KalPa - Tappara ti 24.1.2006

  • 5 947
  • 35

kaksyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Uutta väriä ja värinää ottelun odotukseen toi eilinen uutinen kokeilusta, jossa mainiosti Mestiksessä esiintynyt Jokipoikien ykkösketju kokonaisuudessaan pelaa tämän viikon KalPan väreissä.

Vielä kun kokoonpanoon on palannut kaksi runkomiestä pitkäaikaisten loukkaantumisten jäljiltä (Alastalo ja Hämäläinen), on ottelua edeltävät tunnelmat positiivisemmat kuin aikoihin, vaikkei varsinaisesti pistepussin lihomista enteilekään.

KalPan kentälliset:

Kapanen (Luostarinen)

1. kenttä:
Kuuluvainen-Hakkarainen-Kurka
Suhonen-Kuusisto

2. kenttä:
Keränen-Ahtonen-Puruskainen
Pisto-Savolainen

3. kenttä:
Pöllänen-Qvist-Kaartinen
Tselios-Rossiter

4. kenttä:
Salonen-Hämäläinen-Huohvanainen
Kekäläinen(h)-Alastalo

Vastustajana Tappara on KalPalle vaikeimmasta päästä järjestelmällisellä pelityylillään. Kannattaja olisi kuitenkin vähään tyytyväinen: tärkeintä olisi nähdä jäällä jälleen raivokasta yrittämistä, joka viime otteluissa on hiipunut tappiokierteen myötä. Myös ne tiiviisti tukossa olleet maalihanat saatiin avattua perjantaina Espoossa, joten onnistumisia ei ainoastaan toivota, niitä odotetaan.
 

Are

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, S.L Benfica, Getafe, Pool
KalPa-Tappara

Edit: Kaksyks olikin nopeempi, tän ketjun voi poistaa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tapparan kokoonpano:

Vertala - Hancock - Venäläinen
Kauppinen - Puistola

Viinanen - JOjanen - Kontiola
Grönvall - Mäntylä

MOjanen - Öhman - Laine
Pukka - White

Nurmi - Pyymäki - Mäkinen
Mäntymaa

Salmivirta 13. hyökki.

Lehto
(Tuokkola)

Tappara on tässä jo pitkin kautta merkinnyt tuon JOjasen vitjan ykköseksi ja aloittavaksi ketjuksi, mutta Hancock siellä aina on aloittanut ja peluutusjärjestys tuo yllä oleva.

Eipä päässyt Tuokkola vieläkään maaliin.
 

Are

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, S.L Benfica, Getafe, Pool
Muutama huomio kotijoukkueen kokoonpanosta:

Blegiä vastaan pari yv-osumaa värkännyt ykkönen jatkaa samassa koostumuksessa. Kakkosketjuna Itärajan ihmeet. Ei luulisi Jokipojilta tänään ainakaan virtaa ja energiaa puuttuvan.

Muuta mielenkiintoista on koko kauden alisuorittaneen Salosen työntäminen nelosketjun laitaan.Taisi Salonen kellottaa edellisessä matsissä tehotilastoon muhkean -4, joten siinä varmaan syy.

Hämäläinen ja Alastalo palaavat pitkältä sairaslomalta kokoonpanoon. Tosin Alastalolle ei tänään vielä uskalleta paljoa peliminuutteja antaa, koska jalka ei ilmeisesti vielä ole 100% kunnossa.

Toivottavasti muutokset tuovat uutta taistelua rämpivään ryhmään.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ainoa tavoite tämän iltaiseen peliin on, että Kurka saadaan tungettua Tampereelle menevään bussiin, noin niikuin kotiinviemisiksi. Huhua on liikkunut siitä alkaen kun Makkonen oli silmätipparesepti kädessään kirmannut apteekkiin. Kalpan johtoportaalle taas Leinonen on luvannut tarjota tänään terävät toisella erätauolla. Ei tarvitse olla kummonenkaan Putin kun tajuaa, että paukun jälkeen on allekirjoituksen vuoro.

Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla. Olis tuon Kurkankin mielekkäämpää pelata loppukausi, kun olisi jotain tavoitteitakin olemassa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ei se Kurka valitettavasti taida olla lähdössä mihinkään, vaikka mies itse haluaisi. Korkeammat tahot päättää.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Tapparan johtoportaassa täytyisi olla joku sisilialainen, joka muokkaisi Kurkalle tarjouksen. Kuten tomb viestissään viittasi, niin otetaan se Kurka sieltä vaikka väkisin.

Tappara rämpi pari ottelua narreja ja lahtelaisia vastaan, jonka jälkeen joukkue päätti yksissä palauttaa mieliin viisikkopuolustuksen tärkeyden. Tämän muistinluun jälkeen Tapparalle ei olla tehty kahdessa viime ottelussa maaliakaan.

Niiralaan monttuun, jossa on aina havaittavissa Jouni Rinteen elävän legendan läsnäolo, ei voi lähteä takki auki. Häntäpään joukkueet nääs ovat olleet Tapparan suurin kompastuskivi tällä kaudella taas.
Toki jos Tappara karkaa alussa parin maalin johtoon, siirtää Rautakorpi joukkueen tällä kaudella lanseeraamalleen energiansäästöliekille. Tämän jälkeen ei Tapparalta tarvitse mitään hienouksia enää odottaa.
Kaikki säästetty energia on plussaa.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Henkka kirjoitti:
Ei se Kurka valitettavasti taida olla lähdössä mihinkään, vaikka mies itse haluaisi. Korkeammat tahot päättää.

Eri asia sitten mitenkä tämä Kurka pärjäisi Tapparassa pienemmällä peliajalla sekä tiukemmalla roolituksella joukkuepelaamiseen. Mies on ainakin miinuslukujen perusteella pelannut Kalpassa isoja minuutteja/matsi erittäin pienellä puolustusvelvoitteella. Olisihan tuo silti katsomisen arvoinen kortti sikäli mikäli kuopiolaisten tarjouskilpailuvedätys siirtoajan loppumetreille ei nosta miehen hintalappua liian korkeaksi. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että Kurka pelaa loppukauden jossain muualla kuin Kalpassa, kyllä nää savolaiset tiedetään, sanotaan yhtä ja tarkoitetaan toista:)

Tuokkola ei näköjään pelaa tällä kaudella enää yhtään peliä ellei Lehto loukkaannu. Toisaalta viime Kuopion vierailu ei ollut Pekasta varmaan kivaa kun ei tullut apuja edes joukkuekavereilta. Kalpaan on tehnyt näköjään paluun sairastuvalta myös kauden -03 Suomenmestari Tapparasta Ville Hämäläinen.
 

TmiT

Jäsen
Suosikkijoukkue
<Your ad here>
Itse tyydyn myös hyvään, taistelevaan, pirteämpään esitykseen KalPalta, toivon todella että "Osasto Joensuu" pärjää liigadebyytissään. Kolmea pistettä todennäköisesti ei ole luvassa, mutta toivotaan, että joukkue pystyy ehjään suoritukseen.

Ottelu tulee henkilökohtaisesti olemaan ensimmäinen Tapparan ottelu lähes kymmeneen vuoteen, missä EN ole Tapparan puolella. Voi olla outo tunne katsoa jäälle ja toivoa, että esim. Ojasen Janne ja Mäntylän Tuukka eivät onnistuisi "pahoissa" aikeissaan. Muutenkaan en ole vielä Tapparan peleissä tällä kaudella käynyt. Huhhuh, toivottavasti Tappara-sympatiani säilyvät ottelun jälkeenkin, tänä iltana unohdan ne jälleen pariksi tunniksi. Toivotaan reilua kamppailua. Tervetuloa kaikki Tappara-fanit Niiralan Monttuun, kirves paidan rintamuksessa on aina mukava näky kiekkokatsomossa. Painoversiona, ei konkreettisesti.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara tekee uuden piste-ennätyksensä, jos saa puristettua Kalpalta pisteenkin. Vanha ennätys tosin tuli kaudella -02, jolloin voitosta sai vain kaksi pistettä. Mutta joka tapauksessa tänään on mahdollisuus tehdä historiaa.

Muuten tästä pelistä en mitään historiallista spektaakkelia odota. Jos sieltä kolme pistettä tulisi, niin ei kärki pääsisi karkaamaan. Lehdolle kolmas perättäinen nolla olisi mukava, mutta ei kovin todennäköinen tapahtuma. Jos viime vierailulla nähty löysäily ei toistu, voittoon pitäisi riittää rutiinisuoritus.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
HN kirjoitti:
Kurkaa ei tosiaan päästetty lähtemään kesken kauden. Tapparalla ei tosin ollut missään vaiheessa realistisia mahdollisuuksia saadakaan häntä.

Ja tämän viestin pointti oli? Eihän siirtoaika vielä ole ohi. Paistaako tuosta katkeruus siitä, että Ipalla ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia tehdä miehestä uskottavaa tarjousta saati sitten saada häntä?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Borre kirjoitti:
Jos viime vierailulla nähty löysäily ei toistu, voittoon pitäisi riittää rutiinisuoritus.

Tapparan äijille on ilmeisesti luvattu bonukseksi ylimääräinen vapaapäivä, jos tänään hoitavat voiton kotiin. Ehkä se pelaaminen voisi sen myötä jopa kiinnostaa.
 

kepardi

Jäsen
HN kirjoitti:
Kurkaa ei tosiaan päästetty lähtemään kesken kauden. Tapparalla ei tosin ollut missään vaiheessa realistisia mahdollisuuksia saadakaan häntä.
No voi harmi. Olisiko Ilves napannut tämänkin vonkaleen Tapparan nenän edestä?

Illan pelistä sen verran, että viimeksi tuli riittävästi mainostettua etukäteen että Kalpa ei kuulu liigaan ja häviämäänhän Tappara sen sitten meni. Eli nyt voisi todeta että Kalpa se vasta liigaan kuuluukin. Katsojien kannalta tietysti toivoisi, että pelissä olisi täydet 60 minuuttia värikkäitä tapahtumia. Vahvasti kuitenkin epäilen, että todellisuudessa tullaan näkemään vajaan erän verran "oikeaa" peliä jonka aikana tehdään voittoon tarvittavat maalit ja loppuaika pelaillaan puolivaloilla. Tässä vaiheessa (ja Kalpaa vastaan) se toki riittääkin, tai ainakin pitäisi riittää.
 

Brian Glough

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Valioliiga, KuPS, Mike Patton
tombraider kirjoitti:
Ainoa tavoite tämän iltaiseen peliin on, että Kurka saadaan tungettua Tampereelle menevään bussiin, noin niikuin kotiinviemisiksi. Huhua on liikkunut siitä alkaen kun Makkonen oli silmätipparesepti kädessään kirmannut apteekkiin. Kalpan johtoportaalle taas Leinonen on luvannut tarjota tänään terävät toisella erätauolla. Ei tarvitse olla kummonenkaan Putin kun tajuaa, että paukun jälkeen on allekirjoituksen vuoro.

Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla. Olis tuon Kurkankin mielekkäämpää pelata loppukausi, kun olisi jotain tavoitteitakin olemassa.

Meiltä saisi myös taitosentteri Salosen ja Hupipakki Saavisen. Ottakaa ihmeessä!
 

Floppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, (teepeeäs)
2. kenttä:
Keränen-Ahtonen-Puruskainen

itse odotan tältä kentältä erittäin liikkuvaa ja energistä peliä kuten mestiksessä ollaan totuttu pojilta näkemään. Olisihan todella hienoa jo onnistuisivat heti ekassa pelissä, ja vaikka ratkaisisivat voitan kalpalle.
Toivon myös että onnistuvat saamaan valmentajien luottamuksen taidoistaan ja näin hyvät asetelmat ensi syksyä ajatellen.
 

Ultra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pyynikki bollklubbar, TBK & vadelmavenepakolaiset
Rosenbergo kirjoitti:
2. kenttä: Keränen-Ahtonen-Puruskainen
itse odotan tältä kentältä erittäin liikkuvaa ja energistä peliä kuten mestiksessä ollaan totuttu pojilta näkemään. .

Yhdyn Sihvosen analyysiin Kalpan uudesta "Mestis" kentästä":
"Nyt KalPa niittää sitä saldoa ja Siperian oppia kovemman kautta, että joukkue koostuu perusteettomaan ja villiin hyökkäämiseen Mestiksessä tottuneista yksilöistä. Tällä pelaajamateriaalilla on hankala viljellä organisoitua puolustuspelaamista."

Täten veikkaankin että Tappara luo paljon paikkoja ja tekee eniten maaleja juuri tätä Keränen-Ahonen-Puruskainen kenttää vastaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ultra kirjoitti:
Täten veikkaankin että Tappara luo paljon paikkoja ja tekee eniten maaleja juuri tätä Keränen-Ahonen-Puruskainen kenttää vastaan.

Paikoista en tiedä, mutta tilastot kyllä. 1-0 Joensuulle siis. Onkohan muuten kuinkakin harvinaista, että maali+molemmat syöttäjät löytyy ensikertalaisista?
 

Emppu#80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joensuun lainat

Sanoisin että tämä "mestis" kenttä oli Kalpan pirtein ketju. Reipasta yritystä koko ottelun ajan, eikä omissa tainnu kolista heidän kentällä ollessa. Järkkäsivät vielä 1-2 kavennuksen. Positiivinen kuva heistä jäi. Mitä mieltä Rossiterin ulosajosta? Allekirjottaneelta tilanne meni ohi silmien, tekstiviestin naputtelun takia.
 

jeke

Jäsen
Joensuun pojat saivat ihan mukavasti ylivoimakuvion päälle. Avauserässä hankkivat kaksi jäähyä Tapparalle ja kolmannessa tekivät kavennusmaalin mallikkaan kuvion päätteeksi. Maalissa Tapparan puolustuspeli ontui, mutta ei se Joensuun poikien panosta millään lailla himmennä.

Yhden pelin perusteella sanoisin, että laiturit Keränen ja Puruskainen ovat aika lailla samantyylisiä pelaajia mitä KalPan joukkueessa on paljonkin, esimerkiksi sniper Pöllänen. Sen sijaan sentteri Ahtosen vaihtaisin tältä istumalta Max Kenigiin loppu kaudeksi.
 

Floppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, (teepeeäs)
Ultra kirjoitti:
Yhdyn Sihvosen analyysiin Kalpan uudesta "Mestis" kentästä":
"Nyt KalPa niittää sitä saldoa ja Siperian oppia kovemman kautta, että joukkue koostuu perusteettomaan ja villiin hyökkäämiseen Mestiksessä tottuneista yksilöistä. Tällä pelaajamateriaalilla on hankala viljellä organisoitua puolustuspelaamista."

Täten veikkaankin että Tappara luo paljon paikkoja ja tekee eniten maaleja juuri tätä Keränen-Ahonen-Puruskainen kenttää vastaan.

Taisit olla täysin väärässä tämän kentän suhteen, montakos peliä olet nähnyt joissa kyseiset miehet ovat pelanneet? Itse uskoin koko ajan että kenttä pärjää myös liigassa ihan hyvin, olen sen verran nähnyt herrojen pelaamista mestiksessä että voin sanoa että kyllä kaikki paikan ansaitsevatkin liigassa.
 

Icepowerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Hifk , HPK; KuPs, Zulimanit ...
Emppu#80 kirjoitti:
Sanoisin että tämä "mestis" kenttä oli Kalpan pirtein ketju. Reipasta yritystä koko ottelun ajan, eikä omissa tainnu kolista heidän kentällä ollessa. Järkkäsivät vielä 1-2 kavennuksen. Positiivinen kuva heistä jäi. Mitä mieltä Rossiterin ulosajosta? Allekirjottaneelta tilanne meni ohi silmien, tekstiviestin naputtelun takia.

Kalpa oli kaikenkaikkiaan "noussut kuolleista". Luistin liikkui ihan mukavannäköisesti ja kentällä näki taistelua. Pakeista parhaiten pärjäsivät Pisto ja Kuusisto ja Sevekin paransi peliään. Jokipoikien kenttä pelas ihan mukiinmenevästi ,joka oli iloinen yllätys. Kuuluvainen oli saanut jostain kunnolla potkua ja näytti osaamistaan ja taistelua. Kurka veti muutaman kauniin veivin.
Harmittaa kun taisteluilmettä oli ja luistin liikkui ,mutta pisteitä ei tullut.

Rossiter sai taas jäähyn nimellään !
 

Wings-

Jäsen
Icepowerman kirjoitti:
Rossiter sai taas jäähyn nimellään !

Vai vielä nimellä, no ihan miten vaan haluat. Kannattaa kattoa Savon Sanomien klippi tilanteesta, niin huomaat, että jäähy oli ihan oikea ratkaisu.

Jokipoikien kenttä onnistui todella mainiosti. Tänään muutenkin joukkueen ilme oli huomattavasti yrittävämpi, kuin viime peleissä. Hyvä juttu, jos uudet miehet vähän herättelivät entisiäkin pelaajia.

YV-peli oli taas aika tukkoista. Tuli ihmeteltyä, miksi Salosta siellä YV-ssa peluutetaan, vaikka Qvist olisi huomattavasti parempi ratkaisu pelintekijänä. Suhonen pelasi melko kelpo ottelun, mutta Seven YV:n rytmittäminen ei ole ihan parhaasta päästä. Suureksi osaksi Suhonen laukoo väärisää tilanteissa. Tosiasia kun on, että Liiga vahdeille ei laukaukset ilman maskia uppoa.

Läski-Salosen asenne on niin heikko ollut koko kauden, että sopimuksen ulososto on varmasti ollut monasti johtoportaan mielessä. Epäilempä, että Salosen perään kyselijöitä ei ole pahemmin.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Icepowerman kirjoitti:
Rossiter sai taas jäähyn nimellään !


Joo ihan nimellään sai jäähyn? MOjanen on kiekoton mies j a Rossiter nostaa selkeästi kyynärpäätään ylös ja taklaa suoraan päähän? Tuossako ei mielestäsi ollut mitään jäähyyn viittaavaa?
Taitaa Rossiter saada kurinpitäjältä lisä sanktiota?
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Emppu#80 kirjoitti:
Sanoisin että tämä "mestis" kenttä oli Kalpan pirtein ketju. Reipasta yritystä koko ottelun ajan, eikä omissa tainnu kolista heidän kentällä ollessa. Järkkäsivät vielä 1-2 kavennuksen. Positiivinen kuva heistä jäi.

Eikö tämäkin anna jo jonkinlaista kuvaa tämän hetken liiga-KalPan tasosta, kun Mestiksestä ponnahtaa yhtäkkiä joukkueen paras ketju? Eikä kyseinen ketju ole vielä läheskään Mestiksen paras.

Lainaus Liigakarsinnat palaavat ketjusta: "Joka tapauksessa Kalpa dominoisi mestistä nykyiselläkin rungolla!"

Onkohan ihan noin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös