JYPin kotisivut – missä mennään?

  • 68 946
  • 367

Salmon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Herranjestas,kuka nämä Jypin uudet kotisivut on suunnitellut!
Aivan järkyttävän huono ulkoasu.Käykää nyt ensin katsomassa vaikka jonkun NHL- seuran kotisivuja vaikka malliksi,niin saatte hieman kuvaa minkälaiset ne tulee olla. Nämä ovat kuin jonkun it-opiskelijan ensimmäiset yritykset.
Ylivoimaisesti Liigan surkeimmat kotisivut ulkoasunsa puolesta.
 
Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Itse taas olen sitä mieltä, että uudet sivut ovat vähintään yhtä hyvät kuin viime kaudella. Selkeää parannusta on ehdottomasti jutuille varattu iso tila, sellainen sen olla pitääkin. Viime kaudella juttuja lukiessa/tehdessä tuli auttamatta sellainen fiilis, että ei jumalauta miten pienestä laatikosta niitä juttuja täytyy lukea. Nyt on tuohon tullut siis huomattava parannus, se on hyvä asia.

Onhan tuolla kuitenkin sellaisiakin seikkoja, jotka pistävät silmään. Esimerkiksi tuo ns. ottelukartta eri kuukausien kohdalla näyttää aika "rajulta". Samoiten tuo kuvagallerian ulkoasu, kuvat toki itsessään ovat loistavia. Mutta ainahan sivuista parannettavaa löytyy, oli ne millaiset tahansa. Kunhan sivuille saadaan kauden kunnolla käynnistyttyä vielä juttuja/haastatteluja, on ainakin sisältö luultavasti (ja toivottavasti) suuremman osan mieleen.
 
kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aivan järkyttävän huono ulkoasu.Käykää nyt ensin katsomassa vaikka jonkun NHL- seuran kotisivuja vaikka malliksi,niin saatte hieman kuvaa minkälaiset ne tulee olla.
Tyylitajunsa kullakin.
Jenkkiläisten urheiluseurojen sivustojen layout näyttäisi minun silmääni vaihtelevan kamalan ja siedettävän välillä - myös NHL-joukkueiden. Kuin haulikolla olisi ruudulle ammuttu kaikenlaista kirjavaa banneria ja heiluvaa pikkusälää sekä efektiä.

Minusta uudet JYP-sivut ovat paremman näköiset ja toimivammat kuin vanhat. Sisältöönkin satsataan jo huomattavasti enemmän.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
http://www.jypliiga.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=141&Itemid=32

Käyttäkäähän tilaisuus hyväksenne jos Tyniltä löytyy kysyttävää. Itseä kiinnostaa ainakin selostusuran aikaiset huippuhetket - "KAALI"sta pitänee kysyä.

Ja mitä sivujen ulkoasuun tulee, niin minä ainakin suosin yksinkertaisuutta jenkkilän järkyttävän bannerihässäkän ja täyteenahdetun layoutin sijaan. Sitä en sen sijaan ole ikinä tajunnut, miksei koko sivun tilaa voi käyttää vaan aina pitää änkeä se design keskelle niin että reunoille jää reippaasti tyhjää.
 
kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sitä en sen sijaan ole ikinä tajunnut, miksei koko sivun tilaa voi käyttää vaan aina pitää änkeä se design keskelle niin että reunoille jää reippaasti tyhjää.
Olen ymmärtänyt että se olisi sellainen kompromissiratkaisu maailmalla käytettävien erikokoisten ja -mallisten näyttöjen ja erilaisten selaintyyppien takia. Joku korjatkoon käsityksiäni jos olen hakoteillä.
 
Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen ymmärtänyt että se olisi sellainen kompromissiratkaisu maailmalla käytettävien erikokoisten ja -mallisten näyttöjen ja erilaisten selaintyyppien takia. Joku korjatkoon käsityksiäni jos olen hakoteillä.

Kyllä, järkevästi rakennetut sivut käyttävät yhteistä standardia, joka mahdollistaa sen, että sivustot näkyvät joka käyttäjällä oikein. Esimerkiksi näytön resoluutiosta riippumatta. Pienempää resoluutiota käyttävällähän koko kuvaruutu täyttyy tai jopa ylittyy ja suurempaa resoluutiota käyttävällä jää sivuille tyhjää tilaa.
 
Viimeksi muokattu:

Tenho

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Olen ymmärtänyt että se olisi sellainen kompromissiratkaisu maailmalla käytettävien erikokoisten ja -mallisten näyttöjen ja erilaisten selaintyyppien takia. Joku korjatkoon käsityksiäni jos olen hakoteillä.
Ei se periaatteessa ole edellämainituista asioista kiinni tai ei ainakaan selaimista.

Seuraa yleistä marmatusta aiheesta:
Noin karkeasti sanottuna johtuu siitä, että perinteisesti graafikot tekee nettisivuista hyvinkin grafiikkaan pohjautuvia jolloin ne on erittäin hankalaa ja aikaavievää saada toimimaan ei-kiinteällä leveydellä, jollei asiaan kiinnitetä oikeasti _paljon_ huomiota. Grafiikka sivuilla on rasterigrafiikkaa, jolloin valitettavasti helpoin ratkaisu on tehdä kaikki muukin pikselitarkkuudella (esimerkiksi määrittää elementtien leveys pikseleinä, jolloin se tavallaan lukitetaan siihen tiettyyn leveyteen). Tästä taas sitten voi helposti seurata se että fontit on lukittuna tiettyyn kokoon, sivuilla on jokin tietty leveys (alle 800 pikseliä) ettei pienillä resoluutioilla tule vierityspalkkia jne.
Siinä mielessä olet oikeassa että tuommoinen ratkaisu on jonkinlainen kompromissi, jossa yritetään saada suurimmalle osalle toimiva sivusto. Voi olla että nuo JYPin sivutkin menevät tuskaisen pieniksi jos on käytössä oikeasti iso näyttö ja resoluutio.

Sinänsä kaikki tämä "sinnepäin tekeminen" on ymmärrettävää, koska esimerkiksi Internet Explorer 6 on niin käsittämättömän raivostuttava selain sivujen tekijöille, että on helpompaa tehdä hommat vähän sinnepäin kuin miten ne kannattaisi/pitäisi tehdä.

Sinänsä tavat tehdä kaikille toimivaa sivustoa on kyllä olemassa ja selvästi eteenpäin menoakin on havaittavissa. Kuvien skaalaaminen vaatisi vektorigrafiikkaa, jota nyt ei oikein tue selaimista kuin Opera, mutta eiköhän nuo muutkin selaimet jossain vaiheessa sinne asti pääse. Suunnilleen kaikki muut asiat paitsi kuvat on helppo saada skaalautumaan oikein (fontit, eri elementit jne).
 
EMS78

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mun mielestä JYPin ei tarvitse tarjota keskustelupalstaa. Se on Fan Clubin tehtävä, mutta valitettavasti meidän Fan Clubilla ei ole varaa/osaamista 100 euron vuosittaiseen panostukseen, joten haaveksi jäänee.

Mulle on ihan sama kuka keskustelupalstaa pyörittää, mutta mukavaa olis, että sellainen on. Ja sellainen näyttää olevan. Löysin tänään sattumalta JYPiin liittyvän keskustelupalstan osoitteesta http://keskustelu.hurrikaani.net/

Toivottavasti JYPin kannattajat löytäis tuon keskustelupalstan ja saatais siellä aikaan mielenkiintoista ja aktiivista keskustelua. Muuten tykkään uusista JYPin nettisivuista, mutta sitä keskustelupalstaa jäin kaipaamaan. Enään ei se asia harmita meikäläistä.
 
kokalolu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat Jokerit
Ei ainakaan mun mielestä JYP:llä ole mitään syytä järjestää meille keskustelua, en taida tietää yhtään sm-liiga joukkuetta jonka kotisivuilla on keskustelu, vaan ne on aina fan-clubin sivuilla, näin pitäisi olla JYP:lläkin, mutta ei niin ei. Tämä uusi Hurrikaani keskustelu on hyvä joten sinne vaan kaikki.
 
Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Tuo sivuilla oleva kalenteri-kikkare on kyllä aivan kauhea. Muuten ihan mukavat
ja simppelin näköiset sivut, tosin navigaatio on aika sekavaa.
 
dead c

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo sivuilla oleva kalenteri-kikkare on kyllä aivan kauhea. Muuten ihan mukavat
ja simppelin näköiset sivut, tosin navigaatio on aika sekavaa.

Samaa. Pitää klikkailla, että näkyis mitä joukkuetta vastaan pelataan. Muuteskin "uutisosio" on vähän kömpelösti toteutettu. Kyllä esim. Saipan sivuista voisi ottaa oppia, ne on selkeät ja hienot. Mutta parempaan päin ollaan menossa, kunhan joku jaksaa kehitellä noita sivuja.
 
Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP:n nettisivut kaipaa päivitystä asap! Sivut näyttävät aivan hirveiltä eikä tuolta juuri mitään informaatiota saa. Esim. joukkue sivulle ei ole uusista pelaajista tullut mitään tietoa kuin pelkkä nimi. Luulisi seuran antavan tietoa faneilleen minkälainen pelaaja on mm. Olli Malmivaara, Jyrki Välivaara tai Jani Tuppurainen.

Lisäksi sivustolla toivoisi olevan enemmän kuvia pelaajista. Esim. joukkuekuva olisi mukava saada oman koneen taustakuvaksi. Kuvista vielä ihmetyttää, että mitä helvettiä tekee Jesse Niinimäen kuva "Yritykset" sivulla, luulisi että sinne voisi laittaa vaikka jonkun JYP-ikonin kuvan esim. Wallinheimon, Immonen tai Pihlmanin lärvin..

Jotain juttujakin voisi sivuston ylläpitäjät näpytellä. Näin kesällä tarinoita harjoittelukaudesta, vaikka haastattelu per viikko. Ja kun sarja käynnistyy niin vähintään se pari haastattelua per viikko + perus ennakot ja raportit otteluille. Yrittäisivät edes!! Ikävä on niitä "Holen höpinöitä", jossa oli Holtarilta erinomaisia letkautuksia ja painavaa asiaa..
 
softdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP:n nettisivut kaipaa päivitystä asap!
Taivaan tosi! Itse en ole herran aikoihin edes viitsinyt käydä sivuilla, kun ei sieltä mitään mielenkiintoista kuitenkaan löydy.

Uskoisin että tällä hetkellä nettisivujen suhteen osakeyhtiön johdossa suhtaudutaan asenteella "vastahan ne päivitettiin". Tuntuu siltä, ettei JYP-johto koe omia sivuja kovinkaan tärkeäksi mainos- ja tiedotuskanavaksi. Sääli sinänsä. Odotukset ja lupaukset olivat korkealla kun uudet sivut avattiin, mutta tyhjä arpa taisi jäädä käteen tälläkin kertaa.

Yhtäkkiä luulisi, että lätkäseuran sivuille löytyisi sisällöntuottajia kasapäin innokkaiden fanien joukosta.. vieläpä ilmaisia.
 
Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Tuohon ylempään viitaten, kyllä niitä löytyy. Kauden aikana sivuilla mielestäni oli sisältöä varsin mukavasti (toki haastatteluita olisi voinut olla kenties enemmän), eikä tuolla edellinen uutinenkaan nyt kovinkaan vanha ole (6.5.2008). Ja mitä tulee sivujen sisällöntuotantoon, eletään tekijöiden suhteen vielä jokseenkin epävarmaa aikaa (seurajohdolta ei toistaiseksi ole tullut vielä mitään tiedotetta ensi kauden suhteen). Kauden aikana tehtävien haastatteluiden suhteen taasen varmasti tehdään kaikki voitava, jokaisella kuitenkin on omat menonsa ja työt suhteutetaan sen mukaan.

Ja olihan tuolla Malmivaaran Ollista juttu, otsikolla "Malmivaara on täsmähankinta JYP-puolustukseen".
 
MarkusMaggot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaljaliigalaiset
Yhtäkkiä luulisi, että lätkäseuran sivuille löytyisi sisällöntuottajia kasapäin innokkaiden fanien joukosta.. vieläpä ilmaisia.

Jep, ja keskustelupalstoilla sitä on juuri aiheellista miettiä. Toisaalta samalla kun miettii sitä, että kuinka saisi lisää tekstiä sivuille voisi itse rustailla hakemusta sisään ja ilmoittautua innokkaaksi ylläpitäjäksi sivustolle.

Ihan näin sivusta kummastuneena seuraavana.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Odotukset ja lupaukset olivat korkealla kun uudet sivut avattiin, mutta tyhjä arpa taisi jäädä käteen tälläkin kertaa.

Sää et ole vissiin kovin monta vuotta JYPin nettisivuja lukenut, jos näitä uusimpia pidät jotenkin erityisen epäonnistuneena. Sivujen toimivuus ja sisällön määrä on suorastaan häikäisevä verrattuna joihinkin aiempiin virityksiin, jotka pysyivät koossa lähinnä purkalla ja joille julkaistiin kaudessa 1-2 juttua.

Yhtäkkiä luulisi, että lätkäseuran sivuille löytyisi sisällöntuottajia kasapäin innokkaiden fanien joukosta.. vieläpä ilmaisia.

Hahaa, niinhän sitä joo luulisi. IKINÄ ei ole tainnut yhtään ihmistä tulla vapaaehtoisesti ilmoittautumaan, että "Pääsenkö jypin nettisivuille tekemään juttuja". Aina ne on pitänyt kiven alta ja erilaisilla rekryillä kaivaa. Eikä tosiaan kyse ole siitä etteikö yritetty olisi, mm. tältäkin palstalta - nimim. montaa potentiaalista asiakirjoittajaa toimitukseen kysellyt.

Mainitsit tuossa myös taikasanan "ilmainen". Useimmat liigaseurat eivät halua panostaa merkittävästi nettisivujen sisältöön. Tällöin sisällöntuotanto haalitaan juurikin vähän keltä sattuu kausaripalkalla ja sitten oletetaan, että tämä oto-väki venyy samanlaisiin suorituksiin kuin ammattitoimittajat. Liigassa on myös muutama seura, jotka maksavat nettisivujensa sisällöntuotannosta jollekin taholle. Ei luulisi olevan vaikea huomata mitkä.

Mää olen ollut mukana tätä nettisivutoimintaa organisoimassa sen verran pitkään ja nyt lopettamassa (99-08) että tiedän miten homma toimii - pari aktiivia pyörittää koko touhua otona ja usein parikin on optimismia. Itse olen muutamana kautena hoitanut koko hommaa yksin. Jos jossain piileskelee isoja vapaaehtoisten innokkaiden laumoja, joilla vielä on joku käsitys toimitustyöstä ja kyky tuottaa järkevää tekstiä, ainakin multa ne ovat pysyneet piilossa. Mutta jos haluatte auttaa, niin en usko että JYPin nettisivuilta loppuu tekemisen tarve jatkossakaan.
 
Viimeksi muokattu:

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mainitsit tuossa myös taikasanan "ilmainen". Useimmat liigaseurat eivät halua panostaa merkittävästi nettisivujen sisältöön. Tällöin sisällöntuotanto haalitaan juurikin vähän keltä sattuu kausaripalkalla ja sitten oletetaan, että tämä oto-väki venyy samanlaisiin suorituksiin kuin ammattitoimittajat. Liigassa on myös muutama seura, jotka maksavat nettisivujensa sisällöntuotannosta jollekin taholle. Ei luulisi olevan vaikea huomata mitkä.

Käsittämätöntä että osakeyhtiön nimeltä JYP Jyväskylä, jonka liikevaihto on miljoonissa euroissa, web-sivut ovat niin retuperällä kuin olla ja voi. Ja eletään siis vuotta 2008. Tuskinpa tuolta yritysmaailmasta löytää vastaavaa tapausta, jossa tämän luokan yritys pyörittäisi vapaaehtoistyöntekijöillä vielä nettisivujaan.

Luulisi nyt Seppäsen ja Tynin tajuavan netin merkityksen ja panostavan kunnolla JYP:n nettisivuihin. Ulkoistamalla nettisivujen palvelut alan osaajille saataisin varmasti hyvä lopputulos, tyytyväiset käyttäjät ja näin vielä parempi imago JYP:lle. Eikä luulisi vaativan kuin korkeintaan yhden sykön-palkan vuodessa.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
[edit] - saman toistoa kun yllä -
 
FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuskinpa tuolta yritysmaailmasta löytää vastaavaa tapausta, jossa tämän luokan yritys pyörittäisi vapaaehtoistyöntekijöillä vielä nettisivujaan.

Ei JYP kyllä mikään erikoistapaus tässä ole valitettavasti. Opiskelijoiden käyttö halpatyövoimana on keksitty muuallakin Suomessa ja myös isoissa yrityksissä.

Pikaisella ja karkealla laskutoimituksella laskin, että palkatun toimittajan käyttäminen verkkosivujen sisällöntuotannossa kustantaisi seuralle runsaat 20 000-25 000 euroa kaudessa. Tämä silloin, jos toimittaja kirjoittaa joka pelistä ennakon ja raportin sekä tekee kauden aikana haastattelut koko joukkueesta ja kirjoittaa kymmenkunta uutista, ja hänelle maksetaan suunnilleen saman verran kuin maakuntalehtien urheiluavustajille samoista töistä. Onko tuo sitten iso summa vai ei, kun miettii nettisivujen sisällön arvoa seuralle? Vaikea sanoa. Paljolta se kyllä kuulostaa, vaikka juttukohtaisesti jaettuna eivät ole isot summat kyseessä.
 
Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näin etäkannattajana sitä tosiaan toivoisi enemmän sisältöä ja vaihtuvaa materiaalia joukkueen nettisivuille. Nyt kiekkojuttuja tulee luettua aika paljon KSML.fi:n kautta, mikä on ihan ok ratkaisu sekin, mutta silloin kehut ja käynnit menevät maakuntalehdelle eikä JYPille, ja jälkimmäinen on kuitenkin se jonka brändistä ja lisäarvosta on kyse.

Mitä sitten henk.koht. toivoisin lisää? Ainakin liikkuvaa kuvaa, esim. pelaajahaastattelut ja maalikoosteet (löytyy tällä hetkellä KSML:stä), sekä helposti löytyvä linkki Radio Jyväskylän otteluselostukseen. Kyllähän noita kehityskohteita löytyy, ja mielestäni JYP ja Keskisuomalaisen kiekkotoimitus voisivat tehdä tässä suhteessa tiiviimpääkin yhteistyötä, kun eivät toistensa kilpailijoita kuitenkaan ole.

Parempi kalenteri, jotain yhteisöllisyyttä kuten edes keskustelupalsta (kertakustannukset joitakin satoja euroja jos käyttää ilmaista foorumisoftaa ja ulkopuolisia moderaattoreita fanituote-/kausikorttipalkoilla)... Ja niinkin yksinkertainen asia kuin taustakuvat: jäi viime talvena laittamatta duunikoneen taustakuvaksi mitään JYP-aiheista, koska sellaista matskua ei yksinkertaisesti ollut olemassa. Täytyisi vain valikoida hyvistä kuvista parhaat, laittaa ne oikeisiin resoluutiokokoihin ja iskeä hurrikaanilogo johonkin kulmaan. Tunnin homma.
 
Siis eiköhän tällaiselle työntekijälle löytyisi muitakin hommia kuin pelkästään mainitsemasi tehtävät. Toinen vaihtoehto olisi palveluiden vuokraus jostain it-yrityksestä, jolloin laskutetaan vain tehdyistä tunneista. Näin kuluja ei tulisi 20 000 euroa kaudessa.
 
Edelleen muistuttaisin kuitenkin siitä asiasta että Keskisuomalaisen netti- ja kiekkotoimituksessa on töissä ammattitoimittajia, jotka elättävät itsensä sillä työllä (ja tietysti muullakin KSML:lle tehdyllä). JYPin nettisivujen sisällöntuotanto on aina ollut OTO-hengessä. Silloin ei ole realistista vaatia panostuksia, jotka vievät yhtä paljon aikaa kuin siviilityöt tai opiskelut.

Keskustelupalsta aikanaan ymmärtääkseni lakkautettiin siitä syystä että seura ei halunnut omien sivujensa alla käytävän niin - kauniisti sanottuna - värikästä keskustelua monista pelaajista, valmentajista ja kenestä milloinkin. Siis niin, että seura ei halunnut ns. virallisten sivujen virallisen keskustelupalstan juttujen tason olevan niin surkeaa ja henkilökohtaisuuksiin menevää.

Tuokin on niin helvetin helppo sanoa, että haalitaan ulkopuolisia moderaattoreita kausikorttipalkalla. Silloin kun palsta vielä JYPin sivuilla oli, niin aika vähissä oli moderaattoriksi halajavat. Ja vittumaista hommaahan se on kytätä janarien spämmejä päivät pitkät, kuten varmaan mm. Jatkoajan moderaattorit voivat kertoa.
 
FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siis eiköhän tällaiselle työntekijälle löytyisi muitakin hommia kuin pelkästään mainitsemasi tehtävät. Toinen vaihtoehto olisi palveluiden vuokraus jostain it-yrityksestä, jolloin laskutetaan vain tehdyistä tunneista. Näin kuluja ei tulisi 20 000 euroa kaudessa.

Tuo laskelma oli kyllä tehty juuri tehtyjen tuntien perusteella. Esim. ensi kaudella 58 raporttia, 58 ennakkoa ja 25 haastattelua + playoff-otteluiden raportit ja ennakot tekee 150 juttua sivuille. Eli melkein juttu per päivä kauden aikana. Puhutaan todella isosta työmäärästä ja sellaisen teettäminen maksaa, jos sitä ei hoideta kausikorttipalkalla.

Kai ne jutut voi joku JYPin sivujen koodaaja it-firmastakin sivutöinään kirjoittaa, mutta silloin ero ei enää ole suuri nykytilanteeseen nähden. Jatkuvuus ja laatu sisällössä taas maksavat. Toki olisi varmaan myös mahdollista palkata Tynin oikeaksi kädeksi joku viestintäihminen mm. sivujen sisältöä tuottamaan, jos tämä seurajohdossa nähdään järkeväksi kulueräksi. Yhden nelosketjun miehen palkan tosin sekin saattaisi maksaa.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tj'lle: Palkatkaa (esim kausikortti-palkalla tai ihan oikealla rahalla) joku joka keskittyy ainoastaan sivujen tuottamisen tekniseen puoleen. Edellytyksenä olisi, että hallitsee teknisen puolen ja että tietää edes jonkin verran jääkiekosta ja ennen kaikkea JYPin toiminnasta. Varsinaisesta sisällön tuotannosta vastuun voisi ottaa vapaaehtoistyöntekijät - pientä korvausta vastaan = nimellinen kirjoituspalkkio, Jarkko Immonen-lippalakki tms. Tännekin sivuille kirjoitetaan aina silloin tällöin ihan omaksi huvikseen hyviäkin ennakkoja illan peleihin. Kaverit penkoo tilastoja, tekee niistää analyysejä, jne, joten eihän se ole kuin pieni vaiva vääntää omat puuhastelut asialliseksi kirjoitukseksi. Jos tällaisesta duunista maksettaisiin esim. 50 euroa, niin eiköhän meidän joukosta niitä kirjoittajia löytyisi. Väitän, että ne parhaimmat JYP-asiantuntijat löytyvät tämän foorumin kirjoittajien joukosta; ainakin siinä mielessä kuin mitä "nettiasiantuntijuudelta" vaaditaan. Toimitusvastuu jäisi palkatulle henkilölle. Uskon, että monet täällä kirjoittelevat osallistuisivat sivujen ylläpitoon, jos pelkkä tekstin kirjoittaminen riittäisi eikä mitään pitempikestoista vastuuta tarvitsisi ottaa.
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Tj'lle: Palkatkaa (esim kausikortti-palkalla tai ihan oikealla rahalla) joku joka keskittyy ainoastaan sivujen tuottamisen tekniseen puoleen.

Minä en palkkaa kyllä henkilökohtaisesti ketään, mutta kyllähän siellä jo on. Sivuston tekninen ylläpito ja sisällöntuotanto ovat kaksi eri asiaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös