Jukurifanien toiminta peleissä

  • 18 539
  • 58

Banys

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jugurit
Niin no, mielestänihän täällä ei kukaan ole halunnut saada kaikkien joukkoeiden kannatusta yhteen muottiin, vaan "rakentavassa" hengessä saada kehitystä ym aikaan.
Aloitusviestein tarkoitushan ei ollut mikään uhoamismeininki ja saada kaikkia ryhmiä samaan muottiin, vaan saada rakentavaa keskustelua aikaan ilman henk. kohtaisuuksiin menoa.

Rumpujen käytöstä olen samaa mieltä, monen tännekin kirjoittaneen kanssa, että rumpuja ei pitäisi käyttää jo edellämainituista syistä, eli hiljaisempi "huuto/kannustus" häviää täysin siihen rummun paukkeeseen.
Ja mikä on hirveämpää kuunneltavaa kun "rumpalin" rytmi ei pysy 10 sekuntia kauempaa samana vaan alkaa tulee epätahtia ja muuta epätoivoisuutta mukaan.
Sähän puhut jo omassa viestissäsi ihan ristiin? Sanot, että antaa kannattaa miten haluaa, mutta kuitenkin kiellät rummut? Jos jotkut haluavat kannustaa rumpujen kanssa, niin tehkööt näin. Omasta mielestäni se ei ole paras tyyli, muttei kaikista huonoinkaan. Muutaman hengen faniryhmän taputukset eivät ole maailman kantavimpia ja niiden huutojen väliin on rumpu esimerkiksi ihan hyvä vaihtoehto. Antaa kuitenkin jokaisen tehdä sitä omaa juttuaan, oli se sambaa, rumpuja, taputusta, lauluja tai vaikka pelkkää lipun heilutusta, parhaalta se näyttää kun sitä tehdään tosissaan eikä toisia ryhmiä matkien.

Itse en kuitenkaan ole tämän fanikulttuurin harrastaja, vaan jätän asian niille, jotka haluavat itsensä laittaa "likoon" tuohon touhuun. Naurattaa kuitenkin, kun monesta faniryhmästä löytyy henkilöitä, jotka ovat olleet piireissä mukana sen kauden tai kaksi ja pitävät itseään kovimpina jääkiekkotietäjinä. Yleensähän suurin osa onneksi noista kuitenkin haihtuu taas pois jäähallista vuoden parin päästä.

Alkaa muuten mennä pahasti ohi Jukureiden kannatuksesta tämä ketju. Mielestäni olisikin hyvä jatkaa Mestiksen alaisuudessa keskustelua kaikesta fanitoiminnasta.
 
Suosikkijoukkue
OJ, Kouvolan Edustuskiekko ry, The Villans
Sähän puhut jo omassa viestissäsi ihan ristiin? Sanot, että antaa kannattaa miten haluaa, mutta kuitenkin kiellät rummut? Jos jotkut haluavat kannustaa rumpujen kanssa, niin tehkööt näin.
...

Alkaa muuten mennä pahasti ohi Jukureiden kannatuksesta tämä ketju. Mielestäni olisikin hyvä jatkaa Mestiksen alaisuudessa keskustelua kaikesta fanitoiminnasta.


Enhän minä ketään käskenyt jättämään rumpuja pois, ilmaisin vain oman mielipiteeni asiasta, se ei liene kiellettyä? (ei tarvi vastata tiedän itsekkin).
Mahdollisesti myös ymmärsit jo edelläolevista viesteistä, ettei tarkoitukseni ole missään vaiheessa ollut pistää kaikkia samaan lokeroon.


Alkaa menemään vähä liiallisesti kahdenkeskiseksi jauhamiseksi, joten lopetellaan tähän. Ja tuo ketjun otsikosta poikkeavaa jauhamista voi suorittaa toisessa ketjussa.
 

Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Juu, itse olen vuosien ajan Jukurien faniporukan toimintaa läheltä seurannut, ja yksi asia on noussut aina yli muiden: heivatkaa se rumpu sieltä hittoon, jos sitä ei osata soittaa. Ikinä ei ole rumpali samassa rytmissä yhtään minkään muun kanssa, ja enemmän se epärytminen rumpalointi sotkee kuin luo tunnelmaa. Kammottavaa kuunneltavaa, jonka soisi loppuvan mieluusti ennemmin kuin myöhemmin. Aikoinaan Suomi-Sarjan aikaan Jukurien matseissa kävi erittäin osaava rumpuporukka, jotka oikeasti SOITTIVAT rytmipelejään, eivätkä vain takoneet miten sattuu kuin juopuneet sorsat.

Ehkä vähän kovaa tekstiä, mutta kovaa se on kun on joutunut tuota rumpalointia sietämään.
 

Thomasson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Viime otteluissa on ollut hieman vaisua. Aivan hallin keskiosassa lauantain ottelua seuranneena täytyy sanoa, että Jokipoikien fanit veivät viime koitoksessa päätykatsomoa puhtaasti kuusi - ellei jopa seitsemän - muna.

Rummun käyttö ei tunnu olevan enää suurin ongelma. Porukka ei vain innostu oikein lähtemään huutoihin mukaan. Tähän on vaikea keksiä mitään yksittäistä lääkettä, mutta enemmän innostusta saataisiin varmasti monipuolistamalla kannatusta. Nyt on ollut lähinnä pari yksittäistä huutoa, joita on jauhettu puhki.

Alkukauden KooKoo-ottelu oli mielestäni päädyltä kauden paras esitys, ja KooKoo-faneiltakin satoi kehuja. Tällöinhän vedettiin kehiin mukaan muutamia peruslauluja, joihin jokaisen oli helppo lähteä mukaan. Näitä pitäisi vain toistaa jatkossakin ja samalla kehitellä rinnalle uusia. Itselläni fanitoiminta jää nykyisin valitettavasti tietyistä syistä vähemmälle, mutta toivoisin, että porukka järjestäisi jonkinlaisia laulutalkoita. Kotona voitaisiin pähkäillä kukin tahollaan omannäköisiä lauluja, joita sitten isolla porukalla jossain erikseen harjoiteltaisiin. Siellä on kuitenkin tietty perusryhmä, joka on pelistä toiseen mukana, eikä yhteisen laulutilaisuuden osallistumisen luulisi tuottavan näille ihmisille ongelmia. Tilaisuudenhan voisi järjestää joko ennen jotain peliä tai sitten puhtaasti erillisenä ajankohtana.

Vierasmatkojen paluureissulla usein takaosastossa laulu raikaa, mutta ajoitusta tulisi ehdottomasti saada aikaisemmaksi. Kisakunto tulisi rakentaa hieman yleistä ajankohtaa aiemmaksi, jo itse otteluun. Siellä on kuitenkin porukka, jolta lauluideoita irtoaa, ainakin niin kutsutussa kisakunnossa, joten jos tämä ryhmä saataisiin nikkaroimaan peleihin Jukuri-aiheisia lauluja, tiedä missä sitä oltaisiin. Joku SarvisClubin puuhahenkilö voisi ottaa tehtäväkseen hoitaa tämänkaltaista tilaisuutta, sillä kysyntää sille olisi. Laulunveistelijöitä löytyisi varmasti, koska niitä on löytynyt tähänkin asti. Ja laulut pitäisi tilaisuudessa omaksua siten, että niitä myös peleissä käytettäisiin.
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Juu toi rumpujen käyttö oli hyvää edellisessä pelissä. En ole kunnolla nähnyt nyt viime aikoina kotipelejä joten niistä en osaa sanoa. Pätkiä olen vain nähnyt ja niissä ei valitettavasti ole kuullut huudot toiseen päähän. Lauantaisessakin matsissa oli vielä ihan pelin alussa todella vähän porukkaa, eikö kaikki voisi tulla huutamaan hyvissä ajoin ennen peliä?

Vieraspeleissä on ollut parempi kannustus kuin kotipeleissä. Toivottavasti saataisiin sama huuto kotipeleihinkin. KooKoo pelissä on ollut tän kauden paras kannatus, semmoinen joka peliin.
 

PieceOfCake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP
Porukka ei vain innostu oikein lähtemään huutoihin mukaan. Tähän on vaikea keksiä mitään yksittäistä lääkettä, mutta enemmän innostusta saataisiin varmasti monipuolistamalla kannatusta. Nyt on ollut lähinnä pari yksittäistä huutoa, joita on jauhettu puhki.

Nyt osuit, Thomasson hyvä, niin sanotusti naulan kantaan.

En sitten tiedä, onko sarvisclubilaisilla kiinnostusta edes uudistaa kannatustaan millään tavalla. Jos minun mielipidettäni kysyttäisiin, kannustaisin ainakin mieluummin erilaisilla lauluilla, kuin esimerkiksi huutamalla Jukurit- tai maali-sanaa sata kertaa putkeen. En sitten tiedä, kiikastaako homma kiinnostuksen puutteesta kannatuksen uudistamiseen (eli porukka on tyytyväinen tällä hetkellä vallalla olevaan kannatustyyliin), vai uudistuksen alkuunpanevan voiman puuttumisesta. Kenties molemmista.
 

Ju-ku-rit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit!SM-liigassa Kärpät.
Oikeassa olette .
Kerron nyt vielä kerran sen , että lauluharjoituksia yritettiin jo kerran , ja paikalla oli kolme ihmistä.
Ei siinä oikein laulu raikanut:(

Olen samaa mieltä , että KooKoo-pelissä oli sellainen kannatus , jota kaipaamme varmasti kaikki tulevaisuudessakin.
Liekö syynä ollut se , kun oli se sählymatsi voitto takana ja saatiin siitä uutta potkua kannustukseen.
Nythän on lauantaina mahdollista uusia tuo.
Sähly on Ruutanoita vastaan , ja sen jälkeen itse kiekkopeli.Kaikki vaan mukaan hoilaamaan.

Itse huudan pelissä aina.Oltiin tappiolla tai voitossa kiinni , se ei vaikuta.
Mutta toivoisin kovasti niitä kovaäänisiä miehiä mukaan.
Ei siellä neljän viiden ihmisen voimalla saada kummoista aikaan , naisia vielä aika moni.

Toinen asia jota peräänkuulutan edelleenkin on se , että huutajat olisi yhdessä kasassa.
Joukossahan "tyhmyys" tiivistyy , ja luulen että tässä pätee sama.
Lisäksi olisi ihan mukavaa jos porukka olisi paikallaan aina ennenkuin erä alkaa , eikä viiden minuutin päästä,niinkuin monesti käy.

Toki varmaan innottumuus kannustamiseen johtuu hiukan myös sarjataulukosta.
On totuttu voittamaan vuodesta toiseen , ja nyt ollaan huuli pyöreenä kannustamatta ,kun voittoja ei satele.
Noin ei saisi olla , mutta niin se vaan on.

Se että meillä ei olisi halua uudistaa kannustusta , en allekirjoita.Tahtoa on mutta eväät on jotenkin vähissä.
Sekin hieman sotkee kun lukee "kehuja"tavastamme kannustaa.
Milloin on oltava rummut , milloin ei.
Joku haluaa huutaa :"Maali ,maali." Joku taas ei voi sietää sitä huutoa.
Siitä olen kuitenkin varma , että yksittäiset "hattuilut" pelaajille eivät joukkuetta auta.
On tosi typerää alkaa sättiä omia , ja ei se jatkuva tuomarin haukkuminenkaan niin kovin viisasta ole.Nuo olisi karsittava pois.

No näihin kaikkiin olisi hyvä lääke ne harjoitukset , ja yritän viedä tuota asiaa eteenpäin.
Lauantaina täysi höyry päälle , ja Jukurit voittoon laulaen ja huutaen.

ps.ja ihan kivaa olisi jos siellä sivukatsomoissakin jotain tapahtuisi,vaikka taputettaisiin.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Toki varmaan innottumuus kannustamiseen johtuu hiukan myös sarjataulukosta.
On totuttu voittamaan vuodesta toiseen , ja nyt ollaan huuli pyöreenä kannustamatta ,kun voittoja ei satele.
Noin ei saisi olla , mutta niin se vaan on.
Aamen, Mikkeliläinen urheiluyleisökulttuuri on juuri tällaista, ja ollut sitä pitkään ja lajista huolimatta. Eikä sitä "luontoa" niin vaan mikään muuta vaikka yritys on hyväkin. Eikä Mikkeli varmasti ainut kaupunki Suomessa ole, missä näin on asiat.

Ensin kaikilla oli kivaa ja laulu raikasi mutta nyt tuloksellisesti kuivemman kauden jälkeen siellä päädyssä huutavat vain ne joita oikeasti kiinnostaa. Muut ovat hiljaa ja vuoden päästä heitä tuskin enää näkyykään siellä katsomossa.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Kaivetaanpas arkistosta ylös tämä ketju, kun seuraava ehkä liippaa tätä eniten.

Törmäsin netissä tällaiseen:

Jukurien perustettavan faniryhmän ilmoitus.

Mielenkiintoista. Kuulopuheiden mukaan maineikas Sarvis Club on kuihtunut parin hengen sisäpiirikerhoksi. Törmäsin jopa adressiin, jossa vaadittiin koko lafkan lakkauttamista. Nyt näköjään Mikkelin fanitoiminnassa ovat puhaltamassa uudet tuulet. Suoraan sanoen täältä käsin vikuttaa siltä, että kaikki muutokset, mitkä Mikkelissä liittyvät katsojiin ja fanihommaan ovat tässä vaiheessa hyvästä.

Onko paikallisilla lisätietoja tästä uuden faniryhmän toiminnasta? Ja onko Sarvis Club todella niin alamaissa kuin väitetään?
 
Jaahas. Toinen yritys Mikkelissä näköjään jo pistää kilpaileva faniporukka pystyyn.. saapa nähdä jääkö yhtä tyngäksi yritykseksi kuin edellisen?

Ja vielä ihan Ultras-titteli otettu käyttöön, joten mielenkiinnolla seurataan pystyykö ryhmä noudattamaan Ultrasien-"koodistoa." Ja jos kerran Sporttia vastaan on tämän porukan aloitusmatsi, niin nähdäänkö myllyjä myös katsomossa? Liveseuranta vaan pystyyn.
 

FireHawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit, Anaheim Ducks
En nyt osannut päättää meneekö tämä tuonne mediapuolelle vai tänne fanikeskusteluun, mutta kun faneista kirjoitetaan ni menköön sit tänne.

Tämän päivän Ilta-Sanomien urheiluliitteessä oli Tuomas Mannisen kolumni, jossa hän kertoo kokemuksia muutama viikko sitten Vantaalla pelatusta KiVa-Jukurit -matsista. Itse matsista Manninen ei pahemmin kirjoita, mutta muutamasta Jukurifanista kylläkin.
Kannattaa kaivaa lehti jostain ja lukasta tuo kolumi jos ei sitä vielä ole tehnyt.
Komiaa!
 

Gameson

Jäsen
Jotenkin tuntuu, että tämäkin yritys jää torsoksi. Mikkelistä tuskin löytyy riittävästi jäseniä tuohon ryhmään, joukkue ei kiinnosta joten katsojiakaan ei tarpeeksi löydy, saatika sitten semmoisia, jotka uskaltaisivat hallilla suutaan avata. Allekirjoittaneella ainakin on alkanut kiinnostus laskemaan, kun SaiPasta sun muualta raahataan omien junnujen tielle pelaajia. Kyllä normaalissa runkosarjamatsissa katsoo ennemmin miten oma lupaava junnu pärjää, kun jotain SaiPan jämäpelaajaa.
 
Jukurit Ultras. Olisi nyt edes keksineet jotain omaa, eikä apinoineet vaasalaisilta.
No, totuuden nimissä toivon ja uskon, että tuo yritys ei saa tuulta alleen.
 
Ilmeisesti Ultras-kulttuuri sinulle ei ole tuttu. Nimi Ultras ei todellakaan tule mistään Vaasasta. Ohessa artikkeli mikä tiivistää Ultras-kulttuurin tekstimuodossa:

Ultras - Wikipedia, the free encyclopedia

Tiesin kyllä, että Ultras-kulttuuri ei tule Vaasasta, mutta tuntematonta aluetta se itselleni kyllä on muuten.

Ensin Underground Army, vaikka Vaasasta löytyi jo Red Army ja nyt tämä Ultras-kuvio, joka on myös käytössä Vaasan suunnalla.
Tarkoitin siis vain, että kyseinen nimitys on käytössä samassa sarjassa pelaavan joukkueen faniryhmällä, joten itse olisin keksinyt jotain omaa. Toki jokainen tekee tyylillään ja niin edelleen.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Kävisikö nimeksi Mikkelin Raiskaajat?

Sillä sitä se toiminta todennäkösesti tulee Ultras-sanalle olemaan, jos vanhat merkit paikkansa pitävät ja jo avauksessa puhutaan ultras-sanan yhtydessä "fanikerhosta".

Vähä niin kuin että: "Moro, me ollaan heavy metal -bändi Uniklubi"
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Pistetääs tänne mitä tuosta Jukurit Ultrasista tuli kirjoteltua Jukurien palstalle:
Wiljami kirjoitti:
Alkavat vaikuttaa jo maailmanlopun ennustajilta. Yks loppu kun pettää, niin aina on uus tulossa. Tossa toki laitettu sentään päivämäärä että tietää minkä jälkeen tästä porukasta ei tarvitse kuulle enempää (tai voishan ne yllättää positiivisesti ja oikeesti saada uutta innokasta väkee hallille, mutta aika vahva on epäilys).

Toi on muuten ihan aiheellinen kysymys että minkä takia siellä on kuva Sarvisclubista ja onkohan ko. kuvan käytölle kysytty edes lupaa (kuvan oikeudet käsittääkseni Jukurit OY:lla ja vähän erikoista käyttää kuvaa, jossa "kilpaileva" faniryhmä).

Ja minkä takia Ultras? Onko tää vaan hienon kuuloinen termi, vai onko ryhmän perustajalla oikeasti tavoitteena saada aikaan joku puolirikollinen organisaatio, jolle itse pelitapahtuman päätarkoitus on saada myllyt vastustajan (tai tarvittaessa omienkin jos eivät ole samaa mieltä) fanien kanssa? En juuri kauheasti himoitse Mikkeliin esim. näitä Vaasan Ultra 06 tyyppejä, niin miksi tahtoisin jotain kotoperäisiä vastaavia hallille?

(tuo kuva, josta maininta löytyy Jukurit Ultrasien facebook sivulta)

Tuohon lisäksi, että mistä nämä aikovat oikein jäsenpohjansa haalia. Ainoa nopeasti mieleen tuleva potentiaalinen ryhmä, mikä olisi tällaiseen soveltunut, olisi ollut (luojan kiitos jo aikoja sitten kadonneet) skinheadit, mutta niitäkään klaneja ei tosiaan enää pahemmin katukuvassa näy. Toki tämä kaikki spekulointi lähtee siitä, että ryhmän perustaja tietää mitä tuolla termillä tarkoitetaan ja pyrkii tosiaan tarkoitusta vastaavan ryhmän perustamaan.

Tällä kertaa kyllä positiivista tuo päivämäärä, tietääpähän milloin näitä uusia faneja pitäisi hallilla olla.
 

makke246

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Ensin Underground army ja nyt pompattiin jo Ultraseiksi.
Onkos tuo underground army niin maanalainen ettei heitä ole vieläkään näkynyt?
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

emz1

Jäsen
Mielenkiintoista. Kuulopuheiden mukaan maineikas Sarvis Club on kuihtunut parin hengen sisäpiirikerhoksi. Törmäsin jopa adressiin, jossa vaadittiin koko lafkan lakkauttamista.

Selkeä sukupolvenvaihdoshan tässä kannattajakulttuurissa on tapahtunut 2000-luvulla. Se vain että Sarvisclub on jäänyt sinne 2000-luvun alkuun ja tuntuu että siellä ei ole edes halua muuttaa toimintaa siihen suuntaan että se edistäisi kannattajakulttuuria suuremmaksi Mikkelissä. Halutaanko siellä? Kaken, Peran ja Maunon kanssa on mukava viettää iltaa huutamalla MAALI JUKURIT MAALI JUKURIT ja ottaa ehkäpä muutama huurteinen kylkeen ja mennä kotiin lämmittämään sauna.

En tiedä kuinka todesta nämä Facebook groupit ym. pitäisi ottaa mutta varmasti Mikkelistäkin löytyy ihmisiä jotka haluaisivat muuttaa tuota hallin tunnelmaa toiseen suuntaan ja vanha Sarvisclub koetaan jarruttavana tekijänä tässä koska he eivät halua samaistua tuon porukan toimintaan, mutta toisaalta vaikeata sitä omaa juttua on lähteä rakentamaan Mikkelin kokoisella paikkakunnalla tekemättä yhteistyötä virallisen yhdistyksen kanssa. Esimerkkitapauksia tästä löytyy SM-Liigan puoleltakin.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Jätkillähän on asialliset riimit. Mulle passaa että halliin tulee lisää eloa (tai tulis ees niitä eläjiä) et ei siinä minkää vaikka tulisvat (mielellään useemman kaverin kanssa) riimittelemään Kalevankankaallekkin. Tosin ilmeisesti kyseessä ainoastaan etä-fanit, eli ei olla ihan heti kotosalla näkemässä näiden hyökyä.

Minkäs takia tuolla Mannisella on muuten päällä Jukurien vanha pelipaita?
 

emz1

Jäsen
Tosin ilmeisesti kyseessä ainoastaan etä-fanit, eli ei olla ihan heti kotosalla näkemässä näiden hyökyä.
Päätä en lyö pantiksi mutta käsittääkseni tämä laulu on Mikkelin Aalto-yliopistosta lähtöisin ja mahdollisesti kyseiset kaverukset ovat vain joululoman vietossa pääkaupunkiseudulla tai sitten vaihtoehtoisesti laululla on pidemmät perinteet ja ovat entisiä omat opintonsa jo täällä hoitaneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös