksanut tai tuottanut lähetyksiä itse.
Nythän urheilukanava on siirtynyt täysin nelosen omistukseen, joten heilläkään tuskin on suurta mielenkiintoa Mestikseen.
 
Viimeksi muokattu:

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Sportin kannattaisi nyt ottaa kaikki irti tästä näkymättömyydestä.. Streami-tarjouksia kuppiloille, esim 100€:lla ravinteliin lupa esittää peli julkisesti. Varmasti olisi tilaajia. (vinkkiä saa käyttää, mulle provikat)

Joo kyllähän tuossa olisi nyt iso mahdollisuus ottaa kaikki irti tästä, onhan sinne toimistolle juuri palkattu kolme myyntihenkilöä. Eli ei pitäisi olla resursseista kiinni tämänkään tuotteen myyminen.

Niemi, jos luet tätä niin laitappas ne sun myyntimiehet ravintoloihin kierrokselle myymään tuota mestistv:tä vaikka 200€:lla per ravintola. Myyminen on jalkatyötä, pois sieltä luurin takaa.
 

Kenkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
TV-oikeudet
Nythän urheilukanava on siirtynyt täysin nelosen omistukseen, joten heilläkään tuskin on suurta mielenkiintoa Mestikseen.

Lähtökohtaisesti pitäisi tutkia kuka omistaa oikeudet. Lähtökohtaisesti oikeudet omistaa aina kuvaaja ja palveluntuottaja(joukkue) , jos sopimus on muualla se voidaan riitauttaa! Tähän pitää Mestis joukkueiden iskeä! jotta saavat ansaitsemansa rahat.
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Tiedote koskien striimausta.

Pistetään nyt tänne.

12500 yhtäaikaista katsojaa. Hienoa, että näkyvät ainakin tuota kautta karsintamatsit. Kun ei ole tullut seurattua näitä karsintaan liittyviä ketjuja, niin maksaako tuo streamin katsominen jotain (siitä voisi ihan hyvin maksaakin).
 

Rocco

Jäsen
Pistetään nyt tänne.

12500 yhtäaikaista katsojaa. Hienoa, että näkyvät ainakin tuota kautta karsintamatsit. Kun ei ole tullut seurattua näitä karsintaan liittyviä ketjuja, niin maksaako tuo streamin katsominen jotain (siitä voisi ihan hyvin maksaakin).
Mestis-finaalit oli 13€
 

cashew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tämähän oli ihan fiksu veto pitää homma pimennossa kunnes suurin osa lipuista Tampereellekin on myyty. Ja varmaan ihan tietoisesti tehty. Kassa ja tunnelma hallissa kiittää. Katsojia riittänee varmasti myös streamin äärelle.
 

cashew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Pistetään nyt tänne.

12500 yhtäaikaista katsojaa. Hienoa, että näkyvät ainakin tuota kautta karsintamatsit. Kun ei ole tullut seurattua näitä karsintaan liittyviä ketjuja, niin maksaako tuo streamin katsominen jotain (siitä voisi ihan hyvin maksaakin).

Tässä Aamulehden jutussa Ilveksen tj Raunio kertoo, että hinnat pidettäneen samassa kuin Sportin ottelut koko kauden ajan ovat olleet (11€). Tosin finaalit maksoivat jo 13 €, kuten tuli mainittua. Tällä logiikalla karsinnat on varmaan 15 €... Kumpaako Ilves hintojensa kanssa peesaa on tietty eri asia.
 

Kapinalätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotkat, Tähdet, Saarelaiset ja Pantterit (UK+US)
Tuo on oikeasti hieno juttu ja ison kouran arvoinen, että edes mestitsi-tv sen näyttää. Itse olen toki paikan päällä, mutta hienoa niiden kannalta jotka ei pysty lähtemään. Nyt sitte pitää olla tarkkana ettei YLEnantajat tai Anal tai YRJÖ-tv tai mikäsitteikinälieneekään näytä niitä missään ilman asianmukaista (lue: ISOA) korvausta, että ottavat opikseen. Varmana ovat haaskana paikalla haistelemassa tunnelmaa, että josko tämä sittenkin olisi pitänyt tehdä.
Tap tap.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Lähtökohtaisesti pitäisi tutkia kuka omistaa oikeudet. Lähtökohtaisesti oikeudet omistaa aina kuvaaja ja palveluntuottaja(joukkue) , jos sopimus on muualla se voidaan riitauttaa! Tähän pitää Mestis joukkueiden iskeä! jotta saavat ansaitsemansa rahat.
Mistä Mestis-joukkueet saisivat rahaa kun oikeudet eivät ketään kiinnosta niin paljoa, että kukaan niistä maksaisi?
Tuntuu siltä ettei tämä nyt mene ihan kaikille jakeluun.

Maikkari näyttää Mestistä siksi, että se kuuluu osana tuohon jääkiekkoliiton sopimukseen ja jääkiekkoliitto on myynyt oikeudet sarjaan jonka se järjestää/omistaa.
Ilman tuota sopimusta Mestistä ei näkyisi tällä hetkellä muualta kuin noiden muutaman seuran itse tekemistä lähetyksistä.
Urheilukanava ei maksanut Mestis-seuroille mitään kun näyttivät pelejä vaan seurat/liitto keräsivät rahaa niin, että tuotantokulut saatiin katettua.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Mistä Mestis-joukkueet saisivat rahaa kun oikeudet eivät ketään kiinnosta niin paljoa, että kukaan niistä maksaisi?
Tuntuu siltä ettei tämä nyt mene ihan kaikille jakeluun.

Maikkari näyttää Mestistä siksi, että se kuuluu osana tuohon jääkiekkoliiton sopimukseen ja jääkiekkoliitto on myynyt oikeudet sarjaan jonka se järjestää/omistaa.

Sinänsä hassua että mestis on katsojaluvuissa ylittänyt veikkausliigan katsojamäärät, mutta on hankala saada mestislätkää televisioon. Kuitenkin veikkausliigaa näytetään ja sen oikeuksista on ilmeisesti joku valmis jotain maksamaankin.Okei mestis jää liigan jalkoihin ja futista pelataan meillä silloin kun isommat sarjat on lomilla.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Sinänsä hassua että mestis on katsojaluvuissa ylittänyt veikkausliigan katsojamäärät, mutta on hankala saada mestislätkää televisioon.
Hei oikeasti, älkää tätä enää jaksatko. Veikkausliigassa kumminkin pelataan huomattavasti vähemmän pelejä kuin Mestiksessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös