Joonas Komulainen

  • 22 008
  • 99

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Tällainen nuori keskushyökkääjä siirtyi siis Lukkoon, loppukauden sopimuksella. Ensin ihmetellään, kun ei ketään hankita ja kun hankitaan, ihmetellään miksi Komu? Me saimme 24 vuotiaan 166 cm / 73 kg nopean, hyvät kädet ja peliälyn omaavan taitosentterin. Kulmiin ei tuolla varrella paljon mennä vääntämään, mutta ei noilla ominaisuuksilla kuulukkaan kulmissa vääntää, vaan rakentaa peliä ja tekopaikkoja, sekä viimeistellä itse.

Tällä Kuhmolaisella keskushyökkääjällä on urallaan 202 liigaottelua, joissa 33+42=75 70 ja pudotuspeleissä 22 6+5=11 6. Laitetaan vielä sellainen tieto, että Komu on nk. kevään pelaaja. (kävin vakoilemassa Kärppäkannattajien mielipiteitä). Puolustuspäässä Joonaksella on heikkoudet, johtuen edelleen lyhyestä varresta, mutta juurikin Lahden ja Koiviston väliin sopii, kun ässät yyteriin.

Huomasin, että suurelta osin kaverin hankinta tuomitaan, taikka vähintäänkin kummastellaan hankintaa. Annetaan nyt pojan kuitenkin näyttää, mulla on ainakin vahva tunne, että nyt tehtiin niinsanottu ryöstö. Uskon ja toivon, että moni vielä keväänaikana kääntää kansitakkinsa kahisten.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei meikäläisellä ole ainakaan mitään Komulaisen hankintaa vastaan. Varmasti vahvistaa Lukon rosteria. Oletusarvoisesti en kuitenkaan näe, että Komulainen täyttäisi sen tarpeen, mikä Lukolla on sentteriosastolla ollut. H Koiviston Komu varmasti paikkaa, mutta jo tuolloin Lukolla oli selvä tarve johtavalle sentterille, jota ei siis vieläkään ole paikattu.
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Arizona Coyotes
Parhaat pelinsä Komulainen pelasi Kärpissä Stumpelin rinnalla, mutta muuten suoritukset ovat olleet vaihtelevia. Potentiaalia on varmasti nähtyä parempaan ja toivottavasti mies onnistuu. En sanoisi, että Komulainen olisi erityisen nopea, mutta ei hidaskaan. Vahvuudet korostuisivat varmasti, jos nopeutta saisi hieman lisää.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Komulainen on keskitason liigapelaaja. Supervahvistusta ette saaneet, mutta ette myöskään täydellistä floppia. A-junnujen SM-sarjassa Komu teki aikanaan kovaa jälkeä ja nousi melkein suoraan liigan pleijareihin mukaan legendaarisessa JYP-Kärpät -välieräsarjassa viitisen vuotta sitten. Vikkelä pörrääjä nostettiin lopulta jopa itsensä Pavel Rosan rinnalle.

Suurimman osan urastaan Komulainen on pelannut sentterinä, tosin tällä kaudella lähinnä vain laidassa. Aravirta peluutti Komua joukkueen loukkaantumiskierteen aikana myös pakkina.Tälläkin kaudella on pelannut yv:ssä myös viivalla ja muistaakseni kaikissa ketjuissa ykkösestä neloseen. Siinä mielessä erittäin monikäyttöinen pelaaja.

Vahvuudet ovat ilman muuta kiekollisessa pelissä. Hyvä pelisilmä ja napakka kuti. Yrittää aina loppuun asti. Toisaalta välillä riskialtis molempien siniviivojen tuntumassa eikä vääntövoima omassa päässä tahdo riittää.

Samoista pelipaikoista Kärpissä kamppailevat nuoret lupaukset Aho, Mäenalanen ja Puljujärvi. Niinpä Komulaiselle tuskin olisi löytynyt sijaa enää ensi vuoden joukkueesta.
 

WulpesWulpes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Dinamo Riga & AS Roma
Kyllä tähän Komun hankintaan tulisi olla tyytyväinen. Toki myönnän, että itse huutelen ties mitä KHL-miehiä Lukkoon,
mutta tässä on hyvä siirto liigan sisältä ja ainakin tiedetään mitä saadaan. Motivoitunut nuorimies, joka tulee omalla
panokseellaan tekemään kaikkensa Lukon menestyksen eteen.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihan ok hankinta, mutta olisin toivonut kovemman profiilin sentteriä tulosyksikköön. Käsittääkseni tällä kaudella Komulainen ei ole erityisemmin loistanut hyökkäyspäässä, ja menisi omissa kirjoissa enemmänkin kolmossentteristä. Noh, toivottavasti olen väärässä ja Joonas paukuttaa kunnon tehot loppukaudesta.
 

Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
Paras mahdollinen lopputulos tässä tilanteessa olisi se, että Vahalahti-Komulainen klikkaisivat keskenään etenkin tasakentällisin. Tämä voisi mahdollistaa Gagnonin siirtymisen kakkosen keskelle, tuoden leveyttä ja työntekoa keskelle. Kakkonen on toiminut yllättävän hyvin Kosken kanssa ja Gagnon pelaa loppujen lopuksi melko samanlaista kiekkoa kuin Eetu - Aaron vain on vähän vaarallisempi hyökkäyspäässä.

Valehtelisin, jos sanoisin olevani tyytyväinen ykköskentän 5-5 -peliin.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Numerokseen Komu on saanut legendaaristen senttereiden kantaman #19 (Essi ja Jussi)
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
mulla on ainakin vahva tunne, että nyt tehtiin niinsanottu ryöstö.
Ette te sitä voineet tehdä, koska Kärpät ihan vapaaehtoisesti päästi sopimuksenalaisen pelaajan menemään. Kärpillä on hyökkääjiä nyt lähes kuusi kentällistä, viiteen ketjuun riittää pelaajia ja nyt jää vielä yksi ylikin. Kuten aiemmin on sanottu, niin ei Kärpillä on ns. nimimiehiä kolmeen kenttään ja sitten noita Puljujärveä, Mäenalasta, Ahoa ja Kalapudaskin on ensi kaudelle reservissä. Ja A-junnuista on joka vuosi lisää tulijoita. Komulaisen kanssa on puoli vuosikymmentä kuljettu ja on nähty, ettei hänestä ole aivan Liigan huipputasolle. Kärpät ei tarvitse sellaisia, nelosketjuun Komulaisen tapainen pelaaja on vääräntyyppinen. Paikoitellen väläyttää, että josko nyt nousisi sille kovemmalle tasolle, mutta ei sitä koskaan pysyvämmin tapahtunut. Minulla on sellainen tuntuma ollut jo pidemmän aikaa, että aina palatessaan Komu on parhaimmillaan, mutta ei jotenkin kestä pidemmän päälle.

Ihan ok pelaaja, Oulussa vaan ei ihan ok enää rittänyt. Paikoin Komu antaa kovia taklauksia. Ja maalin edessä on yllättävän tehokas. Erittäin mukava ihmisenä, sen puolesta ei pitäisi tulla mitään ongelmia. Hyvä tyyppi hän on, eläkää kiusatko Komua siellä Raumalla!
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Annetaan pojan näyttää, varmaan on myös paineita heti onnistua muuten lynkataan perinteisesti Raumalla heti.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Alkukaudella Komulainen oli selkeä pettymys eli ei pystynyt kantamaan tarpeeksi hyvin hyökkäävän ketjun sentterin paikkaa jota hänelle tarjottiin. Toisaalta koko joukkueen peli oli silloin sekavaa ja joukossa oli selkeästi flopanneita pelaajia, joten tilanne ei ehkä ollut ihan otollisen Komulaisellekaan. Jokin aika sitten hän sai uuden näytönpaikan Pyörälän ja Pirneksen kanssa ja olikin monessa pelissä joukkueen parhaimmistoa. Tippui kuitenkin parin keskinkertaisemman pelin myötä nopeasti pois (mielestäni vähän turhankin nopeasti), joten en yhtään yllättyisi vaikka hän olisi mukavassa lennossa Raumalla heti alusta alkaen.

Omasta mielestäni kyseessä on vähän turhan potentiaalinen kaveri annettavaksi yhdelle pahimmista vastustajista, mutta toisaalta Komulaiselle suo mielellään enemmän peliaikaa kuin mitä Kärpissä oli tarjolla. Tämän kauden osalta ei silti tule suuri ikävä kun meillä ei ole yksinkertaisesti enää tilaa. Ja mitä tuohon puolustuspeliin tulee ei kannata ymmärtää väärin, ei hän huono ole omassa päässäkään, mutta koko tuo silti paikoin omat ongelmansa. Tuota kokoa Komulainen kyllä paikkaa aika paljon kovalla taistelullaan.

Joitain vuosia sitten Komulainen pelasi loistavat pleijarit mukavasti menneen runkosarjan päälle, joten kyllä siellä on reseviä mukaviin pistemääriinkin. Mielenkiintoista seurata kuinka käy, mutta olen tosi yllättynyt jos teillä päin ollaan pettyneitä mieheen (kunhan odotukset tosiaan pidetään maltillisina).
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Puolen erän otannalla Komulainen näyttää ihan hyvältä pelaajalta.

Symppiksen oloinen kaveri. Vetää tuolla kentällä tällä hetkellä ristikko päässä ja näyttää suurin piirtein F-junnulta :)
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Ekan erän jälkeen aika varovaista oli Komulaisen peli ja tuntui sttä kiekko polttaa lavassa. Heti ylivoima aikaa myös tarjolla.
 

Pluton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lukko
Oliko tämä hankinta sitten luovutus tämän kauden osalta (jos ei muita enää tule). Kärpät hommaa kaksi VAHVISTUSTA ja lukko ottaa pelaajan joka ei enää mahdu kokoonpanoon muualla. Ei minun mielestäni mestaruutta tavoittelevan joukkueen toimintaa.
Mestiksestäkin löytyy jengejä joilla sentterikalusto on lukon tasoa, joten toisaalta tämäkin siirto vahvistaa lukkoa.
Niin ja ensimmäisen erän perusteella ei kyllä tuo tuohon ykköseen yhtään mitään parannusta, jännittääkö vai mikä. Jotenkin kiekko polttaa lavassa.
Olisin ennemmin mennyt Koivistolla. Mutta kaippa se on tärkeää että halvalla saa...kun ei saatu Crosbyä Koivistosta säästyneellä palkalla.

Toivotaan että kaveri onnistuu mutta on kyllä toivotaan toivotaan arpa.
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Haa

Avauspiste Komulaiselle Lukon paidassa. :-)
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
0+1 tehot keräsi Lukko-urallaan myös taannoinen kevättalven paniikkihankinta Aki Seitsonen. Eli ei kannata odottaa mitään.

Haa

En mää niin kauheasti hältä mitään odotakaan. Kunhan mainitsin, että ensimmäisen pisteensä Lukossa tuo teki. Ja hyvä niin.
 

ganaali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Robert Nordmark #31, Johtaja Virta
Hyvää peliä, hieno alustus Villen maaliin. Ei tää ukko nyt ainakaan heikennys ole rosteriin, tämä siis kahden erän otoksella.
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hyvää pelaamista mies on esittänyt. Huikea vahvistus kun lähtee vertailemaan muita samalla tontilla operoivia pelaajia Lukon paidassa. Sähäkkä väkkärä ja kirmailee niin maan helvetisti hokkareilla. Rosendahlille ei paljon duunivaraa tässä casessa jätetä, ehkä pientä hienosäätöä teränkäytöstä korkeintaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös