Tästä on jonkun verran keskusteltu tuolla MM-kisat, höntsää vai hieno urheilutapahtuma -topicissa, ja itse kirjoittelin asiaa sivuavasti Suomi - Tanska -ketjuun.
Keväällä 2016 jääkiekon maailmankartta näyttää edellisen vuosikymmenen tasaisuuden jälkeen hajanaiselta. Kanada on voittanut neljä viidestä edellisestä suurturnauksesta, ja he ovat tätä kirjoitettaessa myös MM-tasolla hallitsevia mestareita. Maan uupumaton kiekkoinnostus ja juniorimylly tuottaa vuosittain valtavan määrän huippupelaajia, eikä horisontissa ole yhtäkään syytä, miksi nikkareiden taso laskisi. Pikemminkin suunta on päinvastainen, Kanada pelaa nykyään pääosin myös kv-kentillä fiksua ja pelaajistolleen sopivaa kiekkoa, ja toiminta on kaikinpuolin ammattimaista. Sotshissa edes iso kaukalo ei tasoittanut voimasuhteita, vaan Kanada nappasi kultaa jopa tylsän ylivoimaisella esityksellä. Arvokisojen yksittäisiin otteluihin ratkeavalla pelisysteemillä on tietysti selvää, että Kanadakin toisinaan World Cupissa ja olympiakisoissa häviää, mutta silti voidaan todeta, että se lähtee luultavasti aina ykkössuosikkina parhailla pelattaviin kilpailuihin.
Kanadan jälkeen tulee nähdäkseni tasaisempi haastajajoukko, johon kuuluvat Suomi, Venäjä, Ruotsi ja USA. Toki MM-tasolla Venäjä voidaan hyvällä syyllä nostaa Kanadan tasolle, ja toisaalta USA vaihtaa Tshekkiin. Venäjän NHL-miehet tulevat hämmästyttävällä prosentilla mukaan MM-kisoihin, ja maa taistelee menestyksestä näissäkin skaboissa aina verissä päin. Jälki on ollut hyvää, viimeisen kymmenen vuoden aikana neljä kultaa ja huikeasti vain kerran välierien ulkopuolella. Venäjä pelaa MM-kisoissa usein lähes parhaalla miehistöllään, mikä näkyy tason suhteellisena tippumisena olympialaisissa. 2010 hätkähdyttävä selkäsauna Kanadalta, ja 2014 kotikisoissa takkiin loppupeleissä aika siipirikkoiselta ja käymistilassa olleelta Suomelta. Venäjän taso säilynee kovana, mutta materiaalin puolesta sen tasoero Kanadaan verrattuna 2005-2010 vuosiin tullee kasvamaan. En ole maan jääkiekkoilun asiantuntija, mutta ainakaan pakkeja maa ei tunnu kovin hyvin tällä hetkellä tuottavan. KHL on houkutteleva vaihtoehto monelle venäläispelaajalle, ja sen johdosta ehkä lopullinen harppaus ja kehityspotentiaali jää osalta heistä lunastamatta.
Suomen tilanne näytti pitkään jopa todella hälyttävältä, mutta viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut selkeä käänne parempaan. Koivun ja Selänteen sukupolven urien jatkuminen hyvin pitkään takasi lopulta sen, ettei 1980-luvulla syntyneiden laihojen sukupolvien surkeus juurikaan näkynyt maajoukkuetasolla. Juuri nyt Suomen tilanne on yllättäen ehkä parempi kuin koskaan, sillä jokainen ikäluokka tuntuu tuottavan ainakin muutamia huippupelaajia. Pelaajamateriaalista tulee tulevaisuudessa löytymään myös sellaista erikoisosaamista, joka Suomella on aiemmin ollut tiukassa. Mikäli hyviä maalivahteja löytyy jatkossakin, voidaan olettaa, että mitalipelit ovat Suomelle realistinen minimitavoite turnauksessa kuin turnauksessa. Materiaali ei välttämättä jatkossakaan yllä aivan kovimpien maiden tasolle, mutta ero lienee aikaisempaa pienempi. Lisäksi en keksi mitään syytä miksi Suomen nimilistojaan kovempi suoritustaso arvokisoissa tippuisi lähitulevaisuudessa.
Ruotsi on materiaaliltaan todella vahva, mutta ei ehkä aivan niin kova kuin mitä vielä viisi vuotta sitten olisi voinut nykyhetkestä olettaa. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan?) svenssoneita meni draftin ykköskierroksilla jotain puolen tusinaa, mutta näistä ei ole huippupelaajia kehittynyt mitenkään erityisen kovalla prosentilla. Tilanne on kuitenkin varsin oiva, ja esimerkiksi olympialaisissa Ruotsi haastaa puolustuksen osalta jopa Kanadan. Hyökkäyksen osalta ero vaikkapa Suomeen ei seuraavan kymmenen vuoden aikajänteellä ole välttämättä kovin merkittävä, ja varsinkaan aivan viimeisimmissä drafteissa heiltä ei ole Barkovin tai Laineen tyylisiä superpelaajia löytynyt. Maalivahtiosasto on Lundqvistin jälkeen todellinen kysymysmerkki. Ruotsi on saanut ajettua NHL-kokoonpanoihin aikaisempaa enemmän pelaavia vahteja, mutta nämä eivät ole pystyneet toden teolla lyömään läpi huipulle.
USAlla suoritusvarianssi MM-kisojen ja olympialaisten suhteen lienee kaikista suurin. Olympialaisissa maa voidaan lukea jopa Kanadan ykköshaastajaksi, mutta MM-kisoissa välieräpaikkakin on aina positiivinen yllätys. Maan järjestelmällinen pelaajatuotanto vaikuttaa vahvalta, ja potentiaali on tietysti aivan valtava, jos jääkiekko jostain syystä saisi maassa tukevampaa jalansijaa.
Tshekki on vähän väliinputoajan asemassa mielestäni. Yllätysvalmis maa ja erityisesti MM-kisoissa ihan realistinen kultajoukkue, mutta parhailla kokoonpanoilla mielestäni jäljessä edellä mainittuja maita, varsinkin tulevaisuudessa. Voracek, Palat, Pastrnak ja Hertl ovat varsin mukavan ikäisiä, ja heidän varaansa on hyvä rakentaa hyökkäystä vielä pitkään, mutta pakisto vaikuttaa heikolta. Maalivahtiosastolla paljon riippuu Mrazekin lopullisesta tasosta. Tulevissa olympialaisissa näkisin Tshekin kultamitalin jättiyllätyksenä, siinä missä aiemmin käsitellyillä joukkueilla puolestaan lienee ihan realistinen sauma voittoon.
Slovakian visiitti maailman huipulle oli lyhyt, ja maa on viimeisen kymmenen vuoden aikana tipahtanut täysin muiden suurmaiden kelkasta. Yksittäisiä huippusuorituksia mahtuu joukkoon, kuten MM-hopea 2012 ja neljäs tila Vancouverin olympialaisissa. Kuitenkin isossa kuvassa maa on selvinnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana vain kolme kertaa edes puolivälieriin, ja esim. Sveitsikin on suoriutunut jonkin verran paremmin. Nimimerkki @vetoo lta olisikin mukava kuulla tarkemmin maan jääkiekkoilun tilasta. Kansa on (ainakin ollut) kiekkohullua, mutta juniorituotanto ei toimi ja maajoukkueen valmentaja- ja taustasekoilut tuntuvat olevan arkipäivää. Onko parempaa odotettavissa lähivuosina?
Sveitsin voi periaatteessa niputtaa nykyään samaan kasaan Slovakian kanssa. Maa saavutti historiallisen MM-hopean muutama vuosi sitten, mutta tason vakiinnuttaminen puolivälieräjoukkueeksi ja todelliseksi haastajaksi satunnaiseen välieräpaikkaan ei tunnu millään onnistuvan. Tuntuu, että Sveitsi on junnannut suurinpiirtein samalla tasolla jo lähes viisitoista vuotta. Kaipa sitä potentiaalia tason nostoon edelleen on, mutta jotain täytyisi maan kiekko-ohjelmassa muuttaa. Liiga ainakin nojaa aika vahvasti ulkomaalaisiin.
Pienistä maista puhuminen on aina mielenkiintoista, mutta täytyy sanoa että viimeisen reilun viiden vuoden aikana oma seuraaminen on jäänyt siinä määrin vähälle, että aikaisemmin ihan hyvä asiantuntemus on kutistunut aika pahasti. Saksa on elänyt dramaattisia vaiheita viime vuosina, seilannut karsintasarjasta pronssiotteluun ja valmentajasta toiseen. @Mack osaa ehkä halutessaan kertoa heidän tulevaisuudestaan enemmän. Sama pätee @ozo n Latviaan, joka ainakin tulosten valossa on pudonnut vuosituhannen vaihteen tasaisesta puolivälierähaastajasta 10+ sijoille. Niin ikään Itävalta on tipahtanut 10+ sijoilta hissijoukkueeksi, muistaakseni joku HPK-fani täällä tiesi hyvin asioita tästä alppimaasta. Kazakstan ja Ukraina ovat hississä myös, mutta slobomaista Valko-Venäjä puolestaan on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa keskikastissa. Mitään suurta kehitystä en ainakaan itse onnistu näkemään, ainakaan uusia NHL-pelaajia ei ole juuri tullut viime vuosina.
Pohjoismaista Tanska ja Norja ovat täyttäneet näiden hyytyneiden maiden tyhjiötä. Norja on keskimäärin MM-kisoissa ollut veljesmaataan vahvempi, mutta kyllähän parhailla pelattaessa Tanska on ainakin materiaaliltaan ihan Saksan rinnalla Sveitsiä ja Slovakiaa ahdistamassa. Juutit tuntuvat myös tuottavan mukavalla tahdilla uusia varauksia, ja avainpelaajista monet ovat nuoria, joten voisi olettaa että taso myös säilyy. Etelä-Euroopasta Ranska on palannut keskikastiin, mutta 90-luvun pieni suurmaa Italia ei osoita oikein mitään toipumisen merkkejä. Slovenia ja Unkari ovat sympaattisia ja fanaattisia kiekkomaita, ja ehkä ne hiljalleen kirivät keskikastia kiinni. Juniorituotannosta en osaa sanoa muuta kuin että resurssit eivät ainakaan häikäise. Unkarin tuntijoitahan palstalla on useita.
Mitä ajatuksia muilla kansainvälisen kiekkoilun kehityssuunnista? Onko kanta suurmaiden asemiin sama kuin allekirjoittaneella, ja miten pienten maiden asiantuntijat näkevät niiden aseman? Onko jossakin pienemmässä maassa jonkinlaista kiekkobuumia meneillään? Entäs keskikasti, onko Slovakialla tai Sveitsillä saumoja hypätä isojen maiden kelkkaan? Mikä olisi järkevin pelisysteemi eri arvokisoihin, ja kuinka arvokisat tulisi rytmittää?
Viimeiseen kysymykseen vastaan omalta kohdaltani nopeasti sen verran, että mielestäni kovatasoisen kiekon kannalta paras systeemi olisi Olympialaiset ja World Cup vuorotellen kahden vuoden syklissä. Toisaalta jääkiekon levinnäisyyden kannalta MM-kisat ovat elintärkeitä, sillä vaikea nähdä jonkun ranskalaisen jääkiekon selviytyvän tai ainakaan kehittyvän jos maa ei juuri koskaan pelaa missään arvoturnauksessa.
Keväällä 2016 jääkiekon maailmankartta näyttää edellisen vuosikymmenen tasaisuuden jälkeen hajanaiselta. Kanada on voittanut neljä viidestä edellisestä suurturnauksesta, ja he ovat tätä kirjoitettaessa myös MM-tasolla hallitsevia mestareita. Maan uupumaton kiekkoinnostus ja juniorimylly tuottaa vuosittain valtavan määrän huippupelaajia, eikä horisontissa ole yhtäkään syytä, miksi nikkareiden taso laskisi. Pikemminkin suunta on päinvastainen, Kanada pelaa nykyään pääosin myös kv-kentillä fiksua ja pelaajistolleen sopivaa kiekkoa, ja toiminta on kaikinpuolin ammattimaista. Sotshissa edes iso kaukalo ei tasoittanut voimasuhteita, vaan Kanada nappasi kultaa jopa tylsän ylivoimaisella esityksellä. Arvokisojen yksittäisiin otteluihin ratkeavalla pelisysteemillä on tietysti selvää, että Kanadakin toisinaan World Cupissa ja olympiakisoissa häviää, mutta silti voidaan todeta, että se lähtee luultavasti aina ykkössuosikkina parhailla pelattaviin kilpailuihin.
Kanadan jälkeen tulee nähdäkseni tasaisempi haastajajoukko, johon kuuluvat Suomi, Venäjä, Ruotsi ja USA. Toki MM-tasolla Venäjä voidaan hyvällä syyllä nostaa Kanadan tasolle, ja toisaalta USA vaihtaa Tshekkiin. Venäjän NHL-miehet tulevat hämmästyttävällä prosentilla mukaan MM-kisoihin, ja maa taistelee menestyksestä näissäkin skaboissa aina verissä päin. Jälki on ollut hyvää, viimeisen kymmenen vuoden aikana neljä kultaa ja huikeasti vain kerran välierien ulkopuolella. Venäjä pelaa MM-kisoissa usein lähes parhaalla miehistöllään, mikä näkyy tason suhteellisena tippumisena olympialaisissa. 2010 hätkähdyttävä selkäsauna Kanadalta, ja 2014 kotikisoissa takkiin loppupeleissä aika siipirikkoiselta ja käymistilassa olleelta Suomelta. Venäjän taso säilynee kovana, mutta materiaalin puolesta sen tasoero Kanadaan verrattuna 2005-2010 vuosiin tullee kasvamaan. En ole maan jääkiekkoilun asiantuntija, mutta ainakaan pakkeja maa ei tunnu kovin hyvin tällä hetkellä tuottavan. KHL on houkutteleva vaihtoehto monelle venäläispelaajalle, ja sen johdosta ehkä lopullinen harppaus ja kehityspotentiaali jää osalta heistä lunastamatta.
Suomen tilanne näytti pitkään jopa todella hälyttävältä, mutta viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut selkeä käänne parempaan. Koivun ja Selänteen sukupolven urien jatkuminen hyvin pitkään takasi lopulta sen, ettei 1980-luvulla syntyneiden laihojen sukupolvien surkeus juurikaan näkynyt maajoukkuetasolla. Juuri nyt Suomen tilanne on yllättäen ehkä parempi kuin koskaan, sillä jokainen ikäluokka tuntuu tuottavan ainakin muutamia huippupelaajia. Pelaajamateriaalista tulee tulevaisuudessa löytymään myös sellaista erikoisosaamista, joka Suomella on aiemmin ollut tiukassa. Mikäli hyviä maalivahteja löytyy jatkossakin, voidaan olettaa, että mitalipelit ovat Suomelle realistinen minimitavoite turnauksessa kuin turnauksessa. Materiaali ei välttämättä jatkossakaan yllä aivan kovimpien maiden tasolle, mutta ero lienee aikaisempaa pienempi. Lisäksi en keksi mitään syytä miksi Suomen nimilistojaan kovempi suoritustaso arvokisoissa tippuisi lähitulevaisuudessa.
Ruotsi on materiaaliltaan todella vahva, mutta ei ehkä aivan niin kova kuin mitä vielä viisi vuotta sitten olisi voinut nykyhetkestä olettaa. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan?) svenssoneita meni draftin ykköskierroksilla jotain puolen tusinaa, mutta näistä ei ole huippupelaajia kehittynyt mitenkään erityisen kovalla prosentilla. Tilanne on kuitenkin varsin oiva, ja esimerkiksi olympialaisissa Ruotsi haastaa puolustuksen osalta jopa Kanadan. Hyökkäyksen osalta ero vaikkapa Suomeen ei seuraavan kymmenen vuoden aikajänteellä ole välttämättä kovin merkittävä, ja varsinkaan aivan viimeisimmissä drafteissa heiltä ei ole Barkovin tai Laineen tyylisiä superpelaajia löytynyt. Maalivahtiosasto on Lundqvistin jälkeen todellinen kysymysmerkki. Ruotsi on saanut ajettua NHL-kokoonpanoihin aikaisempaa enemmän pelaavia vahteja, mutta nämä eivät ole pystyneet toden teolla lyömään läpi huipulle.
USAlla suoritusvarianssi MM-kisojen ja olympialaisten suhteen lienee kaikista suurin. Olympialaisissa maa voidaan lukea jopa Kanadan ykköshaastajaksi, mutta MM-kisoissa välieräpaikkakin on aina positiivinen yllätys. Maan järjestelmällinen pelaajatuotanto vaikuttaa vahvalta, ja potentiaali on tietysti aivan valtava, jos jääkiekko jostain syystä saisi maassa tukevampaa jalansijaa.
Tshekki on vähän väliinputoajan asemassa mielestäni. Yllätysvalmis maa ja erityisesti MM-kisoissa ihan realistinen kultajoukkue, mutta parhailla kokoonpanoilla mielestäni jäljessä edellä mainittuja maita, varsinkin tulevaisuudessa. Voracek, Palat, Pastrnak ja Hertl ovat varsin mukavan ikäisiä, ja heidän varaansa on hyvä rakentaa hyökkäystä vielä pitkään, mutta pakisto vaikuttaa heikolta. Maalivahtiosastolla paljon riippuu Mrazekin lopullisesta tasosta. Tulevissa olympialaisissa näkisin Tshekin kultamitalin jättiyllätyksenä, siinä missä aiemmin käsitellyillä joukkueilla puolestaan lienee ihan realistinen sauma voittoon.
Slovakian visiitti maailman huipulle oli lyhyt, ja maa on viimeisen kymmenen vuoden aikana tipahtanut täysin muiden suurmaiden kelkasta. Yksittäisiä huippusuorituksia mahtuu joukkoon, kuten MM-hopea 2012 ja neljäs tila Vancouverin olympialaisissa. Kuitenkin isossa kuvassa maa on selvinnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana vain kolme kertaa edes puolivälieriin, ja esim. Sveitsikin on suoriutunut jonkin verran paremmin. Nimimerkki @vetoo lta olisikin mukava kuulla tarkemmin maan jääkiekkoilun tilasta. Kansa on (ainakin ollut) kiekkohullua, mutta juniorituotanto ei toimi ja maajoukkueen valmentaja- ja taustasekoilut tuntuvat olevan arkipäivää. Onko parempaa odotettavissa lähivuosina?
Sveitsin voi periaatteessa niputtaa nykyään samaan kasaan Slovakian kanssa. Maa saavutti historiallisen MM-hopean muutama vuosi sitten, mutta tason vakiinnuttaminen puolivälieräjoukkueeksi ja todelliseksi haastajaksi satunnaiseen välieräpaikkaan ei tunnu millään onnistuvan. Tuntuu, että Sveitsi on junnannut suurinpiirtein samalla tasolla jo lähes viisitoista vuotta. Kaipa sitä potentiaalia tason nostoon edelleen on, mutta jotain täytyisi maan kiekko-ohjelmassa muuttaa. Liiga ainakin nojaa aika vahvasti ulkomaalaisiin.
Pienistä maista puhuminen on aina mielenkiintoista, mutta täytyy sanoa että viimeisen reilun viiden vuoden aikana oma seuraaminen on jäänyt siinä määrin vähälle, että aikaisemmin ihan hyvä asiantuntemus on kutistunut aika pahasti. Saksa on elänyt dramaattisia vaiheita viime vuosina, seilannut karsintasarjasta pronssiotteluun ja valmentajasta toiseen. @Mack osaa ehkä halutessaan kertoa heidän tulevaisuudestaan enemmän. Sama pätee @ozo n Latviaan, joka ainakin tulosten valossa on pudonnut vuosituhannen vaihteen tasaisesta puolivälierähaastajasta 10+ sijoille. Niin ikään Itävalta on tipahtanut 10+ sijoilta hissijoukkueeksi, muistaakseni joku HPK-fani täällä tiesi hyvin asioita tästä alppimaasta. Kazakstan ja Ukraina ovat hississä myös, mutta slobomaista Valko-Venäjä puolestaan on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa keskikastissa. Mitään suurta kehitystä en ainakaan itse onnistu näkemään, ainakaan uusia NHL-pelaajia ei ole juuri tullut viime vuosina.
Pohjoismaista Tanska ja Norja ovat täyttäneet näiden hyytyneiden maiden tyhjiötä. Norja on keskimäärin MM-kisoissa ollut veljesmaataan vahvempi, mutta kyllähän parhailla pelattaessa Tanska on ainakin materiaaliltaan ihan Saksan rinnalla Sveitsiä ja Slovakiaa ahdistamassa. Juutit tuntuvat myös tuottavan mukavalla tahdilla uusia varauksia, ja avainpelaajista monet ovat nuoria, joten voisi olettaa että taso myös säilyy. Etelä-Euroopasta Ranska on palannut keskikastiin, mutta 90-luvun pieni suurmaa Italia ei osoita oikein mitään toipumisen merkkejä. Slovenia ja Unkari ovat sympaattisia ja fanaattisia kiekkomaita, ja ehkä ne hiljalleen kirivät keskikastia kiinni. Juniorituotannosta en osaa sanoa muuta kuin että resurssit eivät ainakaan häikäise. Unkarin tuntijoitahan palstalla on useita.
Mitä ajatuksia muilla kansainvälisen kiekkoilun kehityssuunnista? Onko kanta suurmaiden asemiin sama kuin allekirjoittaneella, ja miten pienten maiden asiantuntijat näkevät niiden aseman? Onko jossakin pienemmässä maassa jonkinlaista kiekkobuumia meneillään? Entäs keskikasti, onko Slovakialla tai Sveitsillä saumoja hypätä isojen maiden kelkkaan? Mikä olisi järkevin pelisysteemi eri arvokisoihin, ja kuinka arvokisat tulisi rytmittää?
Viimeiseen kysymykseen vastaan omalta kohdaltani nopeasti sen verran, että mielestäni kovatasoisen kiekon kannalta paras systeemi olisi Olympialaiset ja World Cup vuorotellen kahden vuoden syklissä. Toisaalta jääkiekon levinnäisyyden kannalta MM-kisat ovat elintärkeitä, sillä vaikea nähdä jonkun ranskalaisen jääkiekon selviytyvän tai ainakaan kehittyvän jos maa ei juuri koskaan pelaa missään arvoturnauksessa.