Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

  • 1 732 075
  • 8 198

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itselle Jokerit ei tule enää olemaan joukkue Helsingistä, vaan se tulee olemaan joukkue suomesta. Seura jota oli upea vihata, muuttuu kerta heitolla joukkueeksi, jota mielelläni SM-liigan ulkopuolella kannatan. Näin tapahtuu varmasti monen muun liiga fanin kohdalla... Uskallan jo veikata että katsomosta saattaa löytyä jopa muutama HIFK-fani Väänäselle hurraamassa kun mies vie Radulovia seinälle.

Niin hassulta kuin se kuulostaakin, minulle varsinkin, niin minä varmaan lukeudun näihin tulevaisuudessa Jokereita symppaaviin (en kannattaviin, sillä sitä en osaa tehdä muun joukkueen kuin HIFK:n puolesta) henkilöihin, vaikka kuinka olenkin inhonnut naapuria koko ikäni. Inhosta huolimatta olen aina kunnioittanut naapuria, vaikken sitä olisi kenelläkään aidosti myöntänyt, mutta nyt sen uskallan tehdä ja voinhan minä inhota Jokereita vielä tämän viimeisen kauden ajan, mutta sekin taitaa tapahtua vähän tippa linssissä ja haikein mielin.

Vaikka kuinka olen vakuutellut itselleni KHL:n tylsyydestä yms. niin pakko se on itsellenikin myönnettävä, että Jokerien tulevat otteet KHL:ssä kiinnostavat todella paljon, vaikka se ei oma joukkue olekaan. Räksyttävä, mutta fiksu pikkuveli kasvoi nyt viimeistään isoveikan ohi ja tulen erimielisyyksistä huolimatta seuraamaan suurella mielenkiinnolla veikan otteita KHL:ssä.

PS. En muuten nukkunut silmäystäkään viime yönä ja nyt olen töissä aivan silmät ristissä sekavin tuntein.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tuohon skenaarioon en usko ihan siitä syystä, että sillä ei saavuteta yhtään mitään. .

Ei ehkä saavuteta mitään, mutta mahdollisesti tavoitteena olisi saavuttaa.

Eli jos mahdolliset uudet venäläisomistajat ajattelevat, että Jokerit-nimi on taakka siksi, ettei sen nimen taakse saa ikinä Suomen lukuisia KärppäJyppiKalPaÄssät-faneja, HIFK-faneista puhumattakaan. Ja oletetaan, että vaikka Finnish Lions-nimellä olisi mahdollista rakentaa koko Suomen suosikkijoukkue jota tullaan katsomaan satojen kilometrien päästä kuin Amerikassa osavaltion ainoaa NHL-joukkuetta konsanaan, niin nimi voi hyvin vaihtua. Varmaan ensimmäisten kausien yleisömäärät vaikuttavat tähän asiaan. (olettaen siis, että pääomistus jossain vaiheessa vaihtuu. Harkimo ei varmasti Jokereiden nimeen kajoa.)

Värithän Jokereilla ovat vaihtuneet jo aiemmin useaan otteeseen, joten niissä saattaa hetikin tulla jotain uuden aikakauden tuulia.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja oletetaan, että vaikka Finnish Lions-nimellä olisi mahdollista rakentaa koko Suomen suosikkijoukkue jota tullaan katsomaan satojen kilometrien päästä kuin Amerikassa osavaltion ainoaa NHL-joukkuetta konsanaan, niin nimi voi hyvin vaihtua. .

Nimen vaihtamisella ei saavuteta mitään. Ainoastaan menestys tuo uusia kannattajia. Viiden vuoden päästä sm-liigaseuraajille on aivan sama, mikä sen suomalaisen KHL-seuran nimi on, jos se on menestyvä.
 

Magenta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Tässä yön yli asiaa sulateltuani alan jo pikku hiljaa innostumaan ajatuksesta KHL-Jokereista. Joukkuettaan kun ei voi vaihtaa, tai kannattamista lopettaa, niin näillä pelimerkeillä mennään nyt ja katsotaan mitä Kontinentalin tuulet tuovat tullessaan. Varmasti tulee yhtä lailla kehitettyä sympatioita ja antipatioita KHL-seuroja vastaan ja puolesta ajan kanssa kuten SM-liiga -seuroillekin. Aivan uusi maailma johon pureutua avautuu tämän kautta ja olen jo varmaan tutkinut KHL:n joukkueita, historiaa, sääntöjä ja muutakin tämän reilun puolen vuorokauden aikana enemmän kuin aiemmin yhteensä.

I say let them come.
 

Jeasdp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Nimen vaihtamisella ei saavuteta mitään. Ainoastaan menestys tuo uusia kannattajia. Viiden vuoden päästä sm-liigaseuraajille on aivan sama, mikä sen suomalaisen KHL-seuran nimi on, jos se on menestyvä.

Nimen/logon vaihtaminen johtaisi välittömästi Areenan tunnelman kuolemiseen. Olen aivan 100% varma, että Eteläpäädyn aktiivikannattajat hylkäisivät joukkueen siinä vaiheessa.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Se, mistä täällä tapellaan jostain muutamasta kymppitonnista, löytyy se öljymiehiltä nopeasti vaikka olis joka peliin uusi turvakaukalo.
Tai uusi lentokone.

Mielenkiintoisia ovat nämä puheet, että oma joukkue on ainoa joka kiinnostaa ja vastustajilla ei ole mitään väliä. Tokihan se halvempaa on kun vain käydä joukkueen treenejä seuraamassa ilmaiseksi, mutta minusta se vastustaja tuo vain aika reilusti lisäarvoa.
 

Kiraffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Fiilikset on hyvin positiiviset. Toki tämä on valtava hyppy tuntemattomaan, mutta toisaalta mahdollinen voitto on valtava. Jokereista voi tulla kova seura maailman toiseksi kovimpaan kiekkoliigaan, ja suomen huiput terästettynä ulkomaisilla tähdillä pelaavat täällä, mahtavaa! Täytyy antaa Hjallikselle tunnustusta siitä, että miehellä riittää uskallusta ja kykyä toteuttaa suuria visioita.

Pari ajatusta:

-Jään kaipaamaan paikallismatseja. Kuitenkin luulen, että jos HIFK olisi siirtynyt samalla, olisi lataus jotenkin erilainen. Silloin oltaisiin yhdessä uutta sarjaa valloittamassa, ja tavallaan lähempänä ystäviä kuin vihollisia.

-Hauskaa, kun kerrankin ei olla kesällä varmoja mestareita. Tulee myös peleihin keskimäärin enemmän latausta, kun helppoja pelejä heittopusseja vastaan on vähemmän. Uskon Jokereiden asettuvan keskipitkällä aikavälillä sarjan puolivälin paikkeille, jolloin runkosarjassa on sopivasti haastetta, mutta suuri menestyskin on hyvällä kaudella mahdollista.

-Pidän paljon siitä ajatuksesta, että joukkueen runko on helpompi pitää kasassa, kun hyvän kauden jälkeen pelaajat eivät heti häivy kovempiin sarjoihin.

Vielä pitää vuosi jaksaa odottaa - tosin nyt on kunnon draivi valloittaa liiga vielä ennen lähtöä.
 
Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä paremmalta se tuntuu. Pelien taso nousee ja oman jengin ei tarvitse enää vaan haaveilla parhaista pelaajista. Uudet vastustajat tulee tutuiksi kun on tullakseen, ja onhan siinä nyt ihmeteltävää kun miettii ketä khl-liigassa luistelee vastaan!

Onhan meillä nyt sellainen brändi ja fanipohja, että vaikka khl lakkaisi jonain päivänä olemasta, niin palataan liigaan jos siltä tuntuu.

Ensi kaudella valloitetaan liiga ja seuraavalla khl. Keep it simple. Minä, me, Jokerit!

Ps. Jos jollain jokerit hylkäävällä on game worn paita kaapissa, niin älä polta sitä vaan myy mulle hyvään hintaan. Laita yv:hen viestiä.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Mielenkiintoisia ovat nämä puheet, että oma joukkue on ainoa joka kiinnostaa ja vastustajilla ei ole mitään väliä. Tokihan se halvempaa on kun vain käydä joukkueen treenejä seuraamassa ilmaiseksi, mutta minusta se vastustaja tuo vain aika reilusti lisäarvoa.

En tiedä moniko on sanonut ettei vastustajalla ole mitään väliä, mutta treenimatsianalogiasi ei oikein toimi, koska treenimatseista ei jaeta pinnoja, eikä niiden voittaminen tuo mestaruutta lähemmäksi.
 

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
KHL 2012-13 League Leaders at hockeydb.com

Kiinnostaako tuollaiset nimet Suomessa ihan oikeasti?

Aivan. Ja ne taitaa vielä lukea venäläisillä kirjaimilla paitojen selässä? Kuka niistä mitään selvää ottaa?

Lisäksi tämä "taso nousee" on ihan paskaa. KHL kärkiseuroilla on oikeasti kovia nimiä rosterissa, mutta sitten on iso liuta niitä "loppuja" joiden pelaajamateriaali ei herätä mitään tunteita.. Eli kyllä on isolla rahalla syötetty PROPAGANDA tehnyt tehtävänsä.. Koko KHL "taso" perustuu ainoastaan niiden 10 parhaan rahajoukkueen ympärille.

Onnea Helsingin Venäläisille tulevaan!
Kun kentälle astelee (rumpujen pärinää) : Neftekhimik Nizhnekamsk

Ykköketju: 79 Зиазов Айрат нападающий - Ja niin edelleen.. Ketä siellä edes pelaa?

Taisi nousta HIFK Helsingin jääkiekkojoukkueeksi..
 

Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
Aivan. Ja ne taitaa vielä lukea venäläisillä kirjaimilla paitojen selässä? Kuka niistä mitään selvää ottaa?
Eikös nuo muutama kausi sitten muutettu juuri kansainvälisyyden takia? Kyllä siellä minusta ihan normaalisti lukee nykyään nimet selässä.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Lainataan tähän väliin ketjun aloitusviestin ensimmäistä kappaletta. Siinä käy ihan selvästi ilmi ketjun tarkoitus:
Jeasdp kirjoitti:
Kiinnostaisi kuulla myös Jokerifanien mielipiteitä tästä keissistä, nyt kun 'the topic' on täynnä julleja ja janareita provoilemassa taikka jäähyvästelemässä. Eli pelkkiä Jokerit-henkisiä kirjoittajia tähän ketjuun, kiitos.

On ihan ymmärrettävää, että joka janarin on päästävä purkautumaan Jokerien KHL-diilistä, mutta sille päänaukomisellekin löytyy sopivampia viestiketjuja kuin tämä.
 
Viimeksi muokattu:

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aivan. Ja ne taitaa vielä lukea venäläisillä kirjaimilla paitojen selässä? Kuka niistä mitään selvää ottaa?

Eiköhän Immosen ja Hytösen tunnista pelityylistäkin, ehkä Vatanenkin tulee jossain vaiheessa tekemään pari pongoa Jokereille, jos ei paikka NHL:ssä aukea.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaikka budjetti kasvaa niin lippujen hinnat on alkuun pidettävä kohtuullisina, jotta saadaan ihmiset innostumaan uudesta liigasta ja tottumaan siihen, että nyt vastassa ei olekaan enää niitä vuosien saatossa tutuksi tulleita joukkueita. Hjallis on alkuun puikoissa, jotta ihmisillä pysyy mielikuva suomalaisesta joukkueesta. Myöhemmin venäläiset ottavat lopulta haltuun koko seuran. Miksi muuten ostaa pelkkä halli mutta ei joukkuetta joka siellä pelaa? Toivottavasti seuran omistajat eivät aliarvoi suomalaista peruskatsojaa ja olettavat, että kansa täyttää katsomot olivat liiga tai vastustajat mitä hyvänsä.

KHL on tietysti huippuliiga mutta kyllä se aikansa ottaa ennenkuin kannattajat kokee liigan tutuksi. Vaikka sitä on helppoa ajatella niin, että mielummin katson oman joukkueen peliä KHL-huippujoukkuetta vastaan kuin vaikkapa ainaista samaa Kerhoa, Ilvestä tai Lukkoa vastaan niin on se alkuun varmasti vaikea samaistua vastustajaan. Liigajoukkueet ovat tuttuja vuosien varrelta, perinteet, pelityyli, seuraikonit, keskinäisissä peleissä tapahtuneet asiat, fanimatkat naapurikaupunkiin ym. Sitten otetaan vaikka joku Sibir tai Salavat Yualev. Peruskatsoja ei tiedä siitä todennäköisesti yhtään mitään eikä välttämättä jääkiekkoa aktiivisesti seuraavakaan. Jaksaako se kiinnostaa sen verran, että viitsii lähteä paikan päälle peliä katsomaan. Alkuun varmasti kiinnostaa mutta entä jatkossa. Oman joukkueen takana tietysti seistään loppuun asti oli liiga mikä hyvänsä mutta peruskatsoja ei välttämättä ajattele näin. Jos liiga olisi EHT niin samat asiat nousisivat sielläkin pinnalle, toki jos liigaan liittyisi samalla vaikkapa kuusi muuta suomalaista seuraa niin liiga tuntuisi kotoisammalta ja olisi helpompi hyväksyä pelit sveitsiläisiä ja ruotsalaisia vastaan, kun toisinaan kohdattaisiin niitä tuttujakin joukkueita.

Toivotan Jokereille kuitenkin onnea ja menestystä tulevaan koitokseen ja toivon, että joukkueen pystyy vielä muutaman vuoden päästäkin tunnistamaan samaksi mikä se nyt on eikä vain "yhdeksi venäläiseksi, joka pelaa pelinsä Helsingissä".
 

ss74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jokerit FC
Itse kuulin tiedotustilaisuuden annin vasta hetki sitten, niin mikä on Jokerifanien yleinen mielipide koko hommasta? Jatketaanko seuran tukemista? Tuletko jatkossakin käymään peleissä?

Kyllä jatketaan. Aika näyttää sytyttääkö esim. Lokomotiv Jaroslavl millään tavalla. Nyt ajateltuna KHL vastustajat tuntuvat jotenkin värittömiltä, hajuttomilta ja mauttomilta.

Vierasreissuja sekä paikalliskamppailuja tulen kaipaamaan, mutta "näillä mennään".
 

Face

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Anteeksi huuteluni vieraisiin pöytiin, mutta haluisin omat fiilikseni asian suhteen jakaa.

Ennen tiedotustilaisuutta, pelkkien median "faktojen" jälkeen olin suorastaan tyrmistynyt ja pahoillani Jokeri-fanien puolesta. Lähinnä se että Jokerit joukkueena olisi myyty Venäläisille teki pahaa.

Mutta nyt kun oikeat faktat on lyöty pöytään ja Jokerit pysyy edelleen suomalaisena seurana ja lähtee vain kokeilemaan siipiään isompiin kaukaloihin
muuttuivat tuntemukset täysin. Pikkuisen kuitenkin tuo areenan myynti aiheuttaa kysymyksiä, voiko veli-venäläinen lyödä jossain kohtaa sellaiset vuokrahinnat Jokereille että Hjalliksen on joukkue myytävä tai etsittävä toinen halli missä pelata, ns.kiristys, voiko näin tapahtua?

Kuitenkin toivotan tsemppiä ja menestystä Jokerijoukkueelle jatkoon, toivottavasti lyötte luut kurkkuun siellä.
Ikävää toki on se ettei teitä enää näykkään kotoisessa liigassamme ja ainakin minä toivotan teidät tervetulleeksi takaisin jos homma ei lähde KHL:ssä haluttuun malliin toimimaan.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Jokerit ei itselle ole mikään sydämenasia, joten mielenkiinnolla tai odottavalla kannalla katselen. Muutos on aina isoasia aina on se sitten missä tahansa. Nyt puhutaan mitä kuuluukin puhua, tuote pitää myydä Helsinkiin ja sitä mukaan suomen kiekkoväelle. KHL.ää ei voi koskaan verrata reilusti NHL:n Itse olen hyvin varauksellinen tämän sarjan mielenkiintoon jossa Venäläis miljardöörit leikkivät leluillaan. Urheilussa tarvitaan tunteita ja jännitettä kannattajien välille. Keskustelua fanien välillä. Pelin lisäksi iso asia on piikittely kaverin kanssa miten tulee käymään. käyn katsomassa niin koti kuin vieraspeljä, tapaan kiekon kautta tulleita tuttuja. Pelipäivä on juhlapäivä. Voihan sitä sanoa että tämä on niin nähty kuka jaksaa katsoa Marraskuussa SaiPaa, Ilvestä, Jyppiä, Kalpaa jne... Mutta silti vaan niitä käydään katsomassa, HEI se parin päivän tekstiviestit ja uhittelu kuuluu kiekkoon kavereiden kanssa. Venäjällä ei puhuta Lontoon murretta kuin hyvin harvojen parissa, Miten nuo vieraspeli reissut, ei kuulosta houkuttelevalta, ehkä eksoottiselta, säästää vuosi että pääsee yhteen kahteen vieraspeliin, on aivan eri asia kun joku turnaustyyppinen juttu jossa vedetään 2-3 peliä samassa hallissa.
Niin miten käy nimen ja värien kun Venäläiset käyttävät option, Liikemaailmassa tätä ei kerrota ennen kuin on pakko. Nyt sanotaan joukkuetta ei myyty, mutta mitä sanotaan ensi vuonna, silloin sanotaan että tästä oli sovittu jo aiemmin, Nyt ei tarvitse sanoa kuin se fakta että nyt ei ollut pakko. Pelataanhan vuosi SM-liigaa.
Sitten se pelaajiahan tulee ja menee, nyt mainostetaan että varmasti on pelaajia jotka haluaa pelata KHLää mutta ei halua asua venäjällä, mutta helsinki voisi kiinnostaa. Hei onhan siellä Praha, Pratislava jne... Katsokaa karttaa mistä nämä joukkueet on. Asut sinä Helsingissä tai Prahassa, monta yötä tullaan jokatapauksessa asumaan hotellissa. ja paljon aikaa viettämään jäähalleissa, sisältäpäin niissä ei nyt valtavia eroja ole. pelaajan kannalta.

Nyt kun katsotaan Jokereiden rosteria, uskon sen muuttuvan aika radikaalisesti viimeistään ensi juhannuksen jälkeen, nyt varmasti loppukesästä saatetaan tehdä ensi vuotta nähden muutamia hankintoja, pyritään voittamaan viimeisenä vuonna SM-liiga hinnalla milla hyvänsä ja sanotaan että lähdetään voittajina liigasta. Onhan se motivointia puoleen ja toiseen siellä on nyt 13 joukkuetta joka haluaa estää tämän. motivoi hyvin myös heitä.
Niin on aika märkä toiveuni jos oletetaan ja luullaan että Kaikki suomalaiset KHL-tasoiset kaverit pukisi Jokerien pelipaidan päälle. Pelaajat menee rahan perässä sinne missä maksetaan. Jokerit ei tule pärjäämään tässä kisassa ilman miljardööri omistusta. ja se tarkoittaa silloin päätösvallan siirtymistä itärajan taakse.
Sarjan tulevaisuus mielenkiinnossas. Kuinka monta joukkuetta luulette esim 5 tai 10 vuoden päästä pelaavan suomesta KHL:ssä. jos sarja elää vielä silloin. itse veikkaan 2-3. JOS enemmän tulee sarjassa pelaa 50-70 joukkuetta, jolloin sarja rupeaa olemaan vitsi ELI jatkossakin SM-liiga tulee olemaan se suomalaisen kiekkofanin pääsarja mitä seurataan.
AI miksikö. Jalkapallo on maailman pelatuin joukkuepeli. silti siinä pelataan kansalliset sarjat. Italiassa, Espanjassa, Englanissa, Ranskassa,Venäjällä jne Mestarien liiga pelataan erikseen siinä sivussa. Jääkiekossa tämä ei vaan onnistunut syystä tai toisesta. ja miksi onnistuis tämä KHL euroopan mestaruus sarjassa jota nyt tosin pelataan itäeruoopassa ja aasiassa.
Bisnes on bisnestä ja sen mukaan mennään omistusportaassa. fanittamisessa mennään sitten vähän toisin arvoin.
Onnea Jokerien valitsemalle KHL.tielle Tie on kivinen ja hankala. Tavoitteet on korkealla mutta mitkä on oikeat realiteetit. Miljardöörit omistavat sarjan ja annetaanko jonkun lilliputin voittaa Gagarin maljaa. Tuossa maassa sitä korruptiota on siellä ostetaan ihan oikeasti tuomarit. :-)
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Koko KHL "taso" perustuu ainoastaan niiden 10 parhaan rahajoukkueen ympärille.

"Ainoastaan" kymenen...onhan kymmenen jo aika paljon nostamaan liigan tasoa. Ja toiseksi, vieläkö porukka jaksaa porata noista "rahajoukkueista"? Änäriä et vissiin seuraa ollenkaan? Vai onko ne joukkueet rakennettu jotenkin jalommin keinoin?
 

Rammjäger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, SaiPa, Jukurit
Itselle tuli heti mieleen että eipä ole vieraskaukaloissa enää juurikaan Jokereilla kannattajia. Itse ainakin tykännyt siitä että myös vierasporukoilla on kannattajansa peleissä, tai olla oman joukkueen kannattajana vierailulla toisten hallissa.

Tämä jäänee useimmilta Jokeri-faneilta väliin.
 

Zero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja Jokerit. Ja Jukurit nyt mökin takia.
Onnea Helsingin Venäläisille tulevaan!
Kun kentälle astelee (rumpujen pärinää) : Neftekhimik Nizhnekamsk

Ykköketju: 79 Зиазов Айрат нападающий - Ja niin edelleen.. Ketä siellä edes pelaa?

Taisi nousta HIFK Helsingin jääkiekkojoukkueeksi..

Alkaa näyttää siltä että tämä sattuu maaseudun mieheen lopulta enemmän kuin jokerikannattajiin, kun toiseen osioon asti pitää tulla heittämään väsynyttä kuittia - asiasta joka ei sinua tule koskaan vaivaamaan, eikä sinun tarvitse oppia tuntemaan ulkomaalaisia siellä Hippoksen kotikehdossa..

Siinä olet täysin ja tismalleen oikeassa että SM-liigan ja siis Jyväskylän, Kuopion, Tampereen jne. kannalta HIFK on vuoden päästä se ainoa jengi stadista. Siinä missä KHLn suunnasta Jokerit on se ainoa jengi Suomesta. Näillä mennään - näen HIFKn ja Jokereiden raja-aidan jatkossa madaltuvan, ja pelaajien vaihtaavan leiriä helpommin.

Eikä meillä faneillakaan enää ole sitten niin suuria kauhukuvia aidan toiselta puolleilta tulevista. Se aita kun pikkuhiljaa väistämättä katoaa: jos mä haluun mennä katsomaan SM-liigaa sitten vielä joskus, meen sitten HIFK peleihin. Jännä nähdä ketä siellä kannatan, vai nautinko vain tunnelmasta. Kai mä sitten HIFKta kannatan, ihan stadin puolesta. Mutta ensi vuosi mennään vielä kuten ennekin.
 

IceBlacks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uusi-Seelanti, Islanti, Espanja, Viro, Tanska, JYP
Tosin hiemankaan kovemmista kiekkomaista vain Slovan on siirtynyt sarjaan, muut ovat joko uusia seuroja, osa entistä Neuvostoliittoa tai vähemmän perinteisten (Zagreb) kiekkoalueiden porukoita.

KHL Medvescak on perustettu 1961, Jokerit 1967, eli se niistä perinteiden puuttumisesta. Jugoslavian aikaan lätkä oli kyseisellä alueella erittäin suosittua ja seurattua. 90-luvulla tuli vähän konkurssia ja meni hetki ennen kuin Medvescak pääsi takaisin jaloilleen ja entisaikojen kaltaiseen loistoonsa. Jos Jokereilta lähtee faneja katsomaan Zagrebiin otteluita, niin a) mökki on aina täysi b) paikalliset fanit ovat luultavasti äänekkäimmät ja parhaat mitä maailmasta löytyy, mitään Eteläpäädyltä pois ottamatta.

Ei-Jokerikannattajana seuran lähtö SM-liigasta on toki harmi, koska aina kun Jokerit tuli kannattajaporukan kanssa vieraspeleihin, niin tunnelma peleissä oli mahtavaa. KHL:ssä toivon Jokereille menestystä ja SM-liigaan vihdoin muutoksia tähän ummehtuneeseen pysähtyneisyyden aikaan. Siirron myötä KHL alkoi kiinnostaa vähän, lähinnä odotan otteluita Pietarin SKA:ta ja KHL Medvescakia vastaan.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Itselle tuli heti mieleen että eipä ole vieraskaukaloissa enää juurikaan Jokereilla kannattajia. Itse ainakin tykännyt siitä että myös vierasporukoilla on kannattajansa peleissä, tai olla oman joukkueen kannattajana vierailulla toisten hallissa.

Tämä jäänee useimmilta Jokeri-faneilta väliin.

Sama juttu pätee myös toisinpäin. RB järjesti melkoisen mylläkän Areenalla viime pleijareissa. Myös runkkarissa on tullut kylään hienoja vierasjoukkoja. Näitä tuskin tulee enää juurikaan. Toisaalta ihan hyvä, nimittäin vituttaisi kuunnella jotain kämäsiä kannatushuutoja joista ei mitään ymmärrä...
 

superpakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NY Rangers, Patriots, Barca
Plussat:
+ asetelma ja pelaajien asenne muuttuu - joka peliiä on pakko lähteä pelaamaan tosissaan, koska puolivaloilla ei etukäteen yhtä vahvoja/vahvempia vastaan pärjätä. Voisin verrata tätä vaikka Saipaan, joka taistelee aina parempiiaan vastaan ja osittain siksi kaataa isoja kotona ja vieraissa. Toivon, että pelien asenne muutuu ja näemme joka pelissä taistelevan joukkueen jota on kiva mennä katsomaan

+ jokainen voitto ja jokainen saatu piste tuntuu joltain. Nyt runkosarjassa lähdetään kotipeleissä aina siitä, että voitto tulee ja jos/kun se tulee, ei se faneille merkitse juuri miltään. Häviöt olen laittanut jo vuosia aina huonon asenteen piikkiin, vaikka vastustajakin olisi hyvä. Tästä tietysti pois HIFK ja varauksin kunkin vuoden "vahva" joukkue mikä se nyt sitten sattuu olemaankaan. Faneille tämä on todellinen lahja, kun joka pelissä on todellista jännitystä ja joka pelistä toivoo voittoa ja elää pelissä mukana ihan eri tavalla

+ Pelin taso nousee ja saadaan Suomelle oma jengi, jossa todennäköisesti ja toivottavasti pelaa useita suomalaisia huippupelaajia. SM-liigan joukkueista tulee farmiliiga, josta pyritään pelaamaan Jokereihin. Kynnys mennä Jokereihin pelaamaan KHL:ää on pienempi kuin mennä siperiaan pelaamaan KHL:ää

Miinukset
- SM-liigasta häviää iso osa ja surullisinta on se, että kaikki eivät tätä tajua vielä. Jos luullaan, että esim Sport korvaisi Jokerit muutamssa vuodessa, niin voin sanoa että EI KORVAA - kuka sieltä divarista sitten nouseekin, niin muille seuroille se tulee olemaan aina se heikompi joukkue josta odotetaan voittoa. Näiden joukkueiden voittaminen ei pitkässä juoksussa tunnu miltään (katso toinen kappale). VOITOLLA ja voitolla on eroa. MM-kisoissa Latvian voittaminen on ihan se ja sama, riippumatta miten se tulee tai monellako maalilla. Jos Ruotsi, Venäjä tai Kanada kaatuu, niin bileet on pystyssä. Edes Tsekki ei sytytä nykyisin. Fiilis voiton ja VOITON jälkeen on todella suuri

Muuta (Tämä ei ole provo):
Mulle ei ole ihan sama onko vastassa Saipa tai Neftehimik. Molemmissa suurin osa pelaajista on joukko nobodyjä, joista en ole kiinnostunut pätkääkään. KHL kuitenkin voittaa. Ero on se, että toista vastaan lähdetään latautumaan peliin kunnolla ja asenne on kunnossa. Lisäksi toisessa joukkuessa luistelee muutama oikea pelimies, jota on oikeasti kiva seurata.

Seuraatteko tosissaan esim mestiksen joukkueita tai omaa joukkuettanne huonompien seurojen pelaajia? Luetelkaa esim Jukureiden ykköskentästä pari nimeä jos pystytte. Silti meistä jokainen tietää AK Kazanin, SKA:n, Chicagon tai Pitsburgin pelaajia nimeltä useita ihan lonkalta, koska näitä seuroja seurataan pitkälti niiden huippuyksilöiden vuoksi.

Musta tää on hyvä juttu, jossa on riskinsä, mutta näillä mennään!
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muutos on suuri, mutta Jokereiden takana seistään. Itse aloin kannattamaan Jokereita ensimmäisellä divarikaudella. Nähty on siis rämpimiset ja kulta-ajat. Ymmärrän joidenkin fanien muutosvastarinnan ja pelon, mutta mielestäni on hienoa että Jokerit on mukana rakentamassa Eurooppalaista suurliigaa. Uhkakuvia ilmassa toki leijuu ja niitä on katkerien helppo heitellä pahaa mieltä purkaakseen. Olen silti sitä mieltä että ellei yritä ei koskaan saavuta mitään. Paikallismatseja jään kaipaamaan isosti, mutta tulen käymään matseissa vähintään yhtä paljon kuin aiemmin ja katsomaan kauden kaikki matsit tavalla tai toisella (kuten aiemminkin) jos vain järjellisen hintainen mahdollisuus siihen on tarjolla.

Muut KHL jengit ovat vielä tuntemattomia, mutta ei se vaadi kuin hiukan perehtymistä ja Suomen valtamedioiden otteluraportteja Jokereiden KHL matsista ja yhdessä kaudessa on jo syntynyt paljon muistoja ja tunnesiteitä. Vielä kun tulevaisuudessa mukaan saadaan jengi Sveduista (vain ajan kysymys) niin paikallismatsienkin puute on (edes osittain) paikattu.

Se kuinka rasistisesta ja ennakkoluuloisesti valitettavan moni suhtautuu venäläisiin on mielestäni surullista. Toivon että jääkiekon kautta myös ihmisten asenteet muita kansoja kohtaan muuttuvat suvaitsevaisemmiksi.

Ymmärrän niitäkin Jokerifaneja jotka eivät tätä muutosta hyväksy. Kannatetaan jengiämme yhdessä vielä tulevan kauden ajan ja sen jälkeen toivon että löydätte jotain uutta mielenkiintoista. Toki nyt tunnekuohun vallassa tehtyjä päätöksiä voi pyörtää ja toivonkin että mahdollisimman moni löytäisi sydämestään paikan myös KHL-Jokereille.

Minä, me, Jokerit - Yhdessä eteenpäin ykkösdivarista SM-Liigan kautta KHLlään.
 

-STR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ensi reaktio oli: Hjallis mitä vi##ua?(!) Miksi?

Yön sulattelun ja ensimmäisen coronan jälkeen, ei asia tunnukkaan niin pahalta.
JOS:
1.Jokeri identiteetti säilyy. Runkopelaajina Väänänen, Rita ja Filppula, Kumpi vain.
2.Joukkuetta ei kasata huvikseen isolla rahalla ja kovilla hasbeen nimillä.
3.Juniorit Teräväisen jälkeenkin saavat oikean mahdollisuuden päästä pelaavaan kokoonpanoon. Kuuluu oikeastaan kohtaan 2
4.Jokerifanit otetaan huomioon, esim lippujen hinnoissa jne...
5.Jos homma ei jostain syystä toimi, se pitää rohkeasti myöntää ja palata Sm-liigaan.

Srazhaytes' s Dzhokery !
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös