Jukurit kaudella 2018–2019

  • 231 578
  • 840

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Avataanpa ketju seuraavalle kaudelle, koska huhujakin on alkanut putkahdella näin joulun alla. Vanhoista pelaajista Roine on ilmeisesti jatkamassa seurassa kahden vuoden pahvilla. Palstan huhu-osiossa Jukureihin on liitetty Eero Kilpeläinen.

Julkisuuteen tulleista tiedoista voi tulkita sen, että tämän kauden joukkueesta on jatkamassa iso osa. Dufva on moneen otteeseen maininnut miten harjoitellaan Liigan tavoille ym. Tämän kauden koittaessa Dufva eikä kukaan muukaan harjoittele Liigaan vaan tulos tulee esityksen perusteella ja vastuut myös.

Höpinät pois. Kilpaurheilua ihmiset seuraa!
 
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Huhut kertovat myös että ainekin Ville Hyvärinen jatkaa ensi kaudella päämajakaupungissa.

Ensi kaudeksi myös toivoisi niitä vahvistuksia, eikä mitään Jypin jämäpelaajia kuten Hotakainen. Olisiko jo aika Budin tuoda kaveri mukanaan toiselta mantereelta?
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jotenkin muistelin että useammallakin olisi jo julkistetut sopimukset porukkaan, mutta eihän tällä hetkellä näytä pidempää lappua kuin Kokkosella, Räsäsellä ja Hotakaisella (sekä Hänkillä optio). Muistelin että Kenillä olisi ollut suora 3 vuoden pahvi mutta sekin näköjään alkujaan ainoastaan 2 -vuotinen.

Vajaat (?) 20 sopparia taisi olla kasassa ja noista voisi melkein veikata lähes jokaisen olevan nykyisistä pelaajista.
 

lacket

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frölunda & HIFK
Kuullut huhuja että eräs pelaaja HIFK:sta (joka ei ole tyytyväinen rooliin tällä hetkellä) olisi tulossa Mikkeliin ensi kaudeksi.
 
Jotenkin muistelin että useammallakin olisi jo julkistetut sopimukset porukkaan, mutta eihän tällä hetkellä näytä pidempää lappua kuin Kokkosella, Räsäsellä ja Hotakaisella (sekä Hänkillä optio). Muistelin että Kenillä olisi ollut suora 3 vuoden pahvi mutta sekin näköjään alkujaan ainoastaan 2 -vuotinen.

Tulevalle kaudelle sopparit ovat Kokkosella, Hotakaisella ja Flinckillä. Räsäsellä ja Pikkaraisella optiot.

Sopimuksia siis on varsin hyvä määrä jo kasassa, mutta kuitenkin tilaa vaikuttaisi olevan useammallekin uudelle kasvolle. Noiden kolmen jo sopimuksen alla olevan lisäksi arvelisin siellä olevan 13-15 jatkosopimusta eli tilaa jäisi vielä 5-7 uudellekin vahvistukselle, jos oletetaan miehistöluvun pysyvän kutakuinkin samoissa kuin tällä kaudella.

Riston jatko valmennuksessa on hyvä juttu. On tosiaan repinyt joukkueesta irti sen, mitä pystyy ja hyvinhän Jukurit on pelannut jo pidemmän aikaa. Ensi kaudelle jos tuota pelaajabudjettia saadaan hieman kasvatettua ja sitä kautta pystytään hankkimaan ne muutamat todelliset kärkipalaset remmiin, niin kyllä se kympin sakki täysin realistinen tavoite on.

Tämän kauden miehistöä jos katselee, niin tällä hetkellä korit jatkosopimuksien suhteen näyttäisivät tältä:

Ehdottomasti jatkoa

- Aho

- Hietanen
- Piipponen
- Suhonen
- Hyvärinen
- Karalahti

- Roine
- Tallberg
- Asplund
- Budish
- Kalliola
- Pitkänen
- Ritamäki
- Leskinen
- Henritius

Rajatapaukset, näyttöjä kaivataan

- Piitulainen
- Vähätalo
- Jaatinen
- Koivisto
- Pikkarainen

Hyvää jatkoa uusiin haasteisiin

- Lähde
- Kumpulainen
- Auvinen

Ehdottomasti jatkoa korissa on niitä nykyjoukkueen kantavia voimia (Roine, Budish, Tallberg, Suhonen), selkeitä kehitysaskeleita ottaneita, joilta voidaan odottaa vielä lisääkin kehitystä (Piipponen, Hyvärinen, Leskinen, Karalahti) sekä tärkeitä roolipelaajia (Ritamäki, Pitkänen, Hietanen, Henritius).

Piitulainen oli hieman hankala sijoitettava, koska on ollut kuluvalla kaudella hyvä ja sopii moneen eri rooliin. Jotenkin en vain pystynyt häntä sitten kuitenkaan asettamaan samalle viivalle noiden ylemmässä korissa olevien hyökkääjien kanssa. En valita, jos Pidelle jatkoa tulee, mutta toisaalta en jää peräänkään itkemään.

Vähätalo on väläytellyt, mutta enemmän näyttöjä tarvitaan. Koivistolla syksy on mennyt aivan penkin alle, mutta potentiaali on tiedossa. Jos kevätkaudellakaan ei lähde lentoon, niin minun puolestani saa mennä. Jaatinen on parantanut kauden edetessä, mutta hasardeja tulee liikaa ja liike on melko jähmeää. Piitulaisen ohella pelaaja, jonka jatko ei haittaa, mutta jos parempaa on tarjolla, niin antaisin mennä. Pikkaraiselta on nähty hyviä suorituksia, mutta vielä enemmän kaipaisin tuon roolin puolustajalta, että ensi kaudeksi jatkoa tekisin.

Kumpulainen ei selkeästi kuulu Riston suunnitelmiin, joten Pupen itsensä kannalta on parempi katsella uusia haasteita. Sääli sinänsä, koska hyvä pelaaja ja mahtava persoona. Vaikka Nessustakin pelaajana tykkään, niin on vain todettava, että Kalliola, Pitkänen, Flinck ja Ritamäki ovat alempien ketjujen rooliin kädellisempiä (=parempia) vaihtoehtoja. Auvisen hankinta on jäänyt melkoiseksi mysteeriksi, vastuuta ei ole juurikaan tullut ja kentälle päästyäänkään ei ole ihmeitä esittänyt.

Maalivahtiosastolla Aholle ehdottomasti jatkoa, jos vain lähtökohtaisen kakkosen rooli kelpaa. Rajaniemellekin toki jatkoa tarjoaisin, mutta jotenkin tuntuu, että hän kaipaa uusiin haasteisiin. Ja mikäli tuolla Kilpeläis-huhulla on mitään perää, niin vaikuttaa sekin paljon tilanteeseen.

Jos sitten vielä ensimmäistä sommitelmaa tulevan kauden joukkueesta tekee, niin toiveissa olisi jotain tälläistä

Sami Rajaniemi/Eero Kilpeläinen- Juhana Aho

Mr.X- Valtteri Hietanen
Teemu Suhonen-Samuli Piipponen
Mr.Y- Ville Hyvärinen

Keni Karalahti-
Mikko Kokkonen

Zach Budish- Mr.Q- Mr.C
Mr.Z - Turo Asplund- Miika Roine
Teemu Tallberg- Mr.B/Julius Vähätalo- Ville Leskinen
Ilmari Pitkänen-
Markku Flinck- Janne Ritamäki

Joonas Kalliola-
Valtteri Hotakainen- Teemu Henritius

Tummenetuilla siis jo sopimukset valmiina. Muuten omaa toivetta.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
@HighFlyer#95 Pikkarainen jos olisi ehjänä niin mielihyvästä kiljuen toivottaisin ensi (ja vaikka seuraavallekin) kaudelle sopimusjatkoja. Ainakin viimeisimmissä matseissaan ollut pelatessaan pakiston yksinäistä eliittiä kiekollisesti ja heittää ajoittain liiankin hyviä avaussyöttöjä (niin nopeita ettei hyökkääjät osaa sellaisia edes odottaa). Ehdottomasti suurin ongelma että missannut yli puolet kauden matseista vaivan x takia ja jos vaivaa ei saada korjattua niin eihän siitä kauheasti iloa olisi vaikka niissä muutamissa pelaamissaan matseissa pystyisikin Jukureita kannattelemaan osaltaan.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Olisiko kyseessä Partanen? Parrun paluu jukuripaitaan olisi kyllä aika huikea juttu. Röyhkeitä maalintekijätyyppejä ei ole koskaan liikaa.
Kiitos, mutta ei kiitos. Flegmaattiset ja kädettömät esitykset ifk paidassa eivät vain vakuuta alkuunkaan. Tarvitaan hieman toisentyyppistä miestä hyökkäykseen.
 

Jukule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kuullut huhuja että eräs pelaaja HIFK:sta (joka ei ole tyytyväinen rooliin tällä hetkellä) olisi tulossa Mikkeliin ensi kaudeksi.
Olisikohan Tampereella myös joku vastaavan moinen case... vai olikohan Turussa. Anyways, jotain vanhaa ja jotain uutta. Itse edelleen jaksan itkeä Suhin rinnalle kiekollista pakkia. Hänkillä ei taida paikat kestää vetää täyttä kautta.
 

Jukule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kiitos, mutta ei kiitos. Flegmaattiset ja kädettömät esitykset ifk paidassa eivät vain vakuuta alkuunkaan. Tarvitaan hieman toisentyyppistä miestä hyökkäykseen.
Sama. Parrulla on hiukka erinäköinen tatsi sitten Mikkelin aikojen. Noh, jos mies on valmis tiputtamaan palkkapyyntöä 50K niin tervetuloa vaan.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
@HighFlyer#95 Pikkarainen...Ainakin viimeisimmissä matseissaan ollut pelatessaan pakiston yksinäistä eliittiä kiekollisesti.

Vahva sama. Kiekolliset ratkaisut ja tekemisen rauhallisuus ovat eri tasolla kuin kellään muulla tämän kauden pakistossa. Se vaan ei riitä jatkoon, jos puolet kautta menee vamman takia poppariosastolla. Kiekollinen joka pelissä 20+ minuuttia pelaava liideri tyyliin Miika Koivisto tarvitaan, mutta on eri asia on Edarista siihen.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Piitulainen on yksi niistä joka kykenee tuomaan kiekon vastustajan puolelle, niin tasa - kuin ylivoiman aikana. Joukkueen paras 'sentteri'. Ehdoton jatko Piitulaiselle. Koivisto maitojunalla kotiin ja piste. Miehestä tullee mieleen Mäkisen ja Laakkosen hybridimopo ilman sarvia. Ei missään tapauksessa jatkoon.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Missään tapauksessa en ottaisi Asplundia heittämällä, kuten edellä esitettiin ja tämä tästä huolimatta, että olen aina pitänyt Turosta. Joukkueen kovapalkkaisimpia miehiä, ykkössentteri ja liki kahteen kymmeneen peliin maali ja kolme syöttöpistettä. Jukureilla ei vaan ole varaa tämänkaltaisiin tason romahduksiin jatkossa, eikä uutta riskiä tule ottaa. Saattaa olla niin, että Turo laittaa hokkarit naulaan kauden jälkeen.

Mikäli Partanen olisi tulossa meille, niin vaihtaisin esim. juuri Asplundin kanssa välittömästi. Partanen on toki vain täydellinen palstahuhu.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Missään tapauksessa en ottaisi Asplundia heittämällä, kuten edellä esitettiin ja tämä tästä huolimatta, että olen aina pitänyt Turosta. Joukkueen kovapalkkaisimpia miehiä, ykkössentteri ja liki kahteen kymmeneen peliin maali ja kolme syöttöpistettä. Jukureilla ei vaan ole varaa tämänkaltaisiin tason romahduksiin jatkossa, eikä uutta riskiä tule ottaa. Saattaa olla niin, että Turo laittaa hokkarit naulaan kauden jälkeen.
...
Itse luulen että Turrella, samoin kuin Hänkillä, suurimpana syynä vähiin tehoihin on ollut hajonneena pelaaminen. Ei se ilmeisesti urheilullisten esitysten takia missannutkaan n. kymmentä peliä lokakuun lopusta lähtien, vaikka taso ei liian huikaiseva ollutkaan. Nyt paluun jälkeen osoittanut kuitenkin jälleen sellaisia otteita mitä viimekin kaudella saatiin parhaimmillaan nähdä (jalka ei seuran nopeimpia ole, mutta hyökkäyspäässä kädet ja joka puolella pää sen sijaan ovat). Eli omasta puolestani sama kuin Pikkaraisella, ehdottomasti jatkoa jos pystyy pelaamaan koko kauden. Puolen kauden pelimiehiin ei seuralla ole varaa (vaikka ilmeisesti vakuutukseen nämä loukkaantumiset saakin ainakin osin?).
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Hyvä ja toivottu (sekä hieman odotettukin) jatko, kiitoksia Jukureille tästä joululahjasta.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Keni Karalahtea on huhuttu Ville Niemisen perässä Lahteen ja Pelicansiin.
 
Tuli vaan mieleen: Saataiskohan Jake Hansen, yksi Budishin parhaista kavereista edullisesti Mikkeliin ensi kaudeksi? Varsinkin, jos Zachille saataisiin jatko. Taannoin Ässissä ollessaan Hansen osoitti luistimen liikkuvan ja kulmaväännön toimivan, vaikka ne pari kautta jäivätkin onnistumisten valossa aika torsoiksi. Toimisiko kavereiden kemiat jopa samassa ketjussa (olettaen, että Budish pelaisi silloin sentterinä)?
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Juu kyllähän Sählä olisi niin selvä miikakoivisto vol2 ettei mitään rotia. Kun nyt vaan tulisi ja vielä parin vuoden lapulla (jos tiimi kerta meinaa nostaa budjettia reilusti ja oletettavasti pelimiehille on maksaa ihan käypää korvausta ettei tarvitse joka diiliä tehdä 2-puolisella tryoutilla ja liigaoptiolla... ja tämä oli kärjistystä ja sarkasmia).
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tuo kyllä hemmetin hyvä uutinen. Tarvetta on enemmän kuin tarpeeksi. Puheet tyhjennysmyynnistä Jukureiden osalta voi ainakin unohtaa.
Eikös tämä siirto koske kuitenkin vasta ensi kautta, eli ei sinänsä tyhjennysmyyntipuheisiin tämän kauden osalta vaikuta. Hiton hieno juttu kyllä ja hauska huomata miten "tehdä miikakoivistot" on jo sanomalehtikelpoinen käsite.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Eikös tämä siirto koske kuitenkin vasta ensi kautta, eli ei sinänsä tyhjennysmyyntipuheisiin tämän kauden osalta vaikuta. Hiton hieno juttu kyllä ja hauska huomata miten "tehdä miikakoivistot" on jo sanomalehtikelpoinen käsite.
Ok. Oletin että siirtyy nyt jo ennen siirtorajan umpeutumista. My bad..
 
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Nyt jos Salonen tulee Mikkeliin, olisi hyvä jos saataisiin myös Suhonen jatkamaan. Siinä olisi oivat kiekolliset puolustajat ykkös- ja kakkosylivoimalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös