Julius Junttila, Oulun Kärpät

  • 178 444
  • 520

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Oli muuten Jullelta tänään maailmanluokan rystylaukaus ja maali. Onkohan keltä saanut harjoitteluapua? Nyt tuntuu jo muutenkin laukaukset lähtevän vaarallisemmin .
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivottavasti en herää koskaan tästä unesta :)
No toivotaan, että se uni kestäisi ainakin kauden loppuun ja huipentuisi mestaruuteen. Ensi kauden uneen vaan tarvittaneen sitten uusi pelimies Jullen paikalle miehen kiekkoillessa ulkomailla. Ja sen unen toteutuminen vaatii sen, ettei toimistolla uinuta.
 
sinikettu

Jäsen
Miten Julle pärjäs olumppialaisissa? Katoin vaan yhden pelin ja sen perusteella aika heikohkosti. Ei taida olla MM-kisoihin asiaa.

Pisteiden valossakin hyvin heikosti. 5o ja 0 + 1, -1.
 
Korkea maila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg
Miten Julle pärjäs olumppialaisissa? Katoin vaan yhden pelin ja sen perusteella aika heikohkosti. Ei taida olla MM-kisoihin asiaa.

Aika heikohkosti. Sai ihan hyvin peliaikaa ja YV-vastuutakin, mutta ei oikein natsannut. Olisko 0+2 jääneet tehoiksi, molemmat taisivat olla kakkossyöttöjä. Vähän aralta vaikutti ja fyysisyys ei riittänyt alkuunkaan kv-tasolle. Tänään kyllä kolmannessa erässä ensiluokkainen passi Lepistön lapaan ja siitä olisi pitänyt ehdottomasti pistää peli tasoihin.
 
alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miten Julle pärjäs olumppialaisissa? Katoin vaan yhden pelin ja sen perusteella aika heikohkosti. Ei taida olla MM-kisoihin asiaa.

Pisteiden valossakin hyvin heikosti. 5o ja 0 + 1, -1.
Vauhti riitti kv tasolle, mutta kaksinkamppailuissa oli kuin märkä rätti. Muutamia hyviä syöttöjä ja pääsi muutamassa pelissä maalipaikoille, mutta heikot laukaukset näissä eivät olleet edes uhka molareille. Tiedä sitten kuinka paljon tuo leijonien pelitapa tai sen puuttuminen vaikutti otteisiin.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Junttilan paikka ehdottomasti Kärpät. Ei mitään jakoa kv-peleissä saati jossain änärissä tai kohelossa.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ihmettelin miksi Junttila ei syöttänyt lopussa Bertrandille keskelle, jolloin Bertrand olisi saanut laittaa tyhjiin, ja näin ollen olisi ollut maalin päässä Pesosen ennätyslukemista. Eikö huomannut Bertrandia vai?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS

No olihan siinä KooKoon äijä kuitenkin vähän välissä ja Bertrand sen verran takaviistossa että riski olisi ollut että syöttö menisi vituiksi, aikaa toki kellossa aika vähän enää siinä mutta tuskinpa halusi ottaa mitään riskiä tuossa.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihmettelin miksi Junttila ei syöttänyt lopussa Bertrandille keskelle, jolloin Bertrand olisi saanut laittaa tyhjiin, ja näin ollen olisi ollut maalin päässä Pesosen ennätyslukemista. Eikö huomannut Bertrandia vai?

Välissä oli kuitenkin pelaaja häiritsemässä, joten tavallaan ymmärrän varman päälle pelaamisen tuossa tilanteessa. Hetkeä aiemmin oli kuitenkin tilanne, jossa Junttila meni mielestäni vähän laput silmillä eikä syöttänyt keskialueella vapaalle kaverille, vaikka siinä olisi ollut jo paikka ratkaista peli.
 
WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.
Junttilan paikka ehdottomasti Kärpät. Ei mitään jakoa kv-peleissä saati jossain änärissä tai kohelossa.

KHL pelaajana voisi ihan hyvin menestyäkin, pelataan kuitenkin isoissa kaukaloissa ja sarjan häntäpää ei ole liigan häntäpäätä juurikaan parempi.
Spengler Cup nyt vaikka tästä hyvänä esimerkkinä.

ja Itse asiassa en usko että KHL joukkueet pärjäisivät esimerkiksi CHL peleissä sen paremmin kuin vaikka Sveitsiläiset

(tai vaikka SAKSALAISET....... "#olympialaiset" ......@tiukkaa teki ??... Vai mitä Ilja;K/Pavel,D)
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
KHL pelaajana voisi ihan hyvin menestyäkin, pelataan kuitenkin isoissa kaukaloissa ja sarjan häntäpää ei ole liigan häntäpäätä juurikaan parempi.
Spengler Cup nyt vaikka tästä hyvänä esimerkkinä.

Tästä samaa mieltä. Ikinähän näistä ei tiedä, mutta en näe itsekään sinänsä estettä KHL:ssä pärjäämiselle.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Esteistä en tiedä, mutta tällä hetkellä saldo Liigaa kovemmista piireistä on vaan varsin kehno. Mahdollisuus toki on ja yrittää kannattaa.

Ei KHL kutienkaan mikään käsittämättömän kova sarja ole. Siellä on toki joitain hyviä joukkueita, mutta paljon heikompaakin tasoa. Välillä siellä pärjää (tai ainakin menee joukon jatkona) jonkun asteen tusinaäijiä, mutta välillä tuntuu ettei hyvätkään liigapelurit löydä paikkaansa. Eli fiftisikstiä varmaankin.
 
Periaatteessa kyllä. KHL:ssä toisaalta pitäisi varmastikin pystyä pelaamaan myös kovia joukkueita vastaan hyvin, ei pelkästään häntäpään. Julle on sellaista pelaajatyyppiä, joka sopii tuloksentekoketjuun tuomaan luisteluvoimaa, mutta saattaa jäädä helposti erilaisissa roolituksissa vaan riippakiveksi. Olympialaiset ja Ruotsin reissu eivät tosiaan ole antaneet järin hyvää kuvaa kovemmissa liigoissa pärjäämisen suhteen. Toki Julle varmastikin saa mahdollisuuden tämän kauden jälkeen ja ihan ansaitusti.
 
Pidän hyvin mahdollisena, että uusi Ruotsin reissu tuottaisi toisenlaisen tuloksen. Näissä on kuitenkin niin monia muuttujia vaikuttamassa. En myöskään usko että Jullesta tulisi ihan helpolla riippakiveä, kyllä hän täyttää yhden pelaajan aukon kovempienkin pelaajien keskellä, mutta tuloksen tekeminen onkin sitten toinen asia.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Olisi mielenkiintoista tietää, että minä päivänä Junttilan seuraavan kauden sopimus on allekirjoitettu.

... jos tuo tekosyy ei kelpaa niin sittenhän tuo jätkä on totaalisen ylimielinen lapanen.
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Olisi mielenkiintoista tietää, että minä päivänä Junttilan seuraavan kauden sopimus on allekirjoitettu.

... jos tuo tekosyy ei kelpaa niin sittenhän tuo jätkä on totaalisen ylimielinen lapanen.
Ja jos joukkueen asennetta selitetään sillä, ettei "panosta runkosarjan voiton varmistumisen takia enää ole", niin koko liigan pistepörssin voittoon pyrkiminen luulisi olevan kohtuullisen hyvä syy motivoitua pelaamaan satalasissa nämä viimeisetkin pelit. Mutta ei.
 
sinikettu

Jäsen
Ei kyllä käy sopparien kirjoitukset syyksi. Ihan hyvin ne kärkipelaajat yleensä pelaa loppukaudesta, vaikka ovatkin muualle menossa.

Todennäköisempi vaihtoehto on vaan se, että hirmuvire oli vaan väliaikainen juttu, kun pelitapa, ketjukemiat ja muu toimi kuin rasvattu. Olympialaisissa taisi karsiutua suuremmat luulot tämän kauden lentokelistä pois ja pelihuumori takkuilee osittain sen myötä. Julle on varsin hyvä hyökkääjä, mutta ei nähdäkseni pörssivoittajamateriaalia muutoin kuin onnenkantamoisella ja koko kauden ylisuorittamisella.
 
En osta tuota, sillä pelkästä pisteiden tekemisestä ei ollut kyse. Tekeminen on näyttänyt lähinnä siltä, ettei keskittyminen ole pelissä. Olympialaisten jälkeen parasta antia ovat olleet yksi taklaus tänään ja yksi tyhjiin tehty maali. Aika vähän pelaajalta, jolta normaalisti voisi huononakin iltana odottaa joukkueelle pelaamista.

Ylimielistä touhuamista.
 
sinikettu

Jäsen
Ei olis kyllä Jullella ollut palaa pistepörssin voittoon, vaikkei olympialaisssa olisi ollutkaan. Suomela ansaitusti pörssin voittoon.

Hyvä kausi kuitenkin kaiken kaikkiaan runkosarjan osalta.

Asetan tässä kohtaa sellaisen ennustuksen, että tämä kuitenkin on pisteiden valossa paras kausi, jonka Junttila tulee pelaamaan pääsarjatasolla.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Asetan tässä kohtaa sellaisen ennustuksen, että tämä kuitenkin on pisteiden valossa paras kausi, jonka Junttila tulee pelaamaan pääsarjatasolla.
Hyvinkin mahdollista, toki sellaisen pienen varauksen jätän että jos joskus eksyy Sveitsin liigaan pelaamaan niin siellä on potentiaalia isoihin pisteisiin myös, vaikuttaisi jotenkin sellaiselta tyypiltä joka saattaisi taitavana ja hyvin liikkuvana väkkäränä kyetä hyviin pisteisiin siellä.
 
WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.
Kyllähän ilman maajoukkue katkoja Julle olisi pistepörssin vienyt aikapaljon Suomelaa vähemmän pelejä kuitenkin kaverille kertyi ja Laten ja MIkon joukkueiden välillä hyppiminen vaikuttaa väkisin suorittamiseenkiin, niin on pelitavoissa (yllättävää kyllä) eroa kuin yössä ja päivässä...

Ja voi hyvinkin olla, että kaveri pelaa vielä samalla tasolla useammankin pääsarjakauden, tuo nopeus, kiekon pitäminen ja suojaaminen tuo (oikeiden ketjukavereiden kanssa) kyllä jatkossakin hyvän läjän pisteitä,

ei ole kuitenkaan mikään Kimmo Koskenkorva tämä kaveri, kaikella kunnioituksella Kossuakin kohtaan.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oli muuten Junttilan liike tänään taas tutulla tasolla, mukavaa! Minä en uskonut, että mitään treenijumia enää tässä vaiheessa kautta olisi ollut päällä. Arvelin esimerkiksi Junttilan kohadalla kyseessä olevan ihan puhtaasta ulospuhalluksesta olympialaisten jälkeen. No, kuulin tänään yllätyksekseni jotain muuta, siis tuosta treenistä. Tiedä näistä sitten. Sen tiedän, että Junttila ja koko Kärppäjoukkue on kauden parhaassa kunnossaan pudotuspeleissä.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sen tiedän, että Junttila ja koko Kärppäjoukkue on kauden parhaassa kunnossaan pudotuspeleissä.
Minäkin tiedän, että pudotuspelejä pelataa Kärppien osalta vähintään neljä peliä.

Sinä et sitä tiedä millaisessa kunnossa tuo jengi on ennen kuin siihen saamme valaistusta puolivälierien startatessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös