Jos saisit äänestää toisin

  • 2 030
  • 24
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Ajattelin avata tällaisen ketjun sitä varten että täällä saa tunnustaa jos on tullut katumapäälle ja todennut että tuli tehtyä virhe äänestyskopissa.

Aloitan omalta osaltani vuoden -94 pressanvaaleilla:

Vuoden 1994 presidentivaaleissa äänestäisin tänä päivänä Elisabeth Rehniä, silloin äänestin Ahtisaarta. Arvostan heitä molempia suuresti mutta tuolloin dissasin aiheettomasti Rehniä. On osoittautunut huomattavasti pätevämmäksi henkilöksi mitä ajattelin ja hänessä olisi myös olisi ollut juuri sopivasti lämpöä maan äidiksi.
Ahtisaaren uraa rauhantekijänä arvostan suuresti mutta olen miettinyt että olikohan presidenttiys vähän harharetki hänelle?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Joo, minäkin äänestäisin Rehniä, ja silloin melkein äänestinkin. Ja 2006 äänestäisin Niinistöä. Eduskuntavaaleissa ei juuri ole suurta katumusta tullut. Ehkä olisin voinut pidempään kannattaa nuorsuomalaisia 90-luvun puolenvälin jälkeen.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Antaisin edelleen ääneni Ahtisaarella 1994 vaaleissa, sen sijaan v. 2000 vaalien toisella kierroksella joutuisin olennaisella tapaa miettimään "tyhjää" äänestämistä Halosen sijaan, se kuitenkin on varma etten Esko Ahoa äänestäisi suin surmin. Seuraavissa vaaleissa äänestäisin mitä suurimmalla todennäköisyydellä eri tavalla molemmilla kierroksilla (äänestin Heidi Hautalaa ensimmäisellä kierroksella tuolloin) ja toisella kierroksella saattaisin jopa tehdä niin radikaalin tempun, että äänestäisin Niinistöä ennemmin kuin "tyhjää". Vaikka se "tyhjäkin" olisi saanut vähemmän vahinkoa aikaan mitä Halonen...

vlad.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Hyvä ketju. Ehkä tämä auttaa ihmisiä ymmärtämään, että äänestäjän pitää enemmän toimia kuluttajan tavoin, eikä ikuisesti sitoutua johonkin liikkeeseen tai puolueeseen. Toki monet saattavat pysyä samassa automerkissäkin vuositolkulla, mutta periaatteessa on hölmöä olla kilpailuttamatta omaa ääntään kuten kannattaa seurata muiden automerkkienkin tarjontaa. Ja itseasiassa liikkuvat äänestäjät päättävät tulevan politiikan. Ilman heitä (=meitä) mikään ei muuttuisi. Vaikkapa nykyisen hallituksen epäonnistuneesta politikasta huolimatta osa antaa edelleen äänensä eväänsä jo tässä kohtaa loppuun käyttäneille liikkeille antamatta signaalia muutoksenhalusta. Jos liikkuvia äänestäjiä ei olisi, sama meno voisi jatkua. Liikkuvista äänestäjistä riippuu maamme tulevaisuus.

Omalta kohdaltani pitää todeta että joko itsetuntemus on vaikeaa tai sitten olen kovin ylimielinen, sillä en juurikaan koe äänestäneeni väärin. Olen sen sijaan tunnistavinani monia muita väärin äänestäneitä. Voi tietenkin olla, että todellisuudessa minä olen se joka ei asioita ymmärrä ja analyyysini on viallista.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jos suomalaiset olisivat tajunneet tehdä Rehnistä presidentin 1994, niin hyvin todennäköisesti oltaisiin vältytty vahingolliselta Halosen pressa-kaudelta, kun paine saada nainen tähän virkaan olisi ollut jo poissa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jos suomalaiset olisivat tajunneet tehdä Rehnistä presidentin 1994, niin hyvin todennäköisesti oltaisiin vältytty vahingolliselta Halosen pressa-kaudelta, kun paine saada nainen tähän virkaan olisi ollut jo poissa.

No, siinä tapauksessa otan takaisin katumukseni vuodelta -94 - en todellakaan pystyisi hyväksymään Ahon presidentiksi valintaa.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
...ja täsmennetään vielä avausta että ketjun tarkoituksena nimenomaan on toimia ketjuna niille jotka itse kokevat äänestäneensä väärin. Muiden äänestämisen arviointi pysyköön muissa ketjuissa. Mielestäni sen kyllä aika selkeästi avauksessa toin esiin. Silti parissa viimeisimmässä viestissä on jo lähdetty aika lailla vikateille.
 
Vuoden 1994 presidentivaaleissa äänestäisin tänä päivänä Elisabeth Rehniä, silloin äänestin Ahtisaarta. Arvostan heitä molempia suuresti mutta tuolloin dissasin aiheettomasti Rehniä. On osoittautunut huomattavasti pätevämmäksi henkilöksi mitä ajattelin ja hänessä olisi myös olisi ollut juuri sopivasti lämpöä maan äidiksi.
Ahtisaaren uraa rauhantekijänä arvostan suuresti mutta olen miettinyt että olikohan presidenttiys vähän harharetki hänelle?

IMO tapaus Rehn on "oiva" esimerkki siitä, miten johtopaikoille pyrkiviä päteviä naisia (vaatekaappiesittelijät ovat erikseen) kohdellaan mm. mediassa ihan eri lailla kuin miehiä. Elisabeth Rehnistä nyt saa hattarapääbimboa tekemälläkään, mutta kovaa oli mustamaalausyritys ja vähättely - ja meni parikymppiselle fuksille vm. 1994 melkein läpi. Äänestin kuitenkin pitkin hampain Rehniä, ja hyvä niin.

Tässä ajassa v-tuttaa, että olen sortunut äänestämään demareita - edes sen pari kertaa ja vielä viime eduskuntavaaleissa (euro- ja pressanvaalit ovat monella tapaa niin erikseen, ettei puolue an sich haittaa). Ok, tuttua ja fiksua ehdokasta, mutta silti. Ei muuten tule toistumaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
lisätään vielä että eduskunta- ja kuntavaaleissa minua ei sinänsä kaduta se mitä puoluetta olen kullonkin äänestänyt mutta jälkeenpäin on sekä naurattanut että itkettänyt millaisia tyyppejä sitä on tullut äänestettyä, ja jopa ihan vakavissaan enkä hassutteluna. Eijjumalauta....
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
lisätään vielä että eduskunta- ja kuntavaaleissa minua ei sinänsä kaduta se mitä puoluetta olen kullonkin äänestänyt mutta jälkeenpäin on sekä naurattanut että itkettänyt millaisia tyyppejä sitä on tullut äänestettyä, ja jopa ihan vakavissaan enkä hassutteluna. Eijjumalauta....

Etkö ole käyttänyt vaalikoneita tms.? Nykyaikana on sangen helppoa lyhyesti perehtyä ehdokkaaseensa.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Etkö ole käyttänyt vaalikoneita tms.? Nykyaikana on sangen helppoa lyhyesti perehtyä ehdokkaaseensa.

Olen kyllä. Ihan hyvää viihdettä ja osa jopa suht asiallisiakin. Olen ollut äänioikeutettu vuodesta -93 alkaen, ei läheskään koko sinä aikana ole vaalikoneita ollut käytössä.

Mitä pressanvaaleihin muuten tulee, niin Halosen suhteen olen minäkin tullut jälkeenpäin kriittisemmäksi. Mikään ei kuitenkaan tänä päiväkään saisi minua raapustamaan lappuun Esko Ahon numeroa. Aho on minun silmissäni yksi vastenmielisimmistä poliitikoista joita Suomessa on koskaan ollut. Liero jolle kuuluisi osavastuu hiihtoliiton sotkuista.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ei ole tarvetta korjata vanhoja äänestyslappujani, vetäisisin edelleen samat numerot. Tai no, joidenkin eduskunta- tai kunnallisvaalien ehdokastani saattaisin vähän hienosäätää, mutta nämäkin tapaukset ovat ajalta, jolloin äänioikeuteni oli verraten tuore.

Pressanvaaleissa olen aina äänestänyt parasta saatavilla olevaa ehdokasta. Vuonna 1994 kakkoskierroksella äänestin Rehniä, mutta mietin oikeasti myös Ahtisaaren äänestämistä. Koska Mara oli demarien ehdokas, niin kynnys äänestää häntä oli Himalajan korkuinen, ja kuitenkin Rehn oli oikeasti järkevä ja potentiaalinen ehdokas. Toki arvostin myös Ahtisaarta henkilönä ja hänen taustaansa, ja hyvin Mara hommansa mielestäni myös hoiti.

Vuonna 2000 olisin äänestänyt saletisti Salea, jos hän olisi lähtenyt ehdokkaaksi. Hätäratkaisuna paikkaajaksi haettua Liehuvaa Liekinvartta en olisi voinut äänestää kuin siinä tapauksessa, että ehdokas olisi ollut toisella kierroksella Halosta vastassa.

Olen antanut anteeksi niille, jotka eivät vuonna 2000 tienneet mitä tekivät, ja äänestivät Tarja Halosta. Jopa Halosta tuolloin äänestäneille porvareille olen antanut anteeksi. Sen sijaan en anna kenellekään anteeksi Halosen äänestämistä vuoden 2006 vaaleissa. Noin edesvastuutonta tekoa ei voi saada anteeksi, eikä pitäisi saada jälkeläistenkään seitsemänteen polveen saakka. Asian tiimoilta pitäisi perustaa jonkinlainen totuuskomission tapainen systeemi. Ihmiset saisivat ripittäytyä irti älyttömistä teoistaan, joita ei saa enää korjattua, mutta joiden painolastin kanssa voi oppia elämään. Siinä missä jonkin avannepussin tai proteesin kanssa voi pärjätä ihan kohtuullisesti.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Korjaamista ja säätämistä olisi jonkin verran kunnallisvaalitasolla erityisesti ajoilta, jolloin olin vielä nuori ja turhan naiivi. Äänioikeuden saaneena vielä kuvittelin, että "hyvää tyyppiä" voi äänestää puolueesta riippumatta ja että tämä vaikuttaisi jotenkin paremmin kuin mitä muut puolueensa edustajat. Äänestin siis nuorena teini-ikäisenä ensimmäisissä kunnallisvaaleissani tuttua opettajaa lukio- ja yläasteajoilta, joka oli Vihreiden listalla. Ei hän läpi päässyt, mutta ikävä edelleen ajatella, että edesautoin Vihreitä edes yhdellä äänellä kunnallisvaalitasolla. Tästä syystä olenkin sitä mieltä, että äänestysikä pitäisi nostaa takaisin 21 ikävuoteen. Ei olisi tapahtunut vastaavaa virhettä.

Nuorena tuli äänestettyä myös häpeällisesti demaria siitä syystä, että tämä oli isäni esimies, ns. perhetuttu ja niin edelleen. Aivan vituiksi meni sekin ääni, ja tämä ketju on pitkään keikkunut Turun valtuustotouhuissa kärkiporukoissa. Tämä ääneni taisi tosin olla eduskuntavaaleissa, eikä tämä herra päässyt läpi kuten ei ole koskaan päässyt vaikka on kovasti yrittänyt.

Muita äänestyksiä en ole katunut, vaikka osa äänestämistäni ehdokkaista ei ole läpi päästyään niin ihmeitä saanutkaan aikaan. Onpahan kuitenkin mennyt oikeaan laariin tai aikoinaan vähintäänkin protestilaariin kunnallistasolla erään eläinsuojeluvaltuutettu-nyrkkeilytuomari-partaniekan eduksi ennen kuin Perussuomalaisten nousu alkoi toteutua.

Presidentinvaaleissa 1994 olin liian nuori äänestämään, tulin täysi-ikäiseksi vasta seuraavana vuonna mutta seurasin ehdokasasettelua mielenkiinnolla. Ahtisaarta olisin äänestänyt ilman muuta, RKP:n edustajalle ei minulta tukea tule juuri missään olosuhteissa paitsi kommunismin kauhujen uhatessa.

Presidentinvaaleissa lasken olennaisimmaksi kierrokseksi ensimmäisen kierroksen, koska sillä kierroksella valitaan se oma ehdokas jota kannatetaan. Kakkoskierroksella kyse on yleensä lähinnä tuskien taipaleesta jolloin on valittava Skylla tai Kharybdis. Kakkoskierroksen valintoja en kadu siitä huolimatta, että hammasta purren ääneni uurnaan kannoin enkä oikeastaan olisi halunnut kummankaan ehdokkaan voittavan. Tyhjää ääntä en anna, se ei kuulu tapoihini.

Ykköskierroksen pressanvaalit 2000, 2006 ja 2012 eivät kaipaa muuttamista äänieni suhteen: Ilkka Hakalehto (riippumaton/PS), Timo Soini (PS), Timo Soini (PS). Saa nähdä, kuka on vuoden 2018 vaalien PS-ehdokas. Sampo Terho?
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En ole katunut väärin äänestämistä mutta joskus olen joutunut äänestämään mielestäni huonoa ehdokasta kun se toinen vaihtoehto on ollut vielä huonompi. Juuri Halonen/Aho vaaliessa äänestin Halosta juuri tuosta syystä. Ekalla kierroksella äänestin Rehniä. Ahtisaari oli Suomessa jostain syystä aliarvostettu ja olin pettynyt siihen Halonen pelattiin väkisin Ahtisaaren edelle puolueen toimesta... Huomattavasti parempi tilanne olisi ollut jos Ahtisaari olisi saanut toisen kauden.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En varsinaisesti kadu mitään, mutta jälkeenpäin varmaan olisin äänestänyt toisin kun ensimmäisissä vaaleissa, joissa sain äänestää eli eduskuntavaalit 1995. Silloin tuli gloryhuntattua "varmasti läpimenevää" ehdokasta. En ole varma, mutta taitaa olla edelleen ainoa kerta, kun ehdokkaani on mennyt läpi eduskunta- tai kunnallisvaaleissa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse en ole joutunut toistaiseksi katumaan yhtäkään äänestystäni. Itse tulin äänestysikään vuonna 1998, ja ensimmäiset vaalit, joissa äänestin, olivat tuon vuoden seurakuntavaalit. Ne ovat myös ainoat seurakuntavaalit, joissa olen äänestänyt. Enää en ole ollut äänioikeutettukaan vuosiin. Syy äänestykseeni noissa vaaleissa oli looginen: lukiossa luokallani ollut henkilö oli kännispäissään suostunut lähtemään vaaleihin sitoutumattomana ehdokkaana, vaikka ei ollut mitenkään uskonnollinen. Mutta kun tuttu oli pyytänyt, ei hän ollut viitsinyt kieltäytyä... ja kirosi sitä raskaasti. Koska satuin olemaan vanhempieni kuskina kun he päättivät käydä äänestämässä, annoin itsekin sitten piruillakseni luokkatoverilleni äänen. Valitettavasti piruiluni ei riittänyt, vaan hän jäi ilman valtuustopaikkaa.

Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa äänestin nuorsuomalaisia. Sen jälkee olen äänestänyt lähes aika kokoomusta. Poikkeus on ollut vuoden 2000 presidentinvaalit. Niissä en voinut antaa ääntä Riittä Uosukaiselle. Ensimmäisellä kierroksella ääneni Sai Elisabeth Rehn, toisella Halosen vastaehdokas, joka sattui olemaan Esko Aho. Ahokaan ei suosikkipoliitikkojani ole, mutta tuolloin joutui uhrautumaan. Valitettavasti sekään ei riittänyt.
 

hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
Presidentin vaaleissa "väärin" äänestäminen onneksi on kuitenkin suotavampaa kuin eduskunta- tai kunnallisvaaleissa, kun Presidentin virka on kuitenkin nykyään huomattavasti enemmän imagollinen virka kuin mitä se on joskus Kekkosen aikaan ollut.

Tosin olihan tuo Tarza todella hajuton, väritön ja mauton edustamaan meidän kansaamme kansainvälisissä kahvitteluissa.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Itse olen tainnut aina äänestää oikein. Presidentinvaaleissa etenkin ollut helppoa, kun vaihtoehdot ovat olleet luokkaa punainen - punainen - harmaa. Nykyään äänestän Poissa, mikä on sekin oikein.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Olen äänestänyt jokaisessa vaalissa, jossa olen ollut äänioikeutettu eli kaksissa seurakuntavaaleissa, kunnallisvaaleissa ja eurovaaleissa. Presidentin- ja eduskuntavaaleissa en vielä päässyt äänestämään mutta ensi keväänä sitten.

Muistaakseni jokainen ehdokas on mennyt läpi, jota olen äänestänyt.

Kevään eduskuntavaaleissa puolue on ollut selvillä jo hyvissä ajoin ja henkilökin lähes varmasti.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Olen vuodesta 1985 asti ollut äänioikeutettu. Kirkollisvaaleissa en ole äänestänyt koskaan ja tuskin tulen äänestämäänkään. Kaikissa muissa vaaleissa olen kyllä aina velvollisuuteni käyttänyt. En ole koskaan äänestänyt puoluetta, vaan henkilöä. En todellakaan muista keitä kaikkia olen äänestänyt, joten siksi en olisi niitä vaihtamassakaan.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Äänioikeutettu olen ollut kohta jo vuosikymmenen ja muutaman kerran on tullut äänestettyä.
Mikään ei olisi muuttunut vaikka olisin äänestänyt toisin. Muiden väärinäänestämisestä valittaminen on omaa äänestämistä tehokkaampi keino vaikuttaa.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei mitään muistikuvaa ketä äänestin pressaksi v 2006! Yksissä eduskuntavaaleissa äänestin Tanja Karpelaa, en tiedä miksi. Tätä vähän kadun.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Timo Soinin äänestäminen aikoinaan on asia, joka näin jälkikäteen vituttaa. Niljakas pyrkyri, josta ei ollutkaan minkäänlaiseksi vaihtoehdoksi millekään paitsi Soinin henkilökohtaiselle hillotolpalle. Menköön samaan vitutukseen myös Soinin kätyrien äänestäminen Turun kunnallisvaaleissa pari vaalikautta sitten, Maria Lohela kun vaikutti aikoinaan asiapohjaiselta järkinaiselta eikä poliittiselta loikkarilta. Viime kuntavaaleissa äänestinkin jo jotain ihan muuta.

Mutta oppia ikä kaikki. Seuraavaksi voi äänestää vaikka Aku Ankkaa tai prinssi Williamia.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Miksi ylipäätään äänestin 2012 kunnallisvaaleissa, muutin seuraavana päivänä naapurikaupunkiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös