Joukkueenjohtaja Timo Jutila

  • 233 713
  • 545

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Leijonien taustaryhmä on kuin jääkiekkojoukkue ja jokainen menestyvä jengi tarvitsee niitä "näkymättömän duunin" tekijöitä. Juti tekee maajoukkueen joukkueenjohtajana sitä tärkeää "näkymätöntä duunia".
 
Leijonien taustaryhmä on kuin jääkiekkojoukkue ja jokainen menestyvä jengi tarvitsee niitä "näkymättömän duunin" tekijöitä. Juti tekee maajoukkueen joukkueenjohtajana sitä tärkeää "näkymätöntä duunia".

Jaa-a, kyllä ainakin männä kisoissa on näkynyt ja kuulunut kun Juti on vetänyt työrukkaset käteen. Niitä on sitten selvitelty kuin sähkömies johtohelvettiä. Tämä maskotin rooli on tasan ainoa mihin rahkeet riittää. Ja toisaalta osuukin kun ei tarvi sen kummemmin pukua hankkia ja huumorikin tulee ihan luonnostaan.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Käsittääkseni Jutilan päätehtävä on saada Kummola vaikuttamaan TV-kuvissa edes hiukan normaalipainoiselta istumalla tämän vieressä. Toinen hyvin vastaava tehtävä on saada Kurri vaikuttamaan fiksulta. Tämän lisäksi Jutila huolehtii henkilökohtaisesti että maajoukkueen ruokavalio on riittävän proteenipitoista testaamalla hotellin ruokalistan useita kertoja päivässä. Lisäksi Jutila tehtäväkenttää kuuluu liiton "Black-opsit", esim. Norja-ottelua edeltävänä iltana Jutila kirjaantui norjalaisten hotelliin valenimellä ja piti henkilökohtaisesti huolta siitä, ettei illallisbuffet pöydässä ollut enää kuin ituja ja salaattia saatavilla Norjan joukkueen tullessa ruokailemaan.

Tuskin kukaan muu tekee tällä antaumuksella duunia tiimissä kuin Juti. Ny rillataa!
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Toki Juti-huumori on hersyvää ja ah niin hauskaa vuodesta toiseen, mutta eiköhän Juti kuitenkin siellä jotain oikeastikin tee. Perkelettäkö sitä tiedottamaan tavallisesta työstä ja toiminnasta joka kerta medialle? Jonain vuonnahan Leijonien huonoa menestystä yritettiin Jutinkin piikkiin heittää. Tänä vuonna menee hyvin, ehkä voisi Jutia sitten vähän kehaistakin joskus?

Tiedostan kyllä, että Jutilan "ny rillataan", "ylämummo" yms. ovat legendaarisia sutkauksia ja että hänen toimenkuvansa on ollut joskus vähän kiistanalainen, mutta oikeasti, ketä Jutila nyt haittaakaan?

Minulle Timo Jutila, #7, on tietyistä tahattoman koomisista episodeistaan huolimatta kuitenkin aina Suomen jääkiekkoleijona nro 132 ja MM-kultajoukkueen tulisieluinen kapteeni, joka aloitti SM-liigapakkina 16-vuotiaana, kävi NHL:ssäkin, oli mukana ottamassa maamme ihkaensimmäistä MM-mitalia Prahassa 1992 ja keräsi lähes 20-vuotisen pelaajauransa aikana neljä arvokisamitalia, ollen uransa huippuvaiheessa MM-kisojen all star -pakki kolmasti.

Pistetään ihan wikipedian Jutila-artikkelista napattuna pikku yhteenveto tähänkin, ettei totuus tykkänään unohdu ja Jutista jatkuvasti jauheta niitä samoja paskoja vitsejä:
Olympiapronssi 1994
Maailmanmestaruus 1995
MM-hopeaa 1992 ja 1994
Kanada Cup -pronssi
5 Suomen mestaruutta ja 1 hopea
SM-liigan All Stars -puolustaja 1987, 1988, 1993, 1994
SM-liigan paras puolustaja 1988
MM-kisojen All Stars -puolustaja 1992, 1994, 1995

Tuommoisella saldolla sopii minun puolestani jauhaa vähän nuuskaa jonkun turhan muumimamma-Halosen vieressä ja vähän rillatakin. Ei siinä minusta ole mitään ongelmaa, että yhdelle kaikkien aikojen Leijonapakeista on järjestetty "suojatyöpaikka", ei Jutilan toiminta joukkueenjohtajana kuitenkaan vaikuta turnauksien tuloksiin millään lailla, ja Jutila tuo jatkumoa Suomen MM-jääkiekon ensimmäisten menestysvuosien alkuajoista.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Tuommoisella saldolla sopii minun puolestani jauhaa vähän nuuskaa jonkun turhan muumimamma-Halosen vieressä ja vähän rillatakin.
Ihan samaa mieltä ja vaikka itsekin olen joskus naurahtanut tyypin olemukselle tai jutuille, niin ihmetyttää mistä suoranainen viha Jutilaa kohtaan juontaa juurensa.

En tiedä sanoa varmaksi, mutta voisin hyvin kuvitella, että herra Jutila ei olisi joukkueenjohtajana ollut kovinkaan pitkään, jos alun opettelujakson jälkeen hommat eivät hoituisi. Ja se joka lässyttää, että A-maajoukkueen joukkueenjohtaja ei tee mitään, voi painua kokeilemaan alkuun vaikka f-junnujoukkueen johtamista tai jotain.
 

Migron

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ongelmana nyt tässä vähän onkin että Kurri tuntuu tekevän Jutinkin duunit tuolla niin väkisinkin herää hieman kysymys että tekeekö Juti yleensä tuolla muuta liiton rahoilla kuin ostaa ja tinttaa nuuskaa huuleen.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Ongelmana nyt tässä vähän onkin että Kurri tuntuu tekevän Jutinkin duunit tuolla niin väkisinkin herää hieman kysymys että tekeekö Juti yleensä tuolla muuta liiton rahoilla kuin ostaa ja tinttaa nuuskaa huuleen.
Mihin tämä kertomasi perustuu? Tai siis se lienee ainakin selvää, että tinttaa nuuskaa huuleen, mutta sitä nyt tekee kai melkein kaikki muutkin, tiedä sitten kenen rahoilla.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tämän ketjun Juti ei ole oikea Timo Jutila. Tästähän on pitkä jatkoajan perinne, että ystävyydellä leukaillaan The Sir Pentille ja nyt Jutille ja Kurrille, ilman parempaa tietoa herrojen oikeista tekemisistä. Jatkoajan Juti on tavallaan yksiulotteinen sarjakuvahahmo, jonka tekemisiä kommentoidaan lämmöllä.

Se, että pääsee "Jutiksi" tällaisen ketjuun on kunnianosoitus suurelle, muutenkin kuin fyysisesti, persoonalle ja legendaariselle lätkäjätkälle peliurallaan tai valmentajana. Ei tällaista huumoria irtoa mistään entisestä "taavi tasalakki"-liigajyrästä, joka nyt kakkosvalmentaa jonkun Mestis-seuran A-junioreita. Kaikki kunnia heillekin, jotka sitä tehtävää eri seuroissa hoitaa. Pitää olla särmää ja kulkea vähän eri reittejä kuin tavalliset kaduntallaajat tekevät työkseen. Kummolan adjutantti saa jatkossakin sietää lievää leukailua tehtävästään jatkoaika.com-kirjoittelussa, siitä olen varma ja keneltä se on pois, enkä ymmärrä edes lievää tuohtumusta oikean Timo Jutilan puolesta ollenkaan tämän ketjun kirjoituksista.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Joo, kuten sanoin, niin tuleehan joitain juttuja naureskeltua itsekin, mutta onhan noissa aika rutkasti ihan suoranaisia vihakirjoituksia, joista ei meikäläinen löydä enää mitään "lievää leukailua".

Olen kylläkin tosikko.
 

Mike Bossy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valtra & Massey Ferguson
Toki Juti-huumori on hersyvää ja ah niin hauskaa vuodesta toiseen, mutta eiköhän Juti kuitenkin siellä jotain oikeastikin tee.

Tuossa vuosi sitten Vancouverin kisojen aikaan törmäsin tähän Tapio Suomisen "Tapsan takahuone" kolumniin, jossa Tapsa kirjoitti mm seuraavasti:

"Suomen joukkueessa jokainen hoitaa oman ruutunsa, vahvuuksiensa mukaan. Kurri ja Heikki Hietanen johtavat joukkoja. Pelaajat pelaavat, Jukka Jalonen esikuntineen valmentaa. Huolto ja fysio tekevät pyöreitä päiviä menestyksen eteen . Timo Jutila vastaa ruokailuista".

Ei varmaan tullut yllätyksenä, mutta vähän tämä juttu nauratti silloin. Tässä vielä linkki tuohon kolumniin.

Raaka-Arska | Tapsan takahuone | Kolumnit | YLE Urheilu | yle.fi
 

Nilkkateippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Enpä tiedä miten Juti hoitaa hommansa maajoukkueessa, mutta sen tiedän että herralla on ollut aina hyvä vaikutus ympäristöönsä, ei ole sattumaa että oli kapteeni jo junnuissa ja myöhemmin Tapparassa ja maajoukkueessa, todella positiivinen ja koominen hahmo, jonka touhuja seuratessa naama vääntyy herkästi hymyyn. Myös luulajassa Jutilasta tykättiin kovasti.

Juti oli pelaajana ns. ärsyttävän hyvä jota omat fanit rakasti ja vastustajat vihasi. Häntä kutsuttiin puttepossuksi ja muistan kuinka ainakin ifk - fanit lauloivat "pieni pyöreä, Timo Jutila". Varmasti kuuli pilkkahuudot mutta oli siitä huolimatta aina valmis vaikkapa viiden minuutiin keskusteluihin päätuomarin kanssa vierasyleisön edessä ja paukutti kauhealla itseluottamuksella hurjia tehoja viivasta ja oli aina kentällä ratkaisuhetkillä. Uskon että tämän takia hän siellä pyörii, mukavaa varmaan pelaajistakin että joku antaa välillä muutakin kuin tukankuivauspalautetta. Johtajatyyppi joka ei jäädy kovassa paikassa.
 

lihaani

Jäsen
Muistan kun eka kertaa näin Jutin pelaavan. Nauratti hieman kun jäälle luisteli pyöreä koulukiusatun oloinen hömelö. Mutta ensimmäisen Tapparan ylivoiman aikana hymy hyytyi. Mies pyöritti YV:tä kuin kapellimestari ja laukaus viivalta oli helvetillinen ruoska. Siinä ei veskari ehtinyt kissaa sanoa kun takana soi.

Jotenkin sitä vaan unohtaa, että nykyinen nuuskamuikkunen on ollut eräs Suomen kaikkien aikojen kiekollisia puolustajia.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kyllä minäkin muistan Timo Jutilan superpelaajana maajoukkueessa ja sm-liigassa. Ensimmäisen kerran Jutila jäi kunnolla mieleen, kun Tapparan "kuuskasi-syntyneet" nousivat porukalla Tapparan sm-liigajoukkueeseen. Siinä meni Pentti Matikaiselta ja HIFK:lta ainakin kevään -87 mestaruus, kun Jutila ja muu Tappara-porukka löysi voittavan pelivireen sm-liigan playoffien välierissä Tappara-HIFK. Jutila oli silloin viisi vuotta "-68 poikia" iäkkäämpi, mutta Jutila oli toinen pelaaja huikeassa puolustajaparissa Timo Jutila-Teppo Numminen, joka lienee yksi kaikkien aikojen pakkipareista sm-liigassa. Nummisen tie vei NHL:n jo kesällä 1988, mutta Jutilasta tuli eurooppalaisen lätkän suurpelaaja vuosiksi 1990-luvun lopulle saakka.
Oikeasta Timo Jutilasta on hienoja muistoja jääkiekkoilijana, joita ei vie pois nykyinen osittain lievän tahattoman koominen Leijona-rooli Kummolan adjutanttina. Tätä jälkimmäistä adjutantti-"Jutia" vaalitaan lämmöllä ja lievän koomisesti nyt tässä ketjussa, jatkossakin.
 
Viimeksi muokattu:

#48#

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Tuommoisella saldolla sopii minun puolestani jauhaa vähän nuuskaa jonkun turhan muumimamma-Halosen vieressä ja vähän rillatakin. .

Pientä rajaa hei.

Ollaan Halosesta sitten mitä mieltä tahansa, niin hän on kuitenkin Suomen presidentti. Mielestäni se että pystyt olemaan tumppaamatta nyrkinkokoista nuuskapalloa huuleen samalla kun presidentti on kättelemässä seurueen muita jäseniä, kuuluu vain hyviin käytöstapoihin.

Tai ei edes hyviin vaan jopa huonoihin käytöstapoihin.

Jutista pelaajana olen samaa mieltä kuin suurin osa täällä eikä hänen panostaan suomalaiselle jääkiekkoilulle voida kiistää.

Nykyinen suojatyöpaikka on sitten ihan toinen juttu.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Pientä rajaa hei.

Ollaan Halosesta sitten mitä mieltä tahansa, niin hän on kuitenkin Suomen presidentti. Mielestäni se että pystyt olemaan tumppaamatta nyrkinkokoista nuuskapalloa huuleen samalla kun presidentti on kättelemässä seurueen muita jäseniä, kuuluu vain hyviin käytöstapoihin.

Eihän tuo mikään maailman fiksuin veto Jutilalta ollut, ja sinänsä aika ajattelematon tempaus, mutta aika pienenä diplomaattisena etikettirikkeenä tuota pidän ottaen huomioon ajan ja paikan kontekstin eli lätkämatsin, jossa Halonen oli ns. tavallisena katsojana epävirallisissa merkeissä, itsekin jossain lippalakissa ja pusakassa. Eivät nuo mitkään linnan juhlat olleet, ja huumorilla Haloskakin asian tuntui ottavan, joten kärpäsestä on mielestäni tehty vähän härkänen.

Suomen tasavallan presidentin arvo sinänsä toki vaatii tietyn kunnioituksen riippumatta siitä, kuka kyseistä arvoa pitää sillä hetkellä hallussaan, mutta protokollan jäykkyydessä ja muodollisuudessa on siinäkin eroa tilannekohtaisesti. Ehkä vähän nolo tempaus Jutilalta, mutta Jutila ei mikään poliitikko, diplomaatikko tai muukaan ole, vaan ex-pakki ja ex-ammattikiekkoilija, jolla on vain vähän treenaamista käytöskoodissa ja nuuskaamisen ajoittamisessa. Voisi sen nuuskan jättää väliinkin minun puolestani ja edellyttää, että mitään mälliä ei jauheta pressan kyljessä, mutta ei Jutiakaan toisaalta tarvitse tapauksen suhteen ikuisesti leimata ja vaatia suurin piirtein hänen eroaan.

Kevyempi, huumoripitoinen läppä on ihan ansaittua, ja onhan se niinkin, että vain rakastetuimmat ja eniten huomiota herättävät persoonat muuttuvat lempinimillä ("Juti") ikuisesti tunnetuiksi hahmoiksi, joista heitetään kaskuja. Mikäs niissä vikana. Mutta näilläkin palstoilla on vuosien varrella saanut lukea melko rankkoja, vihamielisen oloisia herjauksia, joissa koko Jutilan ammattipätevyys ja persoona on lyöty lyttyyn. Ei toki tässä turnauksessa, mutta aiemmissa ja heikommin menneissä, joissa Jutilasta on tehty syntipukkia välillä hyvinkin asiattomasti ja mauttomasti.

Voihan sitä aina sanoa, että "eikö sinulla ole huumorintajua, kuka sitä leikistä nyt suuttuisi", mutta mielestäni kyllä jokainen yleensä erottaa ainakin netin ulkopuolella, onko joku ilmaisu hyväntahtoista läppää ja kaskujen heittoa vaiko loukkaavaksi tarkoitettua solvaamista. Tietystikin nämä rajat voivat olla vähän epäselvemmät virtuaalisessa nettikirjoittelussa, minkä takia esim. ironia ja muut haastavammat huumorin muodot ovat usein eri foorumeilla vaarallisia, samoin kärjekkäät ilmaisut ilman alleviivaavaa hymiötä ynnä muuta.

Yhtä kaikki toivon, että tämä turnaus päättyy Jutin karaokelauluun Maamme-laulun merkeissä, duettona iso-Kalen kanssa. Jutin ääni säestäisi hyvin rautakanslerimme matalaa örähtelyä.
 
Täällä menee vähän puurot ja vellit sekaisin. Kukaan tuskin tuntee vihantunteita Jutia kohtaan. Kukaan ei välittäisi tuon taivaallista koko ukosta jos ei Kale vetäisi perässään maajoukkueessa. Asiahan on nyt yksinkertaisuudessaan niin että Juti on antanut kasvot tälle hyväveli-meiningille. Kurrihan on ihan samaa luokkaa, mutta ei ole "siviilipersoonana" yhtä yksinkertainen ja naurettava. Joku kun mainitsi hyvän vaikutuksen ympäristöön, on kyllä sikäli oikeassa että jokainenhan tuntee työpaikaltaan sen kenelle on kiva nauraa yhdessä. Mutta on se kyllä saatanan tyhmä kun ei ole edes itse tajunnut vetäytyä.
 

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nummisen tie vei NHL:n jo kesällä 1988, mutta Jutilasta tuli eurooppalaisen lätkän suurpelaaja vuosiksi 1990-luvun lopulle saakka.
Jutille tuli kutsu rapakon taakse mestaruuskauden 1983-1984 jälkeen. Sillä kaudella Juti olikin Tapparan tehopakki runkosarjassa ja pleijareissa molemmissa. Kaudella 1984-1985 sitten:

1984-85 Rochester Americans AHL 56 13 30 43
1984-85 Buffalo Sabres NHL 10 1 5 6
 
Tämä ei ole Jutilan puolustuspuhe. En myöskään tiedä yhtään mitä kaikkea Juti touhuaa, mutta kuin katselee Kurrin kanssa pelejä mörököllinä. Kuitenkin pari historiaan perustuvaa faktaa:

- Jutila oli Tapparan monivuotinen kapteeni
- Jutila oli niinikään maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni
- Curre Lindström on kertonut, kuinka hän tapasi Jutilan Bernissä ja sanoi hänelle, että hän haluaa Timon edelleen maajoukkueen kapteeniksi, mutta kunto ei ole tällä hetkellä riittävä. Jutila tiputti painoaan 5kg kevään aikana ja lunasti paikkansa Curren joukkueessa.

Jotain Jutilassa on siis sellaisia ominaisuuksia, että valmentajat hänet haluavat joukkueeseensa ja nimenomaan kapteenin rooliin.

Jutila on itse kehunut Hexi Riihirantaa maajoukkueen joukkueenjohtajana, ja korostanut Hexin merkitystä pukukoppipelaajana. Kuulemma jos kopissa oli liian hiljaista ja jännitystä, niin Hexi astui esiin huumorilla ja vanhoilla kiekkotarinoilla tehden töitä paremman henkisen tilan eteen. Jutila sanoikin, että Riihirannan saappaat ovat todella isot täytettäväksi, kun hänet valittiin Hexin seuraajaksi.

Olisikin mielenkiintoista tietää millaista roolia Jutilalla on nykyjohdossa, koska sinne on raahattu näitä pukumiehiä melkoinen määrä. Teppo Numminenkin kertoi YLE:n studiossa keskustelevansa pelaajien kanssa ja osallistuvansa johdon pelillisiin palavereihin, joten kyllä siellä ainakin puhekavereita riittää.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
"...Timo Jutila vastaa ruokailuista".

Viime aikaisista näköhavainnoista päätellen Kurri on alkanut hoitaa jo tuotakin hommaa.


No joo. Jos Juti onkin nykyään jokseenkin koominen hahmo, jonka roolista kellään ei ole hajua, niin mitä sitten. Valmentajille kelpaa ja varmaan myös pelaajille. On kenties ollut joillekin nuorille pelaajille esikuva? Ja pahimmillaankin varmaan sellainen koominen hahmo, joka luo rentoa ja hyväntuulista henkeä muuhun porukkaan.

Tietysti kokonaan toinen asia on se, jos joukkueen valmistautuminen häiriintyy siitä, ettei Jutila ole saanut hoidettua sovittuja hommia. Eikös tämmöistäkin ole puhuttu.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Timo Jutila, tuo maailmanhistorian ja koko universumin ainoa suomalainen, jolla on kaulassaan kaksi kultaista mitalia ja maailmanmestaruutta!

Yksi mitali 1995 joukkueen kapteenina - never forget!

Toinen mitali 2011 joukkueenjohtajana ja tärkeänä taustahenkilönä, eivätköhän ne hotellitkin ole nyt varattu oikein, ja paluulennot! Never forget!
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
YLE Teksti-TV kirjoitti:
Leijonien juhlat olivat vasta alussa,
kun Kukkonen ja Väänänen ihmettelivät
tunnelmaa kopissa.

- Toivottavasti ei 16 vuotta juhlita,
niin kuin Jutila. Huomenna kansallinen
vapaapäivä. Halonen hoitaa, Kukkonen
nauroi.

Jutin pistää toiset 16 vuotta putkeen lisää koksia rilliin. Onnea Juti, varmasti maistuu tämäkin mestaruus!
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Jutin pistää toiset 16 vuotta putkeen lisää koksia rilliin. Onnea Juti, varmasti maistuu tämäkin mestaruus!

NY RILLATAAN!

(Tulipa sekin päivä, jolloin tämän lauseen kirjoitan.)

Ilman Jutia ei voida mestaruutta voittaa, Juti täytyy siis pitää maajoukkueen kuvioissa vielä pitkään. Kun aikanaan luonnollinen poistuma vie Jutilan autuaammille metsästysmaille, niin Jutilan voisi tuhkata ja prässätä pieneksi timantiksi, jonka paikka olisi Kummolan kravatissa. Kalehan ei kuole koskaan, Rautakansleri johtakoon Jääkiekkoliittoa vielä tuhatvuotisen valtakunnan ajan ja nähköön ennalta päävalmentajien piilevät kyvyt kuten Kale teki Jukka Jalosen kohdalla eikä antanut kenkää parin heikomman MM-turnauksen jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös