Jukka Hirsimäki – nero vai nahjus?

  • 70 878
  • 328

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Eikös Mika Niemisen ja Robert Nordmarkin palkkoja/siirtokorvauksia kierrätetty ainakin?

Edit: Löytyi linkki:

Rauman Lukon kahdelle johtajalle tuomiot - Muut lajit - Muut lajit - Sport - MTV.fi

Eli Mokka ei saanut mitään, Laiholle naurettavat sakot ja Nordmanille rapsahti sitten vähän enemmän. Mutta aika pientä verrattuna nykypäivän tuomioihin. Ylimääräisen nuuskapurkin smuglaamisestakin saa enemmän.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Helmisen ja Malmön välinen sopimus taisi olla alkusykäys näiden tapausten tutkimukseen. Ässien kohdalla Otevrellin vakuutuksen perusteena ollut palkka taisi kiinnittää viranomaisten huomion. Kyse oli maan tavasta, "pimulaista" käytettiin hyvin yleisesti urheilussa. Kivelän Antero taisi jopa periä pimeitä saataviaan Kalajoen konkurssipesältä.
 
Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Oikein muistat. Raumalaiset jaksoivat vittuilla Ässien sotkuista, kun omat olivat saaneet tuomion jo ennen internetin aikaa.
Tapaus sai yllättävän pientä julkisuusarvoa. Kai se kertoo siitä, että Ässien toiminta kiinnostaa valtakunnallisesti ja Lukon toiminta ei juuri ketään.
 
Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Suurinpiirtein. Täytyy nyt muistaa, että myös jälkimmäisessä lainauksessa on kyse minun uskosta, kuulluista tarinoista. Eli jos et luota minun tarinaan ensimmäisen lainaksen kohdalla, miten voit luottaa toisen kohdalla?

Täytyy tunnustaa, että minua ärsytti, kun hieman puolustelit noita tapahtumia ja niihin liittyneitä henkilöitä. Siihen ei ollut mitään varsinaista syytä, sillä en tarkoituksella ollut maininnut ketään nimeltä. Ketään ei tuomittu, ei edes syytetty. Jäi vain epäilys ja huhut.

Hatun nosto, jos legendat silloin pitivät näppinsä kurissa. Itselleni olisi ollut melkoinen kiusaus ilmoittaa vaikkapa 300 myytyä lippua vähemmän ja laittaa käteiset taskuun. Sitä olisi ollut kiva käydä tuhlailemassa Satakunnan baaritiskillä. Olisi kännissä voinut isoon ääneen munata itsensä oikein kunnolla huutelemalla vaikkapa, että - kato, fiksut pärjää aina!

Mutta eihän niin olisi voinut tehdä, kun paikalle olisi voinut sattua joku niistä parkkipaikan huhupelleistä.
 
En puolusta tapahtunutta, vaan yritin tuoda esiin, että kyse oli urheiluseurojen tavasta toimia. Enkä epäile hetkeäkään, etteikö urheiluseurojen johtajat olisi hyötyneet asemastaan. En kuitenkaan usko, että he olisivat luoneet systeemin tuomaan rahoja omaan taskuun vaan tarkoituksena oli parantaa seuran kilpailukykyä pelaajamarkkinoilla. Jos systeemin tarkoituksena olisi ollut seurajohtajien taskujen täyttäminen, joku olisi käräyttänyt heidät.

En tiedä keneen viittaat baaritiski tarinalla, mutta sen tiedän, että Ässien tuolloinen seurajohto ei tuohon kuvaukseen sovi.
 
Viimeksi muokattu:

godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Kimppaan tosifania, kyllähän se aikamoinen ajojahti oli mm. Vellua kohtaan. Siinä oli paljon kaikkea muutakin hämärää siinä tutkinnassa, muistaakseni syyttämättäjättämispäätös tehtiin viimeisenä mahdollisena päivänä. Itse ihmettelin suuresti, että miksi tutkinta uloitettiin myös muuhun perheeseen. Syyte lähti, samoin maine. Mutta eipä se Vellua haitannut. Vituttaa vaan miten "kaverit" hoitivat homman niin että Vellua syytettiin, käytännössä hänet heitettiin leijonille "yhteisen hyvän takia".
 
Olen kanssasi samaa mieltä. Noista kavereista en osaa mitään arviota heittää, enkä tiedä taustaa sille, miksi yksi olisi jätetty jellonan kitaan.

@TosiFani, Olen oikeastaan pahoillani siitä, että ylipäätään toin tämän aiheen tähän ketjuun. Enkä tarkoituksella maininnut kenenkään nimeä, koska menneet ovat menneitä. Ja vaikka en ole enää ihan nuorimpia tänne kirjoittajia, siitä huolimatta V-P Ketola on ollut oman Lapsuus- / nuoruusikäni suurin jääkiekkoidoli. Ilman Vellua en olisi ikinä pelannut tai ainakaan päässyt harrastuksessani yhtään mihinkään. Taitaa niin olla myös muutaman kymmenen tuhannen muun suomalaisen poikalapsen kohdalla.
 
godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Olen kanssasi samaa mieltä. Noista kavereista en osaa mitään arviota heittää, enkä tiedä taustaa sille, miksi yksi olisi jätetty jellonan kitaan..

Jep, syyt eivät myöskään ole mun tiedossa. Mutta sopivalla hetkellä "miehet" ottivat askeleet taaksepäin rivissä. Mutta pitkä oli kauna siitä, eikä varmaan vieläkään ole unohdettu.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jep, syyt eivät myöskään ole mun tiedossa. Mutta sopivalla hetkellä "miehet" ottivat askeleet taaksepäin rivissä. Mutta pitkä oli kauna siitä, eikä varmaan vieläkään ole unohdettu.

Veikkaisin, että Vellu itse halusi kantaan vastuun, koska tiesi että hänen päänsä kestää. En usko, että tuosta episodista jäi mitään hampaankoloon. Vellu suuttui ja lähti seurasta kun hallitus käveli pj. Neuvon johdolla tj:n yli ja teki viimeisellä ry kaudella miljoonan markan tappiot hankkimalla tammikuussa vahvistuksia epätoivoisessa tilanteessa vaikka tj. vastusti tätä.
 
Takarauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vellu veti herneen nimenomaan siitä että hänet heitettiin yksin susille. Se oli teko, johon Iso Musta ei koskaan lähtisi. Valmentajana otti syyt tappioista itselleen ja pyrki viemään huomion pois joukkueesta.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Tänään oli iso juttu SK:ssa Hirsimäestä ja hänen vuosistaan.
Olihan siinä jotain uusiakin asioita. Tosin viimeisiä vuosia avasi aika niukasti.

Tänään sitten joku Hirsimäen jäähyväisottelu.
Tavallaan irvokasta laittaa äijä pihalle seurasta ja sen jälkeen pelata nimetty ottelu.
Toisaalta onhan Jukka tehnyt paljon hyvääkin, ja samoin toimittiin jo Uusitalon kanssa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tavallaan irvokasta laittaa äijä pihalle seurasta ja sen jälkeen pelata nimetty ottelu.

Pistettiin pihalle vai halusiko jo itse katsella jotain muutakin kuin Ässien toimistoa?

Hirsimäkihän taisi mennä Ilveksen johtokuntaan joten ei tarvitse toimetta olla.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Tänään sitten joku Hirsimäen jäähyväisottelu.
Tavallaan irvokasta laittaa äijä pihalle seurasta ja sen jälkeen pelata nimetty ottelu.
Toisaalta onhan Jukka tehnyt paljon hyvääkin, ja samoin toimittiin jo Uusitalon kanssa.

Minä kyllä muistelen, että Hirsimäki ihan oma-aloitteisesti lähti Ässistä.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Pistettiin pihalle vai halusiko jo itse katsella jotain muutakin kuin Ässien toimistoa?

Hirsimäkihän taisi mennä Ilveksen johtokuntaan joten ei tarvitse toimetta olla.

No kyllä omat korvani ovat kuulleet, että annettiin ymmärtää, että uusia tuulia haetaan.
Miksi 60- vuotias mies lähtisi työttömäksi? Pari vuotta ja olisi päässyt eläkkeelle.
Ilves RY:n hallituksessa ololla ei itseä elätä ja tuskin Ässienkään palkat mukavia vuosia takaa.
 
ÄssÄ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Käsittääkseni Hirsimäki on nauttinut ihan kohtuullista palkkaa Ässiltä, eli eiköhän hänellä ole varaa vaikka räkiä kattoon eläkeikään asti. Tai sitten ei ymmärrä omasta taloudenpidostaan mitään.
 
mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No kyllä omat korvani ovat kuulleet, että annettiin ymmärtää, että uusia tuulia haetaan.
Miksi 60- vuotias mies lähtisi työttömäksi? Pari vuotta ja olisi päässyt eläkkeelle.
Ilves RY:n hallituksessa ololla ei itseä elätä ja tuskin Ässienkään palkat mukavia vuosia takaa.

Eiköhän parempi eläke kuitenkin kuin seisomakatsomon työttömän hitsarin?
Ja kyllä 80 000 euron vuosituloista säästöön jää, vaikka verot vievät paljon. Ei sen takia tarvitse sääliä.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Eiköhän parempi eläke kuitenkin kuin seisomakatsomon työttömän hitsarin?
Ja kyllä 80 000 euron vuosituloista säästöön jää, vaikka verot vievät paljon. Ei sen takia tarvitse sääliä.

Harva tuon ikäinen vain haluaa viimeisiä vuosiaan työiässä räkiä kattoon.
En minä häntä mitenkään sääli. Eiköhän se muutoksen aika ollutkin Ässissä jo ajankohtaista.
Vähän kuin vuosikymmen vaihteessa jolloin hyvää työtä tehnyt Ahola syrjäytettiin.

No juhlistetaan nyt tänään häntä kuitenkin. On hän juhlansa varmasti ansainnut.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No kyllä omat korvani ovat kuulleet, että annettiin ymmärtää, että uusia tuulia haetaan.

Sinulla taitaa olla Pekka Rautakallion kyrpä sen verran syvällä korvassakin, että kuulo on käynyt valikoivaksi.
http://yle.fi/uutiset/3-9096272
Tuossa yksi uutinen Hirsimäen erosta: http://yle.fi/uutiset/3-9096272

Minkä takia tällaisia juttuja vaivauduttaisiin tekemään jos äijä oltaisiin vain laittamassa pihalle?

Ja miksei muka kuuttakymppiä lähestyvä henkilö haluaisi pitää vähän taukoa ja katsella itselleen mukavaa eläkevirkaa? Hirsimäen työhistorialla hommia löytyy taatusti jostakin.

Minusta Hirsimäen lähtö oli my work is done - ratkaisu johon ei liity suurta dramatiikkaa. Varmasti Ässissäkin on jo muutosta kaivattu, mutta jos hänet olisi erottaa haluttu, hänet olisi varmasti myös erotettu.
 
mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Harva tuon ikäinen vain haluaa viimeisiä vuosiaan työiässä räkiä kattoon.
En minä häntä mitenkään sääli. Eiköhän se muutoksen aika ollutkin Ässissä jo ajankohtaista.
Vähän kuin vuosikymmen vaihteessa jolloin hyvää työtä tehnyt Ahola syrjäytettiin.

No juhlistetaan nyt tänään häntä kuitenkin. On hän juhlansa varmasti ansainnut.

Missä olen vättänyt että Hirsi alkaisi räkiä kattoon. Luin Länsi-suomi lehdestä 6.10.2016 että siirtyy Liigan palvelukseen.

On hän ansainnut kunnon läksiäiset.
Ahola oli puheenjohtaja, ei päivätöissä Ässisssä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Harva tuon ikäinen vain haluaa viimeisiä vuosiaan työiässä räkiä kattoon.
En minä häntä mitenkään sääli. Eiköhän se muutoksen aika ollutkin Ässissä jo ajankohtaista.
Vähän kuin vuosikymmen vaihteessa jolloin hyvää työtä tehnyt Ahola syrjäytettiin.

No juhlistetaan nyt tänään häntä kuitenkin. On hän juhlansa varmasti ansainnut.

Olet väärässä niin Hirsimäen kuin Aholankin kohdalla. Hirsimäki halusi itse jättää Ässät, yksi syy on varmasti taloudellisten paineiden kasvaminen. Ahola taas joutui lähtemään, koska pyrki olemaan diktaattori, mikä ei sopinut kaikille.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Sinulla taitaa olla Pekka Rautakallion kyrpä sen verran syvällä korvassakin, että kuulo on käynyt valikoivaksi.
Tuossa yksi uutinen Hirsimäen erosta: http://yle.fi/uutiset/3-9096272

Minkä takia tällaisia juttuja vaivauduttaisiin tekemään jos äijä oltaisiin vain laittamassa pihalle?

Ja miksei muka kuuttakymppiä lähestyvä henkilö haluaisi pitää vähän taukoa ja katsella itselleen mukavaa eläkevirkaa? Hirsimäen työhistorialla hommia löytyy taatusti jostakin.

Minusta Hirsimäen lähtö oli my work is done - ratkaisu johon ei liity suurta dramatiikkaa. Varmasti Ässissäkin on jo muutosta kaivattu, mutta jos hänet olisi erottaa haluttu, hänet olisi varmasti myös erotettu.

Mitä dramatiikkaa siinä on, että Ässät ilmoittaa, että aikovat hakea uusia tuulia toimitusjohtajaksi vuodesta 2017 eteenpäin. Eli ei potkut suoraan ja Hirsille annettiin reilusti aikaa hakea uutta työpaikkaa samalla.
Työpaikkaa ei liigasta tai muualta löytynyt ja nyt on vapaa herra.
 
mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitä dramatiikkaa siinä on, että Ässät ilmoittaa, että aikovat hakea uusia tuulia toimitusjohtajaksi vuodesta 2017 eteenpäin. Eli ei potkut suoraan ja Hirsille annettiin reilusti aikaa hakea uutta työpaikkaa samalla.
Työpaikkaa ei liigasta tai muualta löytynyt ja nyt on vapaa herra.

Hirsimäki päätti lähteä ja Ässät joutui etsimään uuden TJ:n

Vai missä on mainittu että aloite TJ:n vaihdosta tuli Ässistä?
 
Miksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hirsimäki päätti lähteä ja Ässät joutui etsimään uuden TJ:n

Vai missä on mainittu että aloite TJ:n vaihdosta tuli Ässistä?

Ei missään, vaan juuri päinvastoin. Nimimerkki karhu on samaa maata SJS#50:n kanssa. Molemmat poimivat palstalta kaikki negatiiviset juorut ja alkavat julistaa niitä totuutena. Ja jos niitä ei ole tarjolla, niin aina voi "kuulla" jotain tai keksiä jotain muuta. Pahaisia trolleja molemmat.
 
Pata-Ässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Coast Titans
Miksi 60- vuotias mies lähtisi työttömäksi? Pari vuotta ja olisi päässyt eläkkeelle.

Tosiaan. Miksi olisi irtisanoutunut pari vuotta ennen eläkettä, jos ei itse nimenomaan halunnut lopettaa? Eihän siinä olisi ollut mitään järkeä. Omalla irtisanoutumisellaan kuitenkin jäi vaille erottamisen varalle todennäköisesti sovittua kultaista kädenpuristusta. Olisi antanut Ässien päättää odottavatko muutaman vuoden eläköitymistään vai maksavatko kultaisen kädenpuristuksen ja erottavat hänet heti.

Juttusi ovat kyllä välillä kuin idän suunnalta tulevaa uutisointia ja maailmanpolitiikan informaatiosotaa. Ei perustelut aina oikein tahdo tukea johtopäätöksiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös