JYP - Ilves la 21.1.2006

  • 7 091
  • 39

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
JYP kohtaa lauantaina Jyväskylän Hippoksella tällä hetkellä runkosarjassa kahdeksantena olevan Ilveksen. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti aiemmin. Syyskuun lopulla pelatun ottelun voiton vei JYP rankkareiden jälkeen maalein 4-3 ja vajaa kuukausi myöhemmin pelattu ottelu päättyi jatkoajalla Ilveksen 4-3 voittoon.

JYP ja Ilves ovat tällä hetkellä sarjataulukossa vain seitsemän pisteen päässä toisistaan, joten tätäkin taustaa vasten luvassa on varsin mielenkiintoinen ottelu tänään. JYPillä on allaan kolmen ottelun tappioputki, kun vastaavasti Ilves on voittanut nyt neljä ottelua peräkkäin. Omalta kohdalta tietenkin toivoisin, että kotijoukkue saisi maalihanat auki ja ottaisi tänään voiton Ilveksestä. Tiukka ottelu on kuitenkin varmasti edessä, joten mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä tuleman pitää.

Kotijoukkueen pelaavasta kokoonpanosta loukkaantumisten vuoksi sivussa Ilves-ottelusta lienevät Henrik Forsberg (kylki), Miika Huczkowski (kylki), Juha-Pekka Hytönen (käsi) ja Jaako Niskavaara (kylki). Uusimpien tietojen mukaan myös Filip Riska ja Ilkka Vaarasuo ovat kotijoukkueen vahvuudesta pois. Vierasjoukkue Ilveksen riveistä puuttunevat ainakin Tomi Hirvonen (selkä), Henrik Juntunen (sormi) ja Juho Mielonen (olkapää).

Juraj Konc toimii illan ottelussa päätuomarina, joten mielenkiinnolla jäämme odottamaan millaista linjaa mies illan ottelussa noudattaa.

Joukkueiden viisi edellistä ottelua:

JYP:
05.01.2006 - JYP-Lukko 0-1 rl
07.01.2006 - JYP-HIFK 2-0
12.01.2006 - Pelicans-JYP 5-2
14.01.2006 - JYP-Kärpät 0-2
19.01.2006 - Tappara-JYP 1-0

Ilves:
05.01.2006 - SaiPa-Ilves 3-1
07.01.2006 - Ilves-Pelicans 2-1
11.01.2006 - Lukko-Ilves 1-2
14.01.2006 - Ilves-Ässät 4-3 rl
19.01.2006 - TPS-Ilves 2-3 ja

Joukkueiden parhaat pistemiehet, TOP 5:

JYP:
1. Antti Virtanen, 38 ottelua, 10+10=20
2. Miikka Männikkö, 39 ottelua, 8+12=20
3. Carlo Grünn, 34 ottelua, 10+7=17
4. Tommi Kovanen, 39 ottelua, 2+14=16
5. Tero Koponen, 39 ottelua, 8+7=15

Ilves:
1. Jussi Pesonen, 37 ottelua, 14+14=28
2. Jason Guerriero, 36 ottelua, 7+17=24
3. Ville Koistinen, 39 ottelua, 4+16=20
4. Raimo Helminen, 39 ottelua, 6+13=19
5. Toni Koivisto, 39 ottelua, 11+7=17

Tämän kauden kohtaamiset:
29.09.2005 - JYP-Ilves 4-3 rl (1-0, 0-1, 2-2, 0-0), Jyväskylä
27.10.2005 - Ilves-JYP 4-3 ja (1-2, 2-0, 0-1, 1-0), Tampere
 
Viimeksi muokattu:

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eipä ole isompia tunteita tämä ottelu näköjään kirvoittanut kirjoittajissa, vaikka peli on elintärkeä molemmille. JYP saisi voitolla maalittoman putkensa poikki ja parantaisi asemiaan kuuden joukossa pysymiseen. Ilves taas voittamalla pitäisi hyvät mahdollisuutensa nousta kuuden joukkoon.

Koska Ilves ei vuosiin ole Jyväskylässä voittanut, pitäisi JYPin pystyä tämä peli voittamaan viime aikojen otteista huolimatta. Ei voi joukkueen pelaamista kauttaaltaan syyttää, jos kahdessa edellisessä ottelussa on maalivahdin taakse tehty yhteensä kaksi maalia. Nyt kun vastassa ei ole Kärppien tai Tapparan veroinen puolustus, pitäisi verkkojen soida.

Lopuksi vetoomus molemmille joukkueille, jos niiden edustajat sattuvat otteluketjua lukemaan: tuon paikalle seurassani noin 25 ulkomaalaista, jotka ovat ensimmäistä kertaa kiekkopelissä, vaikka heidänkin kotimaissaan pelataan sarjapelejä. Näyttäkää heille, että jääkiekko on oikeasti viihdyttävä laji ja sitä kannattaa käydä katsomassa!
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään olisi loistava paikka ottaa voitto. Kuten on jo sanottu, ei vastassa ole parhaimpiin kuuluva puolustus joten samanlaista nyhvästä ei pitäisi olla odotettavissa.

Taas pelottaa ylivoiman kulkeminen...mikä siinä on kun äijiä ei saada menemään maalille tai edes liikkumaan YV:n aikana? Luutavasti tänäänkin ylivoimaa tulee ja ne pitää pystyä käyttämään, muuten ollaan 0-0 tai 1-1 lukemissa ja päädytään rankkareihin. Luotetaan kuitenkin, että JYP tekee tarvittavat maalit.

Tänään ei varmaan ole mikään yleisöryntäys, itsekkin emmin peliin lähtöä pienen nuhan takia.
 

Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Ilves on yksi sarjan parhaista vierasjoukkueista. Varsinkin nöyrän kokojoukkueen puolustuspelin ansiosta. Mike Wilsonin hankinta ja avainpuolustaja Teemu Jääskeläisen toipuminen pelikuntoon on vahvistanut Ilves-puolustusta enemmän kuin moni tajuaakaan.

Vähämaalinen matsi tulossa. Jos Ilves esiintyy samalla tasolla, kuin edellisissä vieraspeleissä niin pisteet Treelle lukemin 1-3.
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Pottakameli kirjoitti:
Kuten on jo sanottu, ei vastassa ole parhaimpiin kuuluva puolustus joten samanlaista nyhvästä ei pitäisi olla odotettavissa.

Aika mielenkiintoinen tulkinta tuosta puolustuksesta. Ilveksen 'menestys' on kyllä perustunut juurikin siihen, että omissa ei soi, koska vastustajan päässä ei ainakaan verkko pöllyä.

Mutta pisteet olisivat kyllä kullanarvoiset. Tämä loppukausi on aina kummasti mielenkiintoisempi kun myös muiden joukkueiden edesottamukset alkavat kiinnostaa. Eli Kärpiltä olisi mukava saada pientä avustusta tänään...
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Ilves tänään:

Toni Koivisto-Perttu Lindgren-Jussi Pesonen
Ville Koistinen-Juha Alén

Marko Luomala-Raimo Helminen-Vesa Viitakoski
Jyrki Lumme-Teemu Jääskeläinen

Tommi Huhtala-Jason Guerriero-Jonas Andersson
Mike Wilson-Mikko Kuukka

Ville Korhonen-Ossi Pellinen-Marko Anttila
Joonas Rönnberg-Toni Niemi

Tuukka Rask (Juha Pitkämäki)

Todella kovalla mielenkiinnolla odotan ykköskentän aikaansaannoksia, Pertun 2+1 pisteet TPS-ottelussa olivat jotain huikeutta, Rask torjuu voiton.
 

Boddington

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves tänään:

Toni Koivisto - Perttu Lindgren - Jussi Pesonen
Ville Koistinen - Juha Alén

Marko Luomala - Raimo Helminen - Vesa Viitakoski
Jyrki Lumme - Teemu Jääskeläinen

Tommi Huhtala - Jason Guerriero - Jonas Andersson
Mike Wilson - Mikko Kuukka

Ville Korhonen - Ossi Pellinen - Marko Anttila
Joonas Rönnberg - Toni Niemi

Tuukka Rask
(Juha Pitkämäki)

Mielenkiintoista, Guerriero kolmosen keskelle. Saa nähdä, herättelisikö alennus hierarkiassa tätä taskusentteriä. Mikä asiassa kuitenkin erityisesti ilahduttaa, on 18- vuotiaan oman kasvatin paikka joukkueen ykkössentterinä, nyt peliesitysten perusteella ykkönen saa arvoisensa ketjukaverit.

Tänään luotetaan myös Raskiin, jonka kontribuutiosta riippuu paljon. Jos alku kestetään, niin veikkaanpa Veikkauksen kertoimen 2,85 tuovan tännepäin mukavat tammibonukset...

E:Hidas.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pottakameli ei ilmeisimmin ole hirveästi perehtynyt Ilveksen puolustuksen tilaan. Nythän materiaali on kohtuullisen leveää. Liigan kiekollisten pakkien eliittiin kuuluvat Koistinen ja Lumme sekä luotettavat peruspakit Wilson ja Kuukka mahtuisivat varmasti jokaisen joukkueen puolustukseen. Myös Jääskeläinen on ollut paluunsa jälkeen erinomainen pitkästä tauosta ja pelaamattomuudesta huolimatta, joten Rönnbergin ja Alénin kera takalinjat ovat kohtuullisen hyvällä mallilla.

Hyökkäykset sen sijaan pitäisi saada suoraviivaisemmin maalia kohti, eikä avopaikkojen tuhlailuun ole varaa. Valitettavasti liian usein ajaudutaan kulmiin, eikä viimeistelyssä ole tappamisen meininkiä. Guerriero elää myös jonkinlaista lamakautta, joten maalinteko lepää liian harvojen varassa. Kokoonpano huutaakin ensisijaisesti maalintekijää.

Tärkeitä pisteitä olisi tarjolla. Tiukat pelit ovat alkaneet kääntyä Ilvekselle, joten luottamus omaan tekemiseen lienee kohdallaan. Viime aikojen peleissä toinen erä on ollut vaikea ja hallinta on tuolloin ollut vastapuolella, mutta pelit on saatu kääntymään kolmannen erän hyvillä otteilla. Odotellaan vähämaalista ottelua, jonka Ilves kääntää edukseen loppukirillään.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Joo, tämän ottelun tärkeyttä on kerrassaan mahdotonta yliarvioida. Hieman pelkistettynä ottelun tulos taitaa ratkaista ainakin Ilveksen kohdalla suoran pudotuspelipaikan. Jos tulee suora voitto, uskon, ettei meikäläisten tarvi tällä kertaa säälipleijareissa kärvistellä. Jos taas suora tappio, lienee ainakin JYP karannut turhan kauas. Ässiin saattaisi silloinkin olla jotain mahdollisuuksia. Jatkoaika/rankkarivoitto suuntaan tai toiseen muuttaisi eroa tietysti huomattavasti vähemmän.

Uusittu ykköskenttä on erittäin mielenkiintoinen, toivottavasti myös tuhoisa. Luulen, että myös Jason piristyy tämän siirron myötä. Raipe, Sonja ja VV jatkanevat totutulla linjallaan. Raskin on pakko olla jälleen huippuvireessä, jos voitto aiotaan napata.

Lähdetään siitä, että Hippoksen taika on historiaa.

TV: 1-4

Pessi 1+1
Koivisto 1+1
Perttu 0+2
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Raymond Pearl kirjoitti:
Pottakameli ei ilmeisimmin ole hirveästi perehtynyt Ilveksen puolustuksen tilaan. Nythän materiaali on kohtuullisen leveää. Liigan kiekollisten pakkien eliittiin kuuluvat...

Laskisin Ilveksen puolustuksen huonommaksi kuin Tapparan ja kärppien, joita vastaan JYP on viimeksi pelannut ja jäi maalitta molemmilla kerroilla.
Enkä tarkoittanut vain pakkeja vaan yleensäkkin puolustuspelaamista.
En todellakaan ole seurannut Ilveksen pelaamista mitenkään erityisesti, joten se oli vain päättelyä.

Olisin voinut selventää asiaa ensimmäisessä viestissä, anteeksi siitä.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ketään ei ole saatu sairastuvalta mukaan ja tänään ovat poissa vielä Riska ja Vaarasuo, molemmilla henk.koht syy. Kaiken lisäksi Lahti jostain kumman syystä A:ssa ja Piispanen kehissä.
Kummastuttaa kyllä, että valmennusjohto jauhaa edelleen samoilla ketjuilla ja edellisestä maalista on kulunut lähes 140 minuuttia. Virtanen on aivan unessa ja hänen jos kenenkä tehojaan JYP tarvitsee.
Noh, mulle on ihan sama, mitkä on ketjut ja miten pelataan, kahvataan vaikka ne 3 pistettä Jyväskylään.

Oman mielenkiintonsa tähän peliin tuo tuomari. Kuten ketjun avausviestissäkin jo mainittiin, hän on slovakialainen Juraj Konc.
 
Viimeksi muokattu:

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Jaahas. Eli Alatalo pitää edelleen "Tampester Connectionin" yhdessä, vaikka jälki ei ole ollut kummoista. Noh, kai se joskus menee maaliin - edes tuurilla. Lähtöasetelmat ovat pelaajiston kapeuden ja tappioputken vuoksi ankeat. Toivottavasti joukkueessa on kuitenkin luettu "Ylivoima for Dummies"-opus läpeensä puhki, jotta jokaisen pelurin päähän on saatu taottua maaginen ajatus "lauo". Voi kun se päivä koittaisi, jolloin tämä ajatus saataisiin taottua pelaajien/valmennusjohdon päähän...mutta kun sitä on odottanut jo useita kuukausia, niin aika skeptinen olen asian muuttumisen suhteen. Räkämaalista ja kuviomaalista saa molemmista vain yhden sarakemerkinnän, kele!

Ylivoimassa ja alivoimassahan tämä peli ratkeaa, sillä todennäköisesti Juraj Konc-merkkinen arpoja viheltää varmuuden vuoksi sääntökirjan ääritulkinnan avustuksella. Siitähän ei ainakaan haukuta. Joten meininki tulee olemaan katkonaista, mikä tekee pelistä luultavasti tuskallista seurattavaa. Sikäli ymmärrän, miksi JYP lähtee otteluun tavallista vähemmillä pelaajilla. Nelosen äijät purisivat vain tuppea, kun ylivoimat ja alivoimat vaihtelevat tiuhaan tahtiin.

Ottelu olisi todellakin pakko voittaa (sama tilanne molemmin puolin), mutta JYP on jostain syystä hukannut voiton avaimet lähes järjestään kaikissa näissä kotipeleissä, jotka se on pelannut keskikastin tai jopa sitä alempien joukkueiden kanssa (Blues-voitto joulukuussa säännön vahvistava poikkeus). Joten - taustojen perusteella lähden siis matkalle pitkin Via Dolorosaa aivan turhaan.

Mutta, kaikki on mahdollista. Jopa voitto. Siihen on uskottava, vaikka viime aikojen esitysten perusteella mikä tahansa muu lopputulos on todennäköisempi.

Tarkkaile heitä (JYP):
Antti Virtanen: On kuin se julkkisvalas Thames-joen suistossa. Näennäisesti luontaisessa ympäristössä veden ympäröimänä, mutta silti totaalisen väärässä paikassa suuntavaiston kadottaneena. Toivottavasti Pikku-Antti saadaan hinattua avojäälle (=avomerelle) pakoon valaanpyytäjien (=puolustajat) teräviä harppuunoita...
Jesse Niinimäki: Ilveksen, Edmontonin ja Jokereiden tuhlaajauuno kohtaa entisen seuransa. Joko pistesarake aukeaa JYP-paidassa? Vai nähdäänkö jäällä vain Pakkasukko?
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tästä pelistä ei ole luvassa muuta kuin näppyjä perseeseen.
Asetelma on taas todella hankala. Ukkoja puuttuu ja pakko olisi jossain vaiheessa voittaakin näitä pelejä.
Krapulan tynkää on, pikkuisen pakkasta ja JyPin peli on sekaisin kuin seinäkello.
Tekisi mieli jäädä peiton alle mutta ehkäpä asennetta löytynee sen verran että jaksan raahautua hallille.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Tärkeä ottelu molemmille joukkueille tosiaan edessä ja joukkueet tiedostavat tämän varmasti, joten uskoisin, että ottelusta tulee tasoltaan hyvä ja tasainen. JYP on ollut Ilvekselle aina paha voitettava Jyväskylässä ja tämä huomattiin tälläkin kaudella.

Viime aikoina kotijoukkue on kärsinyt maalinteon vaikeuksista - viimeisissä viidessä ottelussa joukkue on onnistunut tekemään vain neljä maalia. Tämä on ihme Jesse Niinimäen liityttyä Pelicans-ottelussa joukkueeseen. Toisaalta oma pää on pitänyt edelleen hyvin. Pelicans-ottelua lukuunottamatta vastustajat eivät ole juurikaan JYP-maalilla juhlineet.

Kolme edellistä ottelua ovat olleet JYPille tuloksellisesti pettymyksiä, mutta tämä ei ole yllättävää, sillä joukkueen ohjelma on ollut hankala (Tappara ja nousuvireinen Pelicans vieraissa, Kärpät kotona). Tätä ennen JYP kaatoikin kotonaan aina vaikean HIFK:n. Loukkaantumisen lisäksi mitään suurempaa huolta joukkueen kokonaisuudessa ei mielestäni tällä hetkellä näy ja joukkue lähtee otteluun kotiedun ja Jesse Niinimäen turvin suhteellisen hyvistä asetelmista.

Tämän hetken Ilves on kuitenkin JYPille varmasti vaarallinen vastustaja. Joukkue paransi merkittävästi puolustuspelaamistaan Jääskeläisen ja Wilsonin liityttyä seuraan viisi ottelua sitten ja onkin voittanut neljä viimeisistä viidestä ottelustaan. Kun joukkue sai mukaan loukkaantumisen jäljiltä viimeisimmässä TPS-ottelussa myös alakerran tärkeimmän puolustajansa Jyrki Lumpeen, joukkueen ilme on tällä hetkellä hyvä.

Tasaisen hyvää puolustusta täydentää Tuukka Rask, joka pelasi erinomaiset nuorten MM-kisat ja oli myös näitä ennen liigassa erittäin kuuma maalivahti. Raskin pelaama ensimmäinen ottelu nuorten kisojen jälkeen (Ässät-ottelu; voitto rangaistuslaukauksilla 4-3) ei ollut aivan parasta Raskia, mutta tämä oli odotettuakin kuluttavien nuorten kisojen jälkeen. Tänään rasituksen pitäisi olla poissa.

Ilves on muuttanut otteluun ketjukokoonpanoja ja usein näiden rukkaamiset herättävät pelaajat pelaamaan herkässä mielentilassa. On erittäin mielenkiintoista nähdä, miten joukkueen muutettu ykkönen toimii JYPiä vastaan. Periaatteessa ketjulla olisi hienot saumat menestyä yhdessä ja olenkin toivonut jo vähän pidempään, että kuningas-Lindgren saisi vierelleen huippunopean Koiviston. Edellisestä TPS-pelistä pelikiellon vuoksi puuttunut Ilveksen kultakypärä Jussi Pesonen tuo ketjuun maalintekotaitojen lisäksi kokoa.

Ilveksen Kakkosessa kokemus on rautaa. Ikinuori Helminen jatkaa yhdessä toisen nuorukaisen Viitakosken kanssa. Edellisessä ottelussa Veskun kahden ottelun maaliputki katkesi, mutta hän on Ilveksen joukkueelle kuitenkin erittäin tärkeä pelaaja. Nuorukainen laittaa kiekkoja edelleen maaliin hyvällä prosentilla saadessaan maalipaikan. Marko Luomala täydentää kahden suhteellisen verkkaisesti liikkuvan pelaajan ketjua jaloillaan ja energiallaan.

Ilveksen kolmosessa Jason Guerrierolla ja Jonas Andersonilla olisi kykyjä nousta pelien ratkaisijoiksi, mutta molemmat seilaavat juuri tällä hetkellä pienessä alamäessä. Tosin pitää muistaa se, että esimerkiksi Kirka oli juuri kolme ottelua sitten (Lukko-Ilves) joukkueen ehkä paras kenttäpelaaja. Tehojen puute on kuitenkin tällä hetkellä hänelle Andersonin tavoin leimaavaa. Ketjun toisella laidalla tähän ketjuun tuo taistelutahtoa nuori Tommi Huhtala - mielenkiintoinen nuorukainen, jolla on eväitä kovan tason liigapelaajaksi.

Ilveksen neloseen on kasattu jälleen joukko nuoria miehiä, joista etenkin Antila ja nuori Korhonen saattavat olla jo ensi kaudella nykyistä suuremmissa rooleissa. Ketju luo joitakin paikkoja varmasti jälleen molempiin päihin - toivottavasti kuitenkin tänään enemmän Sinuhen maalille.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Hienoa Ilves! Ottelun alku oli hirveä. Raskilla ei kulkenut tänään jostain syystä ollenkaan ja kotijoukkue sai unelma-alun, päästen jo yhdeksän minuutin kohdalla 3-0 johtoon. Tämä riitti Tuukalle ja Pitkämäki maalille. Ensimmäisen erän lopussa Marko Luomalan ottelusta toiseen kestävä työ palkittiin joukkueen hengen kannalta tärkeällä alivoimamaalilla. Toisessa erässä Kuningas Lindgren jatkoi upeata tulokaskauttaan ja nosti joukkueen taistelemaan tosissaan voitosta. Maali oli Pertulle kolmas viimeisten kahden ottelun sisään.

Kolmannessa erässä Guerriero toi Andersonin syötöstä Ilveksen lopullisesti pisteeseen kiinni ja rangaistuslaukauksissa (jotain hyvää näissäkin sentään on) Pesonen upotti jälleen kiekon maaliin. Pesonen on rangaistuslaukauksissa melkoinen tykki - mies upotti myös edellisessä pelissään (Ässät) ratkaisevan osuman sisään. Pitkämäeltä vahvaa peliä entistä seuraansa vastaan - 51 minuutin nollapeli. Kotijoukkueen Wallinheimolle 41 torjuntaa ja Ilveksen Raskille/Pitkämäelle 25 koppia - kertoo aktiivisesta ja itseensä luottavan joukkueen vieraspelaamisesta.

Ilveksen suoran playoff-paikan tavoite säilyi arvokkaalla vierasvoitolla. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja. Seuraavat kolme ottelua pelataan kotona. Vastaan asettuvat aina helpot HIFK, HPK ja Tappara (Ilves vierasjoukkueena). Tärkeä viikko siis edessä.

Edit: Tappara-lisä.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aika lailla tutun kaavan mukaan näytti taas menevän radiosta kuunneltuna. Kaverille annetaan voiton avaimet, mutta loppua kohti laitetaan lisää pökköä pesään ja tullaan takaisin rinnalle. Melko hyvällä prosentilla alkavat nämä tiukat pelit kääntymään Ilvekselle. Uskoa ja taistelua riittää, vaikka lapaluut ovat jo melkein kiinni tatamissa. Hyvä näin.

Pesosen kylmäpäisyys rankkareissa on todella ihailtavaa ja taas kerran sama mies hoiti tärkeän lisäpisteen.
 

Kemulator

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Huolestuttavin tappio tämä näistä oli, vaikka piste saatiinkin. Kymmenen minuuttia pystyttiin pelaamaan selvästi suoraviivaisemmin, mitä edellisissä otteluissa. Tämän jälkeen Ilves onnistui tekemään alivoimamaalin ja siihen sekosi JYP:n paketti täysin. Jostain syystä tämän jälkeen palattiin vanhaan toimintamalliin, jossa avaukset viipyy, ei lauota tarpeeksi ja keskialueenkin ylittäminen on vaikeaa.

Huolia löytyy jo puolustuspäästäkin, tänään kokoonpanossa oli kolme puolustajaa, jotka täyttivät oman ruutunsa. Kovanen on edelleen kuutamolla ja junnukaksikko ei pystynyt nousemaan noiden minuuttien vaatimalle tasolle. Kivana bonuksena taisipa vielä Wallinheimokin hajota toisen erän venytyksessä, ainakin koko kolmas erä oli perin vaivalloista ja lopussa olisi jäästä nousemiseen tarvittu jo nosturi.

Jotain hyvääkin pitää löytää: Jari Jääskeläisen suoritus oli mainio ja Piispaselta ottelu oli joulun jälkeen paras. Harmi vain, että apuja ekan kympin jälkeen löytyi niukahkosti. Niinimäki pystyi edelleen viemään kiekon hyvin alueelle, mutta eipä siltä syöttöjä saa. Alanen ja Männikkö menevät siten hänen rinnallaan hukkaan.
 
Trilleri

Alussa Ilvestä vietiin ja vajaan yhdeksän minuutin jälkeen peli 3-0. Maalille vaihdettu Pitkämäki otti kuitenkin kolme-neljä tärkeää koppia ja Helmisen tarkan lätyn löytäessä alivoimalla Luomalan pääsi Ilves peliin mukaan.

Lindgrenin tekemä 3-2 maali meni puhtaasti Jyp-pakkien piikkiin, vaikka laukaus olikin erittäin tarkka. Guerrieron 3-3 tasoitus oli Wallinheimon paha lipsahdus, vaikka toki ennen sitä pitkä mylly Jypin maalilla olikin.

Jatkoajalla syvissä vesissä uiva Antti Virtanen sai vielä unelmapaikan, mutta Ilveksen pakit torjuivat uhrautuvasti tilanteen. Rl-kisassa Männikön laukaus jäi Pitkämäen hanskaan (tai housuihin) ja Pesonen laittoi tuttuun tapaansa ranteella tarkasti maalin nurkkaan.

Jypin parhaat olivat Jari Jääskeläinen, Tero Koponen ja Wallinheimo. Ilveksestä erottuivat alun sähläyksen jälkeen Lindgren, Helminen (voitti 75%:a aloituksista) ja Pitkämäki.

Jännittävä kiekkoilta kaiken kaikkiaan!
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Ei voi pieni ihminen - eikä suurempikaan - ymmärtää, miten ottelun kulku voi muuttua niin totaalisesti. Ensimmäinen kymmenen minuuttia meni kuin tanssia vain, onnistumista seurasi liikkeen huima nousu ja Ilves oli tukevassa niskaotteessa. Mutta. Typerä alivoimamaali ja sitä seurannut pelkotila vetivät JYPin takaisin kuoreensa. Tuli aivan mielen Suomen maajoukkueen stereotyyppinen esiintyminen; hankitaan johto, jota puolustetaan peläten hyökkäämisen aiheuttamia riskejä. Ja kun ei hyökätä, annetaan vastustajalle käsiin tämän kaipaamat avaimet.

Niin kauan, kun JYP karvasi tiukasti miehessä kiinni ylhäältä saakka, oli Ilves helisemässä. Mutta kun johtoasemassa enimmäkseen yritettiin trappimaista myötäkarvaa, oltiin helisemässä. Kiekon kanssa hyvän vauhdin keränneet Ilves-pelaajat olivat JYPille liian vaikeita pysäyttää. Ihmettelenkin, miksi jääräpäisesti tukeuduttiin keskialueen tukkimiseen, kun Ilveksen peli-ilon poistaminen korkealla karvaamisella ja taklaamisella olisi ollut paljon tehokkaampaa.

Raskilta ei todellakaan hyvä peli, en muista tältä kaudelta toista ottelua, jossa maalivahtia olisi vaihdettu näin nopeasti. Mutta Pitkämäki hoitikin hommat todella hyvin napaten kiinni mm. Grünnin läpiajon ja jatkoajalla Virtasen avopaikan maalin edestä. Sinkku ei sen sijaan ollut kunnossa, ainakin tasoitusmaali näytti helpolta? Eikä Sinkun liikehdintä muutenkaan ollut normaalia, jalat taitavat olla tosi huonossa jamassa.

JYPin ongelmat ovat nyt henkisellä tasolla. Takaiskut hyvässäkin asemassa johtavat passivoitumiseen ja virheiden pelkäämiseen. Peli hidastuu ja syöttöpeli tahmaa, jolloin hyökkäysten rakentamisessa liian usein käytetty konsti on rännikiekko. Ilveksen peliä oli ilo katsella, siinä on paljon kärppämäisiä elementtejä - tosin vähemmällä estopelillä. Hienoa, että tällaista peliä näkee vieraskentälläkin. Liike oli todella hyvässä kunnossa, joten uskoisin että moni joukkue on jatkossa Ilveksen kanssa vaikeuksissa, jos vain maalivahtipeli pelaa.

JYPille plussat Niinimäelle (uskon, että myös Ilves-leiri voi vahvistaa tämän), Männikölle ja Jääskeläiselle. Lisäksi bonuspojo Piispaselle raipemaisesta syötöstä Marttisen maaliin. Kiitokset myös ylivoiman uudesta ilmeestä. Siellähän jopa pyrittiin laukomaan! Ilveksestä jäi mieleen tietysti Pesonen, joka keskittyy nyt näemmä itse peliin. Tuomaritoiminnasta ei ole kuin positiivista sanottavaa, pois lukien Virtaselle maalivahdin "estämisestä" annettu jäähy...

JYP kaipaa nyt peliinsä "Big Daddya", joka purkaa tuon umpisolmun omalla olemuksellaan. Henkinen liideri olisi nyt tarpeen, Jody Shelley luultavasti saisi taas ryhmän lentoon. Ja muutenkin vahvistus olisi tarpeen, etenkin jos tieto Eerikki Koivun loukkaantumisesta piti paikkansa. Loppuu ukot kesken! Jotain liikettä tuohon ryhmään nyt tarvittaisiin...
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitäpä tästä? Ei paskasta pitäisi joutua maksamaan näin paljon.
Valmennuksella ei ole minkäänlaista otetta joukkueeseen pelien aikana.
Penkkikoutsaus ei todellakaan kuulu JyP-valmennuksen osaamiseen.
Sama kitinä kuin syksyllä, eli hyvä alku ei riitä.
Ilves syttyi taistelemaan voitosta av-maalin jälkeen.
Vaikka JyP olikin ensimmäisen kympin jälkeen sysipaska, niin kyllä Ilves oli hyvä ja olisi ansainnut täydet pisteet.
Koivu siis liittyi loukkaantuneiden listalle ja ilmeisesti myös Wallinheimo.
Tiistaina onkin sitten vuorossa valtakunnanlaajuinen häpeä, kun vuorossa on tv-tappio.
 

Hack

Jäsen
Tietäjä Timonen kirjoitti:
Jypin parhaat olivat Jari Jääskeläinen, Tero Koponen ja Wallinheimo. Ilveksestä erottuivat alun sähläyksen jälkeen Lindgren, Helminen (voitti 75%:a aloituksista) ja Pitkämäki.

Ensimmäistä kertaa täytyy haukkua Sinkkua. Aivan selvästi hän loukkasi jalkansa eikä kolmannen erän lopussa saati sitten rankuissa näyttänyt kiinnostavan ollenkaan torjua. Mitä hän sitten siellä turhaan on? Vaihtoon vaan ja Nikkilä maalille. Ei siellä tarvitse maalilla olla, jos ei kiinnosta ollenkaan. Jopa pientä asennevammaa olin huomaavinani. Mielenkiinnolla odotan miehen kommentteja pelistä. Jos hän nyt alkaa vähääkään selitellä kipeällä jalalla, niin ei helvetti! Loukkaantunut ei pelaa, sen pitäisi olla selvää Sinkullekin.

Pelistä nyt ei mitään muita kommentteja. JYPiä ei kiinnostanut voittaa Jari Jääskeläistä lukuunottamatta.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huomioita pelistä:

-Antti aivan kuutamolla, ei osunut sitten edes aivan tyhjään maaliinkaan,
-Tuomari yllättävän hyvä
-Kovanen ei avaa ennen punaviivaa kertaakaan
-Raipe on kuin diesel-auto, ei paljon kilometrit tunnu, kunhan lämpiää
-Sinkku oli kovin tuskissaan siitä toisen erän game-winner torjunnasta lähtien.
-Rask: RIKS, RAKS
-Jos Jyp olisi saanut sen neljännen alun pyörityksessä niin..
-Alenille plussat, jaksoi jutella asiallisesti jäähyaitiosta allekirjoittaneelle, uhosi kovasti Ilveksen voittavan. Loppu olikin sitten historiaa, josta toivon mukaan noustaan ensi peliin.
 

Lape7

Jäsen
Huertzon kanssa hyvin samoilla linjoilla ollaan (kuten yleensäkin). Eli samat seikat nostaisin itsekin esiin, tosin painottaen Ilveksen loistavaa vieraspeli-ilmettä - Saipan kanssa vauhdikkain ja viihdyttävin joukkue tällä kaudella Hippoksella. Piispaselta todella hyvä peli, ja Niinimäki pelasi vahvasti.

Sinkulla ilmeisesti selkä kipeänä? Ainakin toisen erän loppu (?) oli vaikeata aikaa, kun meni sekuntikaupalla aikaa ennen kuin mies sai itsensä ylös. Näytti kipeältä, ja venytteli jatkuvasti selkää.

Edit: Ai niin; Tuomari oli yllättävän hyvä.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
3-4 rl.

Pesonen palaa kehiin huilattuaan yhden matsin ja tekee taas voittomaalin.

Eli viides voitto putkeen! Ilves alkaa olla kovassa iskussa ja huomionarvoista on se, että selkäranka ei napsahda edes 3-0 tappiotilanteessa vieraissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös