Justin Hodgman, Pelicans

  • 194 376
  • 553

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mitä muutakaan Justin ois voinut sosiaaliseen mediaan kertoa?

Hän olisi voinut tietämättömyyttään kertoa treenanneensa viime päivät ihan homona (been training as gay), jolloin suuri joukko mielensäpahoittajia olisi aktivoitunut ympäri Suomen vaatien lisäselvitystä asiaan. Tästä hämmentyneenä, Justin olisi saattanut turvautua huumoriin ja lohkaista, että hänellä ei ole mitään homoja vastaan, hän ei vaan aio syötellä heille hehe. Seuraavissa harjoituksissa olisikin ollut täysi tupa yleisöä ja mediaa paikalla katsomassa, että kenelle Hodgie jättää syöttämättä ja hullunmylly olisi ollut valmis. Seura olisi joutunut Justinin erottamaan jo ennen ensimmäistäkään luistelunpiirrosta virallisessa pelissä.

Ensimmäisestä luistelunpiirrosta tulikin mieleen se hetki, kun itse näin Justinin jäällä ensimmäistä kertaa. Kyseessä oli 2.9.2011 pelattu harjoitusottelu Jyppiä vastaan Isku Areenalla. En tuolloin edes tiennyt millä numerolla kaveri pelaa, eikä minun sitä tarvinutaan tietää, sillä heti silmään erottui vauhdikas luistelu ja kyky tehdä kiekolla asioita täydessä vauhdissa. Pelicans oli tuossa pelissä 0-3 häviöllä, mutta sensaatiomaisesti nousi rinnalle ja ohi. Silti tuosta pelistä parhaiten mieleen jäi Hodgman, vaikka ei maaleja tehnytkään. Toivon todella, että Hodarin liike edelleen säväyttää samalla tavalla, koska sellaista peluria katselee mieluusti. Siinä samalla tulee kyllä tehoja myös.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Hän olisi voinut tietämättömyyttään kertoa treenanneensa viime päivät ihan homona (been training as gay), jolloin suuri joukko mielensäpahoittajia olisi aktivoitunut ympäri Suomen vaatien lisäselvitystä asiaan. Tästä hämmentyneenä, Justin olisi saattanut turvautua huumoriin ja lohkaista, että hänellä ei ole mitään homoja vastaan, hän ei vaan aio syötellä heille hehe. Seuraavissa harjoituksissa olisikin ollut täysi tupa yleisöä ja mediaa paikalla katsomassa, että kenelle Hodgie jättää syöttämättä ja hullunmylly olisi ollut valmis. Seura olisi joutunut Justinin erottamaan jo ennen ensimmäistäkään luistelunpiirrosta virallisessa pelissä.

Hah haa! Tai sitten hän olisi voinut sanoa, että tulin vihdoin pukukopista ulos. Siinä olisi ollut Jatkoajan tosituamaksilla, Antti Holmalla, Toivolan Jantulla ja kumppaneilla taas marssin paikka. Ja tietysti Palefacelle & Anssi Kelalle olisi taas ollut keikkaa tiedossa.

Lähtökohtaisesti superhankinta Pelicansilta ja saattaa olla keväällä vittumainen nippu pleijareissa. On kovuutta, ilkeyttä ja taitoa. Ja valmennus, joka ei jätä pienistäkään paskanmurusta syömättä...
 
Viimeksi muokattu:

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan tippumuspelit
Tulee dominoimaan! Ekaan erään juonimaali ja siitä pelihuumori nousi hallin kaaripalkkeihin.
En mä heti tällaiseen Liiga-starttiin kehdannut vannoa Hodgyn osalta. Voi venäjä, mikä nikkari! Tämä kiekkojännäri nauttii, lisää tätä!
 
Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hyvä esitys Hodgmanilta, ei ne taidot ole todellakaan mihinkään kadonneet. Ainoastaan nyppii hiukan nuo käsien levittelyt ja pelaamisen lopettamiset. Laitetaan nämä kuitenkin innostuksen piikkiin.
 
lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
Juonikas on Justin edelleen ja kädet ei paikoissa jäätyneet.
Kunto vielä kohdilleen ja kohti kevättä.
Primadonnamaiset eleet vois jättää joo vähemmälle. Muuten todella lupauksia herättävä startti.
 
Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Oli juuri sellainen kuin muistelinkin. Tästä miehestä on iloa vielä pitkään!
Kyllä! Hyvässä ja pahassa, vähän enemmän oli diivailua havaittavissa kuin edellisellä visiitillä, mutta kyllä se siitä karisee. Esim lopetti pelaamisen kun löi leuan pleksiin taklauksen voimasta.

Kyllä tuollaista silti katselee kun on kiekon kanssa sen verta taikuri. Kaveri parempaan kuntoon ja siinä on yksi liigan parhaita senttereitä. Täytyy myöntää että en kyllä ihan tällaista starttia odottanut Justinilta, kelpaa.

Tervetuloa takaisin!
 
IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Taiteilija on palannut. Tuo todella arvokasta juonikkuutta hyökkäyspäähän ja ylivoimalle, mutta pitkä matka on kokonaisvaltaiseen pelaamiseen keskikaistalla, joten en yhtään ihmettele miksi Petu puheli pregamessa mahdollisesta laiturin tontista Hodgien kohdalla. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, kun heti alkuun pari kihausta kotikaukalossa.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
On se vaan semmonen velikulta. Kaveri dominoi hyökkäysaluetta vanhaan malliin ja vielä keskenkuntoisena. Nyt piiputti aika pahasti vaihtojen lopussa. Ootellaan tuonne vuodenvaihteelle, niin eiköhän ala Justin olla täydessä tikissä.
 
Puupaavola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Kyllähän tuo pitkä liuku ja huikeat kädet tulee näkymään tulostaululla jatkossakin!

Mr Hodgman oli tänään täysin samanlainen kuin viime visiitillään alkukaudesta. Vahvuudet näkyi,mutta myös ne keskenkuntoisuuden ja pelaamattomuuden tuomat heikkoudet.

Kaksi "pelisilmätäkyä" kertoo kaiken olennaisen. "Will dominate". Nice to have you back Hodgie.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
No hei, kaveri tulee pitkältä pelitauolta, iskee kaksi kihausta ja dominoi hyökkäyspäässä. Miten tämän illan jälkeen voidaan ottaa esiin ns. negatiiviset puolet?

Kaikki Hodgmanin pelejä nähneet tietävät käsien levittelyt ja ajoittaisen turhautumisen. Turhautukoon rauhassa marraskuussa. Hyvä vaan, että yhdellä kaverilla on valtava halu voittaa jokainen ottelu.
 
Mut jos oot syntyjään Lahest ni se kuuluu sun luonteeseen. Kyllä tästä hyvä tulee!

Kuten olen aikaisemmin maininnut, minun papereissani Hodgman on korkeammalla kuin muuan Ryan Lasch :)
 
play_on

Jäsen
Suosikkijoukkue
dirty dozen
Kuten olen aikaisemmin maininnut, minun papereissani Hodgman on korkeammalla kuin muuan Ryan Lasch :)

Onko jollakulla toisin päin?

Mun mielestä ihan hyvä debyytti, kaks byyriä. Jotain tollasta sopi odottaakin, ammattimies kuitenkin kyseessä.
 
Notsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans Lahde
Onko jollakulla toisin päin?

Mun mielestä ihan hyvä debyytti, kaks byyriä. Jotain tollasta sopi odottaakin, ammattimies kuitenkin kyseessä.

Täällä nousee käsi ylös! Mielipiteitä ja suosikkeja saa olla vaikka minkälaisia, mutta onhan Raijan Lassi melkein kaikilla mittareilla kovempi pelimies kuin Hodari ja ehdottomasti kovin ulkkari Pelicansissa ikinä. Hyvänä kakkosena taitaa tulla juurikin Hodgman. Huikeita ukkoja molemmat!
 
Puupaavola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Täällä nousee käsi ylös! Mielipiteitä ja suosikkeja saa olla vaikka minkälaisia, mutta onhan Raijan Lassi melkein kaikilla mittareilla kovempi pelimies kuin Hodari ja ehdottomasti kovin ulkkari Pelicansissa ikinä. Hyvänä kakkosena taitaa tulla juurikin Hodgman. Huikeita ukkoja molemmat!

Kyllähän Lascheria on todella vaikea syrjäyttää piikkipaikalta, mutta omaan silmään Hodarin luovuus on se mikä säväyttää. Tehokkuus on sitten asia erikseen :) Ne ratkaisut on vaan jotain niin erilaista ja pelikaavoja rikkovaa, että huh huh.

Toki Ryan olet tervetullut takaisin jos Bern ei enää mahdu sinun suunnitelmiin...
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lasch on kovempi pelimies, mutta Hodgmanissa on paljon sellaista mitä monessa pelaajassa koko planeetalla ei ole. Kiekollinen pelaaminen on silmiä hivelevää. Taiteilijat: nuo jääkiekkoilun katoava luonnonvara.

Lasch pystyy tekemään maalin paikasta kuin paikasta tulisella ja "tylsällä" rannelaukauksella, Hodgman sitten tekee highlight-maalin pujottelemalla kentän läpi ja painaa kiekon tyhjiin. Näiden kahden herran ominasuudet kun yhdistäisi, oltaisiin aikalailla jonkun Crosbyn tasolla. Siis hyökkäyspäässä. :)
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
On se vähän niin ja näin. Molempi parempi totta kai, mutta tämän tason sentterin saaminen on äärimmäisen vaikeaa. Onneksi Justin rakastaa Lahtea!

Lasch tietyllä tavalla kliinisempi, mutta Hodgmanissa on niin paljon muuta. Fyysisyys, arvaamattomuus hyvässä ja pahassa. Hopeakeväänä Hodgman oli ajoittain se kaveri, joka ratkaisi pelit.

Pisteitä Lasch tekee varmasti enemmän. Muuten nautin vielä vähän enemmän Hodgmanista.
 
Henriq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Lasch on kovempi pelimies, mutta Hodgmanissa on paljon sellaista mitä monessa pelaajassa koko planeetalla ei ole. Kiekollinen pelaaminen on silmiä hivelevää. Taiteilijat: nuo jääkiekkoilun katoava luonnonvara.

Lasch pystyy tekemään maalin paikasta kuin paikasta tulisella ja "tylsällä" rannelaukauksella, Hodgman sitten tekee highlight-maalin pujottelemalla kentän läpi ja painaa kiekon tyhjiin. Näiden kahden herran ominasuudet kun yhdistäisi, oltaisiin aikalailla jonkun Crosbyn tasolla. Siis hyökkäyspäässä. :)
Itse asiassa Hodari taisi hieraista silmiään pelin alkaessa kun Iikka pyyhkäisi väkkäränä kultakupu päässään kentälle.
Kultakypärä päässä ilmetty Lasch ainakin katsomosta seurattuna.

No ei siinä ihan Lasch ollut, mutta ehkä saman luokan pelimies vielä joku päivä, ei kaukana nytkään.
 
weagles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Warkaus Eagles
Ei löydä hodarin syötöt tällä hetkellä omia. Ekassa erässä ainakin 3 syöttöä jukuripelaajan lapaan. Toivottavasti paranee pelin edetessä.
 
LKKK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kritisoidaanko? Saako? Aloituksissa turpaan tänäänkin 100-0. Huolimaton, ylimielinen kuskailu kiekon kanssa. Huonoja ratkaisuja vaihdosta toiseen... Annetaan aikaa... Huonokuntoinen jää selittäisi osittain. Tämä siis 20min jälkeen!
 
Henriq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Luokatonta peliä koko joukkueelta 1. erä Mikkelisssä.

Huonoista huonoin J.Hodgman.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös