Eipä juuri nappaa keväthöntsien jämämitalit, ne kun saa melkein pelaamattakin. Olympiapronssi ja yksi maailmanmestaruus on jo oikein hyvä työnäyte. Toinen mestaruuskaan ei tosin Aravirran olympiahopeaa ja -pronssia sivuuta ja World Cup -hopeakin nostaa Summasen korkeammalle.
Aravirran olympiahopea...
Se, että saa Suomen voittamaan arvokisafinaalin, vieläpä Ruotsia vastaan, vieläpä tappioasemasta, on mielestäni sen luokan suoritus, että menee helposti kaikkien aikojen mj-koutsiksi. Oli se arvokisa sitten mikä tahansa. Siitä on varmasti kaikki samaa mieltä, että urheilullisesti kovempi suoritus on ottaa olympiamitali, mutta noissa finaaleissa Suomen henkinen taakka alkoi olla sitä luokkaa, että sen kirouksen murtamisesta annan suuren kunnian Jaloselle.
Toki aina voidaan jossitella valmentajan roolista yksittäisessä pelissä, mutta pakkohan sitä kunniaa on antaa kun tappioista kaikki sonta menee kuitenkin aina sinne.
EDIT: Sanotaan nyt vielä se tuohon Johanneksen alempaan kommenttiin, että mulle henkilökohtaisesti on aivan sama paljonko mitaleja tulee, jos tulee mestaruus. Suomella on siinä määrin muita mitaleita, että eivät ne hirveästi lämmitä muuta kuin olympialaisista. Eli jos on vaikka neljät kisat, niin otan koska tahansa 1/4 mitalia jos se on kultaa, kuin vaikka 4/4 hopeaa tai pronssia. Jokaisella toki omat kriteerinsä.
Ja loppukaneettina vielä sekin, että vaikka JJ on tuolla mestaruudellaan saanut multa paljon glooria, niin se on fakta, että nyt on viimeistään aika lähteä. Juurikin joku tuollainen neljän arvokisan setti pitäisi olla ehdoton maksimi per pääkoutsi. En nyt äkkiseltään muista ketään, jolla olisi suoritustaso parantunut loppusuoralla, vaan kyllä tämä burnout on todistettu joka kerta. Okei, EW:lta hyvä lopetus MM-hopeaan, mutta noin yleisesti. Ja Erkastakin voidaan sanoa, että hän lähti ajoissa kun juurikin ne neljät kisat.