Kanadan junioriliigat: Viihdetarjonta 2007-2008

[HardCore Hooligan]

Rockets ulos ratkaisevassa ja näin erään 2000-luvun merkittävimmän jääkiekkoilijan James McEwanin taival WHL:ssä päättyy tähän. Tästä Tyler Willisin jalanjäljissä lännen kehien koulimana perussoturina luomaan 10-kauden uraputkea kaljaliigoihin ja harmillisesti viimeinen kausi osittain pilalle tuon käsivamman takia, joka osuvasti tilille juuri lähdössä Huntin kanssa ja kauttaaltaan helmiä heiteltynä meille sioille runsaasti matkan varrella.
Tämän taustalla myös toinen yli-ikäinen Brady Leavold ulos liigasta lopullisesti ja Leavold omasi tuollaista yllättävää potentiaalia lähtörintamalla. Mukavan nälkäinen ote touhuun myös viimeisellä kaudella ja tasollaan ihan suhteellisen hyvän kädenjälki jatkumoon, joten kaljaliigoihin vie kunniakkaasti tie ja kunnon vanhankoulun "journeymaniksi" sijoittaisin.
Seattle ja TOP-3 Olson jatkaa matkaansa Tri-City Americansia vastaan, joka kiekkokelloa muutaman pykälän taaksepäin siirtämällä olisi ollut pomminvarma tappelusarja ja nykyisellään paras toivoa räiskyvää henkilökohtaista panosta tai pankin räjäyttävää tuomarivirhettä istuvasti provosoimaan tämän sarjan silmää hiveleviin liekkeihin.
Toinen New Westminster Bruinsin olemassaolo lännen kartalla Tri-Cityn taustalla ja tähän rupeamaan melkoisen köykäinen kiekkoilme joukkuetasolla tarjolle, mutta ykköskorttina sarjaan lähdettäessä 1989-syntynyt hyväntason Mitch McColm ja 1990-syntynyt toisen kauden pelaaja Tyler Schmidt otteillaan sekä aktiivisuudellaan herättänyt kiinnostusta nimensä ympärillä.

 

[HardCore Hooligan]

OHL:ssä pelit taas käyntiin ja harmaaksi ennakoimani sarja Coltsin sekä Bullsin välillä päättyi ensimmäisen näytelmän osalta 7-2 Bullsille. Se jokaisen asialleen omistautuneen bongarin toive siis siitä, että toinen lyö selvät numerot taululle ja toinen turhautuu ( tai tässä saumassa lähtee pelaamaan seuraavaa) metsästettyä väriä sekä herkullisia tapahtumia poikien. Näinä vaikeina aikoina tarvitseeko edes todeta lähdöittä tämän avausmatsin menneen läpi ja vinkkinä Stefan Della Roverelle Clune olisi todennäköisesti tehnyt joukkueelleen tässä tilanteessa jotakin kääntääkseen nostetta seuraavaan jakoon.
Belleville Bulls pitkänlinjan porukoita O:ssa ja edelleen kuvioissa mukana Kingstonissa oleva Larry Mavety tehnyt pitkän päivätyön joukkueen koutsina 80 ja 90-luvuilla.Ei nyt kartalla matkansa varrella se O:n historian räiskyvin tai kovaan ilmeeseen profiloitunein ryhmä, mutta asemansa lunastanut ja tiensä aitojen uskonsa takana seisovien kiekkoihmisten sydämiin raivannut.
Toki isoa nimeä kulkenut joukkueen kautta urallaan eteenpäin ja toki voisin tuota olennaisena osana hommaan kuuluvaa räiskyvyyttä korostaa Bullsinkin taipaleen osalta lyömällä pöytään kauden 1985-1986 varsin mielenkiintoisilla pelaajatyypeillä kalustetun hyvin menestyneen ryhmän. Laadukas palanen myös siltä osin, että tarjoaa aina mahdollisuuden Craig Coxen tuomiseen päivänvaloon ja yksi niistä majakoista, jotka opastivat nuorena materiaalillaan tähän kulttuuriin sisään ja ottelijatyyppinä edelleen se kenties suurin esimerkin tarjoaja todellisesta ammattiylpeydestä sekä vanhankoulun ammattimiehen kovuudesta vedettäessä vaikkapa ison liigan areenoilla.
Harmi kuitenkin nähdä Bullsin uivan näin syvällä viihdearvoltaan ja uskottavuudeltaan jääkiekkojoukkueena tällä hetkellä, mutta kiekkototuutena kuuluu viitatusti niihin tarvittaessa harhaillessaan näpäytettäviin ryhmiin ja varsinainen visiirinaaman pilkkaaminen jätetään sitten tämän osan ansainneille.

Jr.A:n SIJHL:ssä Dryden Ice Dogs finaaliin ja siellä vastaan Bearcatsin ulos pistänyt Fort William North Stars. Hyvän rakenteen Ice Dogsilla listoillaan runkosarjaan 323-minuuttia uskottavuutta taistellut Chris Kitt sekä tavoitellusta rajasta niukasti jäänyt 297-minuuttia napsinut Levi Cifra johtotähtinään, joten haistellen tämä kiistatta ilmeikäs ryhmä samaan askiin aikanaan OPJHL:n Markhamin kanssa ja odotukset tasokkaan viihdepaketin suhteen ihan mukavalla tasolla.

 

[HardCore Hooligan]

Sama kierros lännen puolella ja HCH tarjoaa omakustanteisella biittipalkalla kuten asiat jääkiekkomaailmassa parhaimmillaan toimivat. Tarjonta aika hyvin hallussa kauden vetojen osalta ja sauma kosmeettisille muutoksille elää playoffsien myötä, josta tosin lähes kaikki isot nimet ulkona ja poimintana Mitch McColm (ehkä haistellen jopa samanikäinen 1989-syntynyt Ryan Letts villinä korttina panosten kasvaessa) tuollainen joka voi asetelmia häntäpään suhteen vavisuttaa.

1. Frazer McLaren (Mike Reich): Avasi ykkösenä poistujien avustuksella ja päätti ykkösenä, mutta ei mitään kiistatonta tai murskaavaa hallintaa läpi liigan tarjolle. Tosin ei voi kieltää kaverin juttelevan terävimmillään mallikelpoisesti oikeallaan ja varsinkin menneillä kausilla silmää hivelevän kipinöivissä vedoissa mukana. Tällä kaudella tuollaista verenmakuista vetämistä vaikkapa Patsin Elderin kanssa matsin lopun hässäkässä.
Olson sekä Klotz ottelivat molemmat Mclarenin kanssa vähintään ympäripyöreän kertaalleen (Klotz heitti kaksi tasokasta) ja myös Medicine Hatin Bendfeld heitti ehkä rupeaman parhaan panoksensa lähdössä McLarenin kanssa. Tuossa McLaren otti vastaan ehkä sen kauden puhuttelevimman osaltaan Bendfeldin oikean toimesta, mutta tästä jatkaen otteli kuitenkin tasaisen varmasti läpi ohjelman tuon viime kauden Boogaardin oikean jälkeen ja aikaisempien kausien pohjalta luodun aseman kautta poistuu vyö lanteillaan kunnikkaasti aika puhtaalla tappelijan statuksella. TKO yli Lucicin loistaa majakkana mielestäni tuotannosta ja viihdearvollisesti muistorikasta sotaa kovan Jason Lynchin kanssa.
Kassian ei myöskään puhtaasti jyrännyt viimeisen kautensa aikana ja tältä osin samat sävelet ykköspaikan suhteen, mutta kuitenkaan aivan saman tason ottelijana McLarenia suhteessa Kassianiin en pitäisi ja olisi tämä viimeinenkin sesonki kaivannut ainakin sen yhden ison voiton TOP-5 kaverista.

2. Garrett Klotz: Hyvin lähellä ykköspaikkaa ottelijana primekaudellaan ja Blades lisällä menisi ohi. Haastoi McLarenin kahdesti hyvällä ilmeellä ja loistavasti todellinen ammattijätkän ote touhuun vetäessään. Hallussa iso oikea avaamaan ovia ja oppinut otettujen lähtöjen kautta käyttämään hyvin ulottuvuuttaan.
Elderin kanssa hyvää tarinaa ja alkukauden Elderin kääntämästä loppukauden huomionarvoiseen, jossa Klotz tuhosi Patsin vahvaa nousua ottelijana tehneen kaverin juuri isolla oikeallaan ja Klotzilla hallussaan kyllä mainitusti potentiaalia kunnon merkkaamiseen tanssilattialla ammattilaiskehiinkin.

3. Benn Olson. Kokenut yli-ikäinen ottelija ja teknisesti hyvällä tasolla, joka myöskin lähes samalla viivalla McLarenin kanssa ja asetelmia selvittämään Klotzin kanssa ei keskinäistä kauteen. Pitkässä juoksussa monta erää vedettynä läpi McLarenia vastaan ja molemmilla omat hetkensä, mutta Olsonilla myös vaikeuksia matkallaan Boogaardin kanssa ja pari putoamista vasuriin tilillä. Hyvää perussuorittamista kautta linjan sesonkiin ja olen aina arvostanut tätä kaveria kovaluonteisena ottelijana.
Hukkui vähän massaan 2006-2007 ja nälkäisellä ilmeellä veti kyllä tämän kauden läpi nostaen selvästi osakkeitaan. Western Conferencen taso lähtörintamalla heikompaa kuin idässä ja tämä osaltaan varmasti vähensi varsinaisia isoja lähtöjä kaverin kortista.

4. Jordan Bendfeld: Jää selvästi leimaltaan TOP-3 ulkopuolelle ja kuitenkin luotettava hyvä perustason ottelija, joka osaa homman ja operoi kiistatta TOP-5 tasolla. Kauteen pureskeltavaksi ympäripyöreät McLarenin, Olsonin sekä Klotzin kanssa ja kauttaaltaankin lännessä profiloitunut ottelijana perusnimeksi, joka kuitenkin osallistuu ehdottomasti isoihin lähtöihin ja lähti matkaan 2007-2008 ennakkoon suunnilleen tasaisista asetelmista ketä vastaan tahansa.

5. Josh Elder: Tästä pieni pudotus mielestäni tasossa tai statuksessa ja tässä raossa olisi yhtä hyvin voinut näytöiltään ollut Ryley Grantham. Alkurupeamasta vahvaa ottelemista lähdöissä Gauthierin, Granthamin sekä Klotzin kanssa ja hyväntason ottelija Elder ehdottomasti on.
Putosi Klotzin oikeaan ja toisaalta ei se räiskyvin kaveri pelaajatyyppinä, mutta ottelijana kovaluonteinen vähän Olsonin linjaan ja kieltämättä vähän hämmentävästi yli-ikäisenä jatkaesssaan saattaa avata liigan ykkösiskijänä muiden edellä mainittujen mahdollisesti poistuessa.

6. Ryley Grantham: Aika samalla tasolla Elderin kanssa (toki Elder käänsi keskinäisen itselleen) ja toivottavasti on yli-ikäisen liigassa mukana. Vähän Warriorsissa myös vetäneen McLarenin kopio ottelijatyyppinä ja hallussa ihan tehokas oikea, jota vaikkapa tulokas Bladesin Philp sai maistaa suoraan aloituksesta otetusssa ja ykköskorttina koko rupeamaan olisi ottanut varmasti enemmän varsinaisia isoja lähtöjä.

7. Mike Gauthier: Iso pettymys ja paha alisuorittaja, joka avasi TOP-5 statuksella rupeaman ja päätti yli-ikäisenä juuri ja juuri TOP-10 tasolle uskottavasti mennen. Kuitenkin kokenut ottelija näissä kehissä ja tuollaisissa tulisissa parhaimmillaan, mutta ilme heittelee turhan paljon ja toisaaltaan perustasoltaan ei puhdas vastaantulija ketään vastaan tältä listalta.
Tuntuu jotenkin sellaiselta pelaajatyypiltä, joka juuri aina kaipaa sen kipinän jostakin ja todella pitkään oli mukana WHL:n kuvioissa. Varmasti tätäkin kaveria tulee kaipailtua homman mennessä yhä enemmän hymypoika patsaiden jakamiseksi ja harmillisesti tämän muistikuvan suhteen terävin rupeama oli ehdottomasti 2006-2007 Raidersin paidassa.

8. James McEwan: Tässä taas pieni notkahdus ja nuo seitsemän ylimmäistä muodostavat liigan varsinaiset isot nimet. McEwan kuitenkin se tarjonnan todellinen soturi ja taistelija, joka ottaa sekä antaa ja vetää molemmilla käsillään helmiä heitellen.

9. Ryan Gillen (Garet Hunt): Isokokoinen yli-ikäinen perusosaston kaveri, joka paikkansa lunastaen heitti hyvän panoksen lähdöissä McLarenin, Klotzin sekä Bendfeldin kanssa. Tri-Cityn Mitch McColmin olisin halunnut sijoittaa tähän enemmän ottelija listaukseen istuvana ensi kauden nimenä, mutta Gillen kuitenkin leimaltaan nyt TOP-10 tason tekijä TOP-4 tason näytöiltään ja ei kuitenkaan täysin esittänyt koko rupeamaa ajatellen kokonsa mukaista ilmettä kehässä.

10: Luke Wiens/J.D Watt (Brennan Sonne): Yli-ikäinen perusosaston Wiens ennen loukkaantumistaan otti TOP-10 statuksen itselleen hyvällä perussuorittamisella ja varsin kaukana kuitenkin rehellisyyden nimissä TOP-7 rivistön tekijöistä isossa kuvassa leimaltaan.
Watt yli-ikäisenä kokenut tekijä ja perustasoltaan nousee TOP-10 osaston nimeksi, jonka asema pohjautuu kyllä kieltämättä menneisiin näyttöihin lähtörintamalla ja puolustuksena ei kuitenkaan lähtisi täysin mikkihiiri-tason altavastaajana ennakkoon edes McLarenin kanssa.

Itseäni huomaamatta selkään taputellen itsestäänselvästi teipatuin rantein ( illan viestinä: "Hockey is murder on ice") uskoakseni ennen tämän työsarkani aloittamista muutamat ihmiset Suomessa tiesivät O:n tai WHL:n merkittävimmät nimet laajemmalla tai pintaa syvemmällä otoksella kausittain, mutta nyt voisi haistella näitä olevan parikymmentä ainakin ja lopuksi iso kunniamaininta kaudesta Eric Englishille.

 

[HardCore Hooligan]

O:ssa Belleville vei toisen 5-1 ja Coltsilla edelleen luovuttajan ote touhuun vastustajan latoessa kaappeja heidän kotihallissaan. Valona kiekkotunnelissa Scott Fletcher Niagaran lähtölistalla lähdöttömässä ja tässä odotusarvolta lupaavassa sarjassa tapahtuu vielä näillä nimillä mentäessä. Luotan tähän kiekkototuuteen kuin Ken Linsemanin pohjeille naputteluun vanhanliiton agitaattorina ja toivorikkaasti oljenkorteen takertuen, kun Gens vei 6-1 avauksen on Dogsin pakko sekoittaa pakka sekä jakaa kortit uudestaan toiseen näytelmään lähdettäessä.

Lännen puolella jatkavan Lethbridge Hurricanesin Mitch Versteeg poimi näpäytyksenä yhden ajostaan Brandonin Matt McCueen ja primeikäinen McCue hyvin lähellä TOP-10 statusta ottelijana tähän rupeamaan tuossa listauksessa, mutta niukasti ulos ja yhtä niukasti myös Bladesin yli-ikäinen John Flatters.
Hurricanes toisella kierroksella vetää Kootenay Icen kanssa ja ennakkoasetelmiltaan ei mikään herkullisin kattaus nautittavaksi vanhankoulun makutottumuksilla. Icen vahvuudesta esiin 1988-syntynyt Ian Barteaux ja Hurricanesin listalta mainittu ihan mallikelpoisen kauden tahkonnut samanikäinen Mitch Versteeg, mutta rakenteeltaan tuulessa heiluvat ryhmät ja yli-ikäinen ykköskortti perusosaston kokenut Wiens viimeisen kerran Lethbridgen lähtölistalla 4.1 tähän sesonkiin.
Rocketsin Brady Leavold aloittaa ennakointini vastaisesti pykälää korkeammalta kartalla ja jatkaa kauttaan ECHL:n Victoria Salmon Kingsin vahvuudessa. Toki pitkään 90-luvulla vielä ECHL kunniakkasti puhdas kaljaliiga ja arvaamattomuuspotentiaali liigan yleisilmeen kannalta huikea, mutta nykyisin jo liikaa mainosvaloja sekä salonkikelpoisuutta pitämään homman aitona ja sopivan nuhruisena.

 

[Jäähykuningas]

OHL:n pudotuspelit ovat jo kovassa vauhdissa ja Belleville Bulls näyttää olevan todella vahvoilla. Kysymykseni kuitenkin koskee sitä, että kuinka mielellään nämä junioriliigojen seurat "päästävät" pelaajiaan MM-kisoihin. Tarkemmin ottaen Bellevillen Jan Mursak on se pelaaja jonka todella toivoisin näkeväni edustamassa kotimaataan.

 

[HardCore Hooligan]

Ei ole oikein kotikentälläni pelaamista tuo kysymys ja kyseinen pelaaja, joten yleisöä ottamatta lähdön jälkeen tunnelmia haistellen boksiin ja tarvittaessa kuitenkin vaikka koko halli maantasalle pisteiden mukaan ottamiseksi.
Kuitenkin ajankohtaisiin 18-vuotiaiden kisoihin lähtevät pudonneiden ryhmien jätkät ja eiköhän samalla linjalla mennä tältä osin asian suhteen, mutta toki Mursakin tapauksessa taustalla myös vaikuttamassa Detroit Red Wings ja Bullsin kannalta kaveri ei liene yli-ikäisenä mukana suurellakaan todennäköisyydellä.
Memorial Cup vedetään Kitchener Rangersin isännöidessä 16.5 alkaen ja peruslinjauksena tuskin yksikään jätkä lähteen mihinkään kesken matkan. Viihdeosaston sekä turnauksen yleisen uskottavuuden kannalta toivottavasti tuo toinen ryhmä O:sta ei ole Bulls, mutta Eastern Conferencen ykkösryhmänä runkosarjan pohjalta lienee vahvoilla ja finaalitappiokin Western Conferencen kärkiporukan Rangersin ollessa vastassa tuo lipun Memorial Cupin vääntöihin.

Jr.B:n WOHL:ssa homma oman sarjan osalta takana ja finaalisarjassa Tecumseh Chiefs löi Londonin lähdöttömien jälkeen 4-1. Chiefsien vahvuudessa 1989-syntynyt aktiivisesti game liigassa poiminut Travis Brown ja viidesti saanut lähtökistapaikan playoffseissa, mutta Ontarion Jr.B:n Sutherland Cupissa luottamusta isossa tapahtumassa ja nälkäisesti lähtöön kiinni.

Jr.A:n vanhassa junnupuolen gooniliigassa Cetralissa Pembroke Lumber Kings sekä Smiths Falls Bears tahkoavat mestaruudesta ja Pembroken yli-ikäinen Eric Selleck vedossa mukana Hawkesburyn yli-ikäisen Alexander Normanin kanssa kyseisen sarjan kolmennessa jaossa.
Finaalisarjassa Selleckille sekä 1988-syntyneelle Sean Crozierille leikkikaveriksi hiekkalaatikolle vaikkapa mielenkiintoinen 1990-syntynyt Nathan Livingstone, joka kohtasi Brockville 1989-syntyneen Austin Vergen edellisessä sarjassa tai yli-ikäinen Derek Wells. Bearsilla vahvuudessaan myös 1990-syntynyt Zachary Hervato ja potentiaalinen tapahtumien järjestäjä tämä kaveri, jolla myös yksi lähtö Brockville sarjassa 1988-syntyneen Patrick Jobb kanssa ja ei muuta kuin perinteitä kunnioittaman pre-game brawlien, bench clearing brawlien, hallway brawlien sekä kunnon stick fightien täytteinen vanhankoulun tyylikäs viihdepaketti.

 

[HardCore Hooligan]

Jatkamme lähdöttömän kivirekemme vetämistä ja oi niitä aikoja, kun panosten kasvaessa tunne nousi väriä sekä tapahtumia poikien samassa suhteessa. Junnuliigojen bench clearing brawlit playoffseissa mainitusti aina Memorial Cupia myöten ja ison liigan varmasti mieleen tatuoidut tapahtumarikkaat nostalgiset sarjat. 1985-1986 Flames vastaan Habs finaaleissa ja mainitusti kypätätön Nick Fotiu liukumassa hyökkäyspäässä aloitukseen tilanteessa, jossa hahmon vakuuttavuus ylivertaista mihinkään muuhun aikasempaan kiekkokartalla koettuun suhteutettuna ensimmäisiä askeleita otettaessa ja tuohon hetkeen tiivistyy edelleen silmissäni aika paljon peruustotuuksia tästä pelistä.
Eräässä lupauksia antavassa Kitchener avasi O:n puolella voitolla yli Sarnian ja kyllä tuo Sarnian rakenne on nykymittareilla sillä tasolla, että sen väkisinkin pitäisi poikia tapahtumia ja vähintään yhden hehkuvan kuuman brawlin. Taas katseet anellen kohti räikeää pankin räjäyttävää tuomarivirhettä, jännitteitä luovaa henkilökohtaista roolinottamista tai ison mittakaavan turhautumista.

Lännessä neljän parin lähdötön kierros ja mielenkiintoisessa Giants avasi voitolla yli Spokanen. Hyvän rakenteen odotuksia luovat ryhmät Giantsin Huntin, Cloudin, Beruben sekä LaRochellen ja Chiefsin Lettsin, Kelnerin, Reddingtonin sekä Donaghyn kautta. Yhä etäämmälle olennaisista teemoista ajautuen Seattle vei runkosarjan voitajaa Tri-Citya avauksessa 7-1 ja tähän haukkana kuitenkin kiinni, joten katseet Mitch McColmin ylle ja joukkue on saatava hereille. Alkulämmössä punaviivalta heti katse liimattuna TOP-3 Olsoniin ja herätyskellona heti ensimmäisestä pudotuksesta matkaan, mutta T-Birdsin lento ykköskorin asioiden takana lämmittää kyllä ja yhden ikisuosikkini junnupuolelta (hyvää materiaalia toki muutenkin) Dody Woodin takaa nimenä lauantaita käynnistämään toinen T-Birds legenda Darcy Simon, joka myös loistava pelaaja tuolta lännen ajalta jolloin rähinäperinnettä vielä uskollisesti vaalittiin ja nykyinen apukoutsi Turner Stevenson muistaa nämä Dean Ewenilla, Greg Nicolilla ja Kevin Malgunasilla maustetut lähtöjen kyllästämät ajat varmasti hyvin.

 

[HardCore Hooligan]

Mennyt vähän värittömäksi ja negatiivissävytteiseksi tämä kirjoittelu, mutta kartalla on aina ammennettavaa pelastusrenkaaksi etsijälle ja kyllä tuo London Knights 1984-1985 on eräänlainen piristävä täysosuma kartalla tämänkaltaiseen pahaan rakoon. Marc Laforgen sekä Paul Higginsin jälkeen ehkä 80-luvun legendaarisin O:n sekopää Greg Smyth sekä yksi hämmentäjien ehdoton kunigas todellinen värikylläinen räjähdysaltis soturi Kevin Evans samassa ryhmässä. Arvaamattomuuspotentiaali siis tulevien tapahtumien kannalta aivan huipussaan ja nykyisellään "Bird Dog" Smyth ottaisi jokaisessa vetämässään viiden matsin "bullying" peruspaketin.
Don Boydin koutsaamalla Knightsilla myös rakenne kunnossa Bob Halkidisin, Tim Maraclen, erityisesti hyvällä leimalla O:ssa sekä myös IHL:ssa otelleen Darin Smithin sekä vielä keskenkauden sisään tuleen itsellenikin paljon materiaalia tarkastettavaksi AHL:n kehistä tarjonnneen Trevor Stienburgin kautta. Näistä mielenkiintoisesti Evans sekä Maracle WHL:n askeihin seuraavaksi rupeamaksi Victoria Goucarsin vahvuuteen ja erityisesti Evans jätti varmasti mitään mitään kaihtamattomalla ilmeellään ison kädenjäljen WHL:n kartalle ainutlaatuisen hurmaavalla O:n puolelta lainatulla pelityylillään.

O:n Bully 2007-2008: James Delory

Toki Whalersin Jenner otti loistavan 20-matsin palkinnon ja hatut pois päästä tämän edessä arvon kiekkokansa, mutta mitätön kahden minuutin arrvoinen perusmerkkaus ja toisaalta ei oikein istu tekona tai ilmeenä haettuun muottiin. Gensin DeLory antoi taas matsin päätyttyä penkiltä tulleena keihästään Sarnian kultaisen sädekehän Steven Stamkosille ja perään hyvä lähtö Ryan Wilsonin kanssa, jonka jälkeen kypärä toiveita herättellen jäähan ja innokkaimmat jo päästivät huuliltaan sen vuoria siirtävän toiveen...KUGEL, KUGEL, KUGEL!
Tekona itse tämäkin mitätön tökkäys ja Stamkosin mukava poikittainen Spits sarjassa huomattavasti koskettavampi viihdearvoltaan, mutta hyvää ilmettä kuitenkin DeLorylta tyhjentämään palkintopöydän ja parannettavaa jäi toki rutkasti playoffseihin. Whalersilla toinekin vahva kortti Sladokin toimesta ja pari tuollaista spontaania perussuoritusta lähtöosastolla ei kuitenkaan riitä ja Shine olisi kenties koko rupeaman vetäessään pystynyt jonkinlaisen taideteoksen luomaan.
2006-2007 meni silloin vielä istuvasti "Tough Guy" Jarramille ja en tunnu kaverista pääsemään eroon, mutta useaan kertaa todetusti Rangers illassa häkellyttävän vahva ilme tarjolle nautittavaksi ja näistä suorituksista tämä peli elää henkitoreissaan.

Fotiu tanssikulttuurin suurimpia legendoja oikeutetusti ja helmetless bileissä alan harrastajien ikuisen ykkösnimen Harold Snepstsin tavoin palvottu suuri sankari, mutta viiksenmitalla Snepsts vie ja kiekkohahmona uskomattoman nerokas.
Tarustosta vedetyssä nostalgiapalassa kuitenkin, kun Fotiu kehoitti Schmautzia luopumaan 70-luvun mielenmaisemassa keihäästään sekä kintaistaan tunteiden kuumetessa ja "Dr Hook" Schmautz taas tiedusteli vastavuoroisesti Fotiun halukkuutta nostaa mailansa pystyyn oman erikoisalansa mukaisesti. Oman alansa ammattimiehet vastakkain pelin kulta-aikoina ja osuvana HCH:n kiekkototuutena jokainen vetäköön vahvuuksillaan moraalioppaiden roihutessa rovioilla.

 

[HardCore Hooligan]

Niagara vei toisen jaon ja lupaavasti tietojen pohjalta sarja alkaa ottamaan lämpöä alleen, joten luottaen kuin prime Jimmy Mannin vasuriin (toivoen samalla valojen sammuttamista ja ison roolinottamista) ei vähintään viiden matsin sarjaa ilman viihdearvon korkealle heittävää brawlia ja Fletcherin sekä DeLoryn veto on se mitä tältä sarjalta haetaan. Nyt tarjolle bongattavaksi kuivan jakson jälkeen oikeoppisesti suoraan aloituksesta herkullinen pari Matt Corrente vastaan Gensin Shea Kewin buckets off lähdössä ja Corrente vei tämän oikeallaan, mutta tulevien tapahtumien kannalta huolestuttavasti Kewin vaikeuksissa lähdön jälkeen ja jalan kanssa vaikutti olevan ongelmia.
Rangersin sekä Sarnian välisessä sarjassa myös lupaavia merkkejä ja Rangersin Justin Azevero sekä Stingin Ryan Wilson pihalle näyttämöltä ajoistaan, mutta kiekkototuutena aika perusajoja molemmat ja kuitenkin tätä juuri tämä pari sarjaansa kaipasi. Rangers vei kolmannella jatkoajalla ja seuraavassa valot vilkkumaan.

Lännessä Lethbridgen sekä Kootenayn illassa kaksi lähtö ja mitä tämä tarkoittaa? Kuitenkin kiitollisena nämä muruset vastaan ennakkoon tapahtumaköyhäksi haistelemastani ja pitkästi aikaa tuollaisena osumana saatiin se Olson vastaan McColm vetokin Tri-Cityn viemässä. Ennakoitu osuessaan palkitsee aina ja matsin loppuun toki oli käsikirjoituksessa sijoitettu, mutta aikaan 0.29 nerokkaasti T-Birdsin Greg Scott taisteli kneeing majorin ja hyvä ilme heti näytelmän alkuun.

OPJHL:ssa Oakville vei ensimmäisen ja illassa lähdön ottivat Markhamin Steven Harding sekä 1989-syntynyt Geoff Guimond. Markhamilta myös Kevin Hudes game misconductilla tapahtumasta ulos ja kenties tästäkin rakentuu vielä uskottava finaalisarja, joka luo voittamiselle tarvittavan painoarvon ja neppailemalla saavutetulla voitolla ei ole tässä pelissä mitään arvoa.

 

[HardCore Hooligan]

Gensin Kewin oli poissa taisteltuaan jalkansa rikki lähdössä Correnten kanssa ja nyt olisi tilausta heittää Baldwin sisään. Gens toki vei tämä erän ja ei mitään suurta jääkiekkoilun juhlaa kolauksineen, merkkauksineen sekä lähtöineen, mutta Niagaran hyvällä asenteella polkeva Foreman illan koputtelun jälkeen haki itselleen paria kolmannessa Gensin ykkösjätkiin lukeutuvasta Brett McLeanista ja jos tuo saisi käännettyä homman todellisiin liekkeihin viitattua painoarvoa sarjaan tuoden.

Palkintorintamalla eri vielä uutisia mahdollisista huilivuoroista Rangers vastaan Sarnia sarjassa Azeveron ajosta Stamkosiin tai Wilsonin vastaavasta Rangersin Dzielskiin. Myös lännessä Seattlen Greg Scottin ajon suhteen toistaiseksi hiljaista ja kohteena Colton Yellow Horn, mutta näitä henkilökohtaisia panostuksia peli kaipaa ja tuomareihin vilkuilun tai kurinpitäjiin mikkihiirenä vetoamisen sijasta ainoana oikean toiminta mallina postinkantajat laatikkoon.

 

[HardCore Hooligan]

Lännen Jr.B:n KIJHL:n Kimberley Dynamitersin tällä kertaa isännöimän Cyclone Taylor Cupin vei nimiinsä PIJHL:n Grandview Steelers ja valitettavasti ei tuollaista tämän tason tapahtumien perinteistä kulkureittiä noudattelevaa villiä lähtö- ja rähinäturnausta nähty. KIJHL:stä myös Fernie Ghostriders mukana ja mielenkiintoiset 1991-syntyneet Josh McEwan sekä Brett Lyon polkivat lähdöittä läpi tämän tapahtuman.

OPJHL:ssa Markham vei toisen ja olisiko Oakville aika heittää viidesti lähtölistalla playoffseissa esiintynyt 1990-Luke Turcotte sisään seuraamaan näytelmään. Tämä sarja on 1-1 ja SIJHL:ssa kahden lähdöttömän jälkeen tahkotaan myös tilanteessa 1-1 Fort William North Starsin sekä Dryden Ice Dogsin kesken, mutta eiköhän täällä vielä sarjan jatkuessa räjähdyspistettä tavoitella ainakin jollakin tasolla ja askelmerkit vain kohdalleen.

Ontarion Jr.B:n perinteisen Golden Horseshoen mestaruuden otti seitsemässä Thorold Blackhawks ja ryhmällä vahvuudessaan tämän liigan tasolla mukavasti runkosarjaan 152-minuuttia uskottavuutta nimiinsä taistellut 1988-syntynyt Drew McAvoy. Finaalisarja St. Catharines Falconsin kanssa lähdötön, joten ei tarvittavaa kunniaa tapahtuman arvolle aidoin kiekkoelkein ja toki kyllä näissä erityisesti Ontarion Jr.A/Jr.B-liigoissa näkyy tuo lähtö- ja rähinämateriaalin kapeus joukkueiden rakenteissa nykyisellään.
Toki pelin luonteen vastainen game lähdöstä linjaus on lyönyt leimansa peliin ja yleinen peliin kautta linjan istutettu hymypoikapatsaiden jakeleminen, mutta puhtaasti pelaajatyyppienkin tasolla on viihdeosaston sekä värikartan kannalta paha kato käynyt pyöreästi viimeisen 10-kauden aikana hiljakseltaan näissä liigoissa ja iskee syvälle kyllä hommaa jo ennen tuota kyseistä ajanjaksoa seuranneelle vanhauskoiselle.

 

[HardCore Hooligan]

Sarnian Wilson sekä Rangersin Azevedo olivat askissa Rangersin viemässä sarjan kolmannessa ja ei varsinaista räjähdystä iltaan, mutta kuitenkin mukavan lämpimiä tunnelmia ja katseet parasta toivoen kohden seuraavaa. Kuitenkin kierroksella pari lähtöä kansiin Gensin Brett Parnhamin sekä Niagaran Stefan Legein ja toisaalla Houndsin Andrew Campbellin sekä Guelphin Matt Kennedyn kesken, joten Kennedylle kolmas puristus playoffseissa ja näin ollen kiitos tehdystä työstä muuten melkoisen kuivana ajanjaksona.
Belleville pisti Barrien ulos ja näin ikänsä puolesta lupaava kolmikko 1990-syntyneet Stefan Della Rovere, Andrew Clouthier sekä 1991-syntynyt Kyle Clifford valmistautumaan seuraavan rupeaman haasteisiin. Colsilta myös 1988-syntyneen Cory McGillisin soisi olevan jo kotoisaksi kasvaneena perusnimenä mukana yli-ikäisen ja kiistatta tuollaisesta piilevää liekkeihinheittäjän potentiaalia kaverissa.

Lännen puolella jäähän pudonneet kintaat ovat kaunis muisto vain, mutta poimintoina Seattlen loistavasti matsin alkuun itsensä ulos ajellut Greg Scott vahvuudessa ja Tri-City kolmannen jälkeen 2-1 johtoon tässä sarjassa.

Viime rupeaman tähän saumaan kaivelin löytyykö kartalta ison liigan kattauksesta kaveria, jolla tilastot on mieltä lämmittävässä kunnossa ja korttikin varsin mallikelpoisella tasolla. Joka kuitenkaan tästä huolimatta ei minua onnistunut omaan leiriinsä taistelemaan ja tälläiset kaverit itse asiassa ovat aika harvinaisuuksia näistä enemmän lähtöjä tililleen ottaneista ja tilastonsa uskottavuuden puolesta kunnossa pitäneistä pelaajista. Neil Sheehy verhon takaa lopulta paljastui ja Harvard boxing champ kyllä lähtörintamalla harmaa yksipuolinen painiosaston kaveri, joka vielä pitkään liigaan tultuaan kulki kuitenkin todella kovan ottelijan leimalla ja itse myös tätä käsitystä silmissäni vahvisti. Toisaalta pitkässä juoksussa ihan laadukas hyvän ilmeen hämmentäjä sekä rakenteen tukipilari isossa liigassa Neil Sheehy.
Todetusti oma seuraamiseni painottuu edelleen 70 ja 80-luvuille kiekkokartalla ison liigan suhteen ja tuo ensimmäinen lockout 1994-1995 ison vedenjakaja kohdaltani, mutta hämmentävästi Sheehy tuollainen punainen vaate tuon itselleni kotoisan aikakauden pelaajana ja pelkästään vetäminen tuona aikana tuo jo paljon lisäpisteitä kenelle tahansa. Pohjan kaikelta vakavalta tarkastelulta vievä numero Whalersin aikana ehkä kuitenkin lopulta se ratkaisevin syy ja etäännyttää minusta kuin naamalla oleva visiiri, mutta jotenkin tässä pallomeressä kellumisessa kuitenkin lämmittää aina tuomareiden uitua sisään kipinää ottanut kaveri ja toki boksissa huutelut itsestäänselvyytenä terävimmillään kuuluivat Sheehyn repertuaariin. Loistavan North Starsin "Mandy" Mandichin sekä Sheehyn olisi yliopistotaustaisina pitänyt joskus ottaa kiivas erä tuomareiden roikkuessa välissä alun sitomisen sekä halailun jälkeen ja kiistatta poimijana aktiivinen Torrie Robertson (ei pahaa sanaa) olisi voinut liittyä kolmantena pyöränä mukaan.
Toki Paul Holmgrenin keihästäkin puhuttelevasti kuumassa illassa maistanut pelaajatyyppinä äärimmäisen sähäkkä Robertson voi olla kyseenalainen esiin nostettava helmetless illassa ja johtuen historiastaan Harold Snepstsin kanssa. Toisaalta osastossa kuka puri ketäkin Jimmy Mann ainakin puri useiden uhrien joukossa Robertsonia ja taas Robertson puri Chris Nilania lähdön sykkeessä aikana jolloin nämä vielä olivat vain merkki kunnon kipinöivästä yhteenotosta ja pikku pelin raivoisan luonteen mukainen kirsikka viihdekakkuun.

Heitetäänpä saman suuntaista maalailua tämän rupeaman loppuun pelaajasta, joka tässä kahden kauden aikana kirjoitellessani on jäänyt unohduksiin ja ehdottomasti makuni mukainen oman aikakautensa pelaaja kartalla. Kuitenkin jokin painanut näppäimistölläni takariviin monien muiden ampaistessa ohi ja ei tiedä jos olisi vuoden vanhempana saanut kunnian vetää ilman kypärää oliko noussut jo monesti esiin tähän mahdollisuuteen tartuttuaan.
Kuitenkin kaveri uskomattomalla panostuksella mukana bench clearing brawlien ainutlaatuisessa tunnelmassa ja monesti käynnistävänä voimana, joka operoi laajalla rintamalla äärimmäisen härskillä peli-ilmeellään ja ajan hengen mukaisesti ei ollut avannut minkäänlaisen moraalioppaan kansia kehään luitellessaan. Pelaajatyyppinä huomionarvoinen ja tämän esiin nostamisen ansainnut siinäkin mielessä, että 80-luvulla kantoi mukanaan kunniakkaan gooni-aikakauden piirteitä tyylissään ja ainakin toisen käsi oli vielä kaverilla tässä mielessä tukevasti 70-luvulla.
Aitoon goonismiin viitaten kaverilla todella huikea arvaattamuuspotentiaali, pyrki selvästä keinoja kaihtamatta aiheuttamaan tuhoa sekä sekasortoa vastustajan riveihin ja oikeaoppisesti jahtasi vastustajan ykkösjätkiä tai taitavampia pelaajia. Toki puhtaasti lähtörintamallakin oma merkittävä kädenjälki jatkumoon ja ehkä yksittäisenä poimintana tunnetuimpana kuitenkin eräästä vastaanottajan roolistaan, mutta omana ensi tutustumisena melkoisen varmasti Coxen nauhalla veto tämän laatuottelijan kanssa ja suosikkina taas hieno aikakauden helmi uskomattomalla nostalgialisällä Randy Holtin kanssa.

 

[HardCore Hooligan]

Lännen rähinäperinteen vaalija 2007-2008:

Bladesissa päättänyt lännen journeyman Mike Reich toki tyhjentää pöydän ja vaali loistavasti kunniakasta perinnettä panoksellaan runkosarjassa. Jos ajetellaan lähtö -ja rähinäkulttuurin lipunkantajia liigojen tasolla WCHL/WHL arviolta 1975-1985 on kyllä vahvalla otteella taistelemasta ykköspaikasta ja junnukartalla nousee kyllä korkeimmalle korokkeelle. Läpi eri liigojen aina ammattilaiskehiä myöden vahvimmaksi haastajaksi heittäisin nerokkaasti yhdistetyn gooni -ja kaljaliigan EHL:n 1979-1981 sekä taustapiruna sen manttelinperijän ACHL:n 1981-1987. Toki myyttisen Eastern Hockey Leaguen vaiheista löytyy rautaliigakulttuuria loistavasti edustanut vaihe 1954-1973 ja todella vahva verinen kädenjälki jatkumoon, jota tuskin koskaan omilla mittareillaan tullaan ylittämään pelin rajuudessa ja mailakulttuurin kehittämisessä huippuunsa. Toisaalta IHL pystyy myymään itsensä 50 sekä 60-lukujen uskottavana rautaliigana EHL:n sivussa ( kadonnut pro WHL käypää valuuttaa markkinoilla myös ja eiköhän Bobby Schmautzkin näissä maisemissa jotakin olennaista pelistä oppinut) ja 70 sekä 80-lukujen vaihteessa taas vahva osallistuminen lähtö -ja rähinäkulttturin luomiseen alan legendojen Len Ircandian, Alvin Whiten sekä Boris Fistricin johdolla ja IHL:n Kalamazoo Wings kyllä iso palanen kiekkohistoriaa.
Toki iso liigakin näistä puhuttaessa on ollut historiansa saatossa aikanaan vahva johtotähti ja siinä sivussa WHA:n panosta 1970-luvulla ei sovi rähinäteeman alla vähätellä. Glen's Goons, Fighting Saints, "Goldien" afro, "Big Popperin" lasit ja omien koutsiensa kimppuun hotellihuoneessa käyneen "Machine Gunin" ranneteipit. Todella tenhoava värikkäiden hahmojen täyttämä galleria kuin Marc Laforgen kasvot Darin Kimblen iskujen jälkeen ja tälläisessä signature fight seurapeliä vastaavassa nokittelu pelissä taas Wensinkin afron heittämällä lyönyt Goldthorpe hyvä heitto viimemetreillä kääntämään homman itselle. Junnupuolella SJHL sekä BCHL lännen laatuviihteen ja aidon väkivaltakiekon mieltäylentäviä luomuksia parhaimmillaan ( toki vaikkapa juuri SJHL pitkän historian liiga ja monenlaisia unohdukseen painuneita kasvoja sekä kädenjälkiä jatkumosta kyllä varmasti löytyy), mutta jäävät kyllä viitatusti WCHL/WHL primekauden jalkoihin näkökulmastani ja ensimmäinen New Westminster Bruins se todellinen merkkipaalu.
Nykypäivään palaten joukkutasolla Blades sekä Pats hyvällä sitoutumisella mukana leimansa mukaisesti tapahtumissa sakkoja poimien ja Moose Jaw Warriors ansaitsee myös kiitettävän suorituksestaan joukkueena erityisesti Pats matsin lopun pikku hässäköinnin ansiosta. Yksilötasolla Tipsin Kyle Beach ehkä seuraavana Reichin kannoilla, mutta kuitenkin ilmeeltään varsin kaukana ja sanoisin ison rähinäpotentiaalin kaverin olleen jopa lievä pettymys. Perusnimistä yli-ikäinen J.D Watt jäi myös kokonaisuutena kuitenkin turhan harmaaksi haastaakseen Reichia ja muutama leimallinen ajo kyllä Wattille rupeamaan, jotka voivat aina poikia hyviä uutisia ja tavoiteltuja laadukkaita hässäköitä. Mike Gauthier myös ennakkoon tuollainen seuraamisen arvoinen terävimmillään härskin peli-ilmeen kaveri, mutta siirto Raidersista mainitusti söi eväät ja Blazersissa hyvin vähän osallistumista hässäköintiin keskeisenä tai käyntiinpistävänä voimana. Derek Dorsettin poistuminen iso menetys tällä viihdearvon kannalta elintärkeällä osastolla tähän sesonkiin lähdettäessä ja kausi sitten olisi yli-ikäisenä silloin jo lanseerattuna ollut lähellä kyseistä arvokasta titteliä 2006-2007.
Reichin vahvimpana näyttönä tuo liigalta tullut pyyntö kaverin sivuun jättämisestä Pats illasta ja harmillisesti Molleken pelasi mukana, mutta juuri oikein silloin mainitussa mielessä ettei koskaan kahleisiin vaan ennemmin pelaajan vahvuuksia kunnioittaen ulos lähtölistalta. Bladesin paidassa Reichilla vahva ilme illasta toiseen ja todellinen "brawler" alennetun riman nykymittareilla, mutta yli-ikäisenä jatkaessaan uskon korkealla isoon liigaan poimitun Beachin haastavan vahvasti ja tuossa mielenkiintoinen tapahtumia luova taistelupari osuessaan 2008-2009.

Vinkkiosiossa pariskuntina jos pelaatte hahmona sekä kiekkonimenä toimiva partainen Alfie Handrahan kannattaa sisäistyttää pelikumppanin mieleen arjessa ja HCH:n tuomaroidessa haastaa vahvasti "Goldien". Helmetless bileissä Snepsts toki aina se pöydän vahvin kortti hahmon ylivertaisuudessa ja huomaamattomasti salaisuuksien verhoa raottaen kyllästymiseen asti kierrätetyssä helmetless bileiden sisäpiirin vitsissä illan bändinä on: Men Without Hats.

 

[HardCore Hooligan]

Rangers pisti harmillisesti Sarnian suoraan neljässä ulos ja tämä aika ajoin lupauksia antanut sarja jäi kuitenkin lopulta isossa kuvassa harmaaksi. "Deeds" toki yksipuolisesta pihalle ja nerokas yhdeksän minuutin alivoima omille, mutta tässä Kitchenerin 6-2 viemässä ratkaisevassa ei muuten aina paikallaan olevaan näihin rakoihin istuvaa turhautumista ja Didiometen palaaminen ison liigaan varattuna yli-ikäisen ensi kaudella lienee kyseenalaista.
Sarnialta myös yli-ikäinen Ryan Wilson varmuudella ulos näistä kehistä ja Wilson pitkään mukana luoden ihan mukavia odotuksia ottelijana St. Michaels Majorsin riveissä, mutta aivan näihin saappaisiin ei päässyt tai ajautunut ja hyväntason kaveri tanssilattialla kuitenkin. 1988-syntyneen Oliphantin soisi värittävän liigaa ensi kaudella yli-ikäisenä ja hyvä palanen jonkin ryhmän palapeliä varmasti rakenteessa, mutta haistelisin myös OPJHL:n polun olevan realistinen ja aika kertoo tämän. 1989-syntynyt Matt Martin taas primekaudellaan isossa roolissa varsinkin, jos "Deeds" ei suurinta vastuuta ole kantamassa ja tavoitteeksi vähintään 15-lähtöä hyvällä suoritustasolla vedettynä.
Sarnian riveistä tuttu 1988-syntynyt Danny Anger vetää MJAHL:n finaalisarjaa Yarmouth Mariners paidassa ja ihan laadukkaita puristuksia tarjosi O:n askeissa vaikkapa mainitun Oliphantin kanssa, mutta tihkuneiden tietojen mukaan ei halunnut ottaa puhdasta tarjottua ammattijätkän roolia vastaan ja näin ollen terävimmillään sähäkän taistelijan tie vei Jr.A:n askeihin. Joutui myös taipaleellaan Jarramin jyräämäksi suoraan aloituksesta tämän eräässä tähtihetkessä ja toki Anger ottanut itse jo iltaan pohjaksi ensimmäisestä pudotuksesta lähdön kulttipelaaja Matt Davisin kanssa, mutta puhutteleva hetki kaikin puolin O:n jatkumossa ja toimii tunnelman kattoon nostattajana illassa kuin Glen Cochranen sekä Don Delormen todellinen iso lähtö.

Lännessä yksi lähtö taas Hurricanesin sekä Kootenayn iltaan ja tulessa Mike Wuchterl ja Paul Kurceba, mutta ennakkoon alennetun riman odotukset korkealle heittäneessä parissa Giants sekä Spokane tahkoavat edeleen lähdöittä tilanteessa 1-2.

 

[Animal]

Mennään hiukan sivuraiteille ja kysäistään, että mitenkäs HCH:lle toimii tuo entisen 86-87 Oshawa Generalsissa Memorial Cupin voittaaneen Petri Matikaisen luotsaama Blues? Vaikka Suomen sarjat ovatkin varsin masentavaa katsottavaa näin tappelujen näkökulmasta, niin varsin piristäviä vanhan koulun lausuntoja on parrakas ja vinonenäinen Matikainen lausunut tässä pitkin kevättä. Eilen tuli tv:ssä ilmoille sanonta "voitto tai kuolema" ja aiemman kuullun perusteella kaukalotappelut "ovat ihan hyviä hommia". Vaikka sääntöjen puolesta Suomessa ei tuota tappelukulttuuria juuri ole, niin Matikaisen Bluesilla on ollut käytössä näitä ihan miehekkäitä taktisia vetoja kuten Szwez - Helenius ja Lostedt - Helenius otteluiden jo ratkettua. Ja kyllä sekin tietyn vanhan ajan raivon iskostamisesta pelaajiin kertoo, että toisessa finaalissa liipataan verta jäältä kesken pelin ja yksi kärppä viedään pulkalla pukukoppiin kesken jatkoajan.

Jos säännöt olisivat toiset, niin ryhmityksellä Osala, Rajamäki, Szwez, Lostedt ja Heiskanen saataisiin ihmeitä aikaan aika monessa liigassa.

Tämä yksinpuhelu meni kyllä aika reilusti ohi aiheen, mutta onpa tässä nyt sentään Matikaisen OHL -vuosien sekä Memorial Cupin, ja Osalan parin OHL oppivuoden johdosta jonkinlainen linkki näihin Kanadan pääjunioriliigoihin.

Lopuksi vielä pari Osalan vetoa OHL:sta, helmenä keskialueen yhteenotto Miles Copea vastaan:

Osala vs. Cope:
http://www.youtube.com/watch?v=skTHljg7_IY
Osala vs. Ben O'Connor:
http://www.youtube.com/watch?v=mJNfHNPctps

 

[HardCore Hooligan]

Hieno kysymys tälläiselle omaa äärimmäistään alakulttuuriaan pelin sisällä edustavalle nurkkakuntaiselle vanhauskoiselle ja toki paikallisellakin tasolla minulla on ne tämän liigan Pats sekä Blades, joiden edesottamusten kautta ensi sijaisesti mennään välipalana kiekkokartalla ja joiden soisi täältä kiekkoikuisuuteen olevan tässä ilmastossa menestyksestä tai ajan hengen muutoksesta riippumatta kunniakkaasti Pats sekä Blades.

Kuitenkin Bluesin loistava ilme sekä rakenne herättää kyllä luottamusta kuin Dave Semenkon läsnäolo ja vetää kyllä aidon kiekkoihmisen omaan leiriinsä kiistattomana kiekkototuutena tai sitten on pahasti mikkihiiri-lippikset silmillä muokkaamassa kuvaa toiseen suuntaan. Animalin toimesta mainittujen asioiden lisäksi erityisesti Pesosen asian jättäminen kaukaloon iso uskottavuuslisä silmissäni ja WHL:ssa vertailuna Blades sekä Pats rikkoivat tähän sesonkiin tätä peliä koossapitävää koodia murentaen omaa uskottavuuttaan ja toki paikkailivatkin rupeaman tasolla ihan mukavasti.

Matikainen ammentaa kyllä osaltaan jopa legendaariselta Brophy/Sonmor osastolta lausunnoillaan ja hyvänä esimerkkinä tuo ehdottomasti Brophyn linjaan istuva "voitto tai kuolema". Vielä ennen seuraavaa jakoa hastattelussa lasisilmä pois päästä korostamaan tapahtuman merkitystä sekä pelin todellista luonnetta ja uskon lasisilmäkoutsien hengen puhuttelemana vakaasti, että Gensin kotihallissa on vielä 1985-1987 kummitellut "Wild" Bill LaForgen kädenjälki tartuttamassa valmennuskipinää syvällisine peliä luotaavine viisauksineen Scott Mahoneyn tulukaskauden (1986-1987) lähtöjen bongailun ohessa.
Itse tosin edesmennyt LaForge myöskin penkin takana vielä mukana O:ssa Hamilton Steelhawksin peräsimessä tuolloin ja tähän vielä tapahtumia liukuhihnalta pioikivaan aikaan Gensin vastuullisena pitkän päivätyön tehnyt Paul Theriault, jonka apuna kyseisillä kausilla Kingston Canadiansiakin O:ssa ykkösenä koutsannut Rick Cornacchia ja tuollaista perusnimistöä nämä kaverit.

Teemaa sivuten heittona plagiointi syytteet Heiskaselle tämän pitkään vaalimasta tyylistä (toki onhan näitä askeissa nähty) tai en ainakaan muista tyylin hihojen suhteen olleen paikallisissa junnukehissä vielä noin istuvan. Niin tai näin toimii kiekkonäyttämöillä kuin Jeff Szwezin kypärän leukahihnan avaaminen aloitukseen tultaessa runkosarjassa, mutta lähtökohtana viestit pitää olla kirjoitettuna asialleen omistautuneesti ja olkoon se edelleen toimiva Jim Murrayn: "Hockey is murder on ice".

 

[HardCore Hooligan]

O:ssa Hounds painoi myös jatkoon yli Guelphin ja näin Anthony Peluso jatkaa tärkeänä palasena pelejään. Nykymittareilla ei huono ryhmä rakenteeltaan jatkamaan vääntöjään ja James Livingston, Brandon Biggers, Wayne Simmond sekä vahvalla otteella rupeaman tulokaspystiin tarttunut Jake Carrick tuovat tarvittavaa leveyttä kuumiinkin iltoihin.
Sarnian Didiomete poistuessaan tosin saattaa poistua kunniakkaasti pelikiellon kautta ja aina lämmittävän Downie henkisen juomapullon heittelyn lisäksi on kaverin suorituksesta Branchia tulkiten kaivettavissa jopa "bullying" kortti esiin ja näin ainakin viiden matsin peruspaketti tuosta mukaan ammattilaiskehiin asioiden mennessä näin. Toki tuossa ei nyt aihetta yhteenkään peliin ja suuret kiitokset "deedsille" tasokkaista lähdöistä, mutta myös muutamasta hyvän ilmeen "showboatingista" ja vastavuoroisesti esim. oikeaoppisesti heti sisään Coltsin Cory McGillisin näytettyä paitansa logoa maalin tehtyään Wolvesin penkille.

Haettu 70-luvun otteella osittain 80-luvulla vetänyt kaveri näitä, jotka tekivät juuri Semenkon henkiset poliisit tarpeellisiksi ja kavereiden tiet kyllä tunnetusti johtivatkin yhteen erään poikittaisen jälkeen. Kiistatta likainen pelaaja ja toimii tähän minun kiekkomakuuni kuin aidon helmetlessin Bob Nystromin mailan nostaminen kohden Dave Brownia tuollaisena pikaisesti ohikiitävänä helmenä, mutta toisaalta moraalittomuuudestaan huolimatta alkulämmön koodiston vartijana taipaleensa loppupuolella.
Puolustajana enemmän ison liigan näyttämöillä ja perinteiden kannalta onneksi kantoi ilmeeseen istuvaa Flyers paitaakin, mutta eräs nostalginen koostumus sisälsi tämän kaverin ja Fotiun laidoilla nerokkaana parivaljakkona Dave Silkin ollessa keskellä. Tähän saumaan iso rooli mestariteoksen tasolle nousevassa bench clearing brawlissa ja taitaa nousta kokonaisuudessaan viihdearvoltaan jopa TOP-3 tasolle, mutta henkilökohtaisella tasolla lähes elämää suurempana hetkenä kaverin pari iskua (ensin ojentavasti avokämmenellä ja sitten vakavampi muistutus) vastustajan paitansa tapahtumien villissä sykkeessä menettäneelle maalivahdille ja toki tämä brawl oppitunti myös siitä ettei osallistuminen tapahtumiin edellytä lähtölista paikkaa.
Isona kiekkohetkenä myös lähetetty isku kohden vastustajan Flyersin huoltajaa Max Baeria Rangersin paidassa näyttämöltä poistuessa ja villiä aikakauden mukaista materiaalia tässäkin otoksessa tarjolle nautittavaksi. Kuuluu pelaajatyyppinä mielestäni samaan linjastoon vaikkapa Willi Plettin, Jimmy Mannin, Paul Holmgrenin sekä Jimmy Kornin kanssa, jotka syystä tai toisesta katosivat kuvasta tuolla 80-luvun loppupuolella ja kenties mainitusti tilillä se ison liigan isoin vastaan otettu oikea.

Tästä taas onnistumisen kautta itseluottamus kohdalleen ja kohti viikonlopun haasteita.

 

[Animal]

Salapoliisityön perusteella HCH puhuu Ed Hospodarista.

 

[HardCore Hooligan]

“Boxcar” siis kunniakkaasti esiin päivänvaloon ja kartalla epäilemättä nimi, jonka esiin tuomisesta voi kiekkomaailmassa olla ylpeä ja vääryydellä kirjoittelussani jäänyt värittömien paikoille takariviin. 70-luvun puhtaan gooni aikakauden hiipuessa ajoi itsensä sisään ja kyllä iso merkkipaalu tämäkin kaveri ison liigan rähinäosastolta jatkumossa. Aikojen muutosta hyvin kuvaamaan Hospodar askissa Stanley Cupin finaaleita myöden vieden poikitaisellaan Oilersin Mark Napierin hampaat ja ajan purevuutta kuvastamaan taas Glen Sather heitti tuohon rakoon osuvasti: "If the league doesn't do something about this guy, we're going to get two boxes for him -- one for his head and one for his body".
“One Punch" Hospodar nimitys myös jäänyt eloon tuon Gillies lähdön jälkeen, mutta kova soturi tämä kaveri oli läpi uransa ja panos siviilit päällä olleen Fotiunkin mukaan imaisseessa mainitussa bench clearing brawlissa Kingsin kanssa huikea. Kingsin maalivahdin Lessardin käsittely tai kohtelu juuri poimintana yksi suurimmista pelin tarjoamista hetkistä koskaan silmissäni ja kuin tilattuna räjäyttää katsottuna pankin aina.
Pre-game brawl Habsin kanssa playoffseissa 1986-1987 toinen historiallinen suurteos ja tämän soisi oppimateriaalina pelin todellisesta koodistosta näytettävän jokaisella junnupelaajalle, mutta kiitos tästä viihdepaketista merkittävältä osin moraalinvartijana toimineelle "Boxcarille" ja paidattoman Dave Brownin liukuminen askiin tapahtumien virrassa puhutteleva tähtihetki ison liigan historiassa.

 

[HardCore Hooligan]

"Boxcar" ansaitsee varmasti vielä muutaman sanan roolistaan pelin historiassa ja tulkoon ne sitten minulta, joka 10-vuotiaana Nick Fotiun hahmon puhuttelemana alkoi siitä hiljalleen seuraamaan peliä puhtaasti tiettyjen pelaajatyyppien sekä näiden luomien tapahtumien kautta.
Hospodar mainitusti mielenkiintoinen tuulahdus 70-lukua 80-luvua isossa liigassa ja pelaajatyyppinä jossakin omassa lokerossaan goonin sekä enforcerin välimaastossa. Toisaalta illasta toiseen "cheap and dirty" ja Branchia lainaten ison luokan sekasortoa luova "bully", mutta toisaalta myös tarvittaessa itse postinkantaja tai joukkueensa yksi pyykinpesijöistä. Eri aikakausien tai tuulahdusten lomittautumista toisiinsa voisi tälläinen asialleen omistautunut kiekkourpo tutkailla pitkäänkin ja uppoutua täysin siihen maailmaan loputtomiin kestävällä biittivarastolla varustettuna, mutta tiivistäen kyllä vaikkapa Wayne Cashman oli puhtaasti häikäilemättömänä stickmenina ja toisaalta kivikovana omat sotansa sotivana sekä tarvittaessa äärimmäisen härski-ilmeisenä moniosaajana 60-luvun tyylinen pelaaja 70-luvulla. Terävimmillään hetken liigan ykkösottelijana operoinut Dan Maloney yhtenä poimintana tuollainen gooni aikakauden yleiskuvan takana pelaaja- tai ottelijatyyppinä vaikuttanut kaveri 70-luvulla ja pitkälti kuitenkin tuota omien sotien sotimista kahden kovan kaverin eksyessä samoille raiteille askissa sekä tarvittaessa äärimmäisen häikäilemätöntä mitään kaihtamatonta peli-ilmettä pöytään asioiden hoitamisessa.
Isossa kuvassa myös tuo viitattu kulttuuri ja tunnusomaiset piirteet (häikäisevä mailatekniikka ja brutaalit tuokiopalat) kautta linjan kiinteänä osana peliä kantoivat pitkälle 70-luvun loppuun varsinaisen Flyersin esiin nostaman laaja-alaisemman goonikiekon tukena ja tientynlainen "goon it up" mentaliteetti sekä keinoja kaihtamaton yliotteen hakeminen 70-luvulla luoduin keinoin tai taktisin asein olivat osa peliä pinnan alla vielä 80-luvun lopussa. 80-luvulla taas peliin tuodut enforcerit mielestäni paljolti WHL:n 80-luvulla koulimana materiaalina pelaajatyyppinä sekä puhtaasti roolina osana joukkuetta puhkesivat kukkaan viimeistään/lopullisesti 90-luvulle siirryttäessä (osittain osana alkavaa pelin yleistä siistimistä ja 80-luvulla jo 70-luvun villeinä vuosina jopa kiinteäksi osaksi peliä lanseeratut bench clearing brawlit alkuun elivät vielä kulta-aikaansa kohdaten sitten tylysti loppunsa) ja NHL:ssa varsinaiset goonit, goonimaiset piirteen taktisena osana peliä sekä kyseisen pelaajatyypin tietty itsestäänselvä likaisuus ja häikäilemättömyys jäivät pääsääntöisesti historiaan.
Omana osastonaan voisi nimetä vielä agitaattorit sekä röyhkeät hämmentäjät ja vaikea nähdä aktiivisten Garry Howattin tai Dennis Polonichin ( "Tiger" Williams sekä Paul Baxter mahduttavat itsensä kyllä osittain tähän kategoriaan) suoraa jatkumoa peli-ilmeeltä tai työnkuvaltaan nykypäivän rotanleimalla vetäviin kavereihin. Toki mainintoina Ken Linseman (ehkä se ensimmäinen varsinainen nykypäivän mittapuilla ymmärrettävä rotta vaikka ei lempinimi suoraan tässä tullutkaan), Dale Hunter sekä Claude Lemieux jättäneet linjastoon oman muokkaavan kädenjälkensä ja selustani turvaten 1994-1995 lockoutista edemmäs en tule seikkailemaan itselleni jo vieraammille huolestuttavasti lisääntyvien visiirien sekä tuontitavaran vesille. Kuitenkin tiivistäen aito 70-luvun "brawler" piirteitä omaava hämmentäjä löytyy aina kaukalossa hässäkän keskeltä vaikka ei olisi kokoonpanossa ja rauhoittuu boksin ovien paukuttelun jälkeen vasta aamuyöstä hotellihuoneessa silmät mustina rankan nollauksen jälkeen (taisi Kalpassakin näyttäytyä tälläinen kiekkosankari ja oli bongattuna hataralla muistikuvalla ehkä se paikallisen tason suurin ilmestys koskaan).
Hospodar taas omalta osaltaan loi pelipaikkoja poliiseille 70 ja 80-luvun vaihteen sekä 80-luvun alkupuoliskon ilmiönä ja tunnetusti kyllä tuossa Gilliesin "Boxcarin" tuhoamisessa oli paljon kyseistä taustaa. Toisaalta näiden teemojen kannalta mielenkiitoisesti Hospodar viimeisellä kaudellaan Buffalon vahvuudessa pisti postia Ulf Samuelsonille ja Sabresilla todella vakuutta vanhauskoista miellyttävä rakenne tuolloin, josta yksi kulmakivi Hospodar loukkaantuneena sivussa playoffseista ja luultavasti kaverin omaleimaisella panoksella viihdearvollisesti nerokas sarja Bruinsin kanssa olisi ollut vieläkin tapahtumarikkaampi. Juuri osuvasti vaikkapa näiden joukkueiden rakenteet vielä 1987-1988 ilmastossa kertovat asioiden olleen tolallaan vaikka Plettin sekä Gilliesin päässä jotakin ylimääräistä oli ja lähes kyyneleet silmissä täällä tarinoin Bruinsin tämän kauden ryhmästä sisäkköä ranneteippiä sekä mustan tussin tuomaan pyytäen.
Rangersissa goonikiekkoon liityyen itse mestari Fred Shero penkin takana vastuullisena "Boxcarin" siellä ajaessa itseään sisään 1979-1980 ja tuohon liittyy tuollainen pelin syvimpiä vesiä luotaava kiekkoviisaus Hospodariin kaulassa olleeseen riipukseen liittyen: "90 percent angel." To which Shero said, "It's the other 10 percent I like". Tuota 10:tä prosenttia saivat monet maistaa mailalla, kyynerpäällä tai hanskalla, mutta tämän johdosta pelasi kyllä aika tilauksen tehneenä postilaatikkona erityisesti naapuruston Islandersin kovan osaston silmissä (Gillies/Nystrom) ja toisaalta istuvassa Flyersin uniformussa löi sen Browniin suunnatun Nystromin mailan alas spontaanisti harhateille lähteneessä katselmuksessa värikylläisen uran varrelta.

Niin ja vielä pikaisissa helmessä toe-to-toe alan maestron George McPheen kanssa ja tavallaan vanhankoulun puhutteleva maalin tuulettaminen 27.11.1985 Jetsin kanssa.

 

[HardCore Hooligan]

Selkä seinää vasten vetänyt Niagara jatkaa kauttaan ja kavensi voitollaan sarjan Gensin kanssa, jossa tilanne on nyt 2-3 ja myös yksi lähtö tarjoiltiin tässä sarjan viidennessä. Ei tuota haettua isoa keskiympyrän koitosta Fletcherin sekä DeLoryn kesken vaan tulessa Gensin Corey Cowick sekä instigatorin taistellut toisen tähän sarjaan poiminut Dogsin Stefan Legein. Voittaja kohtaa Bullsin seuraavalla kierroksella ja harmillisesti Gensin rakenteesta jalkansa lähdössä rikkonut Kewin sekä loistava Baldwin molemmat tällä tiedolla poissa kuvioista.

Lännessä harmaata kuin ison liigan All-Star matsissa ja tuon viitatun tapahtuman viihdearvo on ehkä se pohjanoteeraus kiekkokartalla vertailukohtana. Pikaisena kriisipalaverina, tekohengityksenä ja rohkaisevana selkääntaputteluna pöytään Jay Miller, LB, Willi Plett, Bruce Shoebottom, Nevin Markwart, Cam Neely, Gord Kluzak sekä Ken Linseman ja eipä ole ihme mitä nerokkaita värikylläisiä sarjoja tuona keväänä saatiin aikaiseksi erityisesti New Jerseyn sekä mainitusti Buffalon kanssa ilostuttamaan vielä 20-vuotta myöhemminkin.
Tri-City painoi jatkoon ja näin T-Birds ulos tapahtumista. Näin ollen Olson on ottelunsa lännen näyttämöillä otellut ja kauden 2006-2007 hienoisesta notkahduksesta huolimatta todella hyväntason ottelija WHL:n kartalla. Tulevaisuuteen suunnatut katseet väläytelleen jo toisen sesongin polkeneen 1990-syntyneen Sena Acolatsen ylle ja edelleen vähän kirjoittamaton ottelijana, mutta vähintään hyvä TOP-10 korin portteja kolkutteleva perustason iskijä tästä kaverista saadaan ja todella osuessaan 2009-2010 ottelee isona kalana TOP-5 leimalla.

Vanhana pukukoppien peränurkkauksen älynväläyksenä ranteissa edelleen Hockey God ja näemmä vanha kypärätön konsti parempi kuin pussillinen uusia kiilteleviä viisiireitä. OPJHL:ssa Oakville vei neljännen johtaen nyt 3-1 ja brawl tarjolle nautittavaksi aikaan 57.23. Markhamin rakenteesta mukana toki ykköskortti Steven Harding sekä O:ssa myös näyttäytynyt Murray Free ( puhutteleva Leaving Penalty Bench merkintä mukaan illasta), mutta Kevin Hudesin nimeä tämä episodi vielä olisi kaivannut ja tähän uskoa raivohullun vanhankoulun koutsin tavoin ajaneeseen hässäkkään palattaneen todistusaineiston myötä.

 

[HardCore Hooligan]

Tuo OPJHL:n uskoa kamoja kopissa heittelevän lasisilmäkoutsin tavoin palauttanut tapahtumasarja sai alkunsa nälkäisen (palkitsevasti turhautuneen) Murray Freen sekä Oakvillen 1991-syntyneen finaalisarjassa lähtölistalle sisään tulleen Blake Barbierin välillä ja Free linjureiden saatua kaverin boksiin palasi sieltä takaisin haistelemaan tilannetta. Tämän parin aikana myös Harding sekä 1989-syntynyt Dustin Alcock pudottivat kintaansa, josta toisen sarjaan ottaneelle Hardingille hyvään Waxersin osoittamaan vanhankoulun goon it up henkeen mukaan instigator ja lienee näin ollen sivussa tulevista näytelmistä. Tähän perään vielä jatkoksi yhteisymmärryksessä Bladesin Scott Judson sekä Marc Anthony Zanetti buckets off lähdössä ja 1990-syntynyt Luke Turcotte ulkona Bladesin lähtölistalta.

OHA uutisosiossa poimintana tutkii OPJHL:n Wellington Dukesin jätkien alkoholinkäyttöä ryhmän bussissa ja keskeisenä huolenaiheena visiirien takana erityisesti alaikäisten pelaajien osallistuminen asiaan osana joukkuetta. Pahasti puskee kuitenkin takautumat pintaan tästä tiedonjyvästä ja muistikuvia tulvii mieleen ajoista junnuporukoiden bussissa lauantai-iltojen vierasmatsin jälkeisissä takapenkkiporukan kiekkourpoilu puuhasteluista ja itsestäänselvyytenä toki biitti huulessa mahdollisesti vaihtoakaan vetämättä illan tapahtumia siitä ainoasta oikeasta ajot, kolaukset, huutelut, nujakat sekä täydellisimmillään lähdöt taltioivasta näkökulmasta kerraten. Laadukasta kiekkokulttuuria kaikin puolin ja edelleen hymyilyttää kompuroivat jätkät kamoja kuivauskoppiin kotona vietäessä.

SIJHL:ssa tilanne nyt Dryden Ice Dogsille 3-1 ja harmaudessa on vaellettu putkeen neljä jakoa ilman lähtöjä tai pankin ensimmäisellä otoksella räjäyttäviä hässäköitä. NOJHL:n finaalisarjassa Sudbury Junior Wolves johtaa Abitibi Eskimosia vastaan 3-0, jossa viimeisessä lähtö Wolvesin Brandon Labellen sekä Scott Colosimo välillä matsin loppuun ja kauttaaltaan kuitenkin NOJHL:n nykyilme todella vaisu. Taas voisi perusteluna heittää tuon game lähdöstä kortin esiin ja toki syytellä pallomeriä sekä hymypoikapatsaita ajan symboleina, mutta kaiken takana kuitenkin arvon viholliseni visiirinaamat ja haaste on valtava kuin Habsin Mario Tremblayn panos nerokkaan square offin jälkeen Bobby Schmautzia vastaan.

 

[HardCore Hooligan]

Lännessä totutusti kintaat kädessä pitävä esto päällä ja nousee eteen kuin visiirinaamojen selkärangattomuudessaan vahva muuri estämään kaiken viihdyttävyyden sekä rajoittavat moraalioppaat alleen polttavan tunteen. Nostaa raivon aamun ratoksi pintaan kuin Kevin Collinsin uiminen sisään lähtöön ja toisaalta automaattisesti kuin pukukoppin tunnelman haisteleminen saa aina päälle valot sammuttavan halun tarttua keihääseen sekä lyödä se jonkun niskaan poikki. Painaa vastustajan koppiin erätauolla, syöksyä omasta kovalla asenteella heidän vaihtoaitioonsa, haastaa boksista pleksin päälle kiiveten koko takana oleva katsomo ja ehkä tähän saumaan ilmeikkäämpänä sankaritekona lyödä jonkun pää takaapäin päätypleksiin tämän matsin jälkeen siinä katsellessa jo siviilit päällä tilannetta.

Hitmen painoi jatkoon yli Broncosin ja Giants sekä Spokane jatkavat vielä sarjaansa, joka muodostunut toistaiseksi pettymykseksi ja rimaa ei kyllä loputtomiin voida alentaa. Spokane johtaessa 3-2 lähdetään sarjan kuudenteen matsiin ja tässä sarjassa piilee myös riski Garet Huntin viimeisestä matsista lännessä.
Broncosilta 1988-syntynyt Zack Smith hyväntason ottelija ja ensi kaudella yli-ikäisenä vetäessään nousee ennakkoastelmista taistelemaan poistujien myötä TOP-10 tason lähtöruuduista. 1989-syntynyt Matt Tassone rakenteessa ja aktiivisuuslisällä ensi rupeamaan tuollaiset 15-lähtöä nostamaan nimeä esiin, mutta ei suurta loistoa Broncosin yllä tähän sesonkiin ja ensi kaudeksi lähtölistaa uuteen uskoon.
Hitmenin myötä TOP-10 Gillen sekä tulokas Bobby Schultz jatkavat kauttaan ja seuraavalla kierroksella vastaan Lethbridge Hurricanes, joten ei suoralta kädeltä aiheitta henkseleiden paukutteluun ja ehkä taivaanrantaa maalaillen Schmautz vastaan Mike Wuchterl tai Mitch Versteeg vetoa tähän voisi maalailla keskeiseksi sisällöksi.

SIJHL:ssa Dryden Ice Dogs vei liigan mestaruuden yli Fort William North Stars ja räjähdyspisteen tavoittelu jäi ensi kauteen. Kuitenkin Levi Cifra sekä Chris Kitt jatkavat kauden matsejaan Dudley Hewitt Cupissa ja isäntänä siis 2008 OPJHL:n Newmarket Hurricanes.

 

[HardCore Hooligan]

Gens painoi jatkoon yli Niagaran ja ei tarjonnut tämä sarja sitä toivottua DeLory vastaan Fletcher vetoa. Kuitenkin toivottovasti ison statuksen Fletcher yli-ikäisenä mukana ensi rupeamaan ja yli-ikäinen Jordan Foreman varmasti ulos muonavahvuudesta ja samoin todennäköisesti isoon liigaan varattu 1988-syntynyt Matt Corrente. 1990-syntynyt vahvasti aloittanut ja vähän loppua kohden kuvasta kadonnut Chris DeSousa ensi rupeamaan 20-lähdön kulmille ja aktiivisuus ei tässä pelissä mene koskaan hukkaan.

Memorial Cup siis Kitchenerin isännöimä ja näin ollen ainakin O:n TOP-10 ottelija Brandon Mashinter mukana tapahtumassa. Rangers kohtaa Houndsin seuraavaksi ja Houndsin vahvuudessa isona nimenä mukana edelleen 1989-syntynyt Peluso. Lännessä Hitmenin myötä mainitusti TOP-10 yli-ikäinen perusosaston Gillen jatkaa, mutta primeikäisen Mashinterin tavoin ei se nälkäisin ja raivokkain soturi askissa vaan pikemmin turhankin puhdas game fighter. Hunt varmasti viihdyttävänä ottelija Giantsin myötä vielä mahdollinen heittämään helmen sopivan parin kanssa ja O:sta nyt jatkoon painaneen Gensin primeikäinen vahvan kauden otellut DeLory tuollainen potentiaalinen isoon lähtöön isossa tapahtumassa osallistuva kaveri palasten istuessa yhteen.

Raapaisuna kartoitukseen viime kausien todennäköisessä tappelurintaman ykkösliigassa Q:ssa meneillään pieni notkahdus sekä tason uusi rakentaminen ja 1990-syntyneistä löytyy pari todella varteenotettavaa lähtöosaston kulmakiveä Gatineau Olympiquesin Travis Staceyn sekä Shawinigan Cataractesin Ashton Bernard. O:sta tai lännestä kyseisestä ikäluokasta vastaava leiman iskijöitä ikäisekseen ei löydy ( Bladesin kysymysmerkiksi jäänyt Kevin Philp edelleen kirjoittamaton ja vaisuhko tulokasrupeama alla odotuksiin nähden), mutta tämän ikäluokan primekausi vasta 2009-2010 ja myös uusia nimiä vielä kartalle haastajaksi nousee jo nimeää iskijöinä esiin pistäneiden tueksi.
Lupaavan Staceyn Gatineau jatkaa pelejään ja kohtaa seuraavaksi Halifax Mooseheadsin, jonka vahvuudessa todella aktiivinen TOP-5 tasolla Q:ssa operoinut 1988-syntynyt David Bouchard ja tuollainen ehdottomasti huomionarvoinen nimi Memorial Cupissa ollessaan.
Saint John Sea Dogs painoi neljän matsejaan jatkavan ryhmän joukkooon myös ja kohtaa Rouyn-Noranda Huskiesin vedettäessä paikasta finaaliin. Sea Dogsin riveissä primeikäinen nälkäinen ottelija Brett Gallant ja kaverilla lähtöosastolla erittäin vahva rupeama Q:n sisällä takana, joten olisi nosteessa vetäessään mielenkiintoinen nimi isoon tapahtumaan ja omaan makuun uppoavana poimintana klassikoista tuo Steve Mclarenin sekä Chris Murrayn veto 1994.

Mainitusti itselleni aina etäisemmäksi jäänyt QMJHL tarjosi tuon piristävän täälläkin mainitun junnupuolen hässäkän Quebec Rempartsin sekä Chicoutimi Sagueneensin välillä ja isossa kuvassa nykyisessä kaiken kattavassa harmaudessa hyvä sarja kokonaisuudessaankin. Toki tämän jatkumossa puhtaasti perustason brawlin ruokkimana Q:n asioihin liittyen Quebecin urheiluministeri Michelle Courchesne tilanteesta huolestuneena haluaa Q:n Gilles Courteaulta selvityksen järkyttävästä tilanteesta ja ehdotuksia käytännön toimenpiteistä, joilla lähtöjä sekä hässäköitä vähennetään kesäkuun loppuun mennessä ensi rupeamasta alkaen ja itsestäänselvästi O:n ykkösmies sekä koko CHL:n presidentti David Branch toki sekoittanut lusikkansa tähän linjanvetoja mahdollistavaan soppaan. Branch maalaillut julkisesti miten visiirinaamaisuus (anti-fighting rules) on lajin pelastajana vähentänyt pelin syöväksi leimattuja lähtöjä nerokkaat 20% viimeisen viiden kauden kuluessa ja tästä toki voi olla aito kiekkomies ylpeä kuin visiiri maamallaan ammattilaisliigassa vetävä pelaaja.
Tähän veden kielelle nostattavaan salakavalaan kiekkokakkuun, kun lisätään tuo Bob Nicholsonin ehdotus syödä kaksi ruutua rosterista ja ei riitä kiekkourpon kädet lapioimaan maata hädissään näiden tuulessa visiirimaamojen armoilla heiluvien rakenteiden alle. Oljenkortena viikon aluksi biittiä huuleen pro-otteella pyörittelevä nainen, rankalla kauttauksella lääkkeeksi Glen Cochranen, Craig Coxen sekä Joe Patersonin lähtöjä sekä turhaa kohua ruokkimatta hiljainen kuiskaus haudan partaalta: kugel, kugel,kugel...

 

[HardCore Hooligan]

OPJHL:n mestaruuden vei Oakville ja Dudley Hewitt Cupissa näin ollen mukana ryhmän lisäksi Newmarket Hurricanes, Dryden Icedogs sekä NOJHL:ssa mestaruuden vienyt Sudbury Jr. Wolves. Matsit käyntiin 22.4 alkaen ja ehkä SIJHL:n Dryden se kattauksen mielenkiintoisin ryhmä sekä yksittäisistä pelaajista Newmarketin yli-ikäinen Brian Soso.
Toukokuussa Royal Bank Cupissa isäntänä Centralin Cornwall Colts ja mukana Anavet Cupin (MJHL/SJHL), Fred Page Cupin (Central/MJAHL/QJAAAHL), Doyle Cupin (AJHL/BCHL) sekä mainitun Dudley Hewitt Cupin vieneet porukat.

Ontarion Jr.B:n Sutherlan Cup myös käynnissä ja tapahtumassa tahkottu nyt kaksi matsia lähdöittä. Mukana kattauksessa MidWesternin Elmira Sugar Kings, Golden Horseshoen Thorold Blackhawks ja WOHL:n Tecumseh Chiefs, mutta nykypäivästä viis sillä innostuen pyöreästi 10-vuotta sitten vielä takuuvarma rähinätapahtuma ja reilut 20-vuotta sitten ei tätä turnausta läpi ilman lajin kruunua bench clearing brawlia.

Haudan partaalta päivän mittaan jaloilleen ja kyllä tukee sitoutumista tähän vanhauskoisuuteen Joe Patersonin ainutlaatuinen hand switching 80-luvulta sekä Glen Cochranen villi alkukantainen jutteleminen oikealla erityisesti Flyersin aikana. Probertin kunnon kiekkoilmeen iskeminen Bob Rousen kypärästä palasen pois keihäällään nostaa positiivista virettä pintaan ja Probert kuin Fotiu kolaili aitoon kiekkohenkeen terävimmillään maalivahtien yli virtaa myös akkuuni tässä tuomaan, mutta Jim Kornilla tuo liikkui jo lentoon nostattavan pakkomielteen tasolla ja ikuisena Stick Fight kulttuurin ystävänä (kenties joskus professorina) ikuinen termistöllinen probleema siitä kutsuakko Rousen sekä Probertin erästä toista yhteenottoa oikeaoppiseksi Stick Fightiksi.
Ehkä kuitenkin vain mukava pelin luonnetta kuin Bobby Schmautzin sekä Paul Stewartin mailasota hallin käytävällä ( I still owe Bob Schmautz for trying to spear me in the eye in Colorado one night; puhtaasti maaliinsa osuvana kiekkoheittona) valaiseva tuokiopala ajan virrassa ja rohkaisee kuitenkin lapiomaan osaltaan myöskin täydellisen pimeänajan varmasti ulkopuolista hämmentävän kiekkourpoilun puolesta, joka se todellinen moottori kaiken kiekkokulttuurin taustalla ja Schmautz esittelemässä julkisesti mailaansa lehdistössä omana kostonvälineenään Bruins aikoina kuitenkin kertoo mielikuvana enemmän kuin tuhat sanaa tästä nykytilanteesta.
Tosin kepillä jäätä kokeillessani jäi käteen B:n valmennusryhmän tarjous sinäänsä laadukkaana lähtöruutuna sodanjulistukseeni ja näin mahdollisuus haistella koppielämän nykytilannetta junnupuolella itse tapahtumapaikalla varmasti pätevän henkilökohtaisen taustan asiaan omaavana. Ei kuitenkaan apukoutsaus tämän päivän tiedolla sitä mihin oikoseltaan tarttuisin edes näin pahasti kostonhimoissani vaikka tämä olisi juuri se minun kostonkanavani ja osuessaan asiaani uskoen kädenjälkeni tähän ilmastoon poikkeuksellisen pysähdyttävä.