Joulutodistukset

  • 5 756
  • 24

Aksu

Jäsen
Joulutauko alkoi ja on aika tehdä välitilinpäätös. Olisin kovin kiinnostunut lukemaan muiden ajatuksia aiheesta. Voitte käydä aiheen läpi vaikka pelaaja kerrallaan tai sitten eri osa-alueiden kautta. Myös minä osallistun kirjoitteluun jahka kiireiltäni ehdin.
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Laitetaan tähän nyt vaikka oma pikainen analyysi heti keulalle, niin ei pääse muitten mielipiteet vaikuttamaan omiin.

Maalivahdit

SaiPan maalivahdit eivät ole yltäneet aivan parhaaseensa. Kummallakin tuntuu lähes joka ilta menevän vähintään yksi helppo ja kun pelit ovat olleet tiukkoja, niin varmasti useampi piste on sen takia hävitty. Kuokkanen ei tunnu oikein saavan Mälkiän luottamusta vaan Jamo on torjunut suurimman osa peleistä. Eipä nuo Kuokkasen otteet tosin sellaisia ole olleetkaan, että Jamon aseman ykkövahtina olisi pitänyt kyseinalaistaa.
Ja lopuksi vielä kouluarvosanat:
Myllys 7,5
Kuokkanen 7-
Kokonaisuus 7+

Puolustus

Kuten jo ennen kauden alkua oli pelättävissä puolustus on SaiPan heikoin osa-alue.

Kokko on kerännyt hienot pisteet ylivoimalla, mutta vastapainona on taas ruma tehotilasto, kokonaisuutena kuitenkin puolustuksen selvästi tärkein mies.

Toinen kokenut mies eli Pekkala sai varsinkin alkukaudesta ehkä tarpeettomankin paljon paskaa niskaansa. Eihän Jussin otteet mitään erinomaisia ole olleet, mutta kyllä hän SaiPan kapeassa puolustuksessa paikkansa täyttää, tehotilastossa SaiPan paras lukema eli 0.

Molemmat ulkomaalaisvahvistuksemme eli Forrest ja Gabinet pelaavat ensimmäistä ammattilaiskauttaan. Forrest on hieman tahmean alun jälkeen mielestäni ottanut paikan selkeänä puolustuksen kakkosmiehenä Kokon jälkeen. Kiekollisena erinomainen, kuusi maalia on pakille hyvä suoritus. Koko asettaa luonnollisesti rajoitteita, mutta paikkaa liikkumisella ihan hyvin. Gabinet on taas iso, hidas ja kankea. Tuntuu välillä olevan todella pulassa nopeiden hyökkääjien kanssa, parhaiten tämä tuli esille kun pelasi toisen kolossin eli

Malmivaaran kanssa. Ei peräänny kenenkään edessä, mutta voisi olla selvästi ilkeämpi ja käyttää kokoaan hyväksi. En sanoisi varsinaiseksi vahvistukseksi, mutta paikkansa täyttänyt.

Olli Malmivaara on pelannut ihan kohtuullisen alkukauden. Liikkuvuus luonnollisesti hieman rajallista, mutta pelaa ihan kelvollista peruspeliä, ei yritä liikoja. Laukaus olisi kova, mutta virittäminen kestää ikuisuuden.

Jussi Timosesta en ole taas saanut oikein selville onko hän lintu vai kala. Välillä ihan kelvollista peliä, välillä taas aivan hirveitä virheitä ja pihalla kuin lumiukko.

Harri Tikkasesta odotettiin muutama vuosi sitten hyvää kiekollista pakkia SM-liigaan, jostain syystä kiekolliset taidot on kuitenkin hävinneet. Tikkasen paikka ei ole SM-liigassa.

Ossi-Petteri Grönholmista en oikein vielä osaa mitään. Siellä se tuntuu roikkuvan mukana siinä missä Tikkanen tai Timonenkin.

Arvosanat:
Kokko 8,5
Pekkala 6,5
Forrest 8
Gabinet 6
Malmivaara 7
Timonen 6
Tikkanen 5
Kokonaisuus 7-

Hyökkäys

Hyökkäyksen tehot ovat olleet aika pitkälle ylivoiman varassa, joka onkin sitten varsinkin kotona toiminut erinomaisesti.

Hyökkäyksen ykkösmies on tietysti Banham. Alkukaudesta tuli itsekin hieman miestä arvosteltua, mutta vauhtiin päästyään hän onkin sitten noussut pistepörssin kärkeen. Laukoo aina ja joka paikasta, yleensä vielä kohti maalia.

Sachl oli myös alkukaudesta jumissa eikä parasta Sachlia ole varmaan vieläkään nähty. Erinomainen kiekon suojaaja, mielestäni olisi parhaimmillaan keskellä, jarruna on kuitenkin surkea aloitusten voittoprosentti. Yksi ehdottomasti SaiPan tärkeimmistä hyökkääjistä.

Nokelainen alkaa vähitellen lunastaa lupauksia, saa paljon vastuuta ja on kiittänyt siitä kelvollisilla tehoilla. Sachlin tavoin heikko aloittaja ja erinomainen kiekon suojaaja.

Qvist on odotusten mukaan lunastanut paikan SaiPan kakkossentterinä. Mikään osa-alue ei ole erityisen vahva, mutta toisaalta myöskään erityisen heikkoa osa-aluetta ei ole. Seitsemän tehtyä maalia on hyvä suoritus.

Vänttinen on yksi SaiPan positiivisimmista yllätyksistä. Erinomaisten harjoituspelien jälkeen lähes pisteetön alkukausi, sen jälkeen mentiinkin jonkin aikaa piste/ottelu tahtiin. Nyt taas pieni tehojen hiipuminen. Joukkueen ahkerimpia taklaajia ja parhaimpia karvaajia.

Kerman on ollut alkukaudesta pettymys, on väläytellyt silloin tällöin, mutta maalimäärä on kyllä odotuksia alhaisempi, taklauksetkin vähentyneet viime kaudesta.

Aina luotettava sentteri Kauppinen on noussut joukkueen parhaimmaksi aloittajaksi ja saa sen ansiosta vastuuta erikoistilanteissa. Tehoja ei paljoa ole, mutta luotettava pelaaja kuitenkin etenkin alivoimalla.

Viitaluoma on ollut jonkinasteinen pettymys, ei yhtään maalia vielä ja fyysisyyttäkin olisi saanut olla selvästi enemmän.

Hirvonen tuntui olevan alkukaudesta aivan hukassa, miinus-saldo kasvoi kovaa vauhtia ja tehot kadoksissa. Sitten löytyi paikka ykkösylivoimassa ja tehoja alkoi syntyä. Parantanut myös tasakentällisin, tärkeä mies alivoimalla.

Koho on edelleen aloitusten ja alivoiman erikoismies. Aloitusprosentti on kuitenkin päässyt tippumaan selvästi alle 50% eikä mies ainakaan tilastojen perusteella kuulu enää SaiPan parhaiden aloittajien joukkoon. Aloitustyyli on kyllä omalaatuinen, en ole nähnyt kenenkään aloittavan yhtä alhaalta. On muodotanut lähes koko kauden hyvin toimineen ketjun Skytän ja Paakkarisen/Kolehmaisen kanssa.

Skyttä painaa illasta toiseen niska kyyryssä ympäri kaukaloa. Tehoja olisi voinut olla hieman enemmän, mutta toisaalta ketju pelaa usein vastustajan parhaita miehiä vastaan ja yleensä hyvällä menestyksellä.

Paakkarinen on ottanut Yli-Torkon paikan SaiPan taklauskoneena. Kaikilla osa-alueilla vielä Torea heikompi, mutta eteenpäin mennään koko ajan. Pirteä alkukausi.

Kolehmainen on ottanut Paakkarinen paikan tämän loukkaannuttua. Heikompi painos Paakkarisesta, mutta nuorella miehellä on vielä paljon aikaa kehittyä.

Arvosanat:
Banham 9,5
Sachl 7,5
Nokelainen 9-
Qvist 8
Vänttinen 8,5
Kerman 6,5
Kauppinen 7
Hirvonen 7+
Viitaluoma 6
Koho 7,5
Skyttä 7+
Paakkarinen 8-
Kolehmainen 7-
Kokonaisuus 7,5
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Joukutokarit odotuksiin nähden..

Maalivahdit

Jarmo Myllys
Toisissa otteluissa huikeita otteita, toisissa taas helppoja menee milloin mistäkin sisään. Mielestäni Jamo ei ole ollut aivan hintansa väärti, ei ehkä ole pystynyt pitämään joukkuetta pystyssä tavalla, jolla maailmanmestarin soisi. Selkeä ykkösvahti kuitenkin.
7+

Juha Kuokkanen
Ei vakuuta, vaikka vaikeaahan se on tuolla peliajalla. Silloin kun on maalinsuulle luistellut, on ehkä paineitakin ollut ja siksi lipsuu välillä milloin mistäkin. Tekee helpohkoja virheitä, vaikkei olekaan onneksi mikään samilehtinen. Plussana hieno peli Oulussa, josta haettiin kaksi pistettä hallitsevalta mestarilta.



Puolustajat

Jussi Pekkala
"Voi jumankauta, taas on Bobi Pekkala kentällä." Usein päätykatsomossa kuultu viisaus, joka ainakin alkukaudesta piti aika hyvin kutinsa. Loukkaantumisensa jälkeen otteet kuitenkin mielestäni tulleet paljon varmemmiksi, vaikkei tehoja synnykkään suht. runsaasta peliajasta huolimatta. Alkukaudesta joukkueen pahin hasardi ja surkein pelaaja, viime peleissä perussuorittaja. Propsit Sami Heleniuksen taklaamisesta katolleen lonkkataklauksella.


Jussi Timonen
Kimmon veli, ei oikeastaan muuta. Välillä ihan ok -nousuja kiekon kanssa siniseltä maalia kohti, mutta omassa päässä on välillä niin pihalla, kuin vain voi olla. Runsahkosta kiekollisesta vastuusta huolimatta tehoja ei synny, ei sitten yhtään. Laukaus on aika onneton suupaisu, syötöt eivät kolise useinkaan omien lapoihin ja yleinen höntyily paistaa otteista. Toki, on vielä nuori ja varmaankin parantaa kevääseen mennessä. Toivottavasti.
6

Harri Tikkanen
Ottelun vakuuttaja, joka ei vakuuta millään tavalla. Varmaan itseäkin kyrpii, kun pelistä toiseen on mennyt päin persettä ja sitten kuulutetaan hakemaan palkintoa. Mitä Höylä sitten on? Ei ainakaan a) fyysinen b) kiekollinen c) perusvarma d) liigatasoa. Joskus vielä saatoin olla erimieltä, jopa reenipeleissä syntyneet mukiinmenevät tehot antoivat odottaa jotain parempaa.
5-

Olli Malmivaara
Jollain tavalla Malmi on meikäläisen suosikki, mutten anna sen vaikuttaa arviointiin. Olli on iso, käyttää kokoaan kuitenkin taklauksiin varsin harvoin. Nykyään enemmän, mikä on hyvä asia. Alkukaudesta oli aika hiljaista, pelannut viimeiset 15 peliä kuitenkin ihan hyvällä tasolla. ei virheitä omassa päässä juurikaan ja maalinedustakin pysyy siistinä Malmin luutiessa. On myös osoittanut, ettei kaihda käsirysyjäkään. Kiva tietää, että joukkueessa on sentään joku Viitaluoman lisäksi, joka saattaa tulla kyselemään kuulumisia.
8-

Ossi-Petteri Grönholm
Siellähän se on surffaillut mukana, ei esitä ihmeellisyyksiä. Ymmärrän hyvin murheellisen +/- lukeman Pelicans-ajalta, pelikäsitys ja sijoittuminen tuntuu olevan aika hakusessa. Ehdoton plussa sopiva ilkeys ja hakeutuminen avojäätaklauspaikoille. Jokereita vastaan kolahtikin kerran Tomi Mäki ihan nätisti. Ehkä voisi harkita jatkoakin, ei pelaa ainakaan huonommin kuin pari muuta sankaria.
7

Mike Gabinet
Parantanut, vaikka olisinkin valmis vaihtamaan johonkin parempaan vaikka tältä istumalta. Taklaa aika harvoin, ilkeyttä saisi löytyä lisää ja avaukset ovat luokattomia. Peruspelissä parannettavaa edelleen, välillä nukahduksia oman miehen pitämisessä. En tiedä, millä ilveellä nakutti viime kaudella Forrestia kovemmat tehot samassa sarjassa, kiekollinen peli ei häikäise. Plussaa siitä, ettei tunnu pelkäävän liigan kovia poikia, kuten Wilsonia tai Vopatia yhtään.


Petri Kokko
Kiekko Banhamille, kiekko maalissa, syöttäjä numero 30 Petri Kokko. Usein toistunut tilanne, Kokon tehot pitkälti ylivoimapelissä. Ylivoiman priimusmoottori, tasakentällisin yllättävän vähän onnistumisia. Ensinnäkin, +/- tilastossa murheellinen -14, joka on SaiPan toiseksi huonoin. Selittyy osaksi runsaalla peliajalla, mutta viime kaudella pelasi aika pitkälti samat minuutit ja oli kauden päätyttyä pari pykälää plussalla. Kaikenkaikkiaan Petelläkin parannettavaa, silti pelannut hyvän syksyn ja on ollut puolustuksen liideri.
8-

Justin Forrest
Häikäisi reenipeleissä forsbergmaisilla nousuilla ja oivalluksilla, alkukaudesta hiukan vaikeuksia. Osasin jopa hiukan pelätä sitä, mutta onneksi J.D on parantanut otteitaan alkutahmeuden jälkeen ja mielestäni ollut tähän asti yksi TOP5 liigan kiekollisista ulkomaalaispakeista. Mainiot tehot ensimmäistä ammattilaiskauttaan pelaavalta pakilta ja omassa päässä ollut mielestäni vähemmän vaikeuksissa kuin osasi pelätä. Virheitä toki pari sattunut, mutta nuorelle kaverille joka pelaa paljon kiekollisena sattuu väkisin. Toivottavasti saataisiin pidettyä ensi kaudellakin, siis tietenkin mikäli otteet keväällä samanlaisia.
8


Hyökkääjät

Ville Koho
Kolli pelannut hyvää peliä nelosen sentterinä. Alivoimalla tärkeä palanen, hyvä aloittaja, kiekollisena välillä ajatuksella tehtyjä ratkaisuja. Mitä muuta Koholta olisi voinut toivoa? Todella fiksu pelaaja kaikenkaikkiaan, vielä oma kasvattikin.
9

Janne Kolehmainen
Kole täyttänyt paikkansa Paakkarisen paikkaajana. Pelaa usein vastustajan parasta kenttää vastaan ja hoitanut hommansa karvaajana ja puolustuksessakin. Valitettavasti kiekollisena varsin kädetön, mutta ei Kolelta voi vaatia kaikkea tuossa iässä. SaiPan ahkerin taklaaja, taklauskovuudessa vielä tietenkin parannettavaa, nuori kaveri kun on. Joku päivä vielä vastustajan pakit saavat pitää päätään ylhäällä Kolehmaisen kytätessä paikkoja taklauksille.


Teemu Paakkarinen
Ärsyttäjä, hyvä luistelija hyvällä fysiikalla. Kiekollisena voisi tietysti pelata paremminkin, mutta tehot 2+2 ihan mukiinmenevät. Taklauksissa ei ole voimaa juuri nimeksikään vielä, ensi kesänä vähän punttia ja ruista ranteisiin niin hyvä tulee. Miinuksena useat todella typerät kakkoset.


Mika Skyttä
Perus mikaskyttää nähty. Taistelua ja raatamista ilman hienouksia. Kohtalaiset tehotkin värkännyt meidän ehjimmässä kokonaisuudessa (Paakkarinen/Kolehmainen - Koho - Skyttä) hyvän ja tunnollisen puolustamisen ohella. Toivottavasti Skyden virne ei hyydy kevätkaudellakaan.


Tuomas Vänttinen
SaiPan parhaita hyökkääjiä alkutehottomuuden jälkeen. Kaveri on 21v ja jo nyt todella kypsiä otteita. Harjoitusotteluissa taisi niitata yhdeksässä pelissä 7 maalia, joten hyvää oli lupa odottaakin. Vänä ei paitsi tee kiekollisena hienoja ratkaisuja, vaan myös taklaa todella painavasti kun paikka siunaantuu. Ei kuitenkaan hae väkisin niittejä tai pelaa itseään pihalle. Toivottavasti ei karkaa muille maille, näyttäisi olevan aika nappikausi meneillään.


Eetu Qvist
Parantanut roimasti viime kaudesta; nyt jo pinnan päässä viime kauden kokonaissaldosta. Homma toiminut Vänttisen kanssa hyökkäyspäässä. Miinuksena kovuuden puute ja liike ei ehkä odotetun lailla ole parantunut viime kaudesta.
8-

Kalle Kerman
Ihan vähän Kallella maalinteko tökkinyt ottaen huomioon kahden viime kauden aikana syntyneet 26 maalia. Kerman on kuitenkin meidän ykkösrivin hyökkääjiä, jolla on potentiaalia maajoukkueeseenkin asti. Taklaa kiitettävästi, eikä vain surffaa jäällä toimettomana. Toivottavasti parantaa edelleen kevätkaudelle.


Mika Kauppinen
Useasti joutunut tällä kaudella huokaamaan Kauppisen annettua velton syötön tai hukkaavan avopaikan hyökkäyksessä. Aggressiivisuutta kuitenkin löytyy ja taistelee kusipääkiekon hengessä kiitettävästi. PerusSaiPa, joka minusta pelannut hiukan alle odotusten.


Petr Sachl
Alussa pahaa alisuorittamista, viime otteluissa kuitenkin selkeätä parannusta. Tehoja syntynyt ehkä hiukan alle odotusten, kuitenkin koko liigan pistepörssin 22. Taitoa riittää, mutta kuten niin usein Sachlin menetettyä kiekon soi kohta omissa. Selkeä ryhtiliike kuitenkin joulun alla, toivottavasti samalla tahdilla jatkuu tauon jälkeen.
7+

Petteri Nokelainen
Nokelaisen raataminen ja hienot kiekonylöstuonnit eivät välttämättä ole näkyneet tehoina, mutta ollut silti SaiPan tehokkaampia tasakentällisin pelatessa. 18-vuotias lupaus, joka ottanut nyt jo roolia ja ansainnut paikkansa SaiPan ykkösketjussa. Toivottavasti ei jo ensi kaudella karkaa rapakon taakse. Loistava pelaaja jo tässä vaiheessa, ainoa mitä olen odottanut enemmän on taklaukset. Viime kaudella rytisi paljon enemmän.


Timo Hirvonen
Työmyyrä, joka päässyt ylivoimalla pisteitäkin tehtailemaan mukavasti. Takana pistepörssissä muunmuassa muuan Brett Harkins. Täydellä tsempillä aina pelissä mukana ja varmasti tärkeä palanen pukukopin hengenluojana. Mutta sitten, mistä tuo liigan huonoin +/- -tilaston lukema sitten johtuu? Hire ei myöskään taklaa juurikaan viime kauden tapaan, vaikka muutoin aika ilkeätä peliä pelaakin. Välillä tulee ihan käsittämättömiä ratkaisuja kiekollisena esim. 2vs1 hyökkäyksissä; kun syöttöpaikka olisi, laukoo Hirvonen lämärin maalivahdin syliin siniviivan jälkeen. En myöskään jaksa arvostaa rottailua ja ärsyttämistä, sitten luikkimista karkuun kun pitäisi teoistaan vastata.


Frank Banham
Noh, mitä voi sanoa. Nappikausi tähän mennessä aivan alkukautta lukuunottamatta, jolloin oli keskenkuntoinen ja liikkeissään verkkainen. Monasti saanut lukea otteluketjuissa kuinka SaiPa on ollut yhtäkuin Banham. Ilahduttavasti ei ole tyytynyt surffaamaan kiekottomana vaan raataa ja taistelee esimerkillisesti. Taitaa halu NHL:ään olla kova, luultavasti liukenee vehreämmille niityille tämän SaiPa-kauden jälkeen. Ihan käsittämättömän loistava pelaaja, johan sen näkee pistepörssistäkin.


Ville Viitaluoma
Vili on kuitenkin kaikessa dieselmäisyydessään ja peruspuurtamisessaan SaiPan fyysisin hyökkääjä kulmaväännöissä. Useinkaan ei kaksinkamppailuja häviä, taklata saisi tosin enemmän. Ei vielä maalin maalia tilillä, jäätymisiä paikoissa on nähty (tästä IFK-fanit onnistuneesti varoittelivat). Väläytellyt kuitenkin syöttötaitoaan ja pelisilmää toisinaan, enemmän kuin kerran syöttänyt ketjukaverin avopaikkaan. Aggressiivisuutta ja sähäkkyyttä kaipaisi lisää, harjoitusotteluissa oli oikeanlainen ote.
7
 
Viimeksi muokattu:

Pafe

Jäsen
En aio ruveta pelaajia analysoimaan pari peliä nähneenä, vaan kiitän heitä, jotka arvioita kirjoittavat. Pysynpähän edes hiukan mukana, kelle kunnia kuuluu ja kelle taas ei.

Jatkakaa...
 

ahal

Jäsen
Juu, kiitokset vaan kelpo todistuksista mm. Glebille ja Swiftille. Uskoisin, että aika lähellä "totuutta" arviot ovat. Niinikään vain pari peliä livenä nähneenä, useimmat Taurun keltamustien lasien ja iskelmäkanavan perusteella. Poikamme koulussa muutettiin arvostelua tälle syksylle niin, että 8 vastaa opetusohjelman mukaista suoritusta (esim. 9-10 kokeesta, mutta muuten tunnilla hissukseen, niin siitä arvosanaksi 8 - täyttää normit, muttei aiheuta opelle "harmaita hiuksia tai muuta harmia").

Samalla tavoin leikkimielisesti arvioiden "puhtaat paperit" saisi 3 pakkia ja varauksin (71/2) 8 hyökkääjää... (Swiftin mukaan). Eli petrattavaa olisi noin puolella joukkueella ml. molemmat veskarit. Jospa vaikka Pekkala ja Gabinet saisivat pykälällä nostettua tasoaan ja Kokko samoin itsensä viime kevään tasolleen sekä hyökkääjistä samat sanat Kermanille, Kauppiselle ja Viitaluomalle niin... voisi tulla jokunen niukka voittokin. Ja kyllä myös Jamon pitäisi hieman varmistua lisää, niin sitten. (Eikä kenenkään auta menettää asemiaan). Ei taida silti riittää pleijaripaikkaan, edes se n. 55 pistettä, mikä vanhan pistelaskusysteemin mukaan oli mahdollista ja SaiPallekin vielä nyt hyvin. Jos sama meno muilla jatkuu, sinne tarvittaneen n. 70 pistettä. Ja se on paljon se.
 

kurre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ruotsin torpedokiekkoilijat
Nyt kun joulu on jo näin lähellä, alkaa opiskelijoillakin kiireet helpottaa ja kirjoitushalut kasvaa. Laitetaanpa siis syyskausi pakettiin pelaajien osalta:


maalivahdit

1#Juha Kuokkanen
Juha on saanut hyvin vähän pelejä alleen. Vain yhdeksässä ottelussa hänet on jäällä nähty, ja maaleja omiin on mennyt peräti 4.06 ottelua kohden (lähde sm-liiga.fi). Mälkiän peluutuspolitiikkaa on moni ihmellyt, minä mukaan lukien, mutta voisi Juha vähän otteitaankin parantaa. Ehkä homma lähtee pyörimään, jos hän pääsee jatkossa enemmän pelaamaan. 7+

35#Jarmo Myllys
Pelannut suht hyvän alkukauden. Välillä loistavaa torjuntatyöskentelyä, mutta toisinaan helppoja virheitä. Saanut huomattavasti enemmän vastuuta kuin nuorempi virkaveljensä. Mailatyöskentely parempaa kuin monella SM-liigan puolustajalla. 8


puolustajat

2#Jussi Pekkala
Otteet ovat pysyneet samalla tasolla kuin viime kaudella. Kiekollinen peli surkeaa, mutta siitä huolimatta mahtuu SaiPassa jopa ykköskentälliseen. Fyysisestikään ei vakuuta. Joukkueen paras plus/miinus-tilasto (yhdessä Vänän kanssa) ainoa myönteinen asia miehen pelissä. 6 1/2

4#Jussi Timonen
Kovin paljoa en ole näkemissäni peleissä Timosen veljeskunnan nuorempaa jäsentä seurannut. Keskusteluissakin häntä on välillä kehuttu ja välillä haukuttu maan rakoon. Toivottavasti mies on kehittynyt oikeaan suuntaan. 7 1/2

5#Harri Tikkanen
Jessus sentään! Otteluiden vakuuttaja!? No, hupinsa kullakin. Junnu pelaa väärässä sarjassa. Valitettavasti. "Omaa vahvan ja tarkan laukauksen", lukee jatkoajan pelaaja-analyysissä. Kaikella kunnioituksella, Mamivaara oppii jalkakikan ennen kuin Harrin laukausta voi kutsua kovaksi. Tarkkuuskin on itselleni vielä hieman arvoitus. Puolustuksessa jää vastustajan jalkoihin. 6+

6#Olli Malmivaara
Hieman lisää ilkeyttä kaivataan. Jalat jäävät jälkeen, kun miehen ylävartalo matkaa jo eteenpäin. Tämän johdosta roikkumisesta ja kahvauksesta on tullut Ollille elinehto kentällä. Kiekonkäsittelytaidoista saa hyvän kuvan, kun lukee arvosteluni Tikkasesta. Ollilla on kuuleman mukaan kova kuti. Voisi sitä joskun käyttääkin, jotta minäkin sen näkisin. 7–

25#Ossi-Petteri Grönholm
Pelejä takana vasta seitsemän. Siihen ne saattavat jäädäkin. Paljolti saman tyylinen pelaaja kuin Malmivaara. Ongelmia liikkeessä, mutta osaa käyttää fyysisyyttään paremmin kuin edellä mainittu kollegansa. Voisi jatkaa Tikkasen paikalla. 7+

26#Mike Gabinet
Ensimmäisen liigaottelun jälkeen ihmettelin, mitä mies tekee kotoisessa sarjassamme. Paransi otteitaan huomattavasti viimeisissä peleissä ennen taukoa. Toi fyysistä osaamistaan puolustuspäässä esille ja kuljetti kiekkoa toisinaan pitkän matkaa yli oman alueen. Syöttöt omien kavereiden lapoihin alkoivat osua. 8–

30#Petri Kokko
Osoittanut olevansa ylivoiman erikoismies. Aivan kuten viime kaudellakin. Kiekollinen peli hyvää, mutta puolustaminen ontuu. Ei aina pysy vastustajan kyydissä. Hyvänä esimerkkinä tästä mainittakoon Somervuoren alivoimamaali 6.11 pelatussa SaiPa–Kärpät-ottelussa. Päästi miehen vapaasti menemään laitaa pitkin. Näin tilanteen lähempää kuin olisin halunnut. 8 1/2

55#Justin Forrest
Alussa hieman epäilytti, pystyykö täyttämään paikkansa. Kyllä pystyy! Parantanut selvästi alun tahmeuden jälkeen. Pieni mies, mutta pysynyt toistaiseksi vielä mukana vastustajien hyökkäyskuvioissa. Jatkoapahvia kouraan, kiitos! 9–


hyökkääjät

8#Ville Koho
Ollut omasta näkökulmastani katsottuna näkymättömämpi kuin viime kaudella. Aloitukset hoituvat edelleen mallikkaasti. Tärkeä rooli vastustajan tähtien pysäyttämisessä. Hoitaa hommansa illasta toiseen. 8

11#Janne Kolehmainen
Vakiinnuttanut täksi kaudeksi paikkansa kokoonpanossa. Peliaika kuitenkin kortilla. Henkilökahtaisia suosikkipelaajiani joukkueessamme. Kokoa löytyy, mutta myös taitoa käyttää sitä. Kiekollisessa pelissä vielä paljon parannettavaa. Onnittelut pääsystä nuorten MM-kisakoneeseen. 8+

12#Teemu Paakkarinen
Hoitanut työnsä kentällä mallikkaasti. Ikävä loukkaantuminen pilasi hyvin alkaneen kauden. Samalla tippui yksi tärkeä lenkki hyvin toimineesta telaketjukentästämme. Sitoutunut noudattamaan Mällin pelitapaa erinomaisesti. 8 1/2

18#Mika Skyttä
Ikuinen raataja. Näkyy jo miehen luisteluasennostakin. Paakkarisen luokkaannuttua ollut hieman näkymättömämpi. Tätä ennen oli liekeissä vastustajan maalilla tuikkamalla kiekkoja sisään elintoimenaan. Mutta... Ikä painaa, eivätkä Skytän taidot millään osa-alueella kuitenkaan niin hyviä ole, etteikö niitä voisi korvata. Saa nähdä, raaskiiko Mälli jo ensi kaudella lopettaa yhteistyön divarilöytönsä kanssa. 8–

19#Tuomas Vänttinen
Ai että kun on mukava arvostella tätä miestä. Ensimmäiset 12 ottelua Tuomas pelasi tehoilla 0+2, mutta tämän jälkeen aukesi se kuuluisa ketsuppituupi. 19 ottelua ennen taukoa tehoilla 6+8=14! Ennen tätä kautta hän oli pelannut 45 ottelua tehoilla 1+4=5. Toki tilastot eivät kerro kaikkea miehen pelistä, mutta siinä se hienous onkin. Ketjukaverit saavat jokaisessa ottelussa varautua namupasseihin, joista pitäisi laittaa lättyä sisälle. Vastustajan on tyytyminen pitämään päänsä ylhäällä... P.S. Satuin ostamaan itselleni joululahjaksi SaiPan fanipaidan Vänän nimellä ja numerolla. 9 1/2

20#Eetu Qvist
Kehitystä on tapahtunut huommattavasti viime kauteen nähden. Pääsi väliaikaisesti jopa ykköskenttään Banhamin ja Sachlin väliin. Tehopisteitä on syntynyt kiitettävästi. Laukaus ei ole maailmaa mullistava, mutta pelisilmää löytyy. Samaan tahtiin loppukausi, niin voidaan olla erittäin tyytyväisiä Eetun kehitykseen. 9

21#Kalle Kerman
Missä on meidän Kalle? Se Kalle, jonka peliä oli viima kaudella ilo katsella. Hänet ottaisimme mielellämme takaisin. Laukaus on nykyisellä Kallellakin joukkueemme, kenties liigan, parhaimmistoa. Lisää käyttöä sille, niin verkot alkavat heilua. 7

23#Mika Kauppinen
En todellakaan tunnustaudu Kauppisen kannattajaksi. Hoitaa toki työnsä ja saattaa kentän ulkopuolella olla symppis, mutta jos olisin valmentaja, ei Kauppista oltaisi SaiPassa muutamaan vuoteen nähty. Tappelu Hirson kanssa antaa arvosanaan plussan lisää. 7 1/2

28#Petr Sachl
Alussa vaikeaa. Vakeudet näkyivät pian turhautumisena, vaikka pisteitä ylivoimalla tulikin. Viimeisimmät pelit ennen taukoa näytittävät Petrin peliä parhaimmillaan. Kun vain pääsisi eroon vielä siitä jatkuvasta vatkauksesta kiekon kanssa. Suoraviivaisuus laukaisusektorillakaan ei olisi pahitteeksi. 8 1/2

29#Petteri Nokelainen
Loistava pelaaja! Osoittanut jo tällä kaudella, miksi hänet varattiin ännäriin ensimmäisten joukossa omasta ikäluokastaan. Tää mies on pelimies, perkele! Taklaa näyttävästi, kynäilee paikan tullen, laukoo, lainailee kiekkoa välillä kaverille, puolustaa... Kertokaapa minulle, mikä osa-alue on Petterillä heikoin. 9+

33#Timo Hirvonen
Tehoja syntyy ylivoimalla, mutta tasakentällisin harvakseltaan. Tosin pohjimmiltan Timoa ei voi tehomiehenä pitääkään. On hoitanut hommansa. Yksi joukkueemme useista raatajista. Tehot nostavat miehen arvoa. 8+

38#Frank Banham
Mitenpä kehut BamBamia tavalla, jolla sitä ei ole vielä tehty? Et mitenkään. Laukoo paikasta kuin paikasta. Ja löytävät ne laukaukset maaliinkin. Alkukausi oli vielä hakemista, mutta vastannut tämän jälkeen huutoomme. Kunpa maaottelut tauon aikana eivät veisi Frankin tehoja mennessään. 10–

39#Ville Viitaluoma
Ollut minulle täysin näkymättömissä, ellen ole joskus päättänyt Villen peliä seurata. Ei ole ainakaan kehitystä HIFK-ajan peleistä tapahtunut. 6

79#Mikko Silvennoinen
Ei mitään kuvaa Mikon otteista kentällä. Liekö jäänyt mies kokonaan näkemättä. ?


keskiarvoja

maalivahdit: 7.6
puolustajat: 7.4
hyökkääjät: 8.3
kokonaisuus: 7.9

Ei muuta kuin tiukkaa treeniä "loman" aikana, jotta keväällä olemme pleijareissa. Hjuva tasta viela tulee! Ainakin hjuvat joulut!
 

Kiwwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti kurre
Nyt kun joulu on jo näin lähellä, alkaa opiskelijoillakin kiireet helpottaa ja kirjoitushalut kasvaa. Laitetaanpa siis syyskausi pakettiin pelaajien osalta:

4#Jussi Timonen
Kovin paljoa en ole näkemissäni peleissä Timosen veljeskunnan nuorempaa jäsentä seurannut. Keskusteluissakin häntä on välillä kehuttu ja välillä haukuttu maan rakoon. Toivottavasti mies on kehittynyt oikeaan suuntaan. 7 1/2

Täytyy sanoa että itselleni Timosesta on jäänyt aika valju kuva. Alkukaudesta yritti avata rohkeasti peliä pitkillä syötöillä kehnoin tuloksin (monta pitkää kiekkoa). Viimeaikoina on ainostaan vippaillut roikkuja keskialuelle (käsky valmennukselta?). Puolustuspäässä pelaa yllättävän kovaa maalinedustalla. Välillä on kuitenkin pihalla kuin lintulauta ja jäljessä metrikaupalla omasta miehestään. Kokonaisuudessa peli on kuitenkin parantunut kauden alkuun verrattuna.

8#Ville Koho
Ollut omasta näkökulmastani katsottuna näkymättömämpi kuin viime kaudella. 8
Viime vuoteen verrattuna Koho uskaltaa kuljettaa kiekkoa enemmän ja haastaa vastustajien pelaajia. Ei hirveästi taklaa, varmaankin puolustavan keskushyökkääjän roolin vuoksi. Näkisin että tässä miehessä on potentiaalia ihan hyväksi SM-liiga tason keskushyökkääjäksi.

29#Petteri Nokelainen
Kertokaapa minulle, mikä osa-alue on Petterillä heikoin. 9+

Aloitukset. Niissä on todella paljon petraamisen varaa. Oikeastaan Nokelainen on suorastaan surkea aloittaja. Välillä sortuu myös liikaan yksinyrittämiseen.
 

kurre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ruotsin torpedokiekkoilijat
Viestin lähetti Kiwwo
Aloitukset. Niissä on todella paljon petraamisen varaa. Oikeastaan Nokelainen on suorastaan surkea aloittaja. Välillä sortuu myös liikaan yksinyrittämiseen.

Yksinyrittämistä en ole vielä näkemissäni peleissä havainnut, mutta toisilta tahoilta olen tästä kuullut aikaisemminkin. Aloituksissa toki on parannettavaa, mutta jos ne eivät kulje, voi Nokelaista kokeilla myös laidassa. Muilta osin mies on kone!
 

Pafe

Jäsen
Viestin lähetti kurre
Aloituksissa toki on parannettavaa, mutta jos ne eivät kulje, voi Nokelaista kokeilla myös laidassa.
Eikös Banham hoitele aika paljon aloituksia Noksun sijasta? Näin muistelisin, mutta täysin varma en ole. Sellainen muistikuva on jäänyt, että Frankki aloituksissa olisi usein.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Viestin lähetti paki
Eikös Banham hoitele aika paljon aloituksia Noksun sijasta? Näin muistelisin, mutta täysin varma en ole. Sellainen muistikuva on jäänyt, että Frankki aloituksissa olisi usein.

Banham ottaa ylivoimalla pelatessa kaikki vastustajan maalivahdista katsottuna vasemmalta b-pisteeltä tulleet aloitukset, siitä Banham sitten liukuu takavasemmalle laukomaan suoraan Kokon passeista. Banham on kyllä parempi aloittaja kuin Noksu, voisi hoidella useamminkin.
 

ahal

Jäsen
Joulutodistus 2006

Syyskausi sitten taaplattu finaaliin, ja jonkinlaista yhteenvetoa voinee joukkueesta hahmotella. Pelaajakohtaisia arvioita en tee, koska nähtyjä pelejä on liian vähän. Kokonaisuudesta antaisin arvosanaksi 7+. Joukkueen ilme on yritteliäs ja henki ilmeisen hyvä, mikä on tuonut myös tulosta. Playoff-vauhdissa ollaan yhä; paikkaan tarvittaneen n. 30 p lisää.

Veskarit ovat päästäneet kutakuinkin eniten maaleja kaikista joukkueista, joten arvosanaksi 7. Tasaisuus uupuu. Toisaalta Zeppin olkavamma lie haitannut luukkutyöskenetelyä, eikä Mikko ole oikein löytänyt tasoaan epävarman pakiston edessä. Petrattavaa molemmilla riittää, ja esim. Lawsonin tapauksessa nähdään, mitä voittava maalivahti voi saada aikaan. Ja olihan Zepperi sitä viime kaudella. Hostikka on liigatasolla kääntämätön kortti. Tarkin varaan tällä kaudella ei laskettane enempää, ellei uusia loukkaantumisia satu.

Puolustus ei ole viimevuotista tasoa, siksi vain 6,5. Tikkanen ja Petre ovat liian paljon vartijoina. Petre täyttää kutakuinkin Petrin saappaat, mutta Malmin ja Kudrocin jättämät ovat liian suuret. Levokarilta ja Rönnbergiltä on lupa odottaa keväällä jämäkämpiä otteita, muuten ei kunniankukko laula. Palomäki on ollut lievä pettymys (miksi?) syksyllä ja OPG keskenkuntoinen. Muut ovat olleet lähinnä 7. pakkeja vuorollaan, vaikkakin esim. Joni T on viime aikoina osoittanut pelimiehen elkeitä.

Hyökkäys on ollut kutakuinkin sitä mitä odotettiin, siitä 8. Vauhtia ja yritystä löytyy, mutta käsiä ja mielikuvitusta saisi olla enemmän. Parin kauden takaista Frankia tulee ajoittain ikävä. No ei hänkään mikään supersnaipperi ollut, mutta hyvällä laukauksellaan sai paljon aikaan. Odotukset Patia kohtaan ovat suuret, jos saa jäädä porukkaan (ja haluaa). Useimmat hyökkääjät ovat vastanneet odotuksiani, ainakin pisteiden valossa. Ja monelle tarjoaisin jo jatkopahviakin. Ehkä pienoisia pettymyksiä loppusyksystä ovat olleet Holma (alkukaudesta ihan liekeissä), Hakkarainen ja Kole (väsyneimpiä?). Toki mainitut hemmot ovat myös niitä haalariosaston kavereita, joiden panosta ei voi yksin tehoilla mitata.

Summa summarum. Sputnikit ovat pelanneet syksyn kykyjensä äärirajoilla ja mielestäni hyvin. Joukkue on toki saanut etua monien kompuroinneista (mm. Ässät, Lukko, Ilves) ja keikkunut pleijariviivan yläpuolella. Mutta nyt kun muut ovat saaneet rivinsä kuntoon, sijoitus on hieman laskenut. Jos esim. tupsukorvat ja ketut tai hifki karkaavat 8 joukkoon, jäävät päävastustajiksi KalPa, Ässät ja JyP sekä ehkä Pelikaanit. Näiden taakse jättäminen tuo sen po-paikan (9-10). HIFK tuskin konttaa koko kautta. Keskiryhmä on juuri nyt ääritasainen. Joten keväällä sputnikkien on pelattava mielellään vielä pikkuisen paremmin... ainakin tasaisemmin. Haastetta kerrakseen. Silti luotan yhä Mälliin ja joukkueeseen. Eikä ne koneita ole muutkaan joukkueet.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
ahalHakkarainen ja Kole (väsyneimpiä?)[/QUOTE kirjoitti:
Hakkarainen on mielestäni ollut ihan "turisti" koko kauden. Ei mitään näkyvää hyötyä. Karmea määrä vaan harhasyöttöjä ja muuta sekalaista kohellusta.

Kolen tilanteesta olen aivan päinvastaista mieltä kanssasi. Kolehmainen on nostanut Tikkasen kanssa eniten tasoaan viime kaudesta. Taistelu, yrittämisen taso ja itseluottamus kohonnut huimasti. "Ihan eri mies ku viime kaudella !"
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minun on hankala, ellei mahdoton antaa mitään arvosanoja joukkueelle, sillä en ole päässyt oikein mitenkään seuraamaan tositoimiin joukkueen otteita. Vaikka tässä on osunut todella heikkojakin otteita ja maaliero on todella pahannäköinen, on silti muistettava aina, millä budjetilla mennään ja se, että tälläkin hetkellä varsinaiseen suoraan playoffspaikkaan on matkaa n. 3 pistettä (olkoonkin, että tasapisteissä SaiPa on useimpien kanssa heikoilla). Monena kautena se on ollut tässä vaiheessa pidemmän matkan päässä, se on fakta. Kieltämättä viimekausi nosti odotuksia ehkä kohtuuttomastikin, silloin vaan osui palaset ns. kohdalleen.

Täysin sivusta tilastoja, raportteja ja nettiselostuksia seuranneena arvosana olisi tuollaista 8 luokkaa. Tähän tosiaan suhteutettuna se, millainen on materiaali ja taso, joukkue on kuitenkin nuori. Tällä hatarahkolla määritelmällä eri osa-alueet olisi jotakuinkin:

Hyökkäys 8½ (ok, maaleja olisi saanut tulla enemmän, mutta kokemukseen ja vastuusen nähden aika kovaa tulosta monelta)

Puolustus 7 (siellä on ilmeistä heikkoutta ollut, mutta myös tasonnostoa ja yllätyksiä, tilanne on ollut vaikea monelle ja parhaampansa ovat yrittäneet)

Maalivahtipeli 6 (ei sitä voi kukaan kiistää, etteikö maalivahtipeli olisi ollut pettymys, mutta Zeppin vammat osittain selittää ja antaa "anteeksi", muussa tapauksessa numero olisi varmasti pienempi)

Valmennus 9 (minulla ainakin on rautainen luottamus Mälliin ja kumppaneihin edelleen, valmennuksenvaihto ei SaiPan tilanteessa tule kysymykseenkään, se ei auttaisi yhtään mitään)

***

Asiantuntijat ei sitten ottakoot nenäänsä mitään, tämä on tosiaan ihan täysin sivustaseuraajan suppea näkemys. Valitan, että mahdollisuudet seurata SaiPan pelejä on ollut likimain olematon. =)
 

ahal

Jäsen
Machulda kirjoitti:
Kolen tilanteesta olen aivan päinvastaista mieltä kanssasi. Kolehmainen on nostanut Tikkasen kanssa eniten tasoaan viime kaudesta. Taistelu, yrittämisen taso ja itseluottamus kohonnut huimasti. "Ihan eri mies ku viime kaudella !"
Korjataan arviota siltä osin. Varsinkin Koskisen ja Koho kanssa peli on sujunut hyvin. Mielikuvani pohjautui lähinnä alkukauteen, kun Kolekin seilasi useassa ketjussa ennen kuin "oikea paikka" löytyi. Mutta tsemppiä ja yritystä kaverilta aina löytyy, ja raameille käyttöä. Se on fakta. Vilenin Jaska on saanut aika vähän peliaikaa, mutta silti 8 tehopojoa, joten ei sovi moittia. Holman tilanne kuitenkin huolestuttaa.

Heh. Katsoin mm. Swiftin arviota 2004, ja moni kohta hymyilyttää... Kaksi vuottakin voi saada ihmeitä aikaan.
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
ahal kirjoitti:
Heh. Katsoin mm. Swiftin arviota 2004, ja moni kohta hymyilyttää... Kaksi vuottakin voi saada ihmeitä aikaan.

Katsoin Keijo Taskulaa tänään Kisapuistossa kun hänellä oli kunnia pudottaa SaiPa-Ilves ottelun avauskiekko jäähän. Ja kyllä Kessi sai vaimeat suosion osoitukset. Yleisö hävetkää!

Eli n, 15 vuottakin voi saada ihmeitä aikaan. Unhoon vaipuu Kessi tällä menolla.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
startin13 kirjoitti:
Yleisö hävetkää!

Eli n, 15 vuottakin voi saada ihmeitä aikaan. Unhoon vaipuu Kessi tällä menolla.

On kyllä pakko sanoa, että itse 26-vuotiaana en tiedä kuka on Keijo Taskula, että kai tässä pitäisi sitten hävetä ja olen kuitenkin hyvin kiinnostunut ollut SaiPan toiminnasta vuodesta -94-95 lähtien noin suunnilleen. Heikkerit tiedän, mutta siihen on ihan omat syynsä eikä se ole jääkiekon seuraaminen :P
 

ahal

Jäsen
Viimeksi muokattu:

bombay

Jäsen
Maalivahdit.
Kolme eri maalivahtia on pelannut maalissa, eikä kukaan ole vakuuttanut täysin.
arvosana 6

puolustus.
Tikkanen, Petre ja Lippojoki ansaitsee puhtaat paperit.
arvosana 7

Hyökkäys.
Hyökkäyksessä kossu on omassa luokassaan.
Ryhänen, Immonen, Snellman, Holma, Lundberg, Kavanagh ja Koskenkorva ovat yleensä olleet ne kahden ensimmäisen kentän miehet joilta odotetaan pisteitä ja ovat onnistuneet siinä hyvin(8).
Myös Koskinen-Koho-Kolehmainen kenttä on onnistunut omassa roolissaan todella hyvin(9).

Vilen: tehnyt sitä työtä mitä hänen pitääkin tehdä. tehopisteet plussaa.
Hakkarainen: ei ole päässyt toteuttamaan itseään alimmissa kentissä
Jokila: odotin enemmän, mutta onhan tässä vielä ensi kausi aikaa.
Koho: pelannut hyvin, mutta ainut miinus on pisteiden vähyys.
Ojanen: hyvä tekemään töitä kentällä.
Arvosana 8 1/2

Miinusta tippuu ylivoimasta, joka on todella surkeaa.
Myös tasaisuus puuttuu koko joukkueen pelissä!

SaiPan jouluarvosana on kahdeksan. paremmin olisi voinut mennä, mutta kun ottaa huomioon pelaajamateriaalin ja mihin SaiPaa povattiin kauden alussa niin täytyy olla tyytyväinen.
 

ElBimbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
startin13 kirjoitti:
Katsoin Keijo Taskulaa tänään Kisapuistossa kun hänellä oli kunnia pudottaa SaiPa-Ilves ottelun avauskiekko jäähän. Ja kyllä Kessi sai vaimeat suosion osoitukset. Yleisö hävetkää!

Eli n, 15 vuottakin voi saada ihmeitä aikaan. Unhoon vaipuu Kessi tällä menolla.

Minä ja muut vierustoverini annoimme Kessille standing avationsit, olimmehan seisomakatsomossa. "Välihyökkääjä" Kessi Taskulan kikkoja, harhautuksia ja muita oivalluksia jää kaipaamaan kun nykyistä kiekkoilua katsoo. Mahtava pelimies.
 

Zuppana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Jokerit
ahal kirjoitti:
Hieman lisäinfoa. Yksi SaiPan 80-luvun profiilipelaajista. Useita osuvia nettilinkkejä löytyy: http://keskustelu.suomi24.fi/show.f...ce=2000000000000007&posting=22000000014710006

tai

http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=00052495

Ei nyt Lallin tai Skrikon vertainen, mutta seuraavassa luokassa kuitenkin.

Edit. Lisäksi Taskula on oiva kalamies.

Kuka muistaa Keipin erikoisen? Päädyn kautta kiekko suoraan maalille ja Ekin Marko kävi tuikkaamassa sisään! Niitä ei näy enää... jostakin syystä, mutta se oli sitä aikaa. Taskula on omalla listallani ainakin todella korkealla SaiPan legondoista...
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
Zuppana kirjoitti:
Kuka muistaa Keipin erikoisen? Päädyn kautta kiekko suoraan maalille ja Ekin Marko kävi tuikkaamassa sisään! Niitä ei näy enää... jostakin syystä

Johtuisiko ehkä siitä, että on tuo Liigan taso sen verta noussut, että ei paljon tuollaisia ole enää aikaa neppailla?
 

OikeaPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, maajoukkue, sympatiat: HIFK
ElBimbo kirjoitti:
Minä ja muut vierustoverini annoimme Kessille standing avationsit, olimmehan seisomakatsomossa. "Välihyökkääjä" Kessi Taskulan kikkoja, harhautuksia ja muita oivalluksia jää kaipaamaan kun nykyistä kiekkoilua katsoo. Mahtava pelimies.

Yksi SaiPan viihdyttävimmistä pelaajista 80-luvulla, ei kahta sanaa. Ihmeellinen koikkelehtiva luistelutyyli yhdistettynä jäätäviin harhautuksiin puolustuksen alimpana miehenä (ja yleisö pidätti henkeään) takasivat sen, että ikinä ei tiennyt mitä Kessi kentällä keksii. Samaa kategoriaa Keni "lämäri" Weckströmin kanssa.
 

Zuppana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo, Jokerit
avatar kirjoitti:
Johtuisiko ehkä siitä, että on tuo Liigan taso sen verta noussut, että ei paljon tuollaisia ole enää aikaa neppailla?

Kato perkele, pointti meni perille!
Harmi sinänsä, ettei nähdä enää kyseenlaisia taikatemppuja. Kyseessähän on nykyään ammattilaissarja, vaikka välillä sitä on helvetin vaikea uskoa, kun katselee noita matseja!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös