Joukkueen rakennus kaudelle 2010-11

  • 1 130 321
  • 3 357
Tila
Viestiketju on suljettu.

Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itseäni huolestuttaa tuossa jengissä eniten meidän kaksi oletettua sentteriä: Granlund ja Ramstedt. Runkosarjassa peli varmasti kulkee, mutta pleijareihin tämä sentterikaksikko on aivan liian köykäinen.

Hyvä pointti, tartutaan tähän. Pakin tarve tuntuu ehkä selvemmältä, kuin vahvistus hyökkäykseen. Monessa kirjoituksessa on haettu snaipperia tai ns. sentteri/laituria. Mä lähtisin spekuloimaan puhtaan sentterin hankinnalla, perustelut samat kuin Stigulla yllä; Miken kehitykseen uskon vielä, mutta Ramu on mulle jotenkin arvoitus. Yhdessä vaiheessa pyörittelin ajatuksella Ramun siirtämisessä laitaan jopa, koska puolustusvelvoite ei oikein täyty, tai sit laituri pitää uhrata siihen. Ramu on tietynlainen individualisti, mutta taidot ja vauhti ei oikein riitä olemaan villeleino. Tällä logiikalla meiltä puuttu 1-2 - ketjun sena, kun tosipelit alkaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja onhan Wärn saanut jotain aikaan. Hän pelasi erinomaisen syksyn ykkösketjussa toissa vuonna ja itse asiassa vei ansaitusti Kuhdan paikan ykkösessä.

Korjaa ihmeessä, jos muistan väärin, mutta eikö Wärn pelannut nimenomaan huikean kevään toissa kaudella - ei siis syksyä. Muistelen, että Max tuli Venäjän jouluturnauksessa loukkaantuneen - mikä mainio joululahja IFK:lle ja pelaajalle itselleen - Kiben tilalle ja skulasi kevätkauden mallikkaasti Hirson ja Pikun rinnalla. Viime kausi olikin sen jälkeen aika mitäänsanomaton.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Miken kehitykseen uskon vielä, mutta Ramu on mulle jotenkin arvoitus.

Antakaa Ramulle vähän armoa. Vuosi sitten moni oli heivaamassa nuorta kundia ulos jengistä, mutta niinpä sieltä tulikin hieno runkosarja; osittain kyllä Miken avustuksella, muttei läheskään täysin. Mä uskon, että Ramu kehittyy vielä ja ottaa virheistään opiksi, niin että ensi keväänä nähdään huomattavasti varmempi Teemu Ramstedt kuin viime kevään Kerho-sarjassa.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieman erilainen näkökulma joukkueen rakennukseen: onko HIFK varautunut yhtään siihen, että Nokka tulee pettämään syys-tammikuun aikana ja mahdollisesti hommaisi jostain 'sheddenin', joka repisi tästä, suoraan sanottuna ihan hyvästä, rosterista irti sen mitä mitaliin tarvittaisiin?

Ihan suoraan sanottuna mä en ainakaan enää jaksaisi mitään 'hyvä/vitun hyvä runkkari mikä kustaan pleijareissa kintuille heti ekassa sarjassa'- jaksoa. Kuka ei usko, että esim. Shedden ei saisi tästä laumasta mitalisakkia?

Joo tiedetään, Doug ei tule.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Korjaa ihmeessä, jos muistan väärin, mutta eikö Wärn pelannut nimenomaan huikean kevään toissa kaudella - ei siis syksyä. Muistelen, että Max tuli Venäjän jouluturnauksessa loukkaantuneen - mikä mainio joululahja IFK:lle ja pelaajalle itselleen - Kiben tilalle ja skulasi kevätkauden mallikkaasti Hirson ja Pikun rinnalla. Viime kausi olikin sen jälkeen aika mitäänsanomaton.

Muistat aivan oikein. Samaiselta kaudeltahan ja em. tilanteesta johtuen on kotoisin myös heitto, missä sanotaan Jalosen peluuttaneen Kuhtaa ja Loppi nelosessa. Juu, kyllähän se ketju taisi olla merkattu ainakin liigan sivuille nelosketjuksi, mutta pointti siinä oli tuolloin kaiketi se, että Loppi-Kuhta-tutkaparille haetaan suhteellisen pienillä minuuteilla pelituntumaa isojen loukkaantumisten jälkeen. Kolmatta lenkkiä ketjussa en juuri nyt muista, enkä jaksa tarkistaa, mutta samapa se on, kun koutsit tykkäävät näillä tutkapareilla leikitellä. Mutta missään nimessä Loppi-Kuhta ei ollut sanan varsinaisessa merkityksessä mikään neloskenttä, jonka tehtävä olisi ollut jauhaa vastustajasta paskat pellolle. Herran isä, ei missään nimessä. Naurattaakin ajatus jostain Lopista likaamassa käsiään...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieman erilainen näkökulma joukkueen rakennukseen: onko HIFK varautunut yhtään siihen, että Nokka tulee pettämään syys-tammikuun aikana

JHag kirjoitti pari sivua sitten rukoilevansa kädet kyynerpäitä myöten ristissä, ettei Nokkaa jouduta erottamaan kesken kauden, koska sitten menee huolella valmisteltu (?) valmentajanvaihdos suurella todennäköisyydellä puihin, kun joudutaan tempaisemaan kehiin jostain joku projektivalmentaja, joka ei ehkä suostukaan parin kuukauden pestiin, vaan vaatii toisenkin kauden.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Verorajasta

Jos on niin että joukueelle tärkeä palanen, ehkä jopa playmaker rightin pakki, löytyy ennen verorajaa (tai on jo löytynyt, viimekauden tapaan soppari julkaistaan myöhemmin), niin miksi ei voisi tehdä Niinimaa tyylistä vero kikkailua, ja laittaa äijä Tallinnaan asumaan. Käsittääkseni ennen klo 24.00 poistunut henkilö ei merkkaa yhtään asuinpäivää. Välillä voi olla Suomessa öitäkin, esim peräkkäisinä- tai vieraspelipäivinä, riittää kun asumis vuorokaudet yhteensä jää riittävän alhaisiksi. Tai vielä parempi hei! Koko jengi vaan kirjoille Viroon, aamulautalla tänne ja illalla takas. Veroprossa jotain 10 koko Bändillä!
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Vihaan jossittelua, mutta pako kyllä myöntää että Oulussa on suhteellisen kova nippu näitä ulkomaalaisia: Sicak, Preissing, Rosa ja Kreps.

Pakko myöntää että tämä olisi ollut se rightin puuttuva palanen pakistoon, mutta Ouluun meni siis Tom Preissing.

http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php?pid=49763

Laatua. Kvalitet.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK:n hankinnat P-Amerikasta ovat Nybarin aikana olleet aika vaatimattomia ja jollain Kärpillä on varmasti huomattavasti paremmat suhteet ulkomaille kuin nykyisellä IFK-johdolla. Nybari tuli kuitenkin UTJ:n rooliin suoraan "vain" Suomen junnukiekosta ja Kautosen roolista IFK:ssa ei taida edes olla sen tarkemmin ilmoitettu.

Kovia pelimiehiä on Kärpät hankkinut 100k(?) isommalla pelaajabudjetilla...
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No mutta tossahan se on sanottu ihan loogisesti. Uusi jätkä ei siis siirry alempiin kenttiin, vaan jää ykköseen-kakkoseen. Sisääntulija on nimenomaan pomminvarma 1-2 ketjun sälli, ei Barlow/VVV. Joten pohdiskelen nimenomaan sitä, kuka nykyisistä putoaa alemmas tämän Mr. X:n tieltä: Kuhta, Lennu vai Wärn. Capiche?
No eipä kyllä auennut vieläkään.

Mitä mä en ymmärrä on se, että jos jo alussa heitetään ilmoille että:

Oma roolitukseni hyökkäykseen kun näillä mennään: Ville, Hade, Kibe, Ahtola kuuluvat laitahyökkääjinä kahteen ekaan ja ja yhtäkään heistä ei kannata heittää Töykkälöihin tai vielä alemmas. Micke ja Ramu ottavat senan paikat ja tässä skenaariossa PW, Lennu ja Wärn jäävät yli.

Niin ainakin itse ymmärrän ettei Lennu ja Wärn pelailisi 1-2 ketjuissa. Mä en siis tajua miten ne voisivat pudota sen uuden 1-2 ketjun kaverin tieltä alaspäin kun ne eivät edes niissä ketjuissa ole.

Eipä tällä pohdinnalla kyllä mitään mitään merkitystä ole.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Ihan suoraan sanottuna mä en ainakaan enää jaksaisi mitään 'hyvä/vitun hyvä runkkari mikä kustaan pleijareissa kintuille heti ekassa sarjassa'- jaksoa. Kuka ei usko, että esim. Shedden ei saisi tästä laumasta mitalisakkia?

Minä en usko. No ehkä mitalijoukkueen, mutta ei kyllä mestarijoukkuetta. Ei tämä ole Sheddeniläinen joukkue. Hän tarvitsisi aivan erilaista pelaajamateriaalia. Joku Kari Heikkilä saisikin tuosta mestarin.

Ei Dougi mikään jumala ole. Vrt. Jokereiden tähtisikermät kahtena vuoten peräkkäin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei Dougi mikään jumala ole. Vrt. Jokereiden tähtisikermät kahtena vuoten peräkkäin.

Ei olekaan, mutta silloin kun miellyttää HIFK-fania, niin pääsee jo aika lähelle Jumalaa ja siitä ei sitten tingitä vertailuja tehdessä. Sheddenin peluuttaminen on yksipuolista ja MG:n ketju pelaisi jokaisessa pelissä n. 30min. ja keväällä putki ei enää kulje vrt. Jokerit+Leino. Tiedä sitten, minkälainen joukkue on Sheddeniläinen joukkue, koska Zugin joukkuekkaan ei ole lähelläkään sitä, millä joutui operoimaan HIFK:ta valmentaessaan. HIFK oli selkeästi paskin joukkue materiaaliltaan, mitä Doug on joutunut Euroopassa valmentamaan. Mitään taktisia hienouksia ei tuolle joukkueelle voinut asettaa, toisaalta, Doug tuskin olisi sellaisia edes osannut asettaakkaan vielä tuolloin... nyt asia on varmasti muuttunut paljonkin (on eurooppalaistanut pelitapaa).

Kari Heikkilä olisi aika mielenkiintoinen nimi ensi kauden koutsiksi, koska Petu Matikaisen en usko tulevan HIFKiin. Heikkilän valmentaminen SM-liigassa on myös aika epätodennäköistä, koska viime keväänä mainitsi, ettei paluu suomeen ole ajankohtainen/kiinnosta vielä muutamaan vuoteen.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei olekaan, mutta silloin kun miellyttää HIFK-fania, niin pääsee jo aika lähelle Jumalaa ja siitä ei sitten tingitä vertailuja tehdessä.

Mä en oikein ymmärrä välillä minkälaista peliä HIFK:n pitäisi pelata että kelpaisi. Shedden toi helvetin hyvän tuloksen helvetin huonolla nipulla helvetin lyhyessä ajassa helvetin brändimäisellä pelityylillä.

Nokkaeläin on flopannut kahdesti helvetin nololla tavalla helvetin kovilla rostereilla helvetin peruuttelukiekolla.

Mä ottaisin kirkuen Sheddenin takaisin(joo tiedän vieläkin ettei ole tulossa) jos sillä saataisiin Nokka ulos.

Ps. Tykkäät kovin heitellä sitä miten jengi pelasi kuin lammaslauma viime pleijareissa i.e paskat housuissa. Sheddenin aikana ei muuten sitäkään tapahtunut.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
IFK:n hankinnat P-Amerikasta ovat Nybarin aikana olleet aika vaatimattomia ja jollain Kärpillä on varmasti huomattavasti paremmat suhteet ulkomaille kuin nykyisellä IFK-johdolla. Nybari tuli kuitenkin UTJ:n rooliin suoraan "vain" Suomen junnukiekosta ja Kautosen roolista IFK:ssa ei taida edes olla sen tarkemmin ilmoitettu.

Kovia pelimiehiä on Kärpät hankkinut 100k(?) isommalla pelaajabudjetilla...

Kärpillä on varmasti hyvä verkosto maailmalla, mutta tuskin IFK:llakaan nyt ihan surkea. Kyllähän tuolla juniorikiekkoilun puolellakin ehtii kontakteja luoda, jos vain halua on. Ja Kautonen varmaan on se vahvin linkki rapakon toiselle puolelle.

Pelaajabudjetit ovat yleensä vähän harhaanjohtavia, koska ne eivät vielä kerro mitään käytetyistä rahasummista. Kärpät kikkailevat tällä hetkellä verotuksella vahvasti, siellä on Rosakin tulossa vasta myöhemmin sisään. Toisaalta Kärpillä on maalivahtiosasto aika suuri kysymysmerkki, kun taas IFK on tarkoituksella panostanut euroja sille osastolle. Toisaalta meidän on myös pakko, koska ei ole toivoa koulia omista lupauksista ykkösvahtia.

Uskoisin IFK:lla kuitenkin olevan vielä ihan hyvin rahaa kirstun pohjalla hankintoja varten, ottaen huomioon viime kauden tuloksenkin. Peltonen, Riksman ja Vallin ovat varmasti olleet kalliita, mutta kovin halpoja eivät olleet ne lähtijätkään.

Henk.koht. toivoisin kyllä sitä yhtä kiekollista ykköspuolustajaa tulevaksi, en tiedä olisiko Preissing ollut se kaivattu hemmo vaikka kova nimi eittämättä onkin. Aika lailla kuitenkin loukkaantumisia taustalla, rikkonaisia kausia.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mä en oikein ymmärrä välillä minkälaista peliä HIFK:n pitäisi pelata että kelpaisi. Shedden toi helvetin hyvän tuloksen helvetin huonolla nipulla helvetin lyhyessä ajassa helvetin brändimäisellä pelityylillä.

Hmm ja millä tavalla tämä liittyy lainaamaasi tekstiin? Mielestäni, en millään tavalla moittinut pelitapaa, saavutuksia tai mitään muutakaan HIFKiin liittyen. Jos mainitsen, että Doug on suurin piirtein Jumalan asemassa HIFK-fanien keskuudessa, niin onko se moite? Siis mitä vittua. Ja jatkossa vielä selvitin, millä tavalla Doug on valmentanut Jokereissa ja HIFK:hon tullessaan, tällä kaverilla ei ollut hajuakaan Eurooppalaisesta kiekosta (sen puolesta hyvä ja yllättävä saavutus tuo 4. sija).

Viime kauden joukkue oli kova, toissa kauden joukkue ei ollut hyvä.

Voisin minäkin ottaa Sheddenin joukkueeseen Nokan tilalle, jos kyse olisi parin vuoden sopparista samantien. Mitään helvetin 6kk:n projekteja tänne on ihan turha roudata kesken kauden, siinä kustaan ja paskotaan omiin muroihin ja rajusti.
 

Vegas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oulussa on suhteellisen kova nippu näitä ulkomaalaisia: Sicak, Preissing, Rosa ja Kreps.

Siinä on vähän hattuun lippaa siihen, minkä tasoisia ulkomaalaisia pelaajia tänne pitää IFK:kin pystyä signaamaan.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Siinä on vähän hattuun lippaa siihen, minkä tasoisia ulkomaalaisia pelaajia tänne pitää IFK:kin pystyä signaamaan.

JA kaiken lisäksi porot suosivat EU-pelaajia, joten heillä on vielä valinnanvaraa, jos/kun joutuvat esim. maalivahtiosastoaan paikkailemaan.

HIFK on viime kausina ikäänkuin vältellyt EU-ulkkareiden hankkimista. Toivottavasti tuo on vain sattumaa eikä valittu linja. Toisaalta jos osattaisiin hankkia ne max. kolme kanukkia laatuosastolta, niin kyllähän sekin jo auttaisi.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
HIFK on viime kausina ikäänkuin vältellyt EU-ulkkareiden hankkimista.

Mä olen sitä mieltä, että IFK tarttee pitkästä aikaa kovan ja hyvän tsekin! Tai sitten pelkästään hyvän taiteilijasielun ala Jan Caloun, joka on tehokas. Jos ei tälle kaudelle, niin ensikaudelle.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakko myöntää että tämä olisi ollut se rightin puuttuva palanen pakistoon, mutta Ouluun meni siis Tom Preissing.

Olisihan tuo ihan kiva palanen ollut, mutta mielestäni meillä ei ole ensisijaisesti tarvetta kiekolliselle puolustajalle. Meiltä puuttuu edelleen puolustuksesta voima ja kovuus. Odotin että Kojo ja Nybbari olisivat korjanneet asian tässä kesän aikana, mutta ikävä kyllä mitään ei tapahtunut. Kankaanperä on edelleen ainoa tähän kategoriaan kuuluva pakki ja toinen joka tuo perusosaamista on sitten Kurvinen, mutta hän viettää yli 50% peleistä aina sairastuvalla. Mä olen edelleen sitä mieltä, että IFK:n puolustus on koottu ihan päin vittua, vaikka moni ulkopuolinen sitä sanookin hyvin kootuksi.
Otan tähän nyt esimerkkinä viime kautiset mitalijoukkueet. Jokaisesta niistä löytyi vähintään kaksi isokokoista maalin edustan siivoavaa pakkia. TPS:llä Nordlund, Järvinen, HPK:lla Mäkelä, Honkanen (Harmittaa ihan oikeasti, että Miliisi päästettiin silloin menemään) ja JYP:llä Malmivaaraa, Koskista ja Kaijomaata. KalPalta tällaiset miehet puuttuivat lähes kokonaan, jäivät ilman mitalia, IFK:lta löytyi Kankaanperä, se ei riittänyt. Nykyään jengit tarvitsee pari tällaista oman pää luutijaa, jos haluaa menestyä mitalipeleissä.

Vallin - Mr.X (Iso, ruma, hampaaton pakki)
Järventie - Kankaanperä
Söderholm/Del Grosso - Kurvinen

Siinä olisi suurin piirtein kaikki parit hyvässä tasapainossa.

Tosta jengistä puuttuu periaatteessa kolme palasta. Kiekollinen johtaja, Kankaanperä vol 2 ja se yksi hyökkääjä. Näistä jää varmaankin saamatta toi kiekollinen liideri, koska sitä roolia sovitellaan EDG:lle tai Kousalle. Lisäksi meiltä löytyy Vallin, joka on kohtalainen myös siinä roolissa.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...ja toinen joka tuo perusosaamista on sitten Kurvinen, mutta hän viettää yli 50% peleistä aina sairastuvalla.

Yllälainattu on toki kärjistettyä, mutta kuitenkin hyvin yleinen myytti HIFK-osiossa. Viimeisen viiden vuoden ajalta on ainoastaan viime kausi sisältänyt Kurvisen kohdalta vamman, joka on pitänyt miehen poissa pidemmän pätkän. Kurvisella on jopa positiivinen käyrä loukkaantumishistoriassa, jossa isot poissaolot on tapahtunut uran alkuvuosina.
 
Viimeksi muokattu:

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Tosta jengistä puuttuu periaatteessa kolme palasta. Kiekollinen johtaja, Kankaanperä vol 2 ja se yksi hyökkääjä. Näistä jää varmaankin saamatta toi kiekollinen liideri, koska sitä roolia sovitellaan EDG:lle tai Kousalle. Lisäksi meiltä löytyy Vallin, joka on kohtalainen myös siinä roolissa.

Voisin kuvitella (tämä on puhtaasti omaa spekulaatiotani), että Melartia kasvatetaan tuohon toisen jykevän stay-at-home -pakin rooliin. Mielenkiintoista nähdä, miten tulee saamaan peliaikaa tulevalla kaudella. Uskon, että oikeassa roolissa oikeain pakkiparin kanssa Melartista tulee olemaan vielä paljonkin iloa tulevalla kaudella. Rautio voisi treeneissä jo piirtää maalin eteen neliönmuotoisen alueen ja sanoa, että pysy siinä ja hakkaa poikittaisella kaikkia lähelle tulevia vastustajia.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Meiltä puuttuu edelleen puolustuksesta voima ja kovuus.

En itse näe asiaa lähellekään näin. Ainakin osittain kuvaukseesi osuvalla Melartilla tekee tiukkaa päästä pelaavaan kokoonpanoon ja jotkut vielä puhuu Honkasesta, jota en nykysysteemiin saisi istutettua millään. Seitsemäntenä pakkina enintään.

Vallin - Mr.X (Iso, ruma, hampaaton pakki)
Järventie - Kankaanperä
Söderholm/Del Grosso - Kurvinen

Vallin on hyvä yleispuolustaja, muttei missään nimessä se kiekollinen liideri, jonka pitäisi ruokkia ykköskenttää (ja ilmeisesti ei ole myöskään ehdottamasi "Mr.X"). Mikäli Vallin olisi Murphy, voisi Kankaanperä vol2 tuolla paikalla mennäkin.

Jos se mörkö pitää puolustukseen hankkia niin mielummin näin (olettaen, että DelGrosso täyttää ruutunsa ykkösparissa):

Vallin - DelGrosso
Järventie - Kankaanperä
Söderholm - Kurvinen/Mörkö

Tai miksei Kurvinen/Melart? Ei nämä nuoret ilman peliaikaa kehity.
 

scholl

Jäsen
Luulisi sinun tuollaisena saksalaista kliinisyyttä ihannoivana robotmenschinä ymmärtävän täsmällisten sääntöjen ja käytäntöjen päälle. Vai asuuko sinussa sittenkin pieni taiteilijasielu, ihminen joka pyrkii ulos robotista? Pieni anarkisti, joka vastustaa annettuja sääntöjä ja käyttäytymismalleja? Jos näin, nostit juuri roimasti pisteitäsi silmissäni ;)

Tilanne on se, että esitin perustelut, miksi jollain tavalla pitää toimia ja jos joku pillipiipari Hämeenlinnassa, joka ei tajua asioita, ei edelleenkään tajua niin ei se minun vikani ole. Otetaan esimerkiksi avaamani iloisuusketju. Pillipiipari yhdisti sen onnellisuusketjuun. Vittu en ole sen jälkeen ollut kertaakaan onnellinen, mutta monta kertaa iloinen. Toinen esimerkki on Tarja Halonen. Ketjun otsikko oli aiemmin kantaaottava, sitten pillipiipari muutti sen otsikon muotoon Tarja Halonen. Siis pelkkä Tarja Halonen, ilman mitään kantaaottavuutta. Siis haloo. Ja vielä kyseenalaistat sen kumpi tässä on se, jota pitää kuunnella: scholl vai pillipiipari.
 

scholl

Jäsen
scholl : Zum Teufel ! Puhut täyttää asiaa Ajaxista. Fudiksen kilpavarusteluhan meni jo ajat sitten paljon ohi sen hurskaan käsityksen, että pelaaja hankitaan joukkueeseen pelaamaan. Ei. Pelaaja noukitaan sisään eniten siksi, että kukaan muu ei saa häntä, vaikka kaveri jumittaakin sitten 15 minuutin peliajalla muiden tähtien seassa.

Niin tai siis puhun tämän kauden Bayern Münchenistä, jolla olisi rahaa varsinkin viime kauden CL-menestyksen takia laittaa vaikka kuinka moneen uuteen pelaajaan ja haluaisivatkin laittaa, mutta van Gaal valmentajana sanoo ei. Haluaa peluuttaa nuoria jannuja avauksessa kuten Diego Contento vasemmassa laidassa, ikä 20; Holger Badstuber topparina, ikä 21; Thomas Müller kärjessä, ikä 21; Toni Kroos keskikentällä, ikä 20. Lisäksi vielä loukkaantunut Breno toppari, ikä 20 ja David Alaba keskikentän pohjalla, ikä 18. Siis van Gaal tekee samaa kuin Ajaxissa, ajaa sisään nuoria kundeja, joista harva on kuullut mitään ja ovat yht'äkkiä vuoden sisällä mm-kisoissa tärkeissä rooleissa. Tätä pitäisi tehdä IFK:ssa. Ahtola ja Granlund olivat viime vuonna hyviä hakuja tähän. Samalla tavalla hyvä, että Vatanen sai vastuuta Jypissä jne.

Toinen ääripää on sitten Mourinho ja Guardiola esim. Siis en tajua varsinkaan Barcelonaa. Heillä on hyvä junioriakatemia niin minkä hiton takia pitää ostaa Zlatan, Henry, Hleb ja kumppaneita floppaamaan. Pep sanoo, että osa floppaa siksi, kun vaan 11 mahtuu pelaamaan. Tämä on pimeätä.

Itse toivon, että IFK pyrkii kasvattamaan omista junnuista onnistujia ja sitten hankkii täsmähankintoja tämän lisäksi.
 

scholl

Jäsen
Jos on niin että joukueelle tärkeä palanen, ehkä jopa playmaker rightin pakki, löytyy ennen verorajaa (tai on jo löytynyt, viimekauden tapaan soppari julkaistaan myöhemmin), niin miksi ei voisi tehdä Niinimaa tyylistä vero kikkailua, ja laittaa äijä Tallinnaan asumaan. Käsittääkseni ennen klo 24.00 poistunut henkilö ei merkkaa yhtään asuinpäivää. Välillä voi olla Suomessa öitäkin, esim peräkkäisinä- tai vieraspelipäivinä, riittää kun asumis vuorokaudet yhteensä jää riittävän alhaisiksi. Tai vielä parempi hei! Koko jengi vaan kirjoille Viroon, aamulautalla tänne ja illalla takas. Veroprossa jotain 10 koko Bändillä!

Ehdotin tuota Tallinnan systeemiä yksittäisen pelaajan osalta työsulkukaudella, kun mietittiin onko hankintoihin varaa. Ei tainnut nousta yhtään kättä pystyyn kannattamaan ajatusta. Jos oikein ovela on niin laittaa suomalaispelaajan kesäksikin asumaan Tallinnaan. Turha polttaa niitä maassaolovuorokausia off seasonina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös