Juniorin kasvatus maksaa 87 000 euroa – joko raha sanelee kuka pääsee pelaajaksi?

  • 26 036
  • 64

Nemesis63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, sympatiat Pelicans
http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art-1425462046213.html

Linkki vie Iltasanomien uutiseen.

Iltasanomat nosti jälleen tuon aiheen esille, josta ei kovin paljon ole puhuttu. Asiaa tutki Opetusministeriökin (OPM) jo vuonna 2014, ja siitä uutisoitiin myös valtamedioissa. Asiaan ei kaiketi ole keksitty oikein mitään lääkettä. Ns. kalliissa lajeissa, lajin harrastamisen kustannukset ovat valtavat.

Lääkettähän tuo tarvitsisi, sillä nykysysteemillä ns. parhaat pelaajat eivät välttämättä kykene pelaamaan, sillä harrastamisen kustannus on todella korkea. Selvitysten mukaan, 10 vuotta kilpatasolla pelaamista 7-16 –vuotiaana rokottaa vanhempien lompakkoa kumulatiivisesti jopa 87 000 eurolla. Summa on sama kuin oman 60m2 mökkiosakkeen hinta Iso-Syötteellä.

Onhan tämä nyt jo sellainen summa, että vaikka kuinka tuo summa jakaantuisi noiden 10 vuoden ajalle, hinta on kipurajalla.

Oulussa tiedän, että Kärppien vapaaehtoisorganisaatio Kärpättäret jakaa stipendejä ja harkinnanvaraisia avustuksia junnuille kuukausimaksujen maksamisen tueksi. Varoja toimintaa kerätään moninaisin tavoin, luistinten teroituksesta kioskin pitämiseen.

Etenkin näin keväisin kun juniorikiekkoilijan kausi uhkaa jatkua ja matkat ovat valitettavan pitkiä, kuukausimaksutkin nousevat 600-700 euroon. Siis kuukaudessa. Useamman junioripelaajan perheessä, kyllähän tuossa tulee stoppi vaikka tienaisi millaisia summia.

Jo rahan järjelliseen käyttöön tottuneet ihmiset tuolla kohden varmasti miettivät, kannattaako.

JWC-kisoja katsoessani pisti silmään kanukkien mainokset ”If you can play, you can play”. Moni kanadalainenkin nuori siis uhkaa jäädä lajin kalleuden vuoksi ulos kekkereistä, ja erilaisia järjestöjä on perustettu, tukemaan vähävaraisten vanhempien lahjakkaita vesoja harrastuksessaan.

Tuli vain mieleen, että joko tämä asetelma haittaa lahjakkuuksien nousua huipulle Suomessa, ja voidaanko sille mitään tehdä?

3 kiekkojunnun vanhempana sitä odottaa jo kauhulla sitä päivää, kun pitäisi ilmoittaa iltapalapöydässä, kuka veljessarjasta saa pelata ja miksi.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Minusta vanhemmilla, jotka maksavat lastensa harrastuksesta tuollaisia maksuja, on täysin suhteellisuuden taju kadonnut, vaikka rahaa olisikin. Eihän se ole tyhmä, joka pyytää vaan se joka maksaa.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Miten tuo taitoluistelun harrastaminen on noin kallista? Johtuuko se siitä, että jäävuoron hinta jaetaan pienemmällä määrälle käyttäjiä kuin jääkiekossa vai mistä?
 

Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Jouni Nieminen kirjoitti tästä aiheesta hyvän kolumnin Hesariin, suosittelen lukemaan: http://www.hs.fi/m/blogi/jouniniemisenkausinhlssa/a1305853877319.

Kyllähän nuo summat on hurjia. Nyt kun vielä talvet lämpenevät, niin ainakin täällä Uudellamaalla ulkojääkausi on jää lyhemmäksi ja mun mielestä olisi aiheellista alkaa pohtia, miten lapsille ja nuorille tarjotaan tasapuoliset mahdollisuudet jääkiekon peluuseen vanhempien tulotasosta riippumatta. Se, että ulkokenttiä ei pidetä kunnossa on kaikista eniten niiltä pois, jotka eivät seuratoimintaan osallistu.
 

Savon Detroit

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Sabres
Ei maksa 87000. Minun kasvattaminen maksoi 87 markkaa, maila kympin, luistimet veljen vanhat lehmänvainaa-nahka-Kovopolit made in CSSR ja potta päässä Jari Kullin aikainen pahvi-muovi-pahvi kylmäöljypuristettu CCM-kypäri jossa sivuilla asterix-siivekkeet pääsiäismunasta saatuna.
Tuloksellisesti olin 8-vuotiaana tehnyt hyökkääjänä 16 pistettä joista 14 omaan maaliin mutta painoin 124,5 kiloa eli maali pysyi puhtaana sinne jouduttuani ala-asteen mestaruusturnauksen loppuottelussa. Varman sopimuksen Leppävirran Virin kautta NHLään Jari Kullin aisankannattajapariksi esti vain mummoni monotus liikunnanopettajan munille, kun tämä kopeloi luistimien sijasta laskeutumattomia kivetyksiäni mukavahingossa.
Minusta ei tullut NHL-tähteä vaan ruudun tälläpuolen lymyävä juoppo, ja liikunnanopettaja on vieläkin virassaan mutta minun kasvattamiseni maksoi tasan 87 markkaa ja pelasin sillä rahalla 14-vuotiaaksi asti kunnes hämeenkylän tekojäärata hajosi altani.Sen putinen se sano Jeltsin aikoinaan : Z

Tarinan opetus oli todistaa erilaisten elämänmuotojen mahdollisuus pelata junnuna, eikä maksa 87000 : X
 

Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Edellä humoristisella versiolla omaa pelaajanuoruuttaan kuvannut meidän Upi on siinämielessä oikeassa että varsinkin uran alkuvaiheessa semmoisen 6-9 vuotiaan natiaisen pelaajaharrastukseen ei välttämättä ole pakko laittaa koko omakotitalon hintaa kiinni jos ei halua: Pelikamoja on luistimista suojuksiin hyvin runsaasti myös hyväkuntoisina käytettyinä markkinoilla jatkuvasti edullisesti saatavilla, ja jos on kunnon talvisäät niin ulkoradoilla voi varsinkin pienempänä natiaisena treenejään tehdä kaverienkin kanssa ohjattuna. Aina ei ole pakko mennä hienoimpaan ja suurimpaan seuraan ja matkustaa kolme kertaa viikossa 100 kilsaa treeneihin, vaan voi liittyä siihen oman kulmakunnan paikalliseen hokiseuraan mukaan. Todelliset lahjakkuudet erottuvat kuitenkin niin nopeasti joukosta joihin satsata lisää hiukan myöhemmin ettei varustetaso tai kentän laatu näitä lahjoja useinkaan halvenna.

Hallimaksuissa on myös eroja, kun Globenia ei heti tarvita niin siinäkin on pelivaraa olemassa kuten treenivuorojen määrässä.
Tuntuu itsestä aina joskun kun seuraa lähisukulaisen pojan menoa että kun skidi tahtoo tehdä hommaa omaksi ilokseen, on hommasta tehty jonkinlainen varustevaatimusten syöksykierre ja lopulta kalliimmat varusteet ovat kuitenkin siellä vaatekaapin pohjilla. Tietynlainen ei-välttämätön kallis elitismi liittyy turhan usein mukaan sellaiseen harrastuksen tekemiseen, jossa tosiaan selviäisi isobroidin hokkareillakin usein.
 

Glove

Jäsen
Minä ku oon täällä maalla (no toki tämä on paperilla kaupunki) niin ihmetyttää miten tuommoisia summia saadaan aikaiseksi jos 7500 € / kausi on keskiarvo? Kaverilta kysyin niin niillä kahden pojan pelaaminen maksaa n. 1500 € / kausi + varusteet ja polttoaineet pelimatkoihin. Sanoisin noiden tietojen pohjalta, että nämä pelaa 7500 €:lla kolme vuotta. Toki ymmärrän, että jossain C-A junnujen SM-sarjassa pelaaminen maksaa jo matkojenkin takia paljon. Mutta maksaako vaikka HIFK:n B-junnujen kausi oikeasti 25 x 7500 = 187500 €? Tai enemmänhän se pitäisi maksaa että keskiarvoksi saadaan tuommoinen lukema.
 

F#21

Jäsen
Mutta maksaako vaikka HIFK:n B-junnujen kausi oikeasti 25 x 7500 = 187500 €? Tai enemmänhän se pitäisi maksaa että keskiarvoksi saadaan tuommoinen lukema.
HIFK:n B-junnujen kausi ei maksa vanhemmille kuin mahdolliset varusteet, asusteet ja ylimääräiset pelimatkat (turnaukset jne.). Näin ainakin silloin kun itse pelasin. Joukkueen kausibudjetti saattaa olla kuitenkin lähelle tuota luokkaa.

C-junnujen vanhemmille saattaa hinta olla lähelle 5000e kausi, tuskin kuitenkaan aivan noin korkea.
 

Nemesis63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, sympatiat Pelicans
Sama homma itsellä kuin edellä. Kärppien organisaatiossa lisenssi maksoi 600 markkaa, vain keväällä kerättiin lisämaksuja peleihin, joihin mentiin lentämällä. Tämä siis C-junioreissa. Varman tiedon mukaan, samanikäiset juniorit samassa organisaatiossa ja samassa vaiheessa kautta, nosti kuukausimaksun 650 euroon.

Mitkä asiat tuossa sitten ovat muuttuneet, niin vielä tuolloikin harjoiteltiin usein ulkotekojäällä, kun nykyisin se tapahtuu kahdessa uudessa harjoitushallissa. Treenimäärät ovat samoja. Varustehinnoissa oleellisin muutos on varmasti mailan hinta.

Google löytää tuon 2014 suoritetun OPM:n tutkimuksen, jossa on hyvä kuva siitä mitkä kaikki kulut hintaan on sisällytetty. Jos osaan niin voisin sen yrittää liittää. Kyllähän siinä on polttoineista lähtien kaikki kulut summaan toki sisällytetty ja vaihtelu on varmasti suurta.

*Lisätty kuva, miten liikuntaharrastuksen kokonaiskustannusta on arvioitu (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2014:5; ISBN 978-952-263-268-5, s.14)
 

Liitteet

  • OPM2014Liikunnankustannukset.jpg
    OPM2014Liikunnankustannukset.jpg
    48,4 KB · kertaa luettu: 981
Viimeksi muokattu:

Staffan

Jäsen
Suosikkijoukkue
DIF Hockey
HIFK:n B-junnujen kausi ei maksa vanhemmille kuin mahdolliset varusteet, asusteet ja ylimääräiset pelimatkat (turnaukset jne.)...C-junnujen vanhemmille saattaa hinta olla lähelle 5000e kausi, tuskin kuitenkaan aivan noin korkea.

Tämä on pitkälti seurakysymys. Joissain (SM:ää pelaavissa) seuroissa B-junnuissa ei makseta enää kuukausimaksuja, joissain maksetaan. Olen siinä käsityksessä, että esim. Jokereissa ja HIFK:ssa ei makseta. Kärpissä maksetaan, ja kuukausi kustantaa riippuen vähän menestyksestä (pleijarit) 600 - 750 € kk. Tässä kohtaa lienee syytä mainita, että Oulussa jäät ovat pääosin ilmaisia kaikille alle 18-vuotiaille (luistelukoulu -> B-jun). Raksila 2 on poikkeus, siitä maksetaan (välillisesti) jonkin verran.

Tämä siis C-junioreissa. Varman tiedon mukaan, samanikäiset juniorit samassa organisaatiossa ja samassa vaiheessa kautta, nosti kuukausimaksun 650 euroon. Mitkä asiat tuossa sitten ovat muuttuneet, niin vielä tuolloikin harjoiteltiin usein ulkotekojäällä, kun nykyisin se tapahtuu kahdessa uudessa harjoitushallissa. Treenimäärät ovat samoja. Varustehinnoissa oleellisin muutos on varmasti mailan hinta.

Oulussa jos pelaa tuon tarkisteluajanjakson kilpakiekkoa, niin tuo reilu 80 000 kustantaa varmasti, jos riittääkään. Kärppien junnujoukkueissa vuosibudjetit heiluu noin 50- 60 000 eurosta (E2) ylöspäin, ja joka vuosi kun ikää tulee, budjetti kasvaa. C:ssä mennään jo reippaasti 100 000 euron yli. Tässä kohtaa edelleen, jää on Oulussa pääosin ilmaista. Kuukausimaksut heiluvat ikäluokasta riippuen tuolta noin 180 eurosta (E2) aina pahimmillaan 650 - 700 euroon (C-B). Tämän päälle tulevat eri turnausten kustannukset, jotka hoidetaan monesti erillisillä maksuilla toteutuneiden kustannusten mukaan.

Mikä sitten on muuttunut? Yksiselitteistä vastausta on vaikea antaa. Jos katsotaan joukkueen budjettia, niin Oulussa suurimman osan kustannuksista nielee matkustaminen. Toinen iso rahareikä on seuralle maksettava toimintamaksu (tästä katetaan mm. Raksila 2, tuomarimaksut jne) ja sen päälle tulee sitten kaikki sekalainen; asusteet (toppa-asut, verkkarit jne), turnausmaksut, lisenssit jne jne. Tässä kohtaa on syytä todeta, että rahaliikennettä seurasta joukkueen suuntaan ei juurikaan tapahdu, ainoastaan toisin päin. En tiedä, miten muualla, mutta näin Oulussa.

Oma lukunsa on sitten pelaajan varusteet. Tuo mailahomma on räjähtanyt täysin käsistä. Mailoja menee jo D-C ikäluokassa pelaajalla 4-10 kpl kaudessa ja kun yksittäisen mailan hinta on liki poikkeuksetta yli 100 eur/kpl, niin on siinä naurussa pitelemistä.

Kallista on, sairaan kallista. On päivänselvää, että tällä kustannustasolla hukataan varmasti paljon todellisia lahjakkuuksia, kun vanhemmilla ei ole varaa / halua maksaa tällaisia summia lapsen harrastuksesta.
 
Viimeksi muokattu:

Nemesis63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, sympatiat Pelicans
Olisi muuten mukava tietää, miten tuo seuran ja joukkueen välinen maksupolitiikka on aikojen saatossa muuttunut, jos ja kun siitä varmasti pitkän linjan miehillä tietoa on.

Mukavilla busseilla ja pääosin aina hotellimajoituksissa oltiin tuolloin 1990-luvun taitteessakin, mutta kustannuspuoli oli murto-osissa nykyisestä. Tuettiinko tuolloin junioritoimintaa emoseuran/muun tahon toimesta eri tavoin kuin nyt?

Onhan tuo näillä kustannuksilla päivän selvä, että "yksinhuoltajaäidin poika ei pelaa enää huippukiekkoa Suomessa".
 

motamoro

Jäsen
Oma lukunsa on sitten pelaajan varusteet. Tuo mailahomma on räjähtanyt täysin käsistä. Mailoja menee jo D-C ikäluokassa pelaajalla 4-10 kpl kaudessa ja kun yksittäisen mailan hinta on liki poikkeuksetta yli 100 eur/kpl, niin on siinä naurussa pitelemistä.
.

Mielenkiintoista, itsellä nyt ei ole juniorijääkiekkoon ollut oikeastaan viiteen vuoteen mitään kosketuspintaa, mutta n. 10 vuotta sitten itsellä B-ikäisenä aladivareissa meni yleensä kerran kaudessa n.100e maila rikki, eikä niitä muillakaan kuin muutamia kaudessa mennyt, riippuen pelityylistä. Tietysti kovimmissa kilpasarjoissa halonhakkuuta on paljon ja kovat one-timerit niitä rikkovat, kuitenkin 4-10kpl on järkyttävän kova luku vaikka mailaa käytettäisiin lähes päivittäin. Senttereillä myös aloitukset syövät mailoja varmaan eniten. Onko mailojen laatukestävyys huonontunut vai mistä tuo mahtaa oikein johtua? Nykyään harrastesarjassa oman mailani keskihinta on jotain 70e Prismasta hankitulla Bauerilla, en ole huomannut mitään järisyttävää eroa maksaako se 70 vai 170 euroa. Tosin en olekaan/ollut korkealle tavoitteleva urheilija.
 

Staffan

Jäsen
Suosikkijoukkue
DIF Hockey
Olisi muuten mukava tietää, miten tuo seuran ja joukkueen välinen maksupolitiikka on aikojen saatossa muuttunut, jos ja kun siitä varmasti pitkän linjan miehillä tietoa on.

On se muuttunut ja vaihdellut vuosien saatossa suuntaan jos toiseenkin. Tässä lähimenneisyydessä suurin yksittäinen vanhempien "painolasti" toimintamaksussa on ollut Raksila 2. Sehän rakennettiin niin, että Kärpät sen rakennutti sekä maksoi ja Oulun kaupunki otti sitten hoteisiinsa. Jäät siellä ovat ilmaisia niin kuin Oulussa alle 18-vuotiaiden osalta on.

Mukavilla busseilla ja pääosin aina hotellimajoituksissa oltiin tuolloin 1990-luvun taitteessakin, mutta kustannuspuoli oli murto-osissa nykyisestä.

Turnauksissa käydään nuoremmissa ikäluokissa - ainakin Oulussa - aiempaa enemmän. Toinen, ja merkittävä seikka on se, että ennen lähdettiin ottelupaikkakunnalle samana päivänä aikaisin aamulla - jopa aamuyöstä. Nyt mennään aika usein jo edellisenä päivänä. Yhden lisäyön hinta per pelaaja on n. 75- 100 euroa. (bussi+hotelli+ruoat)

Tuettiinko tuolloin junioritoimintaa emoseuran/muun tahon toimesta eri tavoin kuin nyt?

Ei kai se ainakaan Kärpissä ole juurikaan muuttunut sen kummemmaksi. Nyt tilanne on se, että suoria kustannuksia ei seuran puolelta tueta oikeastaan lainkaan. Nuo Kärpättärien jne avaustukset ovat toki todella mukavia ja monelle todella tarpeen, mutta euromääriltään ne ovat se kuuluisa itikanpaska Itämeressä.

Onko mailojen laatukestävyys huonontunut vai mistä tuo mahtaa oikein johtua? Nykyään harrastesarjassa oman mailani keskihinta on jotain 70e Prismasta hankitulla Bauerilla, en ole huomannut mitään järisyttävää eroa maksaako se 70 vai 170 euroa. Tosin en olekaan/ollut korkealle tavoitteleva urheilija.

En tiedä, onko laatu heikentynyt, vai mikä, mutta paljon niitä menee jo tuossa D-C -ikäisenä. On toki pelaajia, joilla niitä menee vähemmän ja sitten on taas niitä, joilla ei 10 mailaakaan riitä koko kaudeksi. Se, mikä itseäni tässä kuviossa härnää, on se, että kun katsoo noiden junnujoukkueiden pelaajien mailoja, ne on lähes poikkeuksetta valmistajien "lippulaiva" -mallia. Esim. tällä hetkellä eniten näkyy Bauerin Supreme MX3:sta ja Vaporin 1X:ää. Hinta INT- mailalla yleisesti sen 179 euroa kpl. Jotenkin kornia, että 13-vuotiaat pojat käyttää ainoastaan parhaita (tai ainakin kalleimpia) mahdollisia mailoja. Eikö sitä helkkari halvemmalla tikulla enää sitten osata edes kohottaa?
 

Nemesis63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, sympatiat Pelicans
Hyvä juttu, että näistä asioista nyt kuitenkin aletaan puhua. Onhan se ymmärrettävää, että osa näistä asioista voi olla hankalia käsitellä niiden oikeilla nimillä.

Jäin itse miettimään tätä kuviota, jossa Kärpät rakennutti Raksila 2:n, jota nyt sitten ikään kuin junioritoiminnalla rahoitetaan jonkinlaisen toimintamaksun muodossa. Okei, kyseessä on liiketoiminta ja halli parantaa harjoitusolosuhteita merkittävästi. Eli eipä siinä mitään, hyvä vain ymmärtää että harrastajat tässäkin tapauksessa maksavat omat puitteensa eikä esimerkiksi yhteiskunta ja veronmaksajat.

Josta tietysti seuraa jatkokysymys, tulisiko yhteiskunnan myöntää tukea tällaisessa tilanteessa enemmän hallihankkeille, jottei niiden lasku jäisi näin raskaasti junioritoiminnan rahoituksen harteille. Onhan tuossa kuitenkin monta vuotta toimintaa, joka on enemmänkin kansanterveydellistä kuin ammattiin tähtäävää, Liiga-Kärppien liiketoimintaa suoraan tukevaa toimintaa.
 

Staffan

Jäsen
Suosikkijoukkue
DIF Hockey
Hyvä juttu, että näistä asioista nyt kuitenkin aletaan puhua. Onhan se ymmärrettävää, että osa näistä asioista voi olla hankalia käsitellä niiden oikeilla nimillä.

Olen tämän suhteen aika skeptinen. Tuskin aletaan sen kummemmin puhua, ja jos puhutaankin, niin aika yleisellä tasolla mennään ja juhlapuheita piisaa. Kissaa ei juurikaan pöydälle nosteta ja tuoda kustannusrakenteita "aukaistuna" esille. Jaa miksikö? Todellisista kustannuksista, jään ostamisesta, junioriseurojen hallintorakenteesta ja valmentajien rahankäytöstä (ottelumatkat jne) tietää jotakakin yleensä a) pelaajien vanhemmat (budjetti aukaistaan vanhempainkokouksissa) b) seuratoiminnassa mukana olevat ja c) toimihenkilöt niin seuroissa kuin liitossa. Näistä ryhmistä ensimmäisen jäsenet eivät halua/uskalla avautua, toisen ryhmän ei kannata ja kolmas ryhmä ei ole sinänsä edes kiinnostunut koko kustannusrakenteesta näin yleisellä tasolla - muuta kuin juhlapuheissa. Ja onhan siinä sekin, että omaan pesään paskantaminen on nyt.... omaan pesään paskantamista. Kukapa se ittiään ja kavereitaan lähtee kritisoimaan.

Jäin itse miettimään tätä kuviota, jossa Kärpät rakennutti Raksila 2:n, jota nyt sitten ikään kuin junioritoiminnalla rahoitetaan jonkinlaisen toimintamaksun muodossa. Okei, kyseessä on liiketoiminta ja halli parantaa harjoitusolosuhteita merkittävästi. Eli eipä siinä mitään, hyvä vain ymmärtää että harrastajat tässäkin tapauksessa maksavat omat puitteensa eikä esimerkiksi yhteiskunta ja veronmaksajat.

Tässä kohtaa pitää korostaa, että tuon Raksila 2:n rakennuttaminen oli hiton hyvä juttu, vaikkakin siitä kustannuksia on tullutkin. Silloin kun se rakennettiin, ei Oulussa olisi missään tapauksessa riittänyt ilmaisia, Oulun kaupungin jäitä kaikille, joten joukkueet olisivat joka tapauksessa joutuneet hommaamaan jäätä ympäristökuntien maksullisista halleista. Ja vaikka junnujen vanhemmat nyt Kärpissä tuohon rahaa laittavatkin, niin ei sitä hallia kokonaisuudessaan junnujen vanhemmilla maksateta. Osaa vain. Eli kokonaisuudessaan erittäin hyvä näin.

Mielestäni yhteiskunta tukee - ainakin Oulussa - aivan riittävästi jääurheilua. Jäätilannekin on aivan kohtuullinen, varsinkin jos sitä vertaa esimerkiksi Jyväskylän aivan katastrofaaliseen tilanteeseen. Kyllä tuo kalleus johtuu aivan muista tekijöistä. Sellaisista, joiden maksamiseen ei pidä tukea yhteiskunnan antaakaan. Ja tällä haavaa tukee liittokin edes jonkinlaisin panoksin, muun muassa Oulun Kärpät 46:lla on yhteistyöseurojen kanssa liiton kustantamana yhteinen taitovalmentaja (E-D -juniorit). Eihän se paljoa ole, mutta jotakin kuitenkin.

Jollakin tapaa tätä toimintaa pitää järkeistää, se on selvää, sillä nyt mennään Suomessa jo selvästi kriittisellä rajalla. Ruotsissa tämä(kin) asia on huomattavsti paremmalla tolalla. Esimerkiksi Luulajassa Luleå HF:n U16 Elit -joukkueen (C1-juniorit) kausimaksu on noin 700 euroa. Siinä kaikki. Ja samalla hinnalla mennään muissakin ylialueellisia / valtakunnallisia sarjoja pelaavissa suurseuroissa. Eli Ruotsissa pelataan kausi samalla hinnalla kuin täällä kuukausi...
 

Carlos

Jäsen
Ilman että haluan asialla sen enempää tuoda esille mitään pointtia, kerron miten homma toimii vertailun vuoksi Sveitsissä:

- Kiekkokoulu maksaa 100EUR/kaudessa, hintaan sisältyy yksi tunnin jäävuoro viikossa, kypärä, hanskat ja paita. Luistimet, maila, ja mahdolliset muut varusteet pitää olla itseltä.

- Alimmat junioritasot maksavat 300EUR/kausi, sen lisäksi tulee vaan varusteet (käytettyjen varusteiden pörssi pyörii seuran sisällä) ja pelimatkat. Jäätreenejä on n. 3-4h viikossa, pelit/turnaukset viikonloppuisin. Pelisarjat ovat alueellisia, eli vieraspelit ovat lähes aina tunnin ajomatkan säteellä, maksimissaankin 2 tuntia. Vieraspeleissä yövytään vain äärimmäisen harvoin, ja vain silloin kun ko. peli/turnaus on kaksipäiväinen. Pelimatkat kuljetaan joko omilla kyydeillä, tai sitten seuran minibussilla. Mahdollisen majoituksen pelaajille järjestää myöskin seura (omat makuupussit), hotelleja ei tarvita ellei joku itse välttämättä halua semmoiseen mennä.

Jääkausi on Elokuun alusta Maaliskuun loppuun, Huhtikuu vapaa, Touko-Kesäkuussa 2-4h/viikko kuivatreenejä, Heinäkuu vapaa (omatoiminen).

- Vanhimmat juniorit joutuvat maksamaan jo n. 1000EUR kausimaksuja, heillä pelejä on välillä myös viikolla, ja sarja on koko maan laajuinen. Tosin Sveitsin tapauksessa siltikin pisin mahdollinen ajoaika on nelisen tuntia, koska maa on niin pieni. Toki sitten voi olla turnauksia välillä ulkomaillakin, niiden kustannuksista en tiedä (kun ei ole vielä kohdalle osunut).

---

Eli yleisesti voi todeta että varsinaisesti pelaaminen ei ole kyllä rahasta kiinni, tottakai siihen VOI käyttää paljon rahaa, mutta pienelläkin on mahdollista selvitä kun osaa hyödyntää käytettyjä varusteita, kimppakyytejä, jne. Tiedän esim. yhden yh-äidin jolla kaikki 5 poikaa pelaavat kiekkoa, eikä ole mistään yläluokan perheestä kysymys. Lähinnä isoin ongelma on aika ja sen riittävyys, jota siis vaaditaan vanhemmilta paljon.

Junioriorganisaation rahoitus järjestetään pääasiassa sponsorituloilla (peliasut täynnä mainoksia), tuki-yhdistyksellä (moni vanhempi ihminen jolla ei välttämättä ole edes omia lapsia haluaa silti mielellään tukea rahallisesti lasten urheilua), sekä kerran vuodessa ihan ovelta-ovelle keräämällä. Kaupunki osallistuu yleensä myös hallin ylläpitokuluihin. Tässä on kyllä ehkä iso kultturellinen ero Suomeen, Sveitsissä on jotenkin paljon suurempi yhteisöllisyyden ja yhteisvastuun tunne, lasten ja nuorten urheilua ollaan valmiita tukemaan isoillakin panostuksilla niin yritysten kuin yksityishenkilöidenkin toimesta. Ihan fiksu vaihtoehto kuluille joita muodostuu kun ylipainoinen nuori satuttaa itsensä bussipysäkkiä hajottaessaan.

Oman lapsen seurassa on yhteensä n. 300 junioria, vuosibudjetti on hiukan toista miljoonaa euroa. Siitä voi laskea että seuran todelliset kustannukset per pelaaja ovat luokkaa 4000EUR/vuosi (mikä on aika hyvin linjassa tuon Suomen hintatason kanssa), se vaan että valtaosa siitä katetaan muualta kuin pelaajilta / pelaajien vanhemmilta.
 

Nemesis63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, sympatiat Pelicans
Onhan se varmasti niin, että junnukiekon kustannusrakenteita ei ihan vähällä lähdetä aukomaan mihinkään suuntaan. Keskustelu asiasta on kuitenkin mielestäni hyvästä, koska eihän tämä ilman sitä muutu kuin yhteen suuntaan. On jo tehnyt sitä mitä ilmeisimmin jonkin aikaa.

Mediakaan ei tunnu tälle asialle lämpenevän, ehkä asiassa ei sitten nähdä varsinaisesti olevankaan mitään ongelmaa vaa nkyseessä on vain olosuhde, joka tuodaan esille. Luulisi kuitenkin pienen epäilyksenkin heittäminen asian ylle sieltä suunnasta motivoivan organisaatioita tulemaan omatoimisesti ulos ja putsaamaan paikat, jos putsattavaa on.

Arki kestää päivänvalon, vai miten se meni.

Ei minua ainakaan häiritsisi, jos esimerkiksi osa junioritoiminnan tuotoista kohdistuisi ikonisen emoyhtiön tukemiseen tai henkilökunnan suht runsaisiinkin työnsuhde-etuihin. Asioita, sekä hallintoa että valminnusta, pitääkin hoitaa ammattitaitoisesti ainakin niiden osalta, jotka haluavat ottaa osaa korkeatasoiseen kilpailutoimintaan. Osa on tietysti erimieltä mutta näin itse näkisin.

Enkä panisi pahakseni, jos juniorien vanhempiakin esimerkiksi muistettaisiin organisaatioissa pääsylippujen tai muiden pienten etuuksien muodossa. Onhan sitä ennenkin kymppitonnin kauppoja voideltu kahdenkympin lounailla läpi niin että kaikki ovat tyytyväisiä.
 

Tepe#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport/Real Madrid
Tässä on lueskellut tätä ketjua tänään ja pitää varmaan laittaa Vaasasta lukuja vertailuun kans. Junior Sportin E-ikäluokassa kausimaksut 450-750€ tuohon päälle laitetaan noin 50€/kk bussi-ja ABC-sapuskat vierasreissuilta niin siinä on vähimmäiskulut. Sitten turnaukset erikseen jotka on ollu siinä 200-300€ yhdellä yöpymiselle. Vaasassa junnut kattaa kausimaksulla jäävuorot, joista seura joutuu maksamaan. Joten yllä olevaan päästään kohtuu halvalla jos siis pelaa vain Jääkiekkoliiton sarjapelit.

Kulut kaudesta ilman bensoja ja "oman ajan laskuttamista" voi sanoa, että 1500€ menee pojan kauteen rahaa jos kävästään yhdessä turnauksessa.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Varusteet, jäävuorot jne. Noi on tottakai isoja kuluja. Kuitenkin helvetin isoon tarkasteluun pitäisi ottaa tuo kaikenlaiseen nuorten urheilu-ja järjestötoimintaan liittyvän tukemisen kannustaminen ja helpottaminen.

Omina peliaikoina meidän porukassa oli pari perhettä, joiden vanhemmat hoitivat jengille rahaa yli 80% koko budjetista ja saivat sitten pienenä kompensaationa omat kausimaksunsa hoidettua jne. Jossain vaiheessa tällainenkin alettiin kokea helvetin epäreiluna toimintamallina ja mielestäni siitä se alamäki ja kustannusten nousu on alkanut. Nyt sitten kulut on "kaikki" perheiden itse maksettavana. Joojoo, on edelleen tukijoitakin ja se on hienoa. Silti. Ruotsista, Sveitsistä jne mallia ja sponsorointia helpommaksi ja varainhankintaa kannattavammaksi.

Toki tämä hyvinvointivaltio nyt voisi muutenkin skarpata tällaisissa asioissa, joilla voidaan läskistymistä ennaltaehkäistä.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oma kohtaista tietoa junnulätkän kustannuksista muutaman viime vuoden ajalta. Kausibudjetti joukkeella csm-tasolla noin 75000€ joista 1/3 jäämaksuja 1/3 linja-autokuluja/kuljetuksia ja loput sitten seuramaksuja(valmentajien korvaukset, pelipaidat, vaatteet, sarjamaksut, lisenssit ym.) ruokailuja, hotelleja ja muita juoksevia kuluja. Eli jos pelaajia on 25/joukkue niin se on 3000€/pää. Sen päälle matkat kotoa hallille(aina ei pääse linkillä eikä ole mopoautoa), varusteet, mailat, erkat, Hollisterin verkkarit ja Piltit ym. niin kauden kokonais kuluissa olitiin lähellä 6000€/junnu. Eli ylivoimaisesti suurimmat kuluihin vaikuttavat tekijät oli jäämaksut ja kuljetukset. Ja kun tietää esim. Jyväskylän taloustilanteen niin aivan satavarmaa on että jäämaksut ei tulevaisuudessa tule ainakaan laskemaan... Ja vaikea noista linja-auton kuluistakaan on tinkiä kun ilmaiseksi niillä ei kukaan ajele...

Ja nuo jäämaksut ja kuljetuskulut on kokolailla samaa luokkaa vaikka joukkue pelaisi Keskimaan alueella aluesarjaa tai Suomisarjaa koska linja-autolla on mentävä jokatapauksessa ja jäämaksut(toki harjoitusmäärät vaihtelee hieman) on samoja joukkueesta huolimatta...
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Jääkiekko on varmaan ainoita lajeja Suomessa missä emoseurat voisivat maksaa selvästi nykyistä enemmän junioreiden budjetteja. Siis koska seuroilla on oikeasti tuloja/rahaa sen verran että sillä voisi tukea junioreiden toimintaa. Muutamissa jengeissä näin taitaa ollakkin, mutta suurimmassa osassa juniorit ovat enemmän sitten koko seuran rahoittajia.

Kulttuuri muutenkin jossain Ruotsissa jne. aivan erilainen, kun siellä on lajissa kun lajissa niin että emoseura maksaa osan(usein isonkin) junioreiden kuluista. Ei siellä esim. fudiksen puolella junnujen vanhemmat maksele kuluja, vaan seuran kassasta nuo menee. Seuran omalla bussilla reissataan ja valmentajat maksaa seura, jne.

Suomessa on valitettavasti totuttu että hommat hoidetaan vanhempien pussin kautta. Nyt sitten ongelma on juuri se että kohta vain rikkaat pelaavat jääkiekkoa. Olisi kyllä hienoa kun seurat alkaisivat isommassakin mittakaavassa oikeasti tukemaan joukkueita, mutta tuskin tapahtuu.

edit:Jätettäisiin vaikka se yksi tai kaksi tusinaulkkaria ostamatta ja käytettäisiin se sitten tukemaan junnujoukkueita.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Eli ylivoimaisesti suurimmat kuluihin vaikuttavat tekijät oli jäämaksut ja kuljetukset. Ja kun tietää esim. Jyväskylän taloustilanteen niin aivan satavarmaa on että jäämaksut ei tulevaisuudessa tule ainakaan laskemaan...

Itse olen hieman ihmetellyt sitä, että miksi ainakin Helsingissä noista eri junnuhalleista on loppujen lopuksi tehty nii saatanan hienoja ja prameita? Ovathan nuo varmasti treeniympäristöinä Myllypuroa, Hernesaarta tai vastaavia mukavampia, mutta se hienous maksaa. Miksi esimerkiksi kaupungin laidoille ei vedetä pystyyn jotain "hallia" vaikka vanhoihin varastoihin? Miksi tuonne ei vedetä jäätä niin paljon kun vain sielu sietää ja pukukopeiksi isketä vaikka raksakontteja? Miksi joku jengi ei hanki tuollaista ympäristöä ja hartiapankkimentaliteetilla rakennuta vanhemmilla (=kompensaatio kausimaksuissa) yksinkertaisia vaihtoaitioita ja vastaavia?

Jää on kaupungissa niin saatanan kallista, että tuolle pitäisi oikeasti tehdä jotakin. Vaikka karu bunkkeriympäristö ei ole mukavin treeniympäristö, kehittää tuolla luistelu ja kiekon käsittely enemmän kuin pleikkarin hakkaaminen. Samoin jäämäärän lisääminen todennäköisesti laskisi kustannuksia, ainakin "laadun" kustannuksella menevissä jengeissä. Etäisyyksiä ei kavenneta tuosta vain, mutta jäätä voitaisiin lisätä jos oltaisiin valmiita tinkimään ympäristöstä.

Tuo Ruotsin futis on vähän mielestäni kuitenkin ontuva vertailukohta. Jonkun Zlatanin siirtosumma pelkästään oli yli 8 milliä näin ulkomuistista Malmölle. Lätkässä sen sijaan maailmantähden kasvatuksesta voi saada Suomessa vain pähkinöitä tai oikealla "kehityskaarella" (esim. Liiga -> KHL -> NHL) tuloista saattaa nauttia kokonaan joku muu. Jokerien pitäisi kasvattaa joku joukkueellinen teräväisiä saadakseen saman kuin lahjakkaasta futisjunnusta voi saada. Lehterän kasvatusprosessi sen sijaan on tuonut korkeintaan pähkinöitä PiTalle ja/tai Jokereille, miten nuo kasvattajakorvaukset nyt tuolloin menivätkään. Eikä Tapparakaan tainnut liika netota miehen siirrosta rahakkaisiin kaukaloihin. Samaan aikaan summalla X saa tuettua useampaa futisjunnua (treeniympäristö suhteessa halvempi rakentaa, pienemmät kulut varustetasolla, jne.) kuin lätkäjunnua, eli todennäköisemmin futisjunnuun sijoitettu euro tuo enemmän takaisin kuin lätkäjunnuun.
 

Nemesis63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, sympatiat Pelicans
Jää on kaupungissa niin saatanan kallista, että tuolle pitäisi oikeasti tehdä jotakin. Vaikka karu bunkkeriympäristö ei ole mukavin treeniympäristö, kehittää tuolla luistelu ja kiekon käsittely enemmän kuin pleikkarin hakkaaminen. Samoin jäämäärän lisääminen todennäköisesti laskisi kustannuksia, ainakin "laadun" kustannuksella menevissä jengeissä. Etäisyyksiä ei kavenneta tuosta vain, mutta jäätä voitaisiin lisätä jos oltaisiin valmiita tinkimään ympäristöstä.

Tätä jäin miettimään, että kuten @usko tuolla aiemmin totesi että jää on Oulussa alle 18-vuotiaille ilmaista, mitä niillä muiden kaupunkien jäämaksuilla sitten Oulussa maksetaan?

Joku tuolla aiemmin nosti esille lämpenevät kelit ja heikon ulkojäätilanteen. Tämä trendihän todennäköisesti jatkuu myös, ja varmasti ulkotekojäillekin olisi lisääntyvässä määrin käyttöä. Eihän tällaisilla talvilla enää lajia (halleissa) harrastamattomat pääse jäille kuin muutamana viikkona vuodessa. Oulussakin tekojäälle kyllä riittää tulijoita.

Joku seuraporukan vanhemmista ehti jo heittää, että jos nyt isommille kaupungin kentille järjestettäisiin vaikka sitten verovaroin putket alle, voisi joku jääkiekosta kiinnostunut firma tai firmojen ryhmä ottaa esimerkiksi ylläpitokulut (jäähdytys ja kentänhoito) hoitaakseen. Muutaman vuoden sitova sopimus ja ulkojäälle sellainen naseva "Fortum/Neste Oil/Microsoft arena" nimeksi.

Kansan rakastama laji sentään, luulisi tuon olevan ainakin isompien firmojen markkinointibudjetissa aika pieni lovi ja jää ainakin tietylle kansanosalle mieleen, kuka tuon jääajan tarjosi. Ja varmasti halvempaa kuin jonkun liigahallin sponsorointi. Miksei toimisi vaikka Oulussa Raksila 2:nkin kohdalla jo valmiiseen halliin.
 

Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Hirveistä summistahan tuossa on kyse. Lisäksi vanhemmilta menee usein paljon aikaa kuljettamiseen ja joskus seuratoimintaan myös.

"If you can play, you can play" taitaa tosin liittyä siihen, että homotkin saisivat pelata. Näin muistelisin.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Tuo Ruotsin futis on vähän mielestäni kuitenkin ontuva vertailukohta. Jonkun Zlatanin siirtosumma pelkästään oli yli 8 milliä näin ulkomuistista Malmölle. Lätkässä sen sijaan maailmantähden kasvatuksesta voi saada Suomessa vain pähkinöitä tai oikealla "kehityskaarella" (esim. Liiga -> KHL -> NHL) tuloista saattaa nauttia kokonaan joku muu. Jokerien pitäisi kasvattaa joku joukkueellinen teräväisiä saadakseen saman kuin lahjakkaasta futisjunnusta voi saada. Lehterän kasvatusprosessi sen sijaan on tuonut korkeintaan pähkinöitä PiTalle ja/tai Jokereille, miten nuo kasvattajakorvaukset nyt tuolloin menivätkään. Eikä Tapparakaan tainnut liika netota miehen siirrosta rahakkaisiin kaukaloihin. Samaan aikaan summalla X saa tuettua useampaa futisjunnua (treeniympäristö suhteessa halvempi rakentaa, pienemmät kulut varustetasolla, jne.) kuin lätkäjunnua, eli todennäköisemmin futisjunnuun sijoitettu euro tuo enemmän takaisin kuin lätkäjunnuun.

Ymmärrän tämän kannan ja ehkä tosiaan vertailu ei ole ihan reilua, mutta toisaalta en nyt tarkoittanut niitä aivan isoimpia jengejäkään. Puhuin enemmän esim. Ruotsin toiseksi korkeimman tason jengeistä. Eli siis ne jotka edustavat seuraa saavat pelata siellä ilmaiseksi.

Enkä vaatinut nyt sitä että jääkiekko olisi täysin ilmaista, vaan sitä että se olisi nykyistä selvästi halvempaa. Kuitenkin tuolla jalkapallon puolella siis kaikki on ilmaista ja siellä löytyy valmentajat, jne.

Otetaan nyt vaikka joku Kärpät, jonka pelkkä pelaajabudjetti on 3,2miljoonaa. Jos tuosta vaikka vain sen 200-300k siirtäisi junioreihin, niin aika iso ero siinä olisi.

En näe että Ruotsissakaan tuo on pelkästään sitä että odotetaan rahaa sitten takaisin pelaajista, vaan koetaan koko seura yhteisöksi. Tästä hyvänä esimerkkinä nyt täälläkin usko kirjoitti että Ruotsissa C-junnujen kausi liigaseuran junnuissa maksaa 700euroa. Suomessa puhutaan tyyliin 5-10 kertaisesta summasta(tai jopa enemmän).

Sveitsissäkin joka on selvästi muuten kalliimpi maa maksaa kausi Carloksen mukaan vain muutamia satoja euroja. Eli kyllä näissä on väkisinkin se emoseura tukemassa. Eikä Ruotsissa tai Sveitsissä kuitenkaan nuo seurat NIIN paljon rikkaampia ole etteikö Suomessakin olisi seuroilla mahdollista tukea junioripuolta enemmän.

En näe tätä pelkästään sijoituksena siihen että tulisi niitä NHL-rahoja, vaan näen sen ihan yhteisöllisenä juttunakin. Se että mahdollistaa useamman harrastamisen luo laajempaa pohjaa joka on sidoksissa seuroihin. Toki sitä kautta myös tulee lisää pelaajia, mutta se ei ole ainoa asia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös