Kärpät - Lukko ti 24.1.2006

  • 6 562
  • 46
Ilmassa on jälleen suuren urheilujuhlan tuntua. Kaksi huippuvireistä (köh köh) petolaumaa iskevät kyntensä yhteen. Näätäeläin pohjoisesta vs. samaa koko luokkaa olevan ketun. Lukon olisi otettava pisteitä pleiareihin pääsemiseksi ja Kärppien olisi alettava pikkuhiljaa heräämään tähän kevääseen. Muiden joukkueiden suosiollisella avustuksella Kärpät ovat kiinni runkosarjan voitossa ja Lukolla on vielä mahdollisuudet säläreihin. Tiukkaa vääntöä odotettavissa.

Kärpät lähtee otteluun ennakkosuosikkina ja vaikkei viime pelit ole menneet niin putkeen kuin mitä ollaan totuttu, niin mikään joukkue ei voi lähteä aliarvioimaan kärppälaumaa. Uskoisin, että Kojon suojatit yrittävät ottaa voiton keinoilla millä hyvänsä. Kärppien rosteri ei tosin salli kuin kahdenlaiset keinot.. hyökätään lukon päät pyörryksiin tai roikutaan mukana ja odotetaan vastaiskuja.

Lukko lähtee jatkamaan yllätysten sarjaa. Kärpät ovat hävinneet "odottamattomasti" heikommille jengeille ja lukko halunnee näyttää myös siihen pystyvänsä. Lukolla on kaikki mahdollisuudet yllätykseen Raksilan taivaallisen rauhan kappelissa.

Parempi voittakoon ja iskeköön Toporowski jotain neitiä nyrkillä vaikka päähän.. jos se herättäisi loput! (itse asiassa olen kiekkoväkivallan vastustaja)

P.S. Yo. kirjoituksesta huolimatta on sellainen kutina, että kärpät saavat onnistumisia tänään ja luvuista tulee rumat. Kaikki on mahdollista.
 
Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät saa otteluun mukaan Brosin ja Vallinin sairaiden kirjoilta ja joukkueseen syntyy jälleen terve kilapilutilanne. Itsellä on sellainen tuntuma, että kevät auringon paistaessa jälleen hiukan pidempään Kladnon raketti ja Piku Suuri näyttävät, mitä ovat miehiään. Nyt peliaika on jälleen ansaittava, eikä kaikkia voimia tarvitse uhrata alivoimapelaamiseen. Bros-Vallin pari, sekä Sahlstedtin vitja saestävät taustalla Saarenheimo-Haataja tarjoavat myös omaa haastettaan joukkueelle. Ennenkaikkea jälleen päästään normaaliin neljän kentän tasaiseen peluuttamiseen.
 
Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukolle jokainen ottelu on tällä hetkellä tietynlainen pudotuspelikamppailu. Taistelu viimeisistä säälipleijaripaikoista on todella tiukkaa, joten jokainen saavutettu piste on enemmän kuin tärkeä. Lukko seilaa tällä hetkellä 3 ottelun voittoputkessa, mikä on joukkueen tämän kauden pisin voittoputki. Toivottavasti se antaa joukkueelle itseluottamusta tämänkin illan ottelua ajatellen.

Oulu on Lukolle kaikista vaikein paikka pelata, joten liikoja ei kannata tämänkään illan ottelusta odotella. Pistekin olisi loistava suoritus, vaikka Kärpät ei olekaan viime aikoina ollut parhaassa mahdollisessa iskussa. Jos viime aikoina kovassa iskussa ollut Hannus-Kucharcik-Wright yhdistelmä onnistuu maalinteossa tänäänkin, niin Langkowin huippupelin siivittämänä Lukolla on pienet mahdollisuudet ottaa pisteitä tämän illan ottelusta. Myöskin Saarelalta ja Toporowskilta täytyy odotella tärkeitä maaleja.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko tänään:

1 Antti Jokela, Maalivahti
35 Scott Langkow, Maalivahti AK

1. kenttä
23 Antti Bruun, Vasen puolustaja AK
77 Erik Hämäläinen, Oikea puolustaja AK
14 Petri Lammassaari, Vasen laitahyökkääjä AK
17 Shayne Toporowski, Keskushyökkääjä AK
52 Pasi Saarela, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä
45 Markku Paukkunen, Vasen puolustaja
49 Ilkka Heikkinen, Oikea puolustaja
12 Jamie Wright, Vasen laitahyökkääjä
34 Tomas Kucharcik, Keskushyökkääjä
10 Tommi Hannus, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä
47 Tuukka Mäkelä, Vasen puolustaja
24 Topi Lehtonen, Oikea puolustaja
21 Teemu Normio, Vasen laitahyökkääjä
15 Sami Ryhänen, Keskushyökkääjä
33 Mikko Luovi, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä
55 Pauli Levokari, Vasen puolustaja
29 Markus Nordlund, Oikea puolustaja
20 Jaakko Hagelberg, Vasen laitahyökkääjä
19 Jarkko Kauvosaari, Keskushyökkääjä
82 Joni Yli-Torkko, Oikea laitahyökkääjä

Ja tuomarina Laaksosen Tomppa... voivoi.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Tänään mitataan Lukon todellinen taso. Kärpät on viimeaikaisista otteista huolimatta selkeä voittajasuosikki illan otteluun. Raksila on ollut Lukolle vaikea paikka millä yhdistelmällä tahansa ja poikkeusta ei tietenkään tee tämän iltainenkaan. Lukon aseet ovat ottelussa kaiketi hyvä puolustus ja hyvä maalivahtipeli, sekä Kärppien mahdollinen tuska maalin teossa. Nuo kolme jos toteutuvat tänään, saattaa piste tai pari siirtyä reilu 500km etelään päin. Sanomattakin on selvää, ettei jäähyilemällä saa tänään pistettäkään.

Parempi voittakoon!

Veikkaus ottelusta 2,3,4 - 1,2
 
Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Myös Veikkauksen mielestä Raksila on paha paikka Lukolle. Kertointa oli 5,55 oli pakko pelata singelinä ja yhdessä Pelsujen ja Tepsin tasurin kanssa.
 
saippua

Jäsen
Kärppien kokoonpano

Maalissa Niklas Bäckström (32), varalla Mika Pietilä (33)
1. kenttä:
# Mika Pyörälä (17) - Jari Viuhkola (24) - Petr Tenkrat (62)
# Mikko Lehtonen (26) - Lasse Kukkonen (3)
2. kenttä:
# Janne Pesonen (20) - Kalle Sahlstedt (41) - Juhamatti Aaltonen (50)
# Ilkka Mikkola (6) - Topi Jaakola (9)
3. kenttä:
# Pekka Saarenheimo (12) - Michal Bros (36) - Juha-Pekka Haataja (27)
# Jouni Loponen (29) - Oskari Korpikari (2)
4. ketju:
# Tomi Mustonen (83) - Tommi Paakkolanvaara (21) - Mikko Alikoski (30)
7. puolustaja
# Ari Vallin (5)
 
Toripolliisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
saippua kirjoitti:

Vallin ja Bros siis takaisin kehiin. Ykköstä ei muutettu mihinkään, kuinkas muutenkaan...
Kai se Jalonen voisi myös Pietilää joskus peluuttaa.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tappio tuli, mutta eipä tuo pahemmin harmita kun tästä pelistä en pistepussin täytettä odottanutkaan. Kaksi erää Lukko oli ihan hyvin kuvioissa mukana, kun sai pelata reilusti ylivoimaa. Ja oli siinä paikkoja, kun heti toisen erän alkuun päästiin 3-1-hyökkäykseen, ja myöhemmin Tommi Hannus pääsi rankkaria laukomaan, mutta kun ei niin ei. Kolmannessa erässä sitten rupesi Lukollekin niitä jäähyjä tulemaan, joten se tappoi viimeisetkin toiveet tasoituksesta.

On Jukka Koivu niin paljon tuonut ryhtiä Lukkoon, että taas kerran pitää harmitella sitä ettei valmentajaa vaihdettu jo marraskuussa. Sekin tietysti hiukan pistää vihaksi, että TPS meni ja voitti, mutta onhan torstaina mahdollisuus taas kuroa niiden etumatkaa kiinni.

Ei tätä kautta vielä ole menetetty.
 
mtmela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Keltainen #27. Kajaanin Hokki.
Ketäs se Toporowski taklaili selästä? Aaltonen taas pää edellä seinään? Oliko yhtä hienoa peliä kuin aiemmin? Mistäs Nikke poltti päreensä? Siinäpä alkuun kysymyksiä näin töiden lomasta.
 
Luz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Red Wings, Manchester United, Nettan
mtmela kirjoitti:
Mistäs Nikke poltti päreensä?
Laaksonen oli heittäny Nikelle, että jos sua ajellaan niin mä kattelen katsomoon. Nikellä leikkas kiinni tuomarin tasapuolisuus...
 
Weasels

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Laaksonen - anti Kärppä

"Jos sua vielä kerran vedetään niin katson muualle" - tästä kommentistahan Backs tulistui ja sanoi pari valittua sanaa...ja sai kympin. Laaksosen kommentti siis, kun peksi vedettiin nurin. Outoa puhetta tuomarilta. Kertoo jo Laaksosen asenteesta tähän peliin. Kaksi erää olikin hyvin outoja tuomaroinnin kannalta. Tätähän on tietysti turha kysyä itse Järvelältä, koska samat kommentit tulee copy pastena toimistolta - tuomarityöskentely oli tänään hyvä ja kaikki selvät rikkeet otettiin pois. Olikohan Laaksonen edes selvinpäin koko ottelussa?
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
mtmela kirjoitti:
Ketäs se Toporowski taklaili selästä? Aaltonen taas pää edellä seinään? Oliko yhtä hienoa peliä kuin aiemmin? Mistäs Nikke poltti päreensä? Siinäpä alkuun kysymyksiä näin töiden lomasta.
Viuhkolaa "taklasi". Ennemmin voisi sanoa, että Viuhkola menetti tasapainonsa laidan lähellä...
Niken ja Tom of Finlandin juttelu ainakin Jalosen Megaan kertoman mukaan meni jotenkin niin, ettei Laaksonen aio Niken ajeluita viheltää, tai jotain. En tiedä, Samaan syssyyn Jalonen kyllä jo sanojaan söikin, joten enpä sanoisi mitään muuta kuin tuon, minkä tiedän.

Pelihän oli... paska. Kärpät loi toki paikkoja, mutta ei vaan tahtonut mennä sisään. Laaksonen loisti, syystäkin toki jäähyjä antoi, mutta unohti kahden erän ajan, että kentällä on samalla tapaa rikkovia joukkueita kaksi. Siihen ansaanhan Lukko sitten meni, että luuli voivansa jaktaa samalla tapaa kolmannenkin, kun Tom of Finland -liigan paskin dumari muuten- muuttikin linjaansa heitä kohtaan. Kertonee jotain, että tuomaritarkkailijakin puisteli jo päätään Tom of Laaksosen vihellyksille...

Kärpät pelasi parempaa peliä, toki, kuin aimmin. Mutta niin vain se on kiveen hakattu, tuo ykköskentän status. Kertoo jotain, että 1. maali tuli siitä, kun Tenkrat varmaankin ensimmäistä kertaa tällä kaudella, tuli ensimmäisenä vaihtoon hyökkäyskolmikosta. Tilalle Aaltonen, ja kappas kappas, 1-1. Toki, tähän hengenvetoon on lisättävä, että ehdottomasti Aaltonen oli paska ja surkea eikä pelannut hyvää maalivahtipeliäkään, siksi joutikin istumaan kolmannessa penkillä, muun ketjun ollessa kentällä. Eikä nuoren miehen fysiikkakaan kestäisi. Tai jotain tilastollista bullshittiä joku Tepa tullee kertomaan, näkemättä peliä kentällä.

Kojo, herää nyt jumaliste!

Niin juu, Kärpät pelasikin tuttua safetyä siitä 3-2 maalista saakka. Eli nyt voi kaikki tilastoniilot ja tekstitv-fanittajat vaikka laskea allensa pienet onnenpissat, sillä kyllähän sieltä se 3 pistettä tuli! Aivan mahtavaa, ekstaattista!

*ttu mitä paskaa.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Weasels kirjoitti:
"Jos sua vielä kerran vedetään niin katson muualle" - tästä kommentistahan Backs tulistui ja sanoi pari valittua sanaa...ja sai kympin. Laaksosen kommentti siis, kun peksi vedettiin nurin. Outoa puhetta tuomarilta. Kertoo jo Laaksosen asenteesta tähän peliin. Kaksi erää olikin hyvin outoja tuomaroinnin kannalta. Tätähän on tietysti turha kysyä itse Järvelältä, koska samat kommentit tulee copy pastena toimistolta - tuomarityöskentely oli tänään hyvä ja kaikki selvät rikkeet otettiin pois. Olikohan Laaksonen edes selvinpäin koko ottelussa?
Muuten kyllä pitkälti samaa mieltä, mutta (boldattu kohta) kentän lapanen eli Loponen (tissiposki itse), oli helisemässä jälleen kerran vastustajan hyökkääjän kanssa, eli tuli mukana ja yhtä pihalla kuin tamppoonin naru... joten joutui kaverin maalille nousun aikana kaatamaan hyökkääjän, siitä sitten kaveri kaatui Niken päälle. Eli ei siellä todellakaan Nikkeä ajeltu.
 
Weasels

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jaha

Jääkoneenkuljettaja kirjoitti:

Et viittis kuitenkaan olla aina se tämän palstan antikärppä. Sähän oot aina se, joka manaa Kärpille tappiota ennen peliä, oli peli mikä hyvänsä. Jos olit pelissä, niin empä voi muuta kuin ihmetellä asennettasi Kärppäpelaajia kohtaan noissa rangaistuksissa. Kaksi ensimmäistä erää olivat todellakin hyvin outoja. Olitko tuopilla kenties?
 
Ai antikärppä ja mitä vielä muuta? Tähän tulee sellainen totaalirepeäminenhymiö. Eikös tuollaiset arvailut ja olettamukset, jotka eivät faktoihin perustu, kuuluisi jonnekin Vapaan keskutelun puolelle? Jos et tiedä mistä aiot sanoa, on viisainta olla silloin hiljaa. Tässä otsikossa keskustellaan illan ottelusta Oulussa.

Kuten yllä sanoin, Laaksonen antoi toki syystäkin jäähyjä. En nyt katsonut aiheelliseksi ruotia jokaista rangaistusta erikseen. Toki voin ensi kertaa varten, ihan sinun mieliksesi, sen tehdä.

Niin ja toki pelistä vielä hieman. Lukon kausi on ollut mitä on ollut, valmennuksesta johtuen, mutta ajoittain luistimen kulku oli selkeästi parempaa kuin Kärpillä. Eli fysiikkavalmennus on ollut kohdallaan, harmi vaan ettei ajoitukset ja toisten omien pelaajien löytäminen kentältä toiminutkaan niin hyvin kuin jalat välillä. Onnea vaan pleijaripaikan hakuun, joukkue on kuitenkin nyt paljon paremmissa käsissä, kuin Tolvasen aikaan.
 
-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Lukko ei todellakaan ajellut tänään Niken päälle.
Laaksosen kommentti Nikelle, tämän itse kertomana: "jos sua tänään ajellaan niin mä kattelen sillon katsomoon". Tilanne jossa Nikke joutui kasan alimmaiseksi (Loponen auttoi Lukko-pelaajaa), Nikke sanoi TomTomille jotain rumaa kun tämä ei vienyt aloitusta keskialueelle ja tästä 10min.

2 erää, oli kyllä TomTomilta totaalista paskaa, Lukko sai roikkua reppuselässä eikä paljon jäähyjä vihellelty, paitsi Kärpille joille oli NHL-säännöt.

edit. no tottakai 2. erä oli kyseessä
 
Viimeksi muokattu:

Weasels

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jääkoneenkuljettaja kirjoitti:
Ai antikärppä ja mitä vielä muuta? Tähän tulee sellainen totaalirepeäminenhymiö. Eikös tuollaiset arvailut ja olettamukset, jotka eivät faktoihin perustu, kuuluisi jonnekin Vapaan keskutelun puolelle? Jos et tiedä mistä aiot sanoa, on viisainta olla silloin hiljaa. Tässä otsikossa keskustellaan illan ottelusta Oulussa.

Kuten yllä sanoin, Laaksonen antoi toki syystäkin jäähyjä. En nyt katsonut aiheelliseksi ruotia jokaista rangaistusta erikseen. Toki voin ensi kertaa varten, ihan sinun mieliksesi, sen tehdä.

Niin ja toki pelistä vielä hieman. Lukon kausi on ollut mitä on ollut, valmennuksesta johtuen, mutta ajoittain luistimen kulku oli selkeästi parempaa kuin Kärpillä. Eli fysiikkavalmennus on ollut kohdallaan, harmi vaan ettei ajoitukset ja toisten omien pelaajien löytäminen kentältä toiminutkaan niin hyvin kuin jalat välillä. Onnea vaan pleijaripaikan hakuun, joukkue on kuitenkin nyt paljon paremmissa käsissä, kuin Tolvasen aikaan.

No repeäppä ihan huvikses sielä vaan, ei haittaa. Vaikka superhyperultimaterepeäminen. Kaivappa vaan huviksesi omat tilastosi, milloin AINA ennustat Kärppien tappiota. Eikä ne Lukon fysiikkavalmennusjutuista tähänkään ketjuun kuulu. Harmittele vain Lukon puolesta, ei se minua haittaa - vituttaa vain lukea tuommosta paskaa 'Kärppäkannattajan' puolelta. Kieli ruskea kenties? Siinä olet oikeassa, että just se asia, mistä tuossa yhdessä asiassa purnasin ei tänne kuulu, mutta faktahan se on, että olet tämän palstan pessimistisimpiä kirjoittelijoita.

Laaksonen ei todellakaan antanut aiheesta jäähyjä. Kuten sanoin, kaksi ensimmäistä erää olivat hyvin outoja. En olisi (toki Kärppälasit päällä) antanut yhtään jäähyä Kärpille. Kolmas oli reilumpi, mutta ei se todellakaan hyvitä kahta ensimmäistä ja tee peliä Laaksosen osalta reiluksi.
 
Weasels

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
-Mercury- kirjoitti:
Lukko ei todellakaan ajellut tänään Niken päälle.
Laaksosen kommentti, Nikelle tämän itse kertomana: " jos sua tänään ajellaan niin mä kattelen sillon katsomoon". Tämä siis toisessa erässä. Sitten kun kolmannessa erässä oli tilanne jossa Nikke joutui kasan alimmaiseksi (Loponen auttoi Lukko-pelaajaa), Nikke sanoi TomTomille jotain rumaa kun tämä ei vienyt aloitusta keskialueelle ja tästä 10min.

2 erää, oli kyllä TomTomilta totaalista paskaa, Lukko sai roikkua reppuselässä eikä paljon jäähyjä vihellelty, paitsi Kärpille joille oli NHL-säännöt.

Tässä olet muuten totaalisen väärässä. Niken sanoin, tämä tapahtui samassa tilanteessa.
 
Hypnotised

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
-Mercury- kirjoitti:
Lukko ei todellakaan ajellut tänään Niken päälle.
Laaksosen kommentti, Nikelle tämän itse kertomana: " jos sua tänään ajellaan niin mä kattelen sillon katsomoon". Tämä siis toisessa erässä. Sitten kun kolmannessa erässä oli tilanne jossa Nikke joutui kasan alimmaiseksi (Loponen auttoi Lukko-pelaajaa), Nikke sanoi TomTomille jotain rumaa kun tämä ei vienyt aloitusta keskialueelle ja tästä 10min.

Kyllä tuo Niken kymppi tuli toisessa erässä myös. Mutta joo saatiin katsomoon vähän elämää, kun Tomppa vislaili miten sattuu.
 
Tunnelma oli jo hieman parempaa kuin parissa aikaisemmassa kotipelissä. Se hieman korvasi allekirjoittaneelle pelin.. hmm.. hieman alakuloisen pelillisen annin. Tom Laaksonen yritti tehdä siististä pelistä vähemmän siistiä, viheltämällä hieman kyseenalaisella tavalla. Lopussa nähtiinkin parit painovoimaa uhmaavat suoritukset molemmilta joukkueilta.

Peli oli tasainen maalillisesti ja laukaustilastoista. Kärpät tosin hallitsi ottelua joka erässä, mutta ei todellakaan niin totutun varmasti kuin mitä lukkoa vastaan lähihistoriassa on tehty. Lukko pelasikin kelpo ottelun ja ilman Topon hölmöilyä olisivat saattaneet tulla tasoihin. Taisi kiekko lähteä jo toiseen paikkaan, kun Topo päätti vetäistä poikkarilla lähimpään selkään. Pahan "näköinen", mutta ei vaikuttanut tosiaankaan niin pahalta kuin näytti. Sikäli ihan oikea jäähy, että kiekotonta poikittaisella.

Mutta kolme pistettä ja muutama pelaaja osoitti jo räväkkyyttä liikkeissään.. olisikohan tässä uuden nousun (pelillisen) ainekset?

P.S. Melkein pitäisi alkaa keräämään adressia linjurien koulutusta varten. NHL tyyli olisi hyvä, missä epävarmoja tilanteita ei vihelletä paitsioiksi. Sm-liigassa vihelletään varalta paitsio ellei tilanne ole selvästi ei-paitsio. Molemmat joukkueet (taas) ihmettelivät välillä.. mutta niinhän aina.

P.S.S. Ihan kiva kiekkoilta oli, vaikka pelin taso ei päätä huimannut. Päätin tosin ennen peliä, että jos vähänkään alkaa vituttamaan, niin puran sen kannustamalla.
 
JPL

Jäsen
Laaksonen veti kyllä kaksi erää niin paljon Kärppiä vastaan kuin pystyi. Hänen kommenttinsa Bäckströmille meni (Jalosen mukaan): "Jos sä vielä kaadut, mä katselen muualle". Jalonen kertoi tämän jälkeen, että Lukko ei kyllä ajellut, joten en syyttele heitä ollenkaan. Sanoi myös samalla suurinpiirtein että "ollaan todella vaarallisilla vesillä, jos joku tuomari sanoo tällaista. Maalivahdilla on koskemattomuus ja tuomareiden pitäisi olla tätä turvaamassa." Ainakaan Kärpissä tätä ei ole turvaamassa muita. (hymiö)
Viimeisessä erässä hän tasoitti jäähyt, uskomattoman tarkasti (8/8). Itse jäähyt, mitä hän vihelsi olivat periaatteessa kaikki löydettävissä sääntökirjasta. Periaatteessahan pelaaja ei saa laittaa mailaansa vastustajan jalkojen väliin. Bros löi ensimmäisessä jäähyssään kiekon sieltä pois. Maila ei varmaan edes osunut pelaajaan. Ei tämä ainakaan siitä kaatunut. Mutta jäähyhän siitä tuli. Suunnilleen sama oli tilanne toisessa jäähyssäkin. Lukon estämisiä ei ihme kyllä tapahtunut, ainakaan Laaksosen mukaan. Ainoastaan tilanteet, mitä ei voinut jättää viheltämättä, vihellettiin. Toporowskin selästä taklaamisjäähy oli turha. Viuhkola oli selkä Toporowskiin päin ja tämä tööttäsi pikkuisen, huonossa tasapainossa olevaa Pikua. kakkosen paikka, mutta kymppi oli ainakin periaatteessa liikaa. Mutta tässä tilanteessa jäähyn pituudella ei ollut enää mitään merkitystä.

Laaksosella on henkilökohtaisia antipatioita Kärppiä kohtaan. Olisi kaikkien (Myös Laaksosen) etu, jos hän ei viheltäisi Kärppien pelejä. Kärpät pyysi muistaakseni viime kaudella, että hän ei viheltäisi Kärppien otteluita juuri tästä antipatiasta johtuen. Ainakaan enää tämä pyyntö ei näemmä ole voimassa. Toivottavasti Pakaslahti (erotuomaritarkkailija) näki tilanteet samoin kuin kaikki muutkin hallissa olleet ja tekee tarvittavat raportoinnit oikeisin paikkoihin.
 
Flamez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, VT-HT
Mukava lukea välillä tälläisiäkin raportteja joissa vastustajalle annetaan tunnustusta tasaväkisestä pelistä. Mutta niihän se on että voittajien on helppo hymyillä. Sinänsä harmillista, että Kärpät aloitti suunnan kääntämisen juuri Lukon kustannuksella.

Mukavaa silti todeta, että sarjakärki pystytään haastamaan näinkin tasaväkisesti, torjuntojen mukaan tasapelikään ei suuri vääryys olis ollut.
Btw, löytyykö ottelun maaleja jostain videolta, Kärppien sivuilta tms? Jos ei niin voisiko joku ystävällisesti referoida ottelun maalit näin sanallisesti...
 
Staffan

Jäsen
Suosikkijoukkue
DIF Hockey
-Mercury- kirjoitti:
Laaksosen kommentti, Nikelle tämän itse kertomana: "jos sua tänään ajellaan niin mä kattelen sillon katsomoon". Tämä siis toisessa erässä. Sitten kun kolmannessa erässä oli tilanne jossa Nikke joutui kasan alimmaiseksi (Loponen auttoi Lukko-pelaajaa), Nikke sanoi TomTomille jotain rumaa kun tämä ei vienyt aloitusta keskialueelle ja tästä 10min.

2 erää, oli kyllä TomTomilta totaalista paskaa, Lukko sai roikkua reppuselässä eikä paljon jäähyjä vihellelty, paitsi Kärpille joille oli NHL-säännöt.
Se jäähy tuli Nikelle suoraan tämän lämminhenkisen juttutuokion päätteksi toisessa erässä. - Bäckström itse kommentoi että tulihan tuossa sanottua "Tompalle asiaan kuulumatonta ja anteeks siitä" ja ilmoitti sitten samaan hengenvetoon että ei olisi ikinä polttanut päreitänsä ilman Laaksosen uhkailuja. "Jos sua vedetään, mä kattelen katsomoon" Nikke piti Laaksosen kommenttia ja ylipäänsä koko tuomarointia täysin käsittämättömänä. "ei tuomari voi sanoo noin" ja "ei tuomari voi noin tehdä" tuli Bäckströmiltä ulos useaan otteeseen haastattelun aikana. Jalonen kävi pelin jälkeen Laaksosesta todella kuumana. Ilmoitti suoraan että tutkintapyyntö lähtee. - Ja olihan se tuomarointi kieltämättä kahdessa ensimmäisessä erässä kovin originellia. Varsinkin se Pyörälän jäähy sekä Brosin kakkoset olivat aikas jänskiä...Peli sinänsä oli Kärpiltä jo hieman parempaa kuin edellinen kotipeli. Nyt sentään aika ajoin yritettiin. Poislukien Tenki ja Lelu. Kurinpalautus olisi tarpeen näille kahdelle velttoperseelle. Varsinkin se Lukon toista maalia edeltävä Lelun käsisyöttö suoraan vastustajan lapaan, parhaalle maalintekosektorille oli etevä...
Ja lopuksi; Koivu on herrasmies. Ja Topolle sattaisi olla tarpeen joku "kuinka hillitsen itseni" - johdatus itsetuntemukseen kurssi tms. Menee mies aivan turhilla pimenemisillä ryssimään hyvän loppukirin.
- Näkemän perusteella Lukko tulee vielä.
LAAKSONEN EDUSKUNTAAN!!!
 
Dave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
JPL kirjoitti:
Laaksosella on henkilökohtaisia antipatioita Kärppiä kohtaan. Olisi kaikkien (Myös Laaksosen) etu, jos hän ei viheltäisi Kärppien pelejä. Kärpät pyysi muistaakseni viime kaudella, että hän ei viheltäisi Kärppien otteluita juuri tästä antipatiasta johtuen. Ainakaan enää tämä pyyntö ei näemmä ole voimassa. Toivottavasti Pakaslahti (erotuomaritarkkailija) näki tilanteet samoin kuin kaikki muutkin hallissa olleet ja tekee tarvittavat raportoinnit oikeisin paikkoihin.

No ohhoh, itsekkin olen jo monta vuotta ollut huomaavinani nämä henk.koht. kaunat, mutta näköjään sen on muutkin hoksanneet. Vittu taas tätä samaa puolueellista paskaa, mitä joka kerta tämä Laaksos-mulkun kanssa. Eihän sitä jääkiekkoa yksinkertaisesti pysty pelaamaan tällaisissa olosuhteissa. Lukollekin muuan jäähy tuli sitten lopulta näistä 3. erän aivan törkeistä tilanteista, mutta Kärppien jäähyt oli kyllä sitten sitä mitä ne nyt oli, niinkuin kaikki näkivät. Ja kommentit Niklakselle pistää jo epäilyttämään onko äijä edes ihan terveen kirjoissa.

Ehdottomasti Laaksonen pitäisi heittää huut helvettiin tuolta tyrimästä, mutta siellähän on hänen esimiehenään toinen melkein samanlainen anti-Kärppä Arto I Suuri, että enpä usko. Vetäsee vielä play offeihin Laaksosen tuomitsemaan vittuillessaan. Siinä on Wanha kunnon etelän klikki vielä voimissaan. Saataisiinpa vielä Jyrki Ingman tekemään comeback niin olisi koko roikka kasassa.

Peli taisi päättyä 3-2. No se oli ennakolta melko todennäköinen tulos tähän peliin. Laaksonen vitutti niin että meinasin lähteä kesken pois. Nättejä börsiä Kärpät värkkäsi ja hyvin lannisti Niklas sen rankkarinvetäjän. Oliko se joku Handzus tai joku sinne päin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös