Jukurit kaudella 2016–2017

  • 242 962
  • 912

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Samaan olen kiinnittänyt huomion. Perusmikkeliläinen pessimismi on vallannut muutaman kirjoittajan mielen totaalisesti. Maalin tappioissa vastustaja nöyryyttää Jukureita ja on ylivoimainen.. joopa joo. Mulla ei muuta.

Ymmärrän tosikannattajan mielipiteen. Joka laulaa sen lauluja..no se siitä. Onneksi meillä on mielipiteitä ja kannanottoja puolin ja toisin. Hyvä kun puhutaan!
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kyllä se nyt vaan tuntuu ylivoimaisen vaikealta kaivaa tässä tilanteessa optimismia. Ja ensi kausi samoilla sävelillä (ainakin pääosin samat miehet). No - leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Ja seuraavassa pelissä sitä siellä katsomossa taas kökötetään...
Ei se nyt sinänsä näistä tiimiin jäävistä jäisi menestys kiinni jos ensi kaudelle hankitaan se ykkösketju jota vaille on nyt jääty (luonnollisestikin). Pelihän on etenkin 5v5 useimmiten hyvän näköistä kaikkien ketjujen toimesta ja puolustuskin toimii hieman passiivisempia vastustajia vastaan ihan ok. Luotan myös siihen että henkilötasolla tapahtuu otteiden paranemista ensi kaudelle (kesälle pitää toki toivoa fysiikka- mutta etenkin tekniikkatreeniä, nopeta syöttöä ja etenkin niistä suoraan laukomista), mikä parantanee entisestään otteita ensi kaudelle. Tärkeää kuitenkin että toisella kaudella olisi se täysi rosteri pelaajia ja siinä olisi mukana siis ne muutama suoritusvarma "valmis" pelaaja sekä sellainen rotaatioketju jota uskalletaan peluuttaa taakan jakamiseksi näiden jatkajien lisäksi.

Mitähän lie nuo jatkajat muuten kustantavat? Siellä on Suhonen mukaanluettuna 19 sopimusta (olettaen ettei yhtään tulla purkamaan) ja hintaa en itse veikkaisi olevan edes sopivilla kausikorotuksilla miljoonaa. Ei nyt ensi kaudellekaan vielä tarvitse mielestäni kokonaan valmista suoran playoff-paikan joukkuetta paperille kasata, mutta jos vaikka muutama huntti laitettaisiin lisää kiinni täsmähankintoihin niin tuskin se ainakaan aikaistaisi syysliidon päättymistä.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Maalin tappiosta on kuitenkin pitkä matka maalin voittoon. Tämä vuosihan on mennyt kuitenkin joka sektorilla positiivisesti ja nälkä kasvaa syödessä. Ehkä kuitenkin asiaa pitää katsoa laajemmin, Jukurit onnistui lähes sata prosenttisest kauden alussa, miten nousijan kuuluukin tehdä, sillon pisteet on "halvempia" ja onnistumiset toi onnistumisia ja henki kasvoi. Vastustajat kuitenkin ei ottanut Jukureita täysin vakavissaan tähän pätee don tamin 90% keskittyminen on 50% suoritus, Myös Jukurit sai oivan kädenpuristuksen liigalta 3 kotiottelua sarjan alkuun. Tämä ei kyllä tule toistumaan enää ensi kaudella. Runko on sama kuin tälle kaudelle joten siitä on helppo lähteä rakentamaan, suuri joukko on jo talon tavoilla. Varmoja poistujia taitaa olla Miika Koivisto; keihään kärki. miten tämä rako paikataan? Mitä Koivistolle on tänä vuonna maksettu? aika epätodennäköistä että samalla rahalla saadaan lähellekään saman tason pelimannia.
Kauppinen on myös varma lähtijä no tähän ruutuun saadaan pelillisesti helpostikin saman tason suorittaja en välttämättä pidä edes menetyksenä. menee normaalin pelaajavaihtuvuuden sisään.
Todennäköinen poistuja on sitten Nättinen jos JYP ottaa hänet takaisin, tähän vaikuttaa varmasti ensi vuoden valmentaja mahtuuko kuvioihin, tosin hänen sopimus on varmasti myös ostettavissa pois, JYPn sopimuksen palkka ei ole kuitenkaan tähtitieteellinen onhan se tehty vuosi sitten. jolloiin Topin markkina-arvo oli alhainen.
Totuus on kuitenkin se että nykypelaajienkin palkat nousee vähän, vaikka teoriassa samat miehet jatkaisi niin kuluerä on suurempi, nythän taisi tuo pelaaja budjetti olla 1,1-1,3 miljoonan välimaastossa. mikä tarkoittaa huonolla matematiikalla, jukurien pelaajien keskipalkka on noin 41 000€/kausi
liigassa kyseinen on muistaakseni 60-67 000 välissä, mutta jos halutaan niitä ykkösketjun kavereita niin niitä ei varmasti saa alle 100 000€.
JOS vaikka Jukurit nostaisi budjetin 1,5milj mikä on oma oletukseni, niin silti se on liigan halvin joukkue. vaikka palkkapussi ei kerro täysin totuutta, niin harvoin on liigan pienimmällä budjetilla raivattu tietä merkittävälle sijoitukselle onko edes päästy play offeihin 2000 luvulla. Jyppi taisii härnätä Kärppiä 7 otteluun mutta oliko se halvin joukkue silloin? mutta joukkueessa oli kuitenkin kovan luokan pelaajia kuten Petr Ton.
Ainahan näitä kolmen tai viiiden vuoden tähtäimiä voi tehdä mutta toteutuuko ne koskaan se on eri asia, tavoitteet pitää olla korkealla mutta realistsia, Se mitä tulevan pitää sen näkee ajan kanssa, mikä voisi olla se jukurien realistinen joukkueen pelaajabudjetti kolmen vuoden päästä?
itse uskon että puolivälieriin pääsevän joukkeen pudjetti on yli 2miljoonalla kasattu joukkue jossa on niitä ykkös korin pelaajia, onko tähän jukureillla resursseja niin sen näkee 1,5 vuoden päästä kun jukurit julkaisee vuoden 2018-2019. Mutta totuus on kuitenkin se että kallis joukkue ei tuo takuutta menestykselle sen osoitaa nyt HIFK ja Kärpät jotka operoivat yli 3milj euron joukkueella Tosin kausi on kesken vielä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
@snake70 pohdiskeluihin pohjautuen. Miika Koivistosta olen täysin samaa mieltä, todella epätodennäköisenä pidän että samaan hintaan saadaan ensi kaudeksi vastaava korvaaja. En pidä tuota kuitenkaan täysin varmana johtuen Kokkosen Mikon pitkästä sopimuksesta ja potentiaalista pelaajana, eli periaatteessa voisi lunastaa kiekollisen liiderin roolin edareissa jo ensi kaudella, viimeistään seuraavalla. Kauppis-Makon korvaaminen tosiaan todennäköisesti helpompaa, jopa edullisemmalla pelaajalla (en usko että Mako olisi pelannut pelkillä kulukorvauksilla tilanteessaan pelannut), vaikkakin Makohan jatkaa ensi kaudella organisaatiossa pukuroolissa ja varmasti kustannukset siirtyvät ainakin osin hallintopuolelle joten pelkkää pelaajabudjettisäästöä ei tuossa kannata miettiä. Nättinen olisi hyvä saada pidettyä Mikkelissä, oli Kumpulaisen kanssa todella hyvä pari kun Topilla alkoi peli kulkea alkusyksyn ongelmien jälkeen. Toisaalta ei kuitenkaan ole sellainen kiekkojumala ollut kuin odoteltiin eli JYP ei välttämättä ole niin innolla haluamassa takaisin valmista timanttia kuin mitä kauden alla ajateltiin. Tässä vaiheessa jättäisin kuitenkin Topin pois ensi kauden sommitelmista.

Tämän kauden pelaajabudjetti tulee olemaan hyvin mielenkiintoista luettavaa. Kauden allahan puhuttiin jopa 1,6 miljoonan pelaajabudjetista mutta ilmeisesti todellisuus on hieman reilu miljoona (vai olisiko lopullinen sitäkään?). Ikäväkseni (tavallaan, ensi kausihan on toisaalta vielä sitä projektia mutta toisaalta jo sellainen milloin pitäisi pystyä haastamaan myös materiaalilta soveltuvin osin) muistin ettei ensi kaudelle tainnut olla tulossa oikein minkäänlaista lisäystä budjettiin (Toivakka tällaista ainakin Länsi-Savossa kertoi avatessaan liigakuvioita joskus kuukausi sitten). Jos näin tosiaan on, on erittäin haastavaa uskoa joukkueen vahvistumiseen ensi kaudeksi muuta kautta kuin nykyisten pelaajien taitotason kasvamisen myötä. Toki päättyvät sopimukset vapauttavat pelimerkkejä hankintoihin, mutta tosiaan osa kustannuksista siirtyy hallintoon ja luonnollisesti osa menee jäljelle jäävien nouseviin palkkioihin (luulisin esimerkiksi H. Koiviston ketjulla olleen melko hyvät neuvotteluasemat marraskuussa), joten jos budjetti pysyy samana, ei vahvistusten palkkaamiseen yksinkertaisesti ole senkään vertaa varaa kuin ensimmäistä joukkuetta kasattaessa. Tähän oikeastaan perustan toiveeni kohotettavista lipunhinnoista, seura tarvitsee rahaa jolla hankkia varmaa iskukykyä itse kasvatettavan tueksi. Tämä silläkin pysyvällä mielipiteelläni että Jukurit ei hanki tähtiä, se tekee niitä.(Tuossa olisi muuten mielestäni ihan ok slogan seuralle käytettäväksi.) Lisäksi jos yleisökeskiarvo on tonnin yli alkuperäisen budjetin (budjetoitu 2800, toteutunut tähän mennessä 3769. Kokonaisyleisömäärä ylittänyt budjetoidun 2700:lla ja kotipelejä on vielä 7 jäljellä), olisi rahaa pakko tulla sisään enemmän kuin sen verran että juuri saadaan nollatulos menojen jälkeen kuitattua ja jos ei tule niin jälleen pyydän mitä nöyrimmin: Nostakaa lipunhintoja. Pistää vaikka ne pari euroa enemmän ja jos ei luotto riitä yleisön "vastikkeettomaan" maksuhaluun niin tarjoaa hallilla ilmaiset kahvit. Sitä ei kovin monella kuitenkaan pakki kestä useampaa mukillista kultakatriinaa illansuussa ja voihan se vielä lisätä pullan/pikkusuolaisen myyntiä.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Jukurit on joutunut laittamaan aika paljon omaa rahaa hallin "päivityksiin" vielä tällä kaudella.
Ravintolaparven laajennus, yhdystunneli raviradalle, näyttötekniikka mm. Noihin ja sekä muihin hankintoihin on uponnut paljon rahaa.
Todella hyvä että katsoja ka. on ollut noin korkea vs. budjetoitu, muuten olisi ollut velkaa aika paljon enemmän tai nuo hommat tekemättä/ hankkimatta.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
@juurihoito kiitos muistutuksesta. Nuo jututhan taisivat tosin kaikki olla jo kesällä, joten vaihtoehtoina käytännössä joko velkaantuminen tai budjetoitua korkeampi yleisö-ka ja hienoa että näistä toteutui jälkimmäinen. Voihan tuohon laskea mukaan myös kokonaan uuden ravintolaparven wanhaa vastapäätä (mikä on varmasti maksanut itsensä takaisin, yllättäen kotijoukkueen hyökkäyskulmassa sijaitseva ravitsemusliike vetää maksavia asiakkaita).
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukurit on joutunut laittamaan aika paljon omaa rahaa hallin "päivityksiin" vielä tällä kaudella.

Ja lisää laittaa ensi kesänä. Halli paranee entisestään. Satsautset poikii varmasti itsensä takaisin ajan kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Uusi aitiorivi?
Lisäaitiot oli vissiin vuorossa 2018, jos ei hyvien myyntilukujen ja ostolupausten vuoksi ole aikaistettu. Kaupungin pään päätyyn sisääntulon yläpuolelle siis. Samassahan tuo kyllä menisi nytkin kesällä areenarakennustyömaan kanssa.

Veikkaisin omaa kunnollista Viikinkiluolaa fanipäätyyn.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Lisäaitiot oli vissiin vuorossa 2018, jos ei hyvien myyntilukujen ja ostolupausten vuoksi ole aikaistettu. Kaupungin pään päätyyn sisääntulon yläpuolelle siis. Samassahan tuo kyllä menisi nytkin kesällä areenarakennustyömaan kanssa.

Veikkaisin omaa kunnollista Viikinkiluolaa fanipäätyyn.
Unohdin kokonaan nuo uudet aitiot vaikka toki niiden tulosta olen ollut tietoinen. (Tai ainakin "varmasta huhusta" että ne tulevat)

Meinaatko että viikinkiluola korvaisi alkuperäisen takasuoran baarin vai tulisi ylätasanteelle lisänä nykyisiin ravitsemustiloihin? Se alkuperäinen kapakka kaipaisi kyllä hieman koristelua, sohvanurkkaus on mukava lisä mutta kyllähän siinä on vielä kokonaisuutena melko kohlo tunnelma. Joku sisustusarkkitehti tekemään vaikka lopputyötä tuohon.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Yksi iso osa on kokonaan uusi sisääntulo ja aulatilat kunhan Mikkeli Areena valmistuu. Käsittääkseni yhteisestä isosta aulasta lankeaa myös maksettavaa Jukureille ellen ole ihan väärässä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
No tuli sentään kaudelta "Savon herruus" jos nyt ei juuri muuta kokemuksen ja alkukauden hyvien tulosten lisäksi tullutkaan.

edit.
Ei ole RD ehkä kuullut mutta vois sinne rankkareille laittaa jonkun muunkin kuin totutut H. Koivisto (siirto rystylle ja nosto joka meni alkukaudesta sisään mutta ekan KooKoo matsin jälkeen... no ei), Nättinen ja Roine. Onhan ne maaleja tehny mutta ei rankkareista (sitä Koivistoa lukuunottamatta). Siellä ois semmonenkii kynämies ku Piitulainen joka nyt on toki flopannu peleissä aika ikävästi mut kyllä se ainakii ajoittain on osannu kynäillä ja mestisaikoina oli suoraan sanottuna tyly ratkoja rankuilla.

Tai ei tarvii, vittuuko niillä pisteillä harkkakaudella.
 
Viimeksi muokattu:

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Miltähän peli näytti Kalpaa vastaan? Harmillisesti karkasi kolme pistettä jäähyilyyn. Sport otti kaksi pinnaa ja KooKoo jäi ilman. Vielä on sauma sääleihin!
 
Mitähän helvettiä mahtoi tänään tapahtua Jukureiden 3-1-maalin jälkeen? Sen jälkeen sekosi Jukureiden peli täysin, kolme helvetin typerää jäähyä ja lahjoitettiin peli vastustajalle.

Näillä esityksillä kyllä rantalomat kutsuvat pleijarien sijaan reilun kuukauden päästä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Miltähän peli näytti Kalpaa vastaan? Harmillisesti karkasi kolme pistettä jäähyilyyn. Sport otti kaksi pinnaa ja KooKoo jäi ilman. Vielä on sauma sääleihin!

1-3 johdon jälkeistä sekoilua jos ei lasketa, niin hyvää peliä Jukurit pelasi. Ei tuossa suurempaa hätää ollut tuota mainittua tuokiota lukuunottamatta. Taisi tulla ripaus liikaa intoa, kun päästiin kahden maalin johtoon ja pelisapluuna unohtui. 2-3 maalin jälkeen olisi ollut aikalisän ja rauhoittumisen paikka. Siinä oli pari yli-innokkaan yrittämisen takia tullutta jäähyn paikkaa jo aikaisemminkin.

Piste positiivista, vaikka enemmänkin olisi ollut tarjolla. Henrik Koiviston 1+1.. voisiko sanoa, että vihdoinkin. Jos se siitä taas aukeaisi, vaikka maali tulikin melkoisen flipperin kautta (ylärimasta Kilpeläisen selkään ja siitä pompuilla maaliin). Ritamäki, Budish ja ajoittain Nättinen ansaitsevat maininnan. Nättisellä oli paikka laittaa peli poikki jo varsinaisen lopulla, mutta läheltä käymistä ei lasketa vieläkään. Topi-Jopi akseli toimii suht hyvin, ja Piitulainen säestää ihan mainiosta. Suhoselta komea tasoitusmaali viivasta, näitä lisää. Rajaniemeltä taas hyvä peli ja pari todellista ryöstöä.

Ei tässä vielä olla mitään menetetty. Kymppisija on täysin mahdollinen vieläkin.
 

Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Sori nyt vaan kun näin huutelen vieraisiin pöytiin mutta kyllä tunnen syvää sympatiaa Jukureita kohtaan. IFK ei missään tapauksessa ansainnut voittoa ja niin vain se paskasakki sen vei. Inhottavaa tällainen että rosvojoukko vie pisteet.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Hyvä peli jätkät, ei hävitty kuin yhdellä maalilla! Eväät on syöty ja muroihin kustaan joka pelissä.
Huonotasoisin liigapeli, mitä olen ikinä katsonut. Mutta hei, kaikki pelaa eiks niin!

Vieläkö jollain on pokkaa selittää mustaa valkoiseksi?
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Hyvä peli jätkät, ei hävitty kuin yhdellä maalilla! Eväät on syöty ja muroihin kustaan joka pelissä.
Huonotasoisin liigapeli, mitä olen ikinä katsonut. Mutta hei, kaikki pelaa eiks niin!

Vieläkö jollain on pokkaa selittää mustaa valkoiseksi?
Eläs ny, kyllä kolmannella isolla yv:llä samaan erään ois ehkä saatu jo maalipaikka rakennettua.

No joo eipä tuosta kannata sen enempiä sanoa, eväät syötiin silloin loppuvuodesta ja loppukausi jännätään saadaanko vältettyä viimeinen sija. Tekemisen taso kyllä povaa aika vahvasti sitä viidettätoista paikkaa. YV olisi kyllä sellainen mitä voisivat ensi kesänä harjoitella, jos sais 10 minuutilla myös sinne vastustajan päätyyn maalipaikkoja (siis jopa rakennettua, kyllähän siinä ensimmäisen alkuun Ritamäelle pompahti kiekko ja pääsi vastakkain veskan kanssa).
 

HockeySpirit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kyllähän tässä katsojana turhautuu kun ei saada enää edes maalipaikkoja luotua vaan hyökkäyspeli on näennäistä kulmissa pyörimistä. Kai tämä on se taso, jollaista tuon budjetin joukkueelta voi odottaakin
 

Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Jos oli Jukureille tänään tärkeät pisteet, niin HIFK pelasi tänään vielä suuremmista asioista. Hifkin budjetti, rosteri ja ennakko-odotukset.. Valmentajan vaihto olisi todennäköisesti tapahtunut tämän pelin jälkeen, jos olisivat hävinneet. Ja kaikki tämä sen jälkeen, kun reilu kuukausi sitten oli tehty soppari jatkosta. Häpeän määrä olisi ollut sitä luokkaa, ettei sitä ehkä näillä leveysasteilla ymmärretä. Maalin tappio näistä lähtökohdista kertoo siitä, että Jukurit ovat olleet ja ovat edelleen vahva liigajoukkue.

Jukurit ei edelleenkään ole hävinnyt kuin yhden pelin rökäleenä. Edelleenkin on mahdollisuudet pleijareihin. Peliä ei ole vielä pelattu.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kiva huomata ainakin se, ettei täällä enää viitsitä höpistä maalinteon tehokkuudesta tai sen puutteesta. Ongelman iso kuva on muualla, ja tänään se kulminoitui mukavasti.

Ylivoiman rakenne oli säälittävän paska. Se tulee antaa anteeksi, joskus rakenteet suhteessa vastustajaan ovat väärät.

Ylivoiman rakenne oli kuitenkin säälittävän paska senkin jälkeen, kun kävi ilmi, ettei se tuota mitään. Sen anteeksiantaminen on jo eri asia. Katsoin tarkoin silmin, hyvin tarkasti ja odotuksella, mitä Dufva muutti. Ensimmäisen ison YV:n loppupuolella tehtiin (joko valmentajajohtoisesti tai viisikon kesken sopien) pieni muutos hakuun. Oikea siipimies kävi tekemässä pienen venytyksen ja tila yritettiin saada vasemmalta laidalta. Laituri ja sentteri jäivät alemmas vasemmalle laidalle, johon pyrittiin pelaamaan ristipisto tai sitten yritettiin pelata keskelle leikkaavalle sentterille. Toinen muutos oli, kun toisen ison YV:n alussa (jälleen joko valmentajajohtoisesti tai viisikon toimesta) aktivoitettiin viisikkoa väkisin ja ilmeisesti päätettiin saada mahdollisimman pikaisesti kiekko kohti maalia. Lopputulos heikko. Näiden lisäksi tehtiin pari muutosta YV-ketjuissa ynnä pelaajien paikoissa. Mitään muita viisikkotason muutoksia ei kertakaikkiaan nähty. Täysin organisoimattomiin YV:n hakuun ja kuviopeliin ei tehty taktisia muutoksia. Ja niitä olisi todellakin voinut (pitänyt) tehdä, sen pitemmin omia näkemyksiä selostamatta.

Surkea epäonnistuminen erityisesti Risto Dufvalta apureineen.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Missä on vastuunkantajat joukkueesta? Kolmannen erän parhaat paikat osuivat alivoimaisena pelanneen HIFK:n pelaajiille! Osuvasti päävalmentaja Dufva kehui omiensa peli-ilmettä Länkkärin mukaan!? Tämä tarina ei kanna pitkälle, mutta tarina jatkuu, jatkuu
 

Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Yksi paha aukko Jukurien hyökkäyspelissä, mikä paistaa silmään peli toisensa jälkeen - vastustajan maalin edessä ei ole Jukureita pistämässä sisään ohjureita tai reboundeja. Monesti kun laukaus lähtee, kiekko kimpoaa veskarin suojuksista maalintekosektorille, mutta eipä siellä juuri koskaan ole sinikeltaisia laittamassa jatkotilanteista verkkoon. Todella usein Jukurien koko viisikko on epätasapainoisesti samalla puolella kenttää, tai ainakin niin, että iso lohko sieltä reboundin suunnalta on täysin tyhjänä. Maalineduspelin luulisi olevan hyökkäyspelaamisessa suht tärkeä asia?
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Yksi paha aukko Jukurien hyökkäyspelissä, mikä paistaa silmään peli toisensa jälkeen - vastustajan maalin edessä ei ole Jukureita pistämässä sisään ohjureita tai reboundeja. Monesti kun laukaus lähtee, kiekko kimpoaa veskarin suojuksista maalintekosektorille, mutta eipä siellä juuri koskaan ole sinikeltaisia laittamassa jatkotilanteista verkkoon. Todella usein Jukurien koko viisikko on epätasapainoisesti samalla puolella kenttää, tai ainakin niin, että iso lohko sieltä reboundin suunnalta on täysin tyhjänä. Maalineduspelin luulisi olevan hyökkäyspelaamisessa suht tärkeä asia?
Tänään toisella(?) 5 minuutin yv:llä tuli katsottua että olisi jättänyt kerrankin yhen ukon kauemmas kun reboundin tullessä 3 sinipaitaista oli kiekon ja maalivahdin välillä eli tekemässä ensimmäiseen vetoon kyllä maskia mutta reboundiin iskijät oli sitten molemmat viivalla. Toisaalta kerrankin oli ylivoima maalin edustalla.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Yksi paha aukko Jukurien hyökkäyspelissä, mikä paistaa silmään peli toisensa jälkeen - vastustajan maalin edessä ei ole Jukureita pistämässä sisään ohjureita tai reboundeja. Monesti kun laukaus lähtee, kiekko kimpoaa veskarin suojuksista maalintekosektorille, mutta eipä siellä juuri koskaan ole sinikeltaisia laittamassa jatkotilanteista verkkoon. Todella usein Jukurien koko viisikko on epätasapainoisesti samalla puolella kenttää, tai ainakin niin, että iso lohko sieltä reboundin suunnalta on täysin tyhjänä. Maalineduspelin luulisi olevan hyökkäyspelaamisessa suht tärkeä asia?
Asia on juuri kuten sanot, mutta ylipäätään HAHPissa ei ole selkeää, organisoitua pelitapaa. Kenttätasapaino (sen puuttuminen) ja erityisesti ns. kolmannen pelaajan (käytännössä usein maalin edessä operoiva sentteri) huono sijoittuminen ovat pahoja ongelmia, jotka olen pistänyt merkille.

Kuitenkin tässä paistaa sellainen iso ongelma, ettei Dufva ole tarpeeksi miettinyt, miten tuolla HAHP-pelikirjalla meinataan maalipaikat luoda ylipäätäänkään. Edellinen valmentaja piti sapluunan omissa käsissään, määräsi pitkälti miten hyökkäysalueella pelataan ja maalipaikat luotiin tietyllä määrätyllä sapluunalla. Nyt ollaan tultu tilanteeseen, jossa edellisen valmentajan HAHP-pelikirja on jo sulanut selkäytimistä ja Dufvan epäorganisoitu (ja siksi vääjäämättäkin yksilötaitoon nojaava) hyökkäysalueen pelaamisen ajattelu on ottanut vallan - joukkueessa, jossa yksilötaitoa ei ole.

Edellisten vuosien Jukurit olisi tasonsa puolesta aivan hyvin voinut pelata kulmapeliä siten, kuten junnuissa tuonne B-ikään asti pelataan: antakaa luovuutenne näkyä jne. No, edellinen valmentaja halusi peluuttaa omaa tarkoin organisoitua HAHPiaan. Tällä kaudella Jukurien olisi otettava kaikki mahdollinen hyöty viisikon tuesta, kun yksilötasolla ei juurikaan juhlita. Mitä tekee tää meidän messias? Puolustuksessa vedetään puhdasta miesvartiointia, kulmapelissä ei ole minkäänlaista yhdessä sovittua rakennetta tai prioriteetteja, joiden mukaan maalipaikat yritetään tuottaa..

Vittu sentään, sanon minä. Pahin pelkoni ennen kautta oli, että Lukossa keskinkertaista jääkiekkoa peluuttanut Dufva jatkaisi samoilla pelimerkeillä Jukureissakin. Vaadin täysimääräistä Meidän peliä ja ilahduin kun sitä sain, mutta nyt on silläkin rintamalla tapahtunut taantumus. Hyvä pelin rytmittäminen ja sitä kautta tuotetut suorat ylivoimahyökkäykset kantoivat alkukaudella, enää eivät. Tämän vahvuuden poistuminen on paljastanut luurangon, joka on kuin suoraan Dufvan vaatekaapista varastettu.

Enempää en tätä asiaa aio edes kommentoida. "Tarina jatkuu!", kuten Eero "tarina jatkuu" Tuominen sen muotoilisi. Tarina jatkuu. Jatkuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös