Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

  • 1 732 622
  • 8 198

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tuohon skenaarioon en usko ihan siitä syystä, että sillä ei saavuteta yhtään mitään.

Kun joukkue siirtyy uusiin käsiin ja uuteen ympäristöön, kaikki on mahdollista. Jos oligarkki näkee oman konseptinsa toimivammaksi, hän tulee sen myös toteuttamaan. Hjallis aikanaan hommasi PK:n, muutti brändin omaansa sopivaksi, kasasi kovan paketin ja nyt taru on osa murheellista historiaa.

En näe tuota tällä hetkellä todennäköiseksi uhkakuvaksi, mutta en myöskään mahdottomuudeksi.

Käsittääkseni nytkään KHL-laajentuminen ei ole "tappanut" yhtään joukkuetta, vaan joukkueet ovat liittyneet sarjaan sellaisenaan.

Ei ole ei. Tosin hiemankaan kovemmista kiekkomaista vain Slovan on siirtynyt sarjaan, muut ovat joko uusia seuroja, osa entistä Neuvostoliittoa tai vähemmän perinteisten (Zagreb) kiekkoalueiden porukoita. Kaikki on mahdollista ja tilanne ei Jokerien kohdalla ole täysin yhtenevä muihin nähden. Puhumattakaan siitä, että omistajat ovat yksilöitä ja yhden toimista ei viitsi vetää liian suuria johtopäätöksiä siitä, mitä toinen tulee tekemään.
 

snumi

Jäsen
niinpä

Eiköhän Jokereissa tule KHL-aikana kiekkoilemaan pääasiassa juurikin muita kansallisuuksia kuin venäläisiä. Todennäköisesti voittouolisesti suomalaisia. Muiden länsimaisten pelaajien silmissä Jokerit ei pysty kilpailemaan parhaimilla liksoilla, mutta se voi taata turvallisemman ja englantia paremmin ymmärtävän ympäristön kuin muut KHL-seurat. Varsinkin perheellisille pelaajille tuolla edulla voi olla suurtakin merkitystä, jos ei liigan parhaiten palkattuja tähtiä lasketa.

En näe miksi suomalainen KHL-seura palkkaisi yhtään venäläistä, mistä tuon ajatuksen otit?
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Jep. Oltiin ensimmäisiä. Käännettynä lähdettiin pois muiden luota vain jotta päästäisiin keskelle ihmeellistä muovimaailmaa seikkailemaan huuli pyöreänä. Tulee mieleen Jason Newsteadin osio Metallican musiikkivideosta I Disappear. Siinä päällimmäiset. Ei inspaa paskan vertaa, SaiPa kiinnostaisi enemmän kuin yksikään tulevista vastustajista, joihin ei ole minkäänlaista sidettä tai mielenkiintoa... Put it this way: On on hyvin erilainen fiilis voittaa HPK 3-1 kuin voittaa KalPa 3-1, mutta mitä eroa on Lev Prahan ja Dumb-ass whogivesashitin voittamisella 3-1? Ei mitään koska ketää ei kiinnosta!
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kimmo Kapasia ja muita puuhastelijoita ei todellakaan tule ikävä. Toivon vain että IFK tulisi meidän mukaan niin koko paska romahtaisi lopullisesti.

Ja KHL:ssa ei ole puuhastelijoita seurajohdoissa? Siellä on vain rahaa enemmän, jolla puuhastella.

Mutta ulkopuolisen silmin aika odottava tunnelma. Mielenkiintoista nähdä, miten Jokerit paikkansa KHL:ssa ottaa. Toivottavasti seurasta ei tule venäläisten oligarkkien pelinappulaa, ja organisaatio rappeutuu täysin suuresta rahamäärästä huolimatta. Sitä Jokerit ei ansaitse, nimittäin organisaatiossa on tehty oikeasti aivan helvetin hyvää työtä viime vuosina. Toivotan vilpittömästi onnea ja menestystä KHL:n valloitukseen, toivottavasti kaikki menee hyvin.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Löysit neljältä listalta yhden KHL:ssä pelaavan pelaajan jonka joku täällä saattaa tuntea. Ei huonosti.

Kannattaisi lukea se ketjun aloitus. Tätäkään ketjua ei ole tarkoitettu muiden joukkueiden kannattajien kompleksien ja patoutumien purkamiseen, vaan nähdäkseni tarkoitus on kysellä jokerihenkisten mietteitä KHL-siirrosta.

Heinähattujen one liner hassutteluille ja muulle urpoilulle löytyy jo tarpeeksi monta muuta ketjua KHL-Jokerit aiheen ympäriltä.

Tämähän ei ollut itsemoderointia vaan ystävällinen huomautus palstan luettavuuden parantamiseksi.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Kannattaisi lukea se ketjun aloitus. Tätäkään ketjua ei ole tarkoitettu muiden joukkueiden kannattajien kompleksien ja patoutumien purkamiseen, vaan nähdäkseni tarkoitus on kysellä jokerihenkisten mietteitä KHL siirrosta.

Heinähattujen one liner hassutteluille ja muulle urpoilulle löytyy jo tarpeeksi monta muuta ketjua KHL-Jokerit aiheen ympäriltä.

Tämähän ei ollut itsemoderointia vaan ystävällinen huomautus palstan luettavuuden parantamiseksi.

Tää on nyt koko kansan joukkue, eli älä lähe sanelemaan mun joukkueen jutuista.
 

Tube82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit-Khl
Mukana ollaan hautaan asti vaikka Jokerit siirtyisi Aasian-liigaan niin on vain Jokerit. Sitä paitsi se on selvä, että Sm-liiga on farmi-liiga Jokereiden lähdön seurauksena. Kuka sitä Sm-liiga paskakiekkoa jää kaipaamaan. Saadaan Khllän myötä parempia pelaajia Jokereihin ja nähdään oikeasti Eurooppalaista huippu lätkää, eikä mitään ajokoira lätkää. Uskon että jokunen vuosi siinä menee, että Jokerit voi oikeasti taistella kärjen tuntumassa Khllässä, mutta ne oppirahat kannattaa maksaa eikä antaa periksi. Ei muuta kuin kausi vielä farmi Sm-liiga lätkää ja sitten kohti uusia haasteita ja kirkkaampia valoja. Sm-liigan taso laskee huomattavasti. Eiköhän sieltä muutamat muutkin Sm-liiga seurat matki Jokereita. Ellei halua puuhastella Sm-liigassa. Hieno juttu tämä Khl Jokereilla ja faneille, vaikka kaikki muutospelkoiset sitä ei vielä tajuakaan. Eiköhän ne matti myöhäsetkin vielä herää, että tämähän on iso askel eteen päin.
 

Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Ainut oikea ratkaisu. Aivan turha haaskata resursseja johonkin nakkikattilan jahtaamiseen, kun katsoo mihin suuntaan liiga on menemässä; Ilves on rypenyt konkan partaalla. Kärppien dynastia oli ja meni. Tps on enää mukava muisto 90- luvulta, vailla enää mitään vaarallisuuden tunnetta. Pelicans hautasi hyvän nosteen urheilun ja talouden saralla palkkaamalla Arajuuren, kiitos ja näkemiin. Kapasten leikkikalukin alkoi olla varteenotettava menestyjä, kunnes sekin puuhasteltiin vituiksi, katsokaa vaikka yleisömääriä. Ja entäs ne muut?

Vanhat jäärät tietysti nyt vastustavat kaikkea mahdollista uutta, mutta aivan varmasti nuoriso on kinnostuneempi katsomaan ennemmin SKA:ta kuin jotai väsynyttä Ilvestä. Homma pitää vain brändätä koko kansan jutuksi, että joka ainoa jannu on Jokereitten takana. Jos joku haluaa jotai Jyppiäkin kannattaa, ei se väärin ole.

Liiga on vaan ajanut itsensä nurkkaan, ja Jokereilta on helvetin hyvä perseennäyttö tälle jengille, joka miettii että pitäiskö liiga avata ja kuinka monta jengiä pelaa siellä? Mitäs sitten ku tuleekin itku, niin eihän me ketään voida pudottaa liigasta? Jos nyt hommattais turvakaukalot jokaiseen halliin 20- vuoden sisällä? Ai niinku Kerho vastustaa, kun siitä pitäs maksaakkin jotain.

Nämä on niitä yksittäisiä asioita, mitä ei saada koskaan muutetuksi nopeasti. Se, mistä täällä tapellaan jostain muutamasta kymppitonnista, löytyy se öljymiehiltä nopeasti vaikka olis joka peliin uusi turvakaukalo.

Tästä tulee menestys, uskokaa vaan.
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Vähän sama fiilis päällä kun silloin kun menin lukioon. Moni kaveri meni amikseen, osa meni eri lukioihin ja osa jäi sitten toimittamaan tyhjää.
Haikein mielin tuli hyvästeltyä suurin osa parhaista ystävistä ja jatkettua omalla tiellä eteenpäin. Ikävä tuli myös sitä yhtä rinnakkaisluokalla ollutta tyyppiä, jonka kanssa otettiin matsia useamman kerran ihan tosissaan. Vittumainen sälli, mutta omalla tavallaan persoonallinen, rakastettava ja hyvä kaveri. Sattui vielä olemaan samalta alueelta kotoisin kuin minäkin. Vaikka tulevaisuus vaikutti 9-luokan jälkeisenä kesänä isolta kysymysmerkiltä, päällimmäinen tunne oli innostus. Oli aika jatkaa matkaa.

Eli, en jaksa nyt murehtia kaikkia mahdollisia uhkakuvia ja kauhuskenaarioita, vaan koitan parhaani mukaan jatkaa kannattamani ja rakastamani seuran tukemista. Avoin mielin koitetaan euroopan valloitusta, eikä kukaan ainakaan voi väittää ettei olla yritetty.

Katsotaan ensi kesänä mikä on fiilis, kun lähestyvän kauden avausottelu ei olekaan rakasta naapuria vastaan, (tänä vuonna näköjään Lukko vastassa, mitä helvettiä?) vaan avauskiekko tippuu vieraassa maassa, vastustajan ollessa joukkue jota ei olla kohdattu koskaan, ja jonka yhtään kannattajaa en tunne.
 

peluri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kova uutinen, ja melko ristiriitaiset fiilikset.

Totuuden nimissä ensin tulee huono fiilis, ja muistot hyvistä otteluista joissa on ollut hyvä tunnelma. Kyse on siis lähinnä Hifk otteluista tai joistakin play off otteluista.

Hetken mietittyään on helppo muistaa myös kaikki ne arki-iltojen Lukko, HPK, Ässät, Saipa, Blues ottelut joihin ei ole viitsinyt mennä vaikka olisi ollut kausari käytössä.

Olen paikan päällä nähnyt yhden KHL ottelun viime kaudella Pietarissa. Ottelu oli hyvätasoinen, ja tunnelma oli aivan loistava (pesi selkeästi jopa NY Rangersin NHL ottelun ottelutapahtuman tunnelman) .
Jos koettu pelin taso ja fiilis voidaan viedä Hartwall areenalle Jokereiden KHL otteluihin uskon että monen mielestä siirto on ollut hyvä. Aika näyttää!
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tää on nyt koko kansan joukkue, eli älä lähe sanelemaan mun joukkueen jutuista.

Ensinnäkin omat fiilikset ovat hyvät, koska en usko, että Jokereiden kannalta tässä KHL kokeilussa on loppujen lopuksi juuri muuta kuin voitettavaa. Jos homma ei syystä tai toisesta mene putkeen, niin mikä voisi olla pahin seuraus? Korkeintaan se, että joukkue palaa takaisin SM-liigaan. Jokerit oli kuitenkin kaikille liigaseuroille hyvä bisnes (korotetut lippujen hinnat, yleisömäärät), joten eiköhän paikka avaudu takaisin, jos KHL:ssä homma ei futaa. Ja vaikka paikkaa pitäisi nöyrästi hakea takaisin alemmalta tasolta, niin mielestäni tämä riski kannattaa ottaa. KHL kuitenkin kehittyy jatkuvasti yhä eurooppalaisempaan suuntaan ja vaikutusvalta pelaajamarkkinoilla kasvaa. Tulevaisuudessa pelaajista voi olla kilpailemassa vielä enemmän eurooppalaisia KHL-joukkueita, jolloin SM-liigaan jäävät kirjaimellisesti vanhukset, juniorit ja maakuntatason pelaajat. Jokerit on aina halunnut olla puitteiltaan eurooppalaisen kiekkoilun kärjessä ja SM-liigassa tuo käy ennen pitkää käytännössä mahdottomaksi.

Olen hiukan yllättynyt siitä, miten paljon taas kerran negatiivista jauhantaa tämä liike on aiheuttanut, mitä tulee muiden seurojen kannattajiin. Kun tänne Jokerit-osioon asti jaksetaan tulla erikseen vähättelemään, provoamaan, pilkkaamaan yms. huomaa kyllä, että ehkä Jokerit ei ole koskaan tuohon SM-liigaseurojen joukkoon istunutkaan kovin hyvin. En jää kaipaamaan muiden seurojen faneja ainakaan täällä jatkoajassa. Kauhulla odotan jo ensi kautta tämän suhteen.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Huonoilla fiiliksillä. Jokerit on aina seurani ja tulee aina olemaan, mutta silti olisin paljon mieluummin halunnut katsoa suomalaisia joukkueitta kuin ryssäläisiä, vaikka ne ovatkin varmasti paljon parempia. Ja vaikka SM-liigapelin runkosarja on aivan liian pitkä ja otteluohjelma kauniisti sanottuna hanurista, niin silti voipi ensi kauden jälkeen tulla niitäkin ikävä.

Lisäksi uskon kanssa, että lippujen hinnat tulee olemaan sitä luokkaa, ettei kovinkaan monessa pelissä tule vierailtua. Menestystä Jokereille toivon tietysti, on sarjataso mikä tahansa. Epäilen vaan, ettei sitä välttämättä kovin helpolla KHL:ssa tule, mutta eipä ole sellaisia paineitakaan kuin SM-liigassa, jossa Jokereilta odotetaan aina voittoa joka pelissä (mikä tietysti pitää olla lähtökohtana).

SM-liigan osaltakin seuraaminen vähenee myös ensi kauden jälkeen tietysti. Jonkun pelin voin Espoossa käydä katsomassa tai miksei vaikka Lahessa...mutta eipä enää tarvitse enää elää yhden joukkueen mukana niin vahvasti. Suosikkia ei enää ole, paitsi kulloinkin se joukkue, joka pelaa IFK:ta vastaan :) Toisaalta ehkä sitten lajia voi seurata vähän analyyttisemmin.

Mielenkiintoista nähdä ja nyt jo pohtia ensi kauden jälkeen, miten muiden liigaseurojen fanien keskuudessa elämä muuttuu, kun sylkykuppi ja yleinen viha kohde Jokerit poistuu. Tyyliin IFK:lla on kulttuuria ja aito brändi, Jokerit rahalla tehty muoviseura ja pelkästään häirikköfaneja...Siinä mielessä hyvä tilanne, koska kyllä aika rasittavaa ja raskasta on ollut lukea aitoa Jokeri-vihaa joka monien kirjoituksista tulee, ehkä SM-liigasta tulee sitten parempi kun apinoiden joukkue poistuu?!
 

Tube82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit-Khl
Ei taas voi ymmärtää tätä monen kitinää Jokerit siirtyy pelaamaan maailman toiseksi kovinta kiekko-liigaa jossa pelaa maailman huippupelaajia. Siellä pelaa myös huippu Suomalaisia pelaajia mm. Lehterä, Konna, Leksa muutamia mainitakseni. Onko tosiaan niin että ne kitisijät eivät halua nähdä tätä maailman huippulätkää? Onko se niin mukava olla siellä tiistaisessa saipailves pelissä katsomassa jotain Virtasia ja Möttösiä. Haloo nyt ja valot päälle. Tämä Khllään siirtyminen on todellakin ainut oikea ratkaisu.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Ainut oikea ratkaisu.
- - -
Vanhat jäärät tietysti nyt vastustavat kaikkea mahdollista uutta, mutta aivan varmasti nuoriso on kinnostuneempi katsomaan ennemmin SKA:ta kuin jotai väsynyttä Ilvestä. Homma pitää vain brändätä koko kansan jutuksi, että joka ainoa jannu on Jokereitten takana.
- - -
Tästä tulee menestys, uskokaa vaan.
Hienoa tekstiä kokonaisuudessaan!

Mä ihmettelen niitä viestejä, joiden mukaan KHL-Jokerit ei tulisi kiinnostamaan ketään ja Hartwall Areenalla saataisiin pelata puolityhjille katsomoille. Jos näin on... niin miksi Jokerit-osio on ollut kuin muurahaispesä eilisillasta lähtien? Porukat ovat kertoneet omia mielipiteitään - yli seurarajojen! Onko tämä sitten sitä "kiinnostuksen puutetta"? Jokaisella - myös minulla - on pakonomainen tarve saada kertoa oma mielipiteeni asiasta!

Jokereiden kannattajakunta tulee takuuvarmasti jonkin verran muuttumaan, mutta yhtä takuuvarmasti se EI tule ainakaan pienentymään. Vaihtuvuutta tulee, mutta niin tulee myös kasvua. Normaalisti viime vuosina Jokerit on pelannut SM-liigan runkosarjassa täyden Hartwall Areenan edessä 2-3-4 kertaa/kausi (olenko täysin väärässä?) ja alle puolet kotiotteluista on ollut 10.000+ katsojan edessä. Mä en näe yhtään ainoata syytä sille, etteikö KHL-Jokerit voisi pelata 13.665 katsojan edessä kaudesta 2014-15 eteenpäin illasta toiseen - vertaa Slovan Bratislava ja KHL!

Seuraava argumentti on yleensä se, että Jokeri-pelaajien taso ei tule riittämään. Sarjassa tullaan rämpimään alemmassa keskikastissa ja kotiotteluihin vaivautuu sen jälkeen enää se ~4.000 katsojaa. Alkuinnostuksen jälkeen ketään ei kiinnosta käydä katsomassa, kun Jokerit perseraiskataan ilta toisensa jälkeen. Yleensä suurinpiirtein sitten seuraavassa viestissä joku tulee kertomaan, kuinka huonoa KHL:n taso on pelillisesti - neppailua isoilla lentokentillä.

Joka toinen viesti kertoo tarinaa, että Jokereilla ei ole mitään saumaa edes KHL:n pudotuspeleihin - vastaavasti joka toinen haukkuu KHL-pelien huonoa tasoa...
 

makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En tiedä Jokereitten sopimustilanteita, mutta kyllähän tosta joukkueesta puolet pitää laittaa vaihtoon ens kauden jälkeen, jotta edes keskikasti KHLssä on saavutettavissa. Mites sitten ne pelaajat, jotka eivät ole tarpeeksi hyviä KHLään, mutta joilla on useamman vuoden soppari Jokereihin. Ostetaan ulos?
 

Tube82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit-Khl
Itse tulen nyt Khllän myötä enemmän peleihin se on selvä. Ainakin puoliin kotimatseihin. Lisäksi Pietariin ja Moskovaan tulen menemään. Pitää muistaa vielä että siellä on upeita kaupunkeja mm. Prahaa, Bratislavaa yms. Mikä sinne on mennessä nykyään kuin lentokoneella pääsee ja nykyään lentojen hinnat on ihan pähkinöitä. Sm-liigan kiinnostukseni on laskenut vuosi vuodelta aika alas, joten paikan päälle en enää ole jaksanut mennä kuin n. 5 kertaa kaudessa. Taas ollaan remmissä entistäkin aktiivisemmin.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eilen illalla olin paniikissa ja hyvin epätoivoinen. Pureskelin asiaa eilisen illan, yön ja herätessäni oli kauhea vapina päällä, että kohta se varmistetaan että siirrytään KHL:ään. No niin kävi ja mitä enemmän olen asiaa funtsinut, sitä paremmalta on alkanut tuntumaan. Tämä uutinen aivan huikea kaikessa mittakaavassa. Tämä on suuri ja loistava juttu suomalaiselle jääkiekkoilulle vaikkakin SM-Liiga tästä nyt kärsii aika pahasti. Mutta se on Jokerit vaikka pelattaisiin vittu Italian 4. divaria! Joten, fiilikset on kohdillaan, oikeastaan olo on lähinnä malttamaton ja odotukset jo vuoden päässä. Vedetään nyt tämä vika kausi tyylillä ja toivotaan stadin finaalia ja siitä pytty ja menoksi kohti ruplakenttiä. Mun mielestä tämä todella hyvä juttu, mullakin on jo sellainen 23v Jokerifanitus vyöllä ja tälläinen muutos, vaikkakin on iso, on vain ja ainostaan tervetullut. Mä nään tässä paljon mahdollisuuksia ja mielenkiinto KHL:ää kohtaa nousee aivan omiin lukuihinsa. Kotoinen puuhasteluliiga jäänee ensi kauden jälkeen pahasti alakynteen kun katseet suunnistetaan itänaapurin suuntaan. Hyvä juttu! Piristävä muutos ja vaihtelu voi joskus tehdä ihan hyvääkin.

Uskoisin monen fanin olevan tällä hetkellä kohtuu järkyttyneessä tilassa ja onhan tässä paljon pureskeltavaa. Onneksi on vuosi aikaa tottua ajatukseen ja nyt hylkäämishuuteluja tekevät fanit, niin uskoisin monen kuitenkin tulevan ns. takaisin. Jotkut voinee tosissaan hylätä Jokerit, mutta kyllä suurinosa jatkaa Jokerien mukana. Itse ainakin.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Kyllähän tästä KHL:n laajentumisesta suomeen oli jo juttua mutta että näin nopeasti ja joukkueena vielä hesan narrit niin tuli vähän puun takaa. Ehkä tämä oli juuri se kaivattu piristysruiske SM-liigaan. Mielenkiintoista nähdä kuinka SM-liiga nyt muuttuu, mitkä seurat tulevat tilalle ja lähteekö muitakin isoja seuroja KHL-liigaan kuten TPS, Kärpät tai HIFK. Rahaa siellä kyllä palaa, pelkillä suomalaisilla pelaajilla tuskin pärjää ja pelimatkat ovat järkyttäviä tuolla ryssien maalla.

Areena olisi kyllä pitänyt pitää suomalaisilla, prkle!
 

Puta Madre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYJ
En tiedä Jokereitten sopimustilanteita, mutta kyllähän tosta joukkueesta puolet pitää laittaa vaihtoon ens kauden jälkeen, jotta edes keskikasti KHLssä on saavutettavissa. Mites sitten ne pelaajat, jotka eivät ole tarpeeksi hyviä KHLään, mutta joilla on useamman vuoden soppari Jokereihin. Ostetaan ulos?

Jokereilla itseasiassa on erittäin vahva joukkue jo nyt KHL:n keskikastiin, toki kaipaa paljon ratkaisuvoimaa, varsinkin erikoistilanteisiin. Ironista on että Ossi tullee olemaan ensimmäinen joka tippuu rotaatiossa alaspäin, nopeutensa myötä.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Kyllä se varmaan mun kohdalla vaikuttaa siihen, että koko lajin seuraaminen vähenee. Änäriä olen seurannut hyvin huonosti, jokakeväiset Skoda-cupit ei kiinnostaa ja liigasta poistuu se ainoa oikea joukkue.

Toki Jokerien tulokset kiinnostaa KHL:ssa, mutta tappio SaiPalle kyrsii silti paljon enemmän kuin tappio jollekin helvetin Vladivostokin ZSKA:lle, HMV-joukkueitahan noi KHL:n jengit on kaikki, vaikka hyviä pelaajiahan siellä on, sitä ei voi kiistää.

Ehkä sitten ainakin ne jotka kaipaa lätkään tappeluja tykkää kun Areenalle tulee sitten Vitus Tsehov...
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Seuraan ehdottomasti mielenkiinnolla. Vaikka en olekaan Helsingistä tai pääkaupunkiseudulta, niin Jokerit yhtenä sm-liigan jättiläisenä on ollut aina vähintään kiehtova kohde kiekkotaivaalla. Faniksi en vielä itseäni voi laskea, mut orastava suhde on kenties alkamassa ... kuka tietää. Aivan varmuudella tuun käymään jossain pelissä, esim. SKA:ta tai Prahaa vastaan.

Sivulauseessa voisi joku hieman karustikin sanoa, että jos kerta kun kärpät on puolen Suomen joukkue, Jokerit on nyt koko Suomen (lippulaiva).
 

Papa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, FC Bayern
Kuten on jo moneen ketjuun tullut todettua niin tuntuu pahalta. Eilen vitutti, nyt vain masentaa.

Jokerit siirtyköön pelaamaan venäjän mestaruudesta. Minä en siirry mukana ja ensi kauden jälkeen fanitus tulee päätökseensä. Venäläisten kassaan en kanna penniäkään.

Tuoppi kiteytti omat fiilikseni. Pitkän linjan kausarinomistajana tuleva kausi tulee olemaan viimeiseni. Playoffkausaria en enää osta, jotten joudu ostamaan KHL kausaria kun jää pelejä varastoon. Pahalta tuntuu, onhan joukkuetta seurattu vuodesta 1978 erittäin tiiviisti.

-Papa-
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Mites sitten ne pelaajat, jotka eivät ole tarpeeksi hyviä KHLään, mutta joilla on useamman vuoden soppari Jokereihin. Ostetaan ulos?

Hieman tein kartoitusta toisessa ketjussa aiheesta. Omaan silmääni näyttää siltä, että joukkueessa olisi ~3 liian köykäistä (Dehner, Mäki, Semir ja roolista riippuen Kilpeläinen) jatkajaa ja kasa halvempia junnuja. Muut lasken KHL-tasolle riittäviksi tai he eivät omaa soppareita Jatkoajan mukaan. Mikään tajuttoman huono tilanne ei siis ole.

Toki värvättävää riittää, mutta toivoisin ensimmäisen "KHL-saapujien" tulevan jo tulevalle kaudelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös