Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

  • 1 730 520
  • 8 198

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Liigassa toki Jokereilla ei taas ole mahdollisuuksia mestaruuteen muuten kuin rosteria katsomalla elokuun helteillä.
On sillä. Sanoisin, että 2000-luvulla sen yhden osuman lisäksi lähellä oli 2000, 2005, 2007, 2012 ja mieluusti laskisin mukaan myös mahalaskukauden 2013.
 
Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Liigassa toki Jokereilla ei taas ole mahdollisuuksia mestaruuteen muuten kuin rosteria katsomalla elokuun helteillä.

Tuokin olisi jo nykytilanteeseen nähden edistystä, sillä KHL:ssä mahdollisuuksia mestaruuteen ei ole edes niillä elokuun helteillä.

Miksei Jokerit voisi voittaa Suomen mestaruutta, jos joukkue on laadukkaasti rakennettu ja valmennettu? Perusteeksi ei kelpaa, että viimeiset noin kymmenen vuotta SM-liigassa olivat kokonaisuutena räikeää alisuorittamista. Ei Jokerit ole mitenkään tuomittu epäonnistumaan, vaan laadukasta työtä tekemällä menestyminen on mahdollista. Muun väittäminen osoittaa vahvaa älyllistä epärehellisyyttä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
On sillä. Sanoisin, että 2000-luvulla sen yhden osuman lisäksi lähellä oli 2000, 2005, 2007, 2012 ja mieluusti laskisin mukaan myös mahalaskukauden 2013.

Mielestäni myös 2008 voidaan laskea tähän kategoriaan. Silloin korttitalo kaatui Markkasen loukkaantumiseen, kun maaliin asteli Joni "HJ" Puurula.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Mielestäni myös 2008 voidaan laskea tähän kategoriaan. Silloin korttitalo kaatui Markkasen loukkaantumiseen, kun maaliin asteli Joni "HJ" Puurula.
Totta! Unohtui tuo Bluesiin kompastuminen. Eli mahiksia piisaa vaikka paljon menikin reisille.
 
KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Miksei Jokerit voisi voittaa Suomen mestaruutta, jos joukkue on laadukkaasti rakennettu ja valmennettu? Perusteeksi ei kelpaa, että viimeiset noin kymmenen vuotta SM-liigassa olivat kokonaisuutena räikeää alisuorittamista. Ei Jokerit ole mitenkään tuomittu epäonnistumaan, vaan laadukasta työtä tekemällä menestyminen on mahdollista. Muun väittäminen osoittaa vahvaa älyllistä epärehellisyyttä.

Samaa mieltä ja minusta 2010-luvun alku ei enää ollut samanlaista tötöilyä kuin ennen sitä (2006, 2009, 2010) ja etenkin Kekäläisen tulon jälkeen organisaatioon tuli huimasti lisää ammattimaisuutta. Mutta silti joka kevät jotain jäi puuttumaan, Hentusen läpiajo, Azevedo vs Eero tai JYPpiä vastaan neljästi turpiin maalin erolla. Todella harmi Jokereiden kannalta, että Kekäläinen otti ja lähti meiltä, koska pomminvarmasti se nappiosuma olisi tullut ennemmin tai myöhemmin. Helppoa se on jossitella ja haikailla oikeasti hyvien aikojen perään.

KHL tarjoaa pelinä paljon viihdettä, mutta kyllä minä jo kaipaisin Jokereiden mestaruutta, on sitä niin monesti jo itketty kännissä sen perään, nähty karvaat tappiot, mutta myös hienot voitot. KHL ei tule mestaruutta Jokereille koskaan tarjoamaan ja siksi olenkin 100% sen kannalla, että Liiga tai joku eurooppalainen kansainvälinen sarja on Jokereille se paikka, jossa sitä pitkään jahdattua kannua on hyvä tavoitella. Vaikka KHL on vastenmielinen itse pystyn silti edelleen lataamaan tunteeni mukaan peleihin, pelaahan siellä edelleen Jokerit. Pienenä seurana tuulimyllyjä vastaan, mutta pelaa kuitenkin.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksei Jokerit voisi voittaa Suomen mestaruutta, jos joukkue on laadukkaasti rakennettu ja valmennettu? Perusteeksi ei kelpaa, että viimeiset noin kymmenen vuotta SM-liigassa olivat kokonaisuutena räikeää alisuorittamista. Ei Jokerit ole mitenkään tuomittu epäonnistumaan, vaan laadukasta työtä tekemällä menestyminen on mahdollista. Muun väittäminen osoittaa vahvaa älyllistä epärehellisyyttä.

Amen. Meinasihan se meilläkin usko loppua, kun yli kymmenen vuotta mentiin ilman pyttyä ja katastrofikausia tuli toinen toisensa perään. Lopulta se kuitenkin palkittiin vuonna 2011 ja kannu nousi kattoon. Jokereiden Suomen mestaruus Liigassa on 100 kertaa todennäköisempää, kun se että Jokerit voittaisi Gagarin cupin KHL:ssä.

Kyllä tässä itse kukin kaipaa Jokereita takaisin liigaan. Ai jumaklauta niitä tunneskaaloja kausilla 2010-2011 ja 2011-2012, kun mentiin ihan ääripäästä ääripäähän. Onnellisuudelle ei ollut rajaa, eikä ollut myöskään vitutuksen määrälle vuotta myöhemmin. Nyt liigassa ei ole kuin yksi joukkue jonka kanssa kilpailla samalla tavalla ja yksi joukkue joka vetää porukan halliin samalla tavalla kuin Jokerit ja se on se pohjoisen miljoonaporukka superjunnuineen.

Toivottavasti oltaisiin pian siinä tilanteessa, että hallissa on se äärimmäisen jännittynyt tunnelma, kun punaiset ja punakeltaiset astelevat kentälle.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
lis on pitkään jo ollut se että kausareita ei enään ensikaudelle oteta. Viasat näyttää pelit ja jos siltä tuntuu noin irtolipuilla pääsee. Ei vaan oo fiilistä, ei vaikka pari kautta sitä on etsinyt. Jos kaudessa on muutama peli jotka kiinnostaa ja luo tunnetta niin nej tack

Täällä sama, pleijarikausarit jäi hankkimatta enkä myöskään ensi kauden kausaria hanki. Nyt en ole marraskuun jälkeen istunut otteluakaan omalla paikallani.
 
PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Pleijarikausaria en ole vielä maksanut, mutta pitkän harkinnan jälkeen sen aion kuitenkin tehdä. En usko, että dumareita ja miljoonamiehiä vastaan pelaava vajaamiehinen Jokerit voi voittaa sarjaa, mutta ensi kausi Jalosen komennossa kiinnostaa sen verran, että otetaan hyvityksenä ensi kaudelle se mitä pleijarikausarista jää. Ensi kauden jälkeen koko KHL-taival voikin jo olla ohi.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täällä sama, pleijarikausarit jäi hankkimatta enkä myöskään ensi kauden kausaria hanki. Nyt en ole marraskuun jälkeen istunut otteluakaan omalla paikallani.

Aika sama. Viimeksi omalla lipulla käynyt pelissä joskus loka-marraskuussa. Sen jälkeen kerran asiakkaan kustantamana. Playoff-kortti jäi tilaamatta ja vahva veikkaus, että jää tilaamatta ensi kaudenkin kortti. Jätetään nyt kuitenkin pieni optio vielä ensi kaudesta. Viasatiltakaan ei ole paljoa jaksanut pelejä seurata viime aikoina kuin muutamaa vähän sivusilmällä. Loppukaudella vielä tosin SKA-peliin paikan päälle.
 
Jeffrey

Jäsen
KHL tarjoaa pelinä paljon viihdettä, mutta kyllä minä jo kaipaisin Jokereiden mestaruutta, on sitä niin monesti jo itketty kännissä sen perään, nähty karvaat tappiot, mutta myös hienot voitot.

Täällä moni huutelee tämän myyttisen mestaruuden perään. Siis onko tosiaan niin, että ihmiset seuraavat urheiluseuraa pelkästään se mestaruus mielessä? Jos näin todella on, niin mennään suoraan Viron pääsarjaan, saadaan sitten hallit täyteen ja kansa tykkää.

Katsoohan kaikki täällä myöt Olympialaisten jääkiekkoa, vaikka siinä Suomen mestaruus lieneisi yhtä suuri ihme, kuin Jokereiden KHL mestaruus.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Siis onko tosiaan niin, että ihmiset seuraavat urheiluseuraa pelkästään se mestaruus mielessä?
Ei, vaan urheilullisuus mielessä. Että olisi reilu ja tasapuolinen mahdollisuus pärjätä urheilullisin avuin. Toisaalta KHL:ssä pitäisi ehdottomasti olla toimiva palkkakatto. Liiga on paljon reilumpi ja urheilullisuutta korostavampi sarja kuin KHL, jonka julkinen tavoite on ensisijaisesti parantaa venäläistä jääkiekkoilua, palvella sen tarkoitusperiä ja toimia sen edistyksen ehdoilla.
 
Eikös liigan tarkoitus ole myös ensisijaisesti parantaa suomalaista jääkiekkoilua, palvella sen tarkoitusperiä ja toimia sen edistyksen ehdoilla?

Mun silmään tämä tuomareista ja kaikesta muusta kitiseminen on melko turhaa. Noh, ekä mä vain olen tarpeeksi vanha muistamaan ajat, jolloin me tiputtiin liigan playoffeista käsimaalilla, ja sen kuinka kärpät olivat täynnä sukeltelijoita. Muistan jopa ihan muutaman vuoden takaisen tapahtuman playoffeista, joissa Jokereiden ja HIFK:n pelaajat löivät samassa vaihdossa vastustajansa mailan pois kädestä, ja vain Jokeripelaaja joutui jäähylle. Seuranneesta ylivoimasta HIFK teki hyvin paljon ratkaisseen maalin. Muistan jopa sen kun Mäkiaho taklasi Filppulaa päähän playoffeissa 2005, saamatta tilanteesta edes rangaistusta.

Edit: Siitä mä olen täysin samaa mieltä, että jonkin asteinen palkkakatto olisi poikaa, mutta kyllä mä silti näkisin, että me voidaan Reginillä voittaa Kovalchuk, vaikka Kovy tienaa kymmenen kertaa enemmän kuin Peter.
 
KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Täällä moni huutelee tämän myyttisen mestaruuden perään. Siis onko tosiaan niin, että ihmiset seuraavat urheiluseuraa pelkästään se mestaruus mielessä? Jos näin todella on, niin mennään suoraan Viron pääsarjaan, saadaan sitten hallit täyteen ja kansa tykkää.
Kuinka moni uudemman sukupolven Jokerifaneista seuraisi Jokereita, jos mestaruudet ratkaisisivat? Niimpä, ei kukaan. Uudemman sukupolven Jokerifanina voin vain todeta, että olishan se ihan hienoa joskus voittaakin jotain. Kun ei tiedä, että miltä se tuntuu. Ja se miksi Jokerit ei tule KHL:ssä koskaan mitään voittamaan on tälläkin palstalla jo useampaan kertaan todettu. Toisaalta oli siistiä voittaa SKA tai Magnitka, mutta niin oli myös HIFK tai Kärpät. Saman tunteen nuo voitot aiheuttivat, mutta Liigassa Jokereiden voitonmahdollisuudet ovat noin miljoona kertaa paremmat.

Mutta kyllä minusta myös se kuljettu matka Jokerien mukana on se miksi tätä jaksaa katsella. Minusta vierasreissut oli siistejä, Turkuun todella siistejä. Kivaa oli myös extempore reissut Espooseen tai Lahteen, jossa päätös peliin lähtemisestä tuli noin kolme tuntia ennen pelin alkua. Viimeisin extempore reissu tuotti Lahdessa 2-8 voiton :). Silloin frendiporukalla reissuun riitti noin 15 euroa per naama. Nykyään vierasreissut on liian suolaisen hintaisia, ikimaailmassa ole varaa tunkea 200euroa Pietariin tai 500+ euroa muualle. Ja ei noissa nykyisissä reissuissa takulla ole sitä samaa fiilistä ja tunnelmaa kuin aiemmin.

Kyllä Suomen Olympiakulta on todennäköisempi kuin Jokereiden KHL mestaruus.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Edit: Siitä mä olen täysin samaa mieltä, että jonkin asteinen palkkakatto olisi poikaa, mutta kyllä mä silti näkisin, että me voidaan Reginillä voittaa Kovalchuk, vaikka Kovy tienaa kymmenen kertaa enemmän kuin Peter.

En tiedä siitä, mutta kyllä me ainakin liigan aikoina oltaisiin ihan helposti pystytty häviämään Kovalchukilla ja Reginillä Hämäläiselle ja Hauhtoselle, Larsenilla ja Voynovilla Levokarille ja Laamaselle, ja Karlssonilla/Koskisella Göehringille ja Passmorelle. Eikä ollu edes vaikeaa. Se tapahtui joka vuosi ja yleensä pöytä flopille oli katettuna heti lokakuussa, mutta sen verran fyrkalla sentään normaalisti sai pelimiehiä, että pleijarit yleensä saavutettiin pelkällä yksilöiden rutiinitaidolla. Mihinkään muuhun ei sit enää riittänytkään :)

Suhteissa kulubudjettiin viimeinen vähääkään säällisempi ja ilman heikkoja lenkkejä operoinut ryhmä saatiin Westerlundin ja Summasen kasaamina 00,01,02. Noistakin toki 01 täydellinen floppi, jos kohta 00 ehkä vastaavasti jopa jonkinlainen venyminen. Sen jälkeen 12v lähes yksinomaan pikimustaa paskaa, joka ei tosin yksinomaan Jokereiden vika, vaan sen, että ulkomaiden sarjat ajoivat hitaasti mutta varmasti liigan ohi ja niissä maksetaan hyville pelaajille enemmän kun liigassa.
Palkkakatot ja keinotekoinen tasapäistäminen eivät kuulu eurooppalaiseen urheiluun. Voisivat kuulua, jos meillä olisi sekä fudiksessa että lätkässä joku 15-20 -seuran supersarja, jossa kaikki huiput pelaisivat joka tapauksessa, mutta kun ei ole, niin meillä on Realit, Barcat, Bayernit, United, City, Chelsea ja PSG, SKA, ZSKA, jotka painavat tähtisikermiään iskuun isolla rahalla ja palkkaavat kenet haluavat köyhien ruikuttaessa. Ja sanokaa mitä sanotte, niin urheilu olisi paljon tylsempää jos näin ei olisi. Myös pikkuseurojen faneille, jotka konttaavan jätin lyödessään saavat hetken aikaa onanoida itsensä uniin, vaikka pitkässä juoksussa se luu aina lopulta jääkin käteen. Meille ei tosin sopinut se superseurana oleminen ollenkaan, kun se homma 90-lukua lukuun ottamatta meni aina pikkuseurojen onanoinniksi sekä kentillä että kabineteissa :)
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aivan varmasti on mahdollisuus aina mestaruuteen asti mutta silloin pelin pitää kulkea. Eilen pari ihmeellistä jäähyä mutta kyllä muissa annettiin tuomareille mahdollisuus viheltää (esim. Kapanen).

Konsensus palstalla on kyllä yllättävänkin kriittinen KHL:ää kohtaan. Ainakin tällä palstalla hardcore fanit ovat negatiivisen mielipiteensä tuoneet vahvasti esiin, ison massan mielipide edelleen positiivinen koska niin hyvin on porukkaa käynyt hallilla.

Itselleni Jääkiekko tässä iässä lähinnä viihdettä ja sitä KHL tarjoaa. Vauhti on kova, syötöt napsahtelee lapaan, vedot laadukkaita, yksilöTAITO viihdyttävää jne jne...

Rehellisesti sanottava että paluu liiga ympyröihin voisi pahimmassa tapauksessa lopauttaa mielenkiinnon paria vastustajaa lukuunottamatta. Kannattaa käydä pari liiga peliä katsomassa paikanpäällä niin ymmärrätte mistä puhun!

Eilenkin saatiin pelata maailmanluokan "paikallispeli" hienon kotiyleisön edessä Pietarissa kun taas jos verrataan liigaan niin Hifk:lle jäi mustapekka ja nyt paikallisvastustajana a-junnujen täyttämä Espoon Blues! Surulliseksi vetää tuo liigan nykymeno... tuonne jengi kaipaa takaisin?
 
pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ketjun otsikkoon liittyen: Sillä fiiliksillä että odotan milloin Jokerit palaa takaisin pelamaan Suomen mestaruudesta? Kaipaan oikeita paikallispelejä. Haluan myös nähdä, kun Jokerit hiljentää Kisapuiston yleisön jne.
En seuraa kHL pelejä kuin Jokereitten osalta. Heti kun Jokerit tippuu pudotuspeleissä, niin minulta loppuu KHL:n seuraaminen.
 
Max Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2013
Itselleni Jääkiekko tässä iässä lähinnä viihdettä ja sitä KHL tarjoaa. Vauhti on kova, syötöt napsahtelee lapaan, vedot laadukkaita, yksilöTAITO viihdyttävää jne jne...

Rehellisesti sanottava että paluu liiga ympyröihin voisi pahimmassa tapauksessa lopauttaa mielenkiinnon paria vastustajaa lukuunottamatta. Kannattaa käydä pari liiga peliä katsomassa paikanpäällä niin ymmärrätte mistä puhun!

Eilenkin saatiin pelata maailmanluokan "paikallispeli" hienon kotiyleisön edessä Pietarissa kun taas jos verrataan liigaan niin Hifk:lle jäi mustapekka ja nyt paikallisvastustajana a-junnujen täyttämä Espoon Blues! Surulliseksi vetää tuo liigan nykymeno... tuonne jengi kaipaa takaisin?

Älä leiki minkään joukkueen kannattajaa jos jääkiekko on sulle pelkkää viihdettä. Selviäisit ilman turhia tunnekuohuja ja voisit seurata ''huippukiekkoa'' liikkumatta sieltä mukavuusalueelta pois. On ihan luonnollista, että omilla aivoillaan ajattelevat ovat tässä vaiheessa jo tajunneet, että nykyinen ''Jokerit'' on pelkkä Rotenbergin halpa huora, jonka tarkoituksena on luoda positiivista kuvaa länsimaihin Venäjän liigasta. Ja tätä te ''kannattajat'' olette osaltanne auttamassa, pelkkiä hyödyllisiä idiootteja sanon minä.
 
ejs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Heti kun Jokerit tippui SM Liigassa pudotuspeleistä, niin minulta loppui Liigan seuraaminen. Usein vielä massiivisen, alisuorittamisen aiheuttaman vitutuksen kera. Pahimmillaan oli vaikea jopa saada jonkinlainen fiilis takaisin MM-kisojen alkuun.

Viime keväänä ei ollut ihan samanlainen tunne. Ei meidän lähtökohtaisesti oletettukaan marssivan kunniakujaa kohti mestaruuttaa kaiken muun ollessa iso epäonnistuminen. Voi kai sen sitten niinkin tulkita, ettei KHL herätä tunteita?

Liigassa jokaista peliä lähdettiin häviämään, KHL:ssä peliä lähdetään voittamaan. Ymmärrätte varmaan ajatuksen?

Miten tahansa tätä asiaa mielessäni kääntelen, paluu nykyliigan olisi kyllä lässähtänyt pannukakku. Sitä ei varmaan ihan ymmärräkkään, kuinka näpertelyltä se tuntuisi kansainvälisen huippusarjan jälkeen. Siksi laitankin toiveeni tulevaisuuteen. Täälläkin joskus fantasioitu KHL:n jakautuminen Euroopan ja Aasian konferensseihin ja tavalla tai toisella uusien joukkueiden saaminen mukaan länsi-Euroopan kiekkomaista olisi sellainen polku, jolle toivoisin Jokereiden pääsevän.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Liigassa jokaista peliä lähdettiin häviämään, KHL:ssä peliä lähdetään voittamaan. Ymmärrätte varmaan ajatuksen
.

Tämä tosin muuttunut vähän tällä kaudella, niin syvällä se jatkuva "ennakkosuosikkina" pelaaminen meidän korvien välissämme on. Siinä missä viime kauden alussa vaikka sen pudotuspelipaikan saavuttaminen tuntui oikeasti kovalta tavoitteelta, niin kausi tuntui yhdeltä riemukulkueelta alusta loppuun. Jokainen piste tuntui pirun hyvältä, vaikka vastassa olisi ollut ihan sarjan pohjanippukin, koska myös fanit tiedostivat, että tällä materiaalilla ei olla sitä sarjan kärkeä paperilla ja ikään kuin ylisuoritettiin koko ajan.

Nyt asetelma on sen suhteen korvien väleissä muuttunut, koska tulos ollut vahvaa. Me rinnastetaan itseämme pienissä päissämme jo sarjan rahajengeihin, ja jos hävitään kelle tahansa muulle, niin kyseessä on "asenteetonta paskaa" ja "kävelkää himaan saatana" -osaston matsin, joihin valmiiksi lähdetty tsiigaamaan sitä sillä meiningillä, että tänään otetaan selvä 5-2 voitto suuremmitta ongelmitta. Aivan kuten asetelma oli omissa päissämme aina liigassakin.

Saadaan tällä kaudella n. 10-pojoa vähemmän kuin viime kaudella runkosarjassa. Otteluohjelmamme on ollut ihan helvetin paljon kovempi kuin vuosi sitten, jolloin saatiin painaa Atlantia, Riikaa, paskasakkia, ja Slovania kakkoseen joka toinen ilta, ja lähteä ns.isoihin iltoihin sitten 110% -latingilla järjestämään superyllätystä. Myös vastustajille olimme vuosi sitten uusi joukkue, jota ei ehkä ihan niin vakavissaan otettu kun olisi pitänyt, ja jonka pelityyli poikkesi aika paljon sarjan monesta muusta jengistä eikä siihen osattu niin hyvin reagoida. Tuota momenttia ei enää ole. Tietysti myös loukkaantumisia on ollut nyt ihan toiseen tahtiin, joka vaikeuttanut hommaa myös.
Kaikki olosuhteet huomioonottaen väitän jengin pelanneen vähintään yhtä hyvän runkosarjan kun vuosi sitten, vaikka ne itkuketjut tosiaan ovat niin pitkiä, että luulisi tässä jo koutsia vaihdetun kolmesti, ja joukkueen rämpivän sarjan pohjalla "surkean asenteensa" kanssa.

Näin nopeasti se meidän fanien päissä muuttuu. Viime kausi oltiin korvien välissämme vielä se "SaiPa", mutta vaikka resursseiltamme olemme sitä vieläkin, niin mielissämme olemme kasvaneet takaisin yhdeksi sarjan jättiläisistä. Ei ehkä ihan SKA,ZSKA -kategoriaan, mutta ihan siihen vitun lähelle ja tämä jos mikä varmistaa sen, että jokeriketjuissa tullaan tulevina vuosina rasvailemaan köysiä ihan ennenkuulumattomaan tapaan. Vielä koittaa realistisesti ajatellen nimittäin nekin kaudet kun joukkue suorittaa resurssiensa mukaan, ja välillä jopa niiden alapuolella, myös jäällä, ja silloin kokeillaan fanien kuupan kestävyyttä toden teolla. Jokerihistoriassa tätä ns. ylisuorittamisen, tai edes nimilistan mukaista suorittamisen, aikaa ei nimittäin kauhean usein nähdä, ja nyt kun jo toinen sellainen kausi putkeen menossa, niin kannattaisi ehkä pikkuhiljaa alkaa ripottelemaan tuhkaa päälleen, sillä jos historia itseään toistaa, niin täältä sarjan kärkipäästä tullaan vähän saatanan lujaa alas jossain vaiheessa :)
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä asenteessa on ollut suuria vaikeuksia ja varsinkin heikompia vastaan tullut luvattoman paljon ohi-iltoja. Ei mene millään kaikki siihen piikkiin, että pitkä runkosarja. Vastapainona on onneksi loistavia pelejä varsinkin isoja vastaan, toivottavasti pleijarit ei mene pipariksi loukkaantumisten takia. Klesat on suuri mörkö tälle kaudelle.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näin nopeasti se meidän fanien päissä muuttuu. Viime kausi oltiin korvien välissämme vielä se "SaiPa", mutta vaikka resursseiltamme olemme sitä vieläkin, niin mielissämme olemme kasvaneet takaisin yhdeksi sarjan jättiläisistä. Ei ehkä ihan SKA,ZSKA -kategoriaan, mutta ihan siihen vitun lähelle ja tämä jos mikä varmistaa sen, että jokeriketjuissa tullaan tulevina vuosina rasvailemaan köysiä ihan ennenkuulumattomaan tapaan. Vielä koittaa realistisesti ajatellen nimittäin nekin kaudet kun joukkue suorittaa resurssiensa mukaan, ja välillä jopa niiden alapuolella, myös jäällä, ja silloin kokeillaan fanien kuupan kestävyyttä toden teolla. Jokerihistoriassa tätä ns. ylisuorittamisen, tai edes nimilistan mukaista suorittamisen, aikaa ei nimittäin kauhean usein nähdä, ja nyt kun jo toinen sellainen kausi putkeen menossa, niin kannattaisi ehkä pikkuhiljaa alkaa ripottelemaan tuhkaa päälleen, sillä jos historia itseään toistaa, niin täältä sarjan kärkipäästä tullaan vähän saatanan lujaa alas jossain vaiheessa :)

Vaikka viestissä oli paljon asiaakin niin lainaukseen on pakko puuttua. Budjettimielessä olemme edelleen ja jatkossakin se KHL:n "SaiPa", siitä ei tietenkään ole epäselvyyttä. Mutta siitä olen kyllä vahvasti eri mieltä, että Jokerit ovat ylisuorittaneet nyt toista kautta. Mä vedän jopa sen verran mutkia suoriksi, että Jokerit ovat pelanneet hyvinkin omalla tasollaan. Välillä on toki nähty muutamien pelien ylisuorittamisia ja toisaalta taas niitä sukelluksia. Miksi Jokerit sitten kuuluu kuitenkin kärkijoukkueisiin huolimatta massiivisista budjettieroista? No juurikin siksi, että suurin osa KHL:n joukkueista alisuorittaa rankasti budjettiinsa nähden. Siellä ei yksinkertaisesti ole osaamista tai vieläkin todennäköisemmin halua vastaavaan pitkäjänteiseen ja suunnitelmalliseen toimintaan, mitä Jokereissa harrastetaan. Sen lisäksi Jokereilla on oikeasti laadukas joukkue nimilistankin perusteella ja pelkästään materiaalin puolesta sijoittuu KHL:n parempaan puoliskoon. Siihen kun otetaan päälle suunnitelmallisuus pelaajien hankkimisessa roolien mukaisesti, valmennuksen osaaminen, olosuhteet niin asumisen kuin harjoittelun osalta (joka vaikuttaa aika suoraan motivaatioon ja peliesityksiin) sekä muut taustalla pyörivät asiat ja miten ammattimaisesti ne hoidetaan, hyppää Jokerit hyvinkin kärkikymmenikköön tai jopa viiden kärkeen. Menestys ja joukkueen laatu koostuu niin monesta muustakin tekijästä kuin rahasta. Asia joka Jokereissa unohtui 90-luvun puolenvälin ja Kekäläisen aikakauden välillä totaalisesti ja Venäjällä siitä ei ole harmainta aavistusta vieläkään.

Jokereissa organisaation ammattitaito resurssien hyödyntämisen ja optimoimisen suhteen ovat täysin omaa luokkaansa KHL:n mittapuulla. Siinä taas on asia mitä on vähän hankalampi mitata rahalla. Mutta toki sitä osaamista voidaan mustavalkoisesti ajatella esimerkiksi sen hintaiseksi, joka on samantasoisten joukkueitten budjettiero Jokereihin. Jokerit ovat sen budjettieron kuroneet umpeen muulla vaikeammin mitattavalla osaamisellaan. Jos nyt otetaan vertailuun samantasoisista joukkueista esim Ufa, Kazan, Magnitogorsk, Avangard, Sibir, Lokomotiv yms niin puhutaan useammasta kymmenestä miljoonasta Eurosta. No miksi taas KHL:n muut seurat eivät sitten satsaa ammattitaitoon ja säästä sen avulla budjetissa? Niin, kerroppa se. Kun rahaa tulee ovista ja ikkunoista isoilta namusediltä ja valtion yrityksiltä, eikä tuhlailuun tunnu asetettavan ylempää mitään rajoja, niin ei kai silloin ole edes tarvetta miettiä toiminnan tehokkuutta, kun on millä mällätä.

Venäjällä on myös ulkomaalaiskiintiöt, jotka osaltaan vaikuttaa joukkueiden pelaajamateriaalin laatuun. Siinä missä Jokerit voi hankkia kohtuullisen hyviä ulkomaisia rivimiehiäkin, on monella KHL-joukkueella lähes kokonaan ulkomaisista koostuva ykkösketju ja sen takana onkin sitten varsin keskinkertaista massaa. Ja siihen ykkösketjuun on hassattu hyvinkin samat rahat kuin Jokereitten kolmeen kärkikenttään yhteensä. Tilanne muuttuisi aika rajusti, jos Jokerit saisi ottaa joukkueeseen vain 5 ulkomaalaista ja loput olisivat suomalaisia. Ei vaan laadukas pelaajamateriaali riittäisi suomalaisista pelaajista. Tai absoluuttisesti ajateltuna kaikista suomalaisista pelaajista yhteensä kyllä riittäisi, mutta ei Jokereitten saatavilla olevista suomalaisista.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Tämän kauden "vuoristoratamaisempaa" menoa voi selittää myös sillä, että nyt Jokeritkin tietävät missä ollaan ja missä mennään suhteessa muihin sarjan joukkueisiin. Siinä missä viime kaudella pyrittiin olemaan koko runkosarja ns. kovassa tikissä ja mennä pienellä riskillä mahdollisimman pienin muutoksin, niin ihan Erkan puheisiinkin perustuen tällä kaudella tähtäin ollut kesästä lähtien pleijareissa.

Harjoittelua on voitu rytmittää eri tavalla ja ottaa kovempia jaksoja kovempaa ja pidempään jne. Asioita, joita ei viime kaudella uskallettu tehdä. Riskejä ja kokeiluja pelitapa-asioiden kanssa jne. Siinä missä vuosi sitten lähdettiin aika valmiilla sapluunalla liikkeelle runkosarjan pelistä 1, niin tämä kausi on enemmän ns. valmennusprosessi, jonka tulos nähdään kun pudotuspelit alkavat.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Jokerit&KHL. Niinpä. Kaksi kautta takana ja Jokerit ja Jokeripelaajat ovat jo ehtineet käydä jättämässä jälkensä ikuisiksi ajoiksi liigaan nimeltä KHL. Moses veti maaliennätykset uusiksi viime kaudella ja vaikka Moziakin nyt tekisikin ennätykset uusiksi, niin Moseksen nimi tulee jäämään historiankirjoihin. Kozun puolestaan teki piste-ennätyksen tähdistö-ottelussa ja vaikka kyseessä toki onkin show, niin silti kaikki tilastoidaan ja sinne jää sekin nimi historiankirjoihin. Ja Jokerit puolestaan tulee voittamaan toisella kaudellaan oman Bobrov-divisioonansa, mikä on oikeasti kova juttu sekin ja myös tulee jäämään historiankirjoihin. Eli ei ole ollut turha reissu tämä! Hyvät on siis fiilikset ja jopa hieman ylpeät, mutta se sallitakoon näinä hienoina, ihon kananlihalle saavina aikoina.
 
Kyllä. Positiivisuus ketjun kamaa. Tätä ei valitettavasti kaikki ymmärrä. Edelleen haluttaisiin pelata tyhjällä areenalla Liigaa monta kertaa heikompia vastustajia vastaan ja 2-1 kotivoitolla HPK:sta laulu raikuisi tyyliin "itähelsingin..." vielä minuutteja pelin jälkeen. Sitten vieraskiertueella tehtäisiin Periscope lähetystä ja hävityn pelin jälkeen poimittaisiin joku yksinhuoltaja äiti ja hänen seitsemän vuotias poika ja takaapäin vedettäisiin kimpassa jalat alta jotta päästäisiin varmasti iltapäivälehden kanteen!?! Morjens!!!
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Sitten vieraskiertueella tehtäisiin Periscope lähetystä ja hävityn pelin jälkeen poimittaisiin joku yksinhuoltaja äiti ja hänen seitsemän vuotias poika ja takaapäin vedettäisiin kimpassa jalat alta jotta päästäisiin varmasti iltapäivälehden kanteen!?! Morjens!!!
Man you did some fucked up shit back the man... Mun vieraspelireissukokemukset oli hippasen toista sorttia mutta mikä ikinä kiikkaa sun paattii. Yleensä oli hauskaa, toisinaan tosi hauskaa ja joskus nukahti matkalla takaspäin. Seitsenkesäset mä jätin ihan keskenään aina...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös